torstaina, elokuuta 31, 2006

Viimeinen päivä Vaasassa

Aikaa lopulliseen muuttoon muutamia tunteja. Niin se tämäkin viikko suhahti jo torstaiksi, kuukauden viimeiseksi päiväksi. Tänään pitäisi töiden jälkeen hakea vanhasta kämpästä Amanda ja hirveä pino niitä vähäisiä jäljelle jääneitä tavaroita. Jotenkin pitäisi taitella junalla uudelle sijaiskämpälle kera Amandan, tavaroiden ja pyörän. Pelkästään juna-asemalle pääseminen saattaa olla saavutus. Tavaraa oli jääny kämpälle viikonlopun muutossa enemmän kuin tajusinkaan. Toisaalta minulla on kyllä vuosien kokemus suuren tavaramäärän raahaamisesta junissa. Tätä varten minulla on iloisen keltainen tavaroidensiirtoväline. (Kai sillä on joku oikeakin nimitys. ) En olekaan nimennyt siirtovälinettä vielä, joten saakoon se nyt nimen Sorto.

Puoliksi suunniteltu on lähes tehty. Ajattelein, että kiinnitän Sorton pyöräni tarakkaan naruilla ja vedän sitä pyörän perässä. Partan laitan pyörän tarakalle, ylimääräiset pussukat kiinnittelen pyörän tankoon ja Amandaa taluttelen siinä pyörän vieressä. Sitä miten suurella todennäköisyydellä tästä tulee fiasko en osaa sanoa. Minulla on narua, jolla Sorton saa kiinnitettyä pyörään, mutta huomasin aamulla, ettei ole saksia jolla narun katkaisisi...

Vaan ei syytä huoleen, kunhan saan tavarat pakattua ja pyörän lastattua... Niin tosiaan en ehtinyt ihan kaikkea pakata vielä, mutta ei sitä kovin paljoa ole pakkaamatta. Lähinnä jääkaapin sisältö ja ne lattialla lojuvat kamat. Tosin en ole ihan varma minne saan ne tungettua, mutta eiköhän se vielä selviä. Siis kun olen saanut pyörän lastattua. Porskutamme tavaroiden ja Amandan kanssa vähän kiertoreittiä asemalle, koska minun pitää käydä palauttamassa avaimet. Matkaan on siis syytä varata tavallista enemmän aikaa. Valitettavasti en koskaan osaa lähteä ajoissa.

Miten suuri todennäköisyys on, että Amanda, Sorto, pyörä ja minä koskaan pääsemme perille?

tiistaina, elokuuta 29, 2006

Kotikoira vai harrastuskoira pohdintaa

Me nukuttiin eilen Amandan kanssa koko päivä. No jos ei oteta huomioon sitä että olin töissä ja sitä kun piipahdettiin ulkona. Tyytyväisenä porskutettiin vierekkäin patjalla. Mitä nyt oli pientä kiistelyä siitä kumpi saa nukkua tyynyllä.

Eilisestä juontui mieleen, että olen kirjoitellut blogia nyt jonkun aikaa ja yhä vaan tuntuu piisaavaan kirjoitettavaa. Meille sattuu ja tapahtuu kaikkia pieniä suuria asioita. Minä koen koirieni olevan ihan kotikoiria. Toki me ollaan ruvettu harrastelemaan näyttelyitä ja agilityakin on kokeiltu, mutta kyllä ne pääasiassa ovat kotikoiria. Seuraava näyttely on vasta lokakuussa ja Amandan juoksun takia jää viimeinen agilitykertakin käyttämättä, joten me ollaan tällä hetkellä ihan harrasteettomia. Luin yhdeltä sivulta, että pentuja tarjolla rakastaviin, harrastaviin koteihin ja jäin miettimään, että ollaanko me nyt pelkkä rakastava koti vai rakastava ja harrastava koti.

Onnin kanssa sanoin kasvattajalle, että näyttelyihin ei mennä, mutta voidaan kokeilla muuten eri lajeja. No me kokeiltiin eri lajeja ja kahdessa näyttelyssäkin on käyty. Tessan kanssa en luvannut tehdä mitään, mutta se oli vanhus, hemmoteltu sellainen. Amandan kanssa lupasin sijotuiskasvattajalle, että voi kokeilla agilityn alkeiskurssia ja ehkä niitä näyttelyitäkin. Nekin on kokeiltu ja kivaa on ollut. Vaan pääasiassa me silti harrastetaan kotona löhöilyä ja omia seikkailuja. Kaikki koirat on annettu pelkkään rakastavaan kotiin. Amanda nyt on poikkeus sen verran, että se on kotikoiran lisäksi sijoitusotus, mutta siltä ei vaadittu edes näyttelyissä käymistä, sillä se on jo niissä valmiiksi jonkun verran pyörinyt. Lupaukset puuhailusta olen antanut periaatteella, että kokeilla voidaan, mutta jos ei vaikuta meistä kivalta niin kokeilua pidemmälle ei mennä.

Näyttelyistä innostui vähän enemmänkin. Ensimmäinen oli pelottava kokemus. Mä ilmoitin Amandan kerralla kolmeen näyttelyyn, että jos ekassa tuntuu menevän pieleen, voi vielä lopuissa katsoa, että oliko se niin kauheeta. No ei se nyt ihan kauheeta ollu ku sitten piti Onnikin ilmottaa. Agilitykin vei mukanaan ja toivon, että meille tulee mahdollisuus harjoitella sitä jatkossakin. Kisaamaankin voisin lähteä jos vaan kehitytään vähän enempi. Vaan yhä vain koen koirieni olevan kotikoiria. Ehkä sen takia, etten ottanut niitä harrastaakseni niiden kanssa. Vaan pikemminkin harrastan niillä siitä huolimatta, että otin ne kotikoiriksi.

Ymmärrän hyvin, että kasvattajat toivovat koirilleen harrastavia koteja. Ehkä jos olisi kasvattaja toivoisin itsekin pennuille harrastavia koteja. En tiedä. Jos olisin oikein tosissani innostunut jostain lajista ja haluaisin siinä pärjätä, etsisin harrastuskoiraa kotikoiran sijaan. Harrastuskoiran kriteeritkin olisivat aikalailla tiukemmat. Aika näyttää tuleeko jossain vaiheessa etsittyä harrastuskoiraa.

Kotikoiruudesta huolimatta meillä riittää puuhailua sen verran, että blogiin saa kirjoitettua rivin tai pari. Ja minä nyt en mikään hirvittävän aktiivinen ihminen ole. Toisaalta ystäväni totesi, että saan aikaan lyijykynästäkin esseen. Ehkäpä yhteenvetona voisi ajatella koirieni olevan kotikoiria, joiden kanssa harrastellaan satunnaisissa määrin. Ja koti on ehkä puoliharrastava, mutta kokonaan rakastava.

Ja oliko tässä joku idea. Noup, teki vaan mieli kirjoitella.....

maanantaina, elokuuta 28, 2006

Viikonlopussa on monta hetkeä kantaa tavaroita

Perjantaina

Ladoin loppuja tavaroita laatikoihin. Vanhemmat ja kotiorja-sisko tulivat yöllä muuttoavuksi.

Lauantaina

Lastasimme lähes kaiken kämpästä perävaunuun. Koirat katselivat ulkona raahaamistamme. Onni makasai onnimaiseen tapaan maailmaan kyllästyneen näköisenä. Se tietää mistä on kyse, sillä tätä ollaan tehty niin monta kertaa ennenkin. Amanda oli hämmentynyt. Se joutui lisäksi olemaan kaukana Onnista (juoksun vuoksi). Molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä näköala paikkoihinsa.

Hurautimme uuden sijaiskämpän luo ja raahasimme tavarat kerrostalon ylimpään kerrokseen. Onneksi siellä oli hissi. Valitettavasti se oli niin pieni, ettei sänky eikä ruokapöytä mahtuneet sinne. Koirat saivat odottaa keittiössä ja makkarissa, kun toimme tavaroita. Onnista järjestely oli ihan mätä. Se ei laisinkaan pidä siitä, että ei saa olla mukana osallistumassa. Se vinkui oven takana. Amanda sen sijaan osasi odottaa hiljaa ja kiltisti. Kun saimme tavarat raahattua ylös, lähdimme käymään kaupassa ja katsastamassa vanhempieni hotellihuoneen. Koirat saivat jäädä ensimmäistä kertaa yksin uuteen kämppään.

Palattuani shoppailun ja viikinki-illallisen parista, vieitn loppu illan purkaen tavaroita ja siirrellen huonekaluja paikoilleen. Sain kiinnitettyä sänkyyn jalat ja pääsin lopulta myöhään yöllä nukkumaan. Koirat kömpivät molemmat viereeni. Ensimmäinen yömme uudessa sijaiskämpässä.

Sunnuntaina

Nukuimme kaikki puolikuolleina muutaman tunnin ja heräsimme ennen kuutta aamulenkkeilemään. Lenkillä Onni taas muisti, että Amandalla on juoksut. Se oli muutto tohinassa täysin unohtanut, että neidistä oli tullut tuoksuva nainen. Törmäsimme mieheen, joka kyseli missäpäin on hotelli. Hän sattui kysymään juuri sitä samaa hotellia minne vanhempani olivat menneen, joten sitä luulisi, että osaisin neuvoa helposti tien... Jos mies seurasi ohjeita hän taatusti eksyi. Kävellessäni itse myöhemmin hotellille, jouduin toteamaan, että olin käskenyt häntä kääntymään ihan vääriin suuntiin..

Lenkin jälkeen laitoin vielä hetken tavaroita paikoilleen. Jätin koirat eri huoneisiin ja jäin kuuntelemaan ennen lähtöäni. Ei pihahdustakaan. Ei Onni enää kiinnostanut vinkua, sillä eihän oven toisella puolella ollut mitään toimintaa. Kyllä huomaa, että Onni on yleensä aina mukana touhuissa, kun se ei osaa olla yhtään eristettynä. Onnin mielestä joko sen pitää olla mukana pippaloissa tai olla ihan yksin talossa, mutta ajatus, että se odottaisi toisessa huoneessa, kun toisessa on selvästi pippalot menossa on ihan mahdoton. Olisi ehkä ollut ihan fiksua opettaa sille aikoinaan tuollainenkin.

Aamiaisen jälkeen ajoimme Huvilan kautta ja pakkasimme perävaunuun taas jotain tavaroita. Jatkettiin takaisin vanhalle kämpälle. Amanda ja minä jäimme kyydistä ja Onni jatkoi vanhempien ja siskon mukana Ouluun. Se pääsi sinne hoitoon siksi aikaan, kun Amandan juoksut vielä jatkuvat. Menimme vanhaan kämppään ja katselimme tyhjää huoneistoa. Aika kolkkoa ilman tavaroita. Siellä näytti siltä ettemme olisi siellä asuneetkaan. Saimme illalla piristävän vieraan, muuten olisin ollut liian ankeaa. Torstaihin asti majailemme Amandan kanssa vanhassa kämpäässä ja sitten siirrämme patjan ja pari astiaa uuteen kämppään.

perjantaina, elokuuta 25, 2006

Lampun vaihtoa ála Ama ja Onni

Tää oli länderifoorumilla, mut laitetaas nyt tänneki.

Miten meillä lampunvaihto sujuisi.
"Amanda, voisitko vaihtaa lampun? " Ama tulee juosten paikalle ja jää seisten tuijottamaan silmiin: "toki vaihdan. Miten se vaihdetaan? Vaihdanko heti?" Vilkaisu Onnin suuntaan: "Näetkö MINUA pyydettiin vaihtamaan lamppu."

Selitän miten lampunvaihdon pitäisi tapahtua ja Amanda kuuntelee pää kallellaan. Se kipittää Onnin luo ja paimentaa Onnin tökkien lampun alle. Onni lösähtää makaamaan ja Amanda tökkii sitä, niin että Onni nousee seisomaan. Neiti kiipeää Onnin selkään ja yrittää vaihtaa lamppua, kun Onni lösähtää uudelleen makaamaan. Amanda saa hepulit ja juoksentelee ympäri taloa hetken aikaa. Onni hämmentyy ja nousee seisomaan, jolloin Amanda pomppaa sen selän päälle ja kurkottelee lampun pois. Se pitää lamppua suussaan ja tekee jättiläisloikan alas maahan, jossa se saa uudelleen juoksuhepulikohtauksen. Lopulta se jättää lampun noin metrin päähän minusta ja tulee häntäänsä heiluttaen viereeni. "Katso minä osasin."

Kerron, että uusi lamppu pitäisi vielä saada paikoilleen. Amanda katsoo uutta lamppua epäilevästi ja kokeilee heittää sitä. Lamppu hajoaa ja tuon uuden lampun. Amanda tökkii sitä tassullaan. Onni tulee viereen katsomaan mitä tapahtuu ja Amanda vilkaisee sitä sanoen: "Onni voi laittaa tuon paikoilleen " ja juoksee sängylle makoilemaan. Onni katsoo minua, lamppua, minua. Ottaa lampun varovasti suuhunsa ja menee sängyn viereen makoilemaan.

Lopulta minä vaihdan uuden lampun paikoillensa.

Huutoa ja muuttolaatikoita

Ah, mikä ihana yö takana. Onni huusi kylppärissä koko yön. Tai ei, se ei huutanut, se vinkui ja raapia ovea. Oi miten rakastankaan tätä juoksunarttu-uros yhteiselon ihanuutta. Aamulenkki sujui samoissa iloisissa tunnelmissa. Onnin nenän sai kiskoa Amandan pepusta vähän väliä. Kohta niitä ei voi pitää lainkaan samassa tilassa. Tähän asti se on sujunut valvottuna, mutta eilen illalla kaksikko keksi, että flirttailu on hauskaa.
Tosi hauskaa...

Odotan isiä pelastavaksi enkeliksi.

* * *

Muuttourakka etenee ..jotenkuten. Olen purkanut ensimmäisen huonekalun. Tai olen purkanut siitä puolet. Eilen loppuivat laatikot ja pakkaaminen vähän vaikeutui. Löysin jätesäkkejä ja muovipussejä, mutta niihin ei ole niin hyvä pakata kuin laatikoihin. Tänään on pakko muistaa ottaa laatikoita. Viimeinen ilta aikaa pakata. Lauantaina starttaa muuttoauto.

Kaapit eivät vieläkään ole tyhjät. Kämpän lattia on täynnä, vähän kaikkea. Löytyy laatikoita ja muovipusseja tulvillaan tavaraa. Hukkasin yhden ruuvimeisselin jonnekin tavaroiden keskelle.

Miksi ihmisellä on niin paljon tavaraa?? Koirien tavarat ovat vallanneet jo neljä laatikkoa. Astioita on pari, kolme laatikollista ja muutama muovipussillinen sekä puolet tietysti kaapeissa. Kirjoja on.. paljon. Jos sanon kaksikymmentä laatikkoa pääsen aika lähelle. Niitä on vielä pari laatikollista pakkaamatta.Olin vähän hämmästynyt, että vaatteita ei ole vielä enempää kuin yksi kassillinen. Pari toki odottaa vielä kaapissa pakkaamista. Tietokonesälää on kertynyt vasta kolmisen laatikollista, mutta Mäkki on vielä työpöydällä. Kone irroitetaan viimeisenä ja kasataan ensimmäisenä. Niinhän se menee.

Näiden tarpeellisten tavaroiden lisäksi on jonkun verran ihan tarpeetonta tavaraa, osa sellaista tarpeetonta jonka haluan pitää ja osa ikuisuuden vanhoja kamoja, joista voisin luopua, mutta en oikeastaan millään raaskisi heittää niitä roskiin. Tosin saatan vielä tehdä sen..

Ps. Lisäilen hymiöitä

torstaina, elokuuta 24, 2006

Pakkaamista yhä vain

Ei menty treeneihin Onninkaan kanssa. Tästä lähtien inhoan ihan virallisesti pakkaamista! Mahtui eiliseen kyllä valopilkkukin. Näin matkalla töistä kotiin Esko-glennin emäntineen. Voi, että se on hurmaava poika. Ihanan glennimäinen hännänheiluttaja. Eskolla oli oikeen kauniin punainen turkki kasvanut sitten viime näkemän. Oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa.

Napsautin eilen pakastimen pois päältä. Sen kunniaksi harjoittelimme pöydällä seisomista molempien koirien kanssa. (Tai pakastimella seisomista.) Amanda seisoskelee luonnollisesti oikein hyvässä asenossa, mutta Onni... En tiedä pitäisikö sen pitää takajalat suhteellisen takana vai edempänä. Jos se seisoo jalat pepun alle, sen selkä näyttää lyhyemmältä ja jalat pidemmiltä. Toisaalta sen selkälinja on parempi silloin kun jalat ovat taaempana. Tähän asti olen vaatinut jaljojen taakse laittamisen ennen palkintoa, mutta pitäisiköhän sen sittenkin antaa seistä jalat allaan. Juustot tekivät kauppansa ja molemmat olivat pettyneitä liian lyhyeen opettelutuokioon. Piti jatkaa pakkaamista...

Kaksi iltaa aikaa saada kamat pakattua.... Yhtään kaappia ei ole vielä tyhjänä, yhtään huonekalua ei ole vielä purettu osiin,
yhtään ei ole paniikinpoikasta ilmassa, eiPÄ...

keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Muuttopuuhia

Uusi päivä, uudet kujeet. Tänään olisi agitreenit. Mutta Amandalla on juoksut. Ja pitäisi pakata. Mutta haluaisin niin mennä. Vaan pitäisi ehdottomasti PAKATA. No pitää katsoa miltä näyttää siinä vaiheessa, kun kotiin pääsee. Onnille voisi tehdä ihan hyvää päästä purkamaan energiaa. Ei ole ihan helppoa olla juoksuisen nartun kanssa samoissa tiloissa. Sitä paitsi tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuus päästä kentälle pitkään aikaan...

Käytiin Onnin kanssa ostamassa maalarinteippiä, että saan suljettua laatikot. Iski pienoinen paniikki, kun huomasin, että viikonlopuksi pitäisi kamat olla kasassa. Tässä ei ole kuin yksi, kaksi, kolme iltaa aikaa. Täytettyjä laatikoita on kertynyt ainakin parikymmentä. Tyhjiä laatikoita ei eilen, mennessäni nukkumaan, ollut jäljellä kuin kolme. Tavaraa sen sijaan riittää kaapeissa yhä vain. Puhumattakaan kaikesta siitä tavarasta joka on ympäriämpäri kämppää.

Olisin eilen purkanut tyhjentyneen kirjahyllyn osiksi. Vaan en purkanut, sillä sitä ei saanutkaan osiksi. Harmittava takaisku. Vaihdoin sen sijaan lampun. Ihan vain näyttääkseni itselleni, että osaan tehdä sentään jotain.

Amandan kanssa kävimme pienellä seikkailulla pimeässä metsässä. Todella lämpimästi suosittelen valitsemaan vaatetukseksi sandaalit ja hameen. Erittäin miellyttävä asuvalinta, kun metsä on täynnä typeriä oksanpätkiä ja ärsyttäviä korsia ja kaikkea takertuvaa, puhumattakaan epätasaisesta maasta.

Kävin ensin lenkillä Amandan kanssa ja kuljin sen jälkeen lähes saman lenkin Onnin kanssa. Olipa fiksua... Jotenkin sitä luulisi, oppivansa jossain vaiheessa, tehdessään saman virheen niin monta kertaa, että tämä ei todellakaan ole oikea tapa valita lenkkijärjestys jos haluaa Onnin liikkuvan. Sehän jämähti jokaisen Amandan lätäkön kohdalle. Amanda on vielä merkkava narttu, joten jämähdimme usein.

Tänään menen ensin Onnin kanssa lenkille ja sitten vasta Amandan.

Ja pakkaan monta laatikkoa.

tiistaina, elokuuta 22, 2006

Ärsyttääpi

Amanda aloitti viikonloppuna juoksun. En olisi ihan heti surkeampaa ajankohtaa keksinyt. Tärppipäivät taitanee osua oikein mukavasti muuton kohdalle. Onnia on tietenkin mahdoton saada hoitoon. Hoitoihmiset ovat ulkomaanreissulla tahi asuvat liian kaukana. Matkustaminen ei juuri nyt onnistu, joten eipä Onnia voi kiikutella hoitopaikkoihin. Kyllä se on niin auvoista elo kahden leikkaamattoman koiran kanssa, joista toinen uros ja toinen narttu....

Muuttopuuhat tökkii, tökkii, tökkii...

Olisipa jo syyskuun puoliväli, juoksut olisi ohi, muutto olisi ohi...

sunnuntaina, elokuuta 20, 2006

Noutoruokaa

Meillä on meneillään pakastimen tyhjennys. Ennen muuttoa olisi hyvä saada se tyhjäksi. Pakastimessa on kaikkea enemmän tai vähemmän öklöä syötävää. Totisesti inhoan syvästi pakastevihannespusseja. Sijoituskasvattajani totesi viisaasti, että niitä voi syöttää koirillekin, joten olen yhdistänyt jauhelihat, vihannekset ja makaronit laatikoksi, jota syötän koirille. Amandasta ja Onnista tämä on yhtä hyvä järjestely kuin minustakin.

Jauhelihat ovat jo loppuneet, mutta vihannespusseja ja makaronia piisaisi. Olen syönyt kyllästymiseen asti erilaisia vihannes-makaronisekoituksia ja ajatuskin niiden syömisestä tökkii. Ihan pelkkää kasvisruokaa ei kuitenkaan koirille viitsisi syöttää.

Eilen käytiin Onnin kanssa kaupassa hakemassa jauhelihaa. Koska jauhelihat olivat koirille, annoin Onnin kantaa yhden paketin. Ihmiset eivät kaiketi ole tottuneet oman ruokansa kantavaan koiraan. Yksi mies purskahti nauruun meidät nähdessään. Pikkupoika kiljui äitiään katsomaan. Pyöräilijä tuijotteli Onnia, minua, Onnia, minua ja virnisti minulle leveästi. Jossain vaiheessa kotimatkaa alkoi tuntua, että ihmiset tuijottavat meitä. Tuli vähän hämillinen olo.

Kai meitä tuijotellaan useinkin kauppareissuilla, mutta minä en yleensä huomaa sitä. (Kun kävelen ulkona, en yleensä huomioi ympäristöä.) Olisin eilenkin mielummin ollut huomaamatta...

perjantaina, elokuuta 18, 2006

Piiloleikkiä

Me ollaan viimeiset kaksi päivää kotosalla vaan lepoiltu. Agiharkatki jäi Aman kanssa väliin. Ainoa aktiviteetti on tapahtunu iltalenkillä. Keksin oikein hauskan leikin, josta Amanda ei tykkää lainkaan. Sen nimi on piiloudutaan pimeään metsään. Amanda oli keskiviikkona vapaana leikillä ja vilisti sen verran kaukana edellä, että saatoin hypätä puskien taakse piiloon. Valkoinen salama vain sinkoili edes takaisin, kun Amanda etsi minua. Ehdin leikkiä tätä neljästi ennenkuin Amanda päätti, ettei päästä minua hetkeksikään silmistään.

Torstaina en jaksanut lähteä lenkittämään koiria erikseen vaan otin ne yhtä aikaa mukaan. Onnin saaminen pusikon suojaan oli vähän hankalampaa. Amanda löysi meidät paljon nopeammin kuin edellisenä iltana. Liekkö Onni paljastanut piilopaikan. Onnin saaminen metsään oli helppoa, mutta ei se olisi takaisin sieltä halunnut tulla.

Lenkki ja yksi piilotushetki ei meitä aktivoinut tarpeeksi, sillä saimme kolmestaan iltahepulit. Amanda sen taisi aloittaa. On se hyvä, että verkot olivat kiinni, etteivät naapurit nähneet kuinka konttailin pitkin lattiaa, pompin sängyllä ja puskin koiria. Hauskaa se oli. Vesilasikin onnistuttiin kaatamaan lattialle kesken säntäilyn. Onni joi vedet kiltisti lattialta. Se on joskus niin kiltti siivoilija...

torstaina, elokuuta 17, 2006

Amandako sosiaalinen?

Viime lauantaina näyttelyn jälkeen tuli kaverini 2-vuotias siskonpoika katsomaan koiria. Meillä oli oikein hauskaa ulkona. Ystävieni kotitalon takapiha on oikea salainen puutarha tulvillaan marjoja ja omenoita. Koirien silittäminen oli vähän ujostuttavaa, mutta omenoiden heittäminen Amandalle ja marjojen syöttäminen Onnille oli hauskaa. (Onni innostui syömään marjoja myös suoraan puskista. Miksi suotta odottaa, että annetaan, kun niitä voi poimia itsekin...)

Koirat osasivat olla nätisti pienen lapsen kanssa. Onnin ottaessa marjoja pojan kädestä, me kaikki aikuiset vetäisimme yhtä aikaa syvään henkeä. Se oli pelottavan näköistä, koska tiedämme, että Onni tuppaa syömään kädetkin nameja ottaessaan. Onni otti marjan nätisti, se osaa olla varovainen halutessaan. Amanda taasen juoksi aika hurjaa vauhtia pojan ohi innostuessaan leikkimään omenoiden kanssa. Koskaan se ei juossut liian läheltä, mutta hurjan näköistä meno oli. Onniin luotan lasten kanssa, mutta Amandaan en luota satavarmasti. Se oli tällä kertaa hyvin käyttäytyvä. Antoi silittää itseään, otti nätisti marjoja kädestä (ja sylkäisi maahan), juoksi pojan heittämienkin omenien luo, ei pahastunut vaikka sai vahingossa omenan kylkeensä (kaksivuotiaan tähtäys ei ole vielä kovin tarkkaa) ja ennen kaikkea se oli rauhallinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Sellainen kuin Onni, voisi sanoa.

En ole juurikaan kiinnittänyt huomiota koirien sosiaalisuuspuoleen ennen Amandan tuloa. Länderit eivät usein ole niitä sosiaalisimpia koiria. Kehoitan yleensä kaikkia sosiaalistamaan omat koiransa mahdollisimman hyvin, mutta en oikeastaan näe itse kovin paljon vaivaa omien koirieni eteen. En ole tehnyt juuri mitään ylimääräistä Amandakaan kanssa. Me elämme liikkuvaista elämää, jossa tulee eteen paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia tilanteita, joten sosiaalistuminen tapahtuu ihan huomaamatta. Annan yleensä kysyjille luvan silittää koiria ja lisäksi ohikulkijat silittelevät niitä kysymättäkin.

Sinänsä mielenkiintoista, että kaikesta vaivannäöttömyydestä huolimatta Amandastakin kuoriutuu esiin sosiaalisempi päivä päivältä. Onni nyt on sosiaalinen ihan luonnostaan. Glennit ovat avoimia ja sitä kautta myös niistä tulee helpommin sosiaalisia. Länderit taas ovat varautuneita. Ländereille tosin on luonteenomaista olla sosiaalisia ensimmäisen vuoden tai pari, mutta aikuistuessaan, ne muuttuvat hyvin varautuneiksi ja niistä tulee epäsosiaalisempia. Niiden kanssa kehotetaankin panostamaan sosiaalistamiseen ensimmäiset kolme vuotta. Amanda täyttää pian kaksi. Tähän asti se on tuntunut muuttuvan sosiaallisempaan suuntaan, mutta on mahdollista, että sille iskee jossain vaiheessa mörkökausi. Toivon toki, ettei iskisi. Silloin joutuisin varmaan panostamaan tähänkin asiaan enemmän.

Minun mielestäni Amanda on varautunut. Se on avoin ja ystävällinen tutuille ihmisille. Se kiipeää ystävieni kainaloon sohvalle katsomaan telkkaria. Se ei hyväksy ihmisiä kovin usein ensi silmäyksellä, mutta antaa silittää itseään hetken tarkastelun jälkeen. Amanda haluaa itse lähestyä ihmistä, sen mielestä on huonoa käytöstä, jos ihminen lähestyy sitä. Erityisen huonoa käytöstä on jos ihminen lähestyy riehakkaaasti. Onni taas kuitaa tälläiset vain iloiselle hännän heilutuksella. Amanda muuttuu varovaiseksi ja mököttäväksi. Onneksi Amanda on kuitenkin anteeksiantavainen ja leppyy nopeasti huomatessaa, että väärin lähestynyt ihminen olikin vaaraton. Tämän vuoksi on helpompaa antaa ihmisten silittää koiria silloin kun molemmat koirat ovat mukana. Onni tunkee itsensä ihmisen luokse ensimmäisenä ja tällöin Amandalle jää mahdollisuus valita haluaako se lähestyä vai ei. Yleensä Amanda tämän jälkeen menee silitettäväksi, mutta ei aina. Esimerkiksi kohdatessamme erään juopon, Onni oli silitettävänä, mutta Amanda siirtyi kauemmas katselemaan.

Sanon, että Amanda on varautunut, mutta se on mielestäni myös sosiaalinen. Se ei ole sosiaalinen sillä kaikille avoimella tavalla, jolla Onni on vaan omalla varautuneella tavallaan. Ajattelen, että varaunut ja avoin ovat saman janan eri päissä ja sosiaalinen ja epäsosiaalinen toisen janan eri päissä. Eli Amanda on varautunut ja sosiaalinen, Onni avoin ja sosiaalinen, ja esimerkiksi Tessa oli varautunut ja epäsosiaalinen. Tessa ei välittänyt muista ihmisistä.

Usein kun puhutaan varautuneesta ihmiset tahtovat sotkea mukaan arkuuden, tai vastaavasti kun puhutaan arkuudesta mukaan on vedettävä varautuneisuus. Minun mielestäni sanat tarkoittavat varsin eri asioita. Arka koira pelkää. Se voi pelätä ihmistä tai jotain muuta. Varautunut koira ei pelkää. Joten puhuessani varautuneesta koirasta en tarkoita pelkäävää koiraa.

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Hupsis, hajosiko kulkuväline TAAS

Ensinnäkään minulle ei juuri ole ollut onnea pöyrien kanssa. Ne hajoavat jatkuvasti. Milloin mihinkin vaivaan. Jos ei tipu ketjut, sitten tippuu poljin. Kumit poksahtevat ja tyhjenevät ihan itsestään. Viime viikolla lisäsi kulkuväline epäonneeni myös julkiset liikennevälineet.

Perjantaina oli ensimmäinen juna rikki, toinen juna rikki ja loppu matka mentiin bussilla ratatöiden vouksi. Vaan eipä tuo haitannut. Päästiin perille puoli tuntia aikataulusta edellä. Kiitän VR:ää. Lisäksi oli ihan huippukonnareita taas. Juu'u suosiooni pääsee kehumalla ja rapsuttelemalla koiriani.

Maanantaina menin kouluun Turusta bussilla. Oltiin matkustettu ehkä sen tunnin, puolentoista verran, kun bussista pullahti nesteet pihalle. Parisen kymmenen minuutin päästä tuli paikalle vara-auto ja päästiin perille. Ei oikeastaan koitunut juuri haittaa tästäkään, sillä olin varannut tarpeeksi aikaa kouluun suunnistamiseen.

Takaisin Turkuun pääsin ilman ongelmia. Seuraavana aamuna lähdin junalla kouluun. Juna olikin bussilla, ratatöistä johtuen, mutta ongelmia ei ollut. Olen siis ehkä päässyt pahasta kulkuneuvokarmasta.

Tänä aamuna ketjut tippuivat kolmesti, pyöräkarmani on yhä huono....

Herra Houdini ja Neiti Näppärätassu seikkailevat

Sunnuntai-aamu. Heräilimme koirien kanssa. Käytin koirat lenkillä pyjamahousuissa. Join ensimmäistä kahvikupillista. Amanda paukahtaa aamiaspöydän ääreen. "Voit vitsit miten kiva nähdä sua. Arvaa mitä me tehtiin. Arvaa missä me oltiin. Tosi kivaa. Ootko ylpee ku tulin takaisin? "
MISSÄ ON ONNI???
Pienen selvittelyn jälkeen, meillä oli koossa tiedot: Amanda on selvästi ollut ulkona, ulko-ovi on kiinni, Onni ei ole talossa.Siispä Herra houdini ja Neiti Näppärätassu ovat murtautuneet ovesta ja lähteneet ominpäin seikkailemaan ja sulkeneet vielä oven perässään. Ne olivat lähteneet aikaisintaan puolisen tuntia ennenkuin Amanda tuli takaisin. Epäilen, että Amanda on mennyt ensimmäisenä ulos ja Onni on seurannut sitä. Meidän sääntömme, ettei ovesta mennä ilman lupaa, ei vielä ole hioutunut Amandan päähän. Ja jos Amanda saa tehdä, niin Onninkin pitää saada tehdä.

Ystäväni ja minä lähdimme etsimään Onnia. Lähimmiltä kaduilta ei löytynyt koiraa. Otettiin käyttöön pyörät. Hajaannuimme etsimään kolmella pöyrällä ja yksi ystävistäni jäi päivystämään taloon. Ystäväni J huomasi väkijoukon ja meni sinne kyselemään , että onko näkynyt jästipäistä terrieriä. Kukas se siellä istui väkijoukon ja poliisien keskellä ellei Onni. Ne olivat Amandan kanssa seikkaileet ihmisten pihalle. Kukaan ei ollut tunnistanut koiria, joten poliisit oli soitettu paikalle. Amanda oli lähtenyt takaisin huomatessaan, että ihmisiä on paikalla ennemmän kuin tarpeeksi. Onni sen sijaan oli tyytyväisenä jäänyt silitettäväksi. Se oli juuri menossa poliisien matkaan, kun J saapui paikalle.

Uskomattoman nopeaa toimintaa poliiseilta ja todella ystävällistä ihmisiltä, ottaa Onni kiinni. Tuhannet kiitokset J:lle, joka löysi Onnin ja muille ystävilleni, jotka auttoivat etsinnöissä.

Kävimme myöhemmin päivällä Turun Linnassa, koirat olivat talossa vielä takaisin tullessamme.

Amandasta ei ole vartijaksi

Sillä aikaa kun Onni ja me ihmiset olimme näyttelyssä, Amanda sai harjoitella yksinoloa tyhjässä talossa. Ystäväni äiti kävi piipahtamassa paikalla. Amanda oli tuijotellut suurilla silmillään huoneen nurkasta hyvin epäluuloisena. Ensimmäinen makupala upposi ja toinen makupala teki Amandasta jo kaverin.

Jaa'a eipä taida neidistäkään olla vahtikoiraksi, mutta parempi se näin on. Yllättävän nopeasti Amanda oli alkanut suhtautua ystävällisesti puoliksi vieraaseen ihmiseen, joka tulee ihan yllättäen. Tosin Amanda on hyväksynyt kaikki ystäväni ilman ongelmia, joten ehkä tämä ei niin yllättävää ollut.

Näyttelyhuumaa

Perjantaina heräsin ihan hirveän aikaisin pesemään Onnin. Jos olisin ehtinyt/jaksanut/muistanut, pestä sen viikon verran aikaisemmin niin ei olisi tarvinnut herätä siinä neljän aikaan hapuilemaan shampoopulloa. Onni kieriskeli ruohikossa lauantai-aamuna ennen näyttelyyn lähtöä, sillä eihän glenni liian puhdas saa olla...

Olimme Raision näyttelyssä, jonne oli ilmoitettu 11 glenniä. Ihan kaikki eivät tainneet olla paikalla, mutta löytyi melkoinen määrä tappijalkaisia partasuita. Onnin kanssa on vain kerran aikaisemmin näyttelyssä käyty ja silloin paikalla oli vain 1 glenni, Onni. Oli siis mukava päästä vihdoin vähän vertaamaan kuinka erinäköinen ja -lainen oma glennini on muihin saman rotuisiin verrattuna.

Olihan se. Ensinnäkin kyllä Onnin glenniksi tunnistaa, mutta meidän näyttelykampauksemme oli vähän... karvainen. Onnilla oli kaksi kertaa niin paljon karvaa kuin toisissa. Huomaa, että minulla ei ihan tuo näyttelytrimmailu ole hallinnassa ja tykkään pitää Onnia pitkässä karvassa. Kaikkein hauskinta oli, että näyttelyarvostelussa luki "Turkki OK". Pitänee lähteä vähän trimmausoppiin kunhan saan muuton pois alta ja sitä rataa.

Ulkonäöltä Onnin siis tunnisti silti glenniksi, mutta luonteeltaan se olikin varsin erilainen. Siinä kun kaikki muut hyörivät ja pyörivät, Onni makasi maassa. Glennejä sanotaan terrieri ryhmän rauhallisimmiksi terriereiksi, mutta se taitaa pitää paikansa vain Onnin kohdalla. :D

Meillä oli pieni piknik glennistien kanssa. Mahtavaa porukkaa. Minut ja Onni otettiin niin ystävällisesti mukaan. Varmaan paras näyttely tähän asti. Ei siksi, että meillä olisi mennyt upeasti (EH ), vaan siksi että ihmiset olivat niin ystävällisiä ja oli mukava höpistä ja naureskella glennin omistajien kanssa.
Kiitoksia vain teille kaikille, samoin kuin rakkaille ystävilleni, jotka lähtivät mukaan!

( Kävin katsomassa pikkupodengojen kehän. Ehkä jonain päivänä... )

OT: Viikonlopusta ja viikon alusta

*haukotus* Jaa'a taas perinteinen maanantai; ei millään olisi jaksanut nousta ylös, pyörästä tippui ketjut työmatkalla kolmesti, ajatus kavhikupillisesta on ainoa mikä pitää hereillä, tekemistä riittäisi yllinkyllin ja sitä rataa... Vaan eipä olekaan maanantai, vaikka onkin viikon ensimmäinen työpäivä. Olin nimittäin maanantaina ja tiistain koulussa. Mielenkiintoinen koulun alotus, etten sanoisi. Harvemmin sitä opettajat laulavat tervetulotoivotuksen ja toinen päivä ei kovin usein suju minigolfin ja taidemuseon merkeissä. Kivaa oli. Niin kivaa, että olisin paljon mielummin tänään koulussa kuin töissä. Luokallamme on yhdeksän oppilasta. Yksi jäi tuntemattomaksi, sillä hän on jossain reissun päällä. Loppujen seitsemän kanssa meillä eilinen päivä naurun ja suunnittelun parissa. Toivonpa, että luokkahenki pysyy yhtä mahtavana jatkossakin.

Viikonloppu oli täynnä puuhaa, alkaen perjantai aamun hyvin, hyvin aikaisesta heräämisestä pesemään Onnia, launtaina näyttelyn kautta, Amandan ja Onnin sunnuntaiseen seikkailuun, josta ei puuttunut murtautumisia, poliiseja ja ihmisjoukkoja. Kunhan kerkiä puran tapahtumat kirjaimiksi.

torstaina, elokuuta 10, 2006

Vinku-Veikko ja Itku-Iita agilityssa

Eilen oli taasen harkkapäivä. Meidän oli tarkoitus mennä tiistaina Onnin kanssa näyttelyharkoihin, mutta simahdin ja harkat jäivät väliin. Koska Onnin harkat menivät mönkää ajattelin, että otan sen Amandan harkkoihin mukaan. Siellä olisi voinut olla koiraton tyttö, joka olisi voinut ohjata Onnia.

Harkoissa oli vain viisi koiraa tällä kertaa. Ohjasin sekä Amandaa, että Onnia, joten olin vähän väliä radalla juoksemassa. Ihan hyvä idea ottaa 1,5 litraa vettä mukaan sen tavallisen puolen litran sijaan. Aurinko ei porottanut, mutta oli silti turhan kuuma.

Amandan kanssa harkat sujuivat huonosti. Sen keskittymiskyky oli ihan poissa ja oli vaikeaa saada sitä hyppäämään aitojen yli. Radan keskellä oli yksi hyppy, jonka yli Amanda ei millään olisi halunnut mennä. En oikein tiedä mikä siinä tökkäsi, kaikki muu sujui ihan hyvin.

Ratapiirros : Kaksi keltaista hyppyä, punainen hyppy, sininen hyppy, sinisen ja vihreän välistä vihreälle hypylle, puomi, kepit, putkeen ykkös päästä, punainen hyppy, muuri
Punainen hyppy oli Amandan kiusana. Takuttiin kauan aikaa keltainen, keltainen, punaisen ohi, keltainen, keltainen, punaisen ali... Olisiko mennyt peräti kahdesti oikein. Sitten jatkettiin ihan ongelmitta, kunnes putkestä pitimennä punaisen yli. Siis piti mennä yli, ei ohi tai ali. Sitäkin sitten takuttiin, mutta se saatiin kuntoon loppujen lopuksi. Puomin alkukontaktit meni ensimmäisellä kerralla lentäen yli. Lopuille kerroilla se sujui, mutta siihen pitäisi kyllä keksiä jotain.

Onni taasen... Voi rakkaus, se oli mahtava! Kerta kaikkiaan upea. Miten se voikin olla noin uskomaton? Sillä oli intoa ja vauhtia. Yhden kerran se jäi nuuhkimaan jotain radalle. Ihan mun mokaa, en tajunnu palkata tarpeeksi usein. Rimat tipahteli muutaman kerran, mutta muuten kaikki sujui leikiten. Onnin ohjaaminen oli helppoa. Se meni sinne minne pitiki ja liikkui innostuneesti.

Onnin ohjaaminen on edellisillä kerroilla tuntunut aavistuksen raskaalta. Sitä on vaikeempi kääntää. Se on vähän niinkuin jyrä, joka etenee tasaista tahtia päättäväisesti eteenpäin. Amanda on siihen verrattuna sähikäinen. Eilen Onnin ohjaaminen tuntui paljon kevyemmältä. Tajusin ehkä sanoa seuraavan esteen aikaisemmin kuin mitä ennen. (Minulla on paha vika sanoa seuraavat liian myöhään.) Joka tapauksessa olen hyvin, hyvin tyytyväinen Onniin.

Kentän laidalla odottamisessa Onni sen sijaan on paljon parannettavaa. Se oli ihan mahdoton. Ja tietysti unohdin suihkupullon kotiin... Amanda oli aluksi fiksu, mutta Onni innosti sen pahoille teille. Odottaminen sujuu mahtavasti melkein missä vain, mutta kun mennään kentälle.. Siellä Onnin pitää vinkua ja vonkua. Siihenkin pitäisi keksiä jotain. Namien piilottaminen toimi jossain määrin Onnilla, Amandalle ei toiminut lainkaan. Amandalla toimii kyllä vesisuihku, joka Onnilla ei vaikuta mitenkään. Jaa'a pitääpä miettiä. Jotain asialle on kuitenkin tehtävä.

Onni treffasi illan päätteeksi suloisen nelikuisen kääpiösnautserin pennun. Oih.. Pentukuume vaan kasvaa.

maanantaina, elokuuta 07, 2006

Tuskien taival kotiin

Eilen tultiin bussilla Raahesta takaisin Vaasaan. Linja-autoasemalta lähdimme piipahtamaan työpaikallani. Aurinko porotti kuumasti ja neljän kilsan kävely sai minut ja koirat ihan läkähdyksiin. Koirat jäivät lepäilemään varjoon ja minä käväisin töissä ja täytin samalla vesipullot.

Parikymmen minuutin levon jälkeen suunnistimme kotia kohtia. Menimme toista reittiä kuin yleensä. Yritin valita mahdollisimman varjoisan reitin, ettei Onni ihan läkähdy. Kaarsimme vähän liian kaukaa ja päädyimme Prisman luo. Kävin hakemassa meille vähän evästä. Koirille luut ja minulle vähän purtavaa. Menimme varjoon lepäilemään. Onnille maistui vesi, mutta Amanda taisi vain tuhahtaa sille.

Jatkoimme matkaa Kotirannan kautta kohti kotia. Matkalla Onni kävi hurmaamassa pari ihmistä. Amanda kävi vain nuuhkaisemassa, mutta Onnihan jäi sinne pitkäksi aikaa silitettäväksi. Tallustimme kuumaa asvalttia pitkin kotiin. Jalat alkoivat tuntua vähän hassuilta. Kotona selvisi miksi jalat tuntuivat niin kummilta. Olin saanut kumpaakin jalkaan kaksi isoa rakkoa. Toiset kantapäähän ja toisen päkiään. Kotona ei enää kävelystä meinannut tulla mitään, kun ei tiennyt miten olisi jaloilla astunut ilman, että osuu rakkojen päälle.

Nyt on jalat laastaroitu, mutta kävely ei vieläkään maistu. Onneksi pyörä oli kunnossa ja ei tarvinnut tulla enää kävellen sitä seitsemää kilsaa töihin. Auh, auh, auh...

9 koiran treffit

Lauantaina lähdimme iltasella treffaamaan Peppi-glenniä. Niistä treffeistä tulikin vähän isompi tapaaminen ihan huomaamatta. Siellä oli hetkessä yhdeksän koiraa pihalla nuuhkimassa toisiaan. 2 glenniä Peppi ja Onni, 2 eurasieria Dona ja Tilta, 2 heeleriä Vikinä ja Tara, 1 samojedi Cata, 1 sekarotuinen Santte ja 1 länderi Amanda. Siellä sitten yhdeksän koiraa makoilivat, istuivat ja seisoskelivat pihalla, kun me emännät juorusimme. Oli todella mukavaa ja leppoista.

Amanda oli vähän pöhkö. Se punki ihan Pepin viereen, ja jossain vaiheessa alkoi nuuhkimaan ilmaa ja tajusi, ei tuo olekaan Onni. Me kohteliaasti nauroimme sille ihan kippurassa, kun se marssi loukkaantuneena Onnin viereen mulkoilemaan Peppiä. Amandan piti myös ehdottomasti lähes ryömiä Pepin omistajan syliin. Onneksi se ei tunkenut juopuneen miehen syliin. Onni sen sijaan kellahti heti selälleen miehen rapsutettavaksi ja Taran nuoli häneltä naaman märäksi.

Onni oli melkoinen jättiläinen Peppiin verrattuna. Glenniuroksen ja -nartun koko ero on kyllä aika iso. Ainakin näiden meidän tapaamien narttujen ja Onnin. Raisioon on ilmoitettu 11 glenniä ja siellä voikin vertailla vähän paremmin miten erinäköinen Onni oikein on.

Dona, Tilta ja Cata muodostivat oikein kauniin väri skaalan. Tilta on lähes musta, vain pienet ruskeat merkit, Dona kauniin punainen ja Cata puhtaanvalkoinen. Meillä olikin aikamoinen joukko eri värejä, kokoja, turkin laatuja, korvan muotoja ja koiran ikiä koolla. Ei yhtään ihme, että ohikulkevat ihmiset pysähtyivät katselemaan ja autot hidastivat vauhtia.

Treffien jälkeen lähdimme hirviaidan taakse hiekkakuopille lenkille. Siellä on ihana autotie, jota pitkin on hyvä kävellä. Mukana oli vain viisi koiraa, jotka painalsivat sitäkin innokkaammin. Amanda kirmaili ja juoksenteli ihan läkähtyäkseen. Hiekkakuoppaa ylös, alas ja ympäri. Ne riehuivat heikan keskellä Onnin kanssa niin, että hiekka vain pölisi. Lopulta niiden oli pakko rauhoittua, koska Onni sai hiekkaa niin paljon nenäänsä,e ttei kyennyt kuin aivastelemaan. Santte johti joukkoa ja Amandan piti juosta Santen ja meidän muiden välillä. Se varmaan kiersi kaikkein pisimmän lenkin, vaikka ei pikkuinen Tara kovin kauas jäänyt, sillä sen piti saada juosta Amandan mukana ja Vikinän mukana ja Onnin mukana ja vähän Santenkin mukana. Kun päästiin takaisin sisälle, oli lattia täynnä väsyneitä koiran raatoja. Tara ja Amanda jaksoivat riekkua yhdessä vasta seuraavana aamuna...

(Kuvia on kamerassa, laittelen niitä ehkä joskus..)

lauantaina, elokuuta 05, 2006

Kyläilemään Raaheen

Eilen tultiin tänne Raaheen. Kerrankin olin varannut tarpeeksi *pieni katko kirjoitukseen, käyn katsomassa mitä haukuntaa keittiöstä kuuluu. Onni on vienyt kaikki lelut ja Tara komentaa sitä leikkimään. Otan kameralla pari kuvaa ja naureskelen hetken koirien leikille. Kaikki jahtaavat lelu suussaan juoksevaa Onnia talon ympäri. Otan Taran ja Amandan tietokonehuoneeseen* aikaa kävelymatkaan asemalle. Sen menikin ihan kaksin kertainen aika, sillä otimme pari odotusharjoitusta ja kiersimme pitempää kautta. Keskustassa oli jotkut Vaasan 400-vuotisjuhlat ja paikka oli täynnä väkeä. Pällistelimme siellä hetken koirien kanssa.

Junamatka Vaasasta Seinäjoelle oli ihan tuskaisen kuuma. Seinäjoella saimme vaihtaa ihanaan ilmastoituun IC-junaan. Ah, mikä helpotus. Junassa oli ihanaa väkeä. Pari australianterrieriä kävi tutustumassa meihin. Amanda hurmaantui pieneen sekarotuiseen uroskoiraan, joka oli yhtä ihastunut Amandaa. Se olisi jäänyt meidän kanssamme samalla pysäkillä poiskin, vaan joutui jatkamaan vielä hetken eteenpäin. Lisäksi vaunussa oli mahdottoman suloinen mopsipentu. Amanda ja Onni ikuisestettiin matkalla paperille. Nuori tyttö kävi vaunussa piirtämässä koiria ja antoi kuvan meille. Se on ihana! Kun pääsen kotiin kehystän sen ja laitan muuton jälkeen seinälle.

Pääsimme siis oikein mukavasti Raaheen. Tara on kasvanut jo isommaksi. Se on aivan valloittava pentu. Tuli heti pusuttelemaan minut. Pienen arastelun jälkeen myös koirat tervehdittiin ja illalla ne jo riehuivat Amandan kanssa ympäri taloa. Ihana Santte tuli meidän viereen yöksi nukkumaan ja Vikinä kerjäsi maharapsuja. Mahtavaa on ollut.

Onnilla ja Amandalla on nyt uudet hihnat ja Onnilla on uusi pantakin. Pitänee ottaa jossain vaiheessa mainoskuvia Onnista uusissa vermeissä. Ovat hienot ja kätevät.

Kolmikon omistaja lähti Santen kanssa kaverikoiratapaamiseen ja minä jäin hoitamaan loppuja. Amanda ja Tara nukkuvat jaloissani ja Onni ja Vikinä nukkuvat portin toisella puolella. Taidanpa lopettaa kirjoittelun, avata portin ja mennä leikkimään :D

perjantaina, elokuuta 04, 2006

Askartelua-paskartelua

Koskaan, ei pitäisi sanoa koskaan... Taasen tuli todettua. Mun koirat ei koskaan tuhoile Mitä nyt Amanda vähän testaili hampaitaan tuolin kulmaan ja nojatuolin käsinojaan. No tästä selvittiin ku tajusin tuoda enemmän luita koirille. Onni oli nimittäin haalinut kaikki luut itselleen ja Amanda sitten puhdisti hampaitaan vähän muihin pintoihin. Ajattelin, että ne se oli sitten siinä. Hurraa, olemme selvinneet epämääräisistä askarteluista.

Tällä viikolla neiti oli löytänyt korvatulpat ja ottanut ne paketista. Juu'u, varmaan Onni on pitänyt hirveetä mekkalaa ja Amandan oli yritettävä tukkia korvansa. Vaan kumpikaan korvatulpista ei mennyt rikki. Tämä tapahtui muistaakseni tiistaina. Eilen kotona odotti taitelija-Amanda, joka oli päättänyt syödä mustepatruunaa sängyllä. Tokihan mustepatruunoiden oikea paikka on rappusella. Ehkä tämä voisi aavistuksen olla minun vikani? Yllättävän vähäiset vahingot. Muutama mustetarha löytyi sängystä, mutta onneksi siellä oli huonoimmat lakanat, joten ei niin paha juttu. Amanda oli saanut päällensä vain yhden pienen mustetahran. Juu, ei meillä tuhoilla.

Olen myös väittänyt sijoituskasvattajalle, että Amanda ei varasta pöydästä. Joo no.. Se ei varastanutkaan ennen keskiviikkoa. Keskiviikkona kasa puruluita oli mystisesti kadonnut pöydältä. Joko olen antanut ne koirille ja unohtanut koko jutun (täysin mahdollista) tai sitten neiti Laiheliini on päättänyt ruokkia itsensä. Onni se ei ole ollut, sillä se ei yllä pöydälle.

(Hymiöt sivulta http://www.cosgan.de/ ja idea hymiön käyttämiseen on Kipalta)

torstaina, elokuuta 03, 2006

Agia, odotusharjoituksia ja muuta pientä purtavaa

Eilinen meni taasen Amandan agiharkoissa. Otin mukaan salaisen aseen, vesipullon. (Kiitoksia muuten Pia vinkistä ;-) Monelta olen kuullut, mutta sulta se jäi mieleen. ) Ajattelin pelata kovilla panoksilla kentän laidalla huutamisen suhteen. Annoin pullon vierustoverille, joka jäi kentän reunalle odottelemaan siksi aikaa, kun kasasimme rataa. Käskin hänen suihkaista huomaamattomasti, joka kerran jos Amanda vinkuu. Kun palasin takaisin, Amanda oli vinkunut muutaman kerran ja saanut suihkun. Rauhoituimme hetken. Aloitin odotteluharjoitusten toisen osa. Käskin Amandan odottaa ja menin vähän matkaan päähän, käännyin takaisin ja palkitsin. Pidensin vähitellen matkaa ja lopulta katosin välinesuojaan. Amanda oli hiljaa. Jatkoin odotteluharjoituksia, kun odottelimme vuoroamme. Rataan tutustumisvaiheessakin Amanda oli pysynyt joka kerran hiljaa.

Meillä oli silmukkaharjoituksia. Neljä peräkkäistä hyppyä. Aloitetaan kakkosaidasta. Kakkonen yli, kierretään ykkösaidalle, ykkönen ja kakkonen yli, kierretään takaisin ykkös aidalle, ykkönen, kakkonen, kolmonen yli, kierretään takaisin ykkösaidalle, ykkönen, kakkonen, kolmenen, nelonen yli...
Vaikeaa oli saada Amanda menemään neljä aitaa perkkäin. Vedin käden alas, enkä tajunnut käskeä ajoissa seuraavalle esteelle. Meillä oli lopussa rata, jossa tultiin putkelta kahden hypyn kautta kepeille. Siinä oli kyllä niin vaikea saada Amanda sen toisenkin aidan yli. Ei millään meinannut onnistua. Huusin joka kerta väärään aikaan. Kun sitä muistaisi huutaa Amandan ollessa ilmassa ensimmäisen aidan yllä. No saimme sen lopulta onnistumaan. Tälläinen hiominen oli kivaa. Ei vain, että Amanda onnistuu jossain, vaan että minäkin onnistun ohjaamaan oikein.

Tunnin loputtua olimme kentän vieressä kerhotalon luona. Toinen koira tuli portista kentältä. Minä juttelin puoliksi kääntyneenä Amandasta pois. Amanda saattoi provosoida toista narttua, joka ei oikein tykkää muista nartuista, katsomalla sitä, ja molemmat ärähtivät toisilleen. Minä rääkäsin jotain (varmaan kiroilin.. en muista) ja levittäydyin uhkaavasti Amandan ylle. (Jos tiedätte sellaisen Perrrrrkeleen-rakki -asenteen, niin olin sellainen.) Ama hiljeni samantien ja hyvä, ettei heittäytynyt selälleen. Se osaa hyvin esittää nöyrää, pientä, säälittävää koiraa, joka ei koskaan yhtään mitään koskaan tehnyt. Toinen narttu meni hyvin omistajan hallinnassa meidän ohi. Jatkoimme yhdessä matkaa kohti kotia tarkkailleen koirien käytöstä. Toinen pääsi kerran rähähtämään uudelleen, mutta siinä vaiheessa pelkkä vilkaisu riitti Amandalle ja se nielaisi mahdolliset mutinat kurkkuunsa ja ansaitsi ruhtinaalliset kehut. Amandalla on paha tapa vastata rähinään. Se ei aloita rähinää, mutta ei taatusti myöskään käännä poskeaan.

keskiviikkona, elokuuta 02, 2006

Onnillinen päivä

Eilinen päivä menikin pääasiassa Onnin kanssa puuhatessa. Amanda sai lepäillä tämän päivän agituntia varten ja harjoitella kotona yksinoloa. Meillä oli Onnille aika lääkäriin. Käytiin näyttämässä posken haavaa ja ottamassa pojalle rokotukset. Pääsimme lääkäriin ystäväni kyydissä. (Kiitoksia! ) Kävimme Länsi-rannikon eläinklinikalla, joka on mielestäni oikein mukava lääkäriasema ja siellä koiria on aina hyvin hoidettu. Höpisimme niitä näitä ja Onni sai huomaamatta piikit niskaansa, hampaat ja korvat kurkattiin sekä tarkistettiinpa vielä, että toimiiko siru. Hyvin toimi. Lääkärireissu meni oikein miellyttävästi ja eikä siinä aikaakaan kauaa kulunut.

Lähdimme seikkailemaan kohti agilitykenttää, jossa ystäväni oli Romin kanssa treenaamassa. Olen asunut Vaasassa jo ehkä kymmenisen vuotta, mutta en silti osaa suunnistaa juuri keskustaa kauempana. Kentälle pääsi kuulemma oikein helposti rantaa pitkin jäähallin ohi mentäessä ja se on jossain pesäpallokentän takana. Olen joskus ollut jossain rannassa, jäähallillakin olen käynyt, samoin kuin pelaamassa kerran pesäpallos sillä kentällä ja katsomassa agikisoja treenikentällä, mutta...

Me lähdimme sinne suuntaan missä oletin meren olevan. Kävelin vähän epäillen, koska tie näytti joltain mökkitieltä lähinnä. Onni meni rehvakkaasti edellä. "Tästä näin, eteenpäin!" Välillä se jäi katsomaan, että seuraanko ollenkaan. Uskomatonta kyllä olimme valinneet edes vähän oikein tien sillä puiden välistä pilkotti jäähalli. Kävelimme siis eteenpäin. Odotin vähän, että päädymme jonkun pihaan, mutta löysimmekin sen sijaan itsemme rannasta. Onni pujahti kahlaamaan.

Jatkoimme rantatietä eteenpäin. Alkoi jo vähän tuntua siltä, että reitti on oikea. Saavuimme jonkun museon luo. Näin sellaisen keltaisen rakennuksen minkä tiedän nähneeni joskus, mutta en osannut yhtään paikallistaa missä olimme. Onni lähti suunnistamaan museon ohi ja sillan ali, ja minä seurasin perässä. Löysimme pallo kentän. Valitettavasti kenttä oli tennispallokenttä, ei pesäpallokenttä. Tuijottelimme Onnin kanssa hetken toisiamme ja totesimme äänettömästi, että tästä tuli _taas_ tälläinen reissu. Ei ihan eka kerta, kun ollaan eksyksissä.

Kävelimme keltaisen talon luo, jonka muistin nähneeni ja jatkoimme siitä epäilemvästi rantaa myöden eteenpäin. Jostain kuului koiran haukun ja lähdimme suunnistamaan ääntä kohden. Löysimme pitkospuut, joita pitkin Onni käveli ja uuden rannan, jossa Onni kävi kahlaamassa uudelleen. Lopulta näimme myös pesäpallokentän ja tajusimme suunnistaan sen takana olevalle kentälle. Aika hyvin. Vain kerran lähdettiin väärään suuntaan ja jouduttiin kääntymään.

Katseltiin treenejä ja Onni vähän harmitti, kun se ei päässyt mukaan, mutta se pääsi lenkille Romin kanssa treenien jälkeen. Takaisin kotiin pääsimme autolla. Oli hauska reissu. Olimme oikein tyytyväisiä kotiin päästessämme ja vielä tyytyväisemmäksi muutuin, kun huomasin, että yläkerran naapuri on muutto-aikeissa.