Kotiorja on vapautettu

Koko viikko on ollut töissä hirvittävän raskas ja onneksi oli kotiorja apuna, vaan tänään me reissasimme palauttamaan kotiorjan takaisin kotikotiin. Matka sujui yllättävää kyllä ihan ilman mitään ongelmia. Kotiorjakin pääsi meidän kanssa IC-junan lemmikkivaunuun, sillä sinne saa myydä yhden lemmikin kanssa vain yhden paikkalipun, mutta koska mukana olivat molemmat koirat niin saimme kumpikin paikan sieltä. Lippuja ostaessani ostin liput opiskelijalle, juniorille ja kahdelle vauvalle. (Miten niin väsynyt?) Hetken päästä tajusin korjata, että ei kun kahdelle koiralle. Oli ihana lipunmyyjä, joka kysyi vaan minkä rotuisia vauvoja minulla on ja kertoi omista koiristaan.

Onni onnentuojana

Menimme Onnin kanssa viideksi Ruukinkartanon eteen odottelemaan porukkaa ja kävimme sitten piristämässä vanhuksia. Vähän jännitti tämä ensimmäinen kertamme, mutta hyvin se sujui. Ensimmäisellä osaltolla Onni jaksoi olla rapsuteltavana. Olimme siellä vartin verran. Toiselle osastolle siirryttäessä Onni oli jo väsähtänyt, ja halusi lähinnä makoilla. Seuraavalla kerralla ehkä se vartin verran voisi riittää meille.

Alkeiskurssin viimeiset agilityharkat

Eilen illalla oli viimeiset harkat. Nyt on enää jäljellä pieni möllikisan tapainen ensi viikolla ja sitten kurssi on päättynyt. Pikkusisko lähti mukaan katsomaan Amandan menoa ja ottamaan kuvia. Saipa hän jopa kameralle videopätkiä meidän menosta.

Ratapiirros Rakennettiin rata. Siitä harjoiteltiin ensin pituus, kaksi hyppyä, keinu, puomi ja hyppy. Amandakin meni keinun jo paljon paremmin kuin viime kerralla. Olen oikein tyytyväinen sen edistymiseen.

Sitten harjoiteltiin loppu puoliskoa radasta. Puomin edessä oleva hyppy, vasemmalla puolella oleva hyppy (siis puomilta ja hypyltä tultaessa), A, putki, muuri, kepit ja pituus. Tämä puoli sujui meiltä paremmin kuin ensimmäinen puoli. Kepitkin menivät ihan mukavasti.



Kun molempia puoli oli harjoiteltu, kokeilimme vielä vähän rengasta. Amanda meni siitä kerran läpi ihan itse. (Ja hyvin monta kertaa väärästä kohdasta tai sitten läpi niin, että sen etutassut ensin asetettiin renkaalle) Minä sanoin sitä vahingossa varmaan kolmesti keinuksi. (Olimme juuri tulleet harjoittelemasta keinua.)

Lopuksi otimme koko radan. Ensimmäisellä kerralla Amandalla oli valjaat ja loput kerrat se oli ilman niitä. Kahdella kerralla Amanda hyppäsi A:n loppukontaktien yli. Kolmannella kerralla hidastin sitä laskeutuessa ja kontaktit menivät hyvin. Se oli mahtavaa!

Loppurata meni ihan huumassa ja me hypimme ja pompimme radan loputtua ihan innoissamme. Vähänkö oltiin hyviä. :D Ainakin omasta mielestämme ;)

Kyllä jäi tunnista ja onnistumisista niin upea mieli.

Juhannuksen jälkeinen maanantai

Voi arrrgh, mikä päivä töissä. Olin aivan piipussa, kun vihdoin pääsin kotiin. Onneksi ihana pikkusisko oli käyttänyt koirat päivälenkillä. Siellä ne kaikki kolme olivat tyytyväisinä odottamassa. Illalla kävimme koirien kanssa palauttamassa videon rannan kautta. Molemmat kahlailivat vähän aikaa rannassa. Onni jotenkin kummassa oli ihan hiekassa jatkaessamme matkaa. Se imee märkänä itseensä ihan kaiken hiekan..

Juhannuksen vietossa

Juhannusaattona matkustettiin junalla Keski-Suomeen. Siellä oli vastassa Leela omistajineen ja ystävineen. Oli ihanaa viettää juhannusta rauhallisessa perheidyllissä. Onni ei päästetty lasten huonesiisin, sillä se olisi vienyt kaikki lelut. Olin kerrankin tajunnut ottaa sille oman pupun mukaan, mutta lasten lelut olisivat silti olleet kiinnostavampia. Amandaa eivät lapset tai lelut niin paljon kiinnostaneet. Se nautiskeli nurmikolla juoksemisesta ja naapureihin karkailusta. Saunan jälkeen kävimme yöuinnilla ja kukkan koirista ei liittynyt seuraan. Kaikki kävivät kahlaamassa, mutta uimaan ei ryhtynyt edes Onni.

Kiitoksia juhannuksesta ystävät!

Juhannuspäivänä lähdimme Jyväskylän kautta toiseen Keski-Suomen kaupunkiin (tai kylään, en erota kaupunkeja kylistä). Ensimmäisestä bussista jäimme melkein pysäkille, kuski meinasi lähteä sillä aikaa, kun kiskoimme reppujamme autosta. Jyväskylässä kävimme moikkaamassa vähän kavereita vaihtoajalla. Onni olisi halunnut hypätä järveen, mutta en voinut päästää sitä, sillä se olisi ollut ihan märkä ja likainen eikä ehkä olisi päässyt bussiin.

Busseissa kuskit saavat itse päättää ottavatko maksua koirista. Meille sattui tällä kertaa jokaiselle bussipätkälle maksun haluava kuski. Pisti ärsyttämään aika paljon, varsinkin, kun siihen lisäsi kuskien yleisen käytöksen. Olen ehkä tottunut liian hyvälle, kun yleensä ei maksuja ole otettu. Aloin jopa mietiskellä oman auton hyviä puolia.

Sunnuntaina tulimme aikaisin takaisin kotiin, sillä pikkusiskoni tuli päivällä kylään. Hän jää viikoksi kotiorjakseni, eikun siis vieraakseni.

Tara tuli

Eilen päivällä tuli Vikinän ja Santen omistaja mukanaan pikkuinen Tara-heeleri. Aluksi siihen tutustuivat Santte ja Onni, sitten Vikinä ja lopuksi Amanda. Kaikki aikuiset osasivat olla nätisti pennun kanssa. Otimme pennun sisälle ja se sai jäädä Onnin ja Vikinän kanssa aluksi keittiön puolelle missä olimme puuhailemassa. Hetken päästä avasimme portin ja pikku neiti sai tutustua koko asuntooni.

Tara alkuun vähän pelkäsi muita koiria, mutta illalla se jo tallusti reippaana Vikinän perässä. Onnista pentu on ihana ja Amanda pitää siihen välimatkaa. (Amanda on vähän mustasukkainen minusta.) Ilta ja aamu ovat vilahtaneet pennun leikkejä seuraillessa. Kohta pitäisi suunnistaa kohti junaa ja juhannuksen viettoa.

ILOISTA JUHANNUSTA!

Voittoisa kotiinpaluu

Lähdin vähän murhemielin töihin. Eilisen huutokonsertti ja varsinkin Amanda painoivat mieltäni. Töissä oli rankka päivä, eikä auttanut yhtään että olin valmiiksi vähän väsyksissä. Poikkesin paluumatkalla kaupassa, jossa onneksi ei vielä ollut juhannusruuhkaa. Pyöräillessäni (ketjut tipahtivat vain kerran matkalla) kotiin mietin kuinkakohan hirveä huuto tällä kertaa on vastassa. Vaan kämppä oli hiirenhiljainen. Ei pihahdustakaan. Avasin oven ja yhä hiljaista. Vasta kun Vikinä ehti jalkoihini se alkoi vinistä ilosta. Onni ja Amanda olivat ihan hiljaa portin toisella puolella odottamassa. Ja Amandakaan ei ollut sähköinen vieterijalka vaan malttoi odottaa ihan nätisti portin takana, että avaan sen.

Näinköhän koirat olisivat eilen hermostuneet jostain naapurin äänistä tai vastaavaa.

Menimme juhlimaan voittoisaa kotiinpaluuta kameran kanssa. Oikein kivaa yrittää ottaa yhteiskuvaa yksin neljästä koirasta... :D

Amandan itkuvirsi

Eipä ollut nautinto tulla töistä kotiin. Sisältä kuului hirveä huuto. Vikinä aloitti ja kaikki koirat yhtyivät siihen. Kun sain oven auki. Huuto vain paheni. Minä jähmetyin oven suuhun ja tuijotin kelloa. Kahdenkymmenen minuutin päästä koirat olivat rauhoittuneet ja pääsin portin luo. Amanda riehaantui portin takana uudestaan. Istahdin pöydän ääreen odottelemaan. Hetken päästä Panda lakkasi pomppimasta ja asettui makaamaan, jolloin avasin portin. Annoin niiden kaikkien olla yhdessä sillä aikaa kun söin ja komensin sitten Amandan takaisin portin taakse. Muut otin eteiseen. Vaan Amandapa ei halunnut olla portin takana. Juuri kun annoin toisille luvan mennä välieteiseen, Amanda paukahti portin läpi. Räyskähdin sille ja ajoin sen takaisin portin taakse. Se jäi odottamaan hiljaa.

Hiljaista oli kun tulin takaisinkin, mutta neiti oli tullut taas portin läpi. Niinpä tietenkin.. En kiinnittänyt siihen mitään huomiota, vaikka se pomppi ympärilläni. Pakkasin vain tavarat kasaan. Annoin muille koirille namit ja kiinnitin Amandalle valjaat ja nappasin hihnan naulasta. Kävelimme agitunnille.

Harjoittelimme keinua, pussia, putkea, keppejä ja hyppyjä. Keinua sujui taasen vähän paremmin. Etenemme hitaasti, mutta varmasti. Pussin kanssa on vähän ongelmia, enkä oikein tiedä mikä olisi Amandalle sopivin tapa opettaa se. Amandaa ahdistaa jos pussin suulla on ihminen jonka ohi sen pitäisi mennä ja toisaalta sitä ahdistaa jos ihminen tulee sulkemaan avoimen pään. Keppejä opettelimme tällä kertaa eri puolelta kuin tähän asti on opeteltu. Oli aika kuuma ja koirat väsyivät nopeasti. Vaikka takkusimme keinun ja pussin kanssa, oli tunti muuten nautittava ja yhteistyö Amandan kanssa sujui hyvin. Kävelimme Noora-tipsun ja Nooran omistajan, joka toimi tunnin opettajana kanssa takaisin. Matkalla ohitettiin hevonen ja koiria. Yhtä koiraa pysähdyttiin tervehtimään.

Lähdin iltalenkille vähän myöhemmin kuin suunnittelin. Otin mukaani Vikinän ja Santen. Kun iskin oven kiinni, niin oven takaa kuului hirveä ulina. Amanda se siellä volisi. Kyllä muuten v*tutti ankarasti. Amanda on ollut niin upea eikä ole huutanut perääni ja nyt sitten tämä. Ja se jäi vielä Onnin kanssa! Olisin voinut ymmärtää, jos se olisi jäänyt yksin. Mutta ei.. Käytin Vikinän ja Santen lyhyellä kierroksella ja mietin mitä tekisin.

Kotioven luona sidoin koirat oven viereen ja menin yksin sisään jo hiljenneeseen kämppään. Otin Onnin mukaan ja jätin Amandan hetkeksi yksin. Laitoin Onnin Vikinän ja Santen viereen odottamaan. Hain sisältä pussillisen nameja ja tein Amandan kanssa yksinjäämisharjoituksia. Ovi kiinni, hetken odottelu, ovi auki ja kehuja+nami. Hetken päästä otin senkin mukaani. Menimme läheiselle niitylle ja teimme odotteluharjoituksia ja otin sitten vähän kuvia koirista ja annoin niiden peuhata.

Olo tuntuu vähän masentuneelta.

Öinen herätys

Eilen illalla kömmittiin viidestään sänkyyn nukkumaan. Onni raahasi sänkyyn lelun ja leikki sillä vähän aikaa itsekseen. (Onnilla on sellainen tapa.) Amandalla ja Vikinällä oli pientä taktikointia siitä, että kumpi saa nukkua pääni vieressä. Aluksi Amanda oli majoittunut oikean korvani viereen ja koska Santte oli valloittanut vasemman puolen oliis Vikinälle jäänyt tilaa vain sängyn jalko päähän, jossa Onni oli leikkimässä. Amanda erehtyi lähtemään tyynyltä ja Vikinä kipaisi heti sen paikalle ja kiertyi tyytyväisenä keränä kaulaani vasten. Huomattuaan mokansa Amanda yritti varovasti hivuttautua minun ja Vikinän väliin, mutta ei siihen mahtunut. Lopulta se tyytyi nukkumaan Vikinän kyljessä. Onnikin rauhoittui nukkumaan ja ihana hiljaisuus valtasi kämpän. Jossain vaiheessa Vikinä ja Onni katosivat sängystä ja minä nukahdin.

Heräsin yöllä siihen, että Vikinä nuolee naamaani ja inisee. Heräsin tokkuraisena ja vilkaisin kelloa. Se oli jotain neljän tienoilla. Ajattelin, että pikku heelerillä on hätä ja raahauduin kiskomaan vaatetta ylleni ja etsimään narun Vikinälle. Kun sain sen, pihalle neiti vaan mulkoili mua turmistuneena. Ei sillä ollut hätä. Se oli päättänyt yöllä tulla sänkyyn takaisin ja halusi helliä minua pusuin?

Kun herätyskello soi, ei kukaan koirista vaivautunut edes nostamaan päätään. Reilua, minut herätetään yöllä ja minä joudun menemään painamaan kännykän torkkunappia.

Treenit, treenit, treenit...

Olen ihan väsynyt, samoin ovat Onni ja Amanda. Makoilevat ihan raatoina. Amandalla etenkin oli rankka päivä. Aluksi olimme agitunnilla ja Onni sai odottaa kentän laidalla. Me harjoittelimme tänään keinua, muuria, keppejä, putkea, pussia, aitaa sekä uutena oli rengas.

Kun älysin heittää namin renkaan läpi Amanda innostui kovasti esteestä. Siitä oli ihana hypätä ensin namin perään ja sitten uudelleen renkaan läpi minun luokseni. Keinulle ja pussille Amanda ei niinkään lämmennyt. Molemmat tuntuivat vähän arveluttavilta. Putki ja aita sekä muuri olivat kyllä oikein kivoja ja kepitkin sujuivat ihan hyvin. Meillä oli tänään lyhyemmät harjoitukset, sillä näyttelytreenit alkoivat agilityn jälkeen.

Näyttelytreeneihin vaihdoin koiran aluksi Onnin. Siitä oli ihanaa vihdoin päästä odottamasta ja se olikin innokkaasti seisomassa ja vähän ehkä liiankin innokkaasti kävelemässä. Harjoittelimme ensimmäistä kertaa pöydällä oloa ja se sujui Onnilta kuin vanhalta konkarilta. Onni itseasiassa taisi seistä paremmin pöydällä kuin maassa ja siinä se ei ollut tutkittaessa kokoajan hösäämässä. Maassa tutkittaessa Onni olisi halunnut vain tuomarilta rapsutuksia. Onnin harjoitukset sujuivat hyvin ja olen oikein tyytyväinen Onnin pöytäkäyttäytymiseen.

Amanda ei olisi millään halunnut jäädä odottamaan siksi aikaa kun oli Onnin kanssa harjoittelemassa. Vaihdoin välillä koiraa niin, että Amandakin kävi läpi näyttelytreenit. Se osaa jo touhun, mutta pöydällä oloa ei ole pahitteeksi harjoitella ja sain kokeilla kuinka nopeasti Amanda rauhoittuu esiintymään sen jälkeen kun olen ensin esittänyt Onnin sekä toisinpäin. Molemmat olivat yllättävän rauhallisia päästessään vuorollaan harjoittelemaan ja kumpikaan ei olisi halunnut mennä odottamaan. Amandan kanssa olisi varmaan hyvä harjoitella lisää odottamista, sillä se oli vähän turhan rauhaton minun makuuni.

Kotona meitä oli odottamassa Vikinä ja Santte, jotka olivat hiirenhiljaa. (Vikinällä ei tällä kertaa ollut hätä.) Kaksikon kanssa pitää varmaan mennä vähän pidempi lenkki, kun niillä on tämä päivä ollut vain odottelua. Vaikka tällä hetkellä ne nukkuvat tyytyväisiä. Vikinä nukkuu Amandan kanssa sängyllä ja pojat röhnöttävät lattialla.

Vinkukonsertti kotona

Raskaan työpäivän jälkeen pääsin vihdoin kotiovelle. (Pyörästä tippui vain kerran ketjut matkan varrella... ) Laittaessani pyörää lukkoon mietiskelin, että se on kiva, ettei Vikinä ole tainnutkaan intoutua huutamaan. Avasin ensimmäisen ulko-oven ja eikös sisältä kuulunut surkeaa itkua. Odottelin hiljaista hetkeä ja menin sisälle. Itku vaihtui iloisten hännän heilutesten myötä huutoon. Ei siinä mitään, mutta kun kaikki koirat päättivät huutaa. Santte volisi vieressäni, Amanda loikki portin takana ja vinisi, Onni paukutti harmistuneena päätään porttiin ja ulahteli ja Vikinä huusi hurjistuneena jaloissani. Positiivista koirat olivat pysyneet porttien oikeilla puolilla.

Otin Vikinän ja Santten samantien mukaani. Pieni heeleri nimittäin huusi hätäänsä eikä mitään tyhjänpäisyyksiä. Käytiin kaksikon kanssa pitempi lenkki ja ohitettiin muutama koira. Vikinä meni niiden ohi ihan hiljaa. Mistäköhän olen saanut päähäni, että pikkukoirat räksyttävät? Tämä pikkuneiti on ainakin käyttäytynyt ohituksissa ihan moitteettomasti. Amandalla ja Onnilla on tänään treenipäivä, joten kaksikko joutuu pian jäämään kahden kotiin.

Jästipää, Pompputassu ja Lehmä

Luulin, että olemassa on vain kuusi erilaista eläintä; koira, ihminen, kissa, myyrä, jänis ja muut eläimet. Mutta voi miten väärässä olinkaan. Olimme lomalla mamin, Jästipään ja eräiden ystävien kanssa. Raskaan päivän jälkeen lähdimme iltalenkille. Minusta oli ihan hauskaa juoksennella vapaana. Jästipää lähti vähän karkuun ja mami meinasi vallan hermostua siihen. Mami meni piiloon pusikkoon ja Jästipää tuli hätääntyneenä etsimään sitä. Minä näytin sille missä mami oli piilossa. Kun olimme saaneet lauman taas kokoon kuulin outoa ääntä ja näin hirviöitä. Ne olivat seuranneet Jästipäätä. Käskin niitä pysymään kauempana ja sanoin rökittäväni kaikki, jotka tulevat lähemmäs. Mutta ne eivät uskoneet vaan vyöryivät meitä kohti. Hävettää myöntää, mutta minä pakenin.

Pompputassu

Oltiin matkalla ja illalla lähdettiin lenkille. Pompputassu juoksi vapaana ja mäkin pääsin lopulta kahleista. Haistoin jossain mielenkiintoisen riistaan ja lähdin metsästämään. Emäntä käski minut takaisin. Se ei yhtään tajua metsästyksen hienovaraisuutta. Olisin saanut meille upean saaliin, mutta emäntä meni hukkaan ja jouduin lähtemään sen perään. Emäntä on käsittämättömän hukkaantuvainen ja vaikka se on joskus tosi rasittava, niin en silti halua hukata sitä kokonaan. Pompputassu sanoi, että emäntä katosi puskien taa ja minä jouduin johdattamaan sen takaisin tielle. Naiset!

Hengailtiin siinä, kun Pompputassu alkoi haukkua. Käännyttiin kaikki kattoon ja sieltä ryntäsi lauma lihaa. Me tuijotettiin hämmästyneenä, sillä harvoin liha tulee noin helposti luokse. Sitä pitää yleensä ajaa takaa. Pompputassu katosi, sillä aikaa kun tuijottelin lihakimpaleita. Joskus se on vähän kumma. Miten kukaan voi säikähtää lihaa?

Jästipää

Juoksin takaisin mökille turvaan. Kun sydämeni vihdoin laskeutui vähän alas kurkustani, tajusin, että muut olivat jääneet hirviöiden jalkoihin. Juoksin katsomaan ja siellä ne seisoivat tuijottamassa hirviöitä. Ne olivat jähmettyneet pelosta. Odotin, kunnes mami tuli luokseni ja kerroin kuinka ilahtunut olin, siitä että hän oli pelastunut. Mami hädintuskin vilkaisi minua, ryntäsi vain hakemaan kameraa ja juoksi takaisin kohti hirviöitä. Minun oli mentävä mamin mukaan turvaamaan hänet ja Jästipää.

Pompputassu

Emäntä kävi hakemassa Pompputassun ja me jatkettiin lenkkiä. Liha seurasi meitä, mutta emäntä ei päästänyt minua niiden luo. En tajua. Hyvää lihaa, tuskin kolmen metrin päässä ja nainen vaan niuhottaa. Siis me oltaisiin syöty niitä ainakin viikko. Pompputassu sanoi, niiden olevan hirviöitä, mutta valistin, että ne on lihaa. Kun Pompputassu tajusi mitä ne on, se keskittyi tutkailemaan hajuja. Joskus musta tuntuu, että noi naiset ei todellakaan ymmärrä metsästyksen päälle.

Jästipää

Minulle selvisi, että toukset eivät olleetkaan hirviöitä vaan lehmiä. Mami oli niistä hirveän innoissaan ja esti Jästipäätä ryntäämästä niiden luo. Minusta ne olivat ihan tyhmiä. Olisi ollut niille ihan oikein jos Jästipää olisi purrut niitä, kun säikyttelivät minua. Aion tästä lähin olla täysin välinpitämätön lehmiä kohtaan.

Pompputassu

Me syötiin iltaruoaksi jauhelihaa.

Jästipää

Vierasruokailuja ja yöunia

Eilinen ilta kului lenkin jälkeen väsyneissä tunnelmissa. Ruokailu sujui ilman ongelmia, vaikka unohdin eristää koirat portilla. Omilla koirillani on yleensä nappulakippo aina täynnä ja ne saavat syödä halutessaan. Santte ja Vikinä taasen ovat tottuneet saamaan ruokansa annosteltuina. Amanda ja Onni saavat annostettuna herkkuruokaa silloin tällöin, mutta ne eivät ole tottuneet syömään tavallisia nappuloita vain tiettyyn aikaan. Aamulla Amandalle eivät pelkät nappulat kelvanneet ja Onnikin taisi syödä niitä vain kaksi. Illalla annoin niille mukaan vähän ruoantähteitä, jolloin molemmat söivät annoksensa hyvällä ruokahalulla. Vikinä ja Santte -varsinkaan Santte- eivät nirsoilleet yhtään.

Yöksi sänkyyn viereeni kämpivät Amanda, Santte ja Onni, joista Onni katosi jossain vaiheessa lattialle. Vikinä kääriytyi nojatuoliin tyynyn päälle pieneksi keräksi. Aamulla kellon soidessa, Vikinä ryömi myös sänkyyn ja Santte vaihtoi paikkansa lattiaan. Enhän voinut olla torkumatta tyttöjen vieressä vielä hetkeä, joten herätys venyi vähän myöhemmäksi kuin ajattelin.

Aamulenkillä Amanda riehui taas vapaana, Onni sai olla vapaana hetken ja vieraat olivat kokoajan hihnoissa. Törmäsimme nurmikolla siiliin. Koirista Onni oli ainoa, joka meni tutkimaan otusta ja sekin jätti siilin käskystä rauhaan.

Santte ja Vikinä hoidossa

Vikinä ja Santte jäivät meille hoitoon. Aamulenkki neljän koiran kanssa sujui yllättävän kivuttomasti. Amanda kaahaili vapaana ja loput kolme olivat hihnan päässä. Työpäiväksi eristin Onnin ja Amandan Vikinästä ja Santesta. Vaan eikös Amanda ollut samalla puolella toisten kanssa ja Onni oli jäänyt yksinään aidan toiselle puolelle, kun pääsin kotiin.

Päivälenkkille lähteminen sujui vähän huonommin kuin aamulenkkille, sillä lähdin heti töistä tultuani ja Amanda oli vielä niin innoissaan paluustani, että hyppeli ympärilläni. Vikinä ja Santte taas halusivat niin tohinalla ulos, että eteiseen syntyi heti alussa lievä kaaos.

Iltalenkille sain avuksi kennelpojan ja pääsimme helposti pitkän lenkin. Vastaan tuleva koira ohitettiin ilman kommentointia, vaikka olin varma, että Vikinä haukkuisi. Amanda oli taas osan lenkistä vapaana. Nyt koirat nukkuvat ympäri kämppää. Amanda retkottaa sängyllä, Onni makaa nojatuolin vieressä, Vikinä on keittiön puolella vilttien päällä ja Santte on Vikinän vieressä tarkkailemassa ruokakuppien liikkeitä tai liikkumattomuutta.

Onnin ensi esiintyminen kehässä

Oli meidän vuoromme mennä kehään. Saavuimme ajoissa paikalle ja pystytimme teltan. Odottelimme ja ihmettelimme kehän alkamista. Amandaa käytiin kuvaamassakin. Kirsi meni auttamaan kaveria purkamaan koiraa autosta, sillä aikaa kun odottelin nelikon kanssa. Eikös Onnin kehä alkanut juuri silloin kun kenneltyttöni oli muualla. Sain hypätä pikapikaa kehään ja jättää muut kolme odottelemaan.

Onnin ensi esiintyminen sujui nopeasta kehään lähdöstä huolimatta hyvin. Se käveli oikein nätisti ja osasi seistä. Onneksi tuomari tutki sen maassa, sillä emme ole harjoitelleet yhtään pöytää. Onnista taisi tuomarin tutkiminen olla touhussa kaikkein hauskinta. Seisoessa se vähän vilkuili muiden koirien luo ja istahtikin pari kertaa, mutta muuten kaikki meni tosi moitteettomasti. Paljon paremmin kuin uskalsin toivoakaan. Olen Onnista niin ylpeä.

Meillä oli yksi toisen rodun edustaja välissä ja sitten esitin Amandan. Tällä kertaa se mitattiin pöydällä. Amandan esittäminen sujui ihan hyvin. Sen kanssa on niin paljon helpompaa, kun se liikkuu helposti ja tietää mitä pitää tehdä. Odottelimme vielä ryhmäkehiin ennenkuin lähdimme jatkamaan kohti Vaasaa. Olimme koko porukka aika puhki kun pääsime kotiin ja loppu ilta meni puoliksi torkkuen.

Näyttely, vieraita ja lehmiä

Aamulla herättiin aikaisin ja pakattiin koirat ja tavarat autoon. Suunnistaminen Tuurin sujui hyvin ja päästiin helposti näyttelypaikalle. Vikinä esiintyi ja muut kolme koiraa olivat mukana turisteina. Oli ihan jörkyttävän kuuma päivä, mutta onneksi meillä oli teltta, jonka suojaan sai piiloutua paahtavalta auringolta.

Näyttelyn jälkeen suunnistimme Töysään vuokramökille. Koirat aidattiin akhteen osaan, mutta kaupasta tultuamme huomasimme, että kaikki neljä tönöttivät iloisesti oven edessä. Eipä ollut kestävä aitaus. Hetken päästä saimme Paavo-korthalsingriffonin perheineen vierailulle. Onni oli innoissaan sekä Paavosta, että lapsista, mutta Amandasta olisimme ihan hyvin pärjänneet ilman vieraitakin. (Kiitoksia ihanasta vierailusta!)

Illalla lähdimme lenkille viereiselle tielle. Alussa Onni karkasi tien vieressä olevaan aitaukseen. Sain sen houkuteltua mukaan ja jatkoimme matkaa. Koirat äkkäsivät aitauksessa olevat lhemät ja Amanda innoistui haukkumaan niille. No lehmätpä päättivät tulla katsomaan, että mitäs otuksia me ollaan ja rykäisivät vauhdilla paikalle. Tanner vaan tömisi. Amanda hyppäsi melkein nahoistaa ja siitä ei jäänyt kuin pieni pölypilvi leijailemaan. Muut tuijotimme suu auki lehmiä.

Kun tokenimme vähäisen kipaisin mökiltä hakemassa kameran ja käskin Amandan samalla mukaani. Menimme takaisin ottamaan kuvia. Amanda kulki nätisti lehmien ohi. Yllättävän nopeasti se tokeni säikähdyksestään. Jatkettuamme tietä pitkin eteenpäin lehmät seurasivat mukana. Pojat olisivat halunneet mennä lehmien aitaukseen. Paluumatkalla Onni hyppäsi pariin otteeseen ojan yli lehmien puolelle. Neidit taas pitivät otuksiin välimatkaa.

Jästipää, Pompputassu ja Jänis

Maailmassa on viisi erilaista eläinlajia. On koiria, kuten minä, ihmisiä, kuten mami, kissoja, jotka ovat ilkeitä ja viekkaita vihollisia, joita meidän on ihmisten vuoksi siedettävä, myyriä, joita voi jahdata ja tappaa sekä muita olentoja. Jästipää kertoi minulle, että lajeja onkin oikeasti kuusi. Viimeinen laji on jänikset.

Jästipää rakastaa pehmoeläimiä. Sellaisia elottomia, joista tulee sisältä valkoista, pehmeää hötöä. Mami kutsuu niitä pupuksi. Jästi selitti jäniksien olevan kuin pupuja, paitsi, että ne ovat eläviä ja juoksevat.

Pompputassu

Mä en ymmärrä miten voin kehittää metsästystaitoja, jos emäntä on joka kerta kieltämässä, kun saan hyvän vainun. Nappasin kerran upean myyrän. Salamannopeilla reaktioillani päihitin sen. Tiukka ajojahti, pari nopeaa kurvia ja yllättävä hyökkäys. Myyrä oli hampaissani. Juuri kun ajattelin, ehkä puraista, emäntä rääkäisi ja myyrä tipahti suustani. Siis se oli niin lähellä. Karvat maistuivat kielelläni. Naiset! Pitää tulla pilaamaan metsästyshetket..

Jästipää

Yhtenä aamuna olimme lenkillä ja ruohon keskeltä pomppasi iso myyrä. Jänis, Jästipään olemus kiljaisi ja se ampaisi jäniksen perään. Minä olen paljon nopeampi ja saavutin jo muutaman askeleen jälkeen ne. Juuri, kun olin koskettamassa jänistä, mami kutsui minut luokseen ja minun piti lopettaa. Jänistä oli hauska jahdata. Melkein yhtä hauska kuin myyriä.

Pompputassu

Kerran me oltiin liikkeessä aamusta. Katsastelinn reviiriä tarkkaan ja bongasin jäniksen. Lähdin sen perään kuin ammus. Pompputassu juoksi ohitseni ja rikkoi keskittymiseni. En nähnyt ihan tarkkaan mihin jänis katosi, kun Pompputassu tuli siihen säätämään ja emäntäkin alkoi taas kiljua. Lopulta Pomppu tajusi häipyä rauhoittelemaan emäntää ja saatoin paikallistaa jäniksen katoamiskohdan. En ehtinyt jatkaa kovin pitkälle ennenkuin emäntä tuli siihen nurputtamaan jotain. Lopulta selvisi, että hän puhui lenkille lähdöstä. Mikään ei voita lenkille lähtöä, ei edes jänis, joten annoin hänen laittaa minulle hihnan ja lähdimme lenkille.

Jästipää

Esittely ja selitystä

Lyhyt esittely

Tämä blogi kertoo vähän minusta ja paljon koiristani Onnista (glen of imaalinterrieri -uros) ja Amandasta (kromfohrländer-narttu). Kerään tänne myös Jästipää ja Pompputassu -tarinoita, jotka kertovat mukaellen elämästämme koirien silmin.

Selitys Touhukirjasta

Kotisivuillani on ollut Amandan Touhukirja jonne oli tarkoitus alkuun kerätä vain pieniä tapahtumia Amandan elämästä. Se alkoi elää vähän omaa elämäänsä ja paisui paisumistaan. Kesäkuussa (2006) tulin siihen tulokseen, että on ehkä helpompi siirtää Touhukirja blogiksi. Touhukirja kertoo nyt molempien koirien elämästä eikä ehkä keskity enää niin paljoa pelkkään Amandaan. Kesäkuu on siirtymä aikaa ja pidän yllä niin vanhaa tpouhista kuin tätä uutta blogia.

Alku

Blogi pystytetty.