Aamulla katselin sateen ropinaa ja tuumin, että otan sittenkin vain Kujeen matkaan mätsäriin. Tarkoitus oli ottaa Onnikin, mutten sitä sateeseen viitsinyt raahata. Yllättäen olimme hitusen myöhässä lähdön kanssa ja kauheella kiirellä heittelin tavaroita reppuun. Tuli sentään paperit ja Kujekin matkaan. Tarkoitus oli mennä bussilla, mutta en löytänyt bussikorttia, joten tyydyimme vaihteen vuoksi pyörään.
Seuraavana ongelmana oli käteinen. Kukkarossa killui sopivasti 6 euroa ja 80 senttiä eli parikymmentä senttiä jäi pääsymaksusta uupumaan. Yritin mennä matkan varrelle kauppaan hakemaan lisää rahaa, mutta eipä kaupan ovet auenneet. Hetken kelailtuani tajusin, että nehän aukeavat vasta kahdeltatoista eli samaan aikaan kuin mätsäri alkaa. Lopulta parinkin epätoivoisen etsiskelyn jälkeen löytyi toimiva automaatti ja sain rahat. Kiireen vilkkaa ilmottautumaan. Saatiin numero 13. Tosi hyvä enne... :D
Ensin katseltiin ystävän esiintyminen, joka meni upeasti. Java oli niin ihana <3 vaikka ainahan se on. :) Onnittelut Cisnelle ja Javalle sekarotuisten punaisten voitosta!
Samalla myös kiitokset kuvien ottamisesta ;)
Kuje kävi aika kierroksilla kun tulimme mätsäripaikalle ja olin varma, että se vain pomppii ja sählää. Onneksi meillä oli hyvin aikaa rauhoittua ja pikkuhiljaa Kuje alkoi kuuntelemaankin. Hampaat tutkittiin tarkkaan. Kuje oli rennompi pöydällä nyt kuin mitä ekassa mätsärissä ja olen oikein tyytyväinen sen käytökseen. Tuomarikin kehui sitä hyvinkäyttäytyväksi.
Seisominen sujui Kujeelta oikein mallikkaasti. Tuntuu, että se oikeastaan seisoo paljon paremmin kuin Amanda. Liikkeissä oli välillä vähän hapuilua. Välillä maasta löytyi jotain kiinnostavaa, välillä taasen meinasi meno mennä laukaksi. Suurimman osan aikaa Kuje kuitenkin ravasi.
Kilpakumppanina meillä oli kehässä spanieli ja tuomari totesi, ettei oikein osaa päättää kumpi olisi parempi kun molemmat ovat hyviä. Lopulta Kuje veti pidemmän korren ja sai punaisen nauhan. Spanieli oli muuten sinisten kehässä lopulta toinen. Onnittelut vain sinne, jos satut joskus lukemaan ;)
Punaisten parhaita valitessa, mietiskelin mielessäni, että ehkä meillä olisi ollut sinisten kehässä paremmat mahdollisuudet päästä neljän parhaan joukkoon. Toisaalta koiria oli sen verran vähän, että meillä olisi ehkä mahdollisuuksia sittenkin. Erityisesti koska Kuje selvästi miellytti tuomaria. Päästiin neljän parhaan joukoon. Aika huima fiilis. Kohta oltiin jo kahden parhaan joukossa ja siinä vaiheessa olo oli vähän jo hölmistynyt. Niinhän siinä lopulta kävi, että Kuje veti pisimmän korren ja voitti pienet punaiset pennut.
Eipäs olekaan koskaan noin pitkälle mätsärissä päästy. No voittojen haun jälkeen suunnattiin isoon kehään. Siellä oli kolmetoista koiraa. Maaginen luku tänään. Meidät laitettiin etunenään ja pian kaikki neljä tuomaria kävivät vuorotellen koiria katselemassa ja tutkimassa. Kyllä oli hyvää harjoitusta. Olin tosi ylpeä Kujeesta, kun pikkuinen antoi niin hienosti tutkia itsensä maassa. Erityisen yllättynyt olen ylipäätään siitä, että se jaksoi kokoajan olla ihan täysillä mukana touhussa.
Päästiin seitsemän parhaan joukkoon ja sitten neljän parhaan joukoon ja siihen sitten jäätiin. Eli Kuje oli BIS 4 ja joukon ainoa pentu. Aikas huimaa! Tuomarit kävivät vielä kisan jälkeen onnittelemassa ja kehumassa Kujetta. Oli ihan kiva kuulla, että sen luonne miellytti jokaista. Jospas se pysyisikin noin avoimena.
Kotiin raahattiin sitten hirveä pino voittoja. Nyt uupunut näyttelytähti nukkuu sikeästi.
sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007
lauantaina, heinäkuuta 28, 2007
Kasvua, karvoja ja yleistä tutkimista
Tänään on päivä vierähtänyt ihan huomaamatta. Tarkoitus oli tehdä vähän yhtä ja toista, mutta olenkin sen sijaan istunut lähinnä koneen ääressä. Surffailin ihailemassa kameroita (johan uudempi onkin puolisen vuotta vanha) ja lukemassa koirajuttuja. Pyykit sentään jaksoin tunkea koneeseen, joten voi sanoa, ettei ihan saamaton ole ollut.
Tarkoitus oli lähteä ulos ottamaan Kujeesta viisikuukautiskuva, mutta sateenropina esti suunnitelmat. Kujehan täytti oikeasti jo tiistaina sen 5 kuukautta, mutta jotenkin arkipäivät meni töissä ja nukkuessa, ettei jaksanut sen vertaa kameraa kaivaa esiin, että olisi saanut kuvat ihka oikeana päivänä. Tuskinpa tuolla niin väliä. Päivä sinne tai tänne.
Valokuvaus sujui yllättävän hyvin. En ottanut kuin kolmisenkymmentä kuvaa ja niistäkin osa oli Amandasta ja Onnista. Ennen yhden hyvän kuvan ottaminen seisovasta tyttösestä vaati sen sata kuvaa. Joko Kuje on oppinut pysymään paikoillaan paremmin tai taitoni napata kuva oikeaan aikaan on kehittynyt.
Kujeen kasvu-galleria
Niinpä se tyttönen alkaa pikku hiljaa muuttua pikkutytöstä naisenaluksi. Mittasin säkäkorkaudenkin ja sain mitaksi 38 senttiä. Alkaa olla ihan iso tyttö, kun mahtuu jo rotumääritelmän sisään. (Länderien säkäkorkeus on 38-46 senttiä. ) Vähän alle kuukausi takaperin (30.6) Kuje oli 34 senttiä, että kyllä sitä kasvua tapahtuu vinhaa vauhtia. Jos se kuukauden kuluttua on kasvanut samanlaiset 4 senttiä, niin sehän on jo Amandan kokoinen.
Huomenna olisi tarkoitus suunnata mätsäriin ja ajattelin, että jos neitokaisen trimmaisi sitä varten. Vaan mistäs kohtaa sitä nyppäisi turkkia pois? Karvat ovat kivan karkeita ja vähän sormia syyhyttäisi nyppäistä pari hassua pois, mutta Kujeesta tulisi nyppimisen jäljillä kuitenkin ihan kalju. Nyt se on vaivalla kasvattanut parrankin itselleen viime testailuni jälkeen. Viikon päästä olisi ensimmäinen oikea näyttelykin, kun menemme Helsinkiin pentunäytteluun. Ehkä pitää vain malttaa mielensä, että ressukalla on jonkinlainen parranhaven leuassa kisaillessa karvakkaampien sisarusten kanssa.
Olisihan noita muitakin nypittäviä. Amandalla olisi sopivan kypsä turkki, mutta ajattelin antaa sen pitää karvansa vielä länderileirille asti. Sen jälkeen saa karva kyytiä. Onninkin turkki olisi sopivaa nypittäväksi, mutta koska en ole vielä päättänyt näyttelykalenteriamme en uskalla vielä käydä sen kimppuun. Muuten saattaa käydä niin, että kehässä on kalju glenni. Toisaalta jos se jatkaa pitemmän aikaa turkin kasvatustaan, niin herra esiintyy taas vaihteeks ylipitkällä turkilla. No, Onnin trimmi nyt on aina kotitekoisen näköinen, vaikka mitä tekisin.
Saapa nähdä onko huomenna Kujeen korvat mätsärissä millaisessa kuosissa. Tänään irtosivat teipit ennen kuvien ottamista. Ajattelin, että olkoot ihan rauhassa teipittä, kun huomenna pitäisi muuten ottaa ne joka tapauksessa pois. Tuskinpa korvat ovat enää huomenna oikeassa asennossa. Sen verran höröt ne ovat yhä vain.
Kuje on edistynyt seisomisen lisäksi sisälle pissailun hillitsemisen saralla. En ihan vielä sanoisi sitä sisäsiistiksi, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Sänkyynkään ei ole pissoja tullut pressun ostamisen jälkeen.
Vaikka kasvu joissain suhteissa on ilahduttavaa, odotan vähän kauhulla uhmailun alkamista. Kuje on pariin kertaan lähtenyt yksikseen seikkailemaan. Paljon itsenäisempi sielu kuin Amanda, joka lähtee samantien perään kun huomaa minun kadonneen ja etsii niin kauan kunnes löytää. Kuje sen sijaan tyytyväisenä lampsii ympäri pihaa vailla huolen häivää ja menee kyllästyttyään oven taakse odottamaan, että joskus joku viitsi sisään päästää. Toisaalta ihan lohduttavaa, ettei se pienestä hätkähdä.
Kaivoin esiin pikku tuulettimen, jonka ostin matkailua silmällä pitäen. Pistin kojeen päälle ja sehän piti ihan hirveää meteliä. Kaikki koirat tuijottivat kojetta hölmistyneenä. Amanda häippäisi nopeasti takavasemmalle. Onni jäi paikoilleen ja Kuje kuunteli vieressä pää kallellaan. Hetken kuluttua Onni totesi kojeen vaarattomasti ja lösähti makoilemaan sen viereen. Kuje hiippaili tuulettimen vieressä ja yritti selvittää mikä kumma se oikein oli. Kujeenkin todettua laitteen vaarattomaksi, Amanda tuli Onnin selän taakse, mutta sen lähemmäksi metelinpitäjää se ei tullut. Olipa hyvä, että en ihan heti vain tunkenut tuuletinta häkkiin kiinni. Olisi ehkä saattanut hienoinen paniikki reaktio syntyä. Enpäs tajunnut sen noin kovaa ääntä pitävän.
Kaivoin pari päivää sitten esiin hihnanjakajan. Sitä on viimeksi käytetty Amandalla ja Leelalla, mutta piti poistaa se käytöstä kun tytöt provosoivat toisensa riekkumaan. Tämän käyttö opeteltiin perinteisempään tyyliin eli iskin Kujeen ja Amandan vain hihnan päihin ja lähdin lenkille. Yllättävän kivuttomasti lenkkeily sujui. Oli niin söpöä katsoa kun tyttöset kävelivät kylkikyljessä.
Pitänee miettiä, että joskos sitä lähtisi taasen töihin, vai laittaisiko vielä yhden koneen pyykkiä pyörimään...
Tarkoitus oli lähteä ulos ottamaan Kujeesta viisikuukautiskuva, mutta sateenropina esti suunnitelmat. Kujehan täytti oikeasti jo tiistaina sen 5 kuukautta, mutta jotenkin arkipäivät meni töissä ja nukkuessa, ettei jaksanut sen vertaa kameraa kaivaa esiin, että olisi saanut kuvat ihka oikeana päivänä. Tuskinpa tuolla niin väliä. Päivä sinne tai tänne.
Valokuvaus sujui yllättävän hyvin. En ottanut kuin kolmisenkymmentä kuvaa ja niistäkin osa oli Amandasta ja Onnista. Ennen yhden hyvän kuvan ottaminen seisovasta tyttösestä vaati sen sata kuvaa. Joko Kuje on oppinut pysymään paikoillaan paremmin tai taitoni napata kuva oikeaan aikaan on kehittynyt.
Kujeen kasvu-galleria
Niinpä se tyttönen alkaa pikku hiljaa muuttua pikkutytöstä naisenaluksi. Mittasin säkäkorkaudenkin ja sain mitaksi 38 senttiä. Alkaa olla ihan iso tyttö, kun mahtuu jo rotumääritelmän sisään. (Länderien säkäkorkeus on 38-46 senttiä. ) Vähän alle kuukausi takaperin (30.6) Kuje oli 34 senttiä, että kyllä sitä kasvua tapahtuu vinhaa vauhtia. Jos se kuukauden kuluttua on kasvanut samanlaiset 4 senttiä, niin sehän on jo Amandan kokoinen.
Huomenna olisi tarkoitus suunnata mätsäriin ja ajattelin, että jos neitokaisen trimmaisi sitä varten. Vaan mistäs kohtaa sitä nyppäisi turkkia pois? Karvat ovat kivan karkeita ja vähän sormia syyhyttäisi nyppäistä pari hassua pois, mutta Kujeesta tulisi nyppimisen jäljillä kuitenkin ihan kalju. Nyt se on vaivalla kasvattanut parrankin itselleen viime testailuni jälkeen. Viikon päästä olisi ensimmäinen oikea näyttelykin, kun menemme Helsinkiin pentunäytteluun. Ehkä pitää vain malttaa mielensä, että ressukalla on jonkinlainen parranhaven leuassa kisaillessa karvakkaampien sisarusten kanssa.
Olisihan noita muitakin nypittäviä. Amandalla olisi sopivan kypsä turkki, mutta ajattelin antaa sen pitää karvansa vielä länderileirille asti. Sen jälkeen saa karva kyytiä. Onninkin turkki olisi sopivaa nypittäväksi, mutta koska en ole vielä päättänyt näyttelykalenteriamme en uskalla vielä käydä sen kimppuun. Muuten saattaa käydä niin, että kehässä on kalju glenni. Toisaalta jos se jatkaa pitemmän aikaa turkin kasvatustaan, niin herra esiintyy taas vaihteeks ylipitkällä turkilla. No, Onnin trimmi nyt on aina kotitekoisen näköinen, vaikka mitä tekisin.
Saapa nähdä onko huomenna Kujeen korvat mätsärissä millaisessa kuosissa. Tänään irtosivat teipit ennen kuvien ottamista. Ajattelin, että olkoot ihan rauhassa teipittä, kun huomenna pitäisi muuten ottaa ne joka tapauksessa pois. Tuskinpa korvat ovat enää huomenna oikeassa asennossa. Sen verran höröt ne ovat yhä vain.
Kuje on edistynyt seisomisen lisäksi sisälle pissailun hillitsemisen saralla. En ihan vielä sanoisi sitä sisäsiistiksi, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa. Sänkyynkään ei ole pissoja tullut pressun ostamisen jälkeen.
Vaikka kasvu joissain suhteissa on ilahduttavaa, odotan vähän kauhulla uhmailun alkamista. Kuje on pariin kertaan lähtenyt yksikseen seikkailemaan. Paljon itsenäisempi sielu kuin Amanda, joka lähtee samantien perään kun huomaa minun kadonneen ja etsii niin kauan kunnes löytää. Kuje sen sijaan tyytyväisenä lampsii ympäri pihaa vailla huolen häivää ja menee kyllästyttyään oven taakse odottamaan, että joskus joku viitsi sisään päästää. Toisaalta ihan lohduttavaa, ettei se pienestä hätkähdä.
Kaivoin esiin pikku tuulettimen, jonka ostin matkailua silmällä pitäen. Pistin kojeen päälle ja sehän piti ihan hirveää meteliä. Kaikki koirat tuijottivat kojetta hölmistyneenä. Amanda häippäisi nopeasti takavasemmalle. Onni jäi paikoilleen ja Kuje kuunteli vieressä pää kallellaan. Hetken kuluttua Onni totesi kojeen vaarattomasti ja lösähti makoilemaan sen viereen. Kuje hiippaili tuulettimen vieressä ja yritti selvittää mikä kumma se oikein oli. Kujeenkin todettua laitteen vaarattomaksi, Amanda tuli Onnin selän taakse, mutta sen lähemmäksi metelinpitäjää se ei tullut. Olipa hyvä, että en ihan heti vain tunkenut tuuletinta häkkiin kiinni. Olisi ehkä saattanut hienoinen paniikki reaktio syntyä. Enpäs tajunnut sen noin kovaa ääntä pitävän.
Kaivoin pari päivää sitten esiin hihnanjakajan. Sitä on viimeksi käytetty Amandalla ja Leelalla, mutta piti poistaa se käytöstä kun tytöt provosoivat toisensa riekkumaan. Tämän käyttö opeteltiin perinteisempään tyyliin eli iskin Kujeen ja Amandan vain hihnan päihin ja lähdin lenkille. Yllättävän kivuttomasti lenkkeily sujui. Oli niin söpöä katsoa kun tyttöset kävelivät kylkikyljessä.
Pitänee miettiä, että joskos sitä lähtisi taasen töihin, vai laittaisiko vielä yhden koneen pyykkiä pyörimään...
torstaina, heinäkuuta 26, 2007
Saanko tulla viereesi
Selailin kuvia läpi ja jotenkin tuli mieleen, että meillä eräs tykkää erityisesti nukkua toisten koirien vieressä....
20.7
17.7
16.7
... kummasti se on aina Amanda, joka löytyy näistä kimppanukkumiskuvista :)
20.7
17.7
16.7
... kummasti se on aina Amanda, joka löytyy näistä kimppanukkumiskuvista :)
Eikös niitä ole vähän liikaa
Ärsyttää. Kaikki elämä menee töissä. Eilen oli lyhyempi päivä, sellainen ihan normaalipäivän mittainen. Valitettavasti olin niin poikki, että en jaksanut järjestellä töihin menemisiä niin, että olisin päässyt mukaan yhteislenkille. Sen sijaan nukuin neljän tunnin "pikku" päivänokoset.
Juoksuttelin koiria vapaina, mutta Kuje silti kaipasi vähän lisäaktivointia ja pureskeli akuankan kulmaa yöllä. Onneksi ei tuhonnut kirjoja. Yllättäen kaikki lelut olivat siirtyneet Onnin viereen. Pitänee käydä kirpparilta haalimassa taas kasa pehmoleluja niin Kujeellekin liikenee jokunen.
Väsyneenä olen varsin huonolla tuulella. Tiistaina törmäsin lenkille lähtiessäni ukkoon, joka kommentoi, että eiköhän noita koiria ole vähän liikaa. Hillitsin itseni ja en paukuttanut kaikkea huonoa tuultani ukon päälle, vaikka mieli olisi tehnyt. Tokaisin, etteivät kaikki ole minun. Onhan Leela muiskun, joten neljää ulkoiluttaessa näin on hyvä sanoa.
En ymmärrä mikä into ihmisillä on kommentoida koiramäärää. Suoraan sanottuna se ärsyttää suunnattomasti. Erityisesti silloin jos olen jo valmiiksi kiukkuinen. Kaikilla tuntuu olevan oikeus sanoa kuinka hankalia koirat ovat ja kuinka kauheasti ne sotkevat. Ja onhan se tietenkin kallista ja aikaa vievää puuhaa tämä koirailu. Yleensä annan kommenttien valua toisesta korvasta sisään ja toisesta uloa. Ei vierailla ihmisillä ole hajuakaan kuinka paljon nämä karvaiset lapset minulle merkitsevät.
Hirveän monen mielestä koirien hoito aiheuttaa minulle niin kauheasti vaivaa. Jaa mitä vaivaa? Olen kuunnellut vaikka kuinka monta vuotta erinäisten vastaantulijoiden voivotteluja siitä kuinka hankalaa koirien kanssa eläminen on, mutta vieläkään en tiedä mitä niillä kommenteilla ajataan takaa. Kun minä en koe koirien olevan mitenkään vaivalloisia. Ne ovat osa elämää ja joskus pitää tehdä kompromisseja. Sekö se vaiva on? Pitää miettiä saako koirat hoitoon, jos haluaa lähteä laivalle. Onpas ihan kauhea vaiva... Just joo. Koirat on tuoneet paljon enemmän puuhaa ja matkailua mun elämään kuin mitä ois ilman niitä.
Ehkä kyse on lenkkeilystä. Enpä osaa oikein sitäkään vaivana pitää. Silloin kun mulla ei hetkeen ollut koiraa ja kuljin yksin lenkeillä, niin lenkkeily oli paljon tuskallisempaa kuin mitä se yhdessä koirien kanssa on. Mun otukset on varsin vaatimattomia lenkkien suhteen. Ne eivät välitä vaikka välillä käytäisiin lyhyempiä lenkkejä. Nyt töiden ollessa tuskaisia, kaikki koirat ovat ottaneet lepomoodin. Jopa Kuje on tavallista rauhallisempi. Kaikki tietävät, että kun aikani taas riittää, mennään pitemmille lenkeille ja tehdään muuta yhdessä. Viikonlopulle on suunnitelmia. Toivotaan, että toteutuvat.
Työkaverini hämmästeli, että miten pärjään kolmen koiran kanssa junassa. Eipä se nyt niin kummoista ole. Mennään asemalle, ostetaan kasa lippuja tyrkätään koirat junaan, mennään istumaan, odotetaan, että juna tulee perille, tyrkätään koirat pois junasta ja vola! juna matka on suoritettu. Suurin vaikeus on siinä, että otan usein liikaa tavaraa mukaan ja sen kanssa saa pähkäillä.
Yhtä kaikki, ei kannata alkaa nipottamaan minulle lauman koosta, olen itse tyytyväinen tähän kokoonpanoon, myös Leelaan. Me elämämme tällaista elämää ja nautimme siitä. Mikään ei paranna iltaa paremmin kuin pieni länderi, joka ryömii syliisi antamaan suukon, kun tulet väsyneenä kotiin raskaan työpäivän jälkeen.
Juoksuttelin koiria vapaina, mutta Kuje silti kaipasi vähän lisäaktivointia ja pureskeli akuankan kulmaa yöllä. Onneksi ei tuhonnut kirjoja. Yllättäen kaikki lelut olivat siirtyneet Onnin viereen. Pitänee käydä kirpparilta haalimassa taas kasa pehmoleluja niin Kujeellekin liikenee jokunen.
Väsyneenä olen varsin huonolla tuulella. Tiistaina törmäsin lenkille lähtiessäni ukkoon, joka kommentoi, että eiköhän noita koiria ole vähän liikaa. Hillitsin itseni ja en paukuttanut kaikkea huonoa tuultani ukon päälle, vaikka mieli olisi tehnyt. Tokaisin, etteivät kaikki ole minun. Onhan Leela muiskun, joten neljää ulkoiluttaessa näin on hyvä sanoa.
En ymmärrä mikä into ihmisillä on kommentoida koiramäärää. Suoraan sanottuna se ärsyttää suunnattomasti. Erityisesti silloin jos olen jo valmiiksi kiukkuinen. Kaikilla tuntuu olevan oikeus sanoa kuinka hankalia koirat ovat ja kuinka kauheasti ne sotkevat. Ja onhan se tietenkin kallista ja aikaa vievää puuhaa tämä koirailu. Yleensä annan kommenttien valua toisesta korvasta sisään ja toisesta uloa. Ei vierailla ihmisillä ole hajuakaan kuinka paljon nämä karvaiset lapset minulle merkitsevät.
Hirveän monen mielestä koirien hoito aiheuttaa minulle niin kauheasti vaivaa. Jaa mitä vaivaa? Olen kuunnellut vaikka kuinka monta vuotta erinäisten vastaantulijoiden voivotteluja siitä kuinka hankalaa koirien kanssa eläminen on, mutta vieläkään en tiedä mitä niillä kommenteilla ajataan takaa. Kun minä en koe koirien olevan mitenkään vaivalloisia. Ne ovat osa elämää ja joskus pitää tehdä kompromisseja. Sekö se vaiva on? Pitää miettiä saako koirat hoitoon, jos haluaa lähteä laivalle. Onpas ihan kauhea vaiva... Just joo. Koirat on tuoneet paljon enemmän puuhaa ja matkailua mun elämään kuin mitä ois ilman niitä.
Ehkä kyse on lenkkeilystä. Enpä osaa oikein sitäkään vaivana pitää. Silloin kun mulla ei hetkeen ollut koiraa ja kuljin yksin lenkeillä, niin lenkkeily oli paljon tuskallisempaa kuin mitä se yhdessä koirien kanssa on. Mun otukset on varsin vaatimattomia lenkkien suhteen. Ne eivät välitä vaikka välillä käytäisiin lyhyempiä lenkkejä. Nyt töiden ollessa tuskaisia, kaikki koirat ovat ottaneet lepomoodin. Jopa Kuje on tavallista rauhallisempi. Kaikki tietävät, että kun aikani taas riittää, mennään pitemmille lenkeille ja tehdään muuta yhdessä. Viikonlopulle on suunnitelmia. Toivotaan, että toteutuvat.
Työkaverini hämmästeli, että miten pärjään kolmen koiran kanssa junassa. Eipä se nyt niin kummoista ole. Mennään asemalle, ostetaan kasa lippuja tyrkätään koirat junaan, mennään istumaan, odotetaan, että juna tulee perille, tyrkätään koirat pois junasta ja vola! juna matka on suoritettu. Suurin vaikeus on siinä, että otan usein liikaa tavaraa mukaan ja sen kanssa saa pähkäillä.
Yhtä kaikki, ei kannata alkaa nipottamaan minulle lauman koosta, olen itse tyytyväinen tähän kokoonpanoon, myös Leelaan. Me elämämme tällaista elämää ja nautimme siitä. Mikään ei paranna iltaa paremmin kuin pieni länderi, joka ryömii syliisi antamaan suukon, kun tulet väsyneenä kotiin raskaan työpäivän jälkeen.
tiistaina, heinäkuuta 24, 2007
Kuollutta menoa
Amanda voi jo paremmin. Valitettavasti maanantaita edeltävä yö meni ulkona juostessa. Eipä sitten tullut nukuttua kun sai tunnin välein hissillä surffailla ulos käyttämään neitoa mahan tyhjennyksellä. Ripuli ja kerrostalo eivät sovi yhteen. Nukkumattoman yön päälle tein sitten iloisen 12 tunnin työpäivän. Joka ikistä lihasta kolottaa.
Viime yönä Kuje intoutui leikkimään ja herätti minut tunnin välein kolistelemalla jotain epämääräistä. Sillä on taasen vähän liikaa energiaa. Tämä päivä on töiden osalta eilisen toisinto. Ensin aamuvuoro, sitten pikaisesti kotiin juomaan kahvia (kirjoittamaan blogiin) ja käyttämään koirat ja takaisin painamaan töitä niin pitkälle kuin voimat vaan riittää.
Jep jep. Huomenna pitäisi olla helpompi päivä ja ehkä jo viikonloppuna voisi koirien kanssakin jotain puuhata.
Viime yönä Kuje intoutui leikkimään ja herätti minut tunnin välein kolistelemalla jotain epämääräistä. Sillä on taasen vähän liikaa energiaa. Tämä päivä on töiden osalta eilisen toisinto. Ensin aamuvuoro, sitten pikaisesti kotiin juomaan kahvia (kirjoittamaan blogiin) ja käyttämään koirat ja takaisin painamaan töitä niin pitkälle kuin voimat vaan riittää.
Jep jep. Huomenna pitäisi olla helpompi päivä ja ehkä jo viikonloppuna voisi koirien kanssakin jotain puuhata.
sunnuntaina, heinäkuuta 22, 2007
Eri lajien testailuja
Agility
Viikonlopun teema on eri harrastuslajien testailu. Perjantaina oli agiharkat ja Kuje pääsi tällä kertaa Amandan lisäksi mukaan. Koska meiltä uupui kyyti, käännyin uskollisen pyöräni puoleen. Kuje kokeili matkustamista Muiskun pyörälaukussa. Se olikin hyvä kokeilu, sillä tyttönen viihtyi laukussa hyvin. Niin hyvin, ettei olisi malttanut yhdessä vaiheessa tulla sieltä lainkaan pois. Mikäs siellä olikaan makoillessa ja maisemia katsellessa.
Harkkojen teemana oli takaleikkaukset. Oli kiva päästä harjoittelemaan ohjaamista. Takaleikkaukset sujuivat huomattavasti helpommin kuin viime viikon irtoamisyritykset. Yhden kerran onnistuin tekemään takaleikkauksen jopa kepeille, mikä oli aika suoritus ottauen huomioon, ettei keppien meneminen ole mitään parhaimpia taitojamme.
Kujekin pääsi kokeilemaan puomia ja putkea. Se oli aivan innoissaan puomista ja olisi halunnut jyristää täyttä vauhtia eteenpäin. Kun laitoin kontakteille namit, se malttoi sentään sekunnin pysyä niillä. Putkea Kuje onkin kokeillu kotona. Iloisesti se humputteli putkeen itsekseen.
Toko ja lenkki
Lauantaina otimme koko lauman matkaan ja menimme Kutin omistajan kanssa tokoilemaan läheiselle kentälle. Täälläpäin pyörii pieni koiraihmisten porukka, joka mm. järjestää tokotunteja. Onni harjoitteli sivulle menoa, maassa makaamista ja luoksetuloa ja Kujekin sai kokeilla luoksetuloa. Onni oli ihana. Se teki töitä innoissaan, kuunteli hyvin ja mielestäni oppikin jotain.
Treenihetken jälkeen lähdimme lenkille. Yleensä en lähde koko lauman kanssa lenkkeilemään yhdessä vieraan koiran kanssa, mutta näitä poikkeuksia tapahtuu. Lenkki oli oikein mukana. Osan aikaa kaikki koirat olivat vapaana, mutta välillä pidin Kujetta tai Amandaa kiinni. Amandan teki vähän liian paljon mieli puolustaa Kujetta, kun tyttönen yritti samaan aikaan haastaa Kutia leikkimään. Toisen ollessa hihnassa tilanne rauhoittui. Kuje ei päässyt leikkimään tai Amanda ei päässyt tunkemaan väliin.
Löysä päivä
Tänään ollaankin sitten aamusta asti nautittu ripulin hajusta. Amanda-ressun maha on sekaisin. Uskomatonta miten paljon kamaa siitäkin voi tulla ulos, vaikka se on tuollainen laiheliini.
Viikonlopun teema on eri harrastuslajien testailu. Perjantaina oli agiharkat ja Kuje pääsi tällä kertaa Amandan lisäksi mukaan. Koska meiltä uupui kyyti, käännyin uskollisen pyöräni puoleen. Kuje kokeili matkustamista Muiskun pyörälaukussa. Se olikin hyvä kokeilu, sillä tyttönen viihtyi laukussa hyvin. Niin hyvin, ettei olisi malttanut yhdessä vaiheessa tulla sieltä lainkaan pois. Mikäs siellä olikaan makoillessa ja maisemia katsellessa.
Harkkojen teemana oli takaleikkaukset. Oli kiva päästä harjoittelemaan ohjaamista. Takaleikkaukset sujuivat huomattavasti helpommin kuin viime viikon irtoamisyritykset. Yhden kerran onnistuin tekemään takaleikkauksen jopa kepeille, mikä oli aika suoritus ottauen huomioon, ettei keppien meneminen ole mitään parhaimpia taitojamme.
Kujekin pääsi kokeilemaan puomia ja putkea. Se oli aivan innoissaan puomista ja olisi halunnut jyristää täyttä vauhtia eteenpäin. Kun laitoin kontakteille namit, se malttoi sentään sekunnin pysyä niillä. Putkea Kuje onkin kokeillu kotona. Iloisesti se humputteli putkeen itsekseen.
Toko ja lenkki
Lauantaina otimme koko lauman matkaan ja menimme Kutin omistajan kanssa tokoilemaan läheiselle kentälle. Täälläpäin pyörii pieni koiraihmisten porukka, joka mm. järjestää tokotunteja. Onni harjoitteli sivulle menoa, maassa makaamista ja luoksetuloa ja Kujekin sai kokeilla luoksetuloa. Onni oli ihana. Se teki töitä innoissaan, kuunteli hyvin ja mielestäni oppikin jotain.
Treenihetken jälkeen lähdimme lenkille. Yleensä en lähde koko lauman kanssa lenkkeilemään yhdessä vieraan koiran kanssa, mutta näitä poikkeuksia tapahtuu. Lenkki oli oikein mukana. Osan aikaa kaikki koirat olivat vapaana, mutta välillä pidin Kujetta tai Amandaa kiinni. Amandan teki vähän liian paljon mieli puolustaa Kujetta, kun tyttönen yritti samaan aikaan haastaa Kutia leikkimään. Toisen ollessa hihnassa tilanne rauhoittui. Kuje ei päässyt leikkimään tai Amanda ei päässyt tunkemaan väliin.
Löysä päivä
Tänään ollaankin sitten aamusta asti nautittu ripulin hajusta. Amanda-ressun maha on sekaisin. Uskomatonta miten paljon kamaa siitäkin voi tulla ulos, vaikka se on tuollainen laiheliini.
Tunnisteet:
agility,
koiratapaamisia,
toko
torstaina, heinäkuuta 19, 2007
Uusia asioita ja vanhoja kuvioita
Eilen menin kauppaan ihan vain ostamaan vähän eväitä töitä varten. Siinä tallustellessani kohti kassaa törmäsin alennuksessa oleviin reppuihin. Pitkän tutkailun jälkeen päätin lopulta ostaa vaellusrepun. Ihan noin niinkun länderileiriä ajatelleen. Reppu nyt on ihan fiksu ostos, mutta olen ihan vain länderileiriä ajatellen ostellut mm. pienen kääntöveitsen ja muuta äärimmäisen tarpeellista. Tässä on sentään vielä melkein kuukausi aikaa, joten vähän pelottaa mitä kaikkea muuta keksin vielä ostaa.
Illalla oli taas yhteislenkin aika ja puolitin työpäiväni niin, että pääsimme Onnin ja Kujeen kanssa osallistumaan. Ajattelin, että mukavaa vaihtelua Onnillekin. Olin lenkkipaikalla ihan valmis viemään sen samantien kotiin, tai jättämään kiinni ensimmäisen puun kylkeen, sillä Onni innostui kiskomaan kuin pieni hinaaja. Onneksi se rauhoittui ensimmäisen merkkauksen jälkeen.
Mukana oli tällä kertaa Onnin lisäksi vain narttuja ja kaikki olivat isoja, paitsi Kuje. Koska kaikki koirat tulivat keskenään toimeen, ne saivat viilettää vapaana. Päästin hetken tuumimisen jälkeen Onninkin irti, vaikka ei mitenkään satavarmasti siihen vapaana luotakaan. Herra päätti näyttää, että on oikein ihana ja helppo koira. Se totteli pienintäkin vihjausta luoksetulosta. Nälällä ja mukana olleilla nameilla ei tietenkään ollut asian kanssa mitään tekemistä ;)
Kuje pääsi taas näyttämään lopuksi kaikille hampaansa. Se menee ilman ongelmia, vaikka Kuje tutkitaankin maassa, mikä usein on pienille koirille vaikeampaa. Oli vähän hupaisaa seurata aluntutustumisessa miten paljon itsevarmempi Kuje oli kun Onni oli matkassa. Mukana oli pari uutta koiraa, joista toinen, Miina, oli todella iso. Tällä kertaa Kuje meni heti jokaisen luo nuuhkimaan.
Iltapisulla törmäsimme neidin kanssa mustaan sateenvarjoon hississä. Joku oli jättänyt sen kuivumaan. Kuje vähän säpsähti uutta esinettä, mutta meni samantien tutkimaan mikä kumma se oikein on. Reipas otus, toivottavasti ei taannu pahasti murrosiän koittaessa.
Illalla oli taas yhteislenkin aika ja puolitin työpäiväni niin, että pääsimme Onnin ja Kujeen kanssa osallistumaan. Ajattelin, että mukavaa vaihtelua Onnillekin. Olin lenkkipaikalla ihan valmis viemään sen samantien kotiin, tai jättämään kiinni ensimmäisen puun kylkeen, sillä Onni innostui kiskomaan kuin pieni hinaaja. Onneksi se rauhoittui ensimmäisen merkkauksen jälkeen.
Mukana oli tällä kertaa Onnin lisäksi vain narttuja ja kaikki olivat isoja, paitsi Kuje. Koska kaikki koirat tulivat keskenään toimeen, ne saivat viilettää vapaana. Päästin hetken tuumimisen jälkeen Onninkin irti, vaikka ei mitenkään satavarmasti siihen vapaana luotakaan. Herra päätti näyttää, että on oikein ihana ja helppo koira. Se totteli pienintäkin vihjausta luoksetulosta. Nälällä ja mukana olleilla nameilla ei tietenkään ollut asian kanssa mitään tekemistä ;)
Kuje pääsi taas näyttämään lopuksi kaikille hampaansa. Se menee ilman ongelmia, vaikka Kuje tutkitaankin maassa, mikä usein on pienille koirille vaikeampaa. Oli vähän hupaisaa seurata aluntutustumisessa miten paljon itsevarmempi Kuje oli kun Onni oli matkassa. Mukana oli pari uutta koiraa, joista toinen, Miina, oli todella iso. Tällä kertaa Kuje meni heti jokaisen luo nuuhkimaan.
Iltapisulla törmäsimme neidin kanssa mustaan sateenvarjoon hississä. Joku oli jättänyt sen kuivumaan. Kuje vähän säpsähti uutta esinettä, mutta meni samantien tutkimaan mikä kumma se oikein on. Reipas otus, toivottavasti ei taannu pahasti murrosiän koittaessa.
keskiviikkona, heinäkuuta 18, 2007
Kuje eksyksissä
Ajattelin ihan pikaisesti käyttää Kujeen pissala, kun se hutaisi kipullisen vettä naamaansa. Siispä piipahdimme ilman hihnaa vähän matkan päähän. Olimme kääntymässä takaisin päin, kun Kuje keksi, että se voisi vähän sännätä lintujen perään. Kielsin kerran, mutta neiti vaan paineli eteenpäin.
"Mokomakin porsas," tuumin ja ryömiin vieressä olevaan pensaaseen, "ole yksinäsi, jos kerran niin tykkäät." Eipä kauaa mennyt kun näin valkoruskean salaman kiertelevän yksinään. Muutamaan kertaan se juoksi ympärilläni, mutta ei löytänyt. Ei tajunnut käyttää nenäänsä. Lopulta Kuje tuumi, että kaipa olen mennyt sisään ja jäi oven eteen nököttämään.
Ryömin pensaasta. Kuje katseli suuntaani, mutta ei luopunut ovenvieruksesta. Kävelin vähän. Kuje nökötti oven luona ja tähyili joka suuntaan. Lopulta jäin seisoskelemaan vähän matkan päähän ja mietiskelemään, että kauankohan se jaksaa siinä seistä tönöttää. Tyynesti se siinä seisoi ja katseli välillä kaikkiin suuntiin "Kyllä sieltä joku kohta tulee" ilme naamallaan.
Olisimme taatusti vieläkin tuijottelemassa toisiamme kentän poikki, jos ovi ei olisi auennut. "Voi kiitos," Kuje tuumi ja pinkaisi sisään. Siinä vaiheessa oli pakko huutaa sen nimeä. Pää pilkahti ovensuusta ja toisella huudolla Kuje lähti kiitämään ensin kovaa vauhtia luokseni. Juttelin oven avanneen Kutin omistajan kanssa ja annoin Kujeen itse tuumia, mitä pitäisi tehdä. Ovi oli sulkeutunut sen sännätessä ulos kuullessaan toisen huudon. Kolmatta kertaa en huutanut ja Kuje oli vähän hämmentynyt siitä kuka sitä oli kiljunut. Se kävi vähän hyppimässä Kutin omistajan luona ja tuli hitaasti ja haukkuen lähemmäs minua. Voi sitä riemua kun se lopulta huomasi kuka olin. Juteltuani loppuun jutut lähdimme takaisin sisälle.
Kumpikohan nyt meistä sai tässä pelissä pisteet?
"Mokomakin porsas," tuumin ja ryömiin vieressä olevaan pensaaseen, "ole yksinäsi, jos kerran niin tykkäät." Eipä kauaa mennyt kun näin valkoruskean salaman kiertelevän yksinään. Muutamaan kertaan se juoksi ympärilläni, mutta ei löytänyt. Ei tajunnut käyttää nenäänsä. Lopulta Kuje tuumi, että kaipa olen mennyt sisään ja jäi oven eteen nököttämään.
Ryömin pensaasta. Kuje katseli suuntaani, mutta ei luopunut ovenvieruksesta. Kävelin vähän. Kuje nökötti oven luona ja tähyili joka suuntaan. Lopulta jäin seisoskelemaan vähän matkan päähän ja mietiskelemään, että kauankohan se jaksaa siinä seistä tönöttää. Tyynesti se siinä seisoi ja katseli välillä kaikkiin suuntiin "Kyllä sieltä joku kohta tulee" ilme naamallaan.
Olisimme taatusti vieläkin tuijottelemassa toisiamme kentän poikki, jos ovi ei olisi auennut. "Voi kiitos," Kuje tuumi ja pinkaisi sisään. Siinä vaiheessa oli pakko huutaa sen nimeä. Pää pilkahti ovensuusta ja toisella huudolla Kuje lähti kiitämään ensin kovaa vauhtia luokseni. Juttelin oven avanneen Kutin omistajan kanssa ja annoin Kujeen itse tuumia, mitä pitäisi tehdä. Ovi oli sulkeutunut sen sännätessä ulos kuullessaan toisen huudon. Kolmatta kertaa en huutanut ja Kuje oli vähän hämmentynyt siitä kuka sitä oli kiljunut. Se kävi vähän hyppimässä Kutin omistajan luona ja tuli hitaasti ja haukkuen lähemmäs minua. Voi sitä riemua kun se lopulta huomasi kuka olin. Juteltuani loppuun jutut lähdimme takaisin sisälle.
Kumpikohan nyt meistä sai tässä pelissä pisteet?
Käytösmietteitä
Minusta koirien pitää käyttäytyä tietyllä tavoin. Lähinnä siis omien koirien. Niiden pitää esimerkiksi päästää vieraat ihmiset luokseen. Minun koirieni pitää sietää se, että jos ne ovat yksin kiinni jossain ja luokse tulee vieras ihminen, niin ihmisen annetaan silittää eikä käyttäydytä hyökkäävästi. Koirien pitää myös pystyä kulkemaan muiden ihmisten matkassa ja olla hoidossa ihan ilman minua.
Kaikki tuskin ovat samaa mieltä siitä, että koirien pitäisi näin käyttäytyä. Koen, että omien koirieni pitää olla ihmisiä kohtaan ystävällisiä eikä niiden tarvitse puolustaa minua. Niiden ei tarvitse haukkua juopoille. Onnin kohdallahan tämä ei ole mikään ongelma ja käytös oletukseni varmaankin juontaa siitä, että olen todennut Onnin luonteen ja käytöksen helpoksi, siispä samaa vaaditaan muiltakin.
Amanda on hyvin kiltti, mutta toisaalta vähän epävarma. Onni on aina ollut hyvin itsenäinen ja rohkea. Se onkin todennäköisesti tehnyt omalla esimerkillään Amanda koulutuksesta suurimman osan. Onni on näyttänyt miten vieraita ihmisiä kohdataan ja miten niiden kanssa ollaan. Ihan hyvin se on Amandan kouluttanut, sillä viime perjantaisessa mittaustilanteessakin Amanda lähti helposti (joskin innottamasti) valmentajan mukaan kauemmas ja antoi hyvin käsitellä itseään.
Minulla on tapana jättää koirat omilleen, kun olemme kylässä tai meillä on vieraita. Kannustan niitä kerjäämään ennemmin rapsutuksia vierailta kuin minulta. Odotan, että ne osaavat käyttäytyä hyvin ilman, että joudun vahtimaan niitä sen kummemmin. Aika nopeasti Amandakin sisäisti, että vieraissa paikoissa kannattaa ruokaa kerjätä muilta ;)
Paitsi ihmisiä oletan koirieni kykenevän sietämään myös toisia koiria. Koirat ovat ongelmallisempia ja toisin kuin ihmisten suhteen, en oleta koirieni sietävän mitä tahansa muilta koirilta. Niiden pitää esimerksi pystyä olemaan samassa tilassa myös sellaisten koirien kanssa, joista ne selvästi eivät pidä. Ei tarvitse olla ihan lähekkäin, mutta on sallittava, että toinen on samassa huoneessa ilman rähinää.
Tietysti aina silloin tällöin tulee takapakkeja ja kaikki ei mene niin auvoisasti kuin toivon. Yllättävän hyvin koirat ovat sisäistäneet oletukseni niiden suhteen. Toivottavasti Kuje pystyy samaan. Ainakin tällä hetkellä kun meillä on vieraita Kuje pyrkii niiden syliin, ei minun. Toisaalta se valitettavasti puffailee vähän kaikelle, että työsarkaa kyllä piisaa.
Kaikki tuskin ovat samaa mieltä siitä, että koirien pitäisi näin käyttäytyä. Koen, että omien koirieni pitää olla ihmisiä kohtaan ystävällisiä eikä niiden tarvitse puolustaa minua. Niiden ei tarvitse haukkua juopoille. Onnin kohdallahan tämä ei ole mikään ongelma ja käytös oletukseni varmaankin juontaa siitä, että olen todennut Onnin luonteen ja käytöksen helpoksi, siispä samaa vaaditaan muiltakin.
Amanda on hyvin kiltti, mutta toisaalta vähän epävarma. Onni on aina ollut hyvin itsenäinen ja rohkea. Se onkin todennäköisesti tehnyt omalla esimerkillään Amanda koulutuksesta suurimman osan. Onni on näyttänyt miten vieraita ihmisiä kohdataan ja miten niiden kanssa ollaan. Ihan hyvin se on Amandan kouluttanut, sillä viime perjantaisessa mittaustilanteessakin Amanda lähti helposti (joskin innottamasti) valmentajan mukaan kauemmas ja antoi hyvin käsitellä itseään.
Minulla on tapana jättää koirat omilleen, kun olemme kylässä tai meillä on vieraita. Kannustan niitä kerjäämään ennemmin rapsutuksia vierailta kuin minulta. Odotan, että ne osaavat käyttäytyä hyvin ilman, että joudun vahtimaan niitä sen kummemmin. Aika nopeasti Amandakin sisäisti, että vieraissa paikoissa kannattaa ruokaa kerjätä muilta ;)
Paitsi ihmisiä oletan koirieni kykenevän sietämään myös toisia koiria. Koirat ovat ongelmallisempia ja toisin kuin ihmisten suhteen, en oleta koirieni sietävän mitä tahansa muilta koirilta. Niiden pitää esimerksi pystyä olemaan samassa tilassa myös sellaisten koirien kanssa, joista ne selvästi eivät pidä. Ei tarvitse olla ihan lähekkäin, mutta on sallittava, että toinen on samassa huoneessa ilman rähinää.
Tietysti aina silloin tällöin tulee takapakkeja ja kaikki ei mene niin auvoisasti kuin toivon. Yllättävän hyvin koirat ovat sisäistäneet oletukseni niiden suhteen. Toivottavasti Kuje pystyy samaan. Ainakin tällä hetkellä kun meillä on vieraita Kuje pyrkii niiden syliin, ei minun. Toisaalta se valitettavasti puffailee vähän kaikelle, että työsarkaa kyllä piisaa.
tiistaina, heinäkuuta 17, 2007
Uusiolauma on taas kasassa
Viikonloppu meni lähinnä koirattomissa puuhissa. Lauantaina koirilla oli tylsä päivä, sillä ne joutuivat muutamaan otteeseen jäämään yksinään kotiin. Ostamani koiranruoat tuskin lohduttavat, eikä Amandakaan pomppinut riemusta saatuaan uuden talviliiviin. Meillä on vähän niinkuin ihmisperheissä. Pikkusisko perii vanhemman vanhat vaatteet ja isosiskolle ostetaan uutta. Amanda sai uuden fleeceliivin talveksi ja Amandan vanha periytyy Kujeelle.
Sunnuntaina piipahdin Särkänniemessä. Mietin hetken aikaa, jos pitäisi ottaa koirat matkaan, mutta sää oli sateinen ja tarkoitus ei ollut kovin kauaa siellä olla, joten koirat saivat taas tyytyä kotona hengailuun. Ne saivat sentään ilokseen päivällä Muiskun siskoineen.
Eilen tuli Leelakin takaisin juoksulomaltaan ja uusiolaumamme on taasen nelilukuinen. Tai itseasiassa kuusi, jos ihmisetkin lasketaan. Voi mikä riemu olikaan saada pikkuinen takaisin. Se on nyt ihan selkeästi jäänyt kooltaan Kujetta pienemmäksi. Tuntuu, että vasta ihan vähän aikaa sitten otettiin kuva missä Leela vielä oli Kujetta korkeampi.
Kuje pääsi vieraan ihmisen hammastarkastukseen. En itse muistanut taaskaan, mutta Muisku oli kaukaa viisas ja oli valistanut Leelan tuovia vanhempiaan ensin tarkistaan pikkuneidin hampaat ja vasta sitten tutustumaan.
Naureskelin itsekseni eilen aamulla Amandan käytökselle. Käyttäytymiskeskustelumme jälkeen, se on taas pysynyt nätisti toisten koirien kulkiessa ohi. Satuimme aamulla törmäämään naapurin Kutiin. Amanda ei Kuti ole tavannut, vaikka Onni ja erityisesti Kuje ovat päässeet Kutin kanssa nuuhkuttelemaan. Kutin nähdessään Amanda ei selvästi oikein tiennyt miten olisi ollut. Haukkua ei saanut. Se asettui ohituspaikalleen ja valmistautui menemään ohi, mutta me jäimmekin Kutin omistajan kanssa juttelemaan. Hetken paikallaan pyöriskelyn jälken Amanda keksi, että varmasti jalkaani tökkimällä saisi minut huomaamaan, että siinä on vieras koira. Niinpä se yritti tökkiä kuonolla ja tassulla, mutta ei loiskuttanut leukojaan, vaikka selvästi olisi vähän tehnyt mieli. Hetken päästä neiti totesi tilanteen olevan tylsä ja odottelua sisältävä ja rauhoittui muiden tapaan tutkailemaan maan hajuja.
Myöhemmin päivällä Amanda sitten vasta pääsi haistelemaan Kutia ja se olikin paljon rennompi tilanne, sillä siinä vaiheessa Amanda jo tiesi mitä tulee tapahtumaan ja pääsevänsä nuuhkimaan Kutia.
Sunnuntaina piipahdin Särkänniemessä. Mietin hetken aikaa, jos pitäisi ottaa koirat matkaan, mutta sää oli sateinen ja tarkoitus ei ollut kovin kauaa siellä olla, joten koirat saivat taas tyytyä kotona hengailuun. Ne saivat sentään ilokseen päivällä Muiskun siskoineen.
Eilen tuli Leelakin takaisin juoksulomaltaan ja uusiolaumamme on taasen nelilukuinen. Tai itseasiassa kuusi, jos ihmisetkin lasketaan. Voi mikä riemu olikaan saada pikkuinen takaisin. Se on nyt ihan selkeästi jäänyt kooltaan Kujetta pienemmäksi. Tuntuu, että vasta ihan vähän aikaa sitten otettiin kuva missä Leela vielä oli Kujetta korkeampi.
Kuje pääsi vieraan ihmisen hammastarkastukseen. En itse muistanut taaskaan, mutta Muisku oli kaukaa viisas ja oli valistanut Leelan tuovia vanhempiaan ensin tarkistaan pikkuneidin hampaat ja vasta sitten tutustumaan.
Naureskelin itsekseni eilen aamulla Amandan käytökselle. Käyttäytymiskeskustelumme jälkeen, se on taas pysynyt nätisti toisten koirien kulkiessa ohi. Satuimme aamulla törmäämään naapurin Kutiin. Amanda ei Kuti ole tavannut, vaikka Onni ja erityisesti Kuje ovat päässeet Kutin kanssa nuuhkuttelemaan. Kutin nähdessään Amanda ei selvästi oikein tiennyt miten olisi ollut. Haukkua ei saanut. Se asettui ohituspaikalleen ja valmistautui menemään ohi, mutta me jäimmekin Kutin omistajan kanssa juttelemaan. Hetken paikallaan pyöriskelyn jälken Amanda keksi, että varmasti jalkaani tökkimällä saisi minut huomaamaan, että siinä on vieras koira. Niinpä se yritti tökkiä kuonolla ja tassulla, mutta ei loiskuttanut leukojaan, vaikka selvästi olisi vähän tehnyt mieli. Hetken päästä neiti totesi tilanteen olevan tylsä ja odottelua sisältävä ja rauhoittui muiden tapaan tutkailemaan maan hajuja.
Myöhemmin päivällä Amanda sitten vasta pääsi haistelemaan Kutia ja se olikin paljon rennompi tilanne, sillä siinä vaiheessa Amanda jo tiesi mitä tulee tapahtumaan ja pääsevänsä nuuhkimaan Kutia.
lauantaina, heinäkuuta 14, 2007
Epäonnen perjantai
Päivä alkoi siitä kun poltin aamupuuron pohjaan. Loistava aloitus ja jos olisin uskonut, että perjantai 13. päivä on oikeasti epäonnen päivä olisin jäänyt sänkyyn. Sen sijaan päätin kokeilla antaa Kujeen olla muiden koirien kanssa ilman alueen rajaamista. Koska sängyn päällä oli pressu ei tarvinnut pelätä sänkyyn pissaamisiakaan ja olisinhan töissä vain muutaman tunnin, joten nyt olisi oiva hetki kokeilla sen pidätyskykyä.
Suuntaisin töihin ja eteemme avautui hävityksen kauhistus. Kaikki edellisän päivänä tehdyt työt olivat menneet pilalle ja työsarkaa ei ollutkaan se ihan vähän mitä torstaista jäi jäljelle. Kaikki piti tehdä uudestaan. Puolen päivän jälkeen alkoi selvitä, että meillä ei ole oikeita työvälineitä. Vähän ennen kuin minun oli pakko lähteä ja jättää muut töihin saimme lopulta oikeat välineet ja työ alkoi sujua.
En ollut ottanut töihin mukaan eväitä. Eihän pariksi tunniksi tarvitse. Aamupuuron voimalla paarusti ja ajattelin, että nappaan jotain pientä ennen agiharkkoihin lähtöä. Lähdin pyöräilemään töistä kotiin ja taivas putosi niskaani. Loistavaa... Olinhan aivan litimärkä. Ystävälliset autoilijat kyyläsivät ja näytin kohteliaasti käsimerkkiä ihan sumeilemattomasti lasin takana kuolaaville miehille. Joku raja sentään...
Juuri ennen kotiin pääsyä sade lakkasi. Siinä vaiheessa oli selvinnyt myös, että minulle ei ole kyytiä harkkoihin, vaan jos sinne haluan mennä on tyydyttävä pyörään. Bussillakaan ei ehtisi mennä jos haluaa toiset lenkittää sitä ennen. Yritin soittaa valmentajalle, että kai meillä ylipäätään on harkat, mutta hänellä oli puhelin hukassa. Sekavissa tunnelmissa menin sisälle ja pahat aavistukset täyttivät mieleni. Kuje. Avasin huoneeni oven ja kiljaisin.
Kuje oli päättänyt kokeilla hyllyllä olevia meikkejäni. Hyvästi Kanebon ripsari ja kaikki muut. Yhden halpis luomivärin se oli jättänyt syömättä, mutta kaikki lempparini oli tuhottu. Lompakko oli levitetty sängylle, kortteja löytyi sieltä sun täältä. Pumpulia leijaili huoneessa. Kamera oli lattialla, mp3-soitin makasi maassa. Lattia oli kuiva siihen asti kunnes kiljaisin.
Otin selvästi bileisiin valmistautumista suunnitelleen tyttösen ja Onnin lyhyelle lenkille. Vaihdoin pikaisesti vaatteet. Kaivoin jääkaapista pussillisen vanhoja nakinpaloja. Mikä onni että sieltä ylipäätään löytyi selaisia. Amanda reppuun kerä veden ja menoksi. Punnitsin Amandan yksi päivä ja sain surkealla huijari puntarillani arvon 10-12 kiloon. Nyt tuntui, että repussa oli ainakin 120 kiloa. Kiltisti Amanda taas istuskeli. Se on niin ihanan sopeutuvainen ja hyväksyy kaiken mitä päätän puuhailla. Matkalla muistin, etten ollut syönyt mitään.
Vain vähän myöhässä saavuimme treenipaikalle ja kirvoitimme koko joukolta naurun. Jostain syystä kerään useinkin naurua liikkuessani koirien kanssa. Outoa...
Päästin Amandan repusta ja menimme kävelemään. Siinä sateen ropistessa päähäni, kaikki kiukku ja ahdistus pikkuhiljaa valuivat sateen mukana maahan. Sateessa käveleminen on rentouttavaa, vaikka kengät olisivatkin litimärät. Treenien teemana oli irtautuminen. No se ei sujunut kauhean hyvin, mutta oli silti hauskaa leikkiä ja puuhailla Aman kanssa. Oli vähän puhetta, että jos valmentajamme alkaisi vetämään meille myös penturyhmää, sillä pentuja oli muutamassakin perheessä. Olisipa kivaa jos onnistuisi :)
Tunnin lopuksi koirat mitattiin. Amandalla mittaaminen on ollut aina aikamoinen episodi. Sen mielestä mittatikku on ihan hirveä ja jos se tulee lähemmäs nin se voi vaikka pistää tai jotain. Hetken aikaa Amandan kiemurtelua katseltuaan valmentaja, sanoi, että annpas koira minulle ja kokeillaanpa ilman sinua. Amanda nöyrästi kulki valmentajan perässä vähän kauemmas. Siinä sitten aseteltiin neitiä seisomaan ja uudestaan seisomaan. Aluksi Amanda oli aina mittatikun lähestyessä ihan vinkkurassa, mutta alkoi pikkuhiljaa vähän rentoutua. Oli se vieläkin vähän vinkkurassa. Mitaksi saatiin medi ja maksin rajaan oli puolisen senttiä. Se on kyllä hilkulla, tuo meidän neiti, että kumpaas luokkaan kuuluttaisiin.
Annoin Amandan hölkkäillä takaisin kotiin päin. Se juoksenteli tyytyväisenä ja koska menimme aika mielenkiintoista reittiä, saatoin pitää sen vapaana suurimman osan aikaa. On se kumma, että kahtaa kertaa en ole onnistunut Niihamaan pyöräillä samaa reittiä, en treeneihin, enkä treeneistä pois. Aina löytyy joku kohta missä eksytään edelliseltä reitiltä.
Jätin Amandan nopeasti eteiseen kamojen kanssa ja pyöräilin pikaisesti Prismaan. Siellä olikin iloinen Oulusta tullut joukko vastassa. Vanhempani ja kaksi pikkusiskoistani tulivat Tampereelle viikonlopun viettoon. Äiti sanoi nähdessään minut, että olen laihtunut. Litimärkänä, rättiväsyneenä ja aamupuuron voimalla, näytin taatusti oikein pirtsakalta ja hyvinvoivalta. Kaupassa käynnin jälkeen haettiin pitsat. Vihdoin ruokaa! Koirista oli ihana nähdä kaikki (ja kerjätä ruokaa).
Syöminkien jälkeen porukat suuntasivat hotellille ja minä kaaduin iltalenkin jälkeen kuolleena (no lähes) sänkyyn ja heräsin iloisena tähän aamuun, kun jokaikistä lihastani kolottaa ja särkee. Selässäni on taatusti sellaisia lihaksia kipeänä, joita ei edes ole olemassa ja joku on hakannut kylkiluuni sisään. Ainakaan ei enää ole perjantai, eikä kolmastoista päivä.
Suuntaisin töihin ja eteemme avautui hävityksen kauhistus. Kaikki edellisän päivänä tehdyt työt olivat menneet pilalle ja työsarkaa ei ollutkaan se ihan vähän mitä torstaista jäi jäljelle. Kaikki piti tehdä uudestaan. Puolen päivän jälkeen alkoi selvitä, että meillä ei ole oikeita työvälineitä. Vähän ennen kuin minun oli pakko lähteä ja jättää muut töihin saimme lopulta oikeat välineet ja työ alkoi sujua.
En ollut ottanut töihin mukaan eväitä. Eihän pariksi tunniksi tarvitse. Aamupuuron voimalla paarusti ja ajattelin, että nappaan jotain pientä ennen agiharkkoihin lähtöä. Lähdin pyöräilemään töistä kotiin ja taivas putosi niskaani. Loistavaa... Olinhan aivan litimärkä. Ystävälliset autoilijat kyyläsivät ja näytin kohteliaasti käsimerkkiä ihan sumeilemattomasti lasin takana kuolaaville miehille. Joku raja sentään...
Juuri ennen kotiin pääsyä sade lakkasi. Siinä vaiheessa oli selvinnyt myös, että minulle ei ole kyytiä harkkoihin, vaan jos sinne haluan mennä on tyydyttävä pyörään. Bussillakaan ei ehtisi mennä jos haluaa toiset lenkittää sitä ennen. Yritin soittaa valmentajalle, että kai meillä ylipäätään on harkat, mutta hänellä oli puhelin hukassa. Sekavissa tunnelmissa menin sisälle ja pahat aavistukset täyttivät mieleni. Kuje. Avasin huoneeni oven ja kiljaisin.
Kuje oli päättänyt kokeilla hyllyllä olevia meikkejäni. Hyvästi Kanebon ripsari ja kaikki muut. Yhden halpis luomivärin se oli jättänyt syömättä, mutta kaikki lempparini oli tuhottu. Lompakko oli levitetty sängylle, kortteja löytyi sieltä sun täältä. Pumpulia leijaili huoneessa. Kamera oli lattialla, mp3-soitin makasi maassa. Lattia oli kuiva siihen asti kunnes kiljaisin.
Otin selvästi bileisiin valmistautumista suunnitelleen tyttösen ja Onnin lyhyelle lenkille. Vaihdoin pikaisesti vaatteet. Kaivoin jääkaapista pussillisen vanhoja nakinpaloja. Mikä onni että sieltä ylipäätään löytyi selaisia. Amanda reppuun kerä veden ja menoksi. Punnitsin Amandan yksi päivä ja sain surkealla huijari puntarillani arvon 10-12 kiloon. Nyt tuntui, että repussa oli ainakin 120 kiloa. Kiltisti Amanda taas istuskeli. Se on niin ihanan sopeutuvainen ja hyväksyy kaiken mitä päätän puuhailla. Matkalla muistin, etten ollut syönyt mitään.
Vain vähän myöhässä saavuimme treenipaikalle ja kirvoitimme koko joukolta naurun. Jostain syystä kerään useinkin naurua liikkuessani koirien kanssa. Outoa...
Päästin Amandan repusta ja menimme kävelemään. Siinä sateen ropistessa päähäni, kaikki kiukku ja ahdistus pikkuhiljaa valuivat sateen mukana maahan. Sateessa käveleminen on rentouttavaa, vaikka kengät olisivatkin litimärät. Treenien teemana oli irtautuminen. No se ei sujunut kauhean hyvin, mutta oli silti hauskaa leikkiä ja puuhailla Aman kanssa. Oli vähän puhetta, että jos valmentajamme alkaisi vetämään meille myös penturyhmää, sillä pentuja oli muutamassakin perheessä. Olisipa kivaa jos onnistuisi :)
Tunnin lopuksi koirat mitattiin. Amandalla mittaaminen on ollut aina aikamoinen episodi. Sen mielestä mittatikku on ihan hirveä ja jos se tulee lähemmäs nin se voi vaikka pistää tai jotain. Hetken aikaa Amandan kiemurtelua katseltuaan valmentaja, sanoi, että annpas koira minulle ja kokeillaanpa ilman sinua. Amanda nöyrästi kulki valmentajan perässä vähän kauemmas. Siinä sitten aseteltiin neitiä seisomaan ja uudestaan seisomaan. Aluksi Amanda oli aina mittatikun lähestyessä ihan vinkkurassa, mutta alkoi pikkuhiljaa vähän rentoutua. Oli se vieläkin vähän vinkkurassa. Mitaksi saatiin medi ja maksin rajaan oli puolisen senttiä. Se on kyllä hilkulla, tuo meidän neiti, että kumpaas luokkaan kuuluttaisiin.
Annoin Amandan hölkkäillä takaisin kotiin päin. Se juoksenteli tyytyväisenä ja koska menimme aika mielenkiintoista reittiä, saatoin pitää sen vapaana suurimman osan aikaa. On se kumma, että kahtaa kertaa en ole onnistunut Niihamaan pyöräillä samaa reittiä, en treeneihin, enkä treeneistä pois. Aina löytyy joku kohta missä eksytään edelliseltä reitiltä.
Jätin Amandan nopeasti eteiseen kamojen kanssa ja pyöräilin pikaisesti Prismaan. Siellä olikin iloinen Oulusta tullut joukko vastassa. Vanhempani ja kaksi pikkusiskoistani tulivat Tampereelle viikonlopun viettoon. Äiti sanoi nähdessään minut, että olen laihtunut. Litimärkänä, rättiväsyneenä ja aamupuuron voimalla, näytin taatusti oikein pirtsakalta ja hyvinvoivalta. Kaupassa käynnin jälkeen haettiin pitsat. Vihdoin ruokaa! Koirista oli ihana nähdä kaikki (ja kerjätä ruokaa).
Syöminkien jälkeen porukat suuntasivat hotellille ja minä kaaduin iltalenkin jälkeen kuolleena (no lähes) sänkyyn ja heräsin iloisena tähän aamuun, kun jokaikistä lihastani kolottaa ja särkee. Selässäni on taatusti sellaisia lihaksia kipeänä, joita ei edes ole olemassa ja joku on hakannut kylkiluuni sisään. Ainakaan ei enää ole perjantai, eikä kolmastoista päivä.
perjantaina, heinäkuuta 13, 2007
Uusi sängynpeite
Kuje on kiltisti pissaillut ulos. Lenkillä koirat ovat olleet ärsyttäviä. Tiedän, että vika on ihan narun toisessa päässä: olen pitänyt narttuja vapaana ja Onnia pitkällä hihnalla. Päätin käydä pitkän lenkin lyhyillä hihnoilla ja sain todeta, että ovat oppineet taasen liian hyvälle. Vasta lenkin loppuvaiheessa alkoi porukka sisäistää hihnan pituuden. No pian Leela tulee kotiin ja käymme taas yhteislenkkejä lyhyin hihnoin.
Kävin shoppailemassa eilen sängylle uuden päiväpeiton -pressun. Ajattelin, että jos tällä alle kolmen euron investoinnilla ja Kujeen viemisellä ulos aina ennen nukkumaanmenoa, pääsisi alkuun. Jos siitä ei tule mitään, joudun ostamaan ne pissamuovit, vaikka en millään raaskisi.
En ole aikoihin käyttänyt päiväpeitettä. Saapa nähdä kuinka hyvin muistan petailla sängyn. Näin ensimmäisenä aamuna se onnistui. Amandasta on ihan ällöä, että sen ihana nukkumapaikka on peitettu typerällä kahisevalla jutulla. Se on käynyt pari kertaa kääntymässä, mutta lähtenyt vikkelästi pois, vaikka jätin sille jopa tyynyn peiton päälle. Onninkin ilme oli aika hauska sen huomatessa, että sänky ei olekaan enää saman tuntuinen. Makoili se silti siinä puolisen minuuttia. Kujetta pressu ei sen kummemmin häirinnyt, mutta saattaa olla, että ihmisillä menee hermot Kujeen säntäillessä sinne tänne sängyn päällä ja pressun kahistessa ja rahistessa joka askeleella.
Kappas tätä kirjoittaessani Amanda päätti, että tyyny sängyn päällä on parempi nukkumispaikka kuin lattialla ollut reppu ja vaihtoi takaisin korkeammalle nukkumispaikalle.
Sain vinkin lukea blogeja Google Readerin avulla. Se on aivan ihana! Kiitoksia oikein kovasti vinkistä :) Uudet päivitykset napsahtavat sinne heti eikä tarvitse klikkailla jokaista blogia erikseen auki ja tarkistaa, että joko sitä vihdoin olisi päivitetty. Lisäsin sinne 22 blogia, joita eniten luen. Nyt mietiskelen, että lisäisinkö myös sellaiset, joita harvemmin lueskelen. Yllättäen kaikki lukemani blogit liittyvät tavalla tai toisella koiriin. Readerin huonoin puoli on siinä, ettei näe kommentteja. Tai saattaa ne jollain tavalla sieltä saada kaivettua esiin, mutta eipä minulle ottanut heti moinen ominaisuus silmään.
Kävin shoppailemassa eilen sängylle uuden päiväpeiton -pressun. Ajattelin, että jos tällä alle kolmen euron investoinnilla ja Kujeen viemisellä ulos aina ennen nukkumaanmenoa, pääsisi alkuun. Jos siitä ei tule mitään, joudun ostamaan ne pissamuovit, vaikka en millään raaskisi.
En ole aikoihin käyttänyt päiväpeitettä. Saapa nähdä kuinka hyvin muistan petailla sängyn. Näin ensimmäisenä aamuna se onnistui. Amandasta on ihan ällöä, että sen ihana nukkumapaikka on peitettu typerällä kahisevalla jutulla. Se on käynyt pari kertaa kääntymässä, mutta lähtenyt vikkelästi pois, vaikka jätin sille jopa tyynyn peiton päälle. Onninkin ilme oli aika hauska sen huomatessa, että sänky ei olekaan enää saman tuntuinen. Makoili se silti siinä puolisen minuuttia. Kujetta pressu ei sen kummemmin häirinnyt, mutta saattaa olla, että ihmisillä menee hermot Kujeen säntäillessä sinne tänne sängyn päällä ja pressun kahistessa ja rahistessa joka askeleella.
Kappas tätä kirjoittaessani Amanda päätti, että tyyny sängyn päällä on parempi nukkumispaikka kuin lattialla ollut reppu ja vaihtoi takaisin korkeammalle nukkumispaikalle.
Sain vinkin lukea blogeja Google Readerin avulla. Se on aivan ihana! Kiitoksia oikein kovasti vinkistä :) Uudet päivitykset napsahtavat sinne heti eikä tarvitse klikkailla jokaista blogia erikseen auki ja tarkistaa, että joko sitä vihdoin olisi päivitetty. Lisäsin sinne 22 blogia, joita eniten luen. Nyt mietiskelen, että lisäisinkö myös sellaiset, joita harvemmin lueskelen. Yllättäen kaikki lukemani blogit liittyvät tavalla tai toisella koiriin. Readerin huonoin puoli on siinä, ettei näe kommentteja. Tai saattaa ne jollain tavalla sieltä saada kaivettua esiin, mutta eipä minulle ottanut heti moinen ominaisuus silmään.
keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007
Märkyys on päivän sana
Kuje kusi mun kenkääni. Sillä oli hihna päälle, mulla kengät (toiset) jalassa ja olin juuri painamassa oven kahvaa kun tämä sankari päätti, että hätä on justiinsa nyt ja pissasi kenkäni päälle. Voi argggh! Pitääkö mun nyt muovittaa kengätkin?( Onneksi kenkä oli mun eikä muiskun. Siitä se vasta riemu olisi revennyt. Tarkoitus oli tänään tuulettaa eilistä päivää joka selvittiin ilman sisälle pissailuja, mutta eipäs sitten tuuletellakaan. :/
Kirottu kusiainen on alkanut myös puffailemaan lenkeillä vähän kaikelle. Koska haukkuminen on asioita joita en omilta koirilta siedä, ostin eilen vesipyssyn. Pyssyllä varustautuneena kävin eilen ilta lenkin ja sain vesisuihkulla hiljennettyä tyttösen. Toivottavasti saan nyt puffailut kuriin. Ainakin alku on ollut lupaava. Menimme jopa kahden koiran välistä ihan äänettä.
Kujeelta irtosi tänään taasen lenkillä korvateipit ja korvat ovat yhä oikeassa asennossa. Jee! Ajattelin antaa niiden nyt vähän tuulettua. Varmaan teipit saa kohta laittaa takaisin, mutta olkoot hetken ilman.
Kirottu kusiainen on alkanut myös puffailemaan lenkeillä vähän kaikelle. Koska haukkuminen on asioita joita en omilta koirilta siedä, ostin eilen vesipyssyn. Pyssyllä varustautuneena kävin eilen ilta lenkin ja sain vesisuihkulla hiljennettyä tyttösen. Toivottavasti saan nyt puffailut kuriin. Ainakin alku on ollut lupaava. Menimme jopa kahden koiran välistä ihan äänettä.
Kujeelta irtosi tänään taasen lenkillä korvateipit ja korvat ovat yhä oikeassa asennossa. Jee! Ajattelin antaa niiden nyt vähän tuulettua. Varmaan teipit saa kohta laittaa takaisin, mutta olkoot hetken ilman.
maanantaina, heinäkuuta 09, 2007
Rasittavia, rakkaita rakkeja
Viime päivien teemana on ollut ihanat, kamalat koirat. Lauantaina poltin hermoni koiriin. Kujeeseen, joka pissasi jalkojeni juureen aina kun olin lähdössä lenkille ja Amandaan, joka yritti rähistä vastaantulevalle koiralle ja karkasi kissan perään. Amanda koki palautuksen maan pinnalle, sillä nappasin sen parrasta kiinni ja pidimme puhuttelun siitä miten niiden vieraiden koirien ohi taas mentiinkään. Lopulta mölyt siis pysyivät mahassa ja pääsin kehumaan iloisesti Aman hienoa tottelemista. Oli selvästi liian pitkä hihna taas neidillä kun piti ottaa ohjata omiin käsiin. Kissan perässä Amanda ehti juosta kuutisen metriä ennen kuin räjähdykseni otti sen korviin, mutta kaarsi kyllä tosi nätisti takaisin. Illan kruunasi Kujeen sänkyyn pissaaminen, kun olimme menneet nukkumaan. Onni oli oikea enkeli.
Sunnuntaina päätin, että kiikutan Kujeen ulos ennen kuin sillä on niin kauhea hätä, ettei se jaksa pidättää. Vain kaksi jalkojen juureen pissaamista. Edistystä lauantain neljästä kerrasta. Menimme yhdessä leikkimään ja harjoittelemaan viereiselle kentälle. Lähinnä se oli yhdessäoloa. Kuje harjoitteli seisomista, Amanda keppien hakemista ja Onni namien nappaamista ilmasta. Tarkoitus oli alunperin käydä vain lyhyehkö lenkki, mutta meillä oli niin hauskaa lenkillä, että jätin koirat ulos odottamaan ja kävin hakemassa kameran ja pussillisen nameja. Taka-ajatuksena oli ottaa Kujeesta seisomiskuvia pitkästä aikaa.
Amandan kepin takaisin tuominen senkun paranee. Onni-ihanainenkin palautti niin nätisti kepin käteeni, että olin pillahtaa itkuun ilosta. Meillä kun Onnin kanssa on ollut vähän ongelmia keppien ja vapaana pidon suhteen. Onnin mielestä siinä vaiheessa, kun vapaana saa kepin suuhunsa, voi heittää korvat metsikköön ja painaltaa jonnekin piiloon järsimään keppiä. Kuje toi yhden kerran onnistuneesti kepin takaisin, mutta kyllästyi sitten puuhaan, joten harjoittelimme sen sijaan seisomista pari kertaa. Yllättävän vaikeaa ottaa kuva juuri siitä sekunnista kun tyttönen seisoo nätisti. Toisaalta Kujeesta edes saa kuvia, Amandasta saa vain sellaisia seisomiskuvia, että se on kääntynyt minuun päin.
Valitettavasti sunnuntaikin kruunautui sänkyyn pissaamisella. Arvatkaa olenko ottanut Annariinan vinkistä vielä vaaria.... Viikonlopun aikana pyykkikone taisi pyörähtää iloisesti kuutisen kertaa ja yhtään vaatteita en pessyt.
Eilen oli sentään pissaamisten suhteen hyvä päivä. Ensinnäkin Kuje oli jaksanut pidättää koko töissä oloni ajan. Sääli, että siinä vaiheessa kun avasin oven niin hanat aukesivat. Onhan se niin ihana nähdä minua. Vaan siihenpä pissimiset sitten jäivätkin. Positiivinen juttu.
Eilinen meni muuten lähinnä nukkuessa. Olin niin kuollut, että töiden jälkeen oli pakko rohjahtaa sänkyyn. Onneksi olin laittanut kännykkään herätyksen, sillä olisin muuten nukkunut aamuun asti. Koirat olivat ihania kääriytymällä vaan viereeni. Jopa Kuje malttoi olla riekkumatta ja viettää koko päivän yhdessä nukkuen. Illalla päästin ne purkamaan energiaa ulkona. Päivittäisestä kepinheittelystä alkaa tulla tapa. On jotenkin niin hauskaa katsoa miten länderit painaltavat yhdessä. Kuje ei vielä pysy Amandan perässä, mutta siitä on tullut ovela. Amandan kaartaessa, Kuje katsoo mihin päin se on kääntymässä ja tekee paljon pienemmän kaaren. Näin se ehtii Amandan viereen ja pääsee tekemään yllätyshyökkäyksen, sen kylkeen. Liekkö ottanut Onnista mallia, sillä Onnilla on taipumus tehdä samanlaisia oikaisuja.
Kuje, ärsyttävästä pissarumbasta huolimatta, on saanut aikaan ilahduttavia huomioita. Sunnuntaina korvateipit aukesivat ja Kujeen korvat eivät ihan samantien nousseet pystyyn. Voisiko niistä vielä tulla jotain? Näin hampaiden vaihtumisen aikaan, ne eivät tähän mennessä ole sekuntiakaan hyvin korvateippien irrottua, ennen edellispäivää. Toivotaan, tuumin ja teippasin korvat uudelleen. Palautti se ainakin mieliin sen miltä Kuje näyttäisi, jos sen korvat olisivat taittuneet oikein.
Yksinjääminen tyttöseltä sujuu varsin kivasti. Se on jäänyt niin ihan yksin kuin yhdessä muiden kanssa. Lähinnä viime aikoina olen jättänyt sen yksin. Tänään se saa kokeilla kylppäriin jäämistä. Jospa olisi helpompaa siivota ne pissat kotiintullessa vain huuhtelemalla lattia ;) Kylppäri on muutettu pentuturvalliseksi, nyt virikkeet ja Kuje huoneeseen ja kohti töitä.
Sunnuntaina päätin, että kiikutan Kujeen ulos ennen kuin sillä on niin kauhea hätä, ettei se jaksa pidättää. Vain kaksi jalkojen juureen pissaamista. Edistystä lauantain neljästä kerrasta. Menimme yhdessä leikkimään ja harjoittelemaan viereiselle kentälle. Lähinnä se oli yhdessäoloa. Kuje harjoitteli seisomista, Amanda keppien hakemista ja Onni namien nappaamista ilmasta. Tarkoitus oli alunperin käydä vain lyhyehkö lenkki, mutta meillä oli niin hauskaa lenkillä, että jätin koirat ulos odottamaan ja kävin hakemassa kameran ja pussillisen nameja. Taka-ajatuksena oli ottaa Kujeesta seisomiskuvia pitkästä aikaa.
Amandan kepin takaisin tuominen senkun paranee. Onni-ihanainenkin palautti niin nätisti kepin käteeni, että olin pillahtaa itkuun ilosta. Meillä kun Onnin kanssa on ollut vähän ongelmia keppien ja vapaana pidon suhteen. Onnin mielestä siinä vaiheessa, kun vapaana saa kepin suuhunsa, voi heittää korvat metsikköön ja painaltaa jonnekin piiloon järsimään keppiä. Kuje toi yhden kerran onnistuneesti kepin takaisin, mutta kyllästyi sitten puuhaan, joten harjoittelimme sen sijaan seisomista pari kertaa. Yllättävän vaikeaa ottaa kuva juuri siitä sekunnista kun tyttönen seisoo nätisti. Toisaalta Kujeesta edes saa kuvia, Amandasta saa vain sellaisia seisomiskuvia, että se on kääntynyt minuun päin.
Valitettavasti sunnuntaikin kruunautui sänkyyn pissaamisella. Arvatkaa olenko ottanut Annariinan vinkistä vielä vaaria.... Viikonlopun aikana pyykkikone taisi pyörähtää iloisesti kuutisen kertaa ja yhtään vaatteita en pessyt.
Eilen oli sentään pissaamisten suhteen hyvä päivä. Ensinnäkin Kuje oli jaksanut pidättää koko töissä oloni ajan. Sääli, että siinä vaiheessa kun avasin oven niin hanat aukesivat. Onhan se niin ihana nähdä minua. Vaan siihenpä pissimiset sitten jäivätkin. Positiivinen juttu.
Eilinen meni muuten lähinnä nukkuessa. Olin niin kuollut, että töiden jälkeen oli pakko rohjahtaa sänkyyn. Onneksi olin laittanut kännykkään herätyksen, sillä olisin muuten nukkunut aamuun asti. Koirat olivat ihania kääriytymällä vaan viereeni. Jopa Kuje malttoi olla riekkumatta ja viettää koko päivän yhdessä nukkuen. Illalla päästin ne purkamaan energiaa ulkona. Päivittäisestä kepinheittelystä alkaa tulla tapa. On jotenkin niin hauskaa katsoa miten länderit painaltavat yhdessä. Kuje ei vielä pysy Amandan perässä, mutta siitä on tullut ovela. Amandan kaartaessa, Kuje katsoo mihin päin se on kääntymässä ja tekee paljon pienemmän kaaren. Näin se ehtii Amandan viereen ja pääsee tekemään yllätyshyökkäyksen, sen kylkeen. Liekkö ottanut Onnista mallia, sillä Onnilla on taipumus tehdä samanlaisia oikaisuja.
Kuje, ärsyttävästä pissarumbasta huolimatta, on saanut aikaan ilahduttavia huomioita. Sunnuntaina korvateipit aukesivat ja Kujeen korvat eivät ihan samantien nousseet pystyyn. Voisiko niistä vielä tulla jotain? Näin hampaiden vaihtumisen aikaan, ne eivät tähän mennessä ole sekuntiakaan hyvin korvateippien irrottua, ennen edellispäivää. Toivotaan, tuumin ja teippasin korvat uudelleen. Palautti se ainakin mieliin sen miltä Kuje näyttäisi, jos sen korvat olisivat taittuneet oikein.
Yksinjääminen tyttöseltä sujuu varsin kivasti. Se on jäänyt niin ihan yksin kuin yhdessä muiden kanssa. Lähinnä viime aikoina olen jättänyt sen yksin. Tänään se saa kokeilla kylppäriin jäämistä. Jospa olisi helpompaa siivota ne pissat kotiintullessa vain huuhtelemalla lattia ;) Kylppäri on muutettu pentuturvalliseksi, nyt virikkeet ja Kuje huoneeseen ja kohti töitä.
lauantaina, heinäkuuta 07, 2007
Uusi hammasuhri
Muiskun pikkusisko tuli tänään yöksi ja joutui heti hammasuhriksi. Muistin kerrankin ennen tutustumista iskeä Kujeen pöydälle ja vaatia hammastarkastusta. Pätevin ottein suorittettiin suun tutkailu ja pällisteltiin tippunutta etuhammasta. Kuje sai palkaksi nakkia ja pääsi vieraan syliin. Olivat niin söpöjä siinä lattialla, olisi pitänyt napata kuva.
Iltalenkillä Kuje keksi alkaa puffailemaan yögolffareille. Koska minusta se ei ollut laisinkaan sopivaa käytöstä palautin parin kiellon jälkeen Kujeen maanpinnalle nappamalla sen eteeni, ottamalla pannasta kiinni ja kertomalla kuinka jättäisin sen pahojen poikien hoiviin, jos parannusta käytökseen ei tulisi ja pian. Kuje käyttäytyi sen jälkeen moitteettomasti ja yögolffarit kertoivat, etteivät suinkaan olleet pahoja. Ah, pieni flirtti piristää kummasti iltaa ;)
Iltalenkillä Kuje keksi alkaa puffailemaan yögolffareille. Koska minusta se ei ollut laisinkaan sopivaa käytöstä palautin parin kiellon jälkeen Kujeen maanpinnalle nappamalla sen eteeni, ottamalla pannasta kiinni ja kertomalla kuinka jättäisin sen pahojen poikien hoiviin, jos parannusta käytökseen ei tulisi ja pian. Kuje käyttäytyi sen jälkeen moitteettomasti ja yögolffarit kertoivat, etteivät suinkaan olleet pahoja. Ah, pieni flirtti piristää kummasti iltaa ;)
perjantaina, heinäkuuta 06, 2007
Harkkahehkutusta
Voi vitsit, että oli upeat agiharkat. Ihan mieletön fiilis vieläkin. Amanda oli niin u-pe-a! Miten se osaakin mennä niin sujuvasti.
Lähdin siis ländereiden kera ahrkkoihin. Matkaan otin kevythäkin Kujeelle. Pääsi pikkuneiti tutustumaan muihin koiriin ja haistelemaan ilmaa. Sekä odottelemaan häkissä tylsistyneenä. Tylsä odotuspalkittiin tuntemattoman ihmisen hammastarkastuksella ja iloisella lenkillä monen koiran kera. Nyt tyttönen on hetkellisesti väsynyt ja nukkuu.
Amanda jaksoi Kujeesta huolimatta keskittyä. Meillä oli sijaisvalmentaja, joka teki kaksi ratapätkää. Tarkoitus oli lopussa yhdistää pätkä, mutta aika loppui kesken. Tuli valmentajalta hyvää palautetta ja oli mahtavaa kun neuvottiin eri tyylejä ohjata.
Ratapiirros A. Ensimmäisellä yrityksellä kaikki meni hyvin siihen asti, että Amanda poukkaisi A:lle. Ihan omaa mokaa. Toisella kerralla Amanda pysähtyi putken eteen ja taas johtui ihan omasta ohjauksesta. Pysähdyin itse ja Amanda stoppasi hämmentyneenä. Kolmannella yrityksellä rata meni upeasti. Kokeilimme vielä ohjata alun hyppyjä eri tyyleillä. Hämmästyttävää kyllä sain kauempaakin Amandan hyppäämään oikean hypyn ja onnistuin vielä tekemään valssin ennen A:ta. Amanda muutenkin ohjautui jotenkin niin helposti. Onnistuin heittämään sen muurin yli ja kääntämään jopa oikeaan suuntaan. Ekalla kerralla tuli pieni pyörrähdys, mutta seuraavalla kerralla ohjasin vähän selkeämmin ja Amanda tajusi idean ja kääntyi muurin jälkeen oikeaan suuntaan.
Ratapiirros B. Tein putken jälkeen valssin ja seuraavan hypyn jälkeen käänsin Amandan sylissä neljännelle esteelle. Viidennen esteen kohdalla eteenlähetys vähän kusi. Tiesin ettei Amanda irtoa eteen, mutta piti silti yrittää. Kokeilimme samaa valssauksella ja Amanda kiisi. Oi, se oli hienoa!
Oli ihanasti vääntöä ja kääntöä harkoissa. Edellisellä kerrallahan meillä oli aika suoraviivainen rata. Nyt pyysin vääntöä ja kääntöä ja niitähän saatiin. :) Oli oikeasti niin nautinnollista tehdä hankalampaa siksakia, kun piti keskittyä ja miettiä erilaisia tyylejä. Kerta kaikkiaan mahtavat harkat. Tätä kirjoittaessa tajusin, että tulihan niitä mokiakin, mutta kun ne sai paikattua heti seuraavalla kierroksella niin ei jäänyt mitenkään mokat painamaan mieltä. Lisäksi valmentaja hyvin kertoi aina missä virhe tuli, joten oli helppo paikata asia ja itse virhe selvensi osaltaan sitä miten kannattaisi ohjata. On kiva välillä saada eri valmentaja, joka huomaa erilaisia asioita ja opettaa eri tyylillä. Hyvät harkat, hyvä mieli :D
Lähdin siis ländereiden kera ahrkkoihin. Matkaan otin kevythäkin Kujeelle. Pääsi pikkuneiti tutustumaan muihin koiriin ja haistelemaan ilmaa. Sekä odottelemaan häkissä tylsistyneenä. Tylsä odotuspalkittiin tuntemattoman ihmisen hammastarkastuksella ja iloisella lenkillä monen koiran kera. Nyt tyttönen on hetkellisesti väsynyt ja nukkuu.
Amanda jaksoi Kujeesta huolimatta keskittyä. Meillä oli sijaisvalmentaja, joka teki kaksi ratapätkää. Tarkoitus oli lopussa yhdistää pätkä, mutta aika loppui kesken. Tuli valmentajalta hyvää palautetta ja oli mahtavaa kun neuvottiin eri tyylejä ohjata.
Ratapiirros A. Ensimmäisellä yrityksellä kaikki meni hyvin siihen asti, että Amanda poukkaisi A:lle. Ihan omaa mokaa. Toisella kerralla Amanda pysähtyi putken eteen ja taas johtui ihan omasta ohjauksesta. Pysähdyin itse ja Amanda stoppasi hämmentyneenä. Kolmannella yrityksellä rata meni upeasti. Kokeilimme vielä ohjata alun hyppyjä eri tyyleillä. Hämmästyttävää kyllä sain kauempaakin Amandan hyppäämään oikean hypyn ja onnistuin vielä tekemään valssin ennen A:ta. Amanda muutenkin ohjautui jotenkin niin helposti. Onnistuin heittämään sen muurin yli ja kääntämään jopa oikeaan suuntaan. Ekalla kerralla tuli pieni pyörrähdys, mutta seuraavalla kerralla ohjasin vähän selkeämmin ja Amanda tajusi idean ja kääntyi muurin jälkeen oikeaan suuntaan.
Ratapiirros B. Tein putken jälkeen valssin ja seuraavan hypyn jälkeen käänsin Amandan sylissä neljännelle esteelle. Viidennen esteen kohdalla eteenlähetys vähän kusi. Tiesin ettei Amanda irtoa eteen, mutta piti silti yrittää. Kokeilimme samaa valssauksella ja Amanda kiisi. Oi, se oli hienoa!
Oli ihanasti vääntöä ja kääntöä harkoissa. Edellisellä kerrallahan meillä oli aika suoraviivainen rata. Nyt pyysin vääntöä ja kääntöä ja niitähän saatiin. :) Oli oikeasti niin nautinnollista tehdä hankalampaa siksakia, kun piti keskittyä ja miettiä erilaisia tyylejä. Kerta kaikkiaan mahtavat harkat. Tätä kirjoittaessa tajusin, että tulihan niitä mokiakin, mutta kun ne sai paikattua heti seuraavalla kierroksella niin ei jäänyt mitenkään mokat painamaan mieltä. Lisäksi valmentaja hyvin kertoi aina missä virhe tuli, joten oli helppo paikata asia ja itse virhe selvensi osaltaan sitä miten kannattaisi ohjata. On kiva välillä saada eri valmentaja, joka huomaa erilaisia asioita ja opettaa eri tyylillä. Hyvät harkat, hyvä mieli :D
torstaina, heinäkuuta 05, 2007
Mukava mätsäri
Olipas kivaa olla pitkästä aikaa kehässä. Vähäsen jännitin miten mahtaa Kujeen pöydällä olo sujua. Ei hampaiden katsominen vaan ihan yleinen pöydällä hilluminen. Meillä olisi ollut vuoro melko alussa, mutta meidän pari osallistui myös junior handler -kisaan ja jouduimme odottelemaan. Mikäs siinä auringonpaisteessa oli odotellessa ja koiria ihaillessa.
Kehään mennessä oli vähän hömelö olo. Miten sitä pitikään täällä olla? Vaan kyllä se sitten muistui mieleen. Kuje tepsutteli tyytyväisenä kehässä ja seisoi oikein kivasti tuijotellen kädessäni olevaa nakinpalaa. Nostin tyttösen pöydälle ja se istahti tyytyväisenä katselemaan maisemia. Tuomari tutkiskeli pennut todella tarkkaan ja niin myös Kujeen. Se oli ihan positiivinen juttu ja voitaisiin oikeastaan mennä samalle tuomarille uudelleenkin. Ei tosin mitään hajua, että kuka tuomari oli. Kuje oli tosi nätisti pöydällä ja antoi tutkia itsensä, vaikka ei touhusta oikein innoissaan ollut. Olipa ihan voittaja olo nostaessa neitiä pöydältä.
Olin muutenkin tyytyväinen meidän menoon. Kuje on jotenkin niin rento. Se seuraa innokkaasti ja siitä on kiva puuhailla yhdessä. Tuomarin mielestä meidän esiintyminen (tai Kujeen ulkomuoto) ei ollut mitään kovin kummoista. Ensin tuli sininen nauha ja toisella kierroksella ei päästy neljän parhaan joukkoon. Mä tulin kyllä molemmilta kierroksilta kehästä pois hyvin tyytyväisenä. Näytin niin tyytyväiseltä, että kaverit luulivat meidän sijoittuneen. Tulipa sellainen olo, että Kujeen kanssa voi ihan mielikseen kierrellä näyttelyissä, sillä se on kivaa. Ja luottamus tuohon otukseen kasvoi kummasti.
Kuje muistuttaa yhä enemmän Onnia. En tiedä johtuuko se minun vaikutuksestani, vai ihastunko vain tietynlaisiin koiriin. Mätsärissäkin jätin sen varsin huolettomasti Muiskun hoiviin lähtiessäni napsimaan kuvia. Käskin Kujeen pysyä paikallaan ja parin metrin päässä tajusin huikata Muiskulle, ettei Kuje muuten ollut missään kiinni. Ei se minnekään lähteny, jäi katsomaan perään ja odottelemaan.
Ylipäätään Kuje jaksoi valtavan hyvin vain odotella ja makoilla vieressä sillä aikaa, kun löpisin muiden kanssa. Sen ei tarvinnut yrittää haukkua muille, tai riekkua muuten. Tuttujen koirien kanssa sai haistella ja odotella yhdessä vuoroa. Kuje käyttäytyi kyllä kaikin puolin niin kuin toivon omien koirieni käyttäyvän. Rauhallisesti, rennosti ja huomaamattomasti, kädessä on hihna, mutta vetoa ei tunnu ja vahtia ei tartte. (Muisku kyl huolehti Kujeen hihnan pitämisestä puolet ajasta, että kiitokset kenneltytölleni ;) )
Päivä oli muutenkin mukava. Auringonpaistetta, ystäviä ja koiria. Rentoa menoa ja kaikki huolet sai heittää hetkeksi nurkkaan. Erittäin miellyttävä tapa viettää kesäpäivää.
Kehään mennessä oli vähän hömelö olo. Miten sitä pitikään täällä olla? Vaan kyllä se sitten muistui mieleen. Kuje tepsutteli tyytyväisenä kehässä ja seisoi oikein kivasti tuijotellen kädessäni olevaa nakinpalaa. Nostin tyttösen pöydälle ja se istahti tyytyväisenä katselemaan maisemia. Tuomari tutkiskeli pennut todella tarkkaan ja niin myös Kujeen. Se oli ihan positiivinen juttu ja voitaisiin oikeastaan mennä samalle tuomarille uudelleenkin. Ei tosin mitään hajua, että kuka tuomari oli. Kuje oli tosi nätisti pöydällä ja antoi tutkia itsensä, vaikka ei touhusta oikein innoissaan ollut. Olipa ihan voittaja olo nostaessa neitiä pöydältä.
Olin muutenkin tyytyväinen meidän menoon. Kuje on jotenkin niin rento. Se seuraa innokkaasti ja siitä on kiva puuhailla yhdessä. Tuomarin mielestä meidän esiintyminen (tai Kujeen ulkomuoto) ei ollut mitään kovin kummoista. Ensin tuli sininen nauha ja toisella kierroksella ei päästy neljän parhaan joukkoon. Mä tulin kyllä molemmilta kierroksilta kehästä pois hyvin tyytyväisenä. Näytin niin tyytyväiseltä, että kaverit luulivat meidän sijoittuneen. Tulipa sellainen olo, että Kujeen kanssa voi ihan mielikseen kierrellä näyttelyissä, sillä se on kivaa. Ja luottamus tuohon otukseen kasvoi kummasti.
Kuje muistuttaa yhä enemmän Onnia. En tiedä johtuuko se minun vaikutuksestani, vai ihastunko vain tietynlaisiin koiriin. Mätsärissäkin jätin sen varsin huolettomasti Muiskun hoiviin lähtiessäni napsimaan kuvia. Käskin Kujeen pysyä paikallaan ja parin metrin päässä tajusin huikata Muiskulle, ettei Kuje muuten ollut missään kiinni. Ei se minnekään lähteny, jäi katsomaan perään ja odottelemaan.
Ylipäätään Kuje jaksoi valtavan hyvin vain odotella ja makoilla vieressä sillä aikaa, kun löpisin muiden kanssa. Sen ei tarvinnut yrittää haukkua muille, tai riekkua muuten. Tuttujen koirien kanssa sai haistella ja odotella yhdessä vuoroa. Kuje käyttäytyi kyllä kaikin puolin niin kuin toivon omien koirieni käyttäyvän. Rauhallisesti, rennosti ja huomaamattomasti, kädessä on hihna, mutta vetoa ei tunnu ja vahtia ei tartte. (Muisku kyl huolehti Kujeen hihnan pitämisestä puolet ajasta, että kiitokset kenneltytölleni ;) )
Päivä oli muutenkin mukava. Auringonpaistetta, ystäviä ja koiria. Rentoa menoa ja kaikki huolet sai heittää hetkeksi nurkkaan. Erittäin miellyttävä tapa viettää kesäpäivää.
Valmistautumista mätsäriin
Lähdemme kohta puolin suunnistamaan kohti Kujeen ensimmästä Match Show:ta. Saapa nähdä pääseekö vekara edes osallistumaan, sillä se ei vielä ole viittä kuukautta.
Kävin itse suihkussa ja etsin siistit vaatteet. Kujeen kynnet leikkasin ja huomasin samalla, ettei niitä aikoihin ole tullutkaan napsittua. Niiden leikkaaminen on helppoa, joten koko juttu on vähän unohtunut, kun sitä ei ole välttämätöntä harjoitella. Nyppiä Kujetta ei tarvitse, sillä viime operaation jälkeen karvat ovat hädintuskin kasvaneet takaisin. On sillä sentään jonkin sorttinen parta naamassa. Korvateipit pitäneen muistaa irrottaa ennen lähtöä.
Kameraksi mukaan lähtee vanha, vanha romu, sillä en vieläkään ole saanut uutta kameraa tyhjennettyä koneele. Eipä se ole kuin SM-kisoista asti ollu täynnä.. Rekkarit ja rokotuspaperit kippasin repun pohjalle. Yritin kaivaa jotain siistiä pientä pantaa Kujeelle, mutta lopulta päädyin Amandan näyttelyvermeisiin. Vähän ehkä isot, mutta liekkö tuolla niin väliä. Kuje on muutenkin viime aikoina lainannut Amandan tavallista pantaa, sillä se on helppo sujauttaa päähän.
Nyt vielä nakit palasiksi ja voi pikkuhiljaa lähteä pikkuneidin kera suunnistamaan näyttelypaikalle.
Kävin itse suihkussa ja etsin siistit vaatteet. Kujeen kynnet leikkasin ja huomasin samalla, ettei niitä aikoihin ole tullutkaan napsittua. Niiden leikkaaminen on helppoa, joten koko juttu on vähän unohtunut, kun sitä ei ole välttämätöntä harjoitella. Nyppiä Kujetta ei tarvitse, sillä viime operaation jälkeen karvat ovat hädintuskin kasvaneet takaisin. On sillä sentään jonkin sorttinen parta naamassa. Korvateipit pitäneen muistaa irrottaa ennen lähtöä.
Kameraksi mukaan lähtee vanha, vanha romu, sillä en vieläkään ole saanut uutta kameraa tyhjennettyä koneele. Eipä se ole kuin SM-kisoista asti ollu täynnä.. Rekkarit ja rokotuspaperit kippasin repun pohjalle. Yritin kaivaa jotain siistiä pientä pantaa Kujeelle, mutta lopulta päädyin Amandan näyttelyvermeisiin. Vähän ehkä isot, mutta liekkö tuolla niin väliä. Kuje on muutenkin viime aikoina lainannut Amandan tavallista pantaa, sillä se on helppo sujauttaa päähän.
Nyt vielä nakit palasiksi ja voi pikkuhiljaa lähteä pikkuneidin kera suunnistamaan näyttelypaikalle.
Iltalenkkeilyä isommalla porukalla
Eilen oli yhteislenkkipäivä. En ole aiemmin päässyt mukaan näille lenkeille, koska olen aina siihen aikaan töissä. Eilinen ei töiden suhteen ollut poikkeus, mutta päätin tehdä työt kahdessa osassa, että päästään Kujeen kanssa mukaan. Pääsimme naapurin Kutin omistajan kyydillä lenkkeilypaikalle. Kutikin oli tulossa mukaan lenkille.
Vanhoina tuttuina oli myös Nuga omistajineen. Muut kaksi koiraa olivat Kujeelle uusia. Pieni ja suloinen Java-neitonen ja (muistaakseni) Sara-niminen bokseri. Javan kanssa Kujeen olisi tehnyt vähän mieli leikkiä, mutta isommat koirat vähän pelottivat. Kuje yritti pari kertaa piiloutua Kutin selän taakse turvaan. Kuti, kun oli tuttu ja turvallinen, olihan vasta sunnuntaina viimeksi käyty lenkillä.
Aluksi koirat olivat kytkettyinä, mutta pikkuhiljaa alkoivat hihnat aueta. Jossain vaiheessa kaikki koirat saivat vapaina juoksennella mukana. Kuje oli huomattavasti enemmän aikaa vapaana kuin hihnan päässä. Kävelimme ensin lenkin ja menimme sitten rantaan uittamaan koiria. Joukosta löytyi muutama vesipeto, mutta Kuje ei siihen joukkoon kuulunut. Hetken aikaa se seisoi vesilätäkössä, mutta siihen jäikin neidin vesileikit.
Viimeinkin onnistui jopa muistamaan hammastarkastuksen ja Kuje tutkittiin neljän ihmisen voimin. Eipä tyttönen pistänyt tutkimista pahakseen. Sillä oli niin kiire keskittyä kädessäni olevien namien tapittamiseen, että hyvä jos huomasi edes tutkijoita. Tänään sitten selviää oliko tutkimisen harjoittelusta apua...
Luulisi, että tuollaisen iltalenkkeilyn jälkeen neitokainen olisi ollut ihan ventti kun menimme nukkumaan. Mitä vielä. Se riekkui ensin ulkona Amandan kanssa ja sama meno jatkui nukkumaan mennessä sisällä. Mistä kummasta kaikki energia oikein tursuaa tuohon koiraa??
Vanhoina tuttuina oli myös Nuga omistajineen. Muut kaksi koiraa olivat Kujeelle uusia. Pieni ja suloinen Java-neitonen ja (muistaakseni) Sara-niminen bokseri. Javan kanssa Kujeen olisi tehnyt vähän mieli leikkiä, mutta isommat koirat vähän pelottivat. Kuje yritti pari kertaa piiloutua Kutin selän taakse turvaan. Kuti, kun oli tuttu ja turvallinen, olihan vasta sunnuntaina viimeksi käyty lenkillä.
Aluksi koirat olivat kytkettyinä, mutta pikkuhiljaa alkoivat hihnat aueta. Jossain vaiheessa kaikki koirat saivat vapaina juoksennella mukana. Kuje oli huomattavasti enemmän aikaa vapaana kuin hihnan päässä. Kävelimme ensin lenkin ja menimme sitten rantaan uittamaan koiria. Joukosta löytyi muutama vesipeto, mutta Kuje ei siihen joukkoon kuulunut. Hetken aikaa se seisoi vesilätäkössä, mutta siihen jäikin neidin vesileikit.
Viimeinkin onnistui jopa muistamaan hammastarkastuksen ja Kuje tutkittiin neljän ihmisen voimin. Eipä tyttönen pistänyt tutkimista pahakseen. Sillä oli niin kiire keskittyä kädessäni olevien namien tapittamiseen, että hyvä jos huomasi edes tutkijoita. Tänään sitten selviää oliko tutkimisen harjoittelusta apua...
Luulisi, että tuollaisen iltalenkkeilyn jälkeen neitokainen olisi ollut ihan ventti kun menimme nukkumaan. Mitä vielä. Se riekkui ensin ulkona Amandan kanssa ja sama meno jatkui nukkumaan mennessä sisällä. Mistä kummasta kaikki energia oikein tursuaa tuohon koiraa??
sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007
Iltalenkkeilyä
Tarkoitus oli eilen kertoilla meidän sunnuntaisesta lenkkeilystä Kutin kanssa ja liittää joukon jatkoksi kuva Kutista ja Kujeesta, mutta eipäs onnistukaan. En saa kameraa tyhjennettyä koneelle, koska koneen muisti on yhä vain täynnä. Joskos sitä saisi jossain vaiheessa ostettua armadan cd-levyjä ja poltettua varmuuskopiot niin voisi poistaa vanahat kuvat koneelta ja saisi uusia tilalle. Ehkä jossain vaiheessa...
Sunnuntaina olimme siis Kujeen kanssa naapurin Kutin ja Kutin emännän kanssa lenkillä. Kivaa oli, vaikka olen täynnä kutisevia hyttysenpistoja. Nyt sai Kuti olla irtikin kun Kuje on hitusen enemmän kerännyt kokoa kuin viime kerralla. Yllättävän pikkuinen oli silti meidän neiti saksanpaimenkoiran rinnalla, vaikka Kutikin on pienikokoinen. Kiitokset lenkkiseuralle mukavasta illasta ;)
Eilen menimme pitkän lenkin sijaan illalla heittelemään koirille keppejä. Onpas taas tyhjää kun Leela on hoidossa. Kolme koiraa kepin perässä tuntui vähäiseltä määrältä. Amanda toi yllättävän näppärästi kepin takaisin heitettäväksi. Piti vain ensin löytä keppi joka ei parilla puraisulla hajonnut.
Onni löysi kaikkein hienoimman kepin. Muovisen putkenpätkän. Heitin Amandalle puukeppiä ja Onnille muovista. Kun vaihdoin kepit toisin päin, jäi muovikeppi siihen mihin sen heitin. Eihän -herttinen sentään, hieno länderineito nyt voi noutaa ällöttävää muoviputkiloa. Kuje lopulta kävi hakemassa muovikepin ja raahasi sen luokseni erittäin tyytyväisen näköisenä. Se raukka kun ei ehtinyt isompien perässä keppien luo tarpeeksi nopeasti ja sai aina tyytyä viimeisen koiran osaan. Kuje tosin piti ääntä kaikkien meidän puolesta haukkumalla keppin kanssa kiitävälle Amandalle.
(muoks. lisätty kuva jälkikäteen ja kuva on seuraavalta lenkiltä otettu)
Sunnuntaina olimme siis Kujeen kanssa naapurin Kutin ja Kutin emännän kanssa lenkillä. Kivaa oli, vaikka olen täynnä kutisevia hyttysenpistoja. Nyt sai Kuti olla irtikin kun Kuje on hitusen enemmän kerännyt kokoa kuin viime kerralla. Yllättävän pikkuinen oli silti meidän neiti saksanpaimenkoiran rinnalla, vaikka Kutikin on pienikokoinen. Kiitokset lenkkiseuralle mukavasta illasta ;)
Eilen menimme pitkän lenkin sijaan illalla heittelemään koirille keppejä. Onpas taas tyhjää kun Leela on hoidossa. Kolme koiraa kepin perässä tuntui vähäiseltä määrältä. Amanda toi yllättävän näppärästi kepin takaisin heitettäväksi. Piti vain ensin löytä keppi joka ei parilla puraisulla hajonnut.
Onni löysi kaikkein hienoimman kepin. Muovisen putkenpätkän. Heitin Amandalle puukeppiä ja Onnille muovista. Kun vaihdoin kepit toisin päin, jäi muovikeppi siihen mihin sen heitin. Eihän -herttinen sentään, hieno länderineito nyt voi noutaa ällöttävää muoviputkiloa. Kuje lopulta kävi hakemassa muovikepin ja raahasi sen luokseni erittäin tyytyväisen näköisenä. Se raukka kun ei ehtinyt isompien perässä keppien luo tarpeeksi nopeasti ja sai aina tyytyä viimeisen koiran osaan. Kuje tosin piti ääntä kaikkien meidän puolesta haukkumalla keppin kanssa kiitävälle Amandalle.
(muoks. lisätty kuva jälkikäteen ja kuva on seuraavalta lenkiltä otettu)
Poikkeuksia lenkkisäännöissä
Aamulla, no hyvä on päivällä kömmittiin koirien kanssa aamu-päivälenkille. Tallustelin unenpöpperössä lähikentän viertä ja huomasimme, että siellä oli Nuga-collie ihmisten kanssa leikkimässä. Kuje on monta kertaa leikkinyt Nugan kanssa ja Onnikin on törmännyt siihen ainakin kerran. Amanda taisi olla ainoa, joka ei Nugaa ole tavannut. Joten päätin tehdä poikkeuksen lenkkisääntöihimme. Säännöissä lukee, että lauman kanssa ei muita koiria moikkailla.
Laitoin Amandan kiinni vähän matkan päähän ja päästin Kujeen (vapaana) ja Onnin (hihnassa) Nugaa moikkaamaan. Nuga pääsi haistelun jälkeen hihnasta ja koirat saivat hyöriä meidän ihmisten jutellessa. Nugaa kiinnosti kovin kauempana ollut Amanda ja se kävi moikkaamassa neitiä. Amandan varautuneisuusaste oli sillä välin ehtinyt laskea ja se ei edes haukahtanut Nugalle, nuuhki vain innokkaasti.
Hetken päästä selässäni tuntuivat hyvin tutut tassut. Amanda oli päässyt irti ja pomppi herättääkseen huomioni. Koska sitä ei enää kiinnostanut Kujeen puolustaminen, annoin sen jäädä luoksemme ja päästin vähän ajan päästä vapaaksi. Siinä koirat hyörivät tyytyväisinä vapaina. Paitsi Onni, joka oli hihnassa. Onni ei kuitenkaan ollut tyytymätön, sillä kun riitti rapsuttelijoita kaksin kappalein.
Oli mukava aamun (no päivän) leikkihetki. Kiitokset Nugalle omistajineen ja ystävineen ;)
. . .
Säännöissä lukee siis muita koiria ei moikkailla lenkeillä, paitsi satunnaisesti Nugaa.
Laitoin Amandan kiinni vähän matkan päähän ja päästin Kujeen (vapaana) ja Onnin (hihnassa) Nugaa moikkaamaan. Nuga pääsi haistelun jälkeen hihnasta ja koirat saivat hyöriä meidän ihmisten jutellessa. Nugaa kiinnosti kovin kauempana ollut Amanda ja se kävi moikkaamassa neitiä. Amandan varautuneisuusaste oli sillä välin ehtinyt laskea ja se ei edes haukahtanut Nugalle, nuuhki vain innokkaasti.
Hetken päästä selässäni tuntuivat hyvin tutut tassut. Amanda oli päässyt irti ja pomppi herättääkseen huomioni. Koska sitä ei enää kiinnostanut Kujeen puolustaminen, annoin sen jäädä luoksemme ja päästin vähän ajan päästä vapaaksi. Siinä koirat hyörivät tyytyväisinä vapaina. Paitsi Onni, joka oli hihnassa. Onni ei kuitenkaan ollut tyytymätön, sillä kun riitti rapsuttelijoita kaksin kappalein.
Oli mukava aamun (no päivän) leikkihetki. Kiitokset Nugalle omistajineen ja ystävineen ;)
. . .
Säännöissä lukee siis muita koiria ei moikkailla lenkeillä, paitsi satunnaisesti Nugaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)