Eilen meni päivä Janakkalassa agikisoissa. Koska tytöt ei juoksuja aloittaneet, niin päästiin testaamaan taitoja Henri Luomalan radoilla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistuin näihin länderikisailuihin ja oli hauskaa. Talkoiltiin ensin ykkösten ja kakkosten ajan ja sitten kisattiin kolmosissa. Aika rankka päivä, mutta antoisa. Ennen kaikkea oli hieno nähdä niin paljon ländereitä.
Länderit on rotuna pienilukuinen, sisäsiittoinen ja valitettavan sairas. Aina joskus mietin, että pitäisikö sitä seuraavan koiran kohdalla vaihtaa rotua. Ja sitten vilkaisen omia koiria, tai nään jossain läntsyjä ja joudun toteamaan, että yhtä mahtavaa ja mulle sopivaa rotua ei vaan ole. Ne vaan on. Parhaita.
Mun auvoisiin tunnelmiin vaikutti se, että Ama oli ihanan ohjattavissa sunnuntaina ja se PUJOTTELI hyvin ekalla radalla. Jäi niin mieletön fiilis, ettei mitään rajaa. Mä tietty kämmäilin oikein olan takaa. Tuomari varmaan sääli Amaa kun sillä oli niin surkea kartturi ja antoi vaan kaksi kieltoa. Mokailuista huolimatta ohjasin koko radan. Siitä olen tyytyväinen. Ja lisäksi juoksin, vaikka kovempaakin voisi juosta.
Toisella radalla pujottelu ei ollut enää niin hyvä. Tälläkin radalla kämmäsin pimeällä putkella. Mun pitää harjoitella putkiin ohjaamista. Ja lisäksi mun pitäisi selvittää, että kauan Amalla menee aikaa putkissa, sillä mun oma ajoitus meni ihan totaalisesti pieleen kun olin nopeampi kuin kuvittelin. Ja ihan totaalisen väärässä paikassa, ohjaamassa väärään kohtaan.
Video radasta
Paljon on siis parannettavaa, mutta olen moniin asioihin tyytyväinen. Tää oli muuten eka kerta kun lähdössä en ajatellut, että ehkä kuolen, kun joudun kolmosten radalle. Ehkä on siis olemassa mahdollisuus, että mun kisapaniikki helpottaisi mitä enemmän kisaan. Polte päästä kisailemaan kasvoi taas, vaikka Tamskin kisojen jälkeen tuntui, siltä etten koskaan enää halua kisata.
V ja Kuje sähläili ekalla radalla kans kympin edestä, mutta toisella radalla ne repäs ja teki nollan! Hyvä V ja Kuje! Se olikin Kujeen eka kolmosluokan nolla ja pikkuinen Ruiskiskuu meni sillä perhetilastossa Aman edelle, sillä Amandalla ei kolmosista ole yhtään puhdasta rataa. Ja aika hienosti muuten ohjattu mieheltä, joka ei oo vuottakaan vielä lajia harrastanu...
Omista koirista ei oo kuvia, mutta napsin muutaman kuvan muista siinä Aman ja Kujeen ratojen välissä. Ois voinu kuvailla enemmänkin, mutta ei sitten aivot ihan kunnolla toiminu kisajännityksen vuoksi.
Chili <3
Loput kuvat
Kiitoksia vaan kaikille oikein kivasta päivästä! Tutuille, uusille tutuille ja ennen kaikkea mukavalle länderiporukalle :)
maanantaina, huhtikuuta 26, 2010
lauantaina, huhtikuuta 24, 2010
Pilan treenejä
Pilakin pääsi viime viikolla vähän kokeilemaan agia kentälle. Mulla on sen kanssa pieniä (?) vaikeuksia. Jotenkin niin vaikea olla kakaran ohjissa. Pelottaa kauheasti, että pilaan sen.
Tässä harjoiteltiin palkkausta
Ja kolme hyppyä (jossa heitän palkan päin viimeistä aitaa..)
Tänään olin Janita Leinosen radanlukutaito-luennolla. Ihan mielenkiintoinen. Olisi ollut mahdollisuus päästä näkemään myös virhetreeniä, mutta valitettavasti mun pääni alkoi olla niin jumissa, että päädyin kotiin suuntaamiseen. Huomenna pitäisi jaksaa ensin talkoilla Janakkalassa länderimestaruuksissa ja sitten vielä kisata Amalla. Pääasiallinen tuonne lähdön tarkoitus on tukea yhdistystä ja päästä näkeen paljon ländereitä. Se varmasti onnistuu :) V ohjaa Kujeen startit ja siitä meillä on pieni veto päällä. Katotaan kuin käy.
Juoksuja ei näy, ei kuulu.

keskiviikkona, huhtikuuta 21, 2010
Metsälenkkeilyä
Iltaviikko töissä, joten ollaan aamuisin nautiskeltu metsälenkeistä. Eilen käytiin korkkaamassa myös kevään ensimmäiset ulkotreenit. Olipa ihana pitkästä aikaa nauttia agista pihalla. Esteitä ei ollut montaa käytettävissä, mutta olipa puomi ja kepit. Siihen ku lisäs muutaman hypyn ja putken, niin tuli ihan hyvä rata.
Anskun blogia lueskellessani, tuli mieleen että koiria ei aikoihin oo trimmattu. Otin lenkille mukaan furminaattorin ja harjasin koirat sillä. Kujeesta lähti varmaan kaksi karvaa. Se on aika helppohoitoinen. Mielessä kävi, että vois Aman korvakarvat nyppiä, mutta ne on jotenkin niin symppikset, että jätin koskematta. Kun mentiin vatsalihastreeni-rungon ohi, Kuiskis kiipes sinne vilauksessa, se myös kokeili onnea parin kiven päällä ja pakkohan mun oli antaa muutama namu kun toinen oli niin fiksu.
Kuvat on otettu vissiin viime viikolla, mutta sopii hyvin tähänki viikkoon.
sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010
Keväistä menoa
Tarkoitus ei ollut suunnitella mitään sen kummempaa, kunhan odotella juoksuja. Niitä ei vieläkään näy, joten päätin ilmoittaa tytöt länderimestaruuksiin ensi viikonlopulle. Ehkäpä kisoihin ilmoitautuminen taikoisi juoksut esiin. En tiedä miksi ne ovat niin paljon myöhässä. Kaipa se on taas tämä kun odotetaan Aman juoksuja. Niinhän se oli edelliselläkin kerralla.
Viikko on mennyt lähinnä hengailun ja metsälenkkeilyn merkeissä. Metsässä ollaan harjoiteltu puunrungolla tasapainoilua ja kivien päällä seisomista. Treenataan kesäksi vatsalihakset kuntoon :D
Tyylinäytteet tytöiltä
Koulutusvideot sunnuntailta
lauantaina, huhtikuuta 17, 2010
Koulutusvideot lauantailta
Haa mulla on lukija :D Ja sen kunniaksi väänsin tänään lauantain videopätkiä kasaan. Tästä puuttuu nyt keppien suoritus välistä.
* Ensimmäisellä pätkällä päästiin esteet 1-12
* Toisessa pätkässä suoritetaan esteet 17-22

Jari Suomalaisen koulutus
Viime viikonloppuna pääsimme maailmanmestarin oppiin Amandan kanssa. Koulutus oli todella kiva. Emme opetelleet mitään uusia tekniikoita vaan oli ihan perusohjausta. Siitä huolimatta sai paljon irti koirasta ja itsestään. Meno oli jotenkin kokoajan kannustavaa ja jäi uskomattoman hyvä ja positiivinen mieli. Todellakin sellainen treeni mitä tähän väliin tarvitsin.
Huomioita:
* Amanda ajattelee liikaa pujotellessaan (tämä oli äärimmäisen osuva kuvaus, kun Amalla on vauhtia ja intoa alla se pujottelee paremmin, ei jää niin aikaa pohdiskella, jos se taas ehtii jäädä vähääkään miettimään vauhti hidastuu, sen pohtiessa kuinka este oli tarkoitus suorittaa)
* Voisin juosta...
* Turha tässättely pois ja selkeä käteen käsky tilalle
* Välistä vedossa tarkkaile rintamasuuntaa
* A:lla ei vielä kovaa vauhtia, koska koira ei osaa pysähtyä niin hyvin
* Puomilla voisi tarkkailla omaa asentoa ja pikkuhiljaa vaikeuttaa
Kujeen saamat huomiot:
* Draivia lisää
- helppoja ratoja koiralle
- onnistumisia V:lle että yhteistyö lähtee pelittään
Molempina päivinä radat oli mukavia. Aika paljon piti miettiä rytmitystä. Milloin mennään kovaa, milloin hidastetaan. Meillä lauantain kepit oli huonot, sunnuntaina paljon paremmat. Kumpanakaan päivänä en päässyt rataa loppuun asti. Mä harvoin pääsen. En tiedä millä sitä sais ittelle paremman hermorakenteen, että oma pää pysyis kasassa...
Videoita ois kauhee kasa ja oon koko viikon yrittäny kerätä inspistä, että sais niistä tehtyä vaikka jonku koosteen, mutta ei oo oikein löytynyt intoa editoida. Emmä tiedä jaksaako kukaan niitä ees kattoa :D Me vaan Aman kanssa mokaillaan, tai siis mä mokailen ja Ama yrittää pysyä matkassa.
Juoksut ei oo vieläkään alkanu... :/

perjantaina, huhtikuuta 16, 2010
perjantaina, huhtikuuta 09, 2010
Hiekkaa siellä ja täällä
Kummasti lumet on huvennu maisemista. Käytiin tyttöjen kanssa aamulenkki metsässä ja harmitti etten ottanu kameraa mukaan. Neidit kirmas ympäriinsä niin innoissaan mahdollisuudesta spurttailla. Yritettiin kehittää lihaksia puunrungon päälläkin, mutta ei noi pysyny siinä. Sutivat vaan hurjasti ja mötkähtivät maahan. Ens kerralla pitää ottaa kamera ja nameja.
Viikonloppu pitää sisällään agia. Koska juoksuja ei näy, eikä kuulu, otan koulutukseen Aman. Kujekin pääsee V:n treenattavaksi sunnuntaina. Saas nähdä kuinka mun Aman kanssa käy. Onko meno päätöntä säntäilyä vai saanko sen hallintaan. Odotan innolla huomista.
Meillä on hallikausi vielä kuun loppuun ja sit pääsee ulos. Oon kurkkinu työmatkalla kentän tilaa ja vihdoin siellä näkyy hiekkaa. Alunperin tää koulutus piti olla ulkona, mutta lumitilanteen vuoksi ollaan hallilla. Kesän koulutusryhmiin hakukin on alkanut. Amalle en hakenut paikkaa. Toivottavasti sen kesä menee pentupuuhiin. Kujeen lisäksi ilmoitin Pilan. Tarkoitus ois myös kesällä jatkaa kouluttelua.
Ei tässä muuta kuin odotellaan kesää (ja juoksuja). Vaikka kevät on ihanaa aikaa, niin alkaa taas ärsyttää lattioille kulkeutuva hiekka. Koirat kantaa sitä mukanaan. Paljon! Ja koska ne nukkuu sängyssä, niin joka ilta saa ravistaa tai vaihtaa lakanat. Vaikka pahin sorakuskari Onni on porukoiden luona, niin turhan paljon hiekkaa piisaa. Mutta toisaalta on kevät! Hurraa!

Video editointia
Kokeilinpa Windows Movie Makerilla editoida vähän treenivideoita. Ihan hauskaa puuhaa, vaikka en jaksanut kovin kummoisesti paneutua asiaan. Miniläppäri pyöritti ohjelmaa kiitettävän hyvin. Kuumeni tosin kovasti.
Tässä Kujeen treeni
Pitänee katsastella enemmänkin videoita, jos niistä sais jotain julkaisemisen arvoista aikaan.

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010
Koirapuuhaton pääsiäinen -vai oliko?
Tarkoitus oli viettää rentoa pääsiäistä. Ei agikisoja, ihan vaan hengailua poikaystävän kanssa. Onnistuinko siinä? En varsinaisesti. Me vietettiin kyllä hauskaa yhteistä laatuaikaa, käytiin ulkona kattomassa leffa yms. mutta niin vain tuli lähdettyä agitreeneihin ja loppujen lopuksi myös sunnuntaina piipahdettua mätsärissä.
Perjantaina mun vetämästä ryhmästä ei kukaan tullut, joten hyödynnettiin aika V:n kanssa ja tuloksena on kasa länderivideoita. Pitää tutkailla niitä tarkemmin joku päivä. Koska mulla ois joka tapauksessa ollut meno ja treeni, niin tää ei ollut yhtään possumaista :D
Kävin lauantaina ostamassa Mustista ja Mirristä pari klikkeriä. Samalla kuulin, etä sunnuntaina ois mätsäri Hakametsässä. Olihan sinne pakko ryöstää Pila ja mennä harjotteleen. Niin hyvä tilaisuus, ei voi jättää käyttämättä. Pila pikkuinen jaksoi esiintyä tosi hienosti pienten sinisten pentujen ekaksi. Pitäisi ilmoittaa se jonnekin oikeaan näyttelyyn. Se seisoo nätisti, käyttäytyy pöydällä hyvin, mutta ravaaminen on välillä hakusessa. Mulla oli myös Kuje, joka ravas upeasti, mutta seisoi ku lehmä ja oli pöydällä kamala. En tajua mikä Kujeeseen on pöydällä iskenyt. Se on nyt muutaman kerran ollut ihan eri koira kun sen nostaa pöydälle. Pitäis varmaan harjotella ja vahvistaa että pöydällä olo on kivaa. On niin epäkujemaista venkoilla siinä.
Eilen mulla oli oma treeniryhmän treenit, mutta loppujen lopuksi treenattiin Tonin kanssa kahdestaan. Oli hauskaa. Todella :) Länderit oli aikas huippuja. Tai no ekalla radalla ne oli huippuja ja toka pätkä meni ihan reisille, mutta siinä vaiheessa kamerasta loppui akku, joten ne mokailut ei jääny filmille. Eka pätkä oli Tamskin kisojen hyppiksen alku, mikä meillä meni ihan pieleen Kujeen kanssa. Hallilla se meni tietenkin hienosti. Mikä kaikkein positiivisinta, niin se meni jopa Aman kanssa putkeen. Tuntui ihan mielettömän mahtavalta ohjata kun kerrankin oltiin Aman kanssa tekemässä samaa rataa.
Kuje ekalla kerralla
Toinen jo meni puhtaasti
Amandan eka kerta
Ja silläkin toinen meni puhtaasti
Toinen rata pätkä oli sitten agiradalta mukaelma keppien jälkeisestä elämästä. Ei me ihan saatu sitä kohilleen, mutta suurinpiirtein tällänen.
Kisoissa neloshyppy oli muuri ja meillä oli vitosen edessä vielä yksi hyppy. Aman kanssa ei meinattu millään saada kuviota kohdalleen. Tarkoitus oli hidastaa se hypylle ja ottaa välistä tiukasti, kääntää sylkkärillä ja työntää sit eteenpäin hypyille. No se kosahti heti siihen hidastamiseen. Kisoissa hyllytin Aman ku se hyppäs ton ekan hypyn väärään suuntaan, nyt sain sen ekan hypyn yli, mutta tokan se luki väärään suuntaan. Eikä muuten meinannu kääntyä niin millään tonne väliin. Hypin jossain vaiheessa tasajalkaa ja kiljuin TÄSSÄä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Ama ei ees vilkassu vaan luki tokan (kuvassa nro 3) hypyn väärään suuntaan. Mutta sit me palattiin lähtöruutuun ja harjoiteltiin vain kääntymistä sinne väliin ja lopulta Ama meni radan oikein.
Kujeen kanssa ongelmaksi muodostui se, että Kuiskis ei millään ois halunnu pujotella loppuun asti. Ei me sit montaa toistoa otettu kun keskityttiin tekeen muutama hyvä pujottelu. Erinomaisen hyvä mieli jäi treeneistä. Viikonloppuna oiskin sit Suomalaisen Jarin koulutus. Saas nähdä, että aloittaako koirat juoksuja. Jos ei, niin ehkä otan sinne Aman. Sen kanssa on helpompi saada virheitä aikaiseksi. Onneksi meidän seurassa pääsee koulutukseen vaikka nartulla ois juoksut, ettei tartte sen puolesta jännäillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)