lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Vieraita ja tuttuja

Kirjoitettu myöhemmin, mutta tapahtunut lauantaina.

Aamulla kävimme lenkillä Taran kanssa. Meiltä mukaan pääsivät vain aikuiset, sillä Kujeen piti lepuuttaa jalkaansa. Koska se ei päässyt lenkille, Kuje pursusi energiaa ja intoutui säntäilemään sisällä Taran perään. Yritä nyt tuollaista pitää jonkinlaisessa levossa..

Tavaramäärä

Piipahdin katsomassa näyttelyssä Taran hienon esiintymisen ja kiiruhdin sen jälkeen länderilenkille vain pikkuhiukkasen myöhässä. Jätin Onnin kotiin ja otin vain länderit mukaan. Amanda hihnaan ja Kuje takin sisään. Paavo, Kampi ja Vipu ihmisineen olivatkin jo odottelemassa. Kuje pääsi peuhaamaan veljensä kanssa ja tutustumaan Kampiin ja Paavoon. Kävelyn ajan se sai matkustaa sylissä.

Onneksi ei satanut, mutta ilma oli melkoisen kostea ja lenkkimaasto hyvin märkää. Lenkkeily menikin siihen, että etsimme joko kuivaa reittiä tai kadonnutta kameraani. Onnistuin hukkamaan sekä kamerani, että Kujeen valjaat ja hihnan. Onneki molemmat löytyivät. Kameran löysi Pia ja hihnan ja valjaat löysin myöhemmin illalla Onnin kanssa samoillessani samoja polkuja.

Olipa kiva lenkkeillä ja nähdä pitkästä aikaa oululaisia länderistejä. Paavo on niin ihana pusupoika, se poika ei ole koskaan kuullutkaan sanaa varautunut.
Vipu oli samanlainen pusuttelija. Oli hauska nähdä miten se oli kasvanut, mutta silti pysynyt jotenkin niin ferrarimaisena.
Kampi oli niin järisyttävän komea kuin aina ennenkin. <3

Tavaramäärä

Lopun iltaa Kuje yritettiin pitää levossa. Se onnistui sinänsä varsin näppärästi sillä meillä täyttyi talo teini-ikäisistä tytöistä ja Kuje oli aina jonkun lapsen sylissä. Muutamaan otteeseen epäilin kadottaneeni koko koiran, mutta siellähän se oli, tyttöjen keskellä.

Ei kommentteja: