Tiistaina päästiin taasen harkkailemaan Aman kanssa. Oli mukavaa. Meillä oli tällä kertaa siellä valmentaja ja saatiin tosi hyviä neuvoja. Valssaamista on syytä nyt opetella. Jotenkin se ei tahdo upota mun päähäni. Miten saada koira kiinnittymään toisen käden sormesta toisen käden sormeen? Harkat olivat antoisat ja muutaman kerran tuli sellainen olo, että me osataan. Rengaskin sujui yllättävän hyvin, vaikka ei sitä vielä paljon ole harjoiteltu.
Koko viikko on mennyt tavaroita pakatessa ja tänään ne pitäisi raahata uudelle kämpälle. Pelkkä ajatuskin uuvuttaa. Kuka on kerännyt kaikki ne laatikko röykkiöt? Heitin kolme jätesäkillistä tavaroita pois ja silti tuntuu, että kamaa olisi viisi kertaa enemmän kuin viimeksi. Joo niin onhan siellä sekä muiskun että mun tavarat, mutta silti... Jos minusta ei enää mitään kuulu, olen musertunut tavararöykkiöiden alle.
torstaina, marraskuuta 30, 2006
maanantaina, marraskuuta 27, 2006
Vieraita on piisannu
Meillä oli viime viikolla yksi sun toinenkin kylässä. Saivat koirat taasen nähdä niin vanhoja tuttuja kun tavata uusia tuttavuuksiakin. Ihmisvieraita vain tällä kertaa. Oli aivan älyttömän hauskaa! Tulkaahan kaikki uudelleenkin kylään jahka saadaan kamat raahattua uudelle kämpälle. :) Muutosta tulee varmaan mielenkiintoinen...
perjantaina, marraskuuta 24, 2006
Jyväskylän näyttely ja muuta pientä purtavaa
Jyväskylän näyttely meni meillä kyllä metsään ja kirkkaasti. Amanda jähmettyi saman tien kun nostin sen pöydälle. Liekkö eläinlääkärissä käynti ja takapuolen sorkkiminen ollut liian läheisessä muistissa, mutta neiti ei olisi halunnut olla pöydällä tutkittavana. Oli todella mukava tuomari, joka lähestyi rauhallisesti. Rauhoitteli Amandaan parhaansa mukaan, mutta neiti oli niin hermostunut, ettei tutkimisesta juuri mitään tullut. Muilta osin näyttelyssä oli todella kivaa. Olisi ehkä voinut eläinlääkärin jälkeen harjoitella ihan kotona pöydällä olemista ja antaa vaikka muiskun tutkia sen pöydällä, mutta eipä tullut mieleen moinen.
Ostimme junaliput näyttelyn jälkeen, vaikka menimme vielä muiskun kotiin loppu päiväksi. Erittäin viisaaksi osoittautunut teko, sillä juna oli täynnä. Matka kului haukkumista kuunnellessa. Onneksi omat koirat tai Leela eivät ryhtyneet kuoroon. Ne nukkuivat lattialla rättiväsyneinä. Olimme tehneet reippaan lenkin ennen junaan menoa ja koirat olivat telmineet vapaana itsensä väsyksiin.
Tiistaina meillä oli Aman kanssa agiharkat. Sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen kerta hallissa. Minun pitäisi panostaa ohjaamiseen. Amandalla kepit ja rengas ovat aika hakusessa. Treenikaverini tutkivat Amandan pöydällä ja neiti oli ihan normaali. Jäi kaikin puolin hyvä mieli harkoista.
Meillä oli vieras eilen, joka laittoi mahtavan hirviaterian. Koirillekin on luvassa hirvimuhennosta. Amanda oli taas tutkittavana (keittiön pöydällä) ja käyttäytyi normaalisti.
Elikäs pöytäharjoittelu jatkuu. Toivottavasti käytös pysyy tälläisenä kuin mitä se näyttelyn jälkeen on ollut.
Ostimme junaliput näyttelyn jälkeen, vaikka menimme vielä muiskun kotiin loppu päiväksi. Erittäin viisaaksi osoittautunut teko, sillä juna oli täynnä. Matka kului haukkumista kuunnellessa. Onneksi omat koirat tai Leela eivät ryhtyneet kuoroon. Ne nukkuivat lattialla rättiväsyneinä. Olimme tehneet reippaan lenkin ennen junaan menoa ja koirat olivat telmineet vapaana itsensä väsyksiin.
Tiistaina meillä oli Aman kanssa agiharkat. Sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen kerta hallissa. Minun pitäisi panostaa ohjaamiseen. Amandalla kepit ja rengas ovat aika hakusessa. Treenikaverini tutkivat Amandan pöydällä ja neiti oli ihan normaali. Jäi kaikin puolin hyvä mieli harkoista.
Meillä oli vieras eilen, joka laittoi mahtavan hirviaterian. Koirillekin on luvassa hirvimuhennosta. Amanda oli taas tutkittavana (keittiön pöydällä) ja käyttäytyi normaalisti.
Elikäs pöytäharjoittelu jatkuu. Toivottavasti käytös pysyy tälläisenä kuin mitä se näyttelyn jälkeen on ollut.
lauantaina, marraskuuta 18, 2006
Liepeessä eiku -llä tai niin ku täällä
Koirat ovat parantuneet ja tulimme tänään junalla koko lauman kanssa Jyväskylän lähelle. Amanda on ilmoitettu huomiseen näyttelyyn ja aamulla pitäisi aikaisin mennä kehään. Neiti oli taas tänään mukana saunassa muiden koirien odotellessa mökillä.
Koirat ovat olleet vähän ääliöitä viime viikon lenkeillä. Meillä ihmisillä on molemmilla ollut selät jumissa ja koirien olisi pitänyt liikkua nätisti, vetämättä, vaan eivät ne ihan ole niin liikkuneet. Jospa ensi viikko menisi paremmin, kun selkäsärkykin toivon mukaan on historiaa.
Torstaina koirat pääsivät ensimmäistä kertaa uuteen kämppään. Onni tsekkaili asunnon ja nartut seisoivat meidän vieressämme. Ehkä vain Onni aavistaa, että pian taas muutetaan...
Koirat ovat olleet vähän ääliöitä viime viikon lenkeillä. Meillä ihmisillä on molemmilla ollut selät jumissa ja koirien olisi pitänyt liikkua nätisti, vetämättä, vaan eivät ne ihan ole niin liikkuneet. Jospa ensi viikko menisi paremmin, kun selkäsärkykin toivon mukaan on historiaa.
Torstaina koirat pääsivät ensimmäistä kertaa uuteen kämppään. Onni tsekkaili asunnon ja nartut seisoivat meidän vieressämme. Ehkä vain Onni aavistaa, että pian taas muutetaan...
maanantaina, marraskuuta 13, 2006
Paranemista odotellessa
Amanda on parantunut hyvin. Putsailu on tehonnut eikä kuumetta ole noussut. Nyt odotellaan malttamattomasti lauantaita ja meidän eristymisen päättymistä. Toivotaan, ettei kukaan koirista ala yskimään ja voidaan todeta, että kennelyskäkin on voitettu.
Perjantaina kävin yksin Vaasassa ja koirat jäivät muiskun hoiviin. Ne olivat varsinaisia pöllöpäitä lauantaina lauman tullessa minua vastaan juna-asemalle. Amandan olisi pitänyt saada olla koko kotimatkakin sylissäni. Taisi olla ikävä. Onnikin oli vispata häntänsä irti minut nähdessään. Höpsöt kultamurut.
Perjantaina kävin yksin Vaasassa ja koirat jäivät muiskun hoiviin. Ne olivat varsinaisia pöllöpäitä lauantaina lauman tullessa minua vastaan juna-asemalle. Amandan olisi pitänyt saada olla koko kotimatkakin sylissäni. Taisi olla ikävä. Onnikin oli vispata häntänsä irti minut nähdessään. Höpsöt kultamurut.
perjantaina, marraskuuta 10, 2006
Kipeetä sakkia
Meillä on tällä viikolla ollut sairastupa meininkiä. Ensin Leelalla oli kennelyskä ja heti perään Amanda sai lievän emätintulehduksen. Leela köhi yhden yön pelottavan kuuloisesti. Valvoin sen kanssa tunnin verran ja kirosin, etten keksinyt mitään paikkaa missä meillä ollisi voinut olla yskänlääkettä. Seuraavana päivänä se ei enää yskinyt ja nyt taitaa olla tauti varmasti voitettu. Lääkäriin tulikin sitten raahattua Amanda.
Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Amandan on minulle tultuaan sairastellut. Tai ei se nytkään vaikuta yhtään sairaalta, vaikka olen itse huolesta kipeänä. Neiti on suuresti loukkaantunut, kun sen pitää käyttää kauluria, ettei se nuolisi itseään. Kyseessä on sen verran lievä tulehduksen alku, ettemme saaneet antibiootteja vaan pelkän puhdistus- ja desinfiointiaineen. Toivotaan, että putsailu auttaa ja tulehdus häviää.
Olimme lääkärissä ensimmäistä kertaa. Olin vähän hermostunut siitä miten Amanda siellä tulee käyttäytymään, mutta se oli oikein reipas. Antoi kopeloida itseään, vaikka se ei taatusti ollut kivaa ja meni operation jälkeen vielä hoitajan viereen kerjäämään rapsutuksia ja suostui tervehtimään lääkäriäkin. Nameja se ei sentään suostunut kädestä ottamaan, olihan sitä jotenkin näytettävä mokomille sorkkijoille.
Nyt odotellaan paranemista ja toivotaan, ettei Onnikin keksi sairastua meistä ihmisitä puhumattakaan.
Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Amandan on minulle tultuaan sairastellut. Tai ei se nytkään vaikuta yhtään sairaalta, vaikka olen itse huolesta kipeänä. Neiti on suuresti loukkaantunut, kun sen pitää käyttää kauluria, ettei se nuolisi itseään. Kyseessä on sen verran lievä tulehduksen alku, ettemme saaneet antibiootteja vaan pelkän puhdistus- ja desinfiointiaineen. Toivotaan, että putsailu auttaa ja tulehdus häviää.
Olimme lääkärissä ensimmäistä kertaa. Olin vähän hermostunut siitä miten Amanda siellä tulee käyttäytymään, mutta se oli oikein reipas. Antoi kopeloida itseään, vaikka se ei taatusti ollut kivaa ja meni operation jälkeen vielä hoitajan viereen kerjäämään rapsutuksia ja suostui tervehtimään lääkäriäkin. Nameja se ei sentään suostunut kädestä ottamaan, olihan sitä jotenkin näytettävä mokomille sorkkijoille.
Nyt odotellaan paranemista ja toivotaan, ettei Onnikin keksi sairastua meistä ihmisitä puhumattakaan.
maanantaina, marraskuuta 06, 2006
Onni unohtui
Tulin vähän aikaisemmin illalla tentistä kotiin. Ihan atvallinen ilta. Kokkailin ruokaa, katsoin telkkaria jne. Muisku oli käyttänyt koirat ulkona, joten en huolehtinut erityisemmin niistä. Tunnit kuluivat ja yhtäkkiä kuului surkeaa itkua.
Muisku pomppasi sohvalta kuin raketti ja syöksyi kylpyhuoneeseen. Onni-ressukka oli unohdettu sinne lenkin jälkeen kuivumaan. Minäkään en ollut huomannut mitään vaikka poika ei ollut vastassa kotiin tullessani. Siellä se oli sitkeästi odottanut kolme tuntia.
Uskomatonta miten huomaaton Onnikin voi kotioloissa olla. Päästyään kylppäristä se kävi nopeasti hakemassa pupun ja lysähti se suussaan keskelle olohuoneen lattiaa. SIinä se oli ihan yhtä huomaamaton kuin kylppärissä ollessaan.
Vaan kyllä hävettään kun ollenkaan huomannut Onnin poissaoloa.....
Muisku pomppasi sohvalta kuin raketti ja syöksyi kylpyhuoneeseen. Onni-ressukka oli unohdettu sinne lenkin jälkeen kuivumaan. Minäkään en ollut huomannut mitään vaikka poika ei ollut vastassa kotiin tullessani. Siellä se oli sitkeästi odottanut kolme tuntia.
Uskomatonta miten huomaaton Onnikin voi kotioloissa olla. Päästyään kylppäristä se kävi nopeasti hakemassa pupun ja lysähti se suussaan keskelle olohuoneen lattiaa. SIinä se oli ihan yhtä huomaamaton kuin kylppärissä ollessaan.
Vaan kyllä hävettään kun ollenkaan huomannut Onnin poissaoloa.....
Koiraihmisetkö hulluja? En mä ainakaan......
Lauantaina oli Seinäjoella KV-näyttely. Olin ilmoittanut sekä Onnin että Amandan sinne. Koska en osaa ajaa autoa, suunnittelin meneväni sinne joko junalla tai bussilla. Näyttelypaikka oli onneksi kävelymatkan päässä matkakeskuksesta. Perjantaina tajusin, että bussit olivat mahdoton kulkuvaihtoehto ja juniakin meni varsin huonosti. Amandan kehä oli puoli kymmenen aikaan eli meidän olisi ehdittävä puoli yhdeksäksi mielummin vielä aikaisemmin Seinäjoen Areenalle. Aamujuna lähti 8 Tampereelta ja oli 9.19 Seinäjoella. Aivan liian myöhään. Yöjuna taas lähti 1.00 ja oli 3.02 Seinäjoella. Vähän turhan aikaisin. Lopulta päädyin yöjunaan, koska haluasin ehtiä Amandan kanssa kehään.
Perjantai-ilta meni pakatessa ja en ehtinyt nukkua ennen junaan menoa. Junassa nukahdin ehkä minuutiksi. Seinäjoella raahasin kamat ja koirat asemarakennukseen, joka oli täynnä juopuneita ihmisiä. Perjantai-iltaa juhlineet ihmiset olivat kokoontuneet sinne lämmittelemään odotellessaan takseja. Kasasin aseman nurkkaan häkin ja laitoin koirat sinne lepäilemään. Yllättäen saimme paljon yleisöä...
Viiden aikaan vartijat kävivät häätämässä viimeiset juopuneet ihmiset pois. Olen erittäin kiitollinen, että he häätivät sitkeän ihailijankin pois kimpustani. Luin puolinukuksissa tenttikirjaani ja yritin pysyä hereillä, etten minäkin lentäisi koirien kanssa pakkaseen.
Puoli seitsemän aikaan lopulta kasasin häkin ja lähdin suunnistamaan kohti Areenaa. Olin unohtanut kartan ja minulla oli vain ohje, että pitää kääntyä asemalta vasemmalle. Onneksi vasemmalla oli iso opaskartta, josta saatoin katsoa reitin. Pääsimme ihan eksymättä perille.
Areenalla kokosin Onnin kehän viereen häkin ja tutkailin paikkaa. Aamupalan jälkeen kävimme Amandan kehässä harjoittelmassa. Meillä oli takan pari pieleen mennyttä esiintymistä ja ajattelin, että voisi olla kannattavaa harjoitella kehässä esiintymistä ennen itse koitosta. Parin kierroksen jälkeen pääsimme yhteiseen säveleen ja itsevarmuus esiintymisen suhteen kasvoi. Päästin Amandan lepäämään ja otin sen vähän ennen kehää häkistä. Harjoittelimme lisää seisomista kehän vieressä.
Esiintyminen sujuikin paljon paremmin tällä kertaa. Meillä oli yhteys ja Amanda toimi niinkuin pyysin. Juoksimme aluksi liian lujaa, mutta onneksi tuomari pyysi meitä juoksemaan toisen kierroksen hitaammin eikä rokottanut minun mokastani.
Kehän jälkeen bongailin tuttuja paikalta ja törmäsinkin moneen. (Oli mukava nähdä teitä! :) ) Katselin muutaman esiintymisen. Ystäväni esitti keskikokoisen villakoiran vähän ennen Onnin kehää ja siinä jutella ja katsellessa hänen upeaa esiintymistää tuli mieleen, että Onninkin voisi valmistaa kehään menoon. Harjoittelimme paljon sseisomista ja juoksemista ennen kehään menoa.
Kehässä Onni oli oikea unelma. Me emme koskaan ole vielä päässeet näin hyvin yhteisymmärrykseen. Se oli kerta kaikkiaan upeaa! Onni suorastaan loisti ja oli täysillä mukana. Olin siitä niin ylpeä, että meinasin pakahtua.
Kehän jälkeen huomasin, että jos jäisimme Amandan knassa ryhmäkehään myöhästyisin junasta. Pidimme pienen piknikin Sara-glennin emännän kanssa samalla kun kasailin tavaroita kasaan. Ennen lähtöämme kolme pikkutyttöä kävivät silittelemässä koiria. Sen jälkeen olemme päätyneet jotenkin juna-asemalle ja päässet junaan. Ehdimme samaan junaan pikkusiskoni kanssa. Muisku oli Leelan kanssa meitä vastassa ja auttoi raahaamaan koirat ja kamat kotiin.
Päivä oli rankka. En olisi selvinnyt ilman häkkiä. Väsymyksestä huolimatta upea kokemus. Onnin kanssa esiintyminen oli jotain ihan uskomatonta ja ei Amandan valioituminenkaan yhtään hullumpaa ollut.
Perjantai-ilta meni pakatessa ja en ehtinyt nukkua ennen junaan menoa. Junassa nukahdin ehkä minuutiksi. Seinäjoella raahasin kamat ja koirat asemarakennukseen, joka oli täynnä juopuneita ihmisiä. Perjantai-iltaa juhlineet ihmiset olivat kokoontuneet sinne lämmittelemään odotellessaan takseja. Kasasin aseman nurkkaan häkin ja laitoin koirat sinne lepäilemään. Yllättäen saimme paljon yleisöä...
Viiden aikaan vartijat kävivät häätämässä viimeiset juopuneet ihmiset pois. Olen erittäin kiitollinen, että he häätivät sitkeän ihailijankin pois kimpustani. Luin puolinukuksissa tenttikirjaani ja yritin pysyä hereillä, etten minäkin lentäisi koirien kanssa pakkaseen.
Puoli seitsemän aikaan lopulta kasasin häkin ja lähdin suunnistamaan kohti Areenaa. Olin unohtanut kartan ja minulla oli vain ohje, että pitää kääntyä asemalta vasemmalle. Onneksi vasemmalla oli iso opaskartta, josta saatoin katsoa reitin. Pääsimme ihan eksymättä perille.
Areenalla kokosin Onnin kehän viereen häkin ja tutkailin paikkaa. Aamupalan jälkeen kävimme Amandan kehässä harjoittelmassa. Meillä oli takan pari pieleen mennyttä esiintymistä ja ajattelin, että voisi olla kannattavaa harjoitella kehässä esiintymistä ennen itse koitosta. Parin kierroksen jälkeen pääsimme yhteiseen säveleen ja itsevarmuus esiintymisen suhteen kasvoi. Päästin Amandan lepäämään ja otin sen vähän ennen kehää häkistä. Harjoittelimme lisää seisomista kehän vieressä.
Esiintyminen sujuikin paljon paremmin tällä kertaa. Meillä oli yhteys ja Amanda toimi niinkuin pyysin. Juoksimme aluksi liian lujaa, mutta onneksi tuomari pyysi meitä juoksemaan toisen kierroksen hitaammin eikä rokottanut minun mokastani.
Kehän jälkeen bongailin tuttuja paikalta ja törmäsinkin moneen. (Oli mukava nähdä teitä! :) ) Katselin muutaman esiintymisen. Ystäväni esitti keskikokoisen villakoiran vähän ennen Onnin kehää ja siinä jutella ja katsellessa hänen upeaa esiintymistää tuli mieleen, että Onninkin voisi valmistaa kehään menoon. Harjoittelimme paljon sseisomista ja juoksemista ennen kehään menoa.
Kehässä Onni oli oikea unelma. Me emme koskaan ole vielä päässeet näin hyvin yhteisymmärrykseen. Se oli kerta kaikkiaan upeaa! Onni suorastaan loisti ja oli täysillä mukana. Olin siitä niin ylpeä, että meinasin pakahtua.
Kehän jälkeen huomasin, että jos jäisimme Amandan knassa ryhmäkehään myöhästyisin junasta. Pidimme pienen piknikin Sara-glennin emännän kanssa samalla kun kasailin tavaroita kasaan. Ennen lähtöämme kolme pikkutyttöä kävivät silittelemässä koiria. Sen jälkeen olemme päätyneet jotenkin juna-asemalle ja päässet junaan. Ehdimme samaan junaan pikkusiskoni kanssa. Muisku oli Leelan kanssa meitä vastassa ja auttoi raahaamaan koirat ja kamat kotiin.
Päivä oli rankka. En olisi selvinnyt ilman häkkiä. Väsymyksestä huolimatta upea kokemus. Onnin kanssa esiintyminen oli jotain ihan uskomatonta ja ei Amandan valioituminenkaan yhtään hullumpaa ollut.
torstaina, marraskuuta 02, 2006
Lumi on jo peittänyt kadut täällä meillä, järven aalto jäätynyt...
Tiistai iltana käytin ensin Leelan ja Onnin lenkillä. Lunta sateli pikkuisen jo silloin. Vähän ajan päästä otin Amandan ja lähdimme suunnistamaan kohti tapaamispaikkaa. Me nimittäin pääsimme agilityn treeniryhmään. HURRAA!! *pieni ilotanssi* (Tämä oli se uutinen josta vihjailin.) Juuri lähtiessämme lumimyräkkä alkoi. Lumentulo hidasti liikennettä sen verran, että lopulta ehdimme olla hallilla vain puoli tuntia.
Me olimme vallan surkeita Amandan kanssa. Esteet mentiin välillä yli, välillä ali ja varsinkin ohi, mutta silti oli niin mahtavaa. Ensimmäinen kerta hallitreeneissä meille molemmille. Putki muuten sujui moitteettomasti, että ihan kaikkea Amanda ei ole unohtanut. :) Sitä paitsi se osasi odottaa oikein nätisti ja hiljaa omaa vuoroaan. Ehkä se oli vain niin hölmistynyt, tai sitten olen saanut sen oppimaan hiljaisen odottamisen. Nautinto, silkka nautinto, vaikka olimme molemmat puhki koko loppu illan.
Lumentulo on ollut ihanaa minun koirieni mielestä. Onni ja Amanda rynnivät lumihankeen. Ne pomppivat siellä sinne tänne, maistelivat lunta ja puhkuivat intoa Leela sen sijaan ei tykkää lainkaan lumentulosta. Se ei haluaisi lainkaan liikkua. Paitsi kotiin päin. Onni ei vieläkään ole innostunut liikkumaan kotiin päin vaan päättää yleensä siinä vaiheessa heittäytyä kieriskelemään hangessa. Lenkkeily ei ole lainkaan tasapainoista, vaan taistelua siitä, että mihin suuntaan mennään ja ketkä kaikki menevät vai meneekö kukaan.
Me olimme vallan surkeita Amandan kanssa. Esteet mentiin välillä yli, välillä ali ja varsinkin ohi, mutta silti oli niin mahtavaa. Ensimmäinen kerta hallitreeneissä meille molemmille. Putki muuten sujui moitteettomasti, että ihan kaikkea Amanda ei ole unohtanut. :) Sitä paitsi se osasi odottaa oikein nätisti ja hiljaa omaa vuoroaan. Ehkä se oli vain niin hölmistynyt, tai sitten olen saanut sen oppimaan hiljaisen odottamisen. Nautinto, silkka nautinto, vaikka olimme molemmat puhki koko loppu illan.
Lumentulo on ollut ihanaa minun koirieni mielestä. Onni ja Amanda rynnivät lumihankeen. Ne pomppivat siellä sinne tänne, maistelivat lunta ja puhkuivat intoa Leela sen sijaan ei tykkää lainkaan lumentulosta. Se ei haluaisi lainkaan liikkua. Paitsi kotiin päin. Onni ei vieläkään ole innostunut liikkumaan kotiin päin vaan päättää yleensä siinä vaiheessa heittäytyä kieriskelemään hangessa. Lenkkeily ei ole lainkaan tasapainoista, vaan taistelua siitä, että mihin suuntaan mennään ja ketkä kaikki menevät vai meneekö kukaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)