torstaina, maaliskuuta 15, 2007

Nypittyjä lenkkejä

Päätin että Onnin nypin ajoissa Tampereen näyttelyä silmällä pitäen ja Amandaa en nypi, paitsi vähän siistin pään. No, Onnia en nyppinyt ajoissa kun se olisi tuossa helmikuun alussa saanut vetää ihan paljaaksi selästä, että olisi kasvattanut hyvän karvan. Aloitin sen nyppimisen maanantaina. Otin ihan varovasti vähän sieltä täältä, että näkee mitä sieltä kuoriutuu. Eilen jatkoin nyppimistä ulkona. Olin Leelan ja Onnin kanssa lenkillä kun turkki alkoi harottaa silmiini ja kumarruin nyppäämään pari irtokarvaa.

Kymmenen minuutin jälkeen saimme seuraa isästä ja pojasta. Otin Leelan varmuuden vuoksi kainalooni ja annoin vain Onnin mennä tervehtimään. Mummon säikyttelyn jälkeen olen muistanut, että Leelaa ei saakaan päästää ihan noin vain ihmisten luo. Se on vähän arvaamaton ja minulla ei ole samanlaista otetta siihen kuin muiskulla. Säälittelin samalla ettei ollut Amandaa mukana, sillä sen olisi voinut päästää silitettäväksi ja se olisi saanut näin fiksusta silittäjistä hyvän kuvan.

Onnin muututtua aavistuksen vähempi karvaiseksi vaihdoin koirat Amandaan. Muisku ei illalla huomannut, että Onni on nypitty eli kovin vähäkarvaista siitä ei vielä tullut. Amanda juoksi innokkaana ulkona, mutta en saanut silmiäni irti sen pepusta. Kun se oli niin karvainen... Ihan liian karvainen. Pepun päältä karvat olivat irtoavan näköisiä. Ne sojottivat kutsuen nyppimään. Ei kai siitä nyt haittaakaan ole jos pari karvaa nappaisee..

Lopulta en voinut vastustaa kiusausta ja pysäytin neidin nypittäväksi. Amandan turkki on niin ihana. Se kasvaa sopivasti neljän sentin mittaiseksi. Sitä ei oikeastaan tarvisi sen kummemmin hoitaa, mutta karvat irtoavat niin helposti, että en kovin usein pysty vastustamaan sen nyppimisen nautintoa. Siinä vain käy nopeasti niin, että nypin vähän liikaa ja Ama muuttuu ihan kaljunnäköiseksi. Karva kasvaa parissa viikossa takaisin. Kuukauden päästä turkki on jo hyvännäköinen. Tällä kertaa yritin muistaa, että en nypi paljoa. Pörröttelin peppun päällä olevia karvoja irti, siistin häntää ja nypin kaulan pehkoa ohuemmaksi. Sain kun sainkin pidettyä itseni kasassa ja jätin Amandalle turkin. Kunhan ilmat muuttuvat vielä lämpimämmiksi voin päästää itseni irti.

Voin lohduttautua siihen asti Onnin turkin hoitamisella. Onnin karva ei ole läheskään niin ihanaa kuin Amandan. Resupekka, mikä resupekka. Viikko aikaa muuttaa se glennin näköiseksi. Taidan vielä muutamana päivänä tulla lenkiltä takki aivan karvoissa.

Ei kommentteja: