Nyt on matkailuautoilua testattu jo useampi kuukausi. Ja se on kivaa yhä vaan. Aluksi oli tosi vaikea ajaa niin isolla ja laiskalla autolla, mutta nyt lähden sillä mielummin liikkeelle. Asuntoautossa on nimittäin aina lähes kaikki tarpeellinen mukana. :)
Lähdettiin kohti Kipalaa kasvattitapaamiseen ja tajusin, ettei ole V:lle ollenkaan mukana peittoa ja tyynyä. Alunperin ajateltiin, että otetaan vuodevaatteet vain tarvittaessa mukaan, etteivät suotta kostu autossa. Vaan kävinpä jo ekalla Kipalan reissulla matkan varrella Ikeassa ja ostin varapeiton ja tyynyn, että jos vaikka unohtuisi joskus. Varapeitto tuli tarpeeseen jo karsintojen turistimatkalla kun yöllä oli ihan jäätävän kylmä. Että eipä haittaa unohdus kun kerran on jo kahdet kamppeet matkassa. Tai itseasiassa hätätapauksessa kolmet sillä löytyy myös koristetyyny ja viltti.
Asuntoautossa on myös kohtuullinen ruokavarasto, jota on tullut hyödynnettyä kerran jos toisenkin. Esim. piirimestaruuksissa oli mahtavaa päästä pitkän päivän kesken laittemaan ruokaa ja jopa tekemään lättyjä jälkkäriksi. Ilmankos kisat meni pipariksi kun tuli syötyä niin hyvin. Olen shoppaillut kaikkea "lisää vain vesi" -ruokaa kaupoista ja ne on varsin käteviä tälläiseen.
Suurimman osan aikaa on pysähdykset tehty ilman sähköpaikkaa, pelkän kaasun varassa. Sen vuoksi on tullut hankittua kaksikin pressopannua. Kaksi sen vuoksi, että unohdin ensimmäisen Savonlinnaan ja oli pakko hankkia nopeasti toinen, vaikka eka onkin tulossa vielä takaisin. Toka pannu on täyttänyt tehtävänsä myös työpaikalla minne kuskaan sitä mukanani saadakseni hyvää kahvia myös töissä.
Länderimobiilissa on jääkaappi. Oikein hieno. Toimii sähköllä ja akulla ja kaasulla, eikä ole melkein koskaan päällä. Sen kerran kun olen sen itse laittanut päälle olin länderileirillä ja auto oli sähkötolpassa. Otin illalla auton topselin irti tolpasta ja aamulla tajusin, että jääkaappihan toimikin sähköllä. Hups... No hyödynnämme aika paljon kaikkia tuotteita jotka säilyvät ilman jääkaappia. Mikä on ehkä fiksua. Se joku hyla-maito on aivan mahtava aamujen pelastus, koska en voi juoda kahvia ilman maitoa ja niitä voi säilöä erikokoisina purkkeina asuntoauton kaappeihin. Vielä kun joku keksisi huoneenlämmössä säilyvän vanilijakastikkeen.
Muita päivän pelastajia ovat olleet sadevaatteet ja saappaat, ylipäätään vaihtovaatteet, koirien lelut, namit, ruoka. Koirille on ostettu omat kupit Länderimobiiliin, että ne on aina mukana. Ylimääräiset hihnat ja pannat ois vielä hyvä hankkia. Nyt jouduin kerran lenkittämään Kujeen ilman hihnaa kun lähdin kentälle eikä kaikilla ollutkaan vermeitä mukana.
Eiköhän pikkuhiljaa ala oikea tavaramäärä löytää paikkansa. Autossa on varsin rajallinen määrä tilaa, joten mitään älyttömiä määriä rojua ei mukaan mahdu. Mikä on vaan ihan hyvä.