Eilen lenkeillä tuli tavattua yhtä sun toista vastaantulijaa. Aluksi törmäsimme Kujeen kanssa naapurissa asuvaan Kuti-saksanpaimenkoiraan, joka oli emäntineen matkalla treeneihin. Jäimme juttelemaan. Oli Kujeelle ja Kutille hyvää harjoitusta nähdä toinen, mutta ilman lupaa ei saanut mennä tutustumaan. Lopulta ne pääsivät nuuhkimaan toisiaan. Kujetta taas vähän jännitti, mutta se huomasi nopeasti, että Kuti oli kiltti. Kun Kuje rohkaistui haistelemaan muutenkin kuin varovasti hännän päästä Kutin olisi tehnyt mieli ryhtyä leikkiin. Emme uskaltaneet antaa koirien kuitenkaan vielä peuhata keskenään, sillä kokoero on vähän turhan iso. Katsotaan sitten, kun Kuje saa vähän kokoa enemmän.
Huomasinpa, että myös Tampereella on ihmisiä jotka päästävät koiran (fleksissä) nuuhkimaan toisia koiria, vaikka näkevät, että koiran omistaja on selkä tilanteeseen päin. Toisin kuin Vaasassa niin täällä sentään osataan vähän paremmin lukea koiraa. Vaikka se oma koira osaisi käyttäytyä, niin kaikki eivät osaa. Järjetöntä päästä tuolla tavoin koira haistelemaan. Pahempi oli kyllä Vaasassa todeta, että sakemannin pää yhtäkkiä ilmestyi selkäni takaa jalkojeni väliin, kun koira tunki kuononsa Amandan peppuun.
Ihan kiva olisi, kun olen neljän koiran kanssa liikenteessä, niin päästä joku koira meidän luo selkäni takaa. Siinä olisikin ihan kiva tappelu saatu aikaan. Jos en näe vierasta koiraa, en pysty mitenkään vaikuttamaan meidän koiriemme käytökseen ennakolta. Aikuiset nartut todennäköisesti kävisivät rähisten päälle, niiden mielestä meidän lauman kimppuun ei käydä, ja riippuen koiran koosta ja sukupuolesta saattaisi Onni iskeä sen kummemmin varoittamatta kiinni. Onni jos lähtisi mukaan rähinään, niin se oikeasti purisi, nartuista en tiedä. Kuje todennäköisestä jäisi kaikkien jalkoihin ja saisi oikein mahtavan esimerkin miten koiria pitää kohdata. Siispä totisesti toivon, ettei selän takaa hiipijöitä osu enempiä vastaan eikä taatusti silloin kun olen ison jengin kanssa liikenteessä. Lauman keskelle ei koskaan pidä päästää ilman lupaa vierasta koiraa!
Myöhemmin olimme koko jengin kanssa liikenteessä ja tapasimme juovuksissa olevia ihmisiä. Tosin se juovuksissa oleminen selvisi minulle vasta myöhemmin. Päästin Amandan ja Kujeen juoksemaan irti. Joku nainen koukkasi meidän luoksemme kysymään saako koiria silittää ja annoin tapani mukaan luvan, mutta muistin sanoa, ettei Leelaan kannata koskea. Nainen tunki hetken päästä sormensa melkein Leelan suuhun. Olipa hyvä varoittaa... Napatessani Leelan valjaista vähän kauemmas, haistoin alkoholin hajun ja tajusin, että naisella seisoo aika hyvin silmätkin päässä. Lisää humalaisia ihmisiä osui paikalle. Kuje sai halailut, Ama ja Onni rapsut ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa.
Olin todella ylpeä Leelasta, joka ei puraissut, vaikka selvästi mieli teki. Se murisi hampaat irvessä ja karvat pystyssä, mutta ei tikannut, vaikka sai sormet ihan nenänsä eteen. Leela ei pidä vieraista silittelijöistä, eikä taatusti alkoholilta haisevista sellaisista. Seuraavalla kerralla taidan ottaa Leelan syliin ennen kuin annan luvan silittää yhtään koiraa.
Törmäsimme lenkeillä frisbee-pelin pelaajiin ja saimme melkein kiekosta päähän. Eipä Kuje ole perinyt isoisoäitinsä Aasan rakkautta lentokiekkoja kohtaan, sillä se ei ollut moksiskaan lentävistä frisbeistä. Ihmisten luo sen teki selvästi mieli mennä, mutta malttoi harvinaisesti pysyä vieressäni, vaikka oli vapaana. Seurasimme hetken aikaa petanquepelaajia. Tässä oli vieressä joku petanque-kisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti