lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

KeTyn kertomukset: Erilaisia ulkoiluelementtejä

Tänään on ulkoilun teemana olleet erilaiset pinnat ja muodot. Aluksi pentujen viltille laitettiin oksa.

Mikä kumma?
Mikäs mukavampaa kuin pureskella ja repiä sitä.

KePo haravoi pennuille lehtipinon, jonne muutama pennuista uskaltautui.
Mikä kumma?

Toiset olivat keksineet pyörien päälle kiipeämisen ihanuuden.
Mikä kumma?

Päivällä keksittiin lisää erilaisia kävelypintoja ja tutkiskelun aiheita.
Mattoja löytyi monia erilaisia. Oli tavallista mattoa, kumista auton mattoa jne.
Mikä kumma?

Käveltäväksi löydettiin puupintaa ja styroksia.
Mikä kumma?

Fenixin mielestä parasta oli silti renkaat.
Mikä kumma?

KeTyn kertomukset: Kaikki pennut mulle ....tai sitten..

Pennut ovat aika vinkeitä. Eilen tullessani kaikki rynnivät katsomaan ja kiipeilivät syliini. Sanoin, että vien kaikki heti kotiin.

No olen tullut toisiin aatoksiin, yhden päivän varpaiden syönnin ja paperille nostelun jälkeen. Pentujen hampaat ovat terävät ja niiden pitää maistella niin sormia kuin varpaita. Housunlahkeissa roikkuminenkin oli kivaa.

Pennut jaloissa

Osa pennuista kipittää kiltisti paperille, mutta kaikki eivät, välillä niillä on niin kiire, ettei paperille meno muistu mieleen. Joten niitä kohteliaasti paimennetaan kohti papereita tai nostellaan nopeasti siihen. Yhden pennun kanssa tälläinen on varsin helppoa, mutta kahdeksan pentua on liikaa. Ei siis kahdeksaa pentua minulle, sillä ne eivät koskaan oppisi sisäsiisteiksi.

Vaikka ne ovat kyllä uskomattoman söpöjä...
Finaali nukkuu

... ainakin nukkuessaan.

perjantaina, maaliskuuta 30, 2007

KeTyn kertomukset: Päivä kuten muutkin

Tämä päivä on kulunut kuten varmaan kaikki muutkin tähän asti pentujen viime aikaisessa elossa.

Sisältäen ulkoilua,
Pentukuva

ruokailua,
Pentukuva

unta ja
Pentukuva

leikkimistä
Pentukuva


Ai niin...

Tosiaan olihan sitä pieni muutos.


Outo olio muutti aidan toiselle puolelle...
Pentukuva

Matkavalmisteluja

Eilen valmistauduimme tämän päiväistä matkaa varten.

Käskin koirat suihkuun ja Amanda menikin sinne innokkaasti. Siinä vaiheessa kun avasin hanan sen ilme lopahti. Amanda on tottunut siihen, että se vaan piiphataa saattelemassa Onnin suihkuun ja pääse pois kastumatta. Onni oli hyvin myrtyneen näköinen ja jopa vinahti vasta lauseen, kun kaadoin shamppoota sen niskaan. Se muisti varmaan ettei edellisestä pesusta ollut kuin viikko.

Kostoksi pesusta Amanda päätti kuivata itsensä sänkyyni.


No.. lakanat piti joka tapauksessa vaihtaa.

Tänään asemalla oli ylenmäärin ystävällisiä miehiä auttamassa. Ihmettelin aikani syytä, mutta lopulta tajusin, että se johtui varmaan tavarapaljoudestani. Sortoon oli lastattu iso pahvilaatikollinen tavaraa.

Junassa jätin koirat vaunuun ja lähdin metsästämään vessaa. Ne olivat olleet poissaoloni ajan (,joka kesti vähän kauemmin kun ensimmäinen vessa ei ollutkaan käytössä ja seuraavaa sai metsästää tovin,) olleet hiljaa paikoillaan. Lähinnä kuulemma näyttivät nukkuvan. Hyvä juttu.

Päästiin turvallisesti perille. Kukaan ei varmasti arvaa missä ollaan ;)

torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Kuvia tiistailta

Tiistaina Onni oli näin masentuneen näköinen
Onni kipeänä
mutta tänään pojalle on maistunut niin ruoka kuin luukin. Se on halaillut tyytyväisenä uutta luuta, joka tosin on eri merkkinen kuin mahan sekaisin pistänyt.

Tiistaina meillä oli agitreenit. Amanda oli vähän vaisu ja en yrittänyt edes innostaa sitä suuremmin mukaan vaan otin ihan rauhalllisesti. Teimme pari muutaman esteen pituista pätkää, joissa ei ollut oikeastaan mitään uutta Amandalle ja minulle. Tälläiset tynkätreenit olivat meille tähän väliin ihan hyvät.

Harkkojen jälkeen jäimme lenkkeilemään Sipan ja Nasun sekä heidän omistajansa kera. Oli ihana kuljeskella vapaana juoksevien koirien kanssa auringon paisteessa.

Nasu


Sippa


Tytöt yhdessä


Kiinnostava jälki


Juoksua

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Mahat sekaisin

Onni-poika sairastaa sitä hellikäämme... Onni söi puolet Amandan luusta ja onnistui sekin saamaan mahansa sekaisin. Siinä kun Amanda toipui puolessa päivässä niin Onni on ollut kipeä jo puolitoista päivää. Reppana.

Onni ei vähän aikaan ole ollut kipeänä. Itseasiassa edellisestä kerrasta on reippaasti yli vuosi aikaa. Olenkin ehtinyt unohtaa, että jos poika saa mahansa sekaisin, niin se onkin kunnolla sekaisin. Pikkuhiljaa alkaa vesi pysyä sisällä. Kohta voidaan kokeilla riisi-jauhelihaa ja toivoa, että Onni ei oksenna sitä. Tänään Onni ei enää ole ollut niin apaattinen kuin eilen, joten toivon sen olevan paranemaan päin.

Leela ei saanut luuta, joten sen piti keksiä joku muu kaino saada mahansa sekaisin. Jos muut ovat kipeinä ja saavat herkkuruokaa, niin tokihan senkin pitää saada. Leela vetäisi siis puoli pussillista sängylle jääneitä lakritseja kitusiinsa. Ei oksentanut, mutta meni ripulille. Hmph!

Jotenkin taas autuaasti unohdin, että ruokaa ei jätetä esille enää. Amanda ja Onni eivät olisi uskaltaneet koskea niihin. Tarkistin varmuuden vuoksi kaikkien suut ja vain Leelan suu oli mustana lakritsista.

Miksi kummassa aina minä olen syyllinen jos koirien mahat ovat sekaisin? Minä annoin luut, minä unohdin lakritsit. Epäreilua...

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Vastaantullut koira

Sanoin, että Amanda ei tänään tapaa koiria, mutta näemmä sanoin sen liian aikaisin. En yleensä anna koirieni tutustua lenkeillä toisiin koiriin. Minusta lenkillä ollaan lenkillä, eikä tutustumiskierroksella, jolla pitää kaikki vastaantulijat haistella. Sitä paitsi jos olen liikkeellä lauman kanssa ja väliin yrittää puskea yksi vieras koira niin siitähän ei synny kuin sekasorto.

Tänään kuitenkin annoin Amandan jäädä tutustumaan vastaantulevaan koiraan. Amandan selvästi teki mieli tutustua ja toinen näytti myös kiinnostuneelta. Neiti tuli nätisti sivulle ja odotti lupaa ennen kuin meni nuuhkimaan. Koirat saivat nuuskutella siinä sen aikaa kun me omistajat vaihdoimme muutaman sanasen säästä.

Niin harvinainen tapahtuma, että oli ihan pakko mainita.

Pauketta ja tärinää, kerrostalon ihanuus

Naapurissa on remontti. Tuleepa hyvin huomattu kerrostalon ihanuudet. Amanda on tänään ollut varsin ressukka. Se läähätteli ja tärisi. Kyse ei ole remonttimetelistä vaan luusta. Annoin sille eilen luun, mutta unohdin ottaa sen ajoissa pois. Neiti maiskutteli sitä liian pitkään ja tulos oli ennustettavissa. Mahahan siitä meni sekaisin. Olen saanut viettää puoli päivää kiikuttamalla sitä pihalle. Onneksi se tulee heti pyytämään, kun ulos haluaa. Ja toinen onni on, että se tajuaa pyytää sitä ajoissa, sillä meidän pitää ehtiä vielä hissillä alas ja pihalle talosta. Kerrostalossa ei kannata koiran kyllä sairastua ripuliin.

Koska koirat eivät ollessani paikalla mitenkään reagoineet remonttiin, ajattelin että tuskin viime viikon äänetkään ovat niitä haitanneet. Täällä on nimittäin päivisin ollut samanlainen möykkä koko viime viikon, naapurin rouvan sanojen mukaan. Testasin koiria vähän saadakseni selvyyden niiden mielipiteeseen asiasta ja katosin vessaan. Alkuun oli hiirenhiljaista, mutta sitten kuului erilaisia remontti ääniä, joille Leelan oli pakko kommentoida. Pahus! Onneksi naapurin rouva sanoi, ettei ole meiltä mitään ääniä kuullut, joten kovin häiritsevää ei Leelan kommentointi millään ole voinut olla.

Onni ja Leela lähtivät koirakyläilylle, mutta Amanda sai jäädä pitämään minulle seuraa. Olisi tosin tehnyt kyläily neidille ihan hyvää sillä siellä olisi ollut kiltti iso koira. Meillä kun ei kovin montaa suurta koiratuttua ole. Neiti ei enää vaikuta kipeältä, mutta parempi antaa sen lepäillä rauhassa. Tärinä ja läähätys ovat kadonneet, joten maha ei liene enää kipeä. Amanda osaa olla aina niin säälittävä ollessaan vähänkin kipeän puoleinen. Ensimmäisellä kerralla kun se oli huonovointinen olin varma, että koko koira on kuolemaisillaan. No silloin se koki ihme parantumisen kahdessa tunnissa. Tänään näyttää siltä, että sairastelut alkaa tältä päivältä olla sairasteltu ja nyt olisi leikin vuoro.

sunnuntaina, maaliskuuta 25, 2007

Tampereen näyttely: sunnuntain glennit

Tänään kehässä kävivät kylässä vieraillut Tara ja Onni. Meillä oli saman aikaan valitettavasti kehät, joten en ehtinyt nähdä Taran kehää. Glennejä oli näyttelyyn ilmoitettu 24 ja taisi suurinosa olla paikalla. On aina niin valtavan ihana nähdä moiset glennimäärät.

Eilen yritin trimmata Onnin pikaisesti vielä vähän kehäkuntoon, mutta ei se ihan täysin ollut mennyt putkeen. No seuraavalla kerralla muistan ehkä miltä glennien oli tarkoitus näyttää. Hauskaa meillä silti oli. Onnin kanssa on aina. Se nauttii esiintymisestä. Seuraavalla kerralla voisi ehkä panostaa siihen trimmiin, muuta korjattavaa ei tässä päivässä ollut.

Onni on epätyypillinen glenni, koska se on hyvin, hyvin rauhallinen. Siinä kun muut ovat sähikäisiä niin Onni tyypilliseen tapaansa makoili ja odotteli.
Onni odottaa
Suloisen Hurma-glennin juoksut sentään nostivat Onninkin kiinnostuksen.

Onnin päivän kohokohta taisi olla lasten lahjontatoimi, sillä se sai namipaketin paistateltuaan ensin hetken kaikkien silittäjien keskipisteenä.

Kotiin mentiin taasen bussilla. Amanda on bussilla kulkenutkin täällä Tampereella, mutta nyt tuli korkattua Onnin ensimmäinen busseilu. Päästiin kyytiin, mikä on ihan kiva, sillä olisi muuten tullut aika pitkä kotimatka kävellen. Oli ihana viettää päivä rennoissa tunnelmissa Onnin kanssa. Jestas se osaa olla helppo kaveri! Kiitoksia kaikille seurasta! Meillä oli mukava päivä. Onni lähettää ihailijoille terkkuja!

Onni ja lahja

Ps. Mukava kuulla että meidän sivut on tullut useammaltakin ihmiseltä luettua läpi ennen glennin ottamista.

Tampereen näyttely: lauantain pöytäharkat

Kyllä on kypsää kauraa meidän jengi. Ainakin mä. Ihan tööt. Sitä pitäisi oppia, että kaksi päivää näyttelyissä on liikaa. Jos haluaa molemmat ilmoittaa, niin valitsee viikonlopun jolloin molemmat on samana päivänä. Siinä vaiheessa ku kun tultiin bussilla Onnin kanssa kotiin olin jo nukahtaa ja lopulta simahdinkin päiväunille. Olo ei tosin muuttunut yhtään virkeämmäksi.

Jospas aloitettaisiin kertomus eilisestä. Amanda oli ainoana koirana mukana ja puoli yhdeksän aikaan lähdettiin ajamaan kohti Pirkkahallia. Käytiin katsahtamassa paikka läpi ja leiriydyttiin kehän viereen. Sain värvättyä kaksi kaveria tutkimaan Amandan siinä pöydällä. Meni hyvin, mutta koska olivat tuttuja niin olisin ollut todella huolestunut jos ei olisi mennyt. Taas lähdettiin kiertelemään.

Näyttely oli jaettu kahteen halliin ja se toinen oli ihan järkyttävä. Tukkoinen pieni halli, jonne oli ympätty melkein kaikki isot rodut. Vikkelästi takaisin oman kehän viereen joka oli ihan huippupaikalla. Se oli reunassa ja ympärillä paljon tilaa, vessat vieressä, ulko-ovi vieressä ja jätskikiska vieressä.

Kehä alkoi. Pennut menivät multa vähän ohi. Siinä vaiheessa kun uroksia alkoi lipua punaisten nauhojen kanssa ulos kehästä aloin seuraamaan tilannetta vähän tarkemmin. Tuomari hermostui aika todenteolla siinä vaiheessa kun nuoret urokset alkoivat rähisemään keskenään. Alkoi kauhistuttaa. Tämä tuomari siis katsoo käytöstä ja alkaa olla aika tuskastunut ländereihin. Minulla on kädessä koira jolla on ollut marraskuusta asti ongelmia juuri pöydän kanssa ja välissä on yksi järkyttävän huono näyttely, joka oli pöydän puolesta yksi suuri shokki, yksi mukiinmenevä näyttely ja yksi tärinä näyttely.

Nostin Amandan pöydälle ja tuomari käski näyttää hampaat. Siellähän ne olivat suussa.
Onko sillä hampaat?

Mies kysyi, että pureeko Amanda ja vastasin lyhyesti ja ytimekkäästi: No. Amanda voi väistää, mutta ei se pure. Tuomari oli kuulemma näyttänyt siinä vaiheessa innostuneelta ja tutki Amandan varsin tarkkaan. Amanda oli yllättävän rauhallinen jopa peppua ja jalkoja kopeloitaessa.
Tuntuu, et joku on pepulla

Siinä vaiheessa kun nostin Amandan lattialle niin oli voittajaolo. Loppuosuus meni jostain selkärangasta. Mielessä hihkui vaan, että se osasi olla pöydällä, se osasi olla pöydällä. Siis me voidaan vielä päästä rauhalliseen pöytäkäytökseen, yksi lääkärissä käynti ei tulekaan kummittelemaan Amandan mielessä ikuisesti. Olin oikein ylpeä tyttösestä.

Päätin jäädä isoon kehään, kun pitkästä aikaa saatiin sinne pääsylippu. Puolen päivän aikaan tajusin, että meillähän on ryhmäkehässä naistuomari. Uusi kauhunhiki päälle. Aamulla oli mies. Ei se naisen kanssa välttämättä yhtä hyvin mene. Värväsin kaikki tutut tutkimaan Amandaa aina kun vain johonkin törmäsin. Päivän teemana oli pöytä. Amanda ehti seistä varmaan kymmenisen kertaa eri ihmisten tutkittavana. Kehät vähän venyivät, joten aikaa piisasi.

Voi alkais jo

Harjoittelusta oli hyötyä, sillä siinä vaiheessa kun nostin ryhmäkehän esitarkastelussa Amandan pöydälle niin se oli juuri sellainen tyynenviileä otus, joka se on ennen eläinlääkärissä käyntiä ollut. Meille osui vielä erittäin tarkasti pöydällä syynäävä tuomari. Siinä oli tämän päivänä voitto ja sen kruunasi iloisesti ravi isossa kehässä. Tämä loppukehän Amanda on se, jonka kanssa haluan käydä näyttelyissä, joka seisoo rauhallisesti ja liikkuu hihnan päässä kuin ilma ja ennen kaikkea osaa käyttäytyä pöydällä. Upea päivä, todella mahtava!

Kiitoksia kaikille kopeloijille! Ilman teitä ei olisi sujunut näin hienosti. Kiitoksia myös muille tutuille hyvästä seurasta :)

Näyttelytohinan keskeltä

Pikainen viesti näyttely kohinan keskeltä. Tampereella on koiranäyttely ja molemmat koirat oi tietenkin kotikaunpungin näyttelyyn ilmoitettava. Eilen esiintyi Amanda. Hyvin esiintyikin :) Pitkästä aikaa meillä oli oikeanlainen vire päällä. Ja ennen kaikkea pöydällä olo sujui hyvin.

Tänään kehässä olisi Onni ja kylässä oleva Tara. Onni on melkein trimmattu ja kammattu. Lähes. Kampa oli eilen hukkateillä, mutta löytyi tiskipöydältä. Loogista...
Nyt lenkille, kamat kasaan ja menoksi. Tänään varmaan päästään ihan ihmisten aikaan pois.

torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Matkan suunta -koti

Kotona ollaan. Matka meni mutkattomasti kolmeen muun koiran seurassa. Vähän mietitytti kun junassa ei ollut merkitty eläinvaunua. Aikookohan Vr poistaa lemmikkivaunut Helsinki-Tampere väliltä. Vaan päästiin silti matkustamaan siinä vaunussa mikä ennen on ollut lemmikkivaunu. Lemmikkitarra siitä oli selvästi raaputettu irti. Hmm... Saapa nähdä joutuuko sitä jossain vaiheessa matkustamaan eteisessä seisten tai joutuuko vaihtamaan kulkuneuvoa. Bussit kiertävät kivasti Turun kautta eikä ihan tekisi mieli lähteä neljän tunnin bussimatkalle kun matkustusaika pitenee kaksinkertaiseksi.

Muiskun matkustelut eivät olleet sujuneet yhtä rauhallisissa tunnelmissa, sillä hän oli osunut rähisevien ja vinkuvien koirien kanssa samaan junaan. Jäimmekin pohtimaan miten ihmeessä olemme saaneet omistamme niin helpot matkakumppanit. Kumpikaan ei voinut sanoa erityisesti panostaneensa matkustamisen opetteluun. Onni ja Leela ovat pennusta asti matkustaneet, mutta se ei selittänyt Tessan ja Amandan helpoutta, sillä Tessa matkusti ensimmäisen kerran junalla 10-vuotiaana ja Amandan vuoden ikäisenä. Ehkä meille on sattunut helppoja tapauksia.

Ihan kiva olla kotona, mutta... koiria on kovin vähän. Huomenna tosin saamme koiravieraan, joten luvassa on vähän säpinää. Viikonloppunakin on näyttely, jossa todennäköisesti piisaa koiria.

tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

KeTyn kuvatarinat: Kaikenlaista purtavaa

Tämäpä sarjis sopiikin hyvin tämän päivän Finaalin seikkailut teemaan, jos ette vielä ole neidin edesottamuksista lukeneet Kipan blogista niin sekin kannattaa käydä kurkkaamassa ;)

Nämä kuvat ovat pari kolme päivää vanhoja eli neiti on ehtiväistä sorttia.







KeTyn kertomukset: Pennut seikkailee

Pennuista on kasvanut aikamoisia seikkailijan alkuja. Finaali on vilistänyt jo monta kertaa pitkin poikin takkahuonetta. Tänään se niin sinnikkääsi aina mennä touhotti lelukorille, että pesä täyttyi kohtapuolin leluista. No, okei Finaali ei hakenut niitä leluja sinne ja Kipa ei myöskään laittanut leluja sinne siksi, että Finaali vaappui korin luo.

Finaali ja pallo

Lelut olivat pennuista aikas kummia kapistuksia ja aiheuttivat melkoisen hämmästelyn ilmestyessään pesään. Niistä kuului kaikkia kummia ääniäkin tökätessä. Lelut olivat kohta oitis ihan tylsä juttu neiti Seikkalijattaren mielestä ja se keksi uuden hauskuuden. Chilin ruokakipon. Paitsi että Finaali koetti mennä sinne syömään, se onnistui houkuttelemaan seuraavalla kerralla mukaansa myös Ferrarin.

Ferrari ja Chili ruokakupilla

Melkein kaikki pennut viipottavat jo aika kaukana pesästä. Ei tarvi enää montaa päivää kun täällä on melkoinen melske. Pitäneekin alkaa miettiä kotiinlähtöä... *viheltelee*

KeTyn kuvatarinat: Näin kasvetaan isoksi







maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

KeTyn kertomukset: DNA-testauksessa

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, niin Kipalassa keksitään aina pientä puuhaa. Ensinnäkin pentujen kanssa voi harjoitella autolla ajoa, uusien ihmisten kohtaamista, eräänlaista suunharjausta jne. Meillä oli siis sirutuspäivä.

Pennuista on tullut aika pörrääjiä. Ne seikkailevat jo pitkän matkaa pesästä. Muutama pentu on tullut ongittua Chilin korin vierestä matkalla korin taakse. Eräs seikkaili takan vieressä tutkailemassa puukorin sisältöä. Suurimmaksi osaksi ne kuitenkin nukkuvat ja leikkivät pesässä ja kipittävät sanomalehtien päälle toimittamaan asioita.

Päivällä pennut pääsivät uuteen ympäristöön. Kantokoppaan, joka oli pehmustettu ja jossa oli pari lämpöpulloa. Chili ja pennut pakattiin autoon ja suristettiin kohti eläinlääkäriä. Tutkailin matkalla pentujen puuhia korissa. Yksi ulvoi melkein koko matkan, suurin osa kiljui jossain vaiheessa, kaikki pyörivät ja hyörivät, paitsi eräs joka kävi tyynesti nokosille nurkkaan. Nopeasti me olimmekin lääkärissä.

Pentujen koppa kannettiin sisään ja Chili sai käydä tarkistamassa paikan. Chili vietiin takaisin autoon, ettei se hermostuisi pentujen äänistä. Pennuilta otettiin kaksi näytettä suusta. Sen jälkeen ne sirutettiin ja siru tarkistettiin. Kaikki pennut olivat tosi reippaita. Muutama vähän protestoi näytteenottoa. Suun sisäpintaa piti harjata viitisentoista sekuntia ja siinä ajassa pennut ehtivät kyllästyä mokomaan toimenpiteeseen. Sirut laitettiin näpsäkästi pentujen niskaan ja jokainen pääsi pörräilemään tyytyväisen oloisena takaisin koppaan.

Kun pennuilta oli näytteetotettu ja sirut laitettu, kävin hakemassa Chilin autosta. Chililtäkin otettiin kaksi näytettä suusta. Se oli reipas, mutta vähän huolestunut. Chili nimittäin näki kuinka namit laskettiin pöydälle ja se ehti jo vähän huolestua siitä, että kuka ne namit saa. Varsin tyytyväisenä rouva luvan saatuaan mussutti frolicit napaansa. Chililtä tarkistettiin oma tunnistumerkintänsä ja sitten taidettiinkin olla valmista. Chili tosin olisi voinut ihan hyvin jäädä vielä lääkäriin tarkistamaan, että jos jossain muuallakin siellä olisi ollut nameja.

Kotimatkalla tyytyväinen Chili rotkotti päälläni kuin pitkänkin päivän uurtanut työläinen. Pennut nukkuivat hiirenhiljaa kopassa. Perillä pennut laitettiin Chilin viereen ja kaikki sirutetut pennut säntäsivät tisseille. Maitoa saatuaan alkoi tavalliseen tapaan pörräys ja hetken päästä kaikki simahtivat.

Kukaan muu ei ollut moineskaan matkasta, paitsi Finaali jolla tuntui olevan kaksi kertaa enemmän energiaa kuin tavallisesti. Se terrorisoi nukkuvia sisaruksiaan ja lopulta päätyi olohuoneeseen syliini. Kävin hakemassa keittiöstä kahvia ja näytin samalla Finaalia keittiön porukalle. Amanda ja Cello olivat laimean kiinnostuneita, mutta Onni oli kaikkein hauskin. Se tuli innoissaan luokseni. "Jee, sulla on jotain kivaa. Onko se marsu tai joku muu syötävä?" Onnin ilme muuttui hetkessä kun se tajusi mikä sylissäni on. "Yök! Se on pentu." Nopeasti se peruutti takaisin ja jäi katselemaan. "No, aiotko laskea sen kimppuuni?"

Onni on oikeasti hyvä pentujen kanssa. Se on kiltti ja rauhallinen. Se ei kuitenkaan Arskan tapaan pidä pentuja ominaan tai äärettömän mielenkiintoisina. Se tutustuu pikemminkin kohtaloonsa alistuneen näköisenä. Onni ensin haisteleen pennun ja jättää sen sitten rauhaan antaen pennun tutkailla omaan tahtiinsa. Toivottavasti saammekin nähdä viimeisimmän pentuna tavatun koiran perjantaina. Tarpukasta on kasvanut jo iso tyttö. :)

Ps. Kipan sivuilla on kuvia DNA:n keräys reissusta.

KeTyn kuvatarinat: Suuri ja Mahtava







sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

KeTyn kertomukset: Kiireinen päivä

Jestas kun sitä voikin väsyttää. Koiratkin ovat vähän naatteina. Tällä päivälle on puuhaa piisannut ihan kiitettävästi. Jospa sitä nyt vetäisi vähän henkeä ja lösähtäisi tähän kirjoittamisen ääreen.

Aamulla pari Kipazin-koiran omistajaa kävivät kurkkaamassa pentuja. Huomasi, että kotoa löytyy länderi. He antoivat koirien itse tulla tutustumaan. Chili oli aluksi vähän epäluuloinen vieraita kohtaan, mutta nameilla se suli ja antoi vieraiden kurkkia nukkuvia pentuja. Muista koirista ei ollut lainkaan kummallista pölähtää ulkoa keittiöön ja huomata, että siellä oli kaksi vierasta ihmistä.

Haukkuminen oli kyllä päivän sana. Jokaisella koiralla oli jokin painava sana sanottavana. Onni-ääliökin päätti esitellä äänialaansa, vaikka se haukkuu todella harvoin. Waldo-kissa oli ulkona aitauksessaan ja pahviaivoinen koirantolvanani meni aitaukseen viereen tuijottamaan kissaa ja haukkumaan. Onni on valitettavan kissavastainen otus.

Ihanat ihmiset suostuivat ennen lähtöään tutkimaan Amandaa pöydällä. Miljoonasti kiitoksia teille! :) Ama seistä pönötti kuin seipään niellyt, mutta ei sentään tällä kertaa tärissyt kuin haavanlehti. Jos tätä tajuaisi useamminkin harrastaa, niin ehkä jossain vaiheessa pääsisimme pöydällä olon suhteen taas siihen mukavaan suolapatsasoloon, ja kenties jopa jossain vaiheessa siihen tilaan mikä oli ennen lääkärissä käyntiä. Vaan eipä sitä taideta sitten taas tarvita kuin yksi lääkärireissu kaatamaan kaikki tehty työ viemäriin. Joskus herkkä koira on "vähän" ärsyttävä.

Päivällä tuli pennunkatsojia. Chili oli vielä epäluuloisempi näitä kohtaan, mutta namien avulla se hyväksyi nämäkin vieraat. Alku oli aika kakofoninen, sillä keittiössä ollut Amanda päätti lisätä vähän pökköä pesään ja yltyi haukkumaan. Karjaisin niin kovaa, että hyvä, ettei kattolasti rapissut päähän. KePolta piti vieraiden lähdettyä tarkistaa, etten kai kiroillut hirveästi. Vähän nolotti jos olisi lapsen edessä päästellyt komeat kirouslitaniat suustani. Sitä kun tulee ensin toimittua... En ollut kuulemma kiroillut. Amandakin vaikeni huomatessaan, että olen oikeasti paikalla, vaikkei minua pystykään näkemään. Okei, ihmisetkin vaikenivat siinä vaiheessa kun karjaisin.

Tulipa todettua, että minun ollessani paikalla neiti osaa olla niin herranenkeli, mutta jos olen poissa se on pirunlapsi. Olen saanut ennenkin samanlaista kommenttia Amandasta, mutta nyt sain ihan itse nähdä sen. Päästessään itse päättämään asioita Amanda ei toimi ihan niiden minun ohjesääntöjeni mukaan. (Joissa lukee mm. haukkuminen kielletty.)

Onnista oli ihan katkeraa, että kylässä oli lapsi ja kukaan ei tullut sitä moikkaamaan keittiöön. Se ilmaisi sujuvasti epätoivoaan vinkumalla lohduttomana. Olipa kaksikko taas parhaimmillaan.

Tässä eivät suinkaan olleet kaikki vieraat, mutta näistä viimeisistä kävijöistä Onni ja varmaan Amandakin tykkäsivät eniten, sillä nyt nekin saivat huomiota. Onni olisi kuulemma viety saman tien kotiin. (Siivoamaan.)

KeTyn kertomukset: Puuhaa piisaa

Tänään on ollut jännä päivä. Enempi kirjoitusta illalla, nyt vain kuva
Pennut puuhaa

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

KeTyn kuvatarinat: Hippa

Hippaleikki1

Hippaleikki2

Hippaleikki3

Hippaleikki4

Huomasin typon kun olin jo tallentanut kuva. Taupauksessa = tapauksessa...

Koirat osaavat muuttua perheensä näköisiksi

Olen seuraillut keskustelua pennun perheen sopeuttamisesta ja pennun kasvattamisesta aikuiseksi koiraksi. Koiran asema ja olo erilaisissa perheissä on erilaista. Pennuista yleensä kasvaa perheensä tai omistajansa näköisiä. Mutta myös aikuisina perheeseen muuttaneista koirista tulee perheensä näköisiä.

Olen saanut kuulla pikkusiskoiltani (,jotka eivät epäröi sanoa suoraan... ) että ilmeeni on aivan samanlainen kuin Onnin. Itse huomaan Amandassa usein pelottavan paljon samaa kuin mitä huomaan itsestäni. Olen puoliksi leikilläni kutsunut Amandaa sielunpuolikkaakseni. Huolimatta siitä, että molemmat koirat muistuttavat enemmän tai vähemmän minua, niillä on varsin erilainen asema kuin ihmisillä. Tällä hetkellähän meillä on uusiolauma, joka pitää sisällään muiskun (ihminen), muiskun koiran Leelan ja meidät.

Onnin kanssa päätimme aluksi exäni kanssa hyvin tarkat säännöt. Osasta niistä on lipsuttu (koirat saavat olla sängyllä), mutta varsin moni on pysynyt (minä menen ovesta ensin). Säännöt päätettiin Onnin kanssa ja se on pennusta asti tottunut noudattamaan niitä. Amanda tuli vuoden ikäisenä ja oli tottunut erilaisiin sääntöihin. Se oppi kuitenkin aikaa myöden missä menevät meidän perheen säännöt, ja noudattaa minun kanssani samoja sääntöjä myös ollessaan Kipalassa. (Huom. minun kanssani.. )

Koska meidän laumamme tällä hetkellä koostuu kahdesta erillisistä laumasta voisi luulla, että siitä tulisi sekaannusta, mutta onneksi sekä muiskun että minun sääntömme noudattavat suurinpiirtein samaa linjaa. (Minä sorrun meistä kahdesta ehkä enemmän hemmotteluun ja leväperäisyyteen.) Koirat oppivat nopeasti, että minun sängylläni saa olla, mutta muiskun sängylle ei parane mennä.

Oulussa koirat eivät saa mennä olohuoneeseen. Ne menivät sinne alunperin, mutta Onnin ollessa ensin porukoillani hoidossa, se oppi olemaan menemättä olohuoneeseen, kun äitini kyllästyi kynnen jälkiin parketilla. Hetken aikaa Amanda meni olkohuoneeseen, mutta Onni pysähtyi kynnykselle. Amandan ollessa viime kerralla hoidossa, sekin oppi Oulun säännön ja ei mene enää olohuoneen puolelle. Meillä kotona koirilla ei ole kiellettyä aluetta.

On mielenkiintoista seurata niin omista koirista kuin muiden koirista perheen ja ohjaavan ihmisen vaikutusta. Minulla on sääntö, että koirat odottavat lupaa ennen kuin menevät ovesta. Cello on ulkoillut paljon Amandan ja Onnin kanssa ja päästäessäni koirat ovesta oletan myös Cellon noudattavan sääntöä. Se noudattaa sitä. Minun kanssani.

KeTyn kertomukset: Kuvat koko pentupoppoosta


Fenix ja Forte


Ferrari, Fantom ja Finaali


Fiktio ja Flirtti


Fotoni