tiistaina, joulukuuta 31, 2013
lauantaina, joulukuuta 28, 2013
Kuvia Kihniöstä
On taas jäänyt blogin päivittäminen, vaikka olisi kirjoitettavaakin. Pitänee kuitenkin laittaa terveyspäivitykset omaksi aiheekseen. Tähän lätkin vain kuvia Kihniön reissulta.
Tytöt lenkillä
Amanda
Kuje
Pila
Tapa
Saunassa lenkin jälkeen
Tytöt lenkillä
Amanda
Kuje
Pila
Tapa
Saunassa lenkin jälkeen
tiistaina, joulukuuta 24, 2013
tiistaina, marraskuuta 12, 2013
Paranemista
Pilan paraneminen alkoi hyvin, mutta perjantai-iltana tuli takapakkia. Pila sai ompelulangoista, jonkun reaktion ja se alkoi kipuilla. Lauantaina käytiin päivystyksessä. Haava ultrattiin ja tikit eivät onneksi olleet auenneet. Kipulääke vaihdettiin vahvempaan ja Pila onkin ollut melkoisessa pöllyssä siitä asti. Nyt sen kipuilu on onneksi alkanut vähentyä ja toivottavasti paraneminen jatkuisi taas ongelmitta.
keskiviikkona, marraskuuta 06, 2013
Leikkaus sujui hyvin
Pila on päässyt jo kotiin. Leikkaus meni hyvin ja Pila on vauhdikas itsensä. Vähän turhankin vauhdikas. Se ehti hyppäämään ovea vasten, auton penkille, sänkyyn ennenkuin ehdin kissaa sanoa. Voi olla että rauhallisesti pitäminen tulee olemaan paljon haastavampaa kuin Amandan ja Kujeen kohdalla, mikä ei sekään ollut helppoa.
52vrk ja leikkaus
Valitettavasti tälläkään kertaa kaikki ei mennyt hyvin. Maanantaina huomasin, että Pila nuolee itseään tavallista enemmän ja aloin tutkia sen peräpäätä. Emättimestä valui vaaleanruskeaa mönjää, joten soitto lääkärille. Ensimmäinen lääkäri ei ollut ihan varma löydöksistä. Hän ei löytänyt eläviä pentuja, mutta halusi vielä varmistuksen paremmalta ultraajalta.
Tiistaina kävimme uudelleen ja näky oli yhtä lohduton. Kaikki pennut olivat kuolleet. Osan kehitys oli jäänyt varsin alkuvaiheeseen, mutta löytyi sieltä muutama kallokin ja yksi, joka oli ihan pennunnäköinen, mutta siltä ei löytynyt sydänääniä, eikä sikiöpussia vaan se oli mädän ympäröimä.
Niinpä Pilalle varattiin tälle päivälle leikkausaika. Kohtu ja kuolleet pennut poistetaan. Siihen jäi Piun jalostusura, mutta toivon mukaan leikkaus sujuu hyvin ja saan rakkaan aksakaverin takaisin kehiin.
sunnuntaina, marraskuuta 03, 2013
49vrk
Pila voi hyvin. Vatsa kasvaa hitaasti mutta varmasti.
Tissit on suurentuneet ja niihin alkaa kerääntyä maitoa. Myös nännit ovat kasvaneet.
Pila viettää nykyään paljon aikaa vaatekaapin alla. Se menee välillä öisinkin sinne nukkumaan.
Tissit on suurentuneet ja niihin alkaa kerääntyä maitoa. Myös nännit ovat kasvaneet.
Pila viettää nykyään paljon aikaa vaatekaapin alla. Se menee välillä öisinkin sinne nukkumaan.
keskiviikkona, lokakuuta 30, 2013
Aman kohtaus nro2
Amanda sai aamulla jonkun kohtauksen. Epäilen sydäntä, sillä Amallahan on läpässä se lisuke, joka voi jäädä sydämen lyödessä läpän väliin ja aiheuttaa sydämen pysähtymisen. Ams oli menossa ulos, kun siltä petti eteisessä jalat ja se jäi vaan sätkimään paikoilleen. Kun pääsin sen luo ottamaan siitä kiinni, niin aika nopeasti rauhoittui ja jalatkin alkoi kantaa. Pääsi hetken päästä ihan omin jaloin käymään pihassa.
sunnuntaina, lokakuuta 27, 2013
Syksyä ja vertailukuvia Pilasta
Yritin ottaa "perhepotrettia" koirista. Ei niin helppoa kun Zorro ei osaa pysyä paikallaan. Isolla kasalla nameja, hyvin pitkillä hermoilla ja pitkällä säätämisellä sain pari kuvaa napsittua.
Pilalle tuli kuusi viikkoa täyteen. Sen maha roikkuu alaspäin. Huolestuin jo sen laihtuneen kun selkäranka tuli niin selkeästi näkyviin mahan painaessa. Istuessa maha näkyy selkeästi, mutta seisomiskuvissa ei niinkään.
Astutuspäivä
29 vrk
42 vrk
Vaihdettiin ruoka mammaruokaan ja se maistuu Pilalle hyvin. Täytyy ehkä vähän katsoa pussin kyljestä paljonko sitä saakaan syöttää, sillä Pila ahmisi sitä ehkä koko pussillisen kerralla. Matolääkkeetkin upposi hyvin majoneesilla maustettuna. Onneksi nirsoilu on ohi ja Pila on taas normaalimpi itsensä. Parin viikon päästä olisikin edessä muutto Kipalaan.

tiistaina, lokakuuta 22, 2013
38vrk ja synttäri-Ama
Jestas miten aika kiitää. Ama täytti tänään 9 vuotta. Nyt jo. Eihän siitä ole kuin hetki kun Ams muutti mulle Onnin kaveriksi.
Kuvassa mukana Pilan viisiviikkoismaha
Kuvassa mukana Pilan viisiviikkoismaha
perjantaina, lokakuuta 18, 2013
33 vrk
Maanantaina oli ultra ja keskiviikkona Pilan maha pullahti näkyviin. Joko sen parempi syöminen näkyy tai sitten tiineysmaha on tullut esiin.
31vrk
Vastaanpa tähän uuteen postaukseen myös edelliseen laitettuihin kysymyksiin. Eli jos joku on Pilan pennuista kiinnostunut, niin pennut tulevat Kipalle, kennel Kipazin. Kipazin-sivut olivat vissiin vähän jumissa, mutta sieltä pitäisi löytyä yhteystiedot, ja jos ei se toimi, niin Kipazin-fbsivu oli toiminnassa ainakin. Kyselyitä oli kuulemma jonkun verran tullut, että jos kiinnostaa Pilan pentu niin aika vilkkaasti kannattaa Kipaan olla yhteyksissä. :)
Pila on siis sijoituskoira, ja vaikka se virallisesti ehti jo siirtyä nimiini, niin nämä pennut menee silti Kipalle. Mulla on kyllä varattuna kesälomaa viikoille 46 ja 47, että pääsen mukaan synnytykseen. Ja taitaapa joulunkin mennä pentujen parissa, sikäli mikäli kaikki nyt menee hyvin. Pitää koputtaa puuta, että tällä kertaa ei yhtään mutkaa tulisi matkaan.
33 vrk, pikkuisen näkyy miten masu pullottaa ja nisät punertaa
Ylhäältä päin ei näy mitään

maanantaina, lokakuuta 14, 2013
29vrk
Jos sitä laskeutuisi hetkeksi taas maan pinnalle riemuitsemasta. :) Malttaisikohan?
Lääkärissä käynti oli tosiaan nopean. Pentuja näkyi heti kun ultrakapula laitettiin Pilan mahan päälle. Ja siellä näkyi vilskettä. Parhaimmillaan kuvaan sai neljä pentua, joten niitä on masussa useampi. Lääkäri kokeili laskea muutaman kerran, että paljonko möykkyjä löytyy, mutta totesi lopulta, että arvio on yli kuusi, mutta sen tarkemmin ei oikein tiedä kun ovat niin sikin sokin ja päällekäin. Ja se arviohan riittää vallan hyvin meille. Tiedossa on siis pentuja, jos kaikki menee hyvin. Vielä olisi viitisen viikkoa odotettavana. Mitenköhän sitä malttaa?

Möykkyjä masussa
Jei, jei, jei!! Pikainen lääkärissä käynti paljasti, että masussa molskii yli kuusi pentua :)
perjantaina, lokakuuta 11, 2013
Vieläkään ei ruoka uppoa
Piupaupikkarainen on aika onneton. Sille ei vieläkään maistu ruoka. Kovasti sillä olisi nälkä ja mieli tekisi syödä, mutta ei pysty. Olemme antaneet nappuloita pitkin päivää kädestä ja se aina maistelee pari, mutta kovin isoa kourallista ei pysty kerralla syömään.
Ruoka-aikaan se säntää kupilleen, mutta jää parin suullisen jälkeen onnettomana pyörimään kupin ympärille. Herkkuja se söisi, mutta en haluaisi opettaa sitä siihen. Muutaman kerran olen laittanut jotain extraa kuppiin kun on ruoanjämiä jäänyt. Niistäkin valikoidaan parhaat ja loput jätetään Amandalle. Jopa aamuista nokkospilleriä majoneesilla maustettuna oli tänä aamuna vaikea saada nieltyä.
Pila on laihtunut jo takaisin samoihin mittoihin missä oli astutuksen aikaan. Ei näy enää alkuun kerrytettyjä kiloja vyötäröllä. Eilen illalla masua rapsutellessa totesin nännien punottavan. Että merkkejä tuntuisi olevan. Saapa nähdä mitä maanantain ultra paljastaa.
Kummitusmetsässä

maanantaina, lokakuuta 07, 2013
Viikko vielä ultraan
Huonosyöntisyys ja -vointisuus jatkuu. Pilan selvästi tekisi mieli syödä ja se aina välillä viikonloppuna kerjäsikin ruokaa, mutta ei sille oikein mikään maistunut enää siinä vaiheessa kun kuppi ilmestyi nenän eteen. Se myös pysähtyi surkean näköisenä välillä lattialle nieleskelemään.
Vielä viikko pitää odottaa, että pääsee ultraan. Toivotaan, toivotaan!
sunnuntaina, lokakuuta 06, 2013
No en syö
Pila ei suostunut eilen syömään ollenkaan ja tänä aamuna se nautti pari nappulaa, mutta vain majoneesilla maistettuna. Tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että ehkä se saattaisi olla tiineenä. Vielä olisi viikko jännitettävää ennen ultraa.
torstaina, lokakuuta 03, 2013
Ruoka ei maittanutkaan
Pila on ahminut ruokaa varsin hyvin napaansa. Se on kyllä sellainen ahne possu. Eilen illalla se aloitti taas hyvissä ajoin ruoan kerjäyksen, mutta jättikin sitten puolet ruoasta syömättä. Joko se kerrankin sai ruokaa kyllikseen tai se oli pieni tiineyden oire. Tiedä sitten. Toivotaan toki jälkimmäistä, mutta kovin raskaana olevalta Pila ei vaikuta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)