tiistaina, lokakuuta 30, 2007

Leelan ja Kujeen päälle hyökättiin

Muisku käytti eilen koirat iltalenkillä. Kujeen juoksuista johtuen koirat menee kahdessa erässä lenkille. Leelan ja Kujeen ollessa vuorossa pimeydestä syöksyi vapaana musta iso uros rähisten Kujeen peppuun. Tyttösen tuoksu (löyhkä) varmaan houkutteli sen paikalle. Muisku sai potkittua ja huudettu uroksen kauemmas, koiranomistajan vain katsoessa mitään sanomatta ja tekemättä vieressä. Tytöt kiljuivat paniikissa.

Leela ja Kuje selvisivät ilman fyysisiä vammoja. Henkisistä ei vielä ole tietoa. Leelan päälle on ennenkin käynyt iso tumma koira ja neidillä kesti tosi kauan selvitä siitä. Kuje on murkkuiässä ja ei todellakaan tartte tällaisia koirakohtaamisia. Muisku ainakin säikähti itse ihan järjettömästi.

En ymmärrä miksi otetaan koiria, jotka eivät selvästi pysy hanskassa..
*loput kiukkuisesta tekstistä sensuroitu*

Irtiottoja

Oltiin sunnuntaina Onnin aknssa ihan kahdestaan näyttelyssä. Onpas siitä aikaa kun ihan kahden vain ollaan yhdessä liikuttu. Mikäs Onnin kanssa mennessä, kun se on niin rento. Lahdessa selvisi, että glennikehä oli siirretty kolmella tunnilla ja tuomari vaihdettu romanialaisesta austraalialaiseksi. Neljän tunnin odottelu edessä.

Joku pikkutyttö kävi kysymässä saako hän ottaa Onnin juniorhandler-kilpailuun. Annoin hövelisti luvan. Olipa hyvä, ettei hihnan päässä ollut länderi, sillä olisin taatusti tyrkännyt jomman kumman tytöistäkin sen kummemmin miettimättä vieraan matkaan. Yllättäen Onni ei halunnutkaan ihan noin vain lähteä tytön mukaan. Aika yllätys ja oikeasti positiivinen sellainen. Onni tykkää sittenkin musta :) Ja on mun perääni enemmän kuin luulin. Namien voimalla poika kuitenkin lähti tytön matkaan. Menestystä ei kaksikolle tullut, sillä Onni halusi keskittyä lähinnä vetämiseen, mun etsimiseen ja maan nuuhkimiseen.

Odotteluaika meni tuttujen kanssa höpistessä ja onnistuinpa löytämään Amandalle pari frisbeetä, jotka olisi tarkoitus ottaa uudeksi palkaksiagitreeneihin. Lopulta meidänkin kehämme alkoi. Onni yritti aluksi minunkin kanssani nuuhkia maata, mutta sain sen yksilöarvostelussa sentään liikkumaan hyvin. Tyytyväisin olin siihen, että sain aseteltua Onnin ihan kivasti pöydälle eikä se istahtanut missään vaiheessa. Onnin kanssa on kivaa, vaikka menestyksestä ei vinkkurahampaan kanssa kannata kaikkien tuomarien edessä haaveilla.

Päivä oli mukava, pitkä ja yllättävän rankka. Simahdimme molemmat heti kotiin päästyämme. Onni ei jaksanut edes itkeä Kujeen perään.

lauantaina, lokakuuta 27, 2007

ARGH!! Vinkuvinkuvinkuvinkuvinkuvinkuviiiiiiii....

Kuje on tullut kotiin. Onnin aivot ovat laskeutuneet takajalkojen väliin ja kurkkuun on ujuttautunut pilli. Tulen hulluksi!

Äitini ja siskoni toivat eilen Kujeen junalla takaisin. Tyttönen oli ollut kuulemma tosi kiltti, mutta vain pissannut sänkyyn ja muuta pientä hauskaa. No olipa hyvä, etten ole ottanut pressua sängystä. Ihan vain varmuuden vuoksi. Ehkäpä harkitsen sitä seuraavan kerran Kujeen yksvuotissynttäreiden kohdalla. Matka oli mennyt helposti ja Kuje hyppäsi junastakin varsin tottuneen näköisesti. Meni iloisesti ohitseni kaupunkilaismaiseen tyyliin ketään huomioimatta ja tajusi vasta kutsusta tulla moikkaamaan. Sain sentään pusun.

Onnin silmät syttyivät kun se näki Kujeen. "Jihuu, mulle on tuotu nainen!" Ihana tanssahtelu Kujeen ympärillä alkoi ja Onni nielaisi pillin kurkkuunsa. Siitä lähtien ollaankin kuunneltu melkein taukoamatonta vinkunaa, vaikka kaksikko on eristettyinä eri huoneisiin. Niitä ei ole voinut käyttää yhdessä lenkilläkään ja uloskin on joutunut mennä eri kerroksista.

Tuli pieni taktikointivirhe Kujeen takaisin tuonnissa. Saapa nähdä kuinka kauan tätä jatkuu ja kuinka nopeesti joudutaan hullujen huoneelle. Suosittelen lämpimästi pitämään leikkaamattomia uroksia ja narttuja samassa taloudessa. Voiko kokeilla kuinka pitkälle hermo kestää. Arrggh!!

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Leikkiä vaan

Miten sitä joskus homma meneekin niin totiseksi? Kouluttamisestakin tulee työtä. Koiran pitää tehdä kaikki oikein ja nopeasti.

Meillä oli eilen agitreenit ja me vietettiin tunti vaan leikkien Amandan kanssa. Kyllä oli virkistävää ja antoi uutta puhtia. Jotenkin sitä on taas tullut keskityttyä vain tekniseen osaamiseen ja jäänyt hulluttelu vähemmälle. Molemmilla oli tosi hyvä mieli, kun palattiin kotiin.

Olen luullut osaavani leikkiä, mutta enpä ollut tajunnut edes sellaista asiaa, että molemmat voi sännätä sen lentävän lelun perään. Amandalla ei ole kiinnostusta noutaa asioita, mutta yhteinen jahtaaminen olikin tosi hauskaa. Kumma, ettei moinen ole munkaan mieleeni koskaan pälkähtänyt. Nyt tiedän ja osaan kenties jossain vaiheessa käyttää paremmin asiaa hyväkseni. Ensi kerralla kokeillaan treeneissä sitten lelupalkkaa ja jätetään namit vain kontaktille. Saas nähdä kuin käy.

* *

Kuje on yhä Oulussa. Viihtyy kuulemma hyvin ja on kiltti (siis Kujeko???). Huomenna matkustavat äidin ja siskon kanssa junalla tänne. Saapa nähdä miten se menee. Varmaan hyvin, mutta pitäähän mun jostain murehtia kun pikkuinen on ekaa kertaa poissa kotoa.

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Amanda 3 vee

Miten noi koirien synttärit meinaa aina menää multa ihan ohi? Ei sillä, että meillä niitä kovin kummoisesti juhlittaisiin. Juhlan kunniaksi koirat sai Amandan lemppari purutikut. Kuje saapi yksinään juhlistaa Oulussa, sillä se jäi sinne hoitoon.

Vaikea uskoa, että Amanda on jo kolmen. Niin se aika menee. Ihanat pari vuotta ollaan nautiskeltu yhdessä olosta ja toivottavasti on monen monituista vuotta vielä edessä.

Amalanda, Pandalainen rakas kullanmuruni :)

sunnuntaina, lokakuuta 21, 2007

Hyllyt on korkattu

Eilen käytiin Peltokosken ratsastusmaneesilla kisaamassa kolmen startin verran. Oli molemmille koirille ensimmäinen maneesikisa. Hermoistuneissa fiiliksissä mentiin. Jotenkin oli taas niin tärisevä ja kalpea olo. Vaan hyvä, että siellä epiksissä tuli harjoiteltua miten kahden koiran rataan tutustuminen tehdään, sillä tuollakin oli minien ja medin rataantutustuminen yhtä aikaa. Kauhean vaikea yrittää miettiä erilaiset reitit koirille.

Onni lähti koirista ensin ja hyppäsi renkaan väärin. En tiennyt pitääkö se korjata vai ei, joten jäimme kykkimään renkaalle hetkeksi ja sitten vain jatkoin matkaani. Loppurata oli aika kaaosta. Rimoja lenteli. Puomilla Onni meinasi jäädä jumittamaan, sillä puomi notkuisi sen alla jotenkin kummasti. Jouduin yhdellä putkella heittämäään Onnin sisään niin, että sain juosta ulkokautta putken ympäri. Mutta kepit menivät ihan siten kuin suunnittelin ja saimme siis Onnin kanssa tavoitteen saavutettua, vaikka tulos oli hylly. :)

Amanda meinasi samalla radalla varastaa ensin lähdössä, mutta jäi sitten kuitenkin sinne. A:n loppukontaktille se jäi etsimään namia ja silloin oli koira multa hetken aikaa hukassa. Hups. Keinu mitä vähän pelkäsin meni tosi hyvin. Olin niin tyytyväinen. Amanda osui radalla kaikkiin kontakteihin ja sen suhteen tavoitteet meni nappiin.

Onnistuin itse törppöilemään radalla aika paljon. Unohdin puomin jälkeen radan ja en muistanut mille hypylle piti mennä. Onneksi tajusin asian juuri ennen kuin olin vienyt Amandan väärän yli ja sain korjattua sen oikealle hypylle. Myös kepit epäonnistuivat. Mun olisi pitänyt käskyttää kepeille ajoissa, tai olla nopeammin keppien luona. Amanda luikahti väärästä välistä sisään. Vaan sen jälkeen mokasin ihan itse kun jäin liikkumaan väärinpäin kepeille. Amanda hyppäsi vielä yhdessä kohdassa väärästä keppivälistä eli saimme pujottelusta kaikkiaan kymmenen virhepistettä. Tältä radalta tuli tulos ja päädyttiin aikavirheinemme ja kymmenellä virhepisteellä kolmanneksi.

Hyppyrata meni hyvin siihen asti kunnes Amanda irtosi ja juoksi yhden aidan ohi. Se palasi takaisin luokseni ja jäi aidan väärälle puolelle katsomaan. Siinä seisoi vaan tuijottaen ja Amanda teki ratkaisun puolestani. Se hyppäsi yli ja naps, eka hylly Amallekin. Loppurata meni ihan kivasti. Muistin mennä kepit oikein päin ja sain Amandan jotenkuten ohjattua sinne sisään vaikka kulma tuntui hankalalta. Kaiken kaikkiaan rata meni ihan kivasti ja tällä radalla oli jotenkin enemmän fiilis kuin sillä ensimmäisellä. Varsin loppu meni hyvin vaikka Amanda loiskautti hypyt tosi pitkiksi.

Päivän saldo kaksi hyllyä, yksi kolmossija ja hyvä mieli. Tavoitteet saavutettiin, vaikka Amandalla meni kyllä ekalla radalla ohjauksellisesti kepit pieleen. Nyt on kokeiltu niiden ensimmäisten hylättyjen tulosten saaminenkin niin voi hyvillä mielin mennä seuraaviin kisoihin. Eipä tulosten puolesta voi mennä huonommaksi kun molemmilla on alla hylly.

torstaina, lokakuuta 18, 2007

Kontaktiongelmasta kontaktiongelmaan

Olo uudessa treeniryhmässä maistuu. Meillä ei ollut viime kerralla kouluttajaa, mutta sain muilta treeniryhmäläisiltä hyviä vinkkejä. Kätevää harjoitella parempien seurassa :D Teimme muutaman epämääräisen ratakiekuran. Oli ihan kiva kuulla, että meitä varten ei tarvinnut helpotella sijoittelua. Ehkä me jotain Aman kanssa osataan :) Tuli hyvä huomio siitä, että koiralle voisi antaa tiukoissa paikoissa tilaa, eikä änkeä ihan putken suulle mitä teen aika usein. Kyllä se koira osaa sieltä putkesta tulla pois ilman, että se haetaan sieltä.

Amandalla oli kontakteilla ongelmana louskauttaa koko kontaktin yli. Mehän emme harjoitelleet alusta asti mitään taktiikkaa kontakteille, kuhan harjoiteltiin. Vasta myöhemmin vinkattiin, että voisi kenties yrittää osua niihinkin.

Taktiikoita pohdittuani päädyin lopulta asettamaan namin maahan loppukontaktin eteen ja hokemaan "koske"-sanaa. Muutaman treenikerran jälkeen Amandalla syttyi lamppu päässä. "Kontaktin lopussa on NAMI!" Nyt se jumahtaa sitten kontaktin loppuun etsimään namia. "Kyllä täällä on pakko jossain olla herkku.. Ennenkin on ollut.." Jep, jep.

Kuka sanoo, ettei länderi olisi ahne. Amanda on ihan hirveä herkkupeppu. Ei se ota lihoakseen, mutta on uskomattoman ahne silti. Pia voi todistaa ;) Amanda karkasi radalta saadakseen nakkeja namipussista.

No parempi, että se jumii kontaktille kuin hyppii yli. Saapa nähdä kuinka Oulun kisoissa menee. :O Epiksissä sain sen houkuteltua suht hyvin mukaani, mutta harkoissa neiti jumahti paikoilleen. Tosin treeneissä kontaktin lopussa oli välillä nami, epiksissä ei ollut.

Vaan elättelen toivoa, että kontaktit osuisi kohdalleen. Ilmoitin Amandan sekä hyppyradalle, että tavalliselle. Onni on menossa vain tavalliselle radalle ja sen kontakteille ei kyllä ole tehty yhtään mitään. Koskaan. No ehkä se ei hyppää yli. Jotenkin suuresti epäilen, että sillä koskaan olisi niin paljon vauhtia.

Tavoitteet lauantaille:
Amanda menee kepit oikein (edes toisella radoista) ja osuu kontakteille. Eikä varasta lähdössä.
Muistan ohjata Onnin kepeille takaperin vetäen, koska se ei osaa niitä. Epiksissä unohdin tämän ja ylipäätään ohjasin Onnia kokoajan vähän hassusti.

Länderibongailuja

Selailin agility-otoksia ja tuli ländereitä vastaan :)

ATT:n kisat 22-23.9
Chili
Heppu
Koko
Ralli
Tuuli
Sivuilta: http://hurtta.1g.fi/kuvat/Koirat/20070922_23_att_agilitykisa/3_medit/

Oulu 16.9
Kampi
Sivuilta: http://sary.1g.fi/kuvat/Agilitykuvat/
Mä tykkään -sary-n ottamista kuvista.

Takujen epikset 13.10
Amanda
Sivuilta: http://kuvablogi.com/blog/12/36/


Glenneihin en vielä oo törmännyt... Kumma juttu :D
(Paitsi tietenkin Onnin kuvaan Sapliinan kennelin sivuilla. )

keskiviikkona, lokakuuta 17, 2007

Pimeneviin syysiltoihin

Hilluessa eilen aamuvarhain liikenteessä ilman heijastimia, tuli mieleen, että niiden aika taitaisi taas olla. Autoilijat eivät millään erota tummia hahmoja taustasta. Talvitakkeihin on muistaakseni valmiiksi kiinnitettynä joukko heijastimia, mutta en vielä ole ottanut niitä käyttöön. Katselin vähän heijastimien hintoja kauppojen kassojen vieressä, mutta vielä en ole raaskinut ostaa. Hintahaitari on kahdesta neljään euroon ja se saa joka kerta päättämään, että kaivanpa ne vanhat heijastimet vain esiin ja laitan siitä jonkun takin hihaan kiinni.

Koiria on vielä vaikeampi erottaa pimeydestä kuin ihmisiä. Viime talvena ostin Messarista sellaiset pienet välkkyvät lamput Amandalle ja Onnille. Tosi hauskat ja kestivät päivän. Kiinnitysmekanismi petti vauhdissa ja sinne jäi lampusta puolet. Surkea systeemi.

Onnilla on pennusta asti ollut talvivaljaat joihin on kiinnitettynä iso lamppu. Se on ihan hyvä muuten, paitsi että Onni osaa sammuttaa lampun itsekseen. Ja vihaa valjaita. Vaan on se toimiampi kuin Tessalle aikoinaan ostettu valopanta, joka välkkyi vaan liikkeestä. Koska Tessalla oli taipumus seisahdella paikoilleen usein, niin puolet ajasta koira oli ihan hukassa. Testasin pantaa viime talvena Amandalle, mutta siitä loppui patterit ja käyttö jäi sitten siihen.

Eilen satuin töistä tullessa käväisemään Lidlissä ja eteen sattui alekorissa koirien heijastinpanta valolla. Otin kaikki sieltä löytyneet kolme kappaletta pantoja matkaan. Ne olivat juuri sopivan kokoiset. Kujeelle piti säätää tiukimmalle ja Onnille panta sai olla aika isona. Pannassa on heijastinnauha ja rivi led-valoja. Luulen, että teippailen varmuuden vuoksi patterin laittoaukon kiinni, ettei se tipahda koirien remutessa. Iltalenkillä valot olivat loistaneet. Saapa nähdä kuinka pitkään säilyvät toimivina. Tähän asti kahdentoista euron uhraukseni koirien näkymiselle on ollut ihan kannattava.

sunnuntaina, lokakuuta 14, 2007

Sunnuntai metsäilyä

Ei meidän elämä sentään ihan pelkkää agilitya ole, vaikka niin voisi viime päivien aiheista vähän päätellä. Harrastusten ulkopuolella elo on aika juoksuista. Amanda on aivan ihastuksissaan Kujeen juoksuista ja yrittää kiivetä niin Onnin kuin Kujeenkin selkään. Onni alkaa kiinnostua Kujeen pepusta päivä päivältä enemmän ja saapa nähdä koska pitää alkaa lenkittää niitä erikseen.

Tänään käytiin aamulenkillä Kaupissa Onnin, Amandan ja Kujeen kanssa. Leela ei voi lenkkeillä pitkästi, sillä se on toipilas. Tarkoitus oli tehdä palauttava lenkki agikoirien kanssa ja purkaa vähän Kujeen energioita. Loppujen lopuksi eksyttiin vähän ja lenkistä tuli kaikkea muuta kuin palauttava. Rämmittiin keskellä metsää ja yritettiin kiertää pahimmat kallion kielekkäät. Tulipa todettua, ettei goretex-kengät pidä vettä, eikä takki pidä kosteutta loitolla. Kotiin palasi kolme uitetun näköistä koiraa ja vaatteet päällä uineen näköinen omistaja. Ehkä me tehdään se palauttava lenkki huomenna.

Yritän totutella ajatukseen, että Kuje jää tuollaiseksi sintiksi. Jotenkin kun on tottunut Amandaan, niin Kuje näyttää ihan kirpulta. Toisaalta Ama on oikeasti aika kookas nartuksi, joten ei Kuje niin mahdottoman pieni ole. Se on mun oma taskuraketti. Juoksujen vuoksi en ole viitsinyt raahata sitä mukana eri tapahtumissa. Valitettavasti se on siis täynnä energiaa. Saa nähdä kuka meistä on tullut hulluksi ennen juoksujen loppumista.

Korvat sillä jää höröiksi. Olen jo luopunut toivosta niiden suhteen. Ei niihin mikään auta. Taitteet on väärässä kohden, joten ne höröttää milloin minnekin päin. Vaikka korvat on aika kauhean näköiset, niin tavallaan Kuje näyttää tosi ilmeikkäältä. Se on vaan niin ihana, villi pikkuärrieri. Enpä sitä mihinkään vaihtaisi. Enkä kyllä muitakaan. On ne ihania, vaikka joskus ääliöitä ovatkin.

lauantaina, lokakuuta 13, 2007

Epiksien pöydän putsaus

Tänään oli Takujen järjestämät epikset Hervannassa. Aamulla lähdettiin Onnin ja Amandan kera sinne kokoamaan telttaa ja raahaamaan esteitä. Koirat sai nauttia seinäkukkasina olosta aika paljon. Ensin yleinen tavaroiden siirtely, sitten jumituin ilmottautumistiskille. Sain sentään lämmiteltyä koirat pariinkin otteeseen. Ensin lämmittelin ne liian aikaisin, mutta lopulta kaikki sutviutui hyvin, eikä koirat lähteneet radalle odottelusta kankeina.

Minien ja medien rataantutustuminen kilpailevien luokassa oli yhtä aikaa. Piti siis tuumia molempien koirien menemiset yhtä aikaa. Enpäs olekaan törmännyt sellaiseen ennen missään kilapilujen tapaisessa ja aika harvoin on moista pitänyt miettiä treeneissäkään.

Ratapiirros Rata oli kohtuullisen kiemurainen, mutta oikein kiva. Haastetta oli, mutta ei liikaa. Onni lähti toisena. Kahden esteen jälkeen olin hukata koiran kädestäni ihan totaalisesti. Onnille pitääkin muistaa ohjata suullisesti vähän tarkemmin. Putkelta meille tuli vaihteeksi kielto. Tiesin, että siitä tulee kielto jos hidastan vauhdin, mutta niin vain hidastin ja kielto napsahti. Toinen kielto ehdittiin saada renkaalta, mutta Onni sentään meni renkaan ilman viiden kerran vääntämistä, joten pikkuinen kielto sinne tai tänne ei siinä tilanteessa haittaa. Kepeiltä tuli vitonen kun Onnin mielestä kepit oli vähän tylsä ja sen ois voinu keskeyttää jo paljon aikaisemmin. Yliaikaa luonnollisesti ihan miljoonasti. Vaan kivaa oli. Onnilla oli vauhti niin paljon, että muutamaan kertaan olin saada sen väärille esteille kun en tajunnut ajoissa ohjata. Oltiin toinen joka sai tulokset ja sillä siis toiseksi.

Amanda meni radan kahdesti. Onnin ilmoitin radalle vain kerran, koska tiedän, ettei poika enempää jaksa. Amandan kanssa nyt tuli testattua ensi viikonloppua varten, että jaksaako mennä kaksi rataa päivässä ja hyvin jaksoi.

Heti kättelyssä meille tuli ongelma kun neiti hienohelma ei olisi halunnut jäädä vesilätäkköön seisomaan. Pysyi se siinä vähän vaapuen ja lopulta jouduin ottamaan sen matkaan ennenkuin olin saanut koottua itseni, sillä muuten se olisi lähtenyt ihan itsekseen. Amanda loiskautti toisen hypyn hirveän pitkäksi ja en meinannut saada sitä kolmannelle, mutta koska olimme harjoitelleet treeneissä vähän saman tapaista kuviota sain Amanda jollain ihmeellä kelattua kolmannelle ja siitä huidottua puomille. Puomin loppukontakti oli upea! Jäimme molemmat ihailemaa sitä hetkeksi, ennenkuin muistin jatkaa matkaa. Jotenkin olin niin ajatuksissani, että tajusin käskeä keinulla hidastamaan aika myöhään ja Amanda ei ottanut käskyä kuuleviin korviinsa. Lentokeinu.

Vedin Amandan takaisin ja otin keinun uudestaan. Hylly. Sain ohjattua Amandan putkeen puomin alle. Olen erittäin tyytyväinen tähän, sillä putket eivät ole meidän bravuuri. Amanda ohjautui aika hyvin melkein itsekseen. A:lla olisi alkukontakti voinut olla parempi, mutta loppukontakti oli taas huippu. Kepeillä oletin Amandan pujottelevan paremmin kuin mitä se osasi ja saimme korjata ne varmaan viidesti. Loppu meni vähän sinne päin. Heitin kolmanneksi viimeisen hypyn yli Amanda väärällä kädellä ja sain huudella napsutella sormiani, että sain tytön taas oikeaan suuntaan. Surkea meno, mutta muutamia hyviä kohtia löytyi.

Uusinta kierros alkoi sillä, että Amanda päätti varastaa, kun vesilätäkkö vain oli niin ällö. Pysäytin sen aidan taakse hetkeksi odottamaan vaikka kello jo kävi. Ekat hypyt meni jotenkuten. Puomin jälkeen Amanda keksi, että sitä voi lähteä oikeastaan pois ja meinasi karata radalta. En tajua mitä se sai päähänsä, mutta pienen mutkan jälkeen sain sen oikeaan suuntaan. Ohjaaminen oli niin karmean kökköä. Oikein hävetti siinä vaiheessa. Keinulle hidastin tiukasti ensin vauhdin pois ja sitten käskin keinulle ja vielä hidastin tosi tiukasti kohti loppukontaktia. Nätisti tyttönen siinä odotteli lupaa lähteä. Luulin, että alkukontakti meni yli, mutta myöhemmin huomasin, että ei siitä tullut vitosta.

Putkeen meno onnistui jälleen. Jee! Jotenkin sen jälkeen herpaannuin ja ohjasin taas vähän sinne päin. Ei mitään kovin nättiä menoa. A:n kontakteista tällä kertaa molemmat meni kivasti. Kepeille ohjasin tosi tiukasti keppien ekaan väliin ja käännyin vasta sitten oikein päin kävelemään. Se toimi paremmin ja Amanda pujotteli ihan kohtuullisesti. Loppujen hypyt meni hiukan paremmin. Mutta fiilis radalta oli aika ...hävettävä. Ohjaus oli niin surkeaa. Olin aika järkyttynyt kun tuloksena oli nolla ja vielä ehdittiin ihanneaikaan. Tällä tuloksella saatiin voitto. En olisi radalta tullessani uskonut. Tuloksia katsellessa katsoin ensin Onnin ja virnistelin meidän yliajalle, katsoessani Amandan tulosta jouduin kyllä pariin kertaa tiiraamaan ennen kuin uskoin silmiäni. Ohoh.

Päivä venyi omien ratojen jälkeen vielä, sillä piti palata myymään makkaroita sun muita ja korjata lopulta esteet paikoilleen, purkaa teltta yms. Kiva päivä oli ja kauheasti saatiin kamaa mukaan. Ei mahtunut kaikki reppuun vaan piti pyytää muovipussi, että sai raahattua palkinnot mukaan. Nyt kisaajat nukkuvat reporankoina pitkin kämppää. Tänään olisi iltaruoaksi tiedossa nappuloita kera makkaranjämien.

perjantaina, lokakuuta 12, 2007

Olen rakastunut :)

Nyt kaikki miespuoliset lukijat vetävät kauhuissaan henkeään. Vaan ei, kyse ei ole siitä, että olisin hylännyt huolettoman sinkkuelämän. Lainatakseni Pasin sanoja elämän painopisteethän menevät aakkosjärjestyksessä : Agility, Koirat ja Miehet. Siispä rakastumiseni kohdistuu agilityyn. Laitoin Takuille kyselyä mahdollisesta seuranvaihtamisesta tässä suht lähiaikoina. Vastaus maili tuli ja oli ihan pakko pyytää muisku pitämään kädestä kiinni sitä lukiessa. En ihan uskonut ensimmäisellä lukemisella silmiäni. Enkä ihan toisellakaan. Tällä viikolla sitten mentiin ensimmäisen kerran uuden seuran harjoituksiin ja nyt voi varmaan todeta, että meidän uusi seura on Takut.

Olen siis ihan akuhean rakastunut tähän uuteen seuraan ja niin innoissani. Meillä oli kerta kaikkiaan ihanat ensimmäiset harjoitukset. Tuntui, että opin ehkä noin viisi miljoonaa uutta asiaa. Sitä paitsi Amanda meni onnistuneesti niin kepit kuin puomin kontaktitkin. Laitoin kontaktin loppuun namin ja Amanda pysähtyi sitä syömään. Ei sentään karannut kontaktille niin kuin kävi Oulun harkoissa viime viikolla. Ja ohjasin kepit oikein päin kävellen. Vähän meinasi lopettaa liian aikaisin pujottelun, mutta me yritetään nyt siirtyä harjoittelemaan pitempiä keppejä kotonakin, jotta saadaan tämä juttu korjattua.

Meillä oli harjoituksena kolme ratapätkää. Sellaisia juuri sopivan haastavia. Vaativat hallintaa ja ohjaamista. Just sellaisia mistä niin pidän. Ratapiirros. Eka rata pätkä meni ilman ongelmia, mutta kouluttaja sanoi, että viilataan vähän hyppyjä tiukemmiksi. Amanda loiskatti ne aika pitkiksi. Lyhyemmät hypyt ja nopeus lisääntyy. Siis ajatelkaa miten ihanaa. Me lähdettiin korjaamaan heti hyppytekniikkaa vähän paremmaksi. Se oli niin upeaa! Mä niin nautin tuollaisesta pilkun viilaamisesta. Oih!

Ratapiirros. Toinen ratapätkä oli haastavampi. Hypyt asetettiin niin etten ole aikaisemmin sellaiseen törmännyt ja lisäksi oli aika vaikeassa kohdassa hämäyshyppy. Kokeiltiin kaikenlaisia erilaisia tapoja saada Amanda menemään hypyt oikein. Ihanaa viilaamista. Niin nautinnollista, vaikkakin aika vaikeaa. Sai keskittyä tosi paljon itsekin ja tuntui, että oman vartalon hallinta ei sujunut puolet ajasta yhtään niinkun pitäisi. "Kaksi kättä! Sulla on kaksi kättä" Ihan kuin olisin kuullut tämän lauseen usein :D Voi vitsi mä nautin.

... jatkuu myöhemmin, jos jatkuu, nyt pitää kiitää töihin.




.... jatkuu
Ratapiirros. Kolmas harjoitus oli sellainen, että koiraa piti ohjata punaisen neliön sisällä. Oli ihan akuhean vaikea saada Amanda heitettyä putkeen. Lisäksi tyttö oli siinä vaiheessa niin väsynyt, että se millään olisi malttaut jäädä odottelemaan ekan esteen taakse. Myönnettäköön, että huomasin itsekin olevani aika väsynyt tässä vaiheessa. Vaan olipa ihana fiilis kun lopulta sain Amandan putkeen. Jäin tuulettelemaan sitä niin, että unohdin kokonaan ohjaamisen. Piti sitten palkata putken jälkeen. Mitä tästä opimme. Älä unohda koko ohjaamista kehuessasi koiraa. Tosin loppurata oli paljon helpompi. Tosi hyvä harjoitus.

Yhteenvetona yksi parhaimpia treenejä mitä tähän asti on ollut. Paitsi, että Amanda toimi upeasti, tunsin, että itse sain tehdä töitä ohjatakseni oikein. Palaute oli kokoajan tosi kannustavaa, mutta myös kehittävää. Löytyi parannettavaa, mutta ilman, että tuli sellaista oloa, ettei näitä opi lainkaan. Kerta kaikkiaan mahtavaa! Todella suuret kiitokset meidän uudelle koutsille :D

Olen päässyt myös sählytreeneihin. Luulin, etten osaa mitään, mutta alkoi se sählääminen jossain vaiheessa sujua. Huomenna sitten möllikisoihin töihin ja ehkä myös radalle. Odotan huomista, tosi hyvä fiilis uudesta seurasta :)

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Länderien näyttelytreenit

Eilen oli tarkoitus mennä näyttelytreeneihin Kujeen kanssa, mutta juoksujen alettua vaihdoinkin länderin Amandaksi. Olikin tosi hyvä valinta. En ollut huomannutkaan, että Amanda tarvitsisi vähän kertausta näyttelykäyttäytymisen suhteen. Se liikkui aluksi iloisesti peitsaten. Meni aika kauan ennenkuin muistin, että miten Amanda pitää esittää ja sain palkattua sitä ravista. Niin se vain on, että jos haluaa ländereitä käyttää näyttelyissä niin pitää muistaa välillä vähän harjoitella. Amandan edellisestä näyttelystä on puoli vuotta ja tauko kyllä näkyi.

Pöydällä Amanda tutisi kuin haavanlehti. Ihmettelin aikani ennenkuin tajusin, että viimeksihän se on pöydällä ollut agikisoissa mittavana. Siispä pyysin, että ensimmäinen "tuomari" tutkisi Amandan uudelleen ja jakelin sille runsaasti nameja. Amanda rentoutuikin vähän ja kolmannella pöytätutkimiskerralla se oli jo oma itsensä. Tulipa taas todettua, että Amandan kanssa pitää tehdä palauttavia treenejä jos pöydällä on tapahtunut jotain jännää. Meille oli tästä harjoituksesta kovasti paljon hyötyä.

Amandan lisäksi paikalla oli Rekku, Foxy ja Toto sekä espanjanvesikoira Pörrö tai Pörri. Niin sitä harjoiteltiin yhdessä ravaamista, kokeiltiin eri tapoja saada koira lopettamaan peitsaaminen, tutkittiin koiria pöydällä, seisotettiin ja höpöteltiin. Kivaa oli ja toivottavasti muillekin oli treenistä hyötyä. Kiitoksia kaikille osanottajille! Tampereen läntsyihmiset on nyt kunnostautuneet yhteisen harrastamisen saralla kovasti :)

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Kujeesta tuli nainen

Voihan nenä! Kuje sit pamautti juoksut. Kiva juttu. Mikä näitä läntsyjä vaivaa ku ne ei yhtään sitten osaa ajoittaa juoksuja??? Sanoin Kujeelle, että joko aloittaa edellisenä sunnuntaina, tai sitten odottaa pari viikkoa. Sen sijaan tuo päätti aloittaa ne nyt kun meillä olisi näyttelytreenit illalla. Oikea unelma-ajoitus....





... Siis sehän tarkoittaa myös, että Kuje jää tuollaiseksi jämäksi. O_o





... no ainakin se on selkeä medi...




... argh! Mun suunnitelmat meni kaikki uusiksi. Ärsyttävää! Missäköhän meillä kaikki juoksuhousutki on... Plääh!

Leela on kohduton

Eilen Leela kävi eläinlääkärissä ja siltä poistettiin kohtu. Nyt ei tarvitse murehtia valeraskauksista ja juoksuista. Eilisen päivän oli pikkuinen aika surkea, mutta iltaa kohden tyttönen piristyi. Illalla se jo loikki tyytyväisenä sänkyyn ja alas, meidän ihmisten yrittäessä parhaamme mukaan juosta perässä ja estää sitä pomppimasta. Miten ihmeessä tuollaista yrittää pitää levossa..

Kauluri aiheutti toisen ongelman. Eihän Leela sellaista suostu pitämään vaan sai melko kohtauksen kun yritettiin. Nyt pitää kehittää sille jostain joku puku suojaamaan sitten haavaa. Onneksi se ei pahemmin ole kiinnostunut haavan tökkimisestä tai putsailusta. Tosi reipas tyttö ja uskomattoman nopeasti se virkistyi leikkauksen jälkeen. Ruokakin maittaa hyvin.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Koirapitoinen kotikotiviikonloppu

Kas niin aika on taas hurahtanut huomaamatta ja blogiin kirjoittaminen jäänyt vähemmälle. Viikonloppu oli varsin kiireinen ja nyt alkuviikko on taas mennyt palautuessa.

Lauantain riennot

Lauantaina meinattiin Onnin kanssa seikkailla busseilla näyttelyyn, mutta isi armahti ja kävi viskaamassa meidät Kempeleeseen. Kylläpä oli karmea näyttelypaikka. Halli oli ahdas, kehät pienempiä kuin postimerkit ja ihmisiä vallan mahdottoman paljon. Rento ja rauhallinen Onnikin meinasi pistää tappelun pystyyn kun ahtauduttiin kohti glennikehää, joka tietysti oli perimmäisessä nurkassa. Onneksi ei tuolla enää näyttelyitä järjestetä. Ensi vuonna Oulussa on kaksi näyttelyä kesällä ja varmaan jossain ulkosalla siis.

Onnin kehä meni ihan kivasti. Vähän se olisi halunnut mennä syömään kehänlaidalla olevien katsojien eväät, mutta muuten meni hyvin. Ei edes tainnut kertaakaan istahtaa. Tuomari oli Irlannista ja oli kiva kuulla rodun kotimaan tuomarin mielipide. Onni sai kehuja olemuksesta ja liikkeet olivat kuulemma oikein upeat, mutta vinkkurat hampaat pudottivat tuloksen eh:ksi. Olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen ja arvostelu oli upea. Pitää jossain vaiheessa naputella ne kotisivulle.

Takaisin kotikotiin seikkailtiin parilla bussilla, jotka osuivat varsin hyvin kohdalle. Perillä vaihdoin Onnin ländereihin ja sitten päästiinkin Pian ja Pasin kyydissä agitreeneihin.

Treenailua ja länderimeininkiä

Pia ja Pasi lupasivat suosiollisesti vetää meille treenit ja olivat järjestäneet Amandallekin treffit yhden länderin katsojan kanssa. Siispä ensin esittelimme Amandan ja riiviöpennut Vipun ja Kujeen tutustujille ja lähdimme sitten kiertelemään metsälenkin n-elikon lauman ja tyttöjen kanssa. Tulipa metsässä vastaan hevonenkin. Ihan uusi tuttavuus Kujeelle.

Kentällä ensin otimme pienet harjoitukset pentujen kanssa. Kuje pääsi kokeilemaan siivekkeiden välistä menoa, putkea ja puomia. Kaikkia ollaan jo kokeiltu, joten siinä mielessä ei tullut uutta, mutta itse Kujeen opettamiseen tuli tosi paljon hyviä neuvoja. Kujeestakin näki, että kun opettamiseen tuli selvästi selkeyttä, niin tyttö meni ihan erilailla. Nyt kun vielä muistaisi pitää kaikki jutut mielessä.

Kuje meni takaisin lepäilemään ja kentälle tuli Vipu. Voi että se on suloinen ja jotenkin tosi Cellomainen. Vipu on cool Äijä ja mahdottoman suloinen pusuttelija. Ja osaa kaikki hienoja juttuja toisin kuin Kuje, joka on ihan pellossa kasvanut verrattuna veljeensä. Pennut siis vähän harjoittelivat esteitä ennen kuin laitettiin aikuisille 10 esteen ratapätkä.

Rata oli kiva. Siinä oli kaksi erilaista variaatiota. Ensin kokeiltiin helpompaa. Tai ainakin se mun mielestä oli helpompi. Meillä oli (yllätys, yllätys) vaikeuksia kontaktien kanssa. Niitä sit pohdittiin siinä yhdessä. Jotain mun on keksittävä, se on selvä. Nyt Amanda on vain yhtä hämmentyny ku mä itse. Toisella radalla oli vähän vaikeuksia muistaa ohjata koira oikealle hypylle eikä sen ohi.

Ehkä parasta oli kun katottiin yhdessä meidän kepit. En olisi oikeasti ikinä varmaan tajunnut, että mä voin jo kääntyä oikein päin. Nyt ruvetaan opettelemaan keppejä niin että meen oikein päin ja yritän olla avittamatta kädellä väärin, sekä lisätään kotikepiien määrä kymmeneen. Miljoonasti kiitoksia! Tuli niin oikeaan aikaan tää treeni ja kepit ettei oo tosikaan. Olen suorastaan positiivisella mielellä keppien oppimisen suhteen.

Lisäksi sain ohjaamiseen ja rintamasuunnan pitämiseen hyviä vinkkejä. Tai no lähinnä sen että kannattaisi ohjata sitä estettä kohti, jos haluaa koiran sen ylittävän. Mutta se on hyvä neuvo, jos ei tajua ohjaavansa väärään suuntaan. ;) Oikeasti niin antoisa viikonloppu, ettei pitkään aikaan ole tainnut tulla yhtä paljon vinkkejä. Kirjoitin kaikki muistamani vinkit itseasiassa kotimatkalla junassa ylös, mutta hukkasin lapun. No jospa muistaisin edes osan ilman lunttilappuakin.

Pikkuprinsessan eka hallinäyttely

Sunnuntaina suunnattiin taas Kempelehalliin. Tällä kertaa hihnan päässä oli Kuje. Vähän hermostutti kun ensimmäinen hallinäyttely oli tuollaisessa tunkkaisessa ja ahtaassa hallissa. Onneksi meille osui oven vieressä oleva kehä ja siinä kohtaa ei ollut edes niin tukkoista. Kokemus olikin miellyttävä. Kuje oli yllättävän rentona. Vähän epäilin, että se olisi ollut ihan sähikäinen, mutta se jaksoikin odotella rauhassa ja keskittyi kehässä ihan hyvin.

Seurattiin ihan kehän vieressä ensin miten Vipu meni upeasti Pasin kanssa. Se oli niin hieno! Pöydällä seistä nökötti asennossa ja mun teki mieli taputtaa kun se meni niin hyvin. On se niin upea tuo Vipulainen <3 Kujekin osasi seistä nököttää hyvin pöydällä ja ravata. Mua nauratti vähän meidän saama arvostelu, jossa luki, että esitetään hienosti. Missäköhän kohtaa se hieno esittäminen mahtoi näkyä.. Kuje nimittäin meni huomattavasti paremmin koko näyttelykaavion läpi kuin mä itse. Ravatessa se meni oikein, mä olin kipittää ulos kehästä. Oikeasti vaan roikuin perässä ja toivoin, ettei mun sekoilu vaikuta kauheen pahasti Kujeen menoon. Seisottaessa jakelin aika paljon nameja ja toivoin kokoajan ettei Kuje istahda. Mutta tyttö oli oikein kiltti ja tuntui nauttivan menosta. :)

Vipu oli ROP-pentu ja Kujeesta tuli VSP-pentu. Onnittelut komealle kolmen huutomerkin Vipulle!!! Me käytiin kehän jälkeen vielä juhlistamassa Vipun menestystä kahvien kera länderiporukalla ja sitten olikin pikkuhiljaa taas aika suunnistaa kohti kotia. Upea antoisa reissu. Koirilla riitti puuhaa ja Kujekin on riekkunut itsensä väsyksiin ainakin päiväksi. Se sai painaltaa niin Vipun kuin Tarankin kanssa. Junassa pikkutyttö nukkui koko matkan ja yllättäen kotiin päästyä ei alkanut riekkua ensimmäisenä Amandan parrassa vaan meni kiltisti nukkumaan. Kerrankin näin.. :)

perjantaina, lokakuuta 05, 2007

Matkustelua ja lapsien tapaamista

Eilen päästiin Taran omistajan kyydissä kohti pohjoista. Kiepahdettiin pieni mutka Alavudella moikkaamassa Kamun ja Paavon perhettä. Perheeseen kuuluu kolme tyttöä ja ovat varmaan parhaiten käyttäytyvimpiä lapsia jotka tunnen. Kerta kaikkiaan ihania. Huomaa, että perheessä on koiria. Tytöt käsittelevät tosi taitavasti koiria ja meilläkin kaikki nelijalat olivat vallan ihastuksissaan ja tunkivat vuorotellen silitettäviksi. Kuje sai vähän mörköillä kun sisälle tuli yllättäen mustiin pukeutunut ihminen. Kuje on keksinyt, että ne ovat ihan hirveän pelottavia. Onneksi sattui koiraihminen tulemaan ja rapsutteli Kujeen rauhallisemmaksi. Yllättävän hyväkäytöksisiä osasivat omat otukseni tällä kertaa olla, jos kohta Onni vaihteeksi ryösti kaikki lähettyvillä olevat luut itselleen.

Kiitoksia kestityksestä ja toivottavasti nähdään sunnuntaina!

Viime yö vietettiin Raahessa Taran omistajan luona. Santte ja Vikinä jäivät nyt näkemättä, sillä ne olivat vielä hoidossa. No Kuje ja Tara painalsivat taukoamatta menemään ja leikkivät niinkuin nuoret nyt jaksavat taukomatta leikkiä. Onni yllätys, yllätys, ryösti kaikki luut itselleen ja vietti hyvin onnellisia hetkiä kaluten niitä. Amanda tyytyi istumaan penkin vieressä jaloissani ja katselemaan muiden touhuja.

Kiitokset majoituksesta ja kyydistä, nähdään huomenna ;)

Kotikotiin päästin kahdella bussilla. Ensin pikavuorolla Ouluun ja Oulussa paikallisliikenteen kyydillä melkein kotiovelle asti. Kukaan ei nurissut kolmesta koirasta. Päin vastoin oli oikein ystävällisiä ja mukavia kuskeja. Paikallisbussissa mentiin neljän tytön vieressä ja piisasi siinä koirille rapsuttelijoita. Amanda lähinnä katselee ihmisiä ja vähän nuuhkii kättä, mutta Kujeen pitää tunkea melkein syliin asti tutustumaan. Eipä sentään voinut bussissa hypellä päälle. Kai se tuosta rauhoittuu aikanaan.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Läntsylenkki ja näyttelytreeni

Tiistai oli tämän kuukauden ensimmäinen ja oli siis länderilenkin aika. Otin tällä kertaa mukaan molemmat tytöt. Lähdettiin yhtä matkaa muiskun ja loppujen koirien kanssa. Heidän oli tarkoitus suunnistaa toiseen suuntaan, mutta Onni pinkaisi vinhaa vauhtia meidän peräämme huomatessaan, että me olemme menossa ihan eri suuntaan. Vähän itseä hymyilytti kun Onni kiisi perään ja onnistuimmepa naurattamaan kovasti paljon naapuriakin.

Länderilenkillä oli tällä kertaa Amandasta huolimatta vähemmän väkeä. Osalla oli juoksut ja osa ei päässyt muista syistä. Lenkki oli kuitenkin mukava ja höpinää riitti. Aika perinteiseen läntsytyyliin nartut olivat vapaina ja urokset hihnoissa.

Eilen mentiin näyttelytreeneihin Kujeen kanssa. Tarkoitus oli vähän katsoa, että missä mallissa meillä on pöydällä olo viikonloppua silmällä pitäen. Tulikin hyvin pöytätreeniä. Saatiin jopa "miestuomari" tutkimaan, mikä oli tosi hyvä kun me nähdään niin vähän miehiä. Vähän Kuje oli jännittyny pöydällä, mutta olin tyytyväinen.

Kokeilin seisottaa sitä toisinpäin, mikä oli yllättävän hankalaa. Varsinki ku Kujeen mielestä se tarkoitti sitä, että pitäisi hyökkiä kohti kättä. Liikkeessäkin oli ongelmia kun Kuje keksi peitsaamisen. Se on liikkunu niin helposti ja nätisti, mutta nyt piti vaihtaa välillä kamelikävelyksi liikkuminen. Onneksi sain sen pyöräyttämällä takaisin raville. Pitää varmaan harjoitella vähän useammin ukn näin paljon ongelmia ilmenee.

No sunnuntaina nähdään mitä tuomari tykkää ja kuinka ekassa hallinäyttelyssä menee.

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Länderit liikenteessä

Lauantain riennot

Tara emäntineen tuli meille perjantaina yöksi ja lauantaina suuntasimme heidän kyydissään Hyvinkäälle. Tarkoitus oli ottaa koko lössi matkaan, mutta aamulla päätinkin jättää Onnin muiskun hoiviin kotiin ja ottaa pelkät läntsyt matkaan. Autolla huristettiin gps:ää apuna käyttäen Hyvinkään pentunäyttelyyn.

Siellä oli tuttuja heti vastassa Padi, Totoro ja Roppa ihmisineen olivat kokoontuneet höpisemään ja sinne mekin ängettiin mukaan vaihtamaan kuulumisia. Juttua piisasi tavalliseen malliin ihan loputtomasti. Jotenkin on viime näyttelyissä mennyt ihan puhelemiseksi koko näyttely kun on kertynyt niin paljon tuttuja ja kaikkien kanssa pitää jokunen sana päästä vaihtamaan. Me ei Kujeen kanssa osallistuttu näyttelyyn, vaan mentiin paikalle tällä kertaa ihan vaan treffaamaan muita.

Hyvinkäältä vaihdettiin autokyyti Kipan matkaan ja mentiin Kipalaan. Siellä on aina joku koirista ihan extraihana. Aika usein se on ollut Arska, mutta tällä kertaa Muru vei voiton. Se on kyllä niin hieno koira. Aina niin ystävällinen ja kiltti. Murulaista oli pakko moneen kertaan käydä rapsuttelemassa ja se innostui niin kovin, että olin pyllähtää pepulleni mutaan.

Bussiin ehtiminen

Sunnuntaiaamuna heräsin jo paljon ennen kellon soimista ihan varmana, että en vain ole kuullut kellon soivan ja olen auttamatta myöhästynyt bussista. Oli helpostus huomata, ettei sen ollut tarkoituskaan herättää vielä. Olin vain niin innoissani, että en meinannut malttaa nukkua. Noisin lopulta painettuani kerran torkkunappulaa. Hiivittiin (ei kovin hiljaa..) koirien kanssa ulos ja lampsittiin bussipysäkkiä kohden. Vastaan tuli hurjaa vauhtia bussi. Käveltiin pysäkille ja odotettiin. Alkoi vähän nakuttaa päässä, että mahtoiko nyt sittenkin mennä kyyti sivusuun. Onneksi oikea bussi tuli paikalle.

Oli oikein mukava bussikuski. En oikein tiennyt missä vaiheessa meidän piti jäädä pois. Tiesin, että jossain kehä I:sen pysäkillä, mutta pääkaupunkiseutu on ihan outoa aluetta mulle. Kuljettaja kuitenkin kuulutti etukäteen pysäkin ja pysäytti siinä ja vielä moikkaisikin. Oli mukava matkustaa noin ystävällisellä kyydillä.

Agilitya aamuvarhain

Thelman omistaja nappasi meidät pysäkiltä autokyytiin ja huristettiin kohti Ojankoa, jossa oli koulutusohjaajien kurssi menossa. Päästiin Amandan kanssa harjoituskoirakoksi. Siellä oli kolme pientä ratapätkää ja meillä oli yhdet kouluttajaharjoittelijat opettamassa miten siinä pitäisi toimia. Tarkoitus oli siis oppia opettamaan.

Sääli, ettei saatu Thelman omistajaa meidän opettajaksemme, sillä hän on yksi ehdottomia lemppariopejani. Hänen opetuksellaan tajusin vihdoin valssaamisen ideankin. Ihan pro opettaja :)

Meillä oli kaksi eri opettajaa. Toinen opetti kolmen hypyn avulla eteenmenoa sekä putken ja keppien yhdistelmällä keppi kulmia. Amanda irtosi kahden hypyn verran ja keppikulmien harjoittelu vähän jäi, koska ensimmäinen kepeille meno onnistui. Kepit sujuivat yllättävän hyvin. Ehkä kotona harjoittelu jossain vaiheessa alkaa tuottaa tulosta.

Toinen opettaja opetti kolmen hypyn ja A:n avulla persjätön. Se olikin vähän hankalampaa. Ensimmäisellä yritiyksellä meinasin valssata, mutta muistin ettei niin pitänyt tehdä ja lopulta ohjasin väärältä puolelta A:lle. Toisella kerralla keskityin A:n toiselle puolelle menoon, mutta tein automaattisesti valssin. Lopulta joku huikkasi, että esitä lentokonetta ja tajusin vihdoin mitä siinä haettiin ja onnistui persjätössä. Toisinpäin se sitten onnistui ihan ensimmäisellä yrittämällä kun idea oli vihdoin valjennut.

Otimme vähän puomin kontakteja aina muiden harjoitellessa samoja radanpätkiä. Amanda saikin kehuja hyvistä kontakteista. Mun pieni kontaktiongelmainen :) Vaan ne kyllä oikeasti sujuivat hyvin. Olin tosi tyytyväinen aamun antiin. Olisi kieltämättä tehnyt mieli jäädä sinne pitemmäksikin aikaa, mutta piti jatkaa matkaa. Pääsimme toisen harjoituskoirakon kyydissä Mellunmäen metroasemalle.

Metrolla seikkaillen

En ole koskaan mennyt yksin metrolla koirista nyt puhumattamaan. Pohdittuani muutaman hetken lippuautomaatin ihmeellistä maailmaa sain lipun. Luulin, että joudun tunkemaan sen johonkin leimauslaitteeseen, mutta mitään laitettua ei näkynyt missään. Niinpä me vain marssimme sopivasti asemalla odottamaan metroon. Koirat olivat aluksi vähän hölmistyneitä, mutta totesivat pian metron olevan vain joku juna. Osasin jäädä oikealla pysäkillä pois ja ehdittiin tosi hyvin suunniteltuun junaan.

Samaan junaan tuli myös suloinen Fenja-länderi ihmisineen. Hekin olivat matkalla Hyvinkäälle päänäyttelyyn. Onneksi osuivat matkaan, sillä en olisi osannut Hyvinkään asemalta Villatehtaalle missä näyttely oli. Sitä paitsi meni matkakin rattoisammin, kun oli juttuseuraa. :) Terkkuja vaan matkaseuralaisille!

Länderien päänäyttely

Näyttelypaikalla hyökättiin heti ihastelemaan kasvanutta Veikkoa. Voi jestas siitä on kasvanut komea! Aika tasaisen kokoista porukkaa ovat nämä sisarukset. Näyttelyssä oli paljon tuttuja ja tulipa sitä paljon muidenkin kuin tuttujen kanssa höpistyä. Kehät taisivat tunnin verran olla myöhässä ja ennen sitä ehti siis hyvin kertoilla rodusta kysyjille ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa.

Taaskaan kumpikaan omista koirista ei ollut esiintymissä, joten meillä oli rento turistin osa. Onnittelut Zimbolle ROPista ja Ruutille VSP:stä! En ole ihan varma miten pentupalkinnot jaettiin. Toto ja Foxy niistä taisivat kilpailla. Ovat kyllä kaunis sisaruspari :) Aasa nappasi yhdistyksen veteraanipokaalin. Myönnettäköön, että mulla ihan pikkuhiukkasen meni kehän tapahtumat ohi, vaikka kuvittelin niitä kovasti seuraavani. Kehän jälkeen istuin länderiyhdistyksen kokouksessa ja sitten suunnattiin kohti Riihimäkeä. Siellä junaan, joka oli tulvillaan ihmisiä ja koiria. Asemalta kävellen kotiin ja siinä sitten olikin viikonlopun matkustelut.

Olipa kiva reissu ja länderipitoinen reissu. Tämänkin viikon ohjelmassa olisi paljon kaikkea puuhaa. Johan tässä oltiin hetken aikaa hiljaiselolla.