lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Kalju kiljukaula rokotuksissa

Eilinen päivä seikkailtiin Kujeen kera kaupungilla. Ensin suunnistettiin eläinlääkäriin. Olin katsonut ajan vähän väärin ja oltiin yli tunnin verran etuajassa. Vastaanotossa oli m yös Rasse-niminen poika, josta oli tulossa mies pienellä m:llä. Kujetta vähän jännitti alkuun, mutta pian koirat nuuhkuttelivat tyytyväisinä toisiaan ja Kujeen olisi tehnyt mieli vähän kiskaista toista parrasta.

Kujeella oli oikein hauskaa, siihen asti, että eläinlääkäri halusi kurkata korviin. Rokotuspiikkiä tyttönen ei edes huomannut, mutta pahinta oli mikrosirun tarkistus. Laite piippasi Kujeen korvan vieressä ja kiljuminen kaikui pitkin Tamperetta. Onhan se, nyt tavattoman kauheaa kun laitetaan laatikko korvan viereen... Oikea draamakuningatar. Me eläinlääkärin kanssa pyöriteltiin silmiämme. Vastaanotossa kaikki katselivat sympaattisen näköisenä ja kyselivät, että oikein kovasti taisi sattua. Kyllä niitä nauratti kun paljastui, että kiljuminen johtui mikrosirun tarkistuksesta.

Koska oltiin jo valmiiksi keskustassa, päätin pistäytyä Stockalla hakemassa vähän purkkiruokaa koirille. Ihan kivasti tuli ihmisiä Kujetta rapsuttelemaan. Tyttönen jakoi suukkoja joka suuntaan ja pomppi kaikkien päälle. Saatiinpa jonkinlaisia näytepakkauksiakin mukaan. Käveleskeltiin vähän Hämeenkadulla ja katseltiin menoa.

Aamukahvit jäi vähäisiksi, joten suunnistimme kahville. Minä join kahvia ja herkuttelin muffinilla, Kujeen torkkuessa jaloissani. Taisi neiti oikein nukahtaa. Koska minä olin saanut herkkuja, piti niitä Kujeellekin ostaa. Suunnistimme eläinliikkeeseen ja Kuje valitsi jotain ihmeen possunsorkkia herkkupalaksi. Lopulta käännettiin nokka kohti kotia. Oli kiva liikkua Kujeen kanssa ihan kaksin. Se osaa kulkea nätisti hihnassa eikä aiheuttanut muutenkaan huolta. Eläinliikkeessä se ei olisi malttanut odottaa kun jäin suustani kiinni myyjän kanssa, vaan olisi halunnut mennä tutkimaan kaikkia ihania herkkuja mitä sieltä löytyi. Vastaantulleita lastenvaunuja Kuje vähän väisti, mutta muuten kulki vieressä sen kummemmin reagoimatta ympäristön tapahtumiin.

Ei kommentteja: