torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Kuvia tiistailta

Tiistaina Onni oli näin masentuneen näköinen
Onni kipeänä
mutta tänään pojalle on maistunut niin ruoka kuin luukin. Se on halaillut tyytyväisenä uutta luuta, joka tosin on eri merkkinen kuin mahan sekaisin pistänyt.

Tiistaina meillä oli agitreenit. Amanda oli vähän vaisu ja en yrittänyt edes innostaa sitä suuremmin mukaan vaan otin ihan rauhalllisesti. Teimme pari muutaman esteen pituista pätkää, joissa ei ollut oikeastaan mitään uutta Amandalle ja minulle. Tälläiset tynkätreenit olivat meille tähän väliin ihan hyvät.

Harkkojen jälkeen jäimme lenkkeilemään Sipan ja Nasun sekä heidän omistajansa kera. Oli ihana kuljeskella vapaana juoksevien koirien kanssa auringon paisteessa.

Nasu


Sippa


Tytöt yhdessä


Kiinnostava jälki


Juoksua

Ei kommentteja: