tiistaina, marraskuuta 23, 2010

Sairasta

Viikonloppu oli mukava. Oli kavereita kylässä ja oli jotenkin niin rentoa. Leivottiin omituisia muffinisekoituksia ja shoppailtiin Ikeassa. Ostin tosi söpön pehmolelun koirille. Ajattelin, että jos vaikka käyttäisi Pilan palkkaamiseen. Pikkuneiti varastikin sen, kun selkäni käänsin ja yritti palkkauttaa itsensä kiskomalla sitä treenitaskuhameen takataskusta. Treenikaveri otti siitä lelusta kuviakin. Meillä oli varsin hauskat sunnuntaitreenit :D Hyvät seurakaverit ja huumorintajuiset ryhmäläiset on ihan parhautta.

Kuje oli sunnuntaina aikas ärhäkkänä Cellolle. Mielessä kävi, että joskos sillä alkaa juoksut, vaikka laskeskelin, että ne ois vasta joulukuussa lähempänä tammikuuta tulossa. Maanantaina aamu meni töissä ihan kivasti, mutta puolessa välissä päivää katos totaalisesti voimat. Menin työterveyden kautta kotiin ja sain yhden päivän sairaslomaa, joka toivottavasti riittäis. Ei tekis mieli nyt suuremmin sairastella. Koko viikon alku meni ihan sekasin ja suunnitelmat kaatu. Jos sairastella täytyy niin loppuviikko ois sopinu paremmin.

Kujeen virtsanäytteen tulokset oli puhtaat. Kurjempi homma. Nyt kuukausi mennään K/D ruoalla ja katsotaan mitä veriarvot sitten näyttää. Surkean maanantain kruunas se, että Kuje todella aloitti juoksunsa. Cello oli todellakin ainoa, joka ilahtui siitä.

Fiilis on matala. Maanantai oli kaikkineen sellainen katastrofipäivä, ettei mitään järkee. Ehkä se nyt oli pohja ja pitää vaan alkaa kipuamaan ylöspäin. Kaivaudun osan ländereiden kanssa sängyn pohjalle potemaan. Vain osan, koska täällä leikkaamattomia uroksia ja narttuja.

Ama

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Kujeen tulokset tuli

Perjantaina otettiin uusi verikoe. Munuaisarvot olivat jatkaneet väärään suuntaan eli kohonneet hitusen lisää. Kujeelle ostettiin munuaisvaivaisen ruokaan. Vielä pitäisi tutkia virtsanäytteestä että jos kyseessä voisikin olla joku hoidettava juttu. Munuaisten vajaatoiminta on sikäli kurja sairaus, että sitä ei voi parantaa. Kujeella ei siinä tapauksessa kovin montaa vuotta ole, ruoan vaihdon jälkeenkään, jäljellä.

Kuje
Kuje on oikein pirtsakka ja ihan normaali itsensä. Se on nautiskellu metsässä juoksemisesta muiden kanssa.

torstaina, marraskuuta 18, 2010

Ohjatut treenit: mukaan ottaminen

Tänään käytiin V:n kanssa SDP:llä. Yllättäen siinä kävikin niin, että sain itse treenata koko tunnin. Meillä oli matkassa viisi länderiä, joista radalle pääsi Amanda ja Pila. Cello vähän humputteli toisella radalla sillä aikaa V:n kanssa kun me treenattiin. Iloisesti se tunti meni taas. Kuiku ei sit päässy ollenkaan, mutta sen maha oli semmoinen pallero eilisistä sapuskoista jota uppos enemmän kuin ois hyväksi, että ehkä se oli vaan kiitollinen ettei tarttenu rehkiä.

Aloitin Pilan kanssa. Tehtiin pätkissä eikä 23:sta esteestä menty lopulta kuin 12. Pila ei ollut nyt ihan niin kierroksilla kun se pääsi ensimmäisenä ja meillä meni itseasiassa todella hyvin. Muutaman kerran se pääsi roikkuun mun hihasta ja kerran karkas toiselle radalle moikkaan Celloa, mutta pääasiassa se pysyi näpeissä.

Ratapiirros

Alun ohjauskuviota otettiin niin, että heitin aluksi kakkoshypyn oikean puoleisen siivekkeen kohdalta yli ja nappasin sit oikealla kädellä mukaan kolmoselle, sekä sylkkärillä pyöräyttämällä vasemman siivekkeen puolelta ympäri. Sylkkäri toimi Pilan kanssa loistavasti. Aman kanssa otettiin suosiolla samaan kohtaan toi ensimmäinen tapa, mutta siinä piti muistaa jarruttaa ennen hyppyä ja jäädä käden kanssa odottamaan siivekkeen viereen ja ohjata pieni pyöritys. Jos Amandan kanssa lähti liikkeelle, niin se vaan jatkoi matkaa jonnekin huitsinnevadaan ja kolmoselle meno vaikeutui. Kun malttoi odotella sen pyörityksen Ama tuli hienosti siivekettä nuollen ja meni nätisti kolmoselle. Sylkkärissä Pilan kanssa piti muistaa lähteä ajoissa liikkeelle, koska muuten neloshyppy oli tosi vaikee saada mukaan. Molemmat meni hienosti vitosputkeen, vaikka vähän jännitin erityisesti Pilan kanssa puomia.

Seiskahypylle kokeiltiin myös eri vaihtoehtoja. Mulla oli alkuperäisenä suunnitelmana todella kaamee siksakki. En oikein tiedä mistä se ees putkahti mieleen. Tein seiskahypyn takana pakkovalssin, mutta tein sen oikean siivekkeen luona, enkä suinkaan loogisesti vasemman, sitten vielä takanaleikkaus ysiputkeen. Kokeiltiin Amsin kanssa ja ihna järkyttävät kaarrokset. Amanda luki kutosputkesta tullessaan seiskahypyn hylkypuolelta, mutta lähti mukaan pakkovalssiin kun olin tarpeeksi sitkeästi odottamassa. Mitään järkeä tuossa ohjauksessa ei kyllä ollu.

Pilan kanssa toimi seiskalle takaakierto ja sit ysiputkelle takaaleikkaus. Sen sai vielä kympille hienosti leikattua, kun sen kanssa noita takana leikkaamisia on niin paljon helpompi tehdä kuin Amandan. Amandalle taas toimi paremmin pakkovalssi vasemman siivekkeen puolelta ja kun se lähti pakkovalssiin, niin piti tehdä persjättö, ja muistaa käskyttää ajoissa ysiputki ettei Ama kääntynyt kasilta väärään suuntaan. Ja sit piti juosta täysiä että ehti tekeen kymppihypyllekin persjätön. Se toimi hienosti pienin kaarin. Takanaleikkauksilla kaikki vaan valui ja vanui minne sun sattuu.

Amandan kanssa jatkettiin rata pätkissä loppuun asti. Törmättiin taas ihanaan keinuongelmaan. Eka kerta meni ok, sen jälkeen tökki. Äh ja pöh. Tiedä mitä sen kanssa keksis. Meidän kontaktit on muutenkin niin kauheet. Huoh! Saatiin tehtyä A hyvin (enkä edes palkannu..) Mua jotenkin epäilytti, että se kohta ei millään onnistuis kun 15 hyppy oli takaakierto jonne tultiin keinulta. Me tosin ei tultu keinulta vaan paikoiltaan keinun edestä.

Ratapiirros

Kun sen vihdoin sai takaakiertoon, niin loppu sujui kuin itsestään ja ehdin hyvin keppien luo varmisteleen. Kauheen vaikee vaan oli pitää linja niin, että Ama ei karannut A:lle tai hypänny 15:sta hylkypuolelta suoraan. Ja sitten se että ois pitäny liikkua eikä pysähtyä. Töks, töks. Vaikeeta. Keppien jälkeen jankattiin mun linjaa ja sitä kun Ama haahuili kun ei se tienny mikä este ois seuraava. Aina se meni oikein putkeen, mutta vaan sen vuoksi, että vaihtoehdot oli sen mielestä molemmat (keinu ja puomi) typeriä.

Lopussa tuli taas kiva pyöritys kun siihen keksittiin Amandalle toimiva ohjaus.
Ratapiirros
Aluksi yritin pyörittää 22 hypyn vasemmanpuolesen siivekkeen kohdalla, mutta vaihteeksi taas homma valui. Jos jäinkin 21 hypyllä taakse ja tulin kutsuun 22 hypyn oikean puoleisen siivekkeen kohdalle, niin Ama tuli hienoin pienin kaarin. 22 hypyllä piti muistaa ottaa se taas tarkasti käteen, että saa sen siivekettä nuollen mukaan ja sit pystykin huiskauttaan 23:lle. Tää oli kiva kohta ja jäi hyvä mieli kun tuli oivallus ja onnistuminen. Jee! Hyvät treenit :D

maanantaina, marraskuuta 15, 2010

Ohjatut treenit: kisapaniikin nostatus

Pila pääsi taas sunnuntaitreeneihin ja se olikin läntsyjengin ainoa ohjattuihin päässyt kun Kujekaan ei mennyt V:n matkassa keskiviikon treeneihin. Mulla oli Cello myös mukana ja V ois saanu sen kanssa kokeilla jotain pientä sivussa, mutta tällä kertaa treeni oli semmoinen, ettei sinne sivuun oikein päässy mitään tekeen. No, voin sanoa, että V nauroi sen verran kippurassa meille, että ihan oikein vaan sille ettei mitään saanu tehdä.

Kouluttaja oli keksiny oikein kidutusmenetelmän. Ryhmäläiset suljettiin koppiin sillä aikaa kun miehet laittoi numerot paikoilleen. Sitten meille annettiin kolme minuuttia aikaa tutustua rataan, jonka jälkeen piti mennä takaisin koppiin ja yksi kerrallaan tulla radalle. Radalta joutui pois heti kun tuli ohjausvirhe. Riman tippumisia ei laskettu.

Rata näytti suurinpiirtein vähän tältä:
Ratapiirros

Mä aloitin Pilan kanssa. Mulla iski jo rataantutustuessa kisapaniikki. Päästiin 9 hypylle asti ekalla kierroksella. Mulla tosin ohjaus hajos jo kakkosella, nelonen oli Pilan ihme pelastus, vitoselle jouduin tekeen jonku ihme takanaleikkauksen koska olin nelosen jälkeen väärinpäin. Kutonen oli ihana putken suun jonne Pila haki hyvin. Seiskalla törmättiin toisiimme, mutta Pila kiltisti meni hypyn taakse. Ihan kamalaa.

Seuraavalla kerralla onnistuttiin tekeen eka hyppy oikein, mun pakkovalssi kakkosella epäonnistui ja Pila luki kolmosputken. Kolmas kierros oli pelastelua, mutta päästiin melkein loppuun asti. Tai oikeastaan päästiin loppuun kun ei onnistunu pillin vihellys ennenkuin sain kuin sainkin Pilan viimeisen hypyn yli. Tän jälkeen palasin takas vain yhden onnistuneen hypyn suoritukseen. Viimeisellä kerralla Pila haisteli tosi paljon. Se rauhoitteli mua alusta asti, mutta homma paheni joka kierroksella. Lisäksi se valui lähdössä kiinni ekaan rimaan. Viimeisellä kerralla päästiin hypylle 12 asti ja sit 13 meni ohi kun en muistanu jarruttaa ajoissa.

Todella kaameeta ohjausta. 7 hypylle en saanu millään Pilaa oikein. Ajattelin sen takaakierroksi, vaikka siihen ois pitäny tehdä valssi. Ja koska ajattelin sen takaakierroksi niin olin joka kerta ihan väärässä paikassa ja valssi valui. Viiden kierroksen jälkeen saatiin tehdä rata pätkissä ja hioa ohjaukset kohdilleen. 7 hypyllä piti tehdä oikea aikainen valssi, kasin jälkeen hyvä haltuunotto, muuten Pila valui tyhjyyteen, 12 hypyllä piti muistaa jarruttaa ja loppu piti ohjata suoralla linjalla 12-13-14 eikä tehdä jotain tyhmää takanaleikkaamista 13:n jälkeen, koska se ei nyt vaan toiminu millään.

Positiivista oli huomata, että Pila paikkas mun virheitä kohtuullisen hyvin. On se vaan hieno koira. :D

lauantaina, marraskuuta 13, 2010

Viikko pitemmin purettuna

Ah, viikonloppu ja vielä suhteellisen vapaa sellainen. Tänään oli mentaalivalmennuksen jälkimmäinen luento ja huomenna on tiedossa agilitya. Ohoh, ja musta kun tuntui kalenteria katsoessa että tyhjää täynnä.

Ei arjeksikaan ollut mitään suuria suunnitelmia ja silti oli niin kiireistä. Tiistain agitreenit meiltä jäi Aman kanssa väliin. Oli vähän kuljetusongelmaa, karmeeta flunssafiilistä ja lopuksi kyseessä oli varmaan hyvä onni, koska satuin sit näkeen kun Kuje tipahti nojatuolista.

Koska kyseessä on länderi, niin ajattelin heti että kyseessä on epilepsinen kohtaus. Perjantaille saatiin lääkäriaika ja siellä verikokeissa selvis, että ei ookaan mitkään ihan normaalit veriarvot. Munuaisten jotkut arvot on koholla ja on muutakin häikkää. Missään hälyttävissä tiloissa ei arvot olleet, mutta ei myöskään normaalit, mitä ne pitäisi, epilepsian ollessa kyseessä olla. Viikon päästä otetaan uusi verikoe ja jos arvot on yhä oudot, niin lähdetään tutkimaan munuaisia ja tehdään ruokavalioremontti. Kuje on ihan normaali ittensä, eikä vaikuta yhtään kipeältä.

Kaikkinensa olen varmaan itse paljon järkyttyneempi tuosta sen tuolilta tipahtamisesta kuin Kuje itse. Mikä johtuu ihan siitä, että suoriltaan kuvittelin sen olevan epiä. Ei meillä normaalisti koirat muksahtele alas tuoleilta kesken unien. Kuiskis on siinä iässä kun epilepsia ländereillä usein puhkeaa, ja sillä (kuten oikeastaan kaikilla ländereillä) on riski sairastua. Vaikka tällä hetkellä arvio on, että se oli kipureaktio johonkin munuaishäikkään, niin ei epilepsiaa varsinaisesti pystytä sulkemaan poiskaan, koska ei ole mitään testiä millä epilepsian voisi todeta. Tällä hetkellä voidaan vaan odottaa ja katsoa tapahtuuko vastaavaa toista kertaa.

Vähän tuntuu liiotellulta säikähtää sitä, että koira tipahtaa tuolilta. Kuje oli normaali sitä ennen ja sen jälkeen. Ja se murisi hyvin pontevasti tutkimaan tulleelle Amandalle. Mutta se oli vääntyneenä kummalliseen kippuraiseen asentoon ja parta oli kuolainen. Säikyn aika pienistäkin muutoksista, mutta tällä kertaa oli tosi hyvä, että mentiin lääkäriin ja otettiin verikoe. Nyt pitäisi vain odotella. Toivon Kujeen kannalta että ei enää vastaavaa tulis ja että verikokeessa arvot ois palautunu normaaliksi, ettei tarttis murehtia mistään munuaisjutuista. Ja Kujeen pentujen perheiden vuoksi toivon, ettei olisi epilepsiaa.

En ole hirveän hyvä odottelussa, mutta onneksi mitään sellaista ei vielä ilmennyt, että pitäisi Kujetta hoitaa ja paapoa. Saatiin lääkäriltä lupa kisata ja harrastaa ihan normaalisti. Musta oli aikas hauskaa huomata, että kotiutusohjeissa luki "hyväkuntoinen ja reipas neiti!" :D Kuje oli lääkärissä vähän sitä mieltä, että aikas kauheeta on ja pohti kokoajan miten parhaiten pääsis hyppäämään alas pöydältä. Paitsi reippaudesta, se sai myös kehuja kauniista silmistä. Verikoe-reikä peitettiin päheällä pääkallo-teipillä. Mä kysyinkin, että onko teippi enemmän omistajan kuin koiran iloksi. Me käytiin nyt ekaa kertaa Reviirissä, kun ei Oivasta saatu aikaa ja taidetaan vaihtaa eläinlääkäriä. Oli niin hyvä palvelu. Ja kaikkein vaikeinta, eli mun hermoilua Kujeen puolesta, tuli hyvin rauhoiteltua. Ja on niin miljoona kertaa helpottuneempi olo kuin koko viikkona.

Ja on tähän viikkoon kaikkea mukavaakin mahtunut. Maanantaina käytiin dognappaamassa Cello ja Totski. Me testaillaan sopivaa laumakokoa hoitokoirilla. Totski oli yksinään niin kiltti ja helppo. Yhdessä Cellon kanssa, se onkin korvattomampi. Ehkä mä nyt uskon Kipan puheita siitä että ne yhdessä keksii kaikkea. Varsinkin kun aamulla tää kaksikko lähti pihasta. No joo, ehkä syy oli siinä, että portti oli jääny auki. Mulla kun tytöt ei mee siitä ilman lupaa, niin joskus se unohtuu.

Tosi nopeasti pojat kotiutui. Totski nyt oli heti kun kotonaan. Se oli oikeasti tosi suloinen esitellessään Cellolle paikkoja. Ja vähemmän suloinen, kiitäessään korvattomana metsässä ihan vaan koska se muka tiesi minne mennään. Ja todellakaan ei sit taatusti menty sitä reittiä. Ollaankin nyt samoiltu eri reittejä mettässä ihan vaan sen vuoksi, että kukaan ei tiedä minne mennään. Mikä muuten johtaa eksymiseen. Onneksi on pieni metsä.

Viisi lantsya

Tilasin vähän aikaa sitten Clean Runilta "Ready treat"-nimisen laitteen. Se tuli maanantaina, mutta koska en muista katsoa ihan joka päivä postia, huomasin sen vasta keskiviikkona. Olihan pakko heti kokeilla. Amanda ensin säikähti aukeavaa luukkua, mutta muista koirista se oli ihan hauska. Cello ja Totoro ei ihan liitä sitä palkaksi. Tilasin laitteen siksi, että en palkkaisi Pilaa väärästä suorituksesta. Pila tajuskin heti laitteen idean ja myös osoitti, että se on ihan hyödyllinen. Otettiin sen (ja myös kaikkien muiden ländereitten) kanssa kontaktitreeniä kontaktikapistuksen puolikkaalla. Pila säntäs pysähtymättä laitteen luo. Mutta ei saanutkaan namia.. Sit se teki hienoja pysöhtymisiä ja pääsin palkkaamaan. Nyt vaan pitää keksiä missä kaikessa voin laitetta hyödyntää.

Pientä puuhastelua lukuunottamatta ei tällä viikolla oo treenattu. Kontaktiasentoa otettiin sisällä ja ulkona sit pari toistoa kepeille. Tytöille otettiin putken ja hypyn kautta ja pojille sit otettiin hyppy ja putki erikseen. (Pila meni muutaman kerran kepit ilman verkkoja!!) Mulla oli viisi treenattavaa mikä oli aika hauskaa. Ulkona ei suuria viittiny ottaa, koska siellä tulee heti pimeä ja on niin kylmä, ettei oikein voi suurempia tehdä. Kaikki viisi meni noin vartissa koko harjoituksen läpi ja sit mentiin jo jäähdyttelylenkille. Maakin on lumen peitossa, niin ei oo edes mikään paras alusta. Hallilta voisi toki varata aikaa, mutta sinne saa ottaa vain tytöt ja sitten on kaikki kyytien miettimiset. Mistä pääsen taas mietteeseen kuinka kätevä ois taito ajaa ja auto.

Piupaulla on sunnuntaina treenit, jonne toivon mukaan päästään. Viime viikon treenit sain jotenkuten piirrettyä. Ne on vähän sinne päin. Rata yksi (Hyppytekniikka-harjoitus, jossa mentiin neljän hypyn kautta putkeen ja putken jälkeiseltä hypyltä palkka.) Rata kaksi (Ohjausharjoitus, jossa ei saatu 6 hyppyä millään mukaan. En osannu ohjata Pilaa sille ja sit me jäätiin takkuamaan palkkaamisen kanssa kun Pila varasti suoraan palkalle jos sen jätti 6 hypyn taakse.) Mentaalivalmennuksen treenipäiväkirja ratapiirroksineen on vaikee.

Valmennuksen toiselta osalta tultuani voin sanoa, että todella hyödyllinen kurssi mulle. Nyt on hyvä ja osaava mieli. Tän vuoden kisat tosin taitaa olla nyt kisattu, mutta ensi vuotta odotellessa. Opin paljon itsestäni ja muutamia todella hyviä ja hyödyllisiä juttuja tuli, jota täytyy alkaa työstää omaan elämään. Ja mun rasvaprosentti oli tosi pieni, mikä oli iloinen uutinen :D

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

Kiireinen viikko

Aamuviikot oikeasti kiitää tuplasti sitä vauhtia mitä illat. Tää viikko on ollu yhtä sählinkiä, sekoilua ja sekasotkua. Oikeen vuoristorataa taas. Pahin alamäki eläinlääkärissä käynti ja paras ylämäki viiden koiran kanssa leikkiminen uudella hienolla namiautomaattivempainsysteemillä.

Odottajat

maanantaina, marraskuuta 08, 2010

Pilan ensimmäiset talvitreenit

Agilitypainotteinen viikonloppu. (Niin juu ihan kun ei mulla elämä muutenkin tuppaisi oleen aikas agipainotteista.) Pila pääsi talven ensimmäisiin hallitreeneihin sunnuntaina. Totuteltiin erilaisilla hyppy- ja putkitreeneillä matolla treenaamiseen. Pikkaisen näkyi koirissa, että alusta on erilainen. Pila ei mun mielestä niin hirveen paljon sutinut, mutta sillä meni muutama hetki aina ennen kuin keskittyi itse hyppäämiseen ja itsensä kokoamiseen. Silti hyppytekniikka on huomattavasti parantunut, eikä neiti enää yritä parhaansa mukaan vaan leijua ilmassa mahdollisimman pitkään.

Ensimmäinen hyppysarja meni ihan kivasti. Sen sijaan neljä hyppyä ,jotka muodosti ympärän oli jotain tosi vaikeeta. Toisinpäin vielä onnistui, mutta toiseen suuntaan pyöriessä oli A suoraan edessä ja Pilahan sinkos heti sinne. Humps vaan.

Viimeinen pätkä olikin sitten ihan kauheen vaikee ratapätkä, jota ei vaan yksinkertaisesti pystytty tekeen kokonaan. Meillä oli hallintaongelmaa, sinkoiluongelmaa, puremisongelmaa, ohjausongelmaa, palkkausongelmaa, irtoamisongelmaa, irtoamattomuusongelmaa... Ääh!

Positiivista oli, että Pila irtos tosi hienosti kuoleelle lelulle. Ei vaan ihan niiden esteiden kautta kun oli tarkoitus. Mun tarttee nyt pähkäillä mielipiteeni ei-sanan käytölle agilityssa. En nimittäin välttämättä haluaisi sitä käyttää. Jos koira irtoo palkalle niin mun mielestä se saakin irrota, en halua huutaa sitä takaisin. Mun mielestä olen itse tehnyt jo aikaisemmin virheen ja homma pitää sit vaan tehdä toisin. Mutta ajattelen asiaa.

Toinen mihin mun on oikeasti alettava kiinnittää huomiota on se, että en voi vaan palkata vääristäkin suorituksista, koska silloin koiralla ei ole mahdollisuutta oppia. Lisäksi Pila palkkaa itseään vetämällä mua hihasta ja hyppimällä päin. Tähänkin pitäisi varmaan miettiä jotain. Kauheen ajattelua vaativa laji.

Mun sähellyksestä huolimatta hyvät treenit. Ja ajatuksia herättävät.

sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Amandalle sert-A

Lauantai oli pitkä päivä. Ensin käytiin Kipalassa palauttamassa Totski. Heddan juoksut ei vieläkään oo alkanu ja vaikka mieli ois tehny, niin eihän sitä voi juoksuhoitolaista loputtomasti lainata. Nyt on ihan tyhjä paikka sängyssä, siinä missä Totski tapas nukkua ja viime yönä oli tosi kylmä kun ei ollut lämmittäjää.

Musta on kauheen kiva kisata Oulussa, koska mä pystyn porukoilla rentoutumaan paremmin kuin kotona. Kipala vaikuttaa samalla lailla. Siellä vaan on niin kotoisaa. Ja samalla saa länderiterapiaa. Mä oisin tällä kertaa voinu varastaa Fridan, joka oli ihana sylikoira. Se oli ihan poikki ku oltiin siellä, koska on kuulemma välillä riiviö. Nyt Frida nukkui iloisesti sylissä ja välillä suukotteli.

Turkuun suunnatessa mieli synkkeni. En osaa, en halua, miksi piti ilmoittautua? Ai niin sen mentaalivalmennuksen vuoksi. Tuomarinakin Savikon Seppo, joka teki Ouluun niin vaikeita ratoja, että en yhtään osannu ohjata. Eli tosi valoisin mielin kisapaikalle. Ehdittiin paikalle kun minit oli kisaamassa sitä meidän ekaa rataa ja hyllyjä näkyi paljon. Siinä mielessä ihana tuomari, että ratapiirrokset oli etukäteen nähtävissä. Se synkensi vaan lisää mun mieltä kun aattelin, että mitään en osaa ja tuossakin Ama vaan valuu jonnekin.

Koiria lämmitellessä pohdiskelin rataa ja miten sitä ohjais. Siinä vaiheessa tajusin, että ei muuten keppejä ollu radalla ollenkaan. Ja tosiaan yhdelläkään radalla ei ollu keppejä. Se pikkaisen piristi mieltä. Rataantutuessa keksin miten yhden hyppykuvion voinkin ohjata toiselta puolelta ja alkoi tuntua, että ehkä sitä voi selvitä hengissä. Ja onneksi paikalla oli ihania läntsyihmisiä piristämässä.

Rata

Ekan radan toinen este oli puomi, jonka Amanda kielsi. Siitä meille vitonen ja loppuviimein myös yliaikaa. Ohjaus mulla pysyi jotenkuten kasassa, mielestäni parhaiten näistä kolmesta radasta. Keinu oli toiseksi viimeinen este ja sitä jännäsin puomin kiletämisen jälkeen, mutta Ama meni sen hyvin. Olin maalissa niin iloinen, että keinu suju ja hengissä selvittiin. Vähän semmoinen henkinen nolla tosta kiellosta huolimatta.


Rata

Toisella radalla keinu oli toka este ja toiseksi viimeinen oli puomi. Puomin alla oli typerästi putki, enkä päässy siis juoksemaan ihan vierestä. Koko radan vaan mietin, että puomi pitää tehdä. Rata oli aika kauhee, hirveetä kaahotusta ja Ama sinkoili ja valui. Jossain vaiheessa unohdin radankin. Sarjaesteellä Amanda meni ekan hypyn tosi pitkäksi ja sit mulle tuli musta aukko. Sain sen B-hypyn yli oikein, mutta olin ihan väärinpäin enkä muistanu aluksi, että mikä este piti seuraavaksi suorittaa. Muistin vaan sen ettei se oo pituus. Ihmeellisesti Ams vaan meni oikein 9 putkeen. Ennen puomiakin Ama valui tosi kauas ja osui hädintuskin ylösmenokontaktille. Mutta se meni puomille, eikä hypänny pois vaikka koukkasin putken ohi. Siinä vaiheessa kun ohitin putken oli niin voittajafiilis kun Ama pysyi siellä puomilla, että en enää välittäny osuuko kontaktille tai hyppääkö edes viimestä hyppyä. Ja tälläsellä kauheella kaahotuksella tultiin neljänneksi ja saatiin eka serti. En uskoisi, jossei mulle ois serti-ruusuketta törkätty käteen. Tuomarillekin sanoin, että tää on kauhee järkytys.


Rata

Ei mulla sitten hermot enää kolmannelle radalle riittäny, vaikka rata vaikutti mun mielestä kaikkein kivoimmalta. Muurilla en tajunnu jarruttaa ja Ama valui jonnekin ulkoavaruuteen asti. Ihmeen kaupalla se ohitti hypyn, mutta luki sit mun kyykkäilystä seuraavaksi esteeksi A:n. Tässä vaiheessa mun ois pitäny antaa sen mennä A ja jatkaa tyynenä eteenpäin, mutta sen sijaan käskin Aman pois A:lta ja törkkäsin putkeen. Ei enää olla mahdollisuutta saada ohjausta kasaan ja Ama selvästi tiesi, että joku meni pieleen. Onneksi saatiin vähän iloa peliin kaarteella putkesta hypyn ja okserin kautta keinulle, joten keinulle olikin sit hyvä lopettaa ja kehuu ja hihkua kuinka hienosti meni.

Että semmoiset kisat. Nyt meillä ois kaksi nollaa ensi kesän SM-kisoja varten. Enää puuttuu monta ja tuplakin. En tiedä miten saan tehty kahta nolla peräkkäin kun mun hermot aina kosahtaa ja tähän asti seuraava rata (tai monta sen jälkeen) on hylly. No siinäpä pohdittavaa. Nyt nautiskellaan kummiskin tästä :D

Ama puomilla

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2010

Valmennusryhmä: Niinun ensimmäinen treeni

Piti anoa eilinen pekkaseksi, että pääsin valmennusryhmän ensimmäiselle treenikerralle mukaan. Ja kausi alkoi Niinun koulutuksella. Meillä oli hienoista seikkailua Aman kanssa pelkkä paikalle pääseminen. Yllättävän hyvin osui paikallisbussit aikatauluihin, mutta pieni valuuttaongelma meinasi tyrmätä meidän matkan alkuunsa kun mulla oli matkassa liian iso raha. Onneksi sain kaivettua jostain taskunpohjalta pari kolikkoa, että päästiin eka osuus keskustaan asti. Siellä juostiin kiireellä automaatille ja ehdittiin kuin ehdittiinkin vaihtobussiin. Ei ollu ihan helppo jäädä oikealla pysäkillä pois, mutta sekin onnistu. Riitti tarpeeksi valoa, että pystyi päättelemään vähän kadun nimistä, että millä pysäkeillä liikutaan. Oishan se ihan hienoa jos ois auto ja kortti eikä tällaisia ongelmia ois.

Niinun radassa oli 32 estettä ja me onnistuttiin suorittaan niistä 13. Ei kauheen pitkälle. En ole yhtään yllättynyt :D Jouduttiin hiomaan jokaista ohjausliikettä, koska mun tekninen osaaminen on aika mitätöntä. Mutta kivaa oli ja tykkäsin kovasti Niinun tyylistä valmentaa. Mä onnistuin jopa vähän rentoutumaan vaikka oli vieras kouluttaja ja se on aika hyvin. Ja oli vielä uusi treenipaikkakin, mikä myös aiheuttaa mulla jännitystä. Ihana Tanja kuvas mun mokailut. Suuret kiitokset Tanjalle!

Meidän uusi, vanha halli nimettiin Takkulaksi. Aika vaikee ajatella Navettaa Takkulana, mutta ehkä se jossain vaiheessa kääntyy kielelle. Viime viikon mattotalkoista peruttiin puolet päivistä, niin maanantaina oli porukka joutunut rehkimään paitsi esteet paikalle, myös viimeistelemään loput matoista. Pikkasen siellä oli vielä mattoja teippaamatta kun teippi loppui kesken, mutta hyvin ne pysyi paikoillaan. Pinta oli ihan kiva itelle juosta, mutta Ama suti monta kertaa. Se ei millään alustalla oo mun mielestä oo liukastellu ennen. Loppua kohden se selvästi alkoi hahmottaa paremmin erilaisen pinnan ja liukastelu väheni. Isoilla koirilla näytti olevan parempi pito kuin nopeilla, kevyillä.

Kaikkineen olen ihan hirveän innoissani tästä projektista. Alku lähti mielestäni hyvin käyntiin. Meillä on miljoona treenattavaa asiaa edessä. Amalla kontaktit, mulla ohjaustekniikka tolleen päällimmäisinä. Mun mielestä ehkä ihaninta oli, kun Ams oli niin innoissaan ja sinkoili esteille.