lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Uudet kengät, uusi meno

Ostin karmean näköiset hopeiset nappikset vähän aikaa sitten ja pääsin eilisissä treeneissä ensimmäisen kerran kokeilemaan niitä. Joko kenkien innoittamana tai muuten vaan paremmalla mielellä, mutta treeneissä meno oli edelliskertaan verrattuna aivan erilainen. Ratakin oli kyllä mielenkiintoisempi. Amanda ohjautui helposti ja meno oli iloista. Kepit menivät yllättävän hyvin ja aika reippaalla vauhdilla. Päivän kompastus oli kontakteille pysähtyminen. Amanda osui hyvin kontakteille, mutta ei pysähtynyt. Lopputunnista tahkottiin sitten pelkkää puomin loppukontaktille pysähtymistä. Kiva treeni kaiken kaikkiaan :)

Kuje kokeili puomin loppuun pysähtymistä, joka meni paljon paremmin kuin Amandalla, sekä U-putkea. Vauhti pikkuisella piisasi ja oli kovasti hauskaa.

perjantaina, syyskuuta 28, 2007

Silmäpeilauksissa

Aamulla olin Onnin, Amandan ja Leelan kanssa silmäpeilauksessa. Leelallekin löytyi vihdoin ne kauan kaivatut paperit, että päästiin ylipäätään matkaan. Eläinlääkärissä oli oikeastaan tosi kivaa. Käytiin Hakametsän eläinlääkäriasemalla ja voin lämpimästi suositella sitä. Vähän jännitti miltä silmät näyttää. Sain itseasiassa katsoa monitorista miltä silmä oikeasti siinä peilauksessa näyttää. Kukaan koirista ei ollut sairas. Amanda ja Onni saivat täysin puhtaat paperit ja Leelan silmissä oli jotain vaarattomia pigmenttitäpliä, jotka eivät sen elämään tai näköön tule missään vaiheessa vaikuttamaan. Huojentava tulos :) Amanda sai samalla rokotukset ja koko porukka lahjottiin vielä lopuksi namein. Oli niin mukavaa ja rentoa, että jäi tosi hyvä mieli.

Näyttelyharkoissa kera Leelan ja Kujeen

Keskiviikkona piipahdettiin näyttelyharkoissa. Mentiin sinne käymään yhdessä Taran omistajan kanssa. Päätin ottaa sekä Leelan, että Kujeen mukaan. Kujeen harjoittelemaan lähinnä pöydällä oloa ja Leelan kanssa kokeilemaan miten näyttelytoiminta meiltä yhdessä sujuisi. Paikan päällä olikin aikas paljon tuttuja. Onneksi, sillä jätin Kujeen hetkeksi hoitoon yhdelle tutulle. Kiitokset vain huolehtimisesta ;)

Jännitin vähän miten Leela oikein suhtautuu, koska se ei ikinä ole ollut missään vastaavassa. Neiti oli niin hieno! Pöydällä sitä ensimmäisellä kerralla luonnollisesti jännitti, mutta toisella kerralla selkäkin suoristui. Leela seistä nökitti pöydällä eikä pyrkinytkään istumaan. Antoi katsoa hampaat eikä yhtään väistellyt. Pöytäkäytös on kuitenkin sellainen minun mielestäni vaikein opetettava, että olin tosi positiivisesti, että se meni näin upeasti. Muuten meillä oli vähän pikkulipsuksia. Seisoessa Leela alkoi tarjoamaan istumista ja ravaaminen oli vähän hankalaa. Leela tarjosi ravin sijaan sellaista näyttävää marssiseuraamista. Se tapitti tiiviisti silmiin ja marssi kuin paraskin kouluratsu heitellen etutassujaan oikein ylvääästi. Oikeasti aika hupaisan näköinen. Ehkä voisimme vähän panostaa ravaamisen opetteluun..

Kuje harjoitteli odottelua kentän laidalla ja pöydällä oloa. Näistä edellä mainittu oli vähän vaikeampi ja kuului pientä kapinointia taustalla meidän mennessä Leelan kanssa. Mutta pöydät sujuivat molemmilla hyvin ja olen oikein tyytyväinen. :)

Tekisi mieli ilmoittaa Leela näyttelyyn, mutta katsotaan nyt. Ehkä voisi ensin käydä jossain mätsärissä harjoittelemassa...

torstaina, syyskuuta 27, 2007

Lenkkeilyä Kaupissa

Eilen tehtiin poikkeus yleisestä kaavasta ja lähdettiin koko uusiolauman kanssa yhteislenkille. En sentään itse pitänyt huolta neljästä koirasta vaan muisku tuli mukaan. Meidän koirien lisäksi oli Tara- ja Dusty-heelerit sekä Dimmu-corgi. Siellä seitsemän koiraa juoksenteli irti tyytyväisinä. Koska lössiä oli näin iso määrä niin vastaantulijat ohitettiin metsän kautta. Suosiolla hypittiin puskien keskellä.

Oli kyllä mukavaa. Pääsi itse vähän veryttelemään jalkoja ja koirilla oli selvästi hauskaa. Loppu lenkistä piti ottaa pojat hihnoihin. Dusty ihastui kovasti paljon Onniin, mutta meidän poikaa ei yhtään kiinnostanut alistua astuttavaksi. Koska Dusty oli pienempi, Onni tyytyi murahtelemaan varoittavasti. Dimmun mielestä moinen varoittelu oli selvä uhka Dustya kohtaan ja niinpä Dimmukin ilmaisi mielipiteensä. Niinpä siinä sitten kävi, että machoilu johti hihnaan joutumiseen. Eipä olisi kannattanut, mutta pojat ovat joskus vähän ääliöitä.

Kiitoksia kovasti molemmille hiileristeille seurasta! Pitää joskus toistekin lähteä :)

Kyläilijöiden kohtaamista

Meillä on pienoinen taktinen virhe tapahtunut Kujeen opetuksessa, kun ei olla harjoiteltu sitä, että meille tulee vieraita. Ja tyttönenhän osaa käyttää ääntään... Nyt on kaksi kyläilijää haarjoiteltu. Toinen oli ihan Kujeelle vieras ja toinen tuttu koiran kanssa. Vieraan kanssa kesti luonnollisesti kauemmin aikaa hiljentyä ja rauhoittua. Jos saisin tuon haukkumisen kitkettyä pois, niin olisin oikeastaan suhteellisen tyytyväinen.

Ländereillä on selkeästi ihan erilainen tutustumistaktiikka kuin Onnilla. Poika säntää ensimmäisenä ovelle häntä iloisesti heiluen moikkaamaan ja pyörittyään ja hyörittyään hetken jaloissa, se katoaa jonnekin makoilemaan. Neidit taasen tulevat hyvin epäluuloisesti ovelle, Onni moikattua vieraan ne tulevat tulevat varovaisesti nuuhkimaan. Hetken päästä ne istuvat tyytyväisinä vieraan rapsutettavana tai sylissä. Myös Leela suosii tätä "tyttöjen taktiikkaa" :)

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Masentunutta menoa kentällä

Agilitytreeneihin mukaan lähti pitkästä aikaa vain Amanda. Ajattelin, että keskitytäänpä pitkästä aikaan vain neitiin. Jossain vaiheessa fiilikset laski. Meillä oli kaksi ihan älyttömän helppoa rataa. Kun itselle ei tullut mitään haastetta niin ei tullut sen kummemmin edes yritettyä. Ratapätkät menivät hitaasti ja virheettömästi. Amanda liikkui sellaisella Onni-vauhdilla. Oli jotenkin tuhottoman turhauttavaa ja oikeastaan mitään ei irronnut. Ei edes hyvää mieltä.

Omat "kepit"

Ostin jonkun ulkopelin jossa tuli parisen kymmentä kukkakepin näköistä maalattua keppiä. Ne ovat keveitä kantaa ja teroitettuja toisesta päästä. Helppo iskeä kiinni nurmikkoon ja pysyvät ihan kohtuullisen hyvin siinä. Saatoinpa aloittaa pujotteluharjoittelen kotona.

Tavoitteena olisi saada vielä tälle vuodelle Amandan oppimaan, että kepit voi suorittaa itsenäisesti ja mahdollisesti testata oppimista jossain kisassa. Mielitekisi ilmoittaa kisoihin, mutta näin autottomalle kulkeminen muodostuu ongelmaksi. Siispä katsotaan miten saisi kulkemiset järjestettyä ja harjoitellaan siihen asti pujottelua.

Otin lenkeille mukaan ensin kuusi keppiä. Amanda meni parin takkuamisen jälkeen ihan kivasti, mutta Onnin mielestä idea oli kiskoa keppejä maasta ja sännätä pureskelemaan niitä mahdollisimman kauas. Enää ei harjoitella keppejä niin, että Onni olisi vapaana...

Eilen otin mukaan päivällä kahdeksan keppiä. Ensimmäinen kierros Amandan kanssa takkuaa, mutta sen jälkeen se tuntuu muistavan mitä piti tehdä. Kokeilin vähän riehuttaa neitiä ensin leikkimällä maasta löytyneellä kepin pätkällä. Jestas, että se meni kierroksille. Sen jälkeen ohjasin sen kepeille ja eipäs noin nopeita keppejä ole nähtykään meillä koskaan.

Ehkäpä Amandakin oppii jossain vaiheessa menemään kepit. Onnille olen asettanut keppien opettelun tavoitteeksi vasta ensi vuodelle.

torstaina, syyskuuta 20, 2007

Länderit kotioloissa

Olen tässä sairasteluni ajankuluksi seuraillut Amandan ja Kujeen menoa kotosalla. Ne ovat aika erilaiset luonteet, mutta loppujen lopuksi yllättävän samanlaiset. Aamu kuluu lähinnä nukkuessa. Molemmat haluavat nukkua saman tyynyn päällä sängyssä. Toinen vaihtoehto on häkissä oleva tyyny, mutta tyyny se olla pitää. Koirat ajautuvat aika usein nukkumaan vierekkäin.

Kuje on viettänyt eilisaamun muiskun seurassa keitelleen aamupuuroa. Leela veteli samaan aikaan sikeitä minun vieressäni peiton alla. Molemmat länderit tunkevat muiskun viereen ja syliin, mutta kuulemma Kuje tarkoittaa sitä enemmän kuin Amanda. Onhan se ihan ymmärrettävää, muisku on kuitenkin kuulunut meidän sekalaiseen laumaamme Kujeen koko iän ja Amanda asui aluksi vain kolmestaan minun ja Onnin kanssa. Samalla tavoin näkee, että Onni merkitsee Leelalle enemmän kuin muut koirat ja Onni on asunut Leelan kanssa Leelan pentuajan.

Amanda on useimmiten se joka muiskun syliin tunkee iltaisin telkkarin ääressä, jopa silloin, vaikka minun sylissäni ei ole ketään. Eilen illalla annoin molempien ländereiden kiivetä syliini. Kuje oli ensin, kun Amanda tuli lepuuttamaan suurisilmästä päätään polvelleni. Eihän sitä voinut kieltää, kun toinen niin suloisesti kyseli syliinpääsystä. Siispä Ama tunki toiseen kainaloon ja hetken päästä molemmat nukkuivat tyytyväisinä päällekäin, vaihdellen välillä sitä kumman pää on toisen päällä. Olisipa ihana, jos tyttöjen välit säilyisivät tälläisinä. Vaan aika näyttää, kunhan Kuje tuosta kasvaa.

Koska juuri mitään aktivointia ei minun suunnastani ole tullut, Kuje on viihdyttänyt itse itseään tylsistyttyään. Se leikkii yksikseen. Suurinosa ajasta on kaikeksi onneksi mennyt ihan oikeiden lelujen parissa. En kyllä ihan ymmärrä mistä se on kaivanut jotkut ikivanhat lelunraadot, mutta niin kauan kun kyseessä eivät ole minun kenkäni oeln tyytyväinen.

Amanda leikkii tosi harvoin leluilla. Se leikki ennen Kujeen tuloa, mutta nyt se purkaa leikkimishalunsa Kujeen kanssa kiehnäämiseen. Minun kanssani neiti leikkii hetken, mutta jotenkin sitä on paljon vaikeampi saada innostumaan yhteisleikeistä kun Onnia tai Kujetta. Toisaalta kahden edellisen kanssa olen leikkinyt samalla tavoin pennusta asti. Amandan kanssa yhteisleikit aloitettiin myöhemmin. Leikittämistä ei vieläkään voi käyttää Amandalla palkkana, mutta ehkä jossain vaiheessa etenemme niin pitkälle.

Omia koiria on tavallaan helppo tarkkailla, koska ne ovat siinä lähellä ja ne tuntee. Toisaalta niitä on vaikea tutkia, koska niihin on niin tottunut. On vaikea selittää niiden menosta, koska ei osaa nähdä mitä ne tekevät erilailla verrattuna toisiin koiriin ja ei osaa nähdä,e ttä meille hyvinkin tuttu asia voi toisille mahdollisesti olla kummaa. Eikä tarvi puhuakaan kuinka paljon oma mielentila vaikuttaa. Nyt olen tulvillani lämpöä ja hyvää tahtoa, mutta olin eilen aika valmis lähettämään koko narttujoukon Nevadaan ja asustelemaan vain hyvinkäyttäytyvän Onnin kanssa. Yleensä on muuten Onni, joka on menossa postipaketilla Kuuhun.

Kuje on kasvanut ja ehkä vähän viisastunut. Jos se ei haukkuisi, se olisi melko täydellinen paketti. Kuje on jotenkin niin mainio. Iloinen ja touhukas. Tuntuu, että sen opettaminen on yhtä tyhjän kanssa. Se vaan kiitää eteenpäin laisinkaan keskittymättä, mutta oikeastaan se on oppinut aika paljon ihan huomaamatta. Siinä on vielä hauskaa pentumaisuutta, mutta silti se kovasti yrittää olla iso ja mahtava.

Amanda taas on paljon kiltimpi ja pehmeämpi versio iloisesta koirasta. Sen ei tarvitse riehua. Joskus meno kyllä menee sählääämiseksi. Amandalle tärkeintä on saada olla siinä vieressä, lähellä, mukana. Se osaa olla oikea mielistelijä, mutta niin osaa kyllä Kujekin. Narttujen kotkotuksia, sillä Onnin mielestä ketään ei tarvitse mielistellä (eikä ihan aina totellakaan).

Koirat ovat niin suloisia ja kun Leelan valeraskauskin on ohi, meillä olo on taas sopuisaa ja rauhallista.

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

Kuumetta ja kasvua

Olen sunnuntaista asti kärvistellyt kuumeessa. Tai ainakin sunnuntaina keksin vihdoin mitata, että onko kuumetta ja olihan sitä iloiset 38 astetta. Oikein hyvä kisalämpötila. No eipä tuo menoa haitannut. Eilinen meni maatessa, mutta eiköhän elämä taas ala voittaa.

Tein huomion, ettei Kuje ole pitkään aikaan pissaillut sisälle. Voisi väittää sen tulleen siis sisäsiistiksi tai oikeastaan pidätyskyvyn kehittyneen. Kuje olisi varmaan ollut oikein sisäsiisti jo kuukausi sitten, jos sen olisi vienyt monta kertaa päivässä ulos. Nykyisin sen pärjää kolmella lenkillä.

Toisen huomion tein hortoillessani aamulla koirien kanssa ulkona. Kuje on tosissaan ruvennut merkkaamaan. Meillä on siis neljä merkkailevaa koiraa. Tai sitten Kujeella on juoksut alkamassa. Onhan sekin mahdollista, mutta en oikein toivo vielä juoksuja. En pistäisi pahakseni, jos neiti ihan hiukkasen tuosta kasvaisi vielä. Niillä on Amandan kanssa vielä aika iso koko ero. Jos Kuje tuohon kokoon jämähtää, niin se on aika pikkuinen.

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Noo... ihan hyvin se sit meni

Eilen alkoi fiiliksen vähän nousta. Kävin länderien kasvattajapäivillä kuuntelemassa oikein mielenkiintoisen luennon epilepsiasta. Tiesittekö, että 10% suomen länderikannasta sairastaa epiä. Aika iso prosentti. Olo oli vähän nuhainen ja heikko. Mireki antoi pienen sinisen lääkkeen, joka paitsi poisti päänsärkyni vähän piristi mieltä. Lisäksi nähtiin Tara omistajineen ja käytiin stemppilenkki tyttöjen kera. Onnia ei voinut ottaa mukaan, että se jaksaa tänään liikkua.

Viime yönä kasasin patjan alle päätyyn kasan tyynyjä, että sain muutettua nukkuma-asennon istuvaksi. Helpotti huomattavasti ja saisnkin nukuttua pitkät ja virkistävät yöunet. Aamulla kävin läpi mitkä ne pelot tulevassa kisass oikein on. Ei hyllyn saaminen, vaan se että pilaan Amandan fiiliksen. Tai Amanda lähtee hiipimään lähdössä ja hermostun siitä. Kelailin läpi pahimmat mitä voi tapahtua ja yhtäkkiä olikin vaihteeksi vähän myöhässä. Napasin nopeasti mukaan Amandan ja Kujeen ja mentiin puoli juoksua bussipysäkille.

Muisku lupautui ketyksi ja en oikeasti olisi selvinnyt päivästä ilman häntä. Hän toi Onnin bussilla vähän myöhemmin ja lisäksi oli ottanut mukaan eväitä ja lisävaatteita. Miljoonat kiitokset muiskulle, maailman parhaalle kämppikselle!

Ilmoitin Amanda kisaan ja ostin samalla kisakirjan. Mittaaminen oli ihan mielenkiintoinen episodi. Annoin Amandan tuomarille ja menin itse piiloon, ettei Amanda ota hirveää häiriötä musta. Pitkän mittailun jälkeen tulos oli muutaman millin verran midi. Koska mittaus meni tiukile, tuli toinenkin tuomari mittamaan Amandan ja taas piilouduin ilmottautumistelttaan. Kaksi mittatulosta lopulta saatiin ja molemmat midijä, joten Amanda on nyt virallisesti midiluokassa. Hiphurraa! Päivän tulos oli saavutettu ja kaikki paineet kaikkosivat.

Törmäsin yhteen podengotuttuun ja jäimme hänen kanssaan seurailemaan ratoja ja höpisemään. Muisku ehti paikalle Onnin kanssa ennen Amandan radan alkua ja Onnikin saatiin ilmoitettua. Jätin rataan tutustumisen ajaksi koirat muiskun hoiviin. Seurasin aluksi miten toiset tutustuivat, mutta hetken päästä tajusin, ettei se toimi Amandalla samoin. Lähdin siis miettimään asiaa Amandan näkökulmasta, ottaen huomioon Amandan tiukan seuraamisen ja sen ettemme ole harjoitelleet juuri medi-korkuista rengasta.

Lähdimme vissiin kolmantena. Amanda jäi vähän varovaisen näköisenä ekan esteen taakse, mutta pysyi siellä odottamassa lupaa. Hurraa! Pelkäämääni varastamista ei tapahtunut. Ilahduin niin, että en muistanut sanoa esteiden nimiä. Vasta Amandan ollessa putkessa tajusin ruveta taas ohjaamaan juuri sopivasti ennen rengasta. Rengas meni ihan ilman ongelmia. Taas hämmennyin niin, että kääntö seuraavalle esteelle meni vähän myöhässä. Tosin vauhdin hiadstuminen ennen keppejä oli oikein hyvä.

Kepit mentiin yksi kerrallaan hitaasti. Ehkä olisi voinut vähän enemmän kannustaa, vaikka muisku totesi myöhemmin, että kimittämiseni kepeillä oli kuulunut pitkälle ja keppien jälkeinen kehuminen vielä pitemmälle. Olin kuulemma oikein pompahtanut ilosta keppien jälkeen. Rata jatkui ja loppuvaiheella alkoi tuntua, että meillähän sujuu homma oikein hyvin. Taas meinasin unohtaa ohjaamisen, mutta sain juuri keskittymiskyvyn takaisin ennenkuin Amanda lähti suunnittelemaan omaa rataansa ja onnistuin suunnittelemassani tavassa heittää Amandan vauhdikkaasti putkeen ja lopun kaksi hyppyäkin menivät ihan oikein. Tuloksena yliaikanolla. Sama mikä Onnin ensimmäisessä kisassa. Tosin Amandalla ei yliaikaa ollut ihan yhtä huomasti kuin Onnilla. Vain vähän alle pari sekuntia.

Ei harmittanut yliaika vaan olo oikein voittoisa. Kaikki mitä pelättiin onnistuttiin voittamaan eli rengas, fiilis ja kepeille ohjaus. Fiilis oli ehkä molemmilla vähän sellainen hämmentynyt, mutta ehdottoman positiivinen ja kivaa oli. Meistä tuli lopulta tällä tuloksella luokan voittajat, vaikka luulin toisten pilailevan kun he kertoivat sijoituksen. No en valita. Käytiin pokkaamassa palkinto ennen Onnin rataa.

Onni oli ilmoitettu agilityrataan, koska se (toisin kuin Amanda) suorittaa kontaktit varmasti. Hämmennyin vähän lähdössä kun en kuullut tuomarin pilliä ja en ollut ihan varma kosk saan lähteä. Onni meinasi sählätessäni lähteä ilman lupaa, mutta onneksi pysähtyi vain pieneen nytkähdykseen. Jotenkin pakka sekosi tästä täysin ja parin hypyn jälkeen meni putkeen ohjaaminen vähän söhlimiseksi. Kumma kyllä Onni ei välittänyt mistään söhlingeistä ja sinkosi helposti putkeen. Siitä hölmistyneenä meinasin ohjata sen ohi seuraavan hypyn. A:lla sain kasattua itseni taas. Kepit mentiin hitaaseen tapaan, mutta olen tyytyväinen siitä, että sain Onin hyvin vedettyä väärältä puolelta kepeille.

Pikkuhiljaa alkoi tuntua, että Onnilta loppuu taas puhti. Puomin se jolkotteli hitaasti. Radalla oli neljänneksi viimeisenä esteenä pussi. Ollaanhan me menty sitä, mutta jostain syystä Onni päätti ohittaa sen. Luulen, että vedin käden vähän liian nopeasti pois pussin vierestä enkä ohjannut Onnia ihan tarpeeksi tarkkaan sinne. Tästä siis vitonen kiellosta. Korjasin pussin hyvin hitaasti ja loppu rata mentiin ihan erilailla kuin suunnittelin. Luulin, että joudun pulaan tällä extempore-tyylillä, mutta koska meillä oli vitonen jo alla niin ei tavallaan ollut mitään menetettävää. Yllättävää kyllä Onni ohjautui varsin näppärästi myös siltä toiselta puolelta ja olenkin loppuun erityisen tyytyväinen. Tuloksena vitonen ja ihan järkyttävän paljon yliaikaa melkein 20 sekuntia.

Yhtä kaikki hauskaa oli Onnin kanssa ja olin tosi tyytyväinen sen menoon ja ohjattavuuteen. Luulen, että Onni saa taas taukoilla hetken tämän jälkeen. Pelaan varman päälle. Onnilla on nyt ollut fiilistä ja pelkään, että jos tahkotaan niin se hukkuu. Pitää katsoa, että jos jossain vaiheessa olisi mukava kisa jonne menisi ja sitä ennen harjoittelisi vähän keppejä, mutta harjoituksiin en taida poikaa vähän aikaan raahata. Meillä ei kuitenkaan ole Onnin kanssa tavoitteita. Se on niin hidas, että aikarajat tuntuvat liian vaikeilta saavuttaa. Ehkä ensi vuoden tavoitteeksi voidaan miettiä itsenäisiä keppejä, mutta tänä vuonna ei pidetä tavoitteena muuta kuin hauskanpito ja ohjaajan kehittyminen ohjauksen suhteen.

lauantaina, syyskuuta 15, 2007

Ahdistusta ja masennusta

Koko viikko on hurahtanut töiden, koulun ja Harry Potterin parissa. Nyt on olo nääntynyt ja kipeä. Muisku on sairastanut koko viikon ja väitän, että häneltä sain flunssan, koska oma olo on laahannut samoja jälkiä vain parin päivän viiveellä.

Eilen piipahdettiin Amandan ja Kujeen kanssa agitreeneissä. Amanda hiipii eli lähdössä ei jää paikalleen vaan lähtee sipsuttelemaan perään. Tämä ongelma on tullut vasta ihan viimeisen kuukauden tai parin sisällä ja näin päivää ennen kisoja ahdistaa kovasti. Lisäksi meillä kusi rengas harkoissa aika pahasti. Se on muutenkin ongelma, kun renkaan korkeus riippuu kovasti paljon siitä,että onko Amanda midi vai maxi. Olemme harjoitelleet maxi-renkaalla, mutta Amanda on ilmoitettu midiluokkaan. Huomenna sen näkee, että kumpi neiti sitten mahtaa tuomarin mittauksella olla.

Kujeen kanssa otettiin vähän siivekkeiden kiertämistä ja puomin kontakteja sekä riekuttiin ja leikittiin kentän laidalla ihan muuten vaan. Tyttö lähti mukaan ihan vain, että saisi vähän sen ylimääräenergioita purettua. Viikko ilman mitään aktivoinnin tapaistakaan näkyy, sillä kengät löytyvät usein sängystäni ja muutenkin kämpästä on löytynyt yllättävän paljon kaikkea "muuta pientä purtavaa".

Olo on tukkoinen. Pää on täynnä räkää ja en ole nukkunut paria tuntia enempää viime yönä. Istuskelen tässä parhaillani aamukahvin parissa ennen länderien kasvattajapäiville lähtöä ja ahdistun huomisesta aina vain enemmän. Täällä sataa vettä, toivottavasti ei huomenna. Tälläisellä mielialalla ei huomisiin kisoihin kyllä kannata lähteä. Ahdistan vain Amandan ja jos ole kireä saan Onninkin helposti korvattomaksi. Jostain pitäisi saada annos positiivista mieltä ja hiukkanen iloa. Jos joku positiivinen asia huomisesta pitää ottaa niin Amandan rata on ennen Onnin omaa, joten jos/kun mokaan Amandan kanssa voin lepuuttaa hermojani sitten Onnin kanssa. Epäilen, että Amandan kanssa olen pelkkä kiukkuinen hermokimppu ja kun olemme mokanneet ja tyrineet, stressi valuu pois ja Onnin kanssa kisaaminen on pelkästään hupia ja muistan taas miksi siellä radalla kuuluu olla.

Miten sitä saisi itsensä tajuamaan, että sinne kisoihin mennään pitämään hauskaa. Pääasia on se yhdessäolo, eikä se meneekö kaikki oikein tai hienosti. Jotenkin Amandan kanssa mulla on toiveita siitä, että joskus etenisi ykkösluokasta ylöspäinkin ja se näkyy heti kauheina paineina mitä kasaa itselleen. Jospa vaan saisi mielentilan siihen samaan, mikä se Onnin kanssa liikkuessa on. Siihen yhdessä olosta nauttimiseen ja hauskanpitoon.

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Leelan kanssa lääkärissä

Käytiin Leelan kanssa lääkärissä maanantaina. Muisku oli töissä ja mulla ei ollut koulua, joten minä vein Leelan. Vähän jännitti, että miten Leela suhtautuu hommaan. Muisku vakuutti, että se lääkärissä nätisti.

Kaikki meni oikein hyvin. Mentiin bussilla ja Leela oli kainaloon sopivan pikkukoiran näköinen ja oloinen. Odotushuoneessa se istuskei hiljaa sylissäni ja antoi tunkeilevaisen pikkupojan sylittää itseän. Toisaalta Leela on kyllä aina tullut lasten kanssa toimeen. Nostin neidin lääkärin huoneessa pöydälle. Lääkäri lähestyi ensin oikein varovasti ja sitten kun huomasi, ettei Leela ole moksiskaan sorkkimisesta, otti vähän varmemmat otteet. Olin kyllä tosi ylpeä siitä miten hienosti Leela käyttäytyi. Saatiin resepti valeraskauteen ja lähdettiin hakemaan Leelalle palkinoksi vähän herkkuja. Se oli herkut ansainnut.

Jäätiin vielä hengailemaan yhdessä kaupungille, haettiin ruoaksi vähn mustaamakkaraa ja nautiskeltiin päivästä. Oli ihanan leppoisa fiilis ja oli aika kivaa viettää aikaa ihan vaan kahdestaan. Me ei kuitenkaan kovin usein Leelan kanssa kahdestaan oleilla. :)

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Länderien agilitypäivä

Herätyskello taisi soida siinä viiden aikaan. Ylös vain kahvia keittämään ja karttaa tulostamaan. Vähän kamppeita kaseen, kevythäkki ja koirat mukaan ja hyvin ehdittiin puoli kahdeksaksi juna-asemalle. Kymmenisen minuuttia ehdittiin istuskella lähijunassa ja jo oltiin Lempäälässä.

Tulostamani kartan avulla sitten yritin suunnistaa kohti Levekin kenttää, jossa agilitypäivä oli tarkoitus pitää. Kartta vaan oli vähän huono kun siitä puuttuivat teiden nimet. No hienoisen hapuilun jälkeen löydettiin oikealle tielle, jonka jälkeen oli vähän paremmat ohjeet. Suunnistustaitoni on joko käsittämättömän hyvä tai meillä on vain aina kauheasti onnea. Lopulta ei tarvinnut edes kävellä ihan kentälle asti, sillä Harjun Jari joka oli tulossa kouluttamaan kakkos- ja kolmosryhmäläisiä, nappasi meidät kyytiin ajaessaan ohi.

Oltiin paikalla tunnin verran liian aikaisin, mutta eipä oltua ainoat aikaiset, sillä 7 kuukautta vanha Palpa pentu ihmisineen tuli myös yhdeksäksi paikalle. Kuje ja Palpa päästettiin leikkimään ja me ihmiset höpöttelimme ländereistä. Amanda sai itselleen ihailijan, joka itseasiassa pitikin Amasta huolta koko loppupäivän. Varsin kätevää. :D

Pikkuhiljaa alkoi porukkaa valumaan paikalle. Ensin kentälle otettiin pennut, joita olikin paikalla aika paljon. Harjoiteltiin vähän suoraa putkea ja hyppyjä ilman rimoja. Lähinnä siis ohjaamista, sillä pennuista yli puolet osasivat jo putken. Hauskaa oli. Kujeen perässä oli tosi vaikea pysyä, se karkasi hanskasta kun silmäänsä räpäytti. Vähän kuin olisi yrittänyt pitää rakettia oikealla radalla. Kujeen sisko Flii meni aikas saman näköisesti, mutta Jaanalla oli Flii ihan eri malliin hanskassa kuin mulla Kuje. Pieniä chiliraketteja. Mä en tajua miten Jasmina saa Chilin pysymään niin hyvin siellä minne sen pitää mennä. Pennut väsyivät aika nopeasti ja rata muokattiin ykkösluokkalaisille.

Mentiin Amandan kanssa tällä kertaa midiluokan esteillä. Virallista mittaa neidistä ei vielä ole, joten en vieläkään tiedä, että onko se midi vai maxi. Radassa oli muutamia jippo kohtia. Tuli aika paljon kaikkea hyvää esille. Sekä Amanda, että yllättäen Onni seuraa aika tarkasti mun liikkeitä ja kun mä pysähdyn tai hidastan niin tekevät nekin. Pitäisi siis miettiä omat liikkeet niin, ettei tule itselle pysähdyksiä tai sitten opetella hölkkäämään paikallaan. Meidän ongelmat kepeillä ja kontakteilla näkyi hyvin. Niille pitäisi tehdä jotain... Mutta positiivinen huomio oli, että Amanda osaa sännätä ekaan keppiväliin. Sen jälkeen se ei osaa jatkaa, mutta löytää ekan välin itsenäisesti. Askel oikeaan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan oli ihania vääntämiskohtia. Kaikki opetus ei mennyt ihan mun aivoihin asti, mutta tuli paljon mietittävää ja oli erittäin antoisa tunti. Kiitokset Anulle hyvästä opetuksesta!

Jäimme seuraamaan toka- ja kolmasluokkalaisten harjoituksia. Oli aika hienon näköistä menoa. Vau! Päästäänköhän me koskaan noin pitkälle. Agilityharjoitusten jälkeen otettiin vielä jäljelle jääneille pennuille näyttelyharkat. Erittäin länderipitoinen päivä ja kivaa oli. Kiitokset kaikille hyvästä seurasta ja vinkeistä! Sekä Pekalle kiitokset kyydistä bussipysäkille!

Koirat oli ihan naatteja bussissa. Kun oltiin kävelty kotiin, niin jopa Kuje meni ensimmäisenä etsimään hyvän paikan mihin kääriytyi nukkumaan. Nyt tietää miten sen saa väsytettyä. Itse sain jatkaa tästä suoraan töihin..

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Liikunnan ja puuhailun määrä

Olen taas surffaillut netissä ja törmäsin keskusteluun siitä kuinka paljon liikuntaa ja tekemistä koirat vaatii. Jäinpä sitten miettimään, että mites meillä. Jos mennään ihan minimillä niin se tarkoittaa sellaista ehkä yhteensä tunnin ulkoilua kolmena hihna lenkkinä. Meillä meneen noin vartista puoleen tuntiin tuo yleinen pisutusreitti. Vähän riippuen hajujen määrästä.

Kuje ja Amanda

Toisaalta sitä tulee vähintään pari kertaa viikossa puuhailua jotain muuta. Aika usein jään heittelemään koirille keppejä ja annan niiden peuhata vapaana. Kujeen kanssa on tullut osallistuttua yhteislenkkeihin. Amanda harrastaa säännöllisesti agilitya kerran viikossa ja satunnaisesti pyöräilyä. Onni ja Kuje ovat satunnaisesti mukana agiharkoissa ja joskus tulee kokeiltua vähän keppien harjoittelua tai putkea ihan itsekseen tuossa lähistöllä. Viikonloppuisin me ollaan aika paljon menossa ja se tietää koirillekin vähintään kävelyä viiden kilsan päähän asemalle.

Kuje vaatii oikeastaan eniten aktivointia tai se ryhtyy puuhailemaan sisällä omiaan. Se on oikein taitava löytämään ihan vääränlaista pureskeltavaa ja puuhailee mielellään roskiksen tai kukkan kimpussa. Jos sille keksii vähän enemmän puuhaa parin kolmen päivän välein, se jättää sisällä puuhailut väliin. Onni osaa tylsistyessään alkaa tuputtamaan leluja, jolloin tietää, että voisi keksiä enemmän sillekin puuhailuja. Amandalla ei vissiin juuri kaipaa enempää aktivointia tai ainakaan se ei mitenkään näytä jos sillä tylsää onkin.

Kuje ja Amanda

Meillä on aika satunnaista nämä puuhailut. Joskus tehdään paljon, joskus tyydytään pelkkiin hihnalenkkeihin. Tänäänkin Amanda on saanut olla mukana shoppailemassa. Ostettiin Kujeelle sadeviitta ja valkoinen näyttelyhihna sekä vähän hevi-NEUta kun se oli melkein loppu. Kolmisen tuntia varmaan seikkailtiin ympäri Tamperetta ja käytiin ostamassa molemmille vielä hampurilaiset. Toiset taasen on joutuneet tähän asti tyytymään vain hihnalenkkeihin. Illaksi ois suunnitteilla menoa Onnille ja Kujeelle.

Kuje ja Amanda

Joskus enempi joskus vähempi, mutta pääasia, että kaikki vaikuttaa tyytyväisiltä.

Lauman touhuja

Mikä on mukavampaa kuin viettää rentoa lauantaiaamua yhdessä koirien kanssa. Herätys tosin ei ollut niin kiva. Leelalla on valeraskaus ja se on ihan hirveä narttu. Aloitti aamun hyökkäämällä Kujeen niskaan. Leela on nyt kurmoottanut jokaista koiraa, sillä eilen se hyökkäili ulkona jopa Onnin päälle. Saisi jo loppua mokoma mukaraskaus. Alkaa mennä totaalisesti hermot tohon otukseen.

Leela poistettiin hyökkäyksen jälkeen huoneesta. Kuje ja Amanda päättivät että vastapainoksi on hellyyden aika. Amanda putsasi Kujeen silmät ja Kuje vastaavasti nuoleskeli mun nenää. Onnikin kävi hetken aikaa torkkumassa sängyssä. Osaa ne otukset olla niin suloisia halutessaan. Olen ollut koko aamun ihan muikealla mielellä ja sydän on tulvillaan rakkautta noita älykääpiöitä kohtaan. Jopa Leelaa. Eipä se mitään noille hormoonivaihteluille voi.

Ama

Yleensä meillä koko lauma tulee hyvin toimeen keskenään. Kujekin on oppinut, että meillä tavallaan kaksi erillistä laumaa yhdessä: Leela ja muisku sekä minä, Onni, Ama ja Kuje. Hyvin harvoin Kuikkeli yrittää saadakaan Leelaa leikkimään kanssaan. Se kääntyy ensin Amandan puoleen ja sitten Onnin. Löllis harvemmin leikkii ja silloinkin mieluiten Onnin kanssa.

Onni

Normaalisti meillä on rento fiilis. Koirat löytää usein nukkumasta vierekkäin. Nartuilla on tapana ajautua jonkun kylkeen. Leela makoilee useimmiten Onnin kyljessä ja länderit milloin kenenkin vieressä. Jos Amanda ja Kuje makoilevat vierekkäin, voi hetken päästä huomata Amandan hoivaavan Kujetta nuoleskelmalla korvia tai silmiä.

Kuje

Onni on karski äijä ja ei tietenkään voi pehmoilla millään hoivailemisilla. Mutta silläkin on pehmeämpi puoli. Onni leikkii leluilla vain Kujeen kanssa. Se antaa Kujeen ottaa kepeistä kiinni ja leikkii hetken aikaa repimisleikkejä. Amanda sen sijaan yleensä haalii kepit itselleen ja juoksee vain Kujetta pakoon. Aikuiset eivät yleensä keskenään leiki leluilla.

perjantaina, syyskuuta 07, 2007

Mukavat treenit

Tänään mentiin taas tyttösten kanssa pyörällä agitreeneihin. Kuje matkusti pyörälaukussa ja Amanda repussa ensin puoli matkaa ja hölkkäili toisen puolikkaan pyörän vieressä. Oltiin paikalla tosi ajoissa ja käytiin vielä samoilemassa hetken aikaa metsässä.

Ratapiirros. Meillä ei tänään ollut opettajaa ja keksittiin sitten omasta päästämme rata. Harjoittelimme ensin pätkissä ja lopuksi taas otettiin koko rata. Vähän epäilytti, että tauko ei ole tehnyt Amandalle hyvää ja että Onnin jälkeen en osaa enää ohjata oikein nopeaa koiraa. Vaan olin väärässä ja meillä sujui yhteistyö neidin kanssa hyvin.

Otin aluksi puomia apuohjaajan kanssa niin, että Amanda oli kiinni, että saimme kontaktit varmsti pysäytettyä oikein. Kun se sujui niin hyvin uskaltauduin ottamaan Amandan pari kertaa puomille vapaana. Kerran harjoittelukierroksella ja koko rataa tehtäessä. Toinen harjoiteltu pätkä oli putki(5), kaksi hyppyä (6,7) ja putki(8). Koska se oli vähän mutkikkaampi pätkä, kokeilimme harjoitella sitä ollen hyppyjen eri puolille. Luulin, että sylikääntö keppien puolella olisi helpompi, mutta osoittautui, että puomin puolelta olikin helpompi ohjata Amandaa ja toiseen putkeen meno kävi valssilla suht näpsäkästi.

Radan loppu oli ehkä kinkkisin ja en tiedä teinkö sitä lopulta ihan niin kuin oli tarkoitus. Renkaan jälkeen piti vissiin tehdä valssi ja hypyn (10) jälkeen koira piti ottaa haltuun ja kääntää käsissä jotenkin ympäri ja kierrättää toisen hypyn (11) ympäri. No homma sujui kyllä, mutta en tiedä meninkö sen ihan ohjeiden mukaan. Loppurata onnistuttiin menemään ihan virheettä.

Olen tosi tyytyväinen Amandan menoon ja oikeastaan myös oma ohjaaminen oli harvinaisesti tänään ihan kohdallaan. Keppejä saadaan kyllä hioa. Kepit ja kontaktit on meillä kompastuskivenä.

Otin Kujeenkin kanssa vähän matalia hyppyjä, puomia (lähinnä kontakteja) ja u-mallista putkea. Kuje pyörähti vähän kierroksille ja alkoi napsimaan hihoja. Sillä on hirveä motivaatio päästä tekemään ja se on ihan innoissaan päästessään puuhailemaan yhdessä. Puomin yli tekisi mieli viipottaa niin kovaa kuin kintuista lähtee. Kontakteille pysähtyminen oli sen mielestä ihan turha juttu. U-putki meni toisin päin iloisesti, mutta toiseen suuntaan Kujeen ei tehnyt mieli mennä ja en jäänyt sitä pakottamaan. Otettiin sitten vain siitä päästä mikä oli kiva. Ihana hörökorva. Taitaapa olla niin, että tyttönen lähtee sunnuntaina mukaan länderien agipäiville.

torstaina, syyskuuta 06, 2007

Keppiharjoittelu iltalenkillä

Eilen pystytin kuusi oksan pätkää riviin ja ajattelin vähän harjoitella itsekseni keppien suoritusta. Ensin vuorossa oli Onni. Hitaasti mentiin ja Onnin mielestä oksakepit on ihan erikeppejä kuin agilitykepit. Se päätti rouhaista viimeisen kepin matkaansa ja katosi pureskelemaan sitä hetken matkan päähän. Ovelasti huokutin korvat takaisin päähän. Lahjonta ja kieroilu tehosi, sillä sain kepinkin takaisin. Palautin kepin rivin päähän ja otin kepit vielä pariin kertaan. Jätettiin touhu onnistuneeseen suoritukseen ja mentiin kotiin.

Vaihdoin Amandan lenkkiseuraksi ja otimme keppirivin vähän nopeammalla vauhdilla. Amanda kuumui touhusta ja panosti ehkä enemmän pomppimiseen ja juoksuhepuleihin. Toisaalta keppien suorituksessa oli harvinaisesti vähän intoa ja vauhtia. Teknisesti ei mennyt kovin kummosiesti, mutta asenne oli parempi kuin mitä yleensä.

Saapa nähdä opitaanko me koskaan hienoa itsennäistä kepinsuoritusta... Vika on varmasti mussa eikä koirissa.

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Kiljukaula ja kyläilijä

Argh! Olen idiootti! Arvatkaa montako vierasta meillä on käynyt Kujeen tulon jälkeen. Ei todellakaan montaa. Eilen lähdin lenkille Onnin ja Amandan kanssa. Muisku jäi Leelan ja Kujeen kanssa kotiin ja meille tuli tuttu vieras. Ei ollut kovin hyvin mennyt kohtaaminen. Kuje ei tiennyt miten sen olisi pitänyt suhtautua ja se oli vaan remunnut ja haukkunut. Kun tuli takaisin itse oli rauha maassa ja Kuje tyytyväisenä haistelemassa vierasta.

Siispä ei muuta kuin opettelemaan vieraiden kohtaamista kotona. Ja niin, että paikalla olisimme sekä minä, että Onni.

Vaan mitäpä elämä olisi ilman haasteita.

Läntsylenkit starttasivat Tampereella

Eilen oltiin länderilenkillä Kujeen kanssa. Otin vain pikkutytön, kun ajattelin päästä vähän helpommalla. Epäilin, että Amanda alkaa vahtimaan Kujetta sen verran, että joudun koko ajan komentamaan jompaa kumpaa. Siispä jäitin Aman suosiolla kotiin ja keskityin Kujeen seurailuun. Tyttönen oli ihan kiltisti.

Kun päästiin tapaamispaikalle niin siellä oli jo Core (en tiedä miten nimi kirjoitetaan) ja Foxy ihmisineen odottamassa. Kimppuumme "hyökkäisi" juopunut pariskunta. He tunkivat väen vängällä silittelemään koiria. Oma negatiivinen suhtautumiseni heijastui ihan saman tien Kujeeseen. Lisätään siihen vielä murkkuilu päälle niin varsin epäluuloinen länderineito oli jaloissani. Otin kohtaamisen treenin kannalta ja syöttelin Kujeelle kyykyssä nameja naisen silitellessä sitä. Vähän kuin tuomarin kohtaaminen. Kuje rentoutuikin vähän ja sen jälkeen hyppäsin pystyyn ja tanssahtelin Kujeen kanssa kauemmas vähän riekkumaan palkinnoksi.

Kujeen lisäksi länderilenkkeilijät koostuivat tällä kertaa lähinnä jazzmolaisista Banjo, Ruuti ja Ruutin pennut: Core, Rekku, Enni ja Foxy. Oli kyllä mukava lenkkeillä läntsyseurassa. Nartut saivat painaltaa vapaana Kaupin metsäpoluilla ja pennut leikkivät keskenään. Kuje käyttäytyi ihan mallikelpoisesti, mitä nyt yritti saada kaikki namit itselleen ja hyppi ihmisiä vasten.

Ensi kuun ekana tiistaina olisi seuraava länderilenkki tiedossa ja toivottavasti paljon porukkaa on tulossa. :)

tiistaina, syyskuuta 04, 2007

Murkun kehityskeskustelu

Edellinen kehityskeskustelu pidettiin Kujeen ollessa neljän kuukauden ikäinen. Katsotaanpas minne siitä ollaan edetty.

Olemme käyneet mätsäreissä ja parissa pentunäyttelyssä, joten Kujeelle alkaa ainakin teoria näytteyissä olosta olla selvillä. Käytös tosin näyttää merkkejä huonompaan suuntaan menosta, sillä istumaan opettelun jälkeen Kuje ei jaksa seistä tönöttää paikoillaan. Olemme opetelleet käskyt seiso ja istu sekä liittäneet mukaan paikalla pysymisen. Istu käskyyn liittyy sana paikka ja seisomiseen taasen sana siinä. Halusin eri sanat, koska huomasin, että Kuje istuu aina sanoessani paikka, vaikka olisin ensin seisottanut sen. Ajattelin, että on helpompaa liittää siinä ja seiso käskyt vain näyttelyihin. Muita näyttelysanoja emme ole opetelleet. Harkitsen yhä pitäisikö toistella hampaita katsoessa jotain tai pitäisikö liikkeeseen liittää sana.

Olemme kokeilleet vähän agilityesteitä. Leirillä hypyissä oli oikein rimat, mutta muuten hypyt ovat olleet lähinnä siivekkeiden välistä menemistä. Puomia ja putkea ollaan myös kokeiltu. Agilityyn liittyen harjoittelemme tässä-sanaa, jolla pitää tulla käden viereen, pitkä-sanaa, jolla pääsee syöksymään namikipolle sekä tähän liittyivät sanat istu ja paikka.

Yritän kannustaa Kujetta tuomaan minulle leluja ja keppejä takaisin, mutta nämä onnistuvat varsin satunnaisesti ja niihin ei ole vielä varsinaisesti liitetty käskyjä. Käytän kyllä leikkiessä samoja sanoja kuin Onnin kanssa, joten ehkä ne pikkuhiljaa tulevat Kujeellekin tutuksi. Olisi ihan hauskaa saada Kujeesta samanlainen tavaroiden noukkija mitä Onni on.

Olen kokeillut muutaman kerran maahanmenoa, mutta siihen ei ole opeteltu käskyä. Katsotaan sitä jossain vaiheessa. Tällä hetkellä suurin panostus on yhä luoksetulossa. Kuje on kiltisti tullut luokse, mutta pikkuhiljaa on havaittavissa satunnaisia korvien kadottamisia. Maailmassa on tällä hetkellä paljon jännää. Tänäkin aamuna pysähdyimme tutustumaan kadunlakaisijaan. Haukkuminen on asia jonka Kuje on valitettavasti ottanut ihan liian helposti tavakseen. Saapa nähdä mitä sen suhteen saan tehdä.

Näillä taidoilla päästään jo jonkun matkaa eteenpäin ja tällä hetkellä keskitytään niiden vahvistamiseen. Suunnitelmissa ei ole uuden opettelua, mutta eipä sitä istu käskyäkään ollut tarkoitus opetella. Niin vain kävi. :)

maanantaina, syyskuuta 03, 2007

Konkkaronkka kotona

Eilen lähdettiin jo aikaisin takaisin Tampereelle. Asemalla ehdittiin ihan pikaisesti moikata ihanainen Paavo-länderi ja sujauttaa 2 vuotta täyttäneelle herralle lahjakin. Paavo on kyllä yksi mun lempparipojistani, aina yhtä iloinen ja valmis jakamaan suukkoja jokaiselle. Onnittelut vielä kerran miehen ikään päässeelle komistukselle!

Junassa oli Oulusta lähdettäessä pari hassua koiraa. Ihmettelin vähän, että miksi mulle oli annettu käytäväpaikka, mutta olin tyytyväinen, että se oli sellaisessa paikassa mihin sai laitettua kevythäkin hyvin. IC-junissa on joko neljän paikka, jossa on vastakkain kaksi penkkiä tai yksittäisiä paikkoja. Yksittäisiin paikkoihin ei mahdu edes Onni yksinään kunnolla jalkatilaan sillä se valuu vääjäämättä keskikäytävälle. (Kun on pitkä selkä, niin minkäs teet.) Meillä oli siis reunapaikka tälläisestä neljän rykelmästä. Penkkien väliin mahtui juuri sopivasti kevythäkki ja sen eteen jäi Onnille hyvin tilaa.

Etelää kohti mentäessä porukka alkoi lisääntyä. Seinäjoella meitä vastapäätä tuli matkustajia ja viereenkin olisi tullut tyttö kissan kanssa, mutta hän etsi toisen paikan todettuaan, että häkkini oli vienyt kaiken jalkatilan ja kissaa olisi pitänyt pitää sylissä kokoajan. Vaunuun tuli niin paljon ihmisiä ja lemmikkejä, että kaikille ei edes riittänyt paikkoja. Olinpa varsin tyytyväinen siitä, että tytöt saivat olla häkissä, jossa oli oma rauha. Onni nyt rentoutuu missä vaan.

Matka meni kaiken kaikkiaan ihan kivasti ruuhkasta huolimatta. Matkatavaraakin oli sen verran vähän, ettei selkä katkennut tavaroiden painosta. Suhteellisen rentouttava viikonloppu kaiken kaikkiaan. Töihin ei silti olisi illalla yhtään huvittanut lähteä.

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Onni korkkasi agikisailut

Tänään aamulla heräsin, söin, pakkasin tavaroita ja lähdin myöhässä liikkeelle. Matkaan otin Onnin lisäksi Kujeen, joka pääsi haistelemaan kisailmapiiriä ja tapaamaan veljensä Vipun. Ohjeet kisapaikalle menoon olivat selkeät: kävele suoraan ja kenttä on hetken matkan päästä siinä tien vieressä. Käveltiin suoraan ja todettiin, että kivakiva, joku on katkaissuit tien. No mitäpä muuta ku kiertämään. Jotain tieden nimiä siinä lapussa taisi lukea. Meni pari tien risteystä ja olin hukassa. Siellä sitten tarvottiin keskellä Pateniemen omakotialuetta ja ihmeteltiin, että mihis suuntaan mennään ku mitään hajua suunnasta ei ole. Kolme kertaa pysähdyin kysymään ohjeita. Lopulta näin kentän ja päätin oikaista. Jos pieni ääni päässäni käskee luottaa oikoreitteihin, ei ikinä, ikänä, kannata kuunnella. Oltiin taas eksyksissä. Juuri kun melkein oltiin perillä. Epätoivoinen hortoilu vähän oikein näköiseen suuntaan lopulta kannatti ja päästiin kentälle.

Noviisi kisaaja, koira jolla ei ole kisakirjaa ja jota ei oo mitattu ja tietysti myöhässä. Onneksi oululaiset ovat mukavaa väkeä ja lopulta saatiin ilmottautumiset kuntoon, tuomari löytyi mittaamaan ja mittatikku oli hukassa. Ai niin ja jossain vaiheessa törmäsin Taran omistajaan joka oli tulossa Onnin ekaa kisaa katsomaan ja vähän myöhemmin n-elikon porukoihin, joiden koirista en kyllä nähnyt kuin Vipun vaan. Varmaan ilman osaavia opastajia olisin ollu vielä pahemmin pulassa.

Mittatikku löytyi ja Onni mitattiin selkeäksi miniksi. Sitten täyttämään ilmoitusta ja sähläämään toimistolle. Onneksi Pasi tajusi törkätä mut rataan tutustumiseen, sillä mulla ois menny koko touhu ohi. Rata oli kiva. Pari vaikeampaa kohtaa ja ennen kaikkea ei rengasta. Viimeksi kun renkaalle ohjaaminen tökki, niin oli ihan helpottavaa ettei sitä radalta löytyny.

Vähän lisää sekoilua lisenssipapereiden kanssa juuri ennen radalle menoa. Ehdin hädin tuskin henkeä vetään, kun olikin jo meidän vuoro. Onni ekan aidan taakse odottamaan ja eikun menoksi.

Vähän pelkäsin miten pituus ja muuri menee, mutta molemmat sujuivat hyvin. Vähän mokasin ainakin puomille menossa. Olin vähän liian tiellä ja Onni ei meinannut edes mahtua ohitseni esteelle, mutta kilttinä poikana meni silti hyvin puomille. Kepeillä mentiin jokainen väli yksi kerrallaan ja hi-taas-ti. A:n kohdalla Onnilta lopulta loppui puhti ja sen jälkeen loppu rata meni melkein kävelyvauhdilla. Meinasin jopa saada Onnin tipauttamaan/ottamaan kiellon toiseksi viimeiseltä esteeltä kun unohdin kokonaan ohjata. Onni korjaisi tilanteen ja päästiin maaliin virheettömällä radalla. Ei hullumpi suoritus ensimmäiseksi kerraksi. Yliaikaa tuli tietysti runsaasti. Yli kymmenen sekuntia. Mutta rata oli vissiin aika vaikea, sillä tällä tuloksella päästiin toiseksi.

Ihan kaikkia mokailujani en muista tai tajua. Pasi varmaan osaisi analysoida radan hyvin :D Onni oli upea, kerta kaikkiaan. Seuraavaa kertaa silmällä pitäen pitää muistaa, ettei vedä alkuun sellaista viiden kilsan lenkkiä, sillä Onni ei taatusti sen jälkeen löydy vauhtia töppöjaloista. Hieno kokemus. Voinpa mennä uudelleenkin kisaamaan. Kiitokset n-elikon väelle tsemppauksesta ja avusta!

Loppu päivä kuluikin vähän paineettomimmissa merkeissä. Käytiin päästämässä koirat Vipun kanssa leikkimään. Otettiin Onnin kanssa vastaan palkinto. Sain kisakirjan, jossa ei kyllä ollut mitään merkintöjä. Mutta niitä ei sit vissiin tule jos ei oikeeta nollaa saa.

Tara omistajineen tuli meille vielä voittoteekupillisille. Myöhemmin otettiin Amandaki joukon jatkoksi mukaan metsälenkille. Kiitokset oikein paljon seurasta!