maanantaina, kesäkuuta 22, 2009

Juhannuksen viettoa

Juhannus oli mukava. Hyvää seuraa ja vipeltäviä pentuja. Mitä sitä muuta tartteekaan? Amalla ja Leelalla oli tylsää, sillä ne viettivät jussin pääasiassa kahdestaan vaikka olivatkin matkassa mukana. Eipä niitä uskaltanut päästää oikein muun joukon matkaan kun koirat reagoivat vähän erilailla silloin kun talossa on pentuja. Ei uskaltanut päästää edes Kujeen kanssa yhteen, vaikka se kuulemma onkin vähän rauhoittunut sitten alkuaikojen.



Kuje on kyllä aika teinimamma. Sillä on vähän kaikkia hassuja päähän pistoja ja se on ihan ylihuolehtivainen. Pennut on melkoisia syöttöpossuja. Ne liikkuivat silti aika vinhaa vauhtia ulkona ja telmivät iloisesti. Oli kiva nähdä kuinka Kujekin vähän leikki lasten kanssa.





lauantaina, kesäkuuta 20, 2009

Juhannuslapsoset

Kuiskiksen lapset senkun kasvaa. Tänään on seikkailtu ulkona useampaankin otteeseen. Tässä jokaisesta pennusta kuva.

Jäärä
Kuvassa Jäärä

Jippo
Kuvassa Jippo

Järkäle
Kuvassa Järkäle

Juju
Kuvassa Juju

Jekku
Kuvassa Jekku

Leikkisää Juhannusta!

Kuje ja Juju

Kuje ja Juju

Kuje ja Juju

Kuje ja Juju

Kuje ja Juju

Kuje ja Juju

sunnuntai, kesäkuuta 14, 2009

Nopeat treenit

Käytiin eilen ottamassa pienet treenit kentällä. Muisku matkusti Ruotsiin ja mulla on Leela hoidossa. Otin sen sit mukaan Aman kanssa ja sain myös lainakoira Iren omistajineen matkaan.

Leelan kanssa ei otettu kun iloista putkea. Löllis treenaa muiskun kanssa ja viime treeneissä oli putki vähän tökkinyt. Odotin, että Leela alkoi käymään vähän kierroksilla toisten ensin treenatessa sit otettiin pari putkeenmenoa josta ihana nakkipalkka ja pois ennen kuin vire hävis. Omatoimisesti tyttö kävi suorittamassa medi-korkeudella olevia hyppyjä ja keinun. Otin keinun uudestaan ja palkkasin kontaktilla. Leelalla oli kokoajan hyvä vire ja homma toimi.

Ire meni pääasiassa omistajansa kanssa. Otettiin irtoamista ja hyppy-putki suoraa. Ai että se irtos ihanasti putkeen. Ire ei vielä hae hypyille, mutta putkeen kyllä. Se on aikas makee otus, ei muuta voi sanoa.

Amandan kanssa sit otettiin ratapätkää ja eritysesti keppejä. Neiti kävi kierroksilla. Siis todella kierroksilla. Se pomppi ja kiskoi mua hihasta. Ei meinannut lähdössä istua ollenkaan ja lähti ku tykki. Pujottelu oli nopea. Noin nopeesti ei varmaan vielä koskaan olla sitä tehty. Ja se haki sinne! Ihan mieletöntä. Mä sain pinkoa niin kovaa ku kintuista lähti. Ai että oli kivaa.

Amanda on tässä muutamassa viikossa muuttunu niin paljon. Vauhti on tuplaantunu, se irtoo esteille, jotenkin se on niin itsevarma ja innokas. Se ei meinaa pysyä nahoissaan ennen rataa ja radalla siitä paistaa riemu. En tiedä onko tähän nyt vaikuttanu Kujeen poissaolo vai se että oon alkanut treenaan Ireä. Varmaan molemmat. Kun Kuje on Kipalassa, niin keskityn paremmin Amandaan. Täähän oli tarkotuskin. Sit toisaalta kun teen jotain Iren kanssa niin Ama on niiiiiin kateellinen. Se haluaa kiihkeästi huomiota itselleen ja kun saa sitä niin se haluaa tehdä kaiken, kaiken, kaiken. Ama ei oo koskaan ollu Kujeen treenamiseen noin mustis, eikä se välitä myöskään Leelan kanssa puuhailusta.

Ah, niin uskomattoman hyvänmielen treenit. Lisää tällaisia kiitos.

sunnuntai, kesäkuuta 07, 2009

Kivat kepit

Käytiin nautiskelemassa Aman kanssa pari starttia aurinkoisessa Sorsapuistossa. Kun päästiin kisapaikalle niin siellä oli jo muutama ykkösluokkalainen tuttu saanut nousunollat. Onnittelut vielä kaikille. Samoin onnittelut Veeralle ja Jaffalle, joiden hieno nollarata ehdittiin nähdä. Tosi kivan näköistä menoa :)

Oli jotenkin alusta asti hyvä fiilis. Alkaa varmaan pikkuhiljaa helpottaa paniikki noususta, koska tälläkin kertaa onnistuin nauttimaan menosta enkä vain pureskellut kauhuissani kynsiä. Kakkosen radat ei myöskään synnytä sellaista kauhua kun alkuun. Tänäänkin varsinkin toinen rata oli meille tosi kinkkinen, mutta ei silti tullut oloa, että se olisi ihan mahdoton.

Ama Ylökkin kisoissa

Ensimmäinen rata oli hyppis. Tuomarina Johanna Wüthrich. Rata oli kiva, ei mikään mahdottoman vaikea. Ihanneaika tuntui aika tiukalta (42s). Me kerättiin Aman kanssa kaksi kieltoa. Ensimmäinen tuli putkelta kun sain sen kiskaistua jotenkin siitä pois, vaikka oli niin nätisti irtoamassa sinne. Ehkä ennakoin vähän tulevaa rengasta ja keppejä. Kuulemma sanoin hyvä ja Ama kuittasi sen niin, ettei estettä suoritetakaan. Mutta kepeille tultiin hienosti ja ne meni ihan virheettömästi. Jee! Hyvä Ama! Tällä kertaa osasin minäkin pitää selän suorana.

Ama Ylökkin kisoissa

Toinen kielto tuli toiseksi viimeisellä hypyllä, kun söhlin ja Ama ohitti esteen. Khadesta kiellosta ja hitaista kepeistä (vaikka meille kohtullisen nopeat olivatkin) huolimatta ehdittiin ihanneaikaan. Mä olin niin iloinen onnistuneista kepeistä ja nopeasta menosta, että ihan voitolta maistui.

Toinen rata oli Risse Koposen agilityrata. Rata oli vaikea, mutta aikaa sen suorittamiseen oli annettu hyvin. Ajattelin, että joudun pulaan jo heti alussa, mutta meillä menikin hyvin kepeille asti. Kepit meni oikein ja olin sitten niistä niin tyytyväinen, että vaikeaan putken kulmaan ohjaaminen ei onnistunut sen jälkeen. Kielto putkelta. Sen jälkeen tein tosi tyhmän mokan ja käskytin A:n hypyksi. Mikä ihmeen ajatus sekin oli? Amanda loiskautti kontaktilta toiselle. Otti nätisti molemmat, mutta silti. Sen jälkeen mulla taas vähän sekos ajatus ja en sit pysyny yhtään mukana. Seurauksena kielto aidalta. Kiellon jälkeen onnistuin taas kokoamaan itseni ja loppu rata oli kiva sujuvaa.

Taas huomasi hyvin tässä tokassa radasssa, että homma leviää käsiin, kun mun keskittyminen herpaantuu. Mutta olen tosi tyytyväinen silti menoon. Oon paljon rennompi nykyään ja se näkyy Amandasssa sit vauhtina. Erityisesti hyppyrata oli hyvä. Nyt vaan lisää treeniä, että onnistun ohjaamaan jossain vaiheessa ilman kämmejä. Vähään aikaan ei ookaan kisoja, vaikka mieli tekis päästä radalle.

torstaina, kesäkuuta 04, 2009

Pari sateista starttia

Viime viikolla aika meni pentuen kanssa puuhatessa ja tämän viikon alku töissä ja nukkuessa. Sen muutaman kerran kun koirien kanssa jotain puuhailin niin Ama ei ollut se jota aktivoitiin. Neiti olikin siis melkoisen innoissaan päästessään mun matkaan. Ja vielä ihan yksin.

Siinä vaiheessa kun kisat alkoi niin satoi jo ihan kunnolla vettä. Ajattelin, että saapa nähädä kuinka käy, mutta sää näkyi oikeastaan vain siinä, että Ama ei meinannut jäädä lähtöön millään. Sain molemmilla kerroilla ihan tuskasen kauan laittaa sitä istumaan. Se vaan kierteli ja haahuili, mutta lopulta sit läsäytti peppunsa maahan ja pysyi tosi nätisti paikoillaan.

Ekalla radalta tuli vitonen kepeiltä. Amanda sinkos mun eteen putkesta kun olin hitaampi mitä luulin. Mulla meni pasmat ihan sekaisin ja kämmäilin sit kepeille lähetyksen täysin. Paitsi että sain Aman pyöriin hämmentyneenä, törkkäsin sen sit väärään väliinkin. Kepit oli kolmanneksi viimeinen este ja siihen asti meni ihan sujuvasti. Se mistä oon äärimmmäisen positiivisesti yllättyny oli, että Ama meni kastuneen pussin ihan tuosta noin vaan.

Mä tykkäsin kovasti molemmista Huittisen Annen radoista. Amassa oli yllättävän paljon vauhtia ja mulla oli ittellä aika rento fiilis. Vaikka ohjauksellisesti oli paljon puutteita, niin kaiken kaikkiaan tuntuma ja meno oli hyvää. Olen tyytyväinen.

Toinen rata oli hyppis, jossa mokasin taas kepit. Siinä oli alussa kaksi hyppyä ja siitä suoraan kepeille. Ja mä meen kumarteleen Amandan keppien ohi. Tää harmittaa eniten koko päivästä. Ama kuitenkin lopulta pujotteli kepit oikein, vaikka niistä puuttui se into ja puhti mikä ekan radan kepeillä oli. Sen jälkeen koira lähtikin kiitämään ja mä tein parhaani pysyäkseni vaan matkassa.

Lopulta mun myöhässä olo kostautui siinä, etten ehtinyt tarpeeksi ajoissa käskyttään kääntyvää hyppyä ja Ama kiisi sen ohi. Kiersi kuitenkin koko hyppyn ja saatiin vaan kielto vaika mun sohimista jos ois yhtään kattellu niin ois tullu väärinpäin hypätty este ja hylly. Kiellon jälkeen vauhti tuntu vaan kiihtyvän ja mä roikuin hirveän pitkällä jäljessä. Olin ihan varma, että ei millään saada loppurataa kohdilleen kun en ehdi ohjaamaan, mutta Ama yllätti mut ja teki tosi nätin sylkkärin just siinä kohdassa missää piti vaikka en sitä montaa kertaa oo sen kanssa harjotellu enkä missään vaiheessa näin kovassa vauhdissa. Olin niin riemuissani maaliin päästessäni. Mun pieni agihirmu.

Toisella radalla fiilis oli kyllä huima. Mulla ei oo hajuakaan ajasta. Vaikka tuntui, että mentiin kovaa, niin todellisuudessa kepeillä tuhriintui aikaa hirveästi, samoin kieltoon. Kaikista virheistä huolimatta mä vaan niin nautin menosta. Mulla oli tosi rento olo molemmilla radoilla ja saatoi vaan fiilistellä sillä kuinka kivaa agi onkaan. Mulla nyt viimiset viis kisaa on ollu kotikentällä, että rentoutuneempi olo voi johtua siitä. Sunnuntaina sen näkee, että kuinka menee vieraassa paikassa. Mua ei enää kauhistuta kakkosen radat niinkään paljon kuin alussa. Ehkä tää mahdollisimman paljon kisaaminen alkaa auttaa jännitykseen. Ohjaamisessa on paljon puutteita, mutta jos alkuun edes pää pysyis vähän kasassa niin vois sit alkaa hioa paremmin sitä omaa menoakin.