keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Junamatkailun ihanuudet osa: verinen silmä

Jouluaikojen junamatkat ovat aina omanlainen koettelemuksensa. Onni jäi porukoille, joten matkassa oli vain läntsyt. Juna oli ihan tupaten täynnä ja jouduin kiilaamaan häkin puoliksi käytävälle. Onneksi tytöillä oli häkki, jossa saattoi lekotella. Olisi ollut kymmenen kertaa tuskaisempi matka ilman sitä.

Juna oli puolisen tuntia aikataulusta myöhässä. Ajattelin, että päästään Tampereella nopeasti pois, jos laitan häkin kasaan suht' ajoissa. Laitoin häkin kokoon ja tytöt jäivät lattialle jalkojeni juureen. No sehän ei Amandaa miellyttänyt yhtään. Ensin neiti raaputti tassulla polvea, mutta kun en reagoinut, se keksi raaputtaa naamaa. Ai, että sattui kun terävät kynnet veti ilkeet naarmut silmään. Hyvä, ettei pahempaa sattunut kuin verinen naarmu. Olipahan kiva maanataina töissä sanoa viettäneensä rauhallista joulua kotona. Ei kovin moni kysynyt olenko saanut turpaani......

sunnuntaina, joulukuuta 28, 2008

Joulun aikaa

Oulussa on ollut suloisen jouluinen tunnelma. Mikään ei voita kotoisaa joulua yhdessä perheen kanssa. Koirat saivat koko joukon lahjoja. Lähinnä syötävää, mutta mukana oli myös Furminator. Se oli ihan kätevä harja länderin turkkiin. Kujeesta tosin tuli melko kalju, mutta Amanda näytti harjauksen jälkeen hyvältä. Onnin turkin selvittämisessä on melkoinen työ ihan tavallisella kammalla ja tuollainen tiheä oli vähän toivoton. Ehkä olisi parempi ensin kammata, harjata ja lopuksi vasta furminoida. Onnin mielestä joulun ihanin lahja oli ehdottomasti sen saama iso luu.



Eilen käytiin lenkkeilemässä n-elikon porukoiden kanssa. Onni oli ainoa epäländeri, mutta siinä se meni joukon viimeisenä. Onneksi sillä oli punainen vilkkuvalo (joululahja siskoltani), niin näkyi pimeässä. Olipa ihana nähdä pitkästä aikaa niin ihmisiä kuin Vipua ja Kampiakin. Puhetta oli, että pitäisi munkin aloittaa taas agin treenaaminen eikä vaan laiskotella. Kujekin on niin energiaa täynnä, että sille tekisi hyvää purkaa sitä fiksusti. Tällä kertaa mulla jää Onni Ouluun ja tytöt lähtee mukaan Tampereelle. Pitää yrittää saada neidit kisa kuntoon, jos vaikka uskaltautuisi lisenssin ostoon ja yrittäisi johonkin tammikuun kisoihin. Katsellaan, uutena vuotena on hyvä lupailla ;)

keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Pikapakkailuja

Olen kyllä niin vihon viimeinen pakkaaja. Kaikki pitää ihan joka kerta jättää viime tippaan. Ensin siirsin pakkaamisen lähtöpäivään. Aamulla herätyskello soi aikaisin, mutta aloitinko pakkaamisen. En tietenkään vaan keitin kahvia ja luin kirjaa. Lopulta huomasin, että on tunti aikaa ennen töihin lähtöä ja koiratkin pitäisi sitä ennen lenkittää. No ei se mitään... lähden vähän aikaisemmin töistä tai jotain ;)

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Laiskuutta ja tyhjiä huoneita

Kohta on jo joulu ja aika jatkaa nopeaa virtaamistaan ilman, että ehdin pysyä matkassa lainkaan mukana. Minkäänlaisia joulukortti-kuvia ei tänä vuonna ole tullut otettua. Itseasiassa en ole tarttunut kameraan moneen kuukauteen muutenkaan. Oulussa ollessa teki mieli kokeilla taas isin järkkäriä, mutta sekin jäi. Ensin pitäisi saada vanhat kuvat pois koneelta, että uusia mahtuisi tilalle. Sitä ennen pitäisi hankkia ulkoinen kovalevy, jonne vanhat kuvat tunkisi. Liian monta pitäisi sanaa ehtii tulla ennenkuin saan tartuttua kameraan ja viimeinenkin into kuvata haipuu. Laiskuus on vallannut mielen.

Pian on aika pakata kimpsut ja kampsut reppuun, ja suunnistaa Onnin ja Kujeen kanssa pohjoista kohti. Amandahan on Oulussa jo valmiiksi. Muisku lähti Leelan kanssa muutama päivä sitten joulun viettoon ja meitä on enää kolme jäljellä täällä kotona. Kovin on tyhjän tuntuista. Sitä on niin tottunut siihen, että pieni kämppä on tupaten täynnä väkeä. Kaksi koiraa on niin vähän. Vaan eipä montaa yötä ole siihen, että nään taas Aman. Kovasti on jo kaunotarta ikävä. Niin kuin on porukoitakin. Ihanaa, että ehtii viettää hitusta pitemmän hetken kotikotona, vaikkei loma mikään pitkä olekaan.

tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Jännitystä töissä ja kotona

En vielä kertaakaan ole ollut niin hermostunut kun tänään töissä. Mullahan ei ole ole ajokorttia tai minkäänlaista kokemustakaan moottoriajoneuvolla ajosta. Tänään olin työpaikalla trukkikoulutuksessa. Aamu meni ihan iloisesti koulutuksen ja yleisen vittuilun parissa, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin ulos räntäsateeseen, niin hyytyi tämän tytön hymy. Tulipa kommentti jos toinenkin siitä, ettei mua koskaan noin vakavalla naamalla ole nähtykään.

Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.

Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.

Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.

lauantaina, joulukuuta 06, 2008

Treeninpoikanen

Vihdoin on tauko päättynyt sen verran, että päästiin treenikentälle asti. Viime viikolla käytiin ensin yhteislenkillä kavereiden kanssa ja siitä innostuneena lähdin torstaina piipahtamaan kentällä Kujeen kanssa. Otettiin vähän keppejä. Vartin verran treeniä ja kaikkineen koko reissuun meni parisen tuntia. Mutta hyvä mieli jäi molemmille. Kuje osasi pujotella toiselta puolelta. Toinen puoli olikin ihan toivoton.

Lauantaina otin muutaman kaverin matkaan. Olipa kiva pitkästä aikaa kouluttaa. Viimeistään keväälle pitää kysyä koulutusryhmää. Ärsyttävästi vaan vuorotyö rikkoo rytmiä.

Meidän koirista mulla oli mukana kaikki muut paitsi Amanda, joka jäi Ouluun. Piipahdimme siellä parisen viikkoa sitten ja äiti välttämättä halusi yhden koirista hoitoon. Arpa osui Amaan, joka on Oulussa valloittanut niin vanhempien sängyn kuin olohuoneenkin. Kumma miten ne koirilta kielletyt alueet muuttuvat sallituksi... ;)

Ensimmäisellä ratapätkällä koirista toimi vain Kuje. Onni ei irronnut minnekään, Leela ei irronnut todellakaan minnekään. Myöhemmin yritin opettaa jotain jaakotuksen tapaista Kujeelle ja Onnille. Kujeen kanssa otettiin keppejä ja Onnin kanssa totesin, että joudun ihan oikeasti näyttämään vielä jokaisen välin erikseen jos haluan sen pujottelevan oikein. Intoa Onnilla piisasi ja se oli niin suloinen. Toinen ratapätkä sujuikin kaikkien kanssa paremmin. Muistin miten Onnia kuuluikaan ohjata ja jaksoin saattaa Leelan paremmin esteille. Kujeen kanssa yksin treenaaminen ei välttämättä ole ihan hyvä vaihtoehto sillä en näe mitä virheitä teen.

Käveltiin kentältä kotiin kun oli niin hyvä fiilis ja teki mieli ulkoilla. Loistava tapa viettää itsenäisyyspäivää :D