sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Jääräpäistä ulkoilua

Onni on toisinaan vähän itsepäinen. Ei vaan Onni yleensä vähän itsepäinen, mutta toisinaan se on yksi jäärä koko koira. Silloin tuntuu, että sen kanssa vain hakkaa päätänsä seinään. Kun se pääsee terrierifiilikseen, ei auta kuin kieroilla tiensä sen aivoihin, sillä järkipuhe ei enää toimi.

Tänä aamuna Onni halusi ulkoilla. Ensin ne kävivät Amandan kanssa riekkumassa ulkona. Amanda tuli sisään, mutta Onnipa ei halunnutkaan tulla sisään. Chilin oli pakko päästä ulos ja rouva hämmästyi suuresti nähdessään Onni-mötkäleen taapertamassa pitkin puutarhaa. Chili tuli takaisin pihalta, mutta Onni kääntyi oven luona ja kirmasi takaisin puutarhaan.

Hetken päästä se sai seuraansa Murun. Siellä Onni viipotti Murun kanssa iloisesti pitkin pihaa. Vaan koko joukko ländereitä oli jo odottamassa vuoroaan. Mutta Onni ei halunnut tulla sisälle, se halusi leikkiä Murun kanssa.

Niinpä ne saivat seuraansa Arskan, Viivin, Aasan ja Cellon. Pian Arska tuli sisälle, mutta muu joukko rymysi pitkin pihamaata. Onni leikki innoissaan Viivin kanssa, kunnes Viivi lähti Cellon kanssa sisälle. Mutta Onnia ei huvittanut vielä jättää pihaa ja se jäi Murun ja Aasan seuraan. Lopulta tämäkin kolmikko suostui armollisesti tulemaan sisälle.

Tällä välin Amanda oli Pipuliinan kanssa aamiaspöydässä syömässä leipiä ja kun Onni tuli sisälle oli pöytä jo tyhjätty. Kummallakohan mahtoi olla kivempaa?

1 kommentti:

Kipa kirjoitti...

Muru oli muuten jo eteissä kun Aasa ja Onni vielä viettivät honeymoonia pihamaalla. Tosin luulen, että siitä oli honeyt kaukana: toinen pyöri piiprinkiä rinteessä ja toinen veti vainua puutarhassa...