sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Tampereen näyttely: lauantain pöytäharkat

Kyllä on kypsää kauraa meidän jengi. Ainakin mä. Ihan tööt. Sitä pitäisi oppia, että kaksi päivää näyttelyissä on liikaa. Jos haluaa molemmat ilmoittaa, niin valitsee viikonlopun jolloin molemmat on samana päivänä. Siinä vaiheessa ku kun tultiin bussilla Onnin kanssa kotiin olin jo nukahtaa ja lopulta simahdinkin päiväunille. Olo ei tosin muuttunut yhtään virkeämmäksi.

Jospas aloitettaisiin kertomus eilisestä. Amanda oli ainoana koirana mukana ja puoli yhdeksän aikaan lähdettiin ajamaan kohti Pirkkahallia. Käytiin katsahtamassa paikka läpi ja leiriydyttiin kehän viereen. Sain värvättyä kaksi kaveria tutkimaan Amandan siinä pöydällä. Meni hyvin, mutta koska olivat tuttuja niin olisin ollut todella huolestunut jos ei olisi mennyt. Taas lähdettiin kiertelemään.

Näyttely oli jaettu kahteen halliin ja se toinen oli ihan järkyttävä. Tukkoinen pieni halli, jonne oli ympätty melkein kaikki isot rodut. Vikkelästi takaisin oman kehän viereen joka oli ihan huippupaikalla. Se oli reunassa ja ympärillä paljon tilaa, vessat vieressä, ulko-ovi vieressä ja jätskikiska vieressä.

Kehä alkoi. Pennut menivät multa vähän ohi. Siinä vaiheessa kun uroksia alkoi lipua punaisten nauhojen kanssa ulos kehästä aloin seuraamaan tilannetta vähän tarkemmin. Tuomari hermostui aika todenteolla siinä vaiheessa kun nuoret urokset alkoivat rähisemään keskenään. Alkoi kauhistuttaa. Tämä tuomari siis katsoo käytöstä ja alkaa olla aika tuskastunut ländereihin. Minulla on kädessä koira jolla on ollut marraskuusta asti ongelmia juuri pöydän kanssa ja välissä on yksi järkyttävän huono näyttely, joka oli pöydän puolesta yksi suuri shokki, yksi mukiinmenevä näyttely ja yksi tärinä näyttely.

Nostin Amandan pöydälle ja tuomari käski näyttää hampaat. Siellähän ne olivat suussa.
Onko sillä hampaat?

Mies kysyi, että pureeko Amanda ja vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi: No. Amanda voi väistää, mutta ei se pure. Tuomari oli kuulemma näyttänyt siinä vaiheessa innostuneelta ja tutki Amandan varsin tarkkaan. Amanda oli yllättävän rauhallinen jopa peppua ja jalkoja kopeloitaessa.
Tuntuu, et joku on pepulla

Siinä vaiheessa kun nostin Amandan lattialle niin oli voittajaolo. Loppuosuus meni jostain selkärangasta. Mielessä hihkui vaan, että se osasi olla pöydällä, se osasi olla pöydällä. Siis me voidaan vielä päästä rauhalliseen pöytäkäytökseen, yksi lääkärissä käynti ei tulekaan kummittelemaan Amandan mielessä ikuisesti. Olin oikein ylpeä tyttösestä.

Päätin jäädä isoon kehään, kun pitkästä aikaa saatiin sinne pääsylippu. Puolen päivän aikaan tajusin, että meillähän on ryhmäkehässä naistuomari. Uusi kauhunhiki päälle. Aamulla oli mies. Ei se naisen kanssa välttämättä yhtä hyvin mene. Värväsin kaikki tutut tutkimaan Amandaa aina kun vain johonkin törmäsin. Päivän teemana oli pöytä. Amanda ehti seistä varmaan kymmenisen kertaa eri ihmisten tutkittavana. Kehät vähän venyivät, joten aikaa piisasi.

Voi alkais jo

Harjoittelusta oli hyötyä, sillä siinä vaiheessa kun nostin ryhmäkehän esitarkastelussa Amandan pöydälle niin se oli juuri sellainen tyynenviileä otus, joka se on ennen eläinlääkärissä käyntiä ollut. Meille osui vielä erittäin tarkasti pöydällä syynäävä tuomari. Siinä oli tämän päivänä voitto ja sen kruunasi iloisesti ravi isossa kehässä. Tämä loppukehän Amanda on se, jonka kanssa haluan käydä näyttelyissä, joka seisoo rauhallisesti ja liikkuu hihnan päässä kuin ilma ja ennen kaikkea osaa käyttäytyä pöydällä. Upea päivä, todella mahtava!

Kiitoksia kaikille kopeloijille! Ilman teitä ei olisi sujunut näin hienosti. Kiitoksia myös muille tutuille hyvästä seurasta :)

2 kommenttia:

sanna kirjoitti...

Heh, te näytätte tuossa ison kehän odottelukuvassa just samalta kuin mekin Hugon kanssa. Kaikki muut puunailee ja föönailee ja itse on kuolettavan ikävystynyt odotteluun... :) Ei ole länderin oikea ryhmä tuo, ei.

Adeina kirjoitti...

Munki mielestä oli hirveen osuvan kuvan Kirsi onnistunu meistä nappaamaan. :D