tiistaina, tammikuuta 27, 2009

Mukavasti matkustaen

Ostin Oulusta miniläppärin. Pallottelin joulun aikaan kahden vaihtoehdon välillä, joko Nintendon DS-pelikonsi tai miniläppäri. Muutama matka meni niin perinpohjaisen kyllästymisen vallassa, että jotain oli pakko kehittää. Päädyin miniläppäriin, koska ajattelin, että sillä voi sekä pelata, että tehdä kaikkea muutakin.

Ensimmäinen kone oli Acer Aspine Onen vaaleanpunainen suloisuus. Valitettasi siinä oli kovalevy rikki ja jouduin vaihtamaan valkoiseen vaihtoehtoon. Tämä on toiminut ihan kiitettävästi tähän asti. Akun kesto ei ole mikään järkyttävän suuri. Ainakaan pelatessa ;) Nykyisin junista löytyy kuitenkin sen verran hyvin pistokkeita, että voi kesken matkan ladata akkua. Kone on mukavan pieni, mutta silti näppäimistössä on hyvä tuntuma. Matka sujuu kivasti koneen kimpussa.

Onni jäi vielä kahdeksi viikoksi Ouluun. Toivottavasti se ei enää lihoisi enempää. Se on ihan karmea pallo. Äiti on päässyt vähän syöttämään ja Onnihan syö -hyvällä ruokahalulla. Kaikki ehdottivat että Amanda voisi jäädä lihomaan, mutta mun pitää treenata sen kanssa keppejä. Ilmoitin tytöt kahden viikon päästä kolmeen starttiin. Lauantaina ois molemmilla kaksi kisaa sekä sunnuntaina Kujeella hyppis ja Amandalla agirata. Kaksi viikkoa hyvää aikaa treenata keppejä...

sunnuntaina, tammikuuta 25, 2009

Vitonen kepeiltä, vitonen kepeiltä, vitonen kepeiltä....

Eilisen perusteella voisi sanoa, että keppeihin kannattaisi _vähän_ panostaa. Katsoin kisojen jälkeen n-elikon videokamerasta meidän menoa ja kepit oli vielä järkyttävämmän näköiset kun miltä ne tuntuivat. Ihan kuin kiduttaisin Amandaa. Kujeen kepit oli vähän iloisemmat, mutta sössin ne muuten.

Jospa aloittaisin ekasta radasta. Amandan ensimmäinen agilityrata meni vähän kankeasti. Se hyytyi kontakteilla, mutta ei hypännyt pois. Keinulla olin ihan varma, että nyt pomppaa, mutta sain sen houkuteltua eteenpäin. Viimeinen kontaktieste oli A ja se mentiin jo iloisesti, niin iloisesti, että Ama karkasi pussin sijaan A:lle. Taas selkäni takaa. Sama siis mistä hyllytettiin Liedossa. Sitä ennen oli jo alla vitonen kepiltä.

Toisella agiradalla meni oikeastaan vielä huonommin. Amandaa ei lainkaan kiinnostanut lähteä mukaan. Se haisteli lähdössä vaan maata. Lähtihän se lopulta mukaan kun itse lähdin juoksemaan. Hirveän pitkiä kaarroksia. Seppo Savikon rata oli oikeasti aika kiva. Ei mikään ihan helppo. Keppeille meno ois ollu meille tosi sopiva, mutta Amanda taisi lopettaa pujottelun ekan keppi välin jälkeen. Koska Ama veti pitkiä kaarroksia ja meno oli hidasta, niin hukkasin sen vähän yhdessä käännöksessä ja vedin hypyn ohi. Siitä toinen vitonen ja tähän kaikkeen tuhraantui melkoisesti yliaikaa.

Viimeiselle hyppyradalle oli ilmoitettu molemmat tytöt. Kuje starttasi ekana ja Ama oli kolmanneksi viimeinen. Pikkuneiti oli melkoisilla kierroksilla lämmittely-esteillä, mutta lähtöön jäi hämmentynyt pikku koira. Tokana esteenä oli kepit ja yllättäen sössin ne. Kuje kuitenkin pujotteli ihan kivasti kun pääsi rytmiin kiinni. Sen vauhti oli todella hidas ja putkissa se jäi vähän haistelemaan. Sain vedättää ihan kunnolla. Pussin kohdalla tyttönen ei vissiin kestänyt vedätystä ja tuli ohi. Jäi haistelemaan pussia, mutta meni sitten nätisti läpi kun sain sen houkuteltua oikeaan kohtaan. Loppurata meni sen jälkeen ihan kivasti ja tuli ehkä jopa hitusen enemmän vauhtia. Hitaudesta huolimatta oli ihan kivaa. Radan loputtua Kuje ei suostunut oikein leikkimään.

Ekaksi radaksi olen tyytyväinen. Omat tyrimiset vähän harmittaa. Kujeen kanssa oli todella mukava mennä. Luotan siihen huomattavasti enemmän kuin Amandaan. Jätin sen monta kertaa ihan yksinään suoriutumaan esteistä. Pussillahan moinen kostautui, mutta Kuje meni tosi nätisti muuten. Otin sen kanssa myöhemmin vähän kontaktiesteitä ja ne meni kaikki putkeen. Ajattelin, että voisi ilmoittaa sen muutamaan agilitystarttiinkin, jos se ois noin hidas, niin ehtisin ihan hyvin varmisteleen kontaktit (- lähinnä keinun). Saisi kisakokemusta ennen mammalomailua. Pentujen jälkeen voisi hioa kontakteja sun muita ja menis nyt lähinnä hakeen kokemusta.

Radan jälkeen vähän leikitin ja jäädyttelin Kujetta ja vaihdoin sit Amandaan. Ekoilla radoilla olin ottanut Amandan tosi ajoissa jo pois häkistä. Nyt se ei ehtinyt kauheasti valmistautua kun jo mentiin odotteleen omaa vuoroa. Meitä ennen meni Vipu, joka teki Pasin kanssa nolla-radan. Vähän hirvitti monessa kohtaa, että tuleeko nolla vai ei, mutta tulihan siitä ja nopealla ajalla.

Kepit oli meille todella edullisesti. Helppo kulma ja toisena esteenä. Ne meni tosi hi-taas-ti. Mutta aina kerta kun ei saatu päivän aikana vitosta siitä. Keppien jälkeen molemmat huokas helpotuksesta ja lähdittiin nauttiin radasta. Meno oli luontevaa ja sujuvaa. Mun mielestä tehtiin nätti loppurata. Maaliin tultiin tuloksella -0,01. Ei todellakaan mikään nopea nolla, mutta ihanneaikaan ehdittiin. Tää oli nyt mun ja Amandan toka nolla. Pelottavaa, että enää puuttuisi yksi ja tulis vaihto kakkosiin. Vähän turhan nopsaan on nyt tullu noita. Aika hyvin alkanut kisakausi, ei voi oikein muuta sanoa.

lauantaina, tammikuuta 24, 2009

Väsyneitä aamutunnelmia

Kohta puolen n-elikon porukat kurvailevat pihaan ja kaappaavat minut tyttöjen kanssa matkaansa ja sitten huristetaan kohti Kemiä. Tultiin Ouluun vasta perjantaina, sillä nukahdin töiden jälkeen enkä päässytkään yöjunaan. Eilinen meni vähän väsyneesti ja olisi voinut luulla, että viime yön olisin nukkunut. Mitä vielä. Ensin unohduin koneelle. Kun pääsin nukkumaan niin Onni protestoi alkuun, ettei mahdu sänkyyn ja sitten Amanda halusi siinä kahden aikaan ulos ja loppujen lopuksi olen nukkunut tuskin silmäystäkään. Vä-syt-täää...

Tavoitteena olisi Amandan kanssa saada kohtuulliset kepit kaikille radoille. Ratafiilis toivon mukaan samanlainen kun Liedon viimeisen startin loppusuoralla. Mutkatonta yhdessä tekemistä ja mielellään jos saisi kaivettua jostain takataskusta sujuvaa ohjaamista. Kujeenkin kanssa toivon onnistuneita keppejä. Jos se vaan pysyisi käsissä ja meillä olisi hauskaa, olisin äärimmäisen tyytyväinen.

torstaina, tammikuuta 22, 2009

Lyhyt keppitreeni ja sen sellaista

Koko viikon piti treenata keppejä, mutta niin siinä taas kävi, että joka aamu nukutti ihan liian paljon. Tänään viimein sain itseäni niskasta kiinni ja raahauduin kentälle aamuvarhain. Otettiin muutamat todella onnistuneet toistot molempien tyttöjen kanssa. Kujeen kepit meni niin nappiin kun olla voi, eikä Amandankaan meno ollut toivotonta. Kuje tajus jopa väärältä puolelta menon. Molemmilla ois ollut intoa ja virtaa tehdä enemmänkin, mutta multa loppui aika. Tarkotus ois päästä jo yhdeksäksi töihin.

Vähän ehkä viime tinkaan jätetty treeni taas, kun illalla ois tarkoitus suunnistaa jo kohti Oulua. Huomenna on pekkanen varattuna, niin saa viikonlopusta hitusen pitemmän. Tää viikko on kulunu ihan hujauksessa. On ollu taas aika sekavaa menoa. Eilen päästiin Iksun kanssa tekeen ite (ilman valvontaa) ohjelmaa ja ajaan kappaletta sisään. Tänään meen aamusta koulutukseen ja sit jatketaan illalla ohjelma loppuun. Päivästä tulee varmaan pitkä. Toivottavasti myös hauska ja mielenkiintoinen.

Odotan lauantaina kisoja. Kivaa päästä viettään koko päivä agilityn parissa. Tän päivän lyhyt treeni oli omiaan vahvistamaan mun pelkoa siitä kuinka Kuje mahtanee pysyä näpeissä. Voi olla, että Jaanan ennustus siitä, että saan juosta vähän enemmän, pitää hyvin paikkansa. Hyppyradalla ei ole edes yhtään kontaktia hidastamassa vauhtia...

keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Koirat vierailee

Mikäs on paras tapa tutustuttaa ihminen ländereihin? -Antaa omat koirat hoitoon.

Olen varsinainen koiranomistaja. Onni on porukoilla hoidossa. No se jäi sinne ihan niiden omasta pyynnöstä. Tytöt taasen ovat olleet esittelemässä länderin hyviä (??) puolia kaverin luona, sillä aikaa kun itse olin töissä. Olivat olleet ihan nätisti, vaikka paikalla oli lapsiakin. Mun koirathan ei juuri lapsiin ole tottuneet. Amanda ei kuulemma ollut suostunut lähtemään sylistä pois millään. Siitä on kehkeytynyt oikea edustuskoira. Kujeella on liikaa virtaa ja ääntä, että siitä olisi edustamaan. Oli ne vähän tainneet riiviöidä, mutta ei niin pahasti etteivät olisi uutta kyläänkutsua saaneet.

maanantaina, tammikuuta 19, 2009

Ja niin alkoi kisakausi...

Näin yöllä ihan mielenkiintoista unta kisaamisesta. Siellä oli jonkun Harriet-nimisen tyypin suunnittelemia esteitä. Muunmuoassa korkealla rappusten päässä oleva leikkimökki, pyöreä pöytä jonka ympärillä oli tuoleja, putki, joka oli valmistettu jostain pressusta, eikä tahtonut pysyä lainkaan kasassa. Myöhästyin ensin rataan tutustumisesta, koska kuulutuksia ei ollut. Kun vihdoin pääsin kentälle ja ihmettelin esteitä ja sitä miten ne muka pitäisi suorittaa, niin ainoa kommentti jonka sain oli, että olisi pitänyt alusta asti olla paikalla. Numerot olivat ihan ihmeelliset ja sieltä löytyi monta samaa numeroa. Esteet olivat ihan lähellä toisiaan. Ei mitään tietoakaan oikeista esteväleistä.

Eipä siinä, lähdin Amandan kanssa luokan toisena. En ehtinyt tutustua rataan kokonaan kun jouduin jo hakemaan koiraa. Kirosin vain mielessäni kuinka muka voin länderin kanssa mennä ihan uudenlaisia esteitä lainkaan harjoittelematta. Lähtöpaikkka oli maahan isketty tolppa. Lähdettiin sitten Aman kanssa yhtä aikaa ja kaikki vähäinenkin radasta unohtui mielestäni. Siinä vaiheessa totesin, että olkoot ja me pidetään vain hauskaa. Niin sitten mentiin pari uutta estettä ja pidettiin hauskaa. Heräsin pyöritellen silmiäni ja miettien, että tuon seuran kisoihin ei enää koskaan tarvitsi lähteä.

Kisapaikalla oli aika helpottavaa huomata, että esteet näyttävät normaaleilta. Ensimmäinen rata meni aika jäykästi. Kepeillä jouduin väärälle puolelle ja siitä tuli aika monta virhettä. Olin itse todella jännittynyt ja se näkyi Amandan vaisuutena. Saatiin tulos, mutta ei mitenkään kehuttavaa menoa. Rikkoi kuitenkin jään ja radan jälkeen alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että muistaa mitä agiradalla oikein tehdään.

Toinen rata menikin paljon paremmin. Rata oli tyyliltään meille sopivampi, sillä kepit saattoi mennä oikealta puolelta. Molemmilla alkoi olla jo vähän oikeaa fiilistä. Amanda meinasi karata keppien ohi A:lle, mutta ennätin kutsua sen ajoissa. Kepit olivat aika jäykät, mutta menivät huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen yritys. Meni aika kauan ennenkuin uskoin, että noin surkealla radalla saatiin puhdas nolla ja vielä sijoituttiin toiseksi.

Kolmannella radalla alkoi meno jo maistua ja Amandaankin tuli vähän enemmän virtaa. Alku oli haastava ja mokasin heti toisella esteellä ohjauksessa. Sain Aman ongittua putkeen, mutta putken jälkeen keinulle tulo oli jotenkin niin tönkkö, että Amanda pomppasi keinulta pois. Sen jälkeen hämmennyin ja mokasin valssin kepeille. Amanda ehti karkaamaan A:lle. Kepeissä oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän enemmän vauhtia ja sen jälkeen loppurata meni ihan putkeen. Kerta kaikkiaan upean hieno loppusuora. Olin siihen todella tyytyväinen.

Kaiken kaikkiaan olen äärimmäisen iloinen näin upeasta kauden aloituksesta. Keppeihin pitää panostaa. Se näkyi ihan selkeästi, että ne eivät ole hallussa. Amandalla oli kuitenkin vauhtia niin paljon, että päästiin oikein ihanneajan sisään. Lisäksi viimeisellä radalla tuli jo sellaista hyvää tunnelmaa ja yhdessä oloa selvästi esiin.

Oli mukavat kisat ja näki tuttuja. Erityisen ihanaa oli päästä näkemään Flii ja Jaana radalla. Sen kaksikon menoa oli kiva seurata, vaikka ei puhtaita ratoja tällä kertaa tullut. Kujeen mielestä ei ollut laisinkaan yhtä hauska nähdä Fliitä. Tyttönen haukkui siskonsa pystyyn. Flii taasen oli sama iloinen itsensä kuin jo pentuna. Voi miten sosiaalinen Flii osaakaan olla. Aivan valtavan suloinen <3

Kuje pääsi kokeilemaan pari harjoitusestettä. Saapa nähdä mitä Kemin kisoista tulee... Tyttö oli ihan kierroksialla ja haukkui. Siis mun pieni koirani -haukkui. Ihan käsittämätöntä. Mahtaneekohan se pysyä mulla lainkaan hanskassa? Odotan ensi viikonloppua silti. Kiva päästä kokeilemaan miltä radalla olo maistuu Kujeenkin kanssa. Mieli tekisi ilmoittaa koirat seuraaviinkin pohjoisen kisoihin, mutta katsotaan nyt. Siellä olisi hyppyrata ja voisi samalla moikata taas porukoita.

lauantaina, tammikuuta 17, 2009

Tunnelmia ennen kisaa

Iik ja kääk! Huomenna olisi vuoden ensimmäinen kisa. Hirvittää ja kauhistuttaa. Siitä tulee oikea sekasotku ja kaikki menee taatusti ihan metsään. Vaan jos edes olisi hauskaa. Veikkaan, että eka rata menee ihan metsään, mutta toivon että sen jälkeen pääsisi tunnelmaan kiinni ja olisi hauskaa yhdessä oloa. Jos kepit menis putkeen, se olisi extrahienoa, mutta en ole ihan tuhottoman pettynyt jos näin vähäisellä harjoittelulla ei sujukaan.

Amanda on muuten kunnostautunut hammastelussa tässä viime aikoina. Oltiin pitkästä aikaa Kaupissa lenkkeilemässä. Tytöt oli irti ja ei mennyt kuin sekunti, kun joku isohko jyrsijä oli päässyt hengestään. Amanda pomppasi sen lyttyyn, nappasi niskasta ja ravisti hengiltä. Siisti, äänetön ja nopea tappo. Että sellainen seurakoira... Kipaa varmaan vähän harmittaa, että upea jyrsijäntappaja on meillä citykoirana.

Vähän on hiljaista elo ilman Onnia. Siitä huolimatta, että Onni on koirista kaikkein hiljaisin. Jotenkin se vaan kaikesta huolimatta on niin suuri persoona. Tyttöjen kanssa oli ihan kiva matkustaa bussilla. Vierustoverit kehuivat hyvinkäyttäytyviä koiria. Ne on vain kahdestaan niin helppoja. Ei ole tarvinnut neuvotella tottelemisesta. Amanda on oikea herrasneiti ja Kujekin hetken mietinnän jälkeen tottelee.

Katsotaan kuinka tottelu ja ohjeiden seuraaminen huomenna sujuu.... Hui..

lauantaina, tammikuuta 10, 2009

Akkojen eloa

Kämpässä vallitsee akkavalta. Perheen ainoa mies viettää laatuaikaa Oulussa nauttien äitin herkuista. Saapa nähdä minkälainen glenninpallero sieltä vyöryy kotiin loppu kuusta. Nartut ovat vastentahtoisella laihiksella, sillä meille on iskenyt jonkin sortin mahapöpö. Taas vaihteeksi. Kuje aloitti oksentelemalla kyläpaikassa. Fiksu ipana tosin oppi nopeasti oksentamaan vessanpönttöön. Sääli, ettei osannut ripulia kohdistaa samaan paikkaan. Leela jatkoi oksentelua muutama päivä sitten, ja viime yön ja tän päivän Amanda on valvottanu mua hyppyyttämällä vähän väliä ulos. Ihanaa kerrostalo eloa.

Käytiin tyttöjen kanssa tosiaan kaverin luona kyläilemässä ja samalla saivat tutustua uuteen koiraan. Ensin matkassa oli Kuje ja Ama. Kumman helposti ne sopeutuu kaikkiin uusiin juttuihin. Kyseessä oli kuitenkin nelivuotias, iso narttu. Alussa Amanda rähisi, mutta sitten tilanne rauhoittui. Kuje jatkoi purrailua, jos tuttavuus alkoi näyttää liian läheiseltä, mutta muuten meni nätisti. Kokeilinpa sitten ottaa Leelankin matkaan ja tää kolmikko oli alussa ihan ääliölauma. Tyhmyys totisesti tiivistyy joukossa. Vaan kyllä ne siitä taas rauhoittuivat kun Leela vihdoin lakkasi haukkumasta.

Tarkotus oli tänään ottaa kuvia, kun sain hommattua vihdoin ulkoisen kovalevyn ja tyhjättyä konetta. Vaan eipäs tullut kuvattua kun a) akku on loppu, b) kamera paikassa nimeltä hukka ja c) valo loppui aikoja sitten.

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Agiharjoituksen tynkää

Sain joulun jälkeen kontaktikapistuksen kentälle ja käytiin tyttöjen kanssa ottamassa pieni treeninpätkä, joka meni ihan kohtuullisesti. Siitä ilahtuneena ilmotin Aman kolmeen starttiin ATT:n kisoihin 18.päivä. Päätin myös, että voisi vihdoin hankkia kisakirjan Kujeelle, joten ilmoitin sen hyppykisaan Kemiin 24.päivä ja Ama pääsee samalla sinnekin kolmeen starttiin. Saas nähdä kuinka menee kun on kaksi otusta samassa luokassa...

Tänään heräsin joskus viiden maissa päästäkseni kentälle. Kenttä oli ihan lumen vallassa ja sain raahattua vain kepit ja kontaktikapistuksen. Kontaktit meni ihan ok, mutta keppien suorituksessa oli paljon toivomisen varaa. Kuje pujottelee toiselta puoleta hyvin, mutta toinen on vielä niin hakusessa. Amanda.. no ehkä mä en vaan osaa. Välillä ne on siedettävät ja välillä ihan kauheet. Plääh! Ei tässä oo kun viikko ennen kilpailukauden aloitusta.

torstaina, tammikuuta 01, 2009

Uuden vuoden viettoa

Taas tänä vuonna vietettiin kaupunkijuhlaa. Meillä oli hirveät kasat juustoja ja viinejä muiskun kanssa ja nautiskeltiin sitten niistä ja hyvästä seurasta. Pelattiin jotain pelejä ja mentiin keskiyöllä kirkon luo koirien kanssa kattomaan ilotulitusta. Koirat ei olleet paukkeesta moksiskaan vaan vaikuttivat tyytyväisiltä siitä, että saivat olla mukana. Leela tosin meinasi vähän jäätyä.