Menomatka asemalle oli varsin ...mielenkiintoinen. Muisku lähti Leelan kanssa saattamaan meitä. Matkatavaroina mukana oli Sorton johon oli lastattu häkki ja reppuni. Lihakseni ovat ehkä kasvaneet kaksinkertaiseksi tuon tavaramäärään raijaamisesta asemalle. Ainakin kaikki lihakseni ovat nyt jumissa.
Sain aseteltua koirat varsin hyvään remmijärjestykseen, kun laitoin Amandan ja Onnin hihnanjakajalla kiinni toisiinsa. Minä raijasin tavaroita ja talutin kaksikkoa kun Muiskulla oli Leela ja Kuje paimennettavinaan. Matka sujui ..hitaasti ja kiroillen.
Törmäsimme kahteen länderiin, joista toinen oli pentu. (Terkkuja vaan jos luet tätä ;) ) Eikös Amanda alkanut riekkua ja rähistä hihnan päässä. Mikä tietysti johti siihen, että karjaisin sen maahan kuuluvalla PERKELEELLÄ. Sen jälkeen matka sujui huomattavasti rattoisammin. Olisi pitänyt karjua aikaisemmin. Tai olisi voinut ottaa Amandan hallintaan ennen ohitusta.
Saatettuaan meitä noin kaksikolmas osaa matkasta Muisku ja Leela kääntyivät takaisin ja Kuje siirtyi minun käsiini. Yllättävää kyllä loppuosa matkasta meni helpommin. Toisaalta sekä Onni, että Amanda ovat tottuneet matkalle mentäessä juoksemaan ensimmäisen osuuden vapaana ja niillä kesti hetken sisäistää, että kuljetaankin vain ja ainoastaan hihnassa. Toinen valaiseva seikka oli, että kaksin laittaa tämän kaksikon hihnat ympärilleni ja pitää vain Kujeen hihnan toisessa kädessäni vetäen toisella kädellä Sortoa. Ällistyttävän sujuvaa liikkumista moisen tavaramäärän ja kolmen koiran kanssa.
Me jopa onnistuimme ohittaa seuraavan koiran ilman rähinöitä. Tällä kertaa tajusin ottaa Amandan tiukasti hallintaan ja seurautin sitä tiiviisti jalkani lähellä. Toinen koirakin meni hiljaa ohi, joten se toki helpotti.
Junassa pystytin häkin ja käskin kaikki sinne. Onni oli hyvin, hyvin katkera. Se olisi halunnut maata lattialla ja heiluttaa häntää ohikulkijoille. Protestiksi se itkeskeli alkumatkasta. ARgh!
Mikä on ärsyttävämpää kuin ääntä pitävä koira junassa?
- Oma koira, joka pitää ääntä.
Onneksi Onni tyytyi lopulta kohtaloonsa. Amanda oli kiltti ja hyvinkäyttäytyvä. Se pääsi hetkeksi istumaan syliin palkinnoksi hienosta toiminnasta. Yritin Kokkolan asemalla käydä pissattamassa Kujeen, mutta eipä ollut tyttösellä hätä. Paluumatkalla se pääsi erään koiraihmisen syliin silitettäväksi. Kuje jäi loppumatkaksi syliin nukkumaan. Se oli aika poikki ja nukkui oikeastaan koko matkan.
Kotona Kuje pääsi tutustumaan porukoihini ja säntäili innoissaan kaikkien luo. Sen mielestä ihmiset ovat tällä hetkellä ihan extraihania. Kaikki vasten pitää hyppiä ja pusutella. Hetken päästä pusut vaihtuvat pureskeluun.
Olipa matka. Alkumatka oli ihan helvetillinen, koirat olivat sikamaisia ja huonosti käyttäytyviä. Tai no Amanda oli riekku ja Onni hidastelija, Kuje oli ehkä kaikkein ärsyttävin hyökkiessään toisten päälle milloin mistäkin suunnasta ja kieltäytyessään olemasta sylissä kannettavana. Loppumatkalla koirat paransivat käytöstään ja niiden kanssa kehtasi taas liikkua, aina siihen asti kun Onni aloitti vinkukonsertin, joka onneksi loppui suht nopeasti. Kyllä tästä tulee vielä ihan matkustuskelpoinen porukka. Tarvitaan vain vähän harjoitusta. No onhan tässä paluumatka vielä edessä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti