torstaina, toukokuuta 31, 2007

Vetävätkö länderit hihnassa

Ei Kuje ehkä ihan flötkömadoksi muutukaan. Se jaksoi eilen leikkiä Amandan kanssa koko päivän ja käydä silti kahdella pitkällä lenkillä. Päivällä kävimme kahden kesken lenkin, jonka teemaksi muodostui ohittaminen. Ihmisten luo Kujeella olisi ollut kauhea hinku päästä, mutta koirien ohi mentiin nätisti, joskin isompien ohi vähän pelokkaasti.

Onni ja Kuje pääsivät yhdessä iltalenkille. Matka ei Onnille ollut kovinkaan pitkä, mutta Kujeelle ihan kohtuullinen. Oli ihanan kesäinen sää, juuri sopivasti viilentynyttä. Vastaantulijoita ei ollut. Sellainen ilma, että olisi voinut kävellä, vaikka maailman loppuun asti.

Onni kiskoskeli alkulenkistä hihnassa. Sillä on tapana tehdä niin, jos sillä on kova hätä. Suhteellisen ärsyttävä tapa. Onnilla on kyllä muitakin ärsyttäviä tapoja. Saatuani Onnin muistamaan hihnakäyttäymisen salat, jäin pohtimaan, että näinköhän länderit oppivat ihan automaattisesti kulkemaan hihnassa nätisti vetämättä. Amandalla on mitä ärsyttävin tapa vähänkin hermostuessaan pomppia hihnan päässä ja tehdä ympyröitä, mutta se ei vedä. Jos se saisi valita niin se kävelisi koko lenkin vasemman jalkani takana tai juoksisi vapaana suuria ympyröitä ympärilläni.

Kuje oppi kävelemään hihnassa samalla hetkellä, kun iskin hihnan sen kaulaan eikä ole vetänyt. Se kyllä huomatessaan, että olemme kohta kotona hyökkää mukana olleiden koirien partaan kiinni ja yrittää saada niitä nopeasti leikkimään kanssaan ennen sisälle menoa. Lueskelin Kipan blogista, että Kujeen velipojilla oli pentukurssilla ollut hihnassa kävelyä tunnin aiheena, joten tuskinpa siis länderitkään ovat ohjelmoituja kulkemaan nätisti.

Aamulenkillä jatkoin hihnakävelyn pohtimista, tallustellessani unisena neljän koiran kanssa pienen pisutuksen. Huomasin, että ne pirulaiset ovat oppineet kulkemaan neljän jengissä ilman, että hihnat ovat täysin solmussa. Tai vaihtoehtoisesti minä olen oppinut selvittämään hihnat. Katsellessani miten puoli huolimattomasti pyörittelin hihnarypästä käsissäni, päädyin tulokseeen, että kyse on vähän molemmista. Ensinnäkin Kuje ei enää juokse koiran luota koiran luo vaan keskittyy enemmän maan haisteluun, toisekseen olen oppinut pyörittelemään hihnoja sen verran, että ne eivät ehdi pahaan solmuun.

Sai koiria jonkun verran keskeä. Aluksi Onnille sai muistuttaa, että vetäminen ei ollut sallittua ja Amanda piti käskeä jalan takaa eteen kävelemään. Ennen sisälle menoa piti Kujeelle huomauttaa, että hihnoissa ei leikitä. Muutaman kerran sai jokaista pyytää kiertämään toiselta puolelta, kun kiersivät minut väärältä puolelta.

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2007

Vastaantulijoiden kirjo

Eilen lenkeillä tuli tavattua yhtä sun toista vastaantulijaa. Aluksi törmäsimme Kujeen kanssa naapurissa asuvaan Kuti-saksanpaimenkoiraan, joka oli emäntineen matkalla treeneihin. Jäimme juttelemaan. Oli Kujeelle ja Kutille hyvää harjoitusta nähdä toinen, mutta ilman lupaa ei saanut mennä tutustumaan. Lopulta ne pääsivät nuuhkimaan toisiaan. Kujetta taas vähän jännitti, mutta se huomasi nopeasti, että Kuti oli kiltti. Kun Kuje rohkaistui haistelemaan muutenkin kuin varovasti hännän päästä Kutin olisi tehnyt mieli ryhtyä leikkiin. Emme uskaltaneet antaa koirien kuitenkaan vielä peuhata keskenään, sillä kokoero on vähän turhan iso. Katsotaan sitten, kun Kuje saa vähän kokoa enemmän.

Huomasinpa, että myös Tampereella on ihmisiä jotka päästävät koiran (fleksissä) nuuhkimaan toisia koiria, vaikka näkevät, että koiran omistaja on selkä tilanteeseen päin. Toisin kuin Vaasassa niin täällä sentään osataan vähän paremmin lukea koiraa. Vaikka se oma koira osaisi käyttäytyä, niin kaikki eivät osaa. Järjetöntä päästä tuolla tavoin koira haistelemaan. Pahempi oli kyllä Vaasassa todeta, että sakemannin pää yhtäkkiä ilmestyi selkäni takaa jalkojeni väliin, kun koira tunki kuononsa Amandan peppuun.

Ihan kiva olisi, kun olen neljän koiran kanssa liikenteessä, niin päästä joku koira meidän luo selkäni takaa. Siinä olisikin ihan kiva tappelu saatu aikaan. Jos en näe vierasta koiraa, en pysty mitenkään vaikuttamaan meidän koiriemme käytökseen ennakolta. Aikuiset nartut todennäköisesti kävisivät rähisten päälle, niiden mielestä meidän lauman kimppuun ei käydä, ja riippuen koiran koosta ja sukupuolesta saattaisi Onni iskeä sen kummemmin varoittamatta kiinni. Onni jos lähtisi mukaan rähinään, niin se oikeasti purisi, nartuista en tiedä. Kuje todennäköisestä jäisi kaikkien jalkoihin ja saisi oikein mahtavan esimerkin miten koiria pitää kohdata. Siispä totisesti toivon, ettei selän takaa hiipijöitä osu enempiä vastaan eikä taatusti silloin kun olen ison jengin kanssa liikenteessä. Lauman keskelle ei koskaan pidä päästää ilman lupaa vierasta koiraa!

Myöhemmin olimme koko jengin kanssa liikenteessä ja tapasimme juovuksissa olevia ihmisiä. Tosin se juovuksissa oleminen selvisi minulle vasta myöhemmin. Päästin Amandan ja Kujeen juoksemaan irti. Joku nainen koukkasi meidän luoksemme kysymään saako koiria silittää ja annoin tapani mukaan luvan, mutta muistin sanoa, ettei Leelaan kannata koskea. Nainen tunki hetken päästä sormensa melkein Leelan suuhun. Olipa hyvä varoittaa... Napatessani Leelan valjaista vähän kauemmas, haistoin alkoholin hajun ja tajusin, että naisella seisoo aika hyvin silmätkin päässä. Lisää humalaisia ihmisiä osui paikalle. Kuje sai halailut, Ama ja Onni rapsut ennenkuin pääsimme jatkamaan matkaa.

Olin todella ylpeä Leelasta, joka ei puraissut, vaikka selvästi mieli teki. Se murisi hampaat irvessä ja karvat pystyssä, mutta ei tikannut, vaikka sai sormet ihan nenänsä eteen. Leela ei pidä vieraista silittelijöistä, eikä taatusti alkoholilta haisevista sellaisista. Seuraavalla kerralla taidan ottaa Leelan syliin ennen kuin annan luvan silittää yhtään koiraa.

Törmäsimme lenkeillä frisbee-pelin pelaajiin ja saimme melkein kiekosta päähän. Eipä Kuje ole perinyt isoisoäitinsä Aasan rakkautta lentokiekkoja kohtaan, sillä se ei ollut moksiskaan lentävistä frisbeistä. Ihmisten luo sen teki selvästi mieli mennä, mutta malttoi harvinaisesti pysyä vieressäni, vaikka oli vapaana. Seurasimme hetken aikaa petanquepelaajia. Tässä oli vieressä joku petanque-kisa.

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Duracellpupusta tulee flötköjengiläinen

Kuje on asunut meillä nyt hiukkasen päälle kuusi viikkoa. Energiapakkaus alkaa pikkuhiljaa muistuttaa enemmän ja enemmän lauman muita koiria. Siitä taitaa tulla samanlainen rauhallinen flötkömato mitä loppu laumakin on.

Kahden lenkeillä Kuje kävelee nätisti vieressä ja silloin tällöin satunnaisesti pysähtyy jotain haistelemaan. Suuremmalla porukalla on hihnoissa riehuminen kiellettyä, joten silloin kävellään rauhallisesti ja leikkiminen tapahtuu sitten jos päästän koirat vapaiksi. Sisällä leikitään nätisti tai nukutaan.

Mitäköhän sille kaikelle energialle tapahtui?
Vaan eipä tuo haittane. Helpompi se on näiden flötkisten kanssa elää.

Eilen tipautin Kujeen viereen lehtitelineen kellarissa. Olen samaisen telineen tiputtanut Onnin jalalle ja Amandan päähän. Jotenkin osun siihen aina kyynärpäälläni. Kuje säikähti telinettä ja kiljahteli tapansa mukaan. Onnistuin hötäkässä astumaan vielä sen tassun päälle. Hetken päästä palasimme rikospaikalle. Kuje kävi haistelemassa paikan, eikä pelännyt palata sinne. Hyvä, että palautui niin nopeasti säikähdyksestä.

sunnuntaina, toukokuuta 27, 2007

Kuvia lenkeilystä meidän tyyliin

Mikäs sen mukavampaa kuin paljon vauhtia..


..ja lisää vauhtia..


..jopa niin paljon, ettei pystyssä meinaa pysyä.


Kaikki eivät juokse sentään hulluna.


Mikä ei tarkoita, etteikö sitä voisi joskus liikkua nopeastikin.


Varsinkin kun kyse on siitä kuka kepin saa.


Sellaisia lenkkejä meillä.

Kuvattu Keppostelija retkeilee

Eilen Kuje täytti 13 viikkoa ja sen kunniaksi yritin taasen ottaa seisomiskuvaa. Puolen gigan verran tuli tyttösestä kuvia, mutta en kyllä saanut ihan sellaista kuvaa kuin olisin halunnut. Kuje sai poseerata niin sisällä kuin ulkonakin ja mitä erilaisimmissa paikoissa.

touhukirjankuva
Esim. työmaalla.

Lisäilin blogiin taas pari kuvaa näin vähän jälkikäteen.

lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Kalju kiljukaula rokotuksissa

Eilinen päivä seikkailtiin Kujeen kera kaupungilla. Ensin suunnistettiin eläinlääkäriin. Olin katsonut ajan vähän väärin ja oltiin yli tunnin verran etuajassa. Vastaanotossa oli m yös Rasse-niminen poika, josta oli tulossa mies pienellä m:llä. Kujetta vähän jännitti alkuun, mutta pian koirat nuuhkuttelivat tyytyväisinä toisiaan ja Kujeen olisi tehnyt mieli vähän kiskaista toista parrasta.

Kujeella oli oikein hauskaa, siihen asti, että eläinlääkäri halusi kurkata korviin. Rokotuspiikkiä tyttönen ei edes huomannut, mutta pahinta oli mikrosirun tarkistus. Laite piippasi Kujeen korvan vieressä ja kiljuminen kaikui pitkin Tamperetta. Onhan se, nyt tavattoman kauheaa kun laitetaan laatikko korvan viereen... Oikea draamakuningatar. Me eläinlääkärin kanssa pyöriteltiin silmiämme. Vastaanotossa kaikki katselivat sympaattisen näköisenä ja kyselivät, että oikein kovasti taisi sattua. Kyllä niitä nauratti kun paljastui, että kiljuminen johtui mikrosirun tarkistuksesta.

Koska oltiin jo valmiiksi keskustassa, päätin pistäytyä Stockalla hakemassa vähän purkkiruokaa koirille. Ihan kivasti tuli ihmisiä Kujetta rapsuttelemaan. Tyttönen jakoi suukkoja joka suuntaan ja pomppi kaikkien päälle. Saatiinpa jonkinlaisia näytepakkauksiakin mukaan. Käveleskeltiin vähän Hämeenkadulla ja katseltiin menoa.

Aamukahvit jäi vähäisiksi, joten suunnistimme kahville. Minä join kahvia ja herkuttelin muffinilla, Kujeen torkkuessa jaloissani. Taisi neiti oikein nukahtaa. Koska minä olin saanut herkkuja, piti niitä Kujeellekin ostaa. Suunnistimme eläinliikkeeseen ja Kuje valitsi jotain ihmeen possunsorkkia herkkupalaksi. Lopulta käännettiin nokka kohti kotia. Oli kiva liikkua Kujeen kanssa ihan kaksin. Se osaa kulkea nätisti hihnassa eikä aiheuttanut muutenkaan huolta. Eläinliikkeessä se ei olisi malttanut odottaa kun jäin suustani kiinni myyjän kanssa, vaan olisi halunnut mennä tutkimaan kaikkia ihania herkkuja mitä sieltä löytyi. Vastaantulleita lastenvaunuja Kuje vähän väisti, mutta muuten kulki vieressä sen kummemmin reagoimatta ympäristön tapahtumiin.

Kepposen kertomaa: Karvat ne rodun tekevät

Minä ole 13 viikon ikäinen länderinpentu, mutta kaikki ihmiset luulevat, että olen russeli. Positiivisesti ajatellen, ne sentään tietävät, että olen koira, rotu vain vähän menee pieleen. Ei ole vieraiden ihmisten vika, etteivät ne rotuani tunnista. Se on mamin vika.

Olen aina ollut aika vähä karvainen. Mitä sitä nyt suotta suurta turkkia itselleen riesaksi ottaisi. Lyhyt on paljon kätsempi. Minä voin kiskoa Pompputassua parrasta, mutta Pompputassu ei voi tehdä minulle niin. Jästipään parrassakin voisi roikkua, jos se ei aina sanoisi niin rumasti, kun sitä yrittää tehdä.

Sain kasvatettua oikein hienot parranhaivenet leukaani. Mami sanoi, että oikein söpö amisparta ja nyppi vaivalla kasvattamani haivenet pois. Haloo! Minä työllä ja tuskalla sen itse kasvatin ja mami nyppii parran pois. Mitä se sellainen toiminta on, kysynpä vaan. Niinpä kaikki luulet, että olen russeli ja se on kyllä ihan pelkästään mamin vika.

Kepponen

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Kun yksi paranee, niin eikös toinen sairastu

Kujeen tassu on ollut hyvällä mallilla jo pitkän tovin. Antibioottikuurikin on aikaa sitten syöty ja huomenna pitäisi kiikuttaa tarkistuspissanäyte lääkäriin samalla kun käydään hakemassa eka rokotus.

Valitettavasti meillä on taas yksi jalkavaivainen talossa. Eilen päivällä ajattelin, mennä pitkän lenkin ennen töihin menoa, mutta lenkistä tulikin ihan mini. Onni nimittäin nilkutti ja nosteli surkean näköisenä etutassuaan. Takaisin sisälle tarkistamaan tassun tila. Anturoiden väliin oli tullut haava, johon oli kerääntynyt kaikenlaista mönjää. Onni-ressu. Eipä tuollaisella tassulla tee juuri mieli kävellä.

Puhdistin tassun ja laitoin siihen voidetta. Onni sai töiden ajaksi kaulurin päähänsä, ettei pääse nuolemaan tassua. Illalla jalka olikin kovasti paljon paremman näköinen ja Onnia harmitti suuresti, ettei se päässyt meidän tyttöjen mukaan pitkälle iltalenkille. Tänä aamuna nilkuttamisesta ei ollut enää tietoakaan ja tassu näyttää varsin hyvältä.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Arki ja pelkkiä lenkkejä

Työn täyteinen päivä. Aikaa koirille jäi aika niukasti. Tarkoitus oli katkaista neljän otuksen yksinhuoltajuus, mutta muisku taallusteli itselleen marssimurtuman viikonloppuna ja lenkit jäivät minulle. Koska olen ennen aamu kuutta aloittanut työrupeaman ja vasta vähän aikaa sitten lopettanut sen, koirat todella saivat tyytyä vain lenkkeihin.

touhukirjankuva

Kuje oli ainoa jonka lenkillä tapahtui muutakin kun sitä ihan tavanomasta toimintaa. Törmäsimme tuttuun collieen ja Kuje pääsi haistelemaan. Vähän ujostutti aluksi. Kuje ei ole vielä päässyt mitenkään sinuiksi isompien koirien kanssa. Tuijoteltuaan hetken aikaa jalkojen juuresta pikkuneiti uskalsi mennä haistelemaan. Ihmisen luo Kujetta ei ujostuttanut laisinkaan mennä. Iloisesti suoraa syliin ja kiskomaan hiuksia. Näinköhän se pitää jossain vaiheessa opettaa pois tuosta tavasta..

sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

Kujeen ensi tutustuminen mölliagiin

Pitikin sanoa haukkumisesta. Eikös seuraavalla lenkillä Kuje haukkunut lapsille. No käytiin tutustumassa pelottaviin tyttöihin ja Kuje sai todeta, että eipä niille olisi haukku tarvinnutkaan. Yhtään eivät olleet pelottavia kun lähemmin pääsi suukottelemaan.

Meillä oli tänään möllikisat Niihamassa. Otin omat koirat mukaan ja vain Leela jäi pitämään kotia pystyssä. Onni oli minien ainoa osanottaja ja sai aloittaa. Ratapiirros Rata oli vaikea meille ja koirat teki omiaan, puhumattakaan surkeasta ohjaajasta. Mutta oli silti kivaa ja Kujeella oli ainakin paljon kokemista.

touhukirjankuva

Onnin ensimmäinen rata meni. No kauheasti. Sain pysäyttää koiran käsin kun se meinasi lähteä omille teilleen ja en uskonut, että se olisi tullut takaisin. Toisella kerralla Onni jaksoi keskittyä mikä oli oikein positiivista. Itse rata kusi moneen otteeseen, mutta mitäs siitä.

Amanda päätti että ei aio mennä rengasta A:n jälkeen. Niinpä se sitten livahti molemmilla kierroksilla renkaan ali. Putkesta tultaessa se sen sijaan suoritti renkaan. Ensimmäisellä radalla Amanda päätti keppien sijaan tehdä hienon kunniakierroksen ja veti ihan täysillä ison ympyrän. Se oli ihan tavattoman hupaisaa, varmaan jäin katsomaan suu auki. Amanda harvemmin keksii omiaan. Ekalla keirroksella keinusta tuli lentokeinu, mutta toisella kierroksella saatiin paikattua keinu oikein hyvin. Loppu rata meni ihan täysin päin honkia, enkä millään saanut Amandaa kahdelle viimeiselle hypylle. Yiritin ensin A:n toiselta puolelta ja toisella kierroksella toiselta, mutta kumpikaan ei toiminut. Eteenlähetys voisi olla ihan opettelemisen arvoinen suoritus. Eka rata oli kaiken kaikkiaan hirveän hupaisa kaikkine kunniakierroksineen ja lentokeinuineen. Kun menee pieleen, niin menköön sitten kunnolla. Järkyttävää kyllä me vissiin saatiin tältä radalta tulos -15 ja aikaa meni melkoisesti. Vaikea uskoa.

touhukirjankuva
Kuje sai odottaa kisan ajan boksissa.

Kisan jälkeen Kuje pääsi tutustumaan ihmisiin, lapsiin ja koiriin. Erityisesti pikkulapsiin tutustuminen oli hyvä juttu. Aluksi Kujetta vähän jännitti, mutta ei mennyt kauaa kun pikkuinen sai jo halata Kujetta.

touhukirjankuva

Nyt porukka makaa luita syöden ja kaikkensa antaneen näköisenä. Kuje on näemmä oppinut hyppäämään sänkyyn ja puuhailee siellä kiellettyä eli järsii tyytyväisen näköisenä luuta. On se kyllä upea pikkuinen. Niin helposti kulki mukana. Onni tosin taas ehti opettaa pahan tavan eli vinkumisen kentän vierellä. Että turhan äänekäs siitä voi kasvaa, mutta toivottavasti pysyy yhtä rohkea kuin mitä nyt on. Reippaasti se heti oli juoksemassa muiden koirien perässä ja tutustumassa ihmisiin.

Haukutaanpa

Tänä viikonloppuna olen harjoitellut yksinhuoltajuutta kera neljän koiran. Tämä nelikko menee yksinkin suhteellisen kivuttomasti, paitsi jos lenkillä sattuu tulemaan koira vastaan. Mulla ja Leelalla ei ihan vielä ole selvät sävelet siitä, että saako haukkua. Haukkuminen lisäksi sattuu olemaan siitä ihana ominaisuus, että se tarttuu. Arvatkaa vain, että haukkuuko myös Kuje... Siispä pitäisi olla ahkera ja lenkittää koirat erikseen, vaan sitä on niin paljon helpompi lenkittää ne kerralla.

Kujeen haukkumiseen puutun joka kerta, kun kuulen sen äännähtävän. Meillä on kiellettyä haukkuminen ihan joka tilanteessa, vaikka vain leikkiessä. Katsotaanpa kuinka hyvin tälläinen puree. Myös Leelalta on haukkumiset kielletty. Tosin sille on vaikeampi saada käsky menemään perille kuin Kujeelle.

Kujeen tassu on melkolailla parantunut. En vieläkään uskalla antaa sen mennä pitkiä lenkkejä, mutta eilenkin se sai painaltaa vapaana yhdessä muiden kanssa.

Nartut juoksee

Sisäsiisteyden suhteen ollaan yhä opettelemisen saralla. Joka lenkillä Kuje pissaa ulos, mutta ehtiipä se aina lenkkien välissä käydä pissaamassa myös paperille. Aamun ensimmäiset pissat tulevat ulos ja päivän viimeiset samoin. Yö nukutaan tyytyväisenä ilman heräämisiä. Päivällä vaan ei tyttönen mielestään pääse kyllin usein ulos. Eikä varmaan pääsekään. Pikkuhiljaa opetellen, mikäs kiire meillä olisi. Olen tyytyväinen, että sisällä pissat osuvat paperille eikä niitä tartte metsästellä miloin mistäkin.

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Putkisäikähdys

Katselin tyytyväisenä miten neljä koiraa leikkii keskenään. Leelakin suvaitsee jo leikkiä Kujeen kanssa. Kolme tyttöä kiskoi innoissaan pehmolelun riekaleita, kunnes "pupu" päätyi Onnin suuhun. Leluille tuppaa tässä taloudessa aina käymään niin. Silmäilin Amandan leikkiä tyytyväisenä ja leikin hetken itsekin sen ja Kujeen kanssa. Siinä leikkiessäni pohdin, että miksi en onnistu innostamaan Amandaa koskaan agikentällä leikkimään.





Agikenttä?
Hetkinen. Mitäs kello on?
Mikä päivä nyt on?
Oi kääk, meillähän on harkat puolen tunnin kuluttua!

Pikainen tavaroiden pakkaus ja päätös ottaa mukaan vain Amanda. Ehdittiin vallan mainiosti lopulta treeneihin.

Tänään harjoiteltiin ohjaamaan selkäesteeseen hyppyesteeseen päin. Varsin mielenkiintoinen harjoitus. Tarkoitus oli kai, että koira olisi mennyt seuraavalle esteelle vielä selän takaa, mutta minä pyörähdin joka kerran ympäri, sillä Amanda olisi huidellut ihan vika suuntaan ilman ohjausta. Tällä tavoin ohjaten pätkä sujui tosi hyvin. Radalla oli vinosti ensimmäinen hyppy, toinen hyppy suoraan putkelle, U:n muotoinen putki putki ja putkesta kaksi hyppyä takaisin päin. Neljännelle hypylle piti ohjata peruuttaen selkä esteeseen päin ja sen hypyn jälkeen koiran piti hypätä selän takaa ensimmäinen vinossa ollut hyppy.

Amandan ongelmahan on ollut pussi ja myös putki tuotti muutamaan otteeseen ongelmia. Tänään sitten koitti sellainen tilanne, jota ei tämän neiti ongelmaisen kanssa olisi välttämättä kaivattu. Olimme suorittamassa rataa ja Amanda syöksyi putkeen, joka oli siihen asti sujunut ihan ilman ongelmia. Valitettavasti treenikaverini koira karkasi käsistä ja koska sen intohimona ovat putket, se syöksyi samaan putkeen kuin Amanda, toisesta päästä vain ja koirat törmäsivät keskellä. Ei hyvä. Otimme Amandan kanssa ensin putkeen menon siitä päästä mistä karannut koira oli tullut, ja kun se tuntui menevän, niin toisesta päästä.

Toivottavasti selvittiin vain tällä eikä tuo herkkis keksi mitään omia kauhistuksiaan. Olin ihan positiivisesti yllättynyt, että törmäys oli minusta huolestuttavampi kuin Amandasta. Kun vain muistaa antaa hyvän, oikean positiivisen kokemuksen jostain säikähdyksestä, niin Amanda palautuu yllättävän nopeasti.

Meillä oli pari muutakin radan pätkää. Toisessa oli putki ja toisessa putki ja pussi. Molemmat menivät ongelmitta. Kuulemma meidän pitäisi ilmoittautua kisoihin. Jaa'a.. katsotaan. Lisäksi Amandasta saisi paljon enemmän irti jos vähän innostaisi. Otimme ensin ratapätkän tavalliseen, rauhalliseen tapaan ja heti perään innostaen. Kuulemma ero oli valtava. En kyllä tiedä mitä teen vauhdilla, jos en saa koiraa ohjattua. Siinä se sitten sinkoilee ohi esteiden.

Myöhästynyt synttärisankari

Tiistaina, juuri kun olin kirjoittanut blogiin, nettiyhteys katkesi ja vasta nyt se toimii. Olipa muutne orpo olo ilman nettiä. Tarkoitus oli tiistaina lisätä kuviakin noihin kirjoituksiin, mutta en päässyt niin pitkälle ja yhteyden katkettua kuvien lisääminen ei enää onnistunut.

Olemme viettäneet vähän hiljaista eloa Kujeen jalan vuoksi. Pakkolepoa ja lyhyitä pisutuksia. Nyt tyttönen ei enää nilkuta, mutta saattaa välillä pitää tassua ylhäällä. Eilen se pääsi Onnin synttäripäivän kunniaksi aamulla vähän vapaana juoksemaan.

Onni täytti eilen 6 vuotta. Ajatella. Toisaalta tuntuu, että se ei voi olla jo niin vanha, mutta toisaalta taas tuntuu, että Onni on ihan aina kuulunut elämääni, joten miten se voi olla niin nuori. Rakas ihana Jästipääni :)

Tavaramäärä

tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Matkustamisen iloa osa älä ota liikaa tavaraa

Eilen aamulla tultiin junalla takaisin Tampereelle. Aamu alkoi hyvin, kun Onni ja Amanda päättivät karata pihasta. Avonaisella portilla saattaa olla jotain syytä livohkaan lähtemiseen. Valitettavasti olimme juuri lähdössä junalla ja aikataulu muuttui koirien metsästämisen vuoksi todella tiukaksi. Ehdimme onneksi junaan. Matka meni nukkuen.

Tampereen asemalta matka jatkui kävellen kotiin. Tavaramäärä oli menomatkaan verrattuna vain tuplaantunut. Mukana oli nimittäin mm. kolme häkkiä. Sorto painoi kun synti. Kaiken lisäksi jouduin kantamaan Kujeen, sillä sen tassu ei vielä ollut parantunut. Mitäpä sitä muuta kuin reppu selkään, Kuje paidan taskuun, Sorto käteen, Onnin ja Amandan hihnat ympärilleni ja menoksi.

Matkaan meni vaatimattomasti tunti. Jouduin valitsemaan kierto reitin sillä en halunnut mennä rapullista reittiä. Yllättävän helposti tälläisen tavararöykkiön ja koiramäärän kanssa. Aikuiset osaavat kävellä nätisti mikä helpottaa asiaa. Amandakin tyytyi vaan pomppimaan kun ohitimme koiran. Jos vielä sen pyörimisen ja pomppimisen saisi, opetettua pois, niin olisin tyytyväinen. Seuraavalla kerralla otan kyllä vähän vähemmän tavaraa. Sen kuljettaminen ei ollut ongelma, muuten kuin, että painoa oli aivan liikaa. Käteni ovat vieläkin ihan jumissa.

Tavaramäärä saatiin kotiin

Ja toivottavasti Kuje seuraavalla kerralla voisi osan matkaa kävellä ihan omin jaloin. Toivottavasti se paranisi pian.

sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Auringonpaistetta ja pallopelejä

Kirjoitettu myöhemmin, mutta tapahtunut sunnuntaina.

Aamu ja päivä menivät lähinnä ulkona. Kujeen tassu oli vähän parempana ja sekin sai tulla ulos katsomaan menoa. Tyttönen askerteli lähinnä kukkapenkissä ruusuja pureskellen. Onni pelasi tyttöjen kanssa jotain pallopeliä. Onnilla oli vähän omat säännöt. Se yritti ottaa palloa tyttöjen heitellessä sitä. Yllättävän kiltisti Onni antoi pallon takaisin, mutta jos pallo osui liian lähelle pensasaitaa ja Onni sai sen kiinni, se ei luovuttanutkaan palloa vaan juoksutti tyttöjä pitkin pihaa perässään. Amandaa ei kiinnostanut palloleikki, eikä ruusujen pureskelu, se vahti äidin kanssa munkkien valmistumista.

lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Vieraita ja tuttuja

Kirjoitettu myöhemmin, mutta tapahtunut lauantaina.

Aamulla kävimme lenkillä Taran kanssa. Meiltä mukaan pääsivät vain aikuiset, sillä Kujeen piti lepuuttaa jalkaansa. Koska se ei päässyt lenkille, Kuje pursusi energiaa ja intoutui säntäilemään sisällä Taran perään. Yritä nyt tuollaista pitää jonkinlaisessa levossa..

Tavaramäärä

Piipahdin katsomassa näyttelyssä Taran hienon esiintymisen ja kiiruhdin sen jälkeen länderilenkille vain pikkuhiukkasen myöhässä. Jätin Onnin kotiin ja otin vain länderit mukaan. Amanda hihnaan ja Kuje takin sisään. Paavo, Kampi ja Vipu ihmisineen olivatkin jo odottelemassa. Kuje pääsi peuhaamaan veljensä kanssa ja tutustumaan Kampiin ja Paavoon. Kävelyn ajan se sai matkustaa sylissä.

Onneksi ei satanut, mutta ilma oli melkoisen kostea ja lenkkimaasto hyvin märkää. Lenkkeily menikin siihen, että etsimme joko kuivaa reittiä tai kadonnutta kameraani. Onnistuin hukkamaan sekä kamerani, että Kujeen valjaat ja hihnan. Onneki molemmat löytyivät. Kameran löysi Pia ja hihnan ja valjaat löysin myöhemmin illalla Onnin kanssa samoillessani samoja polkuja.

Olipa kiva lenkkeillä ja nähdä pitkästä aikaa oululaisia länderistejä. Paavo on niin ihana pusupoika, se poika ei ole koskaan kuullutkaan sanaa varautunut.
Vipu oli samanlainen pusuttelija. Oli hauska nähdä miten se oli kasvanut, mutta silti pysynyt jotenkin niin ferrarimaisena.
Kampi oli niin järisyttävän komea kuin aina ennenkin. <3

Tavaramäärä

Lopun iltaa Kuje yritettiin pitää levossa. Se onnistui sinänsä varsin näppärästi sillä meillä täyttyi talo teini-ikäisistä tytöistä ja Kuje oli aina jonkun lapsen sylissä. Muutamaan otteeseen epäilin kadottaneeni koko koiran, mutta siellähän se oli, tyttöjen keskellä.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Makkarajälki ja Kujeen loukkaantuminen

Kirjoitettu jälkikäteen, mutta tapahtunut perjantaina.

Päivään mahtui touhua ja tohinaa. Aamulla tein kaikille koirielle makkarajäljet ruokakupille. Onni oli ainoa joka tajusin idean ja seuraili makkara-askelia kohti ruokakuppia. Kupin ääressä se kiltisti odotti lupaa ruoan syömiseen. Amanda löysi kaksi nakinpalaa ja muuten se vaan blondeili. Nuuhki muutaman kerran maata ja tuijotti sen jälkeen kysyvästi. Mitä pitää tehdä, mitä, häh? Kuje viis veisasi makkara jäljestä vaan ryntäsi heti ruokakupille syömään. No toisinkuin Amanda se sentään löysi kupin ja ruoan.

Tavaramäärä

Päivällä Kuje-ressu satutti jalkansa. Tassu jäi oven väliin. Tyttöselle sattuu ja tapahtuu.

Tavaramäärä

Illalla saimme vieraaksi Tara-heelerin emäntineen. He olivat menossa lauantain näyttelyyn. Kujeelle Tara oli uusi tuttavuus ja juuri sopivan kokoinen leikkikaveri. Leikkiä piti Kujeen tassun vuoksi vähän rajoittaa. Tara olisi voinut leikkiä Onnin ja Amandan kanssa sen sijaan, mutta molemmat olivat kiinnostuneempia leikkimään kahden kesken.

Avain matkustuksen onneen, perkele

Hengissä ollaan. Jopa koirat ovat elossa. Matkustava laumamme on siirtynyt kolmen koiran matkustusyksikköön, jota tullaan tulevaisuudessakin käyttämään. Kolme menee siinä kun kaksikin... Joopa!

Menomatka asemalle oli varsin ...mielenkiintoinen. Muisku lähti Leelan kanssa saattamaan meitä. Matkatavaroina mukana oli Sorton johon oli lastattu häkki ja reppuni. Lihakseni ovat ehkä kasvaneet kaksinkertaiseksi tuon tavaramäärään raijaamisesta asemalle. Ainakin kaikki lihakseni ovat nyt jumissa.

Sain aseteltua koirat varsin hyvään remmijärjestykseen, kun laitoin Amandan ja Onnin hihnanjakajalla kiinni toisiinsa. Minä raijasin tavaroita ja talutin kaksikkoa kun Muiskulla oli Leela ja Kuje paimennettavinaan. Matka sujui ..hitaasti ja kiroillen.

Törmäsimme kahteen länderiin, joista toinen oli pentu. (Terkkuja vaan jos luet tätä ;) ) Eikös Amanda alkanut riekkua ja rähistä hihnan päässä. Mikä tietysti johti siihen, että karjaisin sen maahan kuuluvalla PERKELEELLÄ. Sen jälkeen matka sujui huomattavasti rattoisammin. Olisi pitänyt karjua aikaisemmin. Tai olisi voinut ottaa Amandan hallintaan ennen ohitusta.

Saatettuaan meitä noin kaksikolmas osaa matkasta Muisku ja Leela kääntyivät takaisin ja Kuje siirtyi minun käsiini. Yllättävää kyllä loppuosa matkasta meni helpommin. Toisaalta sekä Onni, että Amanda ovat tottuneet matkalle mentäessä juoksemaan ensimmäisen osuuden vapaana ja niillä kesti hetken sisäistää, että kuljetaankin vain ja ainoastaan hihnassa. Toinen valaiseva seikka oli, että kaksin laittaa tämän kaksikon hihnat ympärilleni ja pitää vain Kujeen hihnan toisessa kädessäni vetäen toisella kädellä Sortoa. Ällistyttävän sujuvaa liikkumista moisen tavaramäärän ja kolmen koiran kanssa.

Me jopa onnistuimme ohittaa seuraavan koiran ilman rähinöitä. Tällä kertaa tajusin ottaa Amandan tiukasti hallintaan ja seurautin sitä tiiviisti jalkani lähellä. Toinen koirakin meni hiljaa ohi, joten se toki helpotti.

KOlmikko asemalla

Junassa pystytin häkin ja käskin kaikki sinne. Onni oli hyvin, hyvin katkera. Se olisi halunnut maata lattialla ja heiluttaa häntää ohikulkijoille. Protestiksi se itkeskeli alkumatkasta. ARgh!
Mikä on ärsyttävämpää kuin ääntä pitävä koira junassa?
- Oma koira, joka pitää ääntä.

Kolmikko häkissä

Onneksi Onni tyytyi lopulta kohtaloonsa. Amanda oli kiltti ja hyvinkäyttäytyvä. Se pääsi hetkeksi istumaan syliin palkinnoksi hienosta toiminnasta. Yritin Kokkolan asemalla käydä pissattamassa Kujeen, mutta eipä ollut tyttösellä hätä. Paluumatkalla se pääsi erään koiraihmisen syliin silitettäväksi. Kuje jäi loppumatkaksi syliin nukkumaan. Se oli aika poikki ja nukkui oikeastaan koko matkan.

Kotona Kuje pääsi tutustumaan porukoihini ja säntäili innoissaan kaikkien luo. Sen mielestä ihmiset ovat tällä hetkellä ihan extraihania. Kaikki vasten pitää hyppiä ja pusutella. Hetken päästä pusut vaihtuvat pureskeluun.

Olipa matka. Alkumatka oli ihan helvetillinen, koirat olivat sikamaisia ja huonosti käyttäytyviä. Tai no Amanda oli riekku ja Onni hidastelija, Kuje oli ehkä kaikkein ärsyttävin hyökkiessään toisten päälle milloin mistäkin suunnasta ja kieltäytyessään olemasta sylissä kannettavana. Loppumatkalla koirat paransivat käytöstään ja niiden kanssa kehtasi taas liikkua, aina siihen asti kun Onni aloitti vinkukonsertin, joka onneksi loppui suht nopeasti. Kyllä tästä tulee vielä ihan matkustuskelpoinen porukka. Tarvitaan vain vähän harjoitusta. No onhan tässä paluumatka vielä edessä....

torstaina, toukokuuta 10, 2007

Kujeen eka lääkärireissu

Eilen Kuje kokeili ensimmäisen kerran liikkumista pyörän seurassa sekä kävi lääkärissä. Lääkäriin tyttönen nimittäin matkasi repussa minun pyöräillessäni sinne. Käytiin hakemassa antibiootti kuuri lievään virtsatietulehdukseen tai johonkin sen tapaiseen. Kuje ei ole mtienkään kipeän oloinen. Mennä porskuttaa energisenä.

Lääkärissä se tutkaili maailmaa innokkaana pöydältä ja söi tyytyväisenä nameja. Ainoa pelottava asia oli iso leonbergi joka oli myös lääkärissä käymässä. Jäi yttöselle ihan hyvä kuva eläinlääkärillä käynnistä kun ei pistetty eikä muuta. Eläinlääkäri kopeloi kyllä Kujetta, mutta se ei selvästikään ollut yhtään kauheaa. Vastaanottohenkilöllekin Kuje jakeli sylissä pusuja. Toivottavasti rokotuksetkin olisivat yhtä helppoja.

Tänään olisi edessä matkailua. Saapa nähdä kuinka sujuu....

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Formulakuski seikkailulla

Tänään päätin kävellä Kujeen kanssa vähän eri reitin kun tavallisesti. Ajattelin, että mennään vähän lähikaduille seikkailemaan, mutta ei mennä ison tien varteen, jossa on paljon kaikkea outoa ja meluisaa. No osoittautui, että lähikatu olikin paljon pelottavampi ja oudompi kuin mitä ison tien varsi ja lopulta koukkasimme sion tien jalkakäytävälle rentoutumaan.

Lähikadulla saimme ensin ohittaa koiran, mikä olikin ihan hyvää harjoitusta. Kävelimme juuri pysähtyneen auton ohi ja autosta tullut mies huikkasia, että älä säikähdä. Ehdin hämmentyä ja sitten sydämeni hyppäsi kurkkuun kun auto räjähti. Siellä oli takaluukussa iso koira, joka Kujeen nähdessään hyppäsi takalasia vasten haukkuen. Kujekin säikähti, mutta suostui silti tulemaan auton ohi, vaikka kävelikin jäykin jaloin.

Ehdimme toipua säikähdyksestä vain joutuaksemme rakennustyömaan meteliin. Törmäsimme vielä kolmanteen koiraan. Kuje nosti sen nähdessään karvansa pystyyn. Koira oli onneksi leppoisa, eikä haukkunut. Kujekin laski ohituksen jälkeen karvansa ja keskittyi kävelemiseen.

Eräs Kujetta silittänyt nainen naurekeli, että lenkimme taitavat olla aika hitaita, mutta pitää myöntää, että asia ei kyllä ole niin. Kuje kävelee nopeasti. Se on tottunut menemään samaa vauhtia kuin isot ja kävelee yhtä nopeasti myös silloin, kun olemme kahden lenkillä. Eipä Kujeelta koskaan ole vauhtia puuttunut ;)

Kuje the Formulakuski

Keppileikkejä ja leppoisia päiviä

Viikonloppu vietettiin kotona ilman mitään erityisempää puuhaa. Varsin harvinaista meille, mutta ihan kivaa vaihteen vuoksi. Päivät pitivät sillään lähinnä keppileikkejä ulkona ja telkkarin katselua sisällä. Kujeesta ulkopuuhat olivat selvästi kivempia.

Lauantaina päättäväistä kepin syöntiä Onnin kanssa
Onni ja Kuje

Sunnuntaina vauhdikkaampaa menoa tyttöjen kesken
Kuje. Leela ja Amanda

Viikko on lähtenyt samoissa merkeissä käyntiin. Tällä viikolla ei ole agitreenejä tiedossa, mutta torstaille olisi suunnitteilla matka. Siispä kerätään nyt rennoissa tunnelmissa vähän akkuja.

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Kaikkien koirien agipäivä

Eilen meillä oli teemana agility. Ennen harkkoja ajattelin väsyttää Kujeen leikkimällä ulkona sen kanssa putkella. Otin Leelan mukaan ja vietimme oikein hauskan leikkihetken putken ja maahan iskettyjen tikkujen (jotka yrittivät ajaa keppien asemaa) parissa.



Koska Amandalla on ollut aika puuhan täyteinen viikko, otin harkkoihin mukaan Onninkin. Hyvä, että otin sillä meitä ei lopulta ollut kuin Nasu Onnin ja Amandan lisäksi. Amandan kanssa harjoitukset vähän tökkivät. Neiti ei osannut ilmeisesti oikein hahmottaa uutta rengasta ja ohjaamiseni oli haparoivaa. Putkeen tyttö suostui menemään heti ensi yrittämällä, joten oli päivässä jotain positiivistakin.



Onni kävi välillä vähän kuumana ja rynnisti hyppyjen läpi. Rimoja tipahteli myös, kun en muistanut ohjata niin, että Onnilla olisi ollut tarpeeksi tilaa hyppäämiseen. Onni keksi kesken kaiken ihanat kepit, mutta kun keksin palkata keppileikillä, se jaksoi keskittyä radan suorittamiseen. Kerrankin olin ovela ajoissa.



Kävelimme Niihamasta kotiin. Olin aika yllättynyt kun emme pahemmin eksyneet. Ei varman ihan suorin reitti takaisin, mutta päästiin sentään perille.

Lisää agilitykuvia kotisivuilla.

perjantaina, toukokuuta 04, 2007

Pikkuonni ja Iso-onni

Jos eilen valitin, että Kuje menee koirien jäädessä yksin Onnin kanssa samalle puolelle, niin se kyllä tekee kaikkensa päästäkseen porttien läpi myös silloin, kun me ihmiset olemme paikalla. Onneksi kyseessä on portti sellaisessa paikassa, että portin sijaan voi laittaa oven kiinni. Ovi sentään pitää pienen länderinalun toisella puolella.

Amandan kanssa korkattiin eilen pöyräilykausi. Me etenemme hidasta ravia. Amanda tosin haluaisi pinkoa niin kovaa kuin tassuista lähtee. En varmasti pysyisi sen vauhdissa kovin kauaa, sillä olen hidas pyöräilijä. Tälläinen mummovauhti sopii minulle.

Onnikin pääsi taas yksityislenkille ja Kuje luonnollisesti myös omalleen. Olen yrittänyt tarkkailla eroaako Kujeen käytös kovasti silloin kun se liikkuu yksin minun kanssani. En ole oikeastaan huomannut mitään eroa. Se painaltaa tyytyväisenä menemään ja välillä jää vähäksi aikaa tuijottelemaan maailman ihmeellisyyksiä. Tuntuu kovin uskomattomalta, että Kuje täyttää huomenna vasta kymmenen viikkoa, sillä se tuntuu niin itsevarmalta.

Jollain tavalla Kuje on kovin onnimainen. En tarkoita sitä, kun se matkii kaikkea mitä Onni tekee. Jos Onni ottaa kepin suuhunsa lenkillä, niin eikös kohta vähän pienempi keppi ole Kujeen suussa. Onni oli pentuna itsenäinen, itsepäinen ja pikkuvanha ja Kujeessa näkyy noita samoja ominaisuuksia. Läpi mennään, mitä siitä jos siinä edessä on seinä. Saapa nähdä, että onko minulla kohta kaksi Onnia.

Suurin ero Kujeessa ja Onnissa pentuna on, että Kuje on selvästi leimautunut minuun. Onni oli jo pentuna kaikkien ihmisten koira. Kuje taasen selvästi on minun koirani. Se suhtautuu vielä avoimesti kaikkiin ihmisiin ja muiskusta on nopeasti tullut toiseksi ihanin ihminen, mutta meidän välinen suhteemme on erityisen vahva. Sääli, ettei kiintymys vaikuta itsepäisyyteen.

"Jee, kiva kukka. Syönpä sitä vähän..."
"Argh! Kuje irti siitä hemmetin kukasta!"
.
.
.
"Jee, kukka. Jospa maistaisin sitä vähän..."
"Ei!"
.
.
"Oi kukka! Jos vähän kokeilisin siihen hampaitani.."

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Kepposen kertomaa: Meidän lauma

Olen kohta 10 viikon ikäinen länderipentu. Asun kämpässä yhdessä Jästipään, Pompputassun ja mamin kanssa. Meidän kanssamme asuu myös Tirppana ja sen matte. Kun muutin tähän laumaan olin aluksi aika varma, että muut koirat ovat ihan tylsiä. Kukaan ei halunnut aluksi leikkiä kanssani. Mutta ei mennyt kauaa, kun Pompputassu otti minut suojiinsa. Se on ihana isosisko ja suojelee minua kaikelta muulta, paitsi Tirppanalta.

Tirppana on pienempi kuin Jästipää ja Pompputassu, mutta se osaa olla niin kiukkuinen, että sitä pitää varoa. Aluksi mietin, että isona haluan samanlaiseksi, mutta en taida sittenkään haluta. Yhtenä päivänä Tirppana sanoi, että siitä on ihan okei, että muutin tänne ja sen jälkeen olen saanut nukkua sen vieressä jos haluan. En kuitenkaan saa ottaa sen ruokaa enkä tavaroita.

Meidän lauman mies on Jästipää. Se katsoo, että kaikki asiat sujuvat, mutta ei koskaan puutu muuhun kuin ruokaan ja luihin. Se sanoo, että naiset saa ite selvittää välinsä. Olen päättänyt, että isona minusta tulee tämän lauman mies, koska silloin voi ottaa kaikki luut itselleen, jos haluaa.

Yksinolon ihanuus ja tylsyys

Lueskelinpa Kujeen veljen Vipun touhuja n-elikon blogista ja mietiskelin, että on niissä vähän samaan. Kuje on päivänä muutamana murtautunut keittiöstä sillä aikaa kun ihmiset ovat poissa. Tänäänkin tapasin sen iloisesti heiluttamassa häntäänsä pentuaitauksessa. Muistaakseni jätin sen keittiöön portin taakse. Leela on näyttänyt valitettavasti miten portin saa auki käyttäen hyväksi tassuja ja kuonoa ja portti oli siististi avattu. No eipä siitä nyt niin haittaakaan ole jos Kuje on pentuaitauksessa Onnin kanssa eikä yksinään keittiössä, mutta olisi silti mukavampaa, jos pikkuneiti pysyisi siellä minne sen jätin.

Alunperin jätin Kujeen yhdessä Onnin kanssa keittiöön, mutta Onni peitti aina vesikupin sanomalehdillä. Siirryin siis jättämään Kujeen keittiöön portin taakse, Onnin pentuaitaukseen portin toiselle puolelle ja Amandan huoneeseeni. Amanda loikkii sujuvasti pentuaitauksen yli ja viihtyy lähinnä sängyssäni. Onni ja Kuje ovat ainoat joita pentuaitaus oikeasti pitelee toisella puolella.

keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Ihmistapaamisia ja agilitytreenejä

Eilinen piti sisällä paljon uusia ihmisiä Kujeelle ja agitreenit Onnilla ja Amandalle. Lähdimme Kujeen kanssa ihan kaksin seikkailemaan ulos. Tarkoitus oli väsyttää neitokainen ennen agitreenejä, että se voi huoletta jäädä kotiin. Väsymystä ei näkynytkään, mutta uusia ihmisiä sen sijaan tuli joka puolelta. Jumituimme monta kertaa juttelemaan ja silitettäväksi. Kuje siis oli silitettävänä, en minä.

Onni oli aivan ihastuksissaan päästessään mukaan treeneihin. Kun otin repun ja laitoin sillekin hihnan kaulaan, se ei ollut uskoa onneaan. Säntäsi autoonkin niin innokkaasti, että harvoin näkee Onnilta sellaista autoonmenonopeutta.

Minulla oli mukana kaksi ohjausharjoitusta, mutta lopulta päädyimme tekemään niistä vaan toisen. Siinä oli neljä hyppyä jota vastapäätä oli kaksi putkea ja tarkoitus oli oppia ajoissa ohjaamaan putkesta tullessa oikeaan suuntaan. Harjoitus osoittautui helpommaksi kuin luulin. Amanda kuunteli hyvin ja se seuraa minua niin tiiviisti, että oli varsin helppo saada se oikeaan suuntaan. Onni taas oli niin hidas, että sen ohjaaminen oli helppoa. Sillä oli kyllä virtaa niin paljon, että rimat vähän kolisivat kun se säntäsi vauhdilla menemään katsomatta lainkaan, että meneekö esteen yli vai läpi.

Otimme myös möllikisa radan lopun. Vaihdoimme vain puomin tilalle A:n. Ohjasin sen samaan tapaan kuin kisoissa. Tarkoitus oli ohjata eri tavoin, mutta ajauduin aina ohjaamaan samoin. Muutimme lopuksi rataa niin, että ensin tuli A ja hyppy. Hypyn jälkeen oli kolme hyppyä peräkkäin 90 asteen kulmassa kahteen ekaan esteeseen ja niitä vastapäätä oli kepit. Kolmen hypyn pujottele puolelta toiselle oli yllättävän vaikea ohjata. Ensimmäisessä harjoituksessa se oli paljon helpompaa, mutta nyt A:n ja hypyn jälkeen oli tullut enemmän vauhtia ja niin Amanda kuin Onni olivat luikahtaa jatkamaan suoraa juoksua hyppyjen ja keppien välistä.

Oli vähän hömelö olo kun mukana oli kaksi koiraa. Amandan ohjaus sujui, mutta Onni oli aluksi kankea ohjata. Lisäksi oli vaikea muistaa, että Onnia ei hypyillä ohjata niin pienin liikkein kuin Amandaa jos tarkoitus on saada se esteen yli eikä läpi. Onni on hidas ja kääntyäkseen tarvitsee tilaa ja sitten se saattaakin yllättää pistämällä yhtäkkiä vauhtia töppösiin ja viuhahtamalla ohi esteen ennen kuin huomaan reagoida ja ohjata oikeaan suuntaan. Oli ihana nähdä kuinka se nautti päästessään tekemään.

Harkkojen jälkeen lähdimme vielä ystäväni kanssa iltalenkille neljän koiran kera. Taas tuli Kujeelle uusi ihminen. Pikkuneiti oli vieraskorea eikä pureskellut ystäväni sylissä juuri lainkaan, mutta minun sylissäni se yritti rei'ittää naskaleillaan sitäkin tehokkaammin kaiken suuhunsa osuvan minun sormistani Amandan häntään.
Kiitoksia lenkkiseurasta ;)

tiistaina, toukokuuta 01, 2007