torstaina, heinäkuuta 28, 2011

Tiivistelmä

Ohoh, blogin päivittäminen on unohtunut, vaikka olisi ollut kirjoitettavaakin. No jospa tiivistetään.

SuurTakut-kisailut oli loistavasti järjestetty ja hauska tapahtuma. Me ei kyllä loistettu ja Amandan radan jälkeen olin suorastaan masentunut. Pila liihotteli kontakteille ja putkiin. Irtoo upeasti silloin kun ei pitäisi. Oli radassa hyvääkin. Hienot kepit ja koiralla hieno draivi. Ohjaaja oli hukassa, koira karkas selän takaa kontaktille ja ehkä purikin kerran. Ohjaaja menee tuijottaan peiliin. Aman rata oli kaaos sekin. Kepit oli hi-taaaaaaat ja viimeinen väli meinas jäädä väliin. Masennus. En meinannut osallistua sen jälkeen pujottelukisaan ollenkaan Aman kanssa. Onneksi silti mentiin. Oli paremmat ja iloisemmat.

Tiistain Minnan treenit oli ihana toivon tiukahdus. Tehtiin ihan kivaa rataa Aman kanssa. Viilattiin ennakoivia valsseja. Voi kun oppisin osoittamaan ponnistuspaikkaan enkä jonnekin kuuhun. Pitää harjoitella. Pilan kanssa tehtiin sama rata, mutta ilman kouluttajaa. Radat on videolla. Pitäisi uskaltaa katsoa. Irtoaa holtittomasti putkiin, mutta sillä on selkeä ajatus niissä mukana. Mun pitää vaan päästä samalle kartalle. Jos koira tosissaan luulee tekevänsä oikein, niin ohjaus on se joka kusee. Hyvä mieli silti, vaikka olikin aika vääntöä. Ilmotin Pilan kisaamaankin.

Talven treenejä ajatellen ilmoittauduin autokouluun. Jää nähtäväksi saanko jossain vaiheessa kortinkin. Kuulemma pitäisi ennen ajokoetta oppia oikea ja vasen. Joo'o, varmaan. Ois kai pitäny valita koulu jossa ajetaan Volvoilla, ois edes voinu luntata.

Kesäloma lähenee loppua. Huomenna länderileirille ja siihen loma sit loppuu. Saas nähdä kuinka nopeasti töissä menee hermo....

perhonen BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

keskiviikkona, heinäkuuta 20, 2011

Ohjatut treenit: Valssirata

Minna oli suunnitellut ihanan, kamalan ratatreenin tiistaille. Siinä oli tosi kivoja valssipaikkoja. Kepeille meno oli kamala. Sinne tultiin A:n alta olevalta putkelta ja putki osoitti jonnekin keppien puoleen väliin.

Mulla oli pikkaisen epäusko, että saanko Amaa kulkemaan ollenkaan, mutta Amanda oli loistava. Joskin sen saaminen A:n alla olevaan putkeen ei onnistunut niin millään. Se vaan haki A:lle, jopa silloin kun luuli saaneensa sen putkeen, niin saattoi kääntyä ja ponkaista sittenkin A:lle. Mutta muuten se kulki tosi ihanasti. Irtos mun törttöilystä huolimatta. Kepeille nyt ei oikein mennyt, kun mun piti oikeasti työntämällä työntää se putkeen ja sen jälkeen ei ollut toivoa ehtiä kepeille.

Tehtiin sama rata Pilankin kanssa. Alussa olevaan ennakoivaan valssiin sain Pilan (lopulta) taipuun pieneen käännökseen. Amanda hyppäs aina pitkäksi. Myöhemmi tuli mieleen, että ois voinu vaihtaa niistoksikin. A:n alla olevaan putkeen Pila meni helposti ja sen kanssa päästiin kokeilemaan kepeille menoakin. Ei ihan helposti mennyt oikeaan väliin, mutta saatiin siihenkin pari onnistunutta toista. Valssaamiset alun kuvioissa oli Pilan kanssa vaikeita, se piti saada just oikealle linjalle, muuten tuli hypyistä ohi. Amanda antoi paljon enemmän anteeksi mun valumisia.

Molempien kanssa tein A:lle tulleesa takanaleikkaukset, koska ne hakee hyvin kontaktille, vaikka putkensuu olisi ollut hyvin tyrkyllä. Toimi hyvin ja tämä kannattaa pitää mielessä ja yrittää hyödyntää. Pilan kanssa joutui varmistelemaan putkesta tullessa seuraavaa hyppyä. Siinä kun Amandan kanssa saattoi olla jo ohjaamassa seuraavaa putkea, niin Pila vaati hypyn tarkan ohjaamisen, koska se ei putkesta tullessaan osannut kuin kiitää kohti mua. Se vaan ei anna niin paljon anteeksi ja lue rataa samaan tapaan kuin Ama.

Lopun pyöritykset toimi Pilan kanssa hyvin valsseilla, mutta Amandaa valssit siinä vaiheessa hidasti toivottoman paljon. Sille sopi paljon paremmin sylkkäri, koska sylkkärillä vauhti säilyi. Mitään kauheen napakkaa ohjausta siihen ei Aman kanssa saanut, mutta ei käännökset ihan toivottomaksi valuneet. Ennakoivia valsseja ois hyvä treeneillä yhdellä hypyllä.

Hyvät pohjustavat treenit torstain SuurTakku-kisoja ajatellen. :D

tiistaina, heinäkuuta 19, 2011

Mikä ihmeen Tapa?

Jaa pitäisikö sitä kirjoittaa muutama sana pennustakin. Kummasti moniin lukemiini blogeihin on tullut hienoja esittelyjä uusista vauvoista, mutta täällä ei taida lukea yhtään mitään. Vaan eipäs Pilastakaan mitään suurempaa tainnut olla. Ne vaan tupsahtaa mukaan elämään. Käytiin tänään moikkaamassa kasvattajia ja selvisi, että Tapan sisaruksista kahdella, Pulmulla ja Rufsenilla, on esittelyjä netissä, joten tunnontuskissani ajattelin, että täytyy itsekin jotain raapustaa.

Pidemmän aikaahan Tapa on jo roikkunut porukan mukana. Se on ehtinyt olla agileirillä ja tehdä parikin reissua Ouluun.
porukassa

Pila on alusta asti rakastanut Tapaa aivan suunnattomasti. Pila otti heti Tapan leikkikaverikseen. Aamuisin vähän hoivaillaan ja päivisin (sekä toisinaan myös öisin) leikitään ja opetellaan juttuja. Kaikki Pilan opettamat jutut ei ole ihan viisaita, kuten esim. se että leikkiessä pitää haukkua. En tajua miksi se opetti sen pennulle, koska se ei kuitenkaan itse leiki haukkuen.
vetoleikki

Tapa on ehtinyt jo useamman kerran tutustua myös veteen. Se on tipahtanut sitten useampaan kertaa. Hyvin pentu ui. Itse se ei vielä veteen hingu, mitä nyt kerran juoksi vahingossa lelun (ja Pilan) perässä.
Tapa uimassa

Leluista Tapa tykkää. Se on ihanan innokas ja leikkii mielellään. Kovinkaan paljon ei olla mitään harjoiteltu, ja leluilla leikkimistäkin lähinnä vaan pihassa. Pikkuhiljaa pitäisi ottaa Tapan treenilistalle leluilla leikkiminen eri paikoissa. Ahnekin pentu on eli helppo nameilla palkattava.
Tahtoo lelun

Pihassa Tapa on pari kertaa mennyt putkeen. Ei käskyllä, lähinnä lelun perässä tai sitten ihan vaan saadessaan hepulin. Toiveissa olisi saada Tapasta V:lle uusi agilitytoivo, mutta aika näyttää mitä pikkuneidosta kasvaa. Mitä agilityyn liittyen oikeasti ollaan vähän harjoiteltukin on alastulon oikean paikan naksuttelu, mutta ei Tapa sitäkään vielä oikeasti osaa, kunhan tyytyväisenä mussuttaa nameja takajalat kontaktilla.
putkihepuli

Koska Tapa on sijoituskoira, niin seisomista on näyttelyitä varten harjoiteltu, mutta se sujuu vielä aika kehnosti. Paikoillaan pysyminen ei Tapasta ole lainkaan kivaa. Se viilettää mielummin pitkin poikin pihamaata ja kiipeilee jossain.
tapa seisoo

Korvat höröttää milloin mihinkin suuntaan. Tähän mennessä ne on olleet nyt neljänä päivänä teipissä. Teippauksen jälkeen asettuvat viikoksi ennenkuin muuttuvat taas pystyiksi. Partaakaan ei kovin paljon ole, että saa nähdä minkälainen kehien kaunotar sieltä oikein sukeutuu. Ehkä Tapa voi yrittää hurmata iloisuudellaan, sillä tähän mennessä se on hyvin tepsinyt kaikkiin vastaantulleisiin ihmisiin. Tapa on tähän mennessä sosiaalisin länderipentu mitä meillä on ollut. Toivottavasti pysyy yhtä sosiaalisena jatkossakin.
horis

Iloisesti Tapa kulkee myös mukana matkassa. Laumaan se sopeutui ihan heti. Toki meillä tytöt on tottuneet ottaan vastaan toisia koiria, joten niilläkään ei ollut mitään Tapaa vastaan. Vieraisiinkin koiriin on tullut tutustua, vähän ne aluksi tuppaa jännittämään. Siinä alkaa näkyä länderimäistä varautuneisuutta, sillä aikansa oltuaan Tapa kyllä sulaa ja leikkiikin vieraiden koirien kanssa.
agileirilla

Aika näyttää mitä Tapasta kasvaa. Nyt se on suloinen pennunviikare, välillä niin ihana ja kiltti, välillä melkoinen riiviö. Riiviöimäisyys on tässä viikojen varrella vaan kasvanut, mikä on oikein lupaavaa. ;)
unessa

Kesän näyttelyt

Tämän kesän näyttelykiertue on nyt ohi. Eipä me käyty kuin kolmessa näyttelyssä. Kuje pääsi Kemiin ja Ouluun. Pila samoin, mutta Ouluun kahtena päivänä, joten sille näyttelykäyntejä kertyi kolme. Kemistä tytöt saivat EH:t ja Oulussa lauantaina kumpikin sai ERIn. Pilalle tuli lisäksi SA ja se pääsi paras narttukehään norjalaista koiraa vastaan. Samainen koira oli myös sunnuntaina Oulussa kisakumppanina ja päihitti Pilan molempina päivinä.

Pila
Pila LA AVO ERI1, SA, PN2, vara-SERT, vara-CACIB & SU AVO ERI1, SA, PN2, SERT, vara-CACIB

Onneksi siellä oli tänään seuraa, sillä kehä oli (ilmeisesti kirjoitusvirheen vuoksi) todella paljon myöhässä. Tulipa höpistyä englanniksi länderijuttuja, joten aika kului paljon mukavammin. Onni oli myös ettei sunnuntaina lauantain tapaan satanut.Vaikka näyttelyissä oli ihan mukavaa ja esiintymiset sujui hyvin, niin myönnän että olisin mielummin ollut seuraamassa agilityn mm-karsintoja Seinäjoella. :D Siellä olisi nähnyt enemmän ländereitäkin.

Tänä vuonna ehkä mennään vielä Voittaja-näyttelyyn. Ehkä. Tai HeWiin. Siellä näyttäisi olevan pentu-luokka joten Tapakin pääsisi ensi kertaa kehiin ja sillä varjolla voisi ottaa Pilankin mukaan. Noin muuten taidetaan keskittyä taas agiin.

perjantaina, heinäkuuta 15, 2011

Meillä haukutaan vieraat pystyyn

Joopa joo. Meillä totisesti vieraat ensin haukutaan ja sitten vasta tuumitaan, että onko edes tuttuja. Kaivurimies numero 532 oli ensimmäinen, joka lopulta tuli pihaan asti ihan vain kuunnellakseen haukkuja. :D No ilmeisesti siitä huolimatta olisi valmis kaivelemaan pihaa nurin. Joten siltä osin remontti ikäänkuin edistyy. Sähkölaitokselle piti muistaa lähettää joku lappunen, joten siltäkin osin ehkä edistytään, koska lappunen tuli kiikutettua postilaatikkoon.

Shoppailun huumassa kylppärikalusteiden lisäksi tuli ostettua sänky. No niin nyt on makuuhuonekin sitten kalustettu. Muuta sinne ei juuri mahdukaan. Kylppäriin on ostamatta vielä kattopaneeli ja kaapisto, muuten alkaisi olla suurin osa hankittuna. Vihdoin. Enpäs kauaa miettinytkään. Se, että koska noi ostetut kalusteet menee paikoilleen onkin toinen juttu. Mutta ehkä meillä parhaassa tapauksessa on lavuaari ihan vessassakin ennen töiden alkua.

Piha rehottaa. Yritäpäs ottaa kuvaa koiranpennusta kun ruoho on melkein pidempää mitä pentu on korkea. Ruohonleikkuria kun ei vieläkään ole tullut ostettua.
tapa putkessa

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Episnolla

Eilen käytiin tiistaitreenien sijaan epiksissä Sastamalassa. Pila oli ilmoitettuna kerran mölliradalle ja kaksi kertaa kisaaviin. Amanda oli kerran mun kanssa kisaavissa ja kerran V:n, koska päätettiin pitää kisa kumpi ohjaa nopeamman ajan sen kanssa.

Mölliradalta ei oltaisi kuitenkaan saatu tulosta, joten päätin että palkkaan kontaktit. Ne oli vähän laiskanpuoleiset, mutta Pila pysähtyi sinne ihan oikein. Möllirata oli eka rata, joka ollaan kisattu virheettä, jos ei nyt oteta huomioon hyllyä palkkaamisesta.

Video

Kisaavien radalta ei valitettavasti ole videomateriaalia, kun ei ollut enää kuvaajaa. Ratapiirros näytti suurinpiirtein tältä:
ratapiirros
(18 esittää keinua ja mittasuhteet on mitä on)

Kisaavien radalla menin ensin Amandan kanssa. Olipahan vaikeeta. En osannut ohjata niin tippaakaan. Amanda pysähtyi niin hienosti kontakteille, jos oisin ollut älykäs olisin palkannut sen. En osannut odottaa sen pysähtyvän, joten rytmitys katos heti puomin jälkeen. Ajaduin ihan väärään paikkaan ja sitten sain sen heitettyä 8 hypyn ohi. Kamalaa menoa, oikeasti tosi kamalaa. Tuntui että ois tarponu suossa ja ohjannu purukumia joka venyy ja vanuu minne sattuu. Ama-raukka, ei ollut nyt koiran arvoista ohjausta ensinkään. Amandan tulos oli vitonen ja yliaikaa. Voitettiin tosin V, joka päästi Aman karkaan A:lle 10 hypyltä.

Pilan eka rata oli kaaos. Ajattelin ottaa sen samanlailla kuin Amandan, mutta ei ihan toiminu vaan Pila syöksyi puomille. Puomilta se taisi sännätä vielä putken vääräänpäähän ja vasta sen jälkeen pysähdyttiin miettiin, että niin mitäs pitikään tehdä. Koira oikeaan päähän putkeen ja puomille. Puomilta ajattelin ottaa 4 hypyn pakkovalssilla. Joo... En sitten ohjannut tarpeeksi ja Pila syöksyi puomilta putkeen ja kun vaan jäin seisoon, niin tuli hypyn kautta takas puomille. Taidettiin tehdä tääkin varmaan kahdesti ennenkuin pakkovalssi onnistui. Seuraava virhe tuli kun käskytin pikkaisen turhan napakasti "tässä" 11-hypyn kohdalla. Pila pysähtyi hypyn eteen ihmeissään. Mutta hei, se ei ampunu A:lle vaan kuunteli!! A:n jälkeen tehtiin hieno jaakotus hypylle, mutta muurilta Pila valui pikkaisen kauas ja tuli kepeille väärään väliin. Tän korjaamista se ei enää kestäny vaan puras. Ärähdin ja korvat palas samantien. Loppurata taidettiin suorittaa oikein.

Uusintakierroksella oltiin medien viimeinen koirakko. Ja tehtiin nätti nolla :D Meidän ensimmäinen ikinä. Vaikka olikin epiksissä ja uusintakierroksella, niin oli silti huimaa. Alun otin erilailla ja se toimi hyvin. Pakkovalssi 4 hypyllä meni kerrasta oikein nyt kun ohjasin. Käänsin Pilaa vähän turhankin paljon hypyillä ennen A:ta, mutta se haki käskyllä kontaktin vaikka mun linja oli jonnekin keppien keskelle. Jaakotuksen jälkeen muistin muurilla ottaa Pilaa vähän lähemmäs, niin haki kepit oikein. Loppu meni samaan tyyliin kuin ekalla kierroksella. Aikaa meillä taisi palaa kontakteilla jonkun verran. Vaikea sanoa kun ei oo videota. Pila teki nyt nopeammat kontaktit, mutta seisotin sitä niillä joka kerta ja nollasin ajatuksiani. Tultiin kummiskin kolmanneksi ja voitettiin neljänneksi tullut Kuje ja V, jotka nekin teki nollan.

kuva agileirilta

Nyt tuntuu, että Pilaan alkaa saada vähän otetta. Sen sijaan en osaa sitten ohjata Amandaa ensinkään. Ilmeisesti mun aivot ei tarpeeksi suuret käsittelemään kahden erilaisen koiran ohjaamista. Onneksi ne on ihan eri luokissa.

tiistaina, heinäkuuta 12, 2011

Lomareissu kuvin

Kesäloma tulvillaan leikkiä
oulussa

Uimista
oulussa

Leikkejä
oulussa

Uimista
oulussa

Shoppailua
oulussa

Uimista
oulussa

Kaverien tapaamista
oulussa

Niin ja ehkä vähän veteen säntäilyä
oulussa

Ja kotona sitten väsyttää...
kotona

maanantaina, heinäkuuta 11, 2011

Tiistaikisat Oulussa

Agileiriltä suunnattiin Ouluun kisaileen ja kesäloman viettoon. Ama ei juoksun vuoksi päässyt maanantaina startteileen. Toisaalta oli tosi kiva olla vaan katsomassa. Kujeelle hyppikseltä harmittava vitonen kiellosta joka oli selkeä ajatuskatkos. Agirata meni hyllyksi, mutta koska kontaktit otettiin oikein Kuje ansaitsi makkaran.

Tiistaina starttasi Pila ykkösissä. Jarmo Jämsällä oli aikas kivan tuntuiset radat, vaikka hyppiksen rataan tutustuessa olikin sellainen olo, että en tiedä miten ohjaan. Mutta me aletaan Pilan kanssa kehittyä ja ehkä pikkuhiljaa löydän oikean tavan ohjata. Rata oli ehkä meidän paras tähän asti siitä huolimatta, että seisoin tiellä ja huidoin niin, että rima tippui ja takanaleikkaukset oli tuskaisen myöhässä. Tehtiin kuitenkin luokan nopein aika ja rimasta huolimatta päästiin kolmanneksi.

Video

Agiradalla tiesin, että on aika iso riski, että Pila karkaa A:lle ennenkuin sinne pitäisi mennä. Olin nähnyt miten mini-luokassa joku sinne kirmasi. Ja silti kuvittelin, että pelkkä tässä-sana ennen hyppyä riittäisi. Joopa joo, Amanda ois kääntyny... Mutta siis olin ohjaamassa Pilaa, joka lukitsi jo heti A:n nähdessään sen, varsinkin kun mun hartiat vielä osoittaa ihan oikeaan suuntaan. Ihan turha kiljua, mutta kiljuinpa silti. Ihan kivat kontaktit, tulipa seisotettua oikein kunnolla, ja olen oikein tyytyväinen keppeihin. Koira on hieno, ohjaaja ei ihan vielä osaa.

Video

Leiriltä tarttui sellainen mukavan leppoisa fiilis, joka kantoi kisoihin asti. Tuntui hyvältä mennä Pilan kanssa. Mä niin tykkään tuosta koirasta! Nyt tekisi mieli kisata lisää, mutta näillä näkymin ei päästä ennen elokuuta minnekään. Ja jossain vaiheessa syksyllä tietenkin alkaa juoksutkin. No mikäs kiire meillä.

Agilityleirillä

Terrimonsterien ensimmäinen, mutta ei toivon mukaan viimeiseksi jäävä, agilityleiri järjestettiin 1-3.7 Pöytyällä Kuralan kartanotilalla. Amanda ei juoksuisena saanut osallistua, joten meillä oli mukana Kuje, Pila ja Tapa. Ams sai viettää viikonlopmuiun hoidossa ja oli kuulemma ollut oikein hyväkäytöksinen neiti.

leirilla

Perjantaina leirillä lähinnä tutustuttiin ja juteltiin. Pentuja oli Tapan lisäksi iso joukko. Ohjaajia oli paikalla viitisentoista, mutta aika monella oli koiria useampi kuin yksi. Kauhean helposti koirat tulivat toimeen. Meillä oli länderit pääasiassa irti, oli niin kätevää kun kaikki koirat tuli toimeen keskenään. Pila jäi monta kertaa Tinka-sheltin kanssa samaan huoneeseen odottelemaankin.

tinka ja pila

risto ja tytot

Lauantaina kouluttajana toimi Eva Lacnakova. Koulutus oli englanniksi mitä vähän jännitin etukäteen. Pari ekaa kierrosta olin taas vähän jäykkänä, mutta Eva oli oikein hyvä ja ihanan positiivinen kouluttaja. Päivän toisella koulutuskerralla ei enää mitenkään pystynyt olemaan jäykkä sillä treenasimme kaatosateessa ukkosen välkkyessä ympärillä. Aika ikimuistoista ja ehkä koko viikonlopun parhaat suoritukset tehtiin siinä treenissä.

pila putkesta

Evalla oli mielenkiintoisia harjoituspätkiä, sekvenssejä. Sama rata tehtiin joka kerta eri tavoin. Juuri kun koira kuvitteli tietävänsä miten homma menee, niin muutettiin. Pila tosin ei vaihtanut aina vaan karkasi mm. putkeen siitä huolimatta ettei sitä enää seuravassa pätkässä ollutkaan. Me tehtiin oikein hienoja onnistuneita päällejuoksuja ja mut pakotettiin tekemään kauheen pelottavia persjättöjä, jotka kyllä toimi kuin häkä. Ja Eva onnistui saamaan mut liikkumaan mikä oli ihan uskomatonta. Tietty se vaati vähän uhkailuja, mutta liikuin lopulta :D

kuje treenaa

tapa kukkasissa

Sunnuntaina kouluttajana toimi Esa Lehdistö, jolta olta oltiin jo aikaisemmin saatu ratapiirros. Se näytti aivan kuollettavan vaikealta, mutta loppujen lopuksi olikin ihan mentävissä. Koko rataa ei todellakaan päästy Pilan kanssa, mutta saatiin ihan hyviä pätkiä. Tässä koulutuksessa oli jo todella rento ja varma olo. Mä aina jännitän vieraita kouluttajia, mutta nyt ei jännittänyt tippakaan. Toki sillä ettei yöllä ollut tullut montaa tuntia nukuttua ja oli muutenkin aikas puhki oli vaikutusta. Esan koulutus oli perinteisemmän suomalaista. Jäi sellainen olo, että voisi enemmänkin olla Esan koulutettavana.

pila treenaa

pila rannassa

Leiri oli aivan mahtava. Tosi hauskaa viettää viikonloppu hyvässä seurassa ja samalla saada hyvää koulutusta ja paljon, paljon erilaisia vinkkejä. Leiriltä suunnattiin nappaan Ama mukaan ja jatkettiin Ouluun.

perjantaina, heinäkuuta 01, 2011

Kesäloma!!!

koirat

Kesäloma alkoi :)

Nyt nokka kohti agileiriä. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop