Vauvoja

Kävin keskiviikkona katsomassa Kujeen ensimmäisiä lapsenlapsia. Olivat söpöjä ja tulivat iloisena laumana heti tervehtimään. Kyllä koiranpennut on vaan niin suloisia piraijahampaistaan huolimatta.

Kumma kyllä pentukuume ei noussut. Johtuisiko siitä, että Tapa on ihan pentu vielä. Vaikka se täyttää kohta vuoden, niin se on ihan vauva. Juoksujen jälkeen käytös on vähän rauhoittunut ja muuttunut vakaammaksi, joten ehkä siitä kasvaa vielä joskus fiksu aikuinen. Tai no meidän lauma ja fiksuus ei ehkä kulje ihan samaa reittiä.

Noin muutenkin Tapassa tapahtuu koko ajan kehitystä parempaan suuntaan. Näyttelyjuttuja pitäisi treenata ennen Tampereen näyttelyä. Agia se on mennytkin, V:n kanssa hyvin ja mun kanssa kohtuullisesti. En enää ole niin epätoivoon vaipumassa kuin aluksi siitä, ettei me olla samalla kartalla. Tapa etenee sen verran mukavasti V:n näpeissä, että voin tyytyä katseleen kentän laidalta.

Kevättä

Kevät tulee, vaikkakin tuntuu, että lunta on yhä toivottan paljon. Kuva on otettu Pirkkalassa lämmittelylenkillä viime viikon keskiviikkona. Tie oli lumeton, mutta pelto yhä lumen vallassa. Vähän niinkuin meillä piha on lumen vallassa, mutta tiet on jo sulat ja metsäkin paikoitellen.

Länderipose tänään metsässä:


Vaikka isommat tuntuu välillä olevan sitä mieltä, että Tapa on rasittava kakara. ( Erityisen rasittava silloin, kun se saa pusuttelukohtauksia. Vaikka pusuttelu kuulosta mukavalta, niin Tapa osaa kyllä vetää sen välillä vähän överiksi. ) Niin se on silti niiden pikkusisko ja välillä ne saa jopa kuvattua kesken herkän perhehetken. Tässä Pila hoivaa Tapaa.

Sylinlämmittäjiä

Me ollaan treenattu, kisattu ja niiden vastapainoksi myös koomailtu kotisohvalla. Treenien ja kisojen suhteen suunnitelmat vaan suhisee päässä. Aika näyttää mitä sitten toteutuu. Tarttis agin lisäksi pohtia myös näytelmiin lähtemistä ja ehkä harjoitella sitäkin varten.

Remontti ei sen kummemmin oo edennyt. Sähköt toimii, mutta jotain niihin pitäis tehdä vielä. Kylppäri odottaa (yhä) kattolautoja ja kaapistoinspistä, joskin jälkimmäiseen sain taas yhden idean Ikeasta. Ehkä joskus. Me ollaan aika hitaita.

Länderit on aikas mukavia otuksia. Niissä riittää tarmoa ja koulutettavuutta harrastamiseen sekä toisaalta ne on kotona suloisia sylieläimiä.

Syliin mahtuu kolme


Tai joskus jopa neljä länderiä ;)

Kuvia matkan varrelta

Kännykuvia kisareissuilta.

Raisiossa


Raisiossa


Helsingissä

Turuuus

Turun reissu tehty. Mikä siis todellisuudessa tarkoitti sitä, että menin Raisioon kyläilemään, kisasin Liedossa ja Turkua oli reissussa mukana vain pieni kiertolenkki kotikulmilla. Jännästi kaikista niistä paikoista joissa olen asunut vain Muhkurin talo tuntuu kotitalolta. Sieltä on paljon hyviä ja iloisia lapsuusmuistoja.

Meidän kyläilyt meni paremmin kuin osasin odottaa. Neljän länderin lauma kun on melkoinen sähläjengi, enkä aikaisemmin ole yksin koko porukkaa tainnut missään kuskata. Vaan koirat käyttäytyi oikein kiltisti ja tykkäsivät kovasti jopa kyläpaikan vuoden ikäisestä lapsesta, vaikka eivät niin pieniä lapsia juuri ole nähneet.

Varsinkin Tapa oli tosi positiivinen yllätys. Se on välillä saanut "paniikkikohtauksia" erilaisista asioista, mutta juoksun jälkeen se ei ole säikkynyt niin paljon. Se moikkaili ihan rohkeasti ihmisiä ja liikkui reippaasti joka paikassa. Se on saanut itsevarmuutta ja toivottavasti tämä suuntaus jatkuisi. Olen niin tyytyväinen sen kehitykseen.



Matka oli niin keväistä, mutta Tampereelle palatessa koitti talvi. Piha oli palatessa paljon lumisempi kuin lähtiessä ja lisää tuntuu kerääntyvän. Onneksi kennelyskäkarenssi on ohi, joten voidaan sentään treenata hallilla, koska kepit on jälleen lumen alla. Ja sitä paitsi kontaktit on tällä hetkellä suurin murheenaihe. Sikäli ei hukuta lumeen.