Naapurissa on remontti. Tuleepa hyvin huomattu kerrostalon ihanuudet. Amanda on tänään ollut varsin ressukka. Se läähätteli ja tärisi. Kyse ei ole remonttimetelistä vaan luusta. Annoin sille eilen luun, mutta unohdin ottaa sen ajoissa pois. Neiti maiskutteli sitä liian pitkään ja tulos oli ennustettavissa. Mahahan siitä meni sekaisin. Olen saanut viettää puoli päivää kiikuttamalla sitä pihalle. Onneksi se tulee heti pyytämään, kun ulos haluaa. Ja toinen onni on, että se tajuaa pyytää sitä ajoissa, sillä meidän pitää ehtiä vielä hissillä alas ja pihalle talosta. Kerrostalossa ei kannata koiran kyllä sairastua ripuliin.
Koska koirat eivät ollessani paikalla mitenkään reagoineet remonttiin, ajattelin että tuskin viime viikon äänetkään ovat niitä haitanneet. Täällä on nimittäin päivisin ollut samanlainen möykkä koko viime viikon, naapurin rouvan sanojen mukaan. Testasin koiria vähän saadakseni selvyyden niiden mielipiteeseen asiasta ja katosin vessaan. Alkuun oli hiirenhiljaista, mutta sitten kuului erilaisia remontti ääniä, joille Leelan oli pakko kommentoida. Pahus! Onneksi naapurin rouva sanoi, ettei ole meiltä mitään ääniä kuullut, joten kovin häiritsevää ei Leelan kommentointi millään ole voinut olla.
Onni ja Leela lähtivät koirakyläilylle, mutta Amanda sai jäädä pitämään minulle seuraa. Olisi tosin tehnyt kyläily neidille ihan hyvää sillä siellä olisi ollut kiltti iso koira. Meillä kun ei kovin montaa suurta koiratuttua ole. Neiti ei enää vaikuta kipeältä, mutta parempi antaa sen lepäillä rauhassa. Tärinä ja läähätys ovat kadonneet, joten maha ei liene enää kipeä. Amanda osaa olla aina niin säälittävä ollessaan vähänkin kipeän puoleinen. Ensimmäisellä kerralla kun se oli huonovointinen olin varma, että koko koira on kuolemaisillaan. No silloin se koki ihme parantumisen kahdessa tunnissa. Tänään näyttää siltä, että sairastelut alkaa tältä päivältä olla sairasteltu ja nyt olisi leikin vuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti