Oulun näyttely

Lähdettiin vähän isommalla porukalla Oulun näyttelyyn. Autossa oli kolme aikuista, kaksi lasta ja neljä koiraa. Aika tiivis tunnelma, mutta mahduttiin kuitenkin.



Yövyttiin vanhempieni luona ja siellä oli Onnikin, että koiria oli yhteensä viisi. Onni oli alunperin ilmoitettu näyttelyyn, mutta se söi antibioottikuurin, joten ei ollut asiaa doupattuna näyttelykehiin.

Lauantaina esiintyivät Ire ja Kuje. Irellä meni hienosti ja se sai EH:n sijoittuen vielä luokkansa kolmanneksi. Kujeella oli vastustajana Ruotsista tullut narttu. Ja uroksiin oli ilmoitettu Kujeen veli Vipu, joka vei koko potin, SERT, ROP, FIN MVA. Onnea vielä kerran Vipulle! Kuje sai EH:n ja voitti luokkansa, koska ruotsalainen Salli sai T:n turkinsa vuoksi.


Sunnuntaina oli taas Kujeen vuoro ja kaverina oli tällä kertaa Leela. Vaisulla esityksellä irtosi Kujeelle taas EH ja tällä kertaa ruotsalainen koira sai tuplapunaiset voittaen Kujeen.


Leela oli meidän mielestä kaikkein kaunein kääkkä. Se ei vaan oikein tahtonut esiintyä kun oli niin hätä maten perään. H oli kuitenkin ihan hyvä, sillä tuloksella nimittäin pääsi kehästä suoraan maten syliin.


Vaikkein ollut menestystä, niin hauska reissu kaiken kaikkiaan. Melkoisen rankkaa oli, mutta hengissä selvittiin. Onnistui saamaan itseni flunssaan ja loppu aika töissä ennen kesälomaa menikin yskien.

Kaksi onnellista länderiä

Mulla on täällä kaksi hyvin onnellista länderiä. Lauantaina käytiin matkaseuran kanssa Kipalassa hakemassa Kuje ja rapsuttelemassa pentuja. Pikkuipanat oli kasvaneet. Ne näytti jo ihan koirilta ja puolella oli partakin alkanut kasvamaan. Ne oli just siinä kaikkein söpöimmässä vaiheessa ennenkuin niistä tulee ihan kauheita riiviöitä. Vähän siellä jo pari pureskeli käsiä.

Kuje lähti iloisin mielin mun mukaan ja jätti pennut kasvamaan viel muutamaksi viikoksi ennen kuin kukin matkailee omaan uuteen kotiinsa. En ollu ihan varma, että kuinka Ama suhtautuu uuteen äitikoiraan kun se tulee takas. Tarkoitus oli silleen vaivihkaa käyttää tytöt lenkillä ja palata sit sisälle. Amanda säntäs heti ulos päästyään nuolemaan parkkipaikalla odottavan Kujeen silmät eikä ois meinannu nahoissaan pysyä kun se oli niin iloinen. Lenkkikin meni niin, että Aa putsasi Kujeen silmiä ja korvia ja tutki peräpäätä ja huiskutti hännällään niin kovaa, että kumma ettei se irronnu. Sisällä ne meni sängylle vierekkäin nukkumaan. On ne vaan aika pari.

Käskyt myöhässä, ohjaus myöhässä

Aman kanssa viimeisimpien treenien teemana on ollut ohjaajan myöhässä tulevat käskyt. Viime viikon treeneissä meillä oli vieraileva koutsi ja saatiin oikein tehotreeniä käskytyksen oikea-aikaisuudesta. Tuli tarpeeseen. Oli ihan huippukivaa! Viilaamalla viilattiin muutamalla hypyllä, että missä vaiheessa piti aloittaa valssi ja koska käskyttää.

Millähän saisi kaikki jutut vielä pysymään mielessä? Erityisesti sen, että ei ajattelisi vaan sitä edessä olevaa estettä vaan pitäis muistaa mitä aikoo tehdä seuraavalla ja tää kaikki pitäis kertoa koirallekin ajoissa. Vastaisen käden käyttöä ois myös hyvä opetella.

Lisäksi Ama yllätti mut ihan totaalisesti hakemalla itse kepit. Siis en todellakaan ollut uskoa silmiäni kun näin miten nätisti se haki ekan keppivälin ja pujotteli joka kerran oikein. Eihän ne nopeat olleet mutta ehkä ripeähköt. Mä olin niin ylpeä mun keppiongelmaisesta.

* * *

Tänään sit otettiin Agirodun tän vuoden julkirata. Kivan oloinen oli. A:n tilalle vaihdettiin keinu. Mulla suurin ongelma oli kepit. Oikein nätti nolla alla ja sit kepeiltä vitonen. Aikas tyypillinen ratasuoritus siis.

Me otettiin rata ensin kahdessa pätkässä ja lopuksi koko rata. Hiottiin taas sitä kuinka käskyt pitäis tulla ajoissa. Ihanasti viilattiin kunnes sain kohtuullisen suorituksen. Mun alkuperäinen ohjaussuunnitelma oli aika huono mutta kun sinne muutettiin vähän takaaleikkauksia niin siitä tuli aikas makee suoritus sinne kepille asti.

Kepit ei sujunu oikein mitenkään päin. Ehkä noin 30% keppien suorituksesta meni oikein. Joko Ama hakeutu toiseen keppiväliin tai sitten jätti ekan kepin jälkeen pujottelun kesken. Tosin koutsilta tuli hyvä huomio siitä, että Ama käsittää kepit kaksi osaisisena suorituksena. Kepit tarkoittaa ekaan väliin menoa ja sit mene-mene-mene tarkoittaa pujottelun jatkamista siitä eteenpäin ja nää pitäis sanoa oikeaan aikaan oikeassa kohdassa.

Toinen mikä meillä vähän takkus oli puomi. Vedätin vähän liikaa ja Ama ensin juoksi puomin läpi ja toisella kerralla sit vetäsi lentäen alastulon ohi. Se mistä oon tyytyväinen niin ensinnäkään se ei loukannut itseään ja toiseksi ei myöskään hätkähtäny sitä lentoa vaan teki sen jälkeen mallikkaan suorituksen.

Noi kepit nyt vähän harmittaa mutta muuten oon ihan tyytyväinen. Taas tuli opittua lisää ja kivaa oli. Ehkä näillä eväillä uskaltautuu viikon päästä kahteen starttiin.

Iren kehitystä

Me ollaan nyt lainakoirailtu muutaman treenin verran. Lelusta on luovuttu tällä hetkellä kokonaan sen jälkeen kun todettiin, että Ire menee ihan liian kierroksille. Se ei nää eikä kuule mitään ja yrittää vaan saada lelun itselleen. Namit on onneksi maistuneet, joten mennään sitten niiden avulla.

Kontakteista on harjoiteltu vain matalaa A:ta. Olen ottanut vielä hihnan kanssa, vaikka Ire pysähtyykin tosi hyvin. Se on selvästi hoksannut että takajalat jää kontaktille. Ylösmenokontakti sen sijaan saattaa tulla ongelmaksi jossain vaiheessa. Keppejä ollaan vähän kokeiltu, mutta en ole vielä oikein varma miten ne opettaisin. Pussi menee sujuvasti. Putkeen Ire hakee paremmin kuin Ama ja vaikeammista kulmista.

Viime treeneissä harjoiteltiin hyppytekniikkaa. Tosi hyvä harjoitus ja tuli meille tarpeeseen. Irellä on paha tapa vaan sännätä eteenpäin, keskittymättä hyppäämiseen. Näitä pitää ottaa uudemmankin kerran.

Pikkuhiljaa mulla alkaa koira tuntumaan tutummalta ja pysymään vähän paremmin käsissä. V on ollu parina viime kertana mukana. Lohdullista kyllä Ire on siitä huolimatta jaksanut keskittyä tekemään mun kanssa eikä vaan säntää isukin luo. Mä oon aika pehmo ohjaaja ja Iren kanssa ois hyvä olla topakampi. Kyl länderit on mun käteen niin paljon helpompia ohjattavia, mutta halusinkin haastetta kesään. On mielenkiintoista kun ei voikaan tehdä "niin ku oon aina tehny". Yhtä kaikki fiilis on hyvä ja paranee kerta kerralta.