sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Kulttuuria ja kyläilijöitä

Tiistai-illasta torstaiaamuun olen elänyt koodien keskellä. Mediprojekti on nyt suurinpiirtein pulkassa ja ryhmämme hengen tuote löytyy osoitteesta www.paivansateet.net, jos kiinnostaa. Torstaina pikkusiskoni saapuivat junalla tänne viettämään hiihtolomansa loppupäivät Tampereella.

Kävimme vanhemman pikkusiskoni kanssa katsomassa Verdin Aidan Tampere-talolla. Koirat jäivät nuorimman siskoni ja hänen kaverinsa hoiviin. Tytöt taisivat lähinnä katsoa animea You Tubesta. Olivat sentään käyneet lenkillä niin, ettei minun tarvinnut heti lähteä kun pääsimme takaisin kotiin.

Aida oli katsomisen arvoinen ooppera. Suosittelen lämpimästi. Tosin ainoa ooppera, jonka olen tähän mennessä nähnyt, että vertailukohdetta ei ole. Lavasteet olivat upeat. Hahmoista pidin eniten Amneriksesta joka oli Aidan kilpasisko sekä Aidan isästä, joka oli kai nimeltään Amonasro. Aida ja Radames jäivät vähän valjuiksi, joten lopussa olin ihan tyytyväinen, että Radameksen sai Aida eikä Amneris. Upea show kaikin puolin. Kotimatkalla päässä soi StarWarsin tunnusmusiikki. Dam-dam-da-dam...

Torstai olikin lopulta ainoa päivä jolloin tuli tehtyä jotain erikoisempaa siskojen kanssa. Muuten aika meni shoppailen, pelaillen, leffoja katsoen jne. Peristeistä hengailua.

Vanhin pikkusisko kokkasi meille eilen ihanaa jauheliha-perunavuoka venäläiseen tapaan, joka oli aivan suussa sulavaa. Resepti On tullut muutenkin syötyä vähän paremmin. Jopa koirat saivat herkkuja. Niille löytyi kaupasta niin maukas namipussi, että eivät olleet pysyä housuissaan niitä saadessaan.

Nyt siskot ovat lähteneet kotiin ja täällä on taas varsin hiljaista. Mukava viikonloppu takana ja olokin alkaa palata normaaliksi kun ei ole enää stressiä kouluhommista.

Ei kommentteja: