Iloista Uutta Vuotta 2007

Huomen aamulla seitsemältä pitäisi hypätä junaan ja suhauttaa kohti keskeistä Suomea. Jaa'a pitäneepä kai pakatakin ennen sitä. Miten kummassa pakkaaminen aina tuppaa jäämään viime tippaan?

Vaan tämä jäänee tämän vuoden viimeiseksi viestiksi, joten toivottelen kaikille lukijoille mukavat vuoden vaihteet. Palaan näppiksen ääreen taas ensi vuonna. Toivon mukaan meille tulee kauan kaivattu nettikin kotiin jossain vaiheessa ja pääsee kirjoittelemaan vähän useammin.

Uuden vuoden lupaukseksi ajattelin, että ensi vuonna päivittäisin blogia useammin, vähintään kerran viikossa. Katsotaan toteutuuko ;)

Vastaanotto-komitea

Kotikotona parasta on ehkä lenkit viereisessä metsässä. Amanda paahtaa siellä täyttä vauhtia edes takaisin. Ei haittaa, vaikka maa on aivan jäässä. Onnikin tallusteli siellä vapaana. Jopa se sai jalat alleen huomatessaan minun olevan jo kovin kaukana. Molempien juostua itsensä väsyksiin tulimme sisälle ja mitä koirat tekivät. Alkoivat leikkiä.. Että niin väsyttävä lenkki se oli.

Meillä kävi tänään äidin ystäviä lapsineen kylässä sekä lauma pikkusiskon kavereita ja vanhin pikkusisko poikaystävineen. Koirat ottavat vieraat vastaan varsin eri tavoin. Onni säntää häntää heiluttaen ovelle ja lähes punkee kaikkien syliin. Amanda taas odottaa vähän epäluuloisen näköisenä kauempana ja miettii, että pitäisikö nyt haukahtaa. Se kiertää varovasti haistelemaan ja tutkii vieraat ensin hyvin tarkkaan ennenkuin päättää, että saavatko ne silittää sitä. Hetken päästä kun katsoo mitä koirat puuhaavat, Onni makaa jossain lattialla ja Amanda istuu jonkun vieressä silitettävänä.

Huomenna aamulla lähtee juna kohti Keski-Suomea. Siinäpä sitä meneekin päivä matkustaessa... ;)

Uuden vuoden suunnitelmat

Tarkoitus on lähteä uuden vuoden viettoon Keski-Suomeen. Olemme aikaisemminkin olleet samassa paikassa kylässä ja Onni tuppaa siellä viemään kaikki pehmolelut itselleen. (Ei kovin yllättävää..)

Viimeksi koirat ovat olleet bileissä meillä kotona kun vietimme tupareita. Kaikki kolme käyttäyivät ihan moitteettomasti. Leela siirtyi sylistä syliin, Amanda heilui porukan liepeillä kerjäämässä rapsuja ja Onni pyrki nuolemaan jokaisen miehen naaman. Onni on vähän miesten perään...

Tässä vielä uusivuosi-kortti ihanaiselle Kampille

Pikavisiitti Raahessa

Lähdimme koirien kanssa keskiviikkona bussilla kohti Raahea. Menimme moikkaamaan Vikinää, Santtea ja Taraa sekä tietenkin koirien emäntää. Taralla ja Amandalla oli taas omaa hauskaa leikkiessä. Varsinkin ennen takaisin Ouluun lähtöä ne innostuivat säntäilemään pitkin taloa.

Torstaina kävimme pitkällä lenkillä metsässä. Vaikka ulkona on hirveän liukasta koirat halusivat painaltaa aivan täyttä vauhtia. Onneksi ei kenellekään sattunut mitään. Pääsimme autokyydillä takaisin Ouluun, kun Tara ja sen emäntä tulivat meille syömään pikkusiskoni tekemää synttärikakkuani, joka muuten oli aivan uskomattoman herkullista. Tara ei olekaan vieraillut kotikodissani kuin viimeksi aivan pienen pienenä pentuna. Se on kasvanut niin paljon, että pikkusiskoni erehtyi aluksi luulemaan sitä Vikinäksi. Vaikka sitä sattuu muillekin. Minä luulin taannoin ystäväni narttua urokseksi ja urosta nartuksi. Muistin, että uros oli vielä pentu, mutta se olikin kasvanut jo aikaa sitten narttua kookkaammaksi. (Terkkuja vaan Nucalle ja Kaapolle ;) )

Uninen joulu

Koulussa meillä oli viime viikolla projektin näyttely ja kaikki energia on mennyt sen parissa. Joulukin tuli aika yllätyksenä. Muistin vasta perjantaina, että olisi ehkä syytä ostaa junalippu, jos aikoo päästä jouluksi kotiin. Jep, olisi ehkä voinut havahtua vähän aikaisemmin. Saimme lipun yö-junaan, joka lähti 23. päivä ja oli aattoaamuna viiden aikaan Oulussa. No, pääsimme sentään aatoksi kotikotiin, joten siinä mielessä kaikki meni hyvin.

Jouluaatto ja loput joulupäivät menivät vähän nukkuessa. Koirat saivat lahjansa. Onni repi omansa innoissaan. Amandakin suostui avaamaan toisen lahjoistaan, mutta toiselle se vaan tuhahti. Aman toinen lahja on vieläkin avaamattomana olohuoneessa.

Joulupäivänä kävimme lenkillä ja minä tipahdin ojaan. Tai oikeastaan kenkäni tipahti. Tulimme juuri metsästä ja ajattelin oikaista ojan yli takaisin tielle. Amandan meni ensimmäisenä ja hypähti nätisti yli. Minun oli tarkoitus mennä seuraavana. Otin askeleen ja Onni kiskaisi vähän hihnasta. Ojanreuna oli liukas ja vauhti muuttui vähän hallitsemattomaksi. Pääsin kyllä loikkaamaan ojan yli, mutta kaikessa hötäkässä kenkäni käsittämättömästi irtosi ja tipahti keskelle ojaa. Siinä sitten seisoskelin yhdellä jalalla, tuijottaen kenkää, kun Onnikin loikkasi yllättävän sulavasti ojan yli. Naureskellen koukin kenkäni ojasta ja loiskuttelin takaisin kotiin. Virkistävä lenkki...

Iloista joulua!

Tiistain möllikisat

Meillä oli tiistaina harkkojen sijaan pienet harjoituskisat. Ratoja oli kaksi toinen mölleille ja toinen kilpaileville. Meidän ryhmä oli järjestämässä kisaa, mutta ehdimme kaikki kokeilla myös radalla juoksemista.

Olin aika tyytyväinen Amandan ja minun ensimmäiseen "kisaan". Okei, me saimme kaksi hyllyä ja neljä kertaa viisi virhepistettä ja yliaikaa oli ihan hirveästi, mutta onnistuin valssaamisessa ja Amanda kesti paineen ilman ongelmia. Kiva päivä. Oltiin aika poikki kun päästiin lopulta kotiin, mutta taisimme olla molemmat ihan tyytyväisiä. :)

Jälkimaininkeja

Eilen raahattiin kaamea tavara röykkiö juna-asemalta kotiin. Otin mukaan pienen harrastusrepun ja kangaskassin, jossa oli matkaeväät ja teetä länderiyhdistykselle. Takaisin tullessa kantamusten määrä oli kaksinkertaistunut. Piti shoppailla Amandalle joululahja Messarista ja ne antoivat siellä vielä monenmoisia ilmaisnäytteitä ja palkintoja. Simahdimme varsin nopeasti.

Jos kiinnostaa, niin Kipa on ottanut Amandasta ja Onnista kuvia. Amandan kuva löytyy Kipazin.netin uutiset-sivulta ja Onnin kuva löytyy Kipazin-blogista.

Menestystä Messarissa

Olipa mahtava näyttely. Näin paljon tuttuja ja tapasin muutaman nettitutun ensimmäistä kertaa livenä. Olin kyllä sen verran omissa maailmoissani, että kaikkia niitä jotka oli tarkoitus bongata en sitten tavannutkaan.

Päästyämme Messukeskukseen kävimme ensimmäisenä ihailemassa suloista Tarpukkaa. Siellä se viiletti heelerikehässä iloisena ja antoi hurjat määrät pusuja kehän jälkeen. Glennejä vilisi paikalla runsain määrin ja niitä saattoi nähdä joka kulman takana. Oli aika mahtava fiilis nähdä oma rotu niin suurissa määrin edustettuna.

Amandan kehä oli aikaisemmin. Pyörimme länderikehän vieressä ja minä hermoilin, että ehdinkö esittämään Onnia lainkaan, kun kehät olivat sen verran lähekkäin. Onneksi Taran omistaja lupautui esittämään Onnin, jos en ajoissa pääse kehästä. Juuri ennen kehän alkua selvisi, että glennit on siirretty toisen tuomarin arvosteltaviksi ja ovat sen verran myöhään, että ehdin kuin ehdinkin itse Onnin kanssa kehään. Kiitokset kenneltytölle! En olisi selvinnyt ilman sinua!

Ennen Amandan kehää pyysin muutamia kopeloimaan sen vielä läpi. Muistissa oli hyvin Jyväskylän pöytäepisodi. Erityisesti kiitos jirpsille kopeloinnista. Siitä oli hyötyä :) Amanda oli pöydällä aika varautunut, mutta pysyi paikallaan ja antoituomarin tutkia itsensä. Amandan suhteen siis tavoite saavutettiin. Hienon pöytäkäytöksen jälkeen olikin niin huumaantunut, että loppu kehästä on mennyt vähän sinnepäin. Olen hyvin, hyvin tyytyväinen pikkuneitiin.

Onnittelut kaikille menestyneille ländereille! Erityisesti Aasalle, joka oli ROP veteraani ja PN2 ja jonka näin viipeltävän niin kauniisti isossa kehässä.

Kehän jälkeen nappasin kenneltyttöni (Taran omistaja) ja koirat mukaan, ja rynnistin kohti glennikehää. Siellä oli toinen rotu vielä arvosteltavana eli ehdin vallan hyvin. Glenni-ihmiset ovat hyvin ystävällisiä ja niinpä me siinä juttelimme ennen kehän alkua. Kampailin vähän Onnia ja harjoittelimme vähän seisomista ja kävelyä.

Kehässä Onni oli unelma. Se on niin ihana, kun se on täysillä mukana touhussa. Ensimmäisellä kierroksella kävely meni vähän maan haisteluksi, mutta muuten kaikki sujui ihan nappiin. Onni suorastaan loisti kehässä. Tai siltä se minusta tuntui.

Esiintymisen olemme itse hioneet, mutta Onnin menestyksestä saamme kiittää Gleann-kennelin Ann-Mari "Tiina" Assista, sillä hän neuvoi Turun näyttelyssä miten glennit kuuluu nyppiä ja sen jälkeen Onni onkin saanut kaksi Eriä. Kiitokset Tiinalle! En olisi uskonut, että Onnin turkin alla on komea poika, mutta sinä uskoit, että sieltä jotain löytyy ja menestyksemme on ihan puhtaasti sinun ansiotasi. :)

Onnin kehän loputtua häivyin paikalta pokaaleja hakemaan ja Kipan KePo otti vastaan onnitteluja "isukin" ominaisuudessa. Kiitokset kaikille onnitteluista :) Ne lämmittivät. Upea fiilis jäi messarista ja taas kerran myös glenni-ihmisten ystävällisyydestä.

Matkalla Messariin

Niin sitä tuli tänäkin aamuna herättyä viideltä pakkamaan reppua. Koirat vain mulkoilivat sängystä kun vääntäydyin ylös. Mitäs en pakannut eilen illalla. Suurinpiirtein kaikki taisi tulla mukaan muistitikuista teepaketteihin. Onnin kampa tosin saattoi jäädä sängyn päälle.

Kävelimme Onnin ja Amandan kanssa ensimmäistä kertaa uudelta kämpältä juna-asemalle. Luulin myöhästyväni junasta, mutta olimmekin liki puoli tuntia ennen junan lähtöä perillä. Kerrankin näin päin. Suhautimme kohti etelää.

Kipalassa oli taas ihana vastaanotto. Aaskupaasku-rakas ei olisi millään malttanut rauhoittua, mutta Cello veti riekkumisen vielä pidemmäksi. Cello kai tuumi, että jos sitä ei moikata ensimmäisenä niin ainakin sitä sitten moikataan kaikista pisimpään. Aasa-kultakin tuli heti pusuttelemaan. Mikään ei voi piristää päivää paremmin kuin tämän lauman tervetulo-toivotus :)

Amanda on ihan kypsänä täällä oloon. Sitä harmittaa suunnattomasti, että vaikka sylissäni on länderi vähän väliä niin sylissäolija ei olekaan se. Nyt pitäisi varmaan tutkailla saisiko Onnin turkin edustuskuntoon ja ihmetellä miten sen saisi pysymään joten kuten puhtaana huomiseen asti.

Urheilua kerrakseen

Halloo uusi elämä. Täältä tullaan! Olen jo muutaman viikon uhkaillut aloittaa juoksemisen, kunhan ensin olemme muuttaneet. Maanantaina tunsin itseni niin energiseksi, että päätin kokeilla tuleeko juoksulenkistä yhtään mitään. Yksin juokseminen on tylsää, joten nappasin Amandan mukaani ja hölkkäilimme pienen lenkin. Kyllä on tämän ihmisen kunto rapistunut...

Maanantain spurttailun jälkeen oli tiistaina mukava mennä raskain jaloin agi-harkkoihin. Ohjaaminen oli vähän kankeaa tällä kertaa. Valssaaminen ei tunnu menevän aivoihini niin millään. Rengas ja kepit eivät suju vauhdissa ja Amanda keksi jostain syystä kiertää yhden aidan lähes joka kerta kun ohjasin sen sitä kohti. Suuria onnistumisia ei tullut, mutta valssirata sujui ihan mukiin menevästi viimeisellä kerralla. Messaria silmällä pitäen treenikaverini tutki Amandan tasolla ja se sujui hyvin, ihan ilman hermoilua.

Keskiviikkona tutkailimme karttaa ja suunnistimme kohti Kaupin metsiä. Koirat nauttivat juoksentelusta. Amanda loisti ja veti hirveitä spurttirinkejä pitkin metsää. Se on tainnut VÄHÄN kaivata vapaana juoksemista. Onni nautti keppien syömisestä ja Leelastakin oli mukava tipsuttaa pitkin pehmeää sammalta. Onni tiputti Leela ojaan, mutta onneksi neiti ei kastunut kovin pahasti.

Molemmat koirat on ilmoitettu Messariin. Kummankaan turkki ei ole mitenkään erityisen priimakunnossa. Onni imee kaiken hiekan ja lian itseensä ja näyttää lähinnä kaatopaikalta. Amanda juoksi eilen päin puuta ja sillä on silmän alla kiva naarmu. Eipä meidän kaksikko ole parhaimmillaan, mutta meidän tavoitteemme ovat kaikki siellä käyttäymisen puolella. Tällä hetkellä Onnin heikoin lenkki taitaa olla kehässä liikkuminen ja Amandan pöytäkäytös, jos molemmat selviytyvät niistä moitteettomasti ja osaavat sen lisäksi seistä nätisti olen hyvin tyytyväinen. Lauantaina nähdään, että ehdinkö edes itse esittämään kummankin...

Tavarat alkavat löytää paikoilleen

Kiitos asennuspartion alkavat tavarat ajautua pikkuhiljaa paikoilleen. Kaikki huonekalut ovat nyt suurinpiirtein niillä paikoilla mihin ne tulevat jäämään. Lattiat ovat vielä laatikoiden peitossa, mutta sinne on tullut kulkuväyliä. Jopa minun sänkyni on käännetty normaaliin asentoon ja siinä voi jo nukkua.

Koirat ovat sopeutuneet uuteen asuntoon yllättävän mutkattomasti. Varmasti se, että ne saivat olla hoidossa suurimman häslingin ajan auttoi. Edellisessä asunnossa Onni ja Amandan jäivät molemmat koulupäivän ajaksi minun huoneeseeni ja Leela jäi keittiöön. Uudessa asunnossa Amandalla on oma huoneensa häkissä (eteisessä), Onni jää minun huoneeseeni ja Leela asuttaa muiskun huonetta. Onnia ja Amandaa ei ole häirinnyt, etteivät ne saa enää olla samassa huoneessa. Amanda on ominut häkin aivan itselleen ja viihtyy siellä todella hyvin.

Ensimmäisellä lenkillä löysimme kakkapussiautomaatin. Eli asuinpaikka on täydellinen :D Ihan talon vierestä alkaa kiinnostavan näköisiä polkuja. Mukavaa, ettei tarvitse ensin kävelle korttelin verran jalkakäytäviä ennenkuin löytää ensimmäisen ruohotuppaan. Meillä on ihan pihassa nurmikko. Koiria liikkuu ympäristössä enemmän kuin ennen.

Uusi kämppämme on ihana :)

Laatikkoja, raahaamista, huonekaluja, kantamista.... Ohi on!

Hurraa tavarat ovat uudella kämpällä!

Aamupäivällä vielä osa tavaroista oli pakkaamatta, mutta suurin osa saatiin muuttoauton tullessa kasaan. Onneksi meillä oli ihania vapaaehtoisia auttajia koulusta ja muiskun työkaveri lupautui kuskiksi. Koirat aiheuttivat vähän päänvaivaa. Onni on ajan myötä ruvennut stressaamaan muuttamisesta. Se ei lainkaan pidä siitä, että näkee tavaroiden katoavan. Leelakin oli viime muutossa osoittanut samanlaisia stressin merkkejä.

Samassa projektissa oleva koulukaveri ehdotti, että voisi ottaa koirat luokseen hoitoon. Mikäs sen kätempää, jos vain koirat lähtisivät vieraan matkaan. Hän tuli käymään. Onni syöksyi ensimmäisenä pusuttelemaan. (Tietysti... ) Amanda oli vähän varautuneempi, mutta pyöri hetken päästä silitettävänä. Leelaa epäilytti touhu ja se kävi vain muutaman kerran nuuhkimassa. Kun toisille koirille laitettiin hihnat, tuli Leelakin lähemmäs tutkailemaan. Saatuaan hihnan se luikahti nopeasti mukaan. Koirat olivat kuulemma käyttäytyneet ihan moitteettomasti koko hoidon ajan. Miljoonat kiitokset koiranhoitajallemme! Emme olisi varmaan selvinneet ilman sinua.

Kämppään raahattiin kolme pkaetti autollista tavaraa. Miten vanhalta kämpältä voi lähteä kolme autollista kun sinne vietiin vain kaksi? Onneksi pojat tulivat apuun. Emme olisi ikinä muiskun kanssa saaneet puolikaan tavaroista liikkeelle. Kiitokset myös kantoavulle! Erityisesti sänkyjen raahaamisesta. Ja pakastin on tosiaan kevyt niiden rinnalla... :D

Siellä on kämpässä röykkiöittäin laatikoita ja kasassa olevia huonekaluja. Ihan kiva, että tänään saapuvat sitten asennusjoukot.... Tervetuloa vain ;)

Muutto. Taas!

Tiistaina päästiin taasen harkkailemaan Aman kanssa. Oli mukavaa. Meillä oli tällä kertaa siellä valmentaja ja saatiin tosi hyviä neuvoja. Valssaamista on syytä nyt opetella. Jotenkin se ei tahdo upota mun päähäni. Miten saada koira kiinnittymään toisen käden sormesta toisen käden sormeen? Harkat olivat antoisat ja muutaman kerran tuli sellainen olo, että me osataan. Rengaskin sujui yllättävän hyvin, vaikka ei sitä vielä paljon ole harjoiteltu.

Koko viikko on mennyt tavaroita pakatessa ja tänään ne pitäisi raahata uudelle kämpälle. Pelkkä ajatuskin uuvuttaa. Kuka on kerännyt kaikki ne laatikko röykkiöt? Heitin kolme jätesäkillistä tavaroita pois ja silti tuntuu, että kamaa olisi viisi kertaa enemmän kuin viimeksi. Joo niin onhan siellä sekä muiskun että mun tavarat, mutta silti... Jos minusta ei enää mitään kuulu, olen musertunut tavararöykkiöiden alle.

Vieraita on piisannu

Meillä oli viime viikolla yksi sun toinenkin kylässä. Saivat koirat taasen nähdä niin vanhoja tuttuja kun tavata uusia tuttavuuksiakin. Ihmisvieraita vain tällä kertaa. Oli aivan älyttömän hauskaa! Tulkaahan kaikki uudelleenkin kylään jahka saadaan kamat raahattua uudelle kämpälle. :) Muutosta tulee varmaan mielenkiintoinen...

Jyväskylän näyttely ja muuta pientä purtavaa

Jyväskylän näyttely meni meillä kyllä metsään ja kirkkaasti. Amanda jähmettyi saman tien kun nostin sen pöydälle. Liekkö eläinlääkärissä käynti ja takapuolen sorkkiminen ollut liian läheisessä muistissa, mutta neiti ei olisi halunnut olla pöydällä tutkittavana. Oli todella mukava tuomari, joka lähestyi rauhallisesti. Rauhoitteli Amandaan parhaansa mukaan, mutta neiti oli niin hermostunut, ettei tutkimisesta juuri mitään tullut. Muilta osin näyttelyssä oli todella kivaa. Olisi ehkä voinut eläinlääkärin jälkeen harjoitella ihan kotona pöydällä olemista ja antaa vaikka muiskun tutkia sen pöydällä, mutta eipä tullut mieleen moinen.

Ostimme junaliput näyttelyn jälkeen, vaikka menimme vielä muiskun kotiin loppu päiväksi. Erittäin viisaaksi osoittautunut teko, sillä juna oli täynnä. Matka kului haukkumista kuunnellessa. Onneksi omat koirat tai Leela eivät ryhtyneet kuoroon. Ne nukkuivat lattialla rättiväsyneinä. Olimme tehneet reippaan lenkin ennen junaan menoa ja koirat olivat telmineet vapaana itsensä väsyksiin.

Tiistaina meillä oli Aman kanssa agiharkat. Sujui huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen kerta hallissa. Minun pitäisi panostaa ohjaamiseen. Amandalla kepit ja rengas ovat aika hakusessa. Treenikaverini tutkivat Amandan pöydällä ja neiti oli ihan normaali. Jäi kaikin puolin hyvä mieli harkoista.

Meillä oli vieras eilen, joka laittoi mahtavan hirviaterian. Koirillekin on luvassa hirvimuhennosta. Amanda oli taas tutkittavana (keittiön pöydällä) ja käyttäytyi normaalisti.

Elikäs pöytäharjoittelu jatkuu. Toivottavasti käytös pysyy tälläisenä kuin mitä se näyttelyn jälkeen on ollut.

Liepeessä eiku -llä tai niin ku täällä

Koirat ovat parantuneet ja tulimme tänään junalla koko lauman kanssa Jyväskylän lähelle. Amanda on ilmoitettu huomiseen näyttelyyn ja aamulla pitäisi aikaisin mennä kehään. Neiti oli taas tänään mukana saunassa muiden koirien odotellessa mökillä.

Koirat ovat olleet vähän ääliöitä viime viikon lenkeillä. Meillä ihmisillä on molemmilla ollut selät jumissa ja koirien olisi pitänyt liikkua nätisti, vetämättä, vaan eivät ne ihan ole niin liikkuneet. Jospa ensi viikko menisi paremmin, kun selkäsärkykin toivon mukaan on historiaa.

Torstaina koirat pääsivät ensimmäistä kertaa uuteen kämppään. Onni tsekkaili asunnon ja nartut seisoivat meidän vieressämme. Ehkä vain Onni aavistaa, että pian taas muutetaan...

Paranemista odotellessa

Amanda on parantunut hyvin. Putsailu on tehonnut eikä kuumetta ole noussut. Nyt odotellaan malttamattomasti lauantaita ja meidän eristymisen päättymistä. Toivotaan, ettei kukaan koirista ala yskimään ja voidaan todeta, että kennelyskäkin on voitettu.

Perjantaina kävin yksin Vaasassa ja koirat jäivät muiskun hoiviin. Ne olivat varsinaisia pöllöpäitä lauantaina lauman tullessa minua vastaan juna-asemalle. Amandan olisi pitänyt saada olla koko kotimatkakin sylissäni. Taisi olla ikävä. Onnikin oli vispata häntänsä irti minut nähdessään. Höpsöt kultamurut.

Kipeetä sakkia

Meillä on tällä viikolla ollut sairastupa meininkiä. Ensin Leelalla oli kennelyskä ja heti perään Amanda sai lievän emätintulehduksen. Leela köhi yhden yön pelottavan kuuloisesti. Valvoin sen kanssa tunnin verran ja kirosin, etten keksinyt mitään paikkaa missä meillä ollisi voinut olla yskänlääkettä. Seuraavana päivänä se ei enää yskinyt ja nyt taitaa olla tauti varmasti voitettu. Lääkäriin tulikin sitten raahattua Amanda.

Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Amandan on minulle tultuaan sairastellut. Tai ei se nytkään vaikuta yhtään sairaalta, vaikka olen itse huolesta kipeänä. Neiti on suuresti loukkaantunut, kun sen pitää käyttää kauluria, ettei se nuolisi itseään. Kyseessä on sen verran lievä tulehduksen alku, ettemme saaneet antibiootteja vaan pelkän puhdistus- ja desinfiointiaineen. Toivotaan, että putsailu auttaa ja tulehdus häviää.

Olimme lääkärissä ensimmäistä kertaa. Olin vähän hermostunut siitä miten Amanda siellä tulee käyttäytymään, mutta se oli oikein reipas. Antoi kopeloida itseään, vaikka se ei taatusti ollut kivaa ja meni operation jälkeen vielä hoitajan viereen kerjäämään rapsutuksia ja suostui tervehtimään lääkäriäkin. Nameja se ei sentään suostunut kädestä ottamaan, olihan sitä jotenkin näytettävä mokomille sorkkijoille.

Nyt odotellaan paranemista ja toivotaan, ettei Onnikin keksi sairastua meistä ihmisitä puhumattakaan.

Onni unohtui

Tulin vähän aikaisemmin illalla tentistä kotiin. Ihan atvallinen ilta. Kokkailin ruokaa, katsoin telkkaria jne. Muisku oli käyttänyt koirat ulkona, joten en huolehtinut erityisemmin niistä. Tunnit kuluivat ja yhtäkkiä kuului surkeaa itkua.

Muisku pomppasi sohvalta kuin raketti ja syöksyi kylpyhuoneeseen. Onni-ressukka oli unohdettu sinne lenkin jälkeen kuivumaan. Minäkään en ollut huomannut mitään vaikka poika ei ollut vastassa kotiin tullessani. Siellä se oli sitkeästi odottanut kolme tuntia.

Uskomatonta miten huomaaton Onnikin voi kotioloissa olla. Päästyään kylppäristä se kävi nopeasti hakemassa pupun ja lysähti se suussaan keskelle olohuoneen lattiaa. SIinä se oli ihan yhtä huomaamaton kuin kylppärissä ollessaan.

Vaan kyllä hävettään kun ollenkaan huomannut Onnin poissaoloa.....

Koiraihmisetkö hulluja? En mä ainakaan......

Lauantaina oli Seinäjoella KV-näyttely. Olin ilmoittanut sekä Onnin että Amandan sinne. Koska en osaa ajaa autoa, suunnittelin meneväni sinne joko junalla tai bussilla. Näyttelypaikka oli onneksi kävelymatkan päässä matkakeskuksesta. Perjantaina tajusin, että bussit olivat mahdoton kulkuvaihtoehto ja juniakin meni varsin huonosti. Amandan kehä oli puoli kymmenen aikaan eli meidän olisi ehdittävä puoli yhdeksäksi mielummin vielä aikaisemmin Seinäjoen Areenalle. Aamujuna lähti 8 Tampereelta ja oli 9.19 Seinäjoella. Aivan liian myöhään. Yöjuna taas lähti 1.00 ja oli 3.02 Seinäjoella. Vähän turhan aikaisin. Lopulta päädyin yöjunaan, koska haluasin ehtiä Amandan kanssa kehään.

Perjantai-ilta meni pakatessa ja en ehtinyt nukkua ennen junaan menoa. Junassa nukahdin ehkä minuutiksi. Seinäjoella raahasin kamat ja koirat asemarakennukseen, joka oli täynnä juopuneita ihmisiä. Perjantai-iltaa juhlineet ihmiset olivat kokoontuneet sinne lämmittelemään odotellessaan takseja. Kasasin aseman nurkkaan häkin ja laitoin koirat sinne lepäilemään. Yllättäen saimme paljon yleisöä...

Viiden aikaan vartijat kävivät häätämässä viimeiset juopuneet ihmiset pois. Olen erittäin kiitollinen, että he häätivät sitkeän ihailijankin pois kimpustani. Luin puolinukuksissa tenttikirjaani ja yritin pysyä hereillä, etten minäkin lentäisi koirien kanssa pakkaseen.

Puoli seitsemän aikaan lopulta kasasin häkin ja lähdin suunnistamaan kohti Areenaa. Olin unohtanut kartan ja minulla oli vain ohje, että pitää kääntyä asemalta vasemmalle. Onneksi vasemmalla oli iso opaskartta, josta saatoin katsoa reitin. Pääsimme ihan eksymättä perille.

Areenalla kokosin Onnin kehän viereen häkin ja tutkailin paikkaa. Aamupalan jälkeen kävimme Amandan kehässä harjoittelmassa. Meillä oli takan pari pieleen mennyttä esiintymistä ja ajattelin, että voisi olla kannattavaa harjoitella kehässä esiintymistä ennen itse koitosta. Parin kierroksen jälkeen pääsimme yhteiseen säveleen ja itsevarmuus esiintymisen suhteen kasvoi. Päästin Amandan lepäämään ja otin sen vähän ennen kehää häkistä. Harjoittelimme lisää seisomista kehän vieressä.

Esiintyminen sujuikin paljon paremmin tällä kertaa. Meillä oli yhteys ja Amanda toimi niinkuin pyysin. Juoksimme aluksi liian lujaa, mutta onneksi tuomari pyysi meitä juoksemaan toisen kierroksen hitaammin eikä rokottanut minun mokastani.

Kehän jälkeen bongailin tuttuja paikalta ja törmäsinkin moneen. (Oli mukava nähdä teitä! :) ) Katselin muutaman esiintymisen. Ystäväni esitti keskikokoisen villakoiran vähän ennen Onnin kehää ja siinä jutella ja katsellessa hänen upeaa esiintymistää tuli mieleen, että Onninkin voisi valmistaa kehään menoon. Harjoittelimme paljon sseisomista ja juoksemista ennen kehään menoa.

Kehässä Onni oli oikea unelma. Me emme koskaan ole vielä päässeet näin hyvin yhteisymmärrykseen. Se oli kerta kaikkiaan upeaa! Onni suorastaan loisti ja oli täysillä mukana. Olin siitä niin ylpeä, että meinasin pakahtua.

Kehän jälkeen huomasin, että jos jäisimme Amandan knassa ryhmäkehään myöhästyisin junasta. Pidimme pienen piknikin Sara-glennin emännän kanssa samalla kun kasailin tavaroita kasaan. Ennen lähtöämme kolme pikkutyttöä kävivät silittelemässä koiria. Sen jälkeen olemme päätyneet jotenkin juna-asemalle ja päässet junaan. Ehdimme samaan junaan pikkusiskoni kanssa. Muisku oli Leelan kanssa meitä vastassa ja auttoi raahaamaan koirat ja kamat kotiin.

Päivä oli rankka. En olisi selvinnyt ilman häkkiä. Väsymyksestä huolimatta upea kokemus. Onnin kanssa esiintyminen oli jotain ihan uskomatonta ja ei Amandan valioituminenkaan yhtään hullumpaa ollut.

Lumi on jo peittänyt kadut täällä meillä, järven aalto jäätynyt...

Tiistai iltana käytin ensin Leelan ja Onnin lenkillä. Lunta sateli pikkuisen jo silloin. Vähän ajan päästä otin Amandan ja lähdimme suunnistamaan kohti tapaamispaikkaa. Me nimittäin pääsimme agilityn treeniryhmään. HURRAA!! *pieni ilotanssi* (Tämä oli se uutinen josta vihjailin.) Juuri lähtiessämme lumimyräkkä alkoi. Lumentulo hidasti liikennettä sen verran, että lopulta ehdimme olla hallilla vain puoli tuntia.

Me olimme vallan surkeita Amandan kanssa. Esteet mentiin välillä yli, välillä ali ja varsinkin ohi, mutta silti oli niin mahtavaa. Ensimmäinen kerta hallitreeneissä meille molemmille. Putki muuten sujui moitteettomasti, että ihan kaikkea Amanda ei ole unohtanut. :) Sitä paitsi se osasi odottaa oikein nätisti ja hiljaa omaa vuoroaan. Ehkä se oli vain niin hölmistynyt, tai sitten olen saanut sen oppimaan hiljaisen odottamisen. Nautinto, silkka nautinto, vaikka olimme molemmat puhki koko loppu illan.

Lumentulo on ollut ihanaa minun koirieni mielestä. Onni ja Amanda rynnivät lumihankeen. Ne pomppivat siellä sinne tänne, maistelivat lunta ja puhkuivat intoa Leela sen sijaan ei tykkää lainkaan lumentulosta. Se ei haluaisi lainkaan liikkua. Paitsi kotiin päin. Onni ei vieläkään ole innostunut liikkumaan kotiin päin vaan päättää yleensä siinä vaiheessa heittäytyä kieriskelemään hangessa. Lenkkeily ei ole lainkaan tasapainoista, vaan taistelua siitä, että mihin suuntaan mennään ja ketkä kaikki menevät vai meneekö kukaan.

Leikkihetkiä

Sunnuntaina Leelan tultua kotiin kokoonnuimme "olohuoneeseen" telkkarin ääreen. Me majoittauduimme Muiskun kanssa "sohvalle" katsomaan telkkaria ja koirat valloittivat lattian. Amanda ja Leela olivat leikkisällä tuulella.

Amanda aloitti leikkimisen puremalla Onnia korviin ja tekemällä hyökkäyksiä. Kohta se sai Onnin innostumaan ja ähinä täytti olohuoneen. Leela oli makoillut tyynyllä sängyn/sohvan vieressä ja se ryntäsi katsomaan mitä toiset tekevät. Onni ja Amanda jatkoivat kaksin leikkiään, mutta Leela halusi mukaan. Se tunki kaksikon väliin ja potki välillä toista välillä toista päähän takatassuillaan. Kaksikko ei välittänyt sen touhuista vaan jatkoi omaa vääntämistään. Leela ei ole tunnettu siitä, että se luovuttaa vaan neiti jatkoi väliin tuntemista niin kauan, että lopulta Amandan kiinnitti siihen huomiota.

Hetken päästä leikki oli muuttunut Amandan ja Leelan väliseksi ja Onni siirtyi sivummalla järsimään luuta. Ähistyään ja potkiskeltuaan hetken tytöt kävivät hakemassa lelun ja siirtyivät vetoleikkiin. Amanda oli paljon voimakkaampi ja sai helposti lelun kiskaistua Leelan suusta. Amanda ravisteli lelua raivokkaasti ja ojensi lelun takaisin niin, että Leela saattoi jatkaa vetämistä.

Leikki alkoi kyllästyttää Leelaa ja se päättti muuttaa leikin takaa-ajoksi. Se säntäili Amandan ympärillä, kunnes tämä innostui ja tytöt juoksivat olohuoneesta minun huoneeseeni, pomppivat hetken sängyllä ja säntäsivät olohuoneeseen nojatuolin alle.

Tarkkaillessamme koirien touhuja mietimme Muiskun kanssa miten joku ihminen voi olla sitä mieltä, että koira ei ole onnellinen leikkiessään lajitoverinsa kanssa. Vaikka Onni aika pian lopetti peuhaamisen ja siirtyi luun syömiseen. Sekin selvästi halusi olla mukana touhussa. Se siirtyi syömään luuta mahdollisimman lähelle tyttöjä.

Tämän leikin talletan mieleeni yhtänä ihanana hetkenä ja toivon muistavani koirien riemun vielä kauan.

Aika mennä porskuttaa

Viime viikko oli ja meni. Meillä oli varsin työ ja koulu painotteinen viikko ja koirat jäivät pikkaisen paitsioon. Niille ei tullut keksittyä mitään extrapuuhailuja (paitsi Onnin purkkiruoka). Laitoin Onnin ruoan suljettuun purkkiin ja se onneton sai sitten kaivaa ruokansa sieltä. Tosin Onnista puuha taisi olla hauskaa.

Perjantaina hylkäsimme arjen huolet ja porukat tulivat meille kylään. Vanhempani ja pikkusiskoni Kotiorja ajoivat Oulusta asti piristämään meitä. Viikonloppu olikin täynnä kaikkea puuhailuja. Saimme myös hyvin surullisia uutisia sukulaisilta.

Muisku meni Leelan kanssa pippaloitsemaan omaan kotikotiinsa ja neiti Tiukkatäti oli kuulemma käyttäytynyt erittäin hyvin. On tainnut meidän bilettämisemme tehdä sille hyvää. On meillä tainnut lähes joka viikko joku olla kylässä.

Amanda ja Onni keskittyivät perheeni hurmailuun. Sunnuntai-aamuna äiti kävi niiden molempien kanssa erikseen lenkillä. Aluksi hän oli sitä mieltä, että Amandan kanssa on mukvampi mennä lenkille kun se on niin kiltti ja Onni aikoo kuitenkin heittäytyä rasittavaksi. Vaan lenkkien jälkeen Amanda sai tuomion rasittava koira ja Onni oli käyttäytynyt moitteettomasti. Sellaista se joskus tuppaa olemaan.

Minulla olisi jänniä uutisia, mutta en kerro niitä vielä vaan vasta myöhemmin kun näen, että toteutuvatko ne. *pomp pomp*

Kyläilijöiden viikko ja Amanda 2 vee

Meillä on tämä viikko sujunut kyläilijöiden parissa. Alkuviikolla oli Tara emäntineen kylässä. He joutuivat lähtemään keskiviikkona takaisin kohti kotia. (Kiitoksia oikein kovasti vierailusta! Oli niin ihana nähdä pitkästä aikaa. Toivottavasti pääsette uudelleen!) Torstaina muiskun perhe kävi kylässä ja he jättivät hänen pikkusiskonsa meille kotiavuksi. (Ei tiskannut, ei! *paheksuvaa päänpudistelua* ;D ) Tänään muisku kävi saattamassa hänet Amandan kanssa junaan. (Oli kiva kun kävit! :D Seuraavalla kerralla joudut oikeasti tiskaamaan ;) )

Piipahdin päivällä länderiforumilla ja huomasin, että Saranevan A-pentueella on tänään synttärit. Niin siis Amandallakin on tänään synttärit. Pikkutyttöni on jo kahden. Miten se nyt noin vanheni? Kohta siitä tulee nainen.

Lauloin Amandalle onnittelulaulun ja se oli ihan pöllämystynyt.



Neiti ei saa lahjoja, eikä kakkua. Lahjat on saatu jo etukäteen ja kakun sijaan oli herkkumössöä (jauhelihaa, makaronia ja porkkanaa keitettynä). Toiset koirat eivät saaneet yhtä hyvää ruokaa, joten se saanee käydä juhla-ateriasta.

Shoppailua ja lenkkeilyä

Eilen tuli käytyä uudestaan M&M:ssä ja ostettua koirille häkki. Ilta menikin häkkiä tutkiessa. Ensimmäisenä sisään uskaltautui Leela. Onni meni häkkiin vähän epäillen ja ei olisi tullut sieltä lainkaan pois. Amanda ei halunnut tunkea yhtä aikaa toisten kanssa, mutta kun Leela ja Onni olivat kyllästyneet tutkailuun, se meni helposti tutkimaan häkin sisustaa. Leela meinasi aluksi omia koko häkin itselleen, vaan lopulta taisi olla Amanda joka siellä viihtyi kaikkein parhaiten kun ensin pohjalle oli saatu pehmeä peite.

Nyt voin reissuilla raahata mukana järkyttävän isoa häkkiäkin.... :D

Kävimme tänäänkin aamulenkillä UKK maastoissa. Siellä on niin viihtyisää. Koirat painalsivat innoissaan metsässä. Jätimme jossain vaiheessa merkityn lenkkipolun ja samoilimme pieniä polun tapaisia metsän keskellä. Koirat suorastaan loistivat ilosta ja pysyivät kaikki hyvin matkassa mukana.

Tässä kuvia eilisestä lenkistä:


Nelikko tutkailee maastoa


Spurtti, kuka juoksee nopeimmin


Meren... eiku siis järven rannassa


Kepinveto, kumpi voittaa


Amanda ja Leela tarkkailevat kepinvetoa


Tara pikku neito


Tara, joka osaa näyttää isolta


Onnin ja Amandan riekkuhetki


Retkelle osallistuivat: Tara-heeleri, Leela-kääpiöpinseri, Onni-glenni ja Amanda-länderi

Tara Tampereen visiitillä

Sunnuntaina Tara-heeleri emäntineen tuli kylään. Meille löytäminen oli melkoisen kiertelyn takana, sillä en osannut lainkaan neuvoa miten autolla pääsee ajamaan meidän luoksemme, saati sitten, että olisin osannut neuvoa parkkipaikalle. Lopulta he saivat suhteellisen läheltä paikan ja kävimme Onnin kanssa opastamassa heidän talomme pihaan.

Tutustutimme tytöt pihassa. Amandahan on Taran nähnyt aikasemmin, mutta Leelalle neito oli uusi tuttavuus. Tytöt nuuhkivat Taraa vähän epäillen, mutta eivät olleet vihamielisiä, joten uskalsimme päästää koko konkkaronkan sisällä vapaaksi.

Majoitimme vieraat minun huoneeseeni ja minä kömmin yöksi muiskun viereen. Meillä on sääntö, ettei koirilla ole asiaa muiskun sänkyyn. Koirat taas ovat tottuneet nukkumaan minun vieressäni. Leelakin kömpii viereeni nukkumaan. Yllättävää kyllä Onnille oli vaikein pala olla nukkumatta sängyssä. Tytöt kääriytyvät iltaisin molemmat viereeni. Amanda nukkuu yleensä vähän kauempana ja Leela käpertyy peiton alle kylkeeni kiinni. Onni hyppelehtii nukkumaan sängylle noin viiden minuutin torkuille ja palaa sitten lattialle.

Viime yönä Onni olisi halunnut tulla tavalliseen tapaan nukkumaan hetkeksi sänkyyn. Mutta muiskun sänkyyn ei saa tulla, joten sain kieltää sitä hyppäämästä. Voi mikä vinkuna ja ulina sängyn vierestä kuului. Onni vinkuu sängyn vieressä, jos se ei mielestään mahdu sinne, jolloin väistän vähän ja se saa hypätä paljastuneeseen tilaan. (Joo tiedän, säälittävää hemmottelua... ;) ) Onni vinkui ja vinkui, että olisin väistänyt, mutta enhän minä voinut väistää. Se hyppäsi kahdesti sänkyyn, jolloin juiduin käskemään sen alas. Me taistelimme koko yön siitä, että saako se tulla viereen vai ei. Ei se tullut, mutta eipä ollut virkistävä yö, enkä herännyt mitenkään pirtenä aamulla. Onneksi muisku sai nukuttua ja pääsi virkeänä töihin.

Aamulla menimme Taran emännän ja kaikkien neljän koiran kanssa jonnekin Kauppiin UKK-instituutin lähelle lenkkeilemään. Ihana oli päästä kivaan lenkkimaastoon. Koirat nauttivat vapaana juoksentelusta.

Shoppailuhulluus

Meidät on vallannut shoppailuhulluus. Tiistaina lähin Musti ja Mirri lopetettiin ja siellä oli poistomyynti. Kävimme muiskun kanssa katsomassa jos sieltä olisi jotain löytynyt. Löytyihän sieltä... Vähän ehkä liikaakin. Ostin Onnille pelastusliivit sekä repun jota se voi kantaa, Amandalle juoksuhousut ja fleksin sekä hihnanjakajan ja Nina Ottosonin puulelun. Ne olivat kaikki muka niin tarpeellisia. Leelakin sai vaatteita ja fleksin.

Eilen alkoivat Hullut päivät ja taas menimme muiskun kanssa vähän katsomaan löytyisikö sieltä jotain. Taas löytyi ihan liikaa.. Ja ei kyllä niinkään tarpeellista tavaraa. Kumma miten alennusmyynneistä on aina ostettava jotain, kun siellä on muka niin halpaa..

Kokeilimme eilen Onnin reppuakin. Poika jaksoi oikein näpsäkästi kantaa kaupasta maitopurkin ja porkkanapussin. Aluksi se oli vähän kummissaan hökötyksestä selässään, mutta kantoi kuitenkin tavarat kiltisti kotiin asti.

Piknikkiä ja poksahtava akvaario

Sunnuntaina suunnistimme Amandan kanssa liikuntakeskus Hukkaan KV näyttelyyn. Olimme paikalla varsin ajoissa ja ensimmäinen puoli tuntia meni tuttuja odotellessa. Onnistuin lopulta bongaamaan muutaman vanhan tutun ja yhden uuden tutun ennen kehää. Itse kehässä oleminen meni vähän penkin alle. Meillä ei Amandan kanssa ollut lainkaan samat sävelet. Olisi varmaan syytä vähän panostaa harjoitteluun. No ensi kerralla sitten

Kehän jälkeen kokoonnuimme länderiporukan kanssa viettämään piknikkiä. Löysimme oikein mukavan piilon. Oli mukava nähdä porukka pitkästä aikaa. Tai ei siitä viime lenkistä niin kauaa tainnut ollut. Eväät olivat hyviä ja juttu luisti. Kiitoksia kaikille seurasta! :D

Loppu sunnuntai meni lenkkeillessä. Viikonlopun teemana oli erikseen puuhailu. Amandan ja Onni ovat menneet lähes kaikki lenkit Tampereella yhdessä Leelan kanssa, joten päätin nyt panostaa vähän yksinoloon.

Illalla pikkusiskoni Kotiorja huomasi, että matto akvaarion vieressä on märkä. Akvaario vuoti. Pelastimme kalat ämpäriin ja tyhjensimme arvaarion. Pienempi akvaariokin oli rikki, joten kaloja ei voinut siirtää sinne. Lopulta äiti löysi suuren lasipurkin ja kalat kipattiin sinne. Niillä oli seikkailua kerrakseen. Saapa nähdä missä ne ovat kun seuraavan kerran tulemme Ouluun.

Amandan saunahetki

Lauantai-iltana Amandan tunki mukaan saunaan.


Se lepäili mukanani hetken aikaa lauteilla. Näyttelyä silmällä pitäen neidin parta pestiin ja kastui siinä samalla koko koira.

Kuivausoperaatio on Amandasta kastumisen paras osuus.

Oulussa ollaan

Eilen tultiin illalla Ouluun. Kovin sekavat aikataulut oli matkustuksen teemana. Päätin lähteä aikaisemmalla junalla. Aikaistettua aikatauluni sotki lipunoston ja eväiden hakemisen. Isin aikataulut olivat myöskin sekaisin, mutta lopulta osuimme yhtäaikaa Oulun juna-asemalle ja pääsimme autolla porukoiden luo. Tosin pikkusiskoni asustaa nykyään aseman läheisyydessä, ettei mikään paniikki olisi ollut, vaikka olisin ollut asemalla paljon ennen isiä.

Tänään olemme nauttineet ihanista lenkkimaastoista. En voi kylliksi hehkuttaa näitä lenkkireittejä. Meillä on kylässä vaihto-oppilas ja kävimme hänen ja pikkusiskoni kanssa lenkillä. Vaihto-oppilas talutti Amandaa, joka ei aluksi olisi malttanut irtautua minusta, mutta lenkin edetessä se siirtyi tytön viereen ja käveli oikein nätisti. Onni oli ... no Onni. Se innostui vähän liikaa ja pomppasi antamaan niin rajun suukon, että vaihto-oppilaan huuli halkesi.



Huomenna näyttelyyn... Jännittää! Kolmioleivätkin pitäisi tehdä ja näyttelyvaatteet etsiä ja jotain nameja Amalle ja ja ja...

Vesi on loppu

Keskiviikko aamuna juuri ennen töihin ja kouluun lähtöä saimme muiskun kanssa kauhuksemme huomata, ettei hanasta tullut vettä. Auoimme hanaan kauhistuneena, mutta vettä ei tullut pisaraakaan. Onneksi saimme vesilasien pohjilta ja kannuista kerättyä vähän vettä koirien kuppeihin, etteivät ne nääntyneet sillä aikaa kun olimme poissa.

Tullessani koulusta vesi alkoi taas virtaamaan. Onneksi! Illalla meille kokoontui luokkalaisiani viettämään iltaa. Meillä ei olekaan ollut vielä näin paljon väkeä, mutta koirista ihmisten tulo oli vain hauskaa. Ne pyörähtelivät syleissä ja rapsuteltavina ja vaikuttivat oikein tyytyväisiltä tilanteeseen.

Hiipiessäni yöllä takaisin kotiin, Leela ilmoitti, ettei meille tähän aikaan sovi tulla. Päästessäni huoneeseeni missä koirat olivat odottamassa, selvisi miksei Leela olisi halunnut mimua takaisin. Se oli purkanut roskiksen lattialle..

Ei mikään kaikkein paras päivä

Maanantain matkustelua

Olen kauhen surkea lähtemään pois kivoista kyläpaikoista. Niinpä kävi taas, että matkailu Kipan luona vähän venähti. Sunnuntaina oli reppu pakattu ja aikataulut katsottu, mutta niinpäs sitten jäimmekin maanantaihin asti.

Maanantai-aamu meni Kipalan tontilla koirien kanssa samoillessa. Huomattavasti mukavampaa kuin oman kämppämme lähimaastot. (Minäkin haluan oman metsän.) Cello ja Viivi kiipeilivät kalliolla hurjan näköisesti. Ne kipittivät helposti lähes pystysuoraa kalliota. Onnikin yritti mennä niiden perässä ylös, mutta sillä ei ole länderien näpsäköitä jalkoja ja se oli rysähtää alas. Onneksi se tajusi kääntyä ajoissa. Onni tuppaa unohtamaan länderien seurassa itsensä ja kuvittelee pysyvänsä niiden perässä. On jollain tavoin niin surkuhupaisaa katsoa miten Onni yrittää pysyä kiitävien länderien perässä. Varsin nopeasti Onni kyllästyi perässä roikkumiseen ja päätti palata rakkaimman harrastuksensa, keppien pureskelun pariin.

Illalla osuimme junaan, jossa oli aivan ihana konduktööri. Hänen tyttärellään oli ollut kaksi glenniä ja me puhuimme vaikka kuinka kauan koirista. Konduktööri hieroi Onnin puhuessaan. Tiedän, että valitan joskus matkailun vaikeudesta ja töykeistä ihmisistä, mutta matkailuun mahtuu mukaan myös huippumukavia ihmisiä ja todella iloisia hetkiä. Leela ja muisku olivat meitä vastassa asemalla ja voi sitä riemua. Olisi luullut, että olimme kauankin poissa.

Roppakaupalla ländereitä päänäyttelyssä Hyvinkäällä

Eilen oli Hyvinkäällä länderien päänäyttely. Sinne oli ilmoitettu 22 läntsyä. Lisäksi paikall järjestettiin DNA-näytteiden keräys epilepsiatutkimusta varten, joten paikalla oli paljon turistikoiriakin. Todella erinomainen tilaisuus nähdä paljon ländereitä.

Pääsin Amandan kanssa sijoituskasvattajan matkaan ja mukaan tulivat myös Cello ja Aasa. Cello oli ilmoitettu näyttelyyn ja Aasa tuli antamaan verinäytteen. Loput Kipalan länderilaumasta jätettiin kotiin hoitamaan Onnia.

Onni oli hyvin, hyvin katkera huomatessaan, etten aikonut ottaa sitä mukaan. Se rysäytti itsensä oven läpi ennenkuin ehdin ovesta ulos ja huusi kuin hullu. Oli se lopulta rauhoittunut tajutessaan, että me tosiaan lähdimme ilman sitä ja ryöstänyt Pipun lelun itselleen.

Amandan kanssa oli viimeksi esiinnytty kehässä Tuurissa ja me olimme ainoa koirakko siellä. Oli vähän erilaista olla sisätiloissa kaiken metelin keskellä. Vähän ennen kehää kävimme antamassa DNA-näytteen. Tarkoitus oli antaa se kehän jälkeen, mutta aikataulu vaihtui. Pyysin, että Amandasta voitaisiin ottaa näyte pöydän sijaan, niin että se on sylissäni. Ajattelin, ettei vain tule huonoa kokemusta pöydällä juuri ennen esiintymistä. Näytteenotto sujuikin ihan mutkattomasti.

Kehässä meillä sujui pöydällä olo hyvin siihen asti, että tuomari halusi mitata Amandan. Amandaa kauhistutti mokoma laite, joka tuotiin sen luo. Summittainen mitta saatiin lopulta. Täytynee harjoitella mittaamista. Olen vähän miettinyt, että sen suhteen jotain voisi tehdä, mutta asia on aina jäänyt. Jospa siis tänään aloittaisi mittausharjoitukset.

Mittaamisen jälkeen me emme suuremmin kehässä loistaneet. Yllättävät käänteet (kuten mittaaminen) saavat minun ajatukseni sekaisin ja keskittymiseni hajoaa. Juokseminen sujui vähän puolittaisen hajamielisesti ja seisottaessakaan en saanut Amandaan oikein kontaktia. Omista mokista huolimatta jäi näyttelystä positiivinen olo. Tuomari oli mukava ja pidin hänen tavastaan käsitellä koiria. Kehän laidalla oli mukava jutella ihmisten kanssa. Ländereitä piisasi ihailtavaksi. Mainittakoon erikseen Amandan veli Peetu, jonka vihdoin tapasin.

Terkkuja vain kaikille tutuille ja tuntemattomille länderien omistajille ja niistä haaveileville! Kiitoksia mukavasta päivästä. :)

Terkkuja Kipalasta

Täällä sitä istutaan länderilauman (ja parin ihmisen ja Onnin ja Waldon) keskellä taas ihmettelemässä. Eilen suhautettiin junalla koirien kanssa. Oli muuten täysinäinen eläinvaunu. Laskiko joku, että seitsemän eläintä ja kyseessä oli pieni IC-junan koppi, jossa on 12 istumapaikkaa. Mutta päästiin ilman ongelmia rähisevän koiran ohikin omille paikoillemme ja matka sujui ihan mutkattomasti.

Aika on mennyt länderiterapian parissa. Ei mikään piristä päivää paremmin kuin lauma ländereitä sylissä. Arska otti minut vastaan ihan ylitse pursuavan iloisesti. Cello oli ihana ilopillerimäinen itsensä. Pipu-neiti oli heti suukottamassa. Pikkuinen Viivikin antoi pusuja. Aasa oli ainoa vähän arvokkaammin syliin tunkeva.
Vaikka eipä minun laumani päästänyt Kipalan perhettä yhtään vähemmällä. Onnikin lipsutteli varmaan jokaisen naaman ja Amanda pomppi sylistä toiseen.

Olen saanut jotain aikaiseksikin. Onnia on vähän nypitty. Ai mutta se taitaa olla Ama, jolla on huomenna näyttely edessä....

Kuvia Tampereelle muutosta

Amanda Vaasassa odottamassa junaan nousua pyörän ja Sorton (keltainen kuljetusväline) kanssa.


Sijaiskodin keittiössä. Nartuista on jo tullut hyvät ystävykset.


Amanda ja Leela tutustumassa Tampereen hajuihin.


Amanda matkalla hekemaan Onnia.


Onni on oma Onni tyynynä. (Amanda ja Onni nukkumassa Oulussa)


Onni ja Ama pihalla Oulussa.

Pari mietettä lenkkeilystä

Kun asuimme Vaasassa, tuli koirien kanssa käytyä paljonkin yksityislenkkejä. Täällä Tampereella se on jäänyt. Ensinnäkin ongelmana on huonot maastot sijaiskämppämme lähistöillä. Tuntuu tyhmältä kiertää lähipuisto erikseen jokaisen kolmen kanssa ja toisaalta kauemmas lähteminen yksikseen jokaisen kanssa vie ihan liikaa aikaa. Toisena syynä on oma laiskuus. On niin paljon helpompaa tehdä yksi lenkki kuin kolme lenkkiä.

Muuton jälkeen Onni oli Oulussa ja meille kehittyi rutiini, että minä käyn tyttöjen kanssa aamulenkin. Onnin hakemisen jälkeen, aamulenkille lähtijöitä oli kolme kahden koiran sijaan. Oikeastaan vasta viime viikonlopun jälkeen olen havahtunut huomaamaan, että Onni on ainoa, joka on päässyt aikoihin yksikseen lenkille. Toisaalta Onni varmaan saakin yksityislenkeistä kaikkein eniten irti. Onneksi edessä on muutama viikonloppu, jolloin on koirille omia puuhia varattuna.

Kolmikon jäsenillä on aika erilainen suhtautumistapa lenkkeilyyn. Niiden kanssa on myös hyvin erilaista käydä lenkeillä. Onnin kanssa voi vaellella ajatuksiin vaipuneena, mutta sama ei lainkaan luonnistu tyttöjen kanssa. Niiden kanssa on osallistuttava paljon enemmän. Ne tarkkailevat ympäristöä ja huomaavat siellä paljon sellaista, joka minulta ja Onnilta menee ohi. Amandan kanssakin voi vaellella jossain määrin, mutta se tarkoittaa sitä, että minun pitää antaa sen kävellä jalkani takana ja siitä taas en lainkaan pidä. Leelan kanssa vaeltelu ei onnistu. Se nyppäisee minut tavalla tai toisella aina maan pinnalle ilmoittamalla milloin mistäkin asiasta.

Vaikka Onnin kanssa onkin mukava lenkkeillä, se osaa olla hyvin rasittava. Kotiin päin kävely on joka ikinen kerta melkoista tahtojen taistelua. Siinä vaiheessa kun Onni huomaa, että käännymme kotiin, se alkaa hidastella ja jumitella. Ovesta se pitää käskemällä käskeä sisään ja hissistä se ei haluaisi millään poistua.

Amanda on helppo tiettyyn pisteeseen asti. Se on puoliksi vahdittava otus. Siinä vaiheessa, kun se kiinnostuu jostain asiasta (lentävistä lehdistä, linnuista, toisista koirista), se ei ajattele vaan toimii. Leelan huono puoli on haukkuminen. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Toisaalta ilmoittamalla ajoissa vastaan tulevasta koirasta, se on pelastanut minut muutamalta konfliktilta kun olen saanut ajoissa kerättyä kolmikon hihnat lyhyemmäksi ja päässyt hallitusti ohi.

Ihania, rasittavia koiria ovat kaikki.

Piristyskoiria ja Pippurimylly

Pohdiskelimme eilen muiskun kanssa miten kaikki juopot ajautuvat yleensä puhumaan hänelle ja ihmettelemään Leelaa. Minun luokseni taas tulevat useammin vanhukset. Eilinen on hyvä esimerkki. Muisku hätisteli kimpustaan huojuvan miehen, jolla oli joskus ollut koira, joka ei ollut järin fiksu. Minä taas annoin mummojen silitellä koiria ja juttelin niitä näitä entisten koiranomistajien kanssa.

Onni on aina ollut sosiaalinen, se menee lähes aina ensimmäisenä silitettäväksi. Amandakin on muuttunut silityksien haluajaksi ja tunkee itsensä ihan vapaaehtoisesti silitettäväksi. Jos niitä ei kiinnosta, ne väistävät sivummalle odottelemaan. Olen jotenkin niin tottunut tälläiseen käytökseen, että Leela onnistui säikäyttämään minut aamulla pahemman kerran.

Olimme nelistään aamulenkillä ja eräs mummo pysähtyi silittelemään koiria. Leela kävi nuuhkaisemmassa mummoa ensin ja Amanda tunki itsensä nopeasti silitettäväksi. Mummo jutteli Amandalle ja Leela palasi takaisin nuuhkimaan. (Onni nuuhki kauempana nurmikkoa.) Mummo kääntyi Leelan puoleenkin jutellen, mutta eipäs Pippurimylly pitänytkään enää ajatuksesta ja haukkui mummon ihan pystyyn. Me kaikki säikähdimme ihan hirveästi ja Leela sai kuulla melkoisen läksytyksen. Onneksi ihana mummo ei pahastunut. Täst edes pitää muistaa pitää Leela vieressä ja päästää vain omat koirat silitettäväksi.

Aamulla Onni ei kiinnostunut mummon silittelyistä, mutta se olisi halunnut ihan väen vängällä tutustua ohi pyöräilevään tyttöön. Se on niin hassu, luullessaan tuntevansa jonkun ja vaikka se myöhemmin huomaa, että kyseessä olikin väärä ihminen, se ei hämmenny vaan tutustuu tyytyväisenä uuteen ihmiseen.

Lenkkeilyä kera Arron

Pitkästä aikaa netissä. Elämä ilman nettiä kotona on niin orpoa. Tässä on ehtinyt tapahtua, vaikka mitä, mutta eipä niitä ole tullut kirjoiteltua. Meillä on lappanut vieraita. Koiravieraita ei vielä ole käynyt, mutta Arron viime viikonloppuna melkein saimme houkuteltua kylään. Lopulta päädyimme lenkkeilemään yhdessä Pyynikin maastoihin.

Perjantaina otin kaikki kolme Onnin, Amandan ja Leelan mukaan tervehtimään Arroa. Seikkailimme pimeydessä ja yritimme hahmottaa Pyynikin seutua. Seuraavana päivänä menimme päivän valossa pelkästään tyttöjen kanssa lenkille. Onni sai jäädä kotiin odottamaan. Leelalle lenkkeily teki selvästi hyvää. Leelan kimppuun hyökkäsi kesällä iso koira, eikä sillä ole ollut juuri mahdollisuutta liikkua isojen koirien seurassa. Se ei kuitenkaan välittänyt juuri Arrosta, vaan kulki nätisti tyytyväisenä mukana. Kiitoksia Arrolle emäntineen seurasta! Lauantain lenkki on paras mitä ollaan Tampereella käyty. :)

Lisäys 29.09.06


Ylhäältä alas: Arro, Leela ja Amanda


Arro, Leela ja Amanda

Lenkkeilyä Oulussa

Mikä nautinto. Otat koirat ja kävelet sellaiset viitisenkymmentä metriä, niin olet metsässä. Oih, mikä ihana lenkkimaasto. Mahtavaa päästä oikeasti lenkille pitkästä aikaa. Ei tarvitse talloa tylsistyneenä kaupunginkatuja etsien paria puun tapausta vaan voi tarpoa metsikössä ja antaa koirien painaltaa vapaana. Kyllä on ihana vierailla vanhempien luona Oulussa.

Tänään olimme länderilenkillä. Otin Onnin mukaan, vaikka se ei länderi olekaan. Oli todella kivaa nähdä pitkästä aikaa tuttuja. Noidasta on kasvanut nainen. Viimeksi se oli ihan pikkupentunen ja Paavostakin on tullut oikein mies. Ja Kampi on sama ihana Kampi, mikä se on aina ollut. Sitä ei vain voi katsella huokailematta ihastuksesta. Mukana oli myös valloittava Lenni-pentu. Voi mikä ihana 11 viikkoinen länderipalleroinen. Pikkuherra jaksoi niin reippaasti pysyä matkassa mukana. Onni ei ollut ainoa epäländeri, sillä Eetukin oli päässyt matkaan.

Lenkki sujui oikein rattoisasti. Onni oli ainoa, joka oli koko ajan kiinni. En viitsinyt päästää sitä irti, sillä se olisi unohtunut jonnekin mättäälle haistelemaan ja jäänyt matkasta. Otin varmuuden vuoksi mukaan vesipullon, jos Amanda olisi päättänyt puolustaa Onnia, mutta eipä tarvinnut juuri suihkailla. Amandalla, Paavolla ja Kampilla oli kolmiodraama ja Noita vähän mietti Lennistä pentua itselleen. Sellaista tavallista lenkkeilyä siis. :D Saippuaooppera länderityyliin.

Kiitoksia kaikille mukavasta lenkkiseurasta! :)

OT: Lakkoilua ja addiktioita

Olipa tuossa muutama viikkoa takaperin vähän puhetta, että mihin kaikkee sitä on koukussa. Totesin olevani koukussa ainakin nettiin, kirjoihin ja kahviin. Netitönnä on tullut oltua muutosta asti, joten siitä on ollut pakko vierottua, vaikka se ei helppoa ole ollut.

Viikko takaperin vietin sunnuntain ilman kahvia. (Yleensä juon sellaisen pannullisen tai pari. Maitoa on kahvini seassa puolet ja aika usein piristeenä vanilijakastiketta.) Muisku ihmetteli, kun en ollut yhtään juonut ja kyseli vieroitusoireita. Ihan hyvin meni sunnuntai ilman kahvia, joten päätin kiusakseni olla maanantainkin juomatta, ja tiistain ja ja.. Niinpä meni viikko ilman kahvia.

Maanantaina piipahdimme Tampereen kirjastossa. Marssin ensimmäiselle hyllylle ja pinosin hetkessä kymmenen kirjaa käsiini. Muisku pakotti minut palauttamaan osan takasin hyllyyn, joten lainasin vain viisi. On niistä vielä puolitoista lukematta. Joku addiktiohan on pakko pitää.

Olen myös aika pahasti koukussa karkkeihin. Lauantaina sovimme pikkusiskoni Sanvrianin kanssa, että emme söisi karkkeja enää tässä kuussa. Kahden viikon karkki lakko olisi edessä. Pakko se on yrittää pitää, kun olen sen nettiin tunnustanut. Lakon kunniaksi join tänään espressoa. Isi sanoi, ettei se ole oikeastaan kahvia, vaan espressoa. Samaan tapaan kun keksit eivät ole karkkia. :D

Onni is back

Hurraa! Laumamme on Onnillinen taasen. Tulimme Amandan kanssa Pendolinolla Ouluun hakemaan Onnia takaisin. Hyppäsimme tietysti ensin väärään vaunuun ja kipitimme Parkanossa hirveää vauhtia junan toiseen päähän oikeaab vaunuun. Seinäjoella selvisi, ettemme olisi väärällä vaunulla edes päässeet Ouluun. Ruukissa juna hajosi. Puoli tuntia aikataulusta myöhässä pääsimme Ouluun. Pendolinon piti olla puolituntia nopeampi kuin tavallisen IC-junan. Eli oli hyödyllistä maksaa kallimmaasta matkasta...

No pääasia on, että pääsimme Onnin luo. Ihana, ihana Onni. Se jopa vaikutti ilahtuneelta minut nähdessään. Jääräpää on palannut.

Leikkiä Leelan tahtiin

En muista kuinka paljon olen kirjoittanut Leelan ja Amandan leikeistä. No tulkoon kertauksena, jos olen jo kirjoittanut. Alkuun neidit pysyttelivät aika etäällä toisistaan, mutta jo ensimmäisenä iltana taisi olla pientä leikkikutsun kokeilua. Pikkuhiljaa otettiin päivään mukaan iltaleikit. Joskus viime viikonloppu puolella taisi tulla mukaan aamuriehat ja nyt koirat leikkisivät melkein koko ajan. Jopa lelut on raahattu mukaan leikkiin. Ne ovat niin suloisia säntäillessään ympäri taloa. (Ainakin vielä..)

Leikit sujuvat Leelan tahtiin. Se päättää koska leikitään ja mitä leikitään. Amanda antaa Leelan jopa roikkua parrassaan. Toisaalta Amandaki on saanut Leelan innostumaan leikkimään. Molemmat osaavat olla hyvin sitkeitä leikkiin suostuttelijoita. Ne ovat oppineet kärsivällisiksi Onnin kanssa, jota joutuu suostuttelemaan hyvin pitkään ennenkuin se suvaitsee sännätä mukaan leikkiin.

Perjantaina pääsen hakemaan Onnin. Toivottavasti kenestäkään ei tule kolmatta pyörää.

Märät kengät

Eilen oli surullinen päivä. Taivaskin itki mukana.

Taivaan kyyneleet kastelivat kenkäni päivälenkillä.
Kengät ovat muutenkin huonot, joten pienikin sade olisi saanut ne litimäriksi. Tallustelimme kurkkaamaan lähimmän koira-aitauksen tilanteen. Sateesta huolimatta se oli pullollaan piskejä. Talsimme sitten kotiin. Koirat saivat kuivatessa hepuleita.

Iltalenkille lähdimme sekavissa tunnelmissa. Kenkäni olivat märät, mutta laitoin ne silti jalkaan. Muisku tarjosi omia kuivia kenkiään minulle lainaan, mutta laitoin silti märät jalkaani. Pohdin muiskulle aamulenkin kenkävalintoja: Jos sataa, voin laittaa nämä omat märät kengät. Eiku. Jos ei sada voin laittaa sinun kenkäsi ja sitten omat kengät säilyvät kuivina kouluun. EIKU! Pöh. Onneksi hän ymmärtää logiikkaani. (Yritin sanoa, että laitan hänen kenkänsä jos sataa ja omani jos ei sada.) Kun olimme selvittäneet kenkäongelma, tajusin miksi Amanda oli koko lenkin ollut niin omituinen. Olin unohtanut sille juoksuhousut jalkaan....

On päiviä jolloin jopa minä järkytän itseäni. Blondi, mikä blondi.

Netitön elämä

Elämä ilman nettiä kotona on ihan puolittaista elämää. Ihan totta, olen tulossa puoli hulluksi ilman sitä. En voi lukea blogeja, en foorumeita, en sähköpostia... Kaikki ne sivut jouhin olen koukussa ovat olleet melkein viikon lukematta ja tuntuu, että olen pudonnut johonkin informaatiotyhjiöön. Tiedän, että maailma jossain ulottumattomissani kulkee kiivasta tahtia eteenpäin, mutta minä en näe mitä tapahtuu.

Pikaiset pyrähdykset koulun koneluokista eivät ole sama asia.


Ahdistaa!

Koukussa? Minäkö?

Onniton lenkki

Lähdin eilen neitosten kanssa päivälenkille. Ajattelin mennä nollaamaan ajatukset, sellaiselle mukavan rentouttavalle lenkille, jolla ei tarvitse oikeastaan ajatella, vaeltelee vain koomaisesti eteenpäin. Ensimmäinen ongelma oli, että Onni on Oulussa. Ilman Onnia ei kerta kaikkiaan voi vaellella siihen tyyliin. Nartut ovat liian ...epäonneja. Meille on vuosien saatossa muodostunut sanaton lenkkityyli Onnin kanssa ja se ei onnistu muiden koirien kanssa.

Seuraava ongelma oli, että minne sitä olisi lähtenyt kävelemään. Joko puolella on kerrostaloja ja asvalttia. Ei mikään idyllisin lenkkimaasto. Lopulta lähdin lyhyelle, epärentouttavalle kaupunkikierrokselle. Leela ja Amanda ovat muutamassa päivässä muuttuneet kaupunkilaiskoiriksi, jotka hyödyntävät jokaisen nurmiläntin ja kävelevät nätisti jalkakäytävällä vierekkäin. Niiden kanssa on helppoa lenkkeillä.

Saapa nähdä miten lenkit onnistuvat kun Onni tulee kolmanneksi. Vielä puolitoista viikkoa...

Viikonloppu oli ja meni

Pikkuhiljaa aletaan asettumaan aloilleen. Perjantaina muisku ja Leela muuttivat ja nyt ehkä suurin osa tavaroista alkaa olla oikeilla paikoillaan. Amanda ja Leela ovat sulautuneet laumaksi ilman mutinoita. Porukkaa meillä on rampannut aikas paljon ja neidit ovat saaneet esittää sosiaalisia. Yllättäen Leelakin kiipesi viidessä minuutissa erään vieraan syliin. Amanda on suosiollisesti sulanut parissa minuutissa rapsuteltavaksi. Meillä on "hiljaisia, rauhallisia ja ystävällisiä" koiria. :D Kehuja on aina hauska kerätä.

Sunnuntaina käytiin muiskun kanssa kannustamassa vinttikoiraradalla Roota. Kertakaikkiaan mahtavaa! Upeaa katsoa kuinka koirat kiitävät pitkin rataa. Roota päästiin rapsuttelemaankin. Kiitoksia Roolle ihmisineen mukavasta seurasta!

Aika on mennyt hurahtaen. Nettiä ei ole ja kirjoituksia vois siis tulla harvakseltaan. Katsotaan...

Nyt me ollaan tamperelaisia

Päästiin kuin päästiinkin eilen Amandan ja kamojen kanssa Tampereelle. Yllättävän mutkattomasti matka meni. Sain sidottua Sorton pyörän taakse ja se kulki oikein näpsäkästi mukana. Taajamajunassa sain kaikki kamppeet samaan vaunuun, mutta IC-junassa piti pyörä viedä eri vaunuun ja se meinasi aiheuttaa pientä hankaluutta. Onneksi oli ystävällisiä ihmisiä liikenteessä. Seinäjoella auttoivat kaksi miestä minua saamaan pyörän paikoilleen ja Tampereella konduktööri auttoi pyörän pois. Junaseurakin oli tosi mukavaa. Matka sujui rattoisasti jutellen. Eräs ihana matkakaveri auttoi Tampereella vahtimalla Amandaa sillä aikaa, kun hain pyörän toisesta vaunusta. Kiitoksia kaikille avusta :)

Amanda on jo harjoitellut yksinjäämistä uudella sijaiskämpälle. Tavarat ovat sikinsokin ja taitaa lähipäivät mennä niitä järjestellen.

Leela ja muisku tulevat tänään. Pian meillä on kämppiskoira :D

Viimeinen päivä Vaasassa

Aikaa lopulliseen muuttoon muutamia tunteja. Niin se tämäkin viikko suhahti jo torstaiksi, kuukauden viimeiseksi päiväksi. Tänään pitäisi töiden jälkeen hakea vanhasta kämpästä Amanda ja hirveä pino niitä vähäisiä jäljelle jääneitä tavaroita. Jotenkin pitäisi taitella junalla uudelle sijaiskämpälle kera Amandan, tavaroiden ja pyörän. Pelkästään juna-asemalle pääseminen saattaa olla saavutus. Tavaraa oli jääny kämpälle viikonlopun muutossa enemmän kuin tajusinkaan. Toisaalta minulla on kyllä vuosien kokemus suuren tavaramäärän raahaamisesta junissa. Tätä varten minulla on iloisen keltainen tavaroidensiirtoväline. (Kai sillä on joku oikeakin nimitys. ) En olekaan nimennyt siirtovälinettä vielä, joten saakoon se nyt nimen Sorto.

Puoliksi suunniteltu on lähes tehty. Ajattelein, että kiinnitän Sorton pyöräni tarakkaan naruilla ja vedän sitä pyörän perässä. Partan laitan pyörän tarakalle, ylimääräiset pussukat kiinnittelen pyörän tankoon ja Amandaa taluttelen siinä pyörän vieressä. Sitä miten suurella todennäköisyydellä tästä tulee fiasko en osaa sanoa. Minulla on narua, jolla Sorton saa kiinnitettyä pyörään, mutta huomasin aamulla, ettei ole saksia jolla narun katkaisisi...

Vaan ei syytä huoleen, kunhan saan tavarat pakattua ja pyörän lastattua... Niin tosiaan en ehtinyt ihan kaikkea pakata vielä, mutta ei sitä kovin paljoa ole pakkaamatta. Lähinnä jääkaapin sisältö ja ne lattialla lojuvat kamat. Tosin en ole ihan varma minne saan ne tungettua, mutta eiköhän se vielä selviä. Siis kun olen saanut pyörän lastattua. Porskutamme tavaroiden ja Amandan kanssa vähän kiertoreittiä asemalle, koska minun pitää käydä palauttamassa avaimet. Matkaan on siis syytä varata tavallista enemmän aikaa. Valitettavasti en koskaan osaa lähteä ajoissa.

Miten suuri todennäköisyys on, että Amanda, Sorto, pyörä ja minä koskaan pääsemme perille?

Kotikoira vai harrastuskoira pohdintaa

Me nukuttiin eilen Amandan kanssa koko päivä. No jos ei oteta huomioon sitä että olin töissä ja sitä kun piipahdettiin ulkona. Tyytyväisenä porskutettiin vierekkäin patjalla. Mitä nyt oli pientä kiistelyä siitä kumpi saa nukkua tyynyllä.

Eilisestä juontui mieleen, että olen kirjoitellut blogia nyt jonkun aikaa ja yhä vaan tuntuu piisaavaan kirjoitettavaa. Meille sattuu ja tapahtuu kaikkia pieniä suuria asioita. Minä koen koirieni olevan ihan kotikoiria. Toki me ollaan ruvettu harrastelemaan näyttelyitä ja agilityakin on kokeiltu, mutta kyllä ne pääasiassa ovat kotikoiria. Seuraava näyttely on vasta lokakuussa ja Amandan juoksun takia jää viimeinen agilitykertakin käyttämättä, joten me ollaan tällä hetkellä ihan harrasteettomia. Luin yhdeltä sivulta, että pentuja tarjolla rakastaviin, harrastaviin koteihin ja jäin miettimään, että ollaanko me nyt pelkkä rakastava koti vai rakastava ja harrastava koti.

Onnin kanssa sanoin kasvattajalle, että näyttelyihin ei mennä, mutta voidaan kokeilla muuten eri lajeja. No me kokeiltiin eri lajeja ja kahdessa näyttelyssäkin on käyty. Tessan kanssa en luvannut tehdä mitään, mutta se oli vanhus, hemmoteltu sellainen. Amandan kanssa lupasin sijotuiskasvattajalle, että voi kokeilla agilityn alkeiskurssia ja ehkä niitä näyttelyitäkin. Nekin on kokeiltu ja kivaa on ollut. Vaan pääasiassa me silti harrastetaan kotona löhöilyä ja omia seikkailuja. Kaikki koirat on annettu pelkkään rakastavaan kotiin. Amanda nyt on poikkeus sen verran, että se on kotikoiran lisäksi sijoitusotus, mutta siltä ei vaadittu edes näyttelyissä käymistä, sillä se on jo niissä valmiiksi jonkun verran pyörinyt. Lupaukset puuhailusta olen antanut periaatteella, että kokeilla voidaan, mutta jos ei vaikuta meistä kivalta niin kokeilua pidemmälle ei mennä.

Näyttelyistä innostui vähän enemmänkin. Ensimmäinen oli pelottava kokemus. Mä ilmoitin Amandan kerralla kolmeen näyttelyyn, että jos ekassa tuntuu menevän pieleen, voi vielä lopuissa katsoa, että oliko se niin kauheeta. No ei se nyt ihan kauheeta ollu ku sitten piti Onnikin ilmottaa. Agilitykin vei mukanaan ja toivon, että meille tulee mahdollisuus harjoitella sitä jatkossakin. Kisaamaankin voisin lähteä jos vaan kehitytään vähän enempi. Vaan yhä vain koen koirieni olevan kotikoiria. Ehkä sen takia, etten ottanut niitä harrastaakseni niiden kanssa. Vaan pikemminkin harrastan niillä siitä huolimatta, että otin ne kotikoiriksi.

Ymmärrän hyvin, että kasvattajat toivovat koirilleen harrastavia koteja. Ehkä jos olisi kasvattaja toivoisin itsekin pennuille harrastavia koteja. En tiedä. Jos olisin oikein tosissani innostunut jostain lajista ja haluaisin siinä pärjätä, etsisin harrastuskoiraa kotikoiran sijaan. Harrastuskoiran kriteeritkin olisivat aikalailla tiukemmat. Aika näyttää tuleeko jossain vaiheessa etsittyä harrastuskoiraa.

Kotikoiruudesta huolimatta meillä riittää puuhailua sen verran, että blogiin saa kirjoitettua rivin tai pari. Ja minä nyt en mikään hirvittävän aktiivinen ihminen ole. Toisaalta ystäväni totesi, että saan aikaan lyijykynästäkin esseen. Ehkäpä yhteenvetona voisi ajatella koirieni olevan kotikoiria, joiden kanssa harrastellaan satunnaisissa määrin. Ja koti on ehkä puoliharrastava, mutta kokonaan rakastava.

Ja oliko tässä joku idea. Noup, teki vaan mieli kirjoitella.....

Viikonlopussa on monta hetkeä kantaa tavaroita

Perjantaina

Ladoin loppuja tavaroita laatikoihin. Vanhemmat ja kotiorja-sisko tulivat yöllä muuttoavuksi.

Lauantaina

Lastasimme lähes kaiken kämpästä perävaunuun. Koirat katselivat ulkona raahaamistamme. Onni makasai onnimaiseen tapaan maailmaan kyllästyneen näköisenä. Se tietää mistä on kyse, sillä tätä ollaan tehty niin monta kertaa ennenkin. Amanda oli hämmentynyt. Se joutui lisäksi olemaan kaukana Onnista (juoksun vuoksi). Molemmat vaikuttivat tyytyväisiltä näköala paikkoihinsa.

Hurautimme uuden sijaiskämpän luo ja raahasimme tavarat kerrostalon ylimpään kerrokseen. Onneksi siellä oli hissi. Valitettavasti se oli niin pieni, ettei sänky eikä ruokapöytä mahtuneet sinne. Koirat saivat odottaa keittiössä ja makkarissa, kun toimme tavaroita. Onnista järjestely oli ihan mätä. Se ei laisinkaan pidä siitä, että ei saa olla mukana osallistumassa. Se vinkui oven takana. Amanda sen sijaan osasi odottaa hiljaa ja kiltisti. Kun saimme tavarat raahattua ylös, lähdimme käymään kaupassa ja katsastamassa vanhempieni hotellihuoneen. Koirat saivat jäädä ensimmäistä kertaa yksin uuteen kämppään.

Palattuani shoppailun ja viikinki-illallisen parista, vieitn loppu illan purkaen tavaroita ja siirrellen huonekaluja paikoilleen. Sain kiinnitettyä sänkyyn jalat ja pääsin lopulta myöhään yöllä nukkumaan. Koirat kömpivät molemmat viereeni. Ensimmäinen yömme uudessa sijaiskämpässä.

Sunnuntaina

Nukuimme kaikki puolikuolleina muutaman tunnin ja heräsimme ennen kuutta aamulenkkeilemään. Lenkillä Onni taas muisti, että Amandalla on juoksut. Se oli muutto tohinassa täysin unohtanut, että neidistä oli tullut tuoksuva nainen. Törmäsimme mieheen, joka kyseli missäpäin on hotelli. Hän sattui kysymään juuri sitä samaa hotellia minne vanhempani olivat menneen, joten sitä luulisi, että osaisin neuvoa helposti tien... Jos mies seurasi ohjeita hän taatusti eksyi. Kävellessäni itse myöhemmin hotellille, jouduin toteamaan, että olin käskenyt häntä kääntymään ihan vääriin suuntiin..

Lenkin jälkeen laitoin vielä hetken tavaroita paikoilleen. Jätin koirat eri huoneisiin ja jäin kuuntelemaan ennen lähtöäni. Ei pihahdustakaan. Ei Onni enää kiinnostanut vinkua, sillä eihän oven toisella puolella ollut mitään toimintaa. Kyllä huomaa, että Onni on yleensä aina mukana touhuissa, kun se ei osaa olla yhtään eristettynä. Onnin mielestä joko sen pitää olla mukana pippaloissa tai olla ihan yksin talossa, mutta ajatus, että se odottaisi toisessa huoneessa, kun toisessa on selvästi pippalot menossa on ihan mahdoton. Olisi ehkä ollut ihan fiksua opettaa sille aikoinaan tuollainenkin.

Aamiaisen jälkeen ajoimme Huvilan kautta ja pakkasimme perävaunuun taas jotain tavaroita. Jatkettiin takaisin vanhalle kämpälle. Amanda ja minä jäimme kyydistä ja Onni jatkoi vanhempien ja siskon mukana Ouluun. Se pääsi sinne hoitoon siksi aikaan, kun Amandan juoksut vielä jatkuvat. Menimme vanhaan kämppään ja katselimme tyhjää huoneistoa. Aika kolkkoa ilman tavaroita. Siellä näytti siltä ettemme olisi siellä asuneetkaan. Saimme illalla piristävän vieraan, muuten olisin ollut liian ankeaa. Torstaihin asti majailemme Amandan kanssa vanhassa kämpäässä ja sitten siirrämme patjan ja pari astiaa uuteen kämppään.

Lampun vaihtoa ála Ama ja Onni

Tää oli länderifoorumilla, mut laitetaas nyt tänneki.

Miten meillä lampunvaihto sujuisi.
"Amanda, voisitko vaihtaa lampun? " Ama tulee juosten paikalle ja jää seisten tuijottamaan silmiin: "toki vaihdan. Miten se vaihdetaan? Vaihdanko heti?" Vilkaisu Onnin suuntaan: "Näetkö MINUA pyydettiin vaihtamaan lamppu."

Selitän miten lampunvaihdon pitäisi tapahtua ja Amanda kuuntelee pää kallellaan. Se kipittää Onnin luo ja paimentaa Onnin tökkien lampun alle. Onni lösähtää makaamaan ja Amanda tökkii sitä, niin että Onni nousee seisomaan. Neiti kiipeää Onnin selkään ja yrittää vaihtaa lamppua, kun Onni lösähtää uudelleen makaamaan. Amanda saa hepulit ja juoksentelee ympäri taloa hetken aikaa. Onni hämmentyy ja nousee seisomaan, jolloin Amanda pomppaa sen selän päälle ja kurkottelee lampun pois. Se pitää lamppua suussaan ja tekee jättiläisloikan alas maahan, jossa se saa uudelleen juoksuhepulikohtauksen. Lopulta se jättää lampun noin metrin päähän minusta ja tulee häntäänsä heiluttaen viereeni. "Katso minä osasin."

Kerron, että uusi lamppu pitäisi vielä saada paikoilleen. Amanda katsoo uutta lamppua epäilevästi ja kokeilee heittää sitä. Lamppu hajoaa ja tuon uuden lampun. Amanda tökkii sitä tassullaan. Onni tulee viereen katsomaan mitä tapahtuu ja Amanda vilkaisee sitä sanoen: "Onni voi laittaa tuon paikoilleen " ja juoksee sängylle makoilemaan. Onni katsoo minua, lamppua, minua. Ottaa lampun varovasti suuhunsa ja menee sängyn viereen makoilemaan.

Lopulta minä vaihdan uuden lampun paikoillensa.

Huutoa ja muuttolaatikoita

Ah, mikä ihana yö takana. Onni huusi kylppärissä koko yön. Tai ei, se ei huutanut, se vinkui ja raapia ovea. Oi miten rakastankaan tätä juoksunarttu-uros yhteiselon ihanuutta. Aamulenkki sujui samoissa iloisissa tunnelmissa. Onnin nenän sai kiskoa Amandan pepusta vähän väliä. Kohta niitä ei voi pitää lainkaan samassa tilassa. Tähän asti se on sujunut valvottuna, mutta eilen illalla kaksikko keksi, että flirttailu on hauskaa.
Tosi hauskaa...

Odotan isiä pelastavaksi enkeliksi.

* * *

Muuttourakka etenee ..jotenkuten. Olen purkanut ensimmäisen huonekalun. Tai olen purkanut siitä puolet. Eilen loppuivat laatikot ja pakkaaminen vähän vaikeutui. Löysin jätesäkkejä ja muovipussejä, mutta niihin ei ole niin hyvä pakata kuin laatikoihin. Tänään on pakko muistaa ottaa laatikoita. Viimeinen ilta aikaa pakata. Lauantaina starttaa muuttoauto.

Kaapit eivät vieläkään ole tyhjät. Kämpän lattia on täynnä, vähän kaikkea. Löytyy laatikoita ja muovipusseja tulvillaan tavaraa. Hukkasin yhden ruuvimeisselin jonnekin tavaroiden keskelle.

Miksi ihmisellä on niin paljon tavaraa?? Koirien tavarat ovat vallanneet jo neljä laatikkoa. Astioita on pari, kolme laatikollista ja muutama muovipussillinen sekä puolet tietysti kaapeissa. Kirjoja on.. paljon. Jos sanon kaksikymmentä laatikkoa pääsen aika lähelle. Niitä on vielä pari laatikollista pakkaamatta.Olin vähän hämmästynyt, että vaatteita ei ole vielä enempää kuin yksi kassillinen. Pari toki odottaa vielä kaapissa pakkaamista. Tietokonesälää on kertynyt vasta kolmisen laatikollista, mutta Mäkki on vielä työpöydällä. Kone irroitetaan viimeisenä ja kasataan ensimmäisenä. Niinhän se menee.

Näiden tarpeellisten tavaroiden lisäksi on jonkun verran ihan tarpeetonta tavaraa, osa sellaista tarpeetonta jonka haluan pitää ja osa ikuisuuden vanhoja kamoja, joista voisin luopua, mutta en oikeastaan millään raaskisi heittää niitä roskiin. Tosin saatan vielä tehdä sen..

Ps. Lisäilen hymiöitä

Pakkaamista yhä vain

Ei menty treeneihin Onninkaan kanssa. Tästä lähtien inhoan ihan virallisesti pakkaamista! Mahtui eiliseen kyllä valopilkkukin. Näin matkalla töistä kotiin Esko-glennin emäntineen. Voi, että se on hurmaava poika. Ihanan glennimäinen hännänheiluttaja. Eskolla oli oikeen kauniin punainen turkki kasvanut sitten viime näkemän. Oli todella mukava nähdä pitkästä aikaa.

Napsautin eilen pakastimen pois päältä. Sen kunniaksi harjoittelimme pöydällä seisomista molempien koirien kanssa. (Tai pakastimella seisomista.) Amanda seisoskelee luonnollisesti oikein hyvässä asenossa, mutta Onni... En tiedä pitäisikö sen pitää takajalat suhteellisen takana vai edempänä. Jos se seisoo jalat pepun alle, sen selkä näyttää lyhyemmältä ja jalat pidemmiltä. Toisaalta sen selkälinja on parempi silloin kun jalat ovat taaempana. Tähän asti olen vaatinut jaljojen taakse laittamisen ennen palkintoa, mutta pitäisiköhän sen sittenkin antaa seistä jalat allaan. Juustot tekivät kauppansa ja molemmat olivat pettyneitä liian lyhyeen opettelutuokioon. Piti jatkaa pakkaamista...

Kaksi iltaa aikaa saada kamat pakattua.... Yhtään kaappia ei ole vielä tyhjänä, yhtään huonekalua ei ole vielä purettu osiin,
yhtään ei ole paniikinpoikasta ilmassa, eiPÄ...

Muuttopuuhia

Uusi päivä, uudet kujeet. Tänään olisi agitreenit. Mutta Amandalla on juoksut. Ja pitäisi pakata. Mutta haluaisin niin mennä. Vaan pitäisi ehdottomasti PAKATA. No pitää katsoa miltä näyttää siinä vaiheessa, kun kotiin pääsee. Onnille voisi tehdä ihan hyvää päästä purkamaan energiaa. Ei ole ihan helppoa olla juoksuisen nartun kanssa samoissa tiloissa. Sitä paitsi tämä saattaa olla viimeinen mahdollisuus päästä kentälle pitkään aikaan...

Käytiin Onnin kanssa ostamassa maalarinteippiä, että saan suljettua laatikot. Iski pienoinen paniikki, kun huomasin, että viikonlopuksi pitäisi kamat olla kasassa. Tässä ei ole kuin yksi, kaksi, kolme iltaa aikaa. Täytettyjä laatikoita on kertynyt ainakin parikymmentä. Tyhjiä laatikoita ei eilen, mennessäni nukkumaan, ollut jäljellä kuin kolme. Tavaraa sen sijaan riittää kaapeissa yhä vain. Puhumattakaan kaikesta siitä tavarasta joka on ympäriämpäri kämppää.

Olisin eilen purkanut tyhjentyneen kirjahyllyn osiksi. Vaan en purkanut, sillä sitä ei saanutkaan osiksi. Harmittava takaisku. Vaihdoin sen sijaan lampun. Ihan vain näyttääkseni itselleni, että osaan tehdä sentään jotain.

Amandan kanssa kävimme pienellä seikkailulla pimeässä metsässä. Todella lämpimästi suosittelen valitsemaan vaatetukseksi sandaalit ja hameen. Erittäin miellyttävä asuvalinta, kun metsä on täynnä typeriä oksanpätkiä ja ärsyttäviä korsia ja kaikkea takertuvaa, puhumattakaan epätasaisesta maasta.

Kävin ensin lenkillä Amandan kanssa ja kuljin sen jälkeen lähes saman lenkin Onnin kanssa. Olipa fiksua... Jotenkin sitä luulisi, oppivansa jossain vaiheessa, tehdessään saman virheen niin monta kertaa, että tämä ei todellakaan ole oikea tapa valita lenkkijärjestys jos haluaa Onnin liikkuvan. Sehän jämähti jokaisen Amandan lätäkön kohdalle. Amanda on vielä merkkava narttu, joten jämähdimme usein.

Tänään menen ensin Onnin kanssa lenkille ja sitten vasta Amandan.

Ja pakkaan monta laatikkoa.

Ärsyttääpi

Amanda aloitti viikonloppuna juoksun. En olisi ihan heti surkeampaa ajankohtaa keksinyt. Tärppipäivät taitanee osua oikein mukavasti muuton kohdalle. Onnia on tietenkin mahdoton saada hoitoon. Hoitoihmiset ovat ulkomaanreissulla tahi asuvat liian kaukana. Matkustaminen ei juuri nyt onnistu, joten eipä Onnia voi kiikutella hoitopaikkoihin. Kyllä se on niin auvoista elo kahden leikkaamattoman koiran kanssa, joista toinen uros ja toinen narttu....

Muuttopuuhat tökkii, tökkii, tökkii...

Olisipa jo syyskuun puoliväli, juoksut olisi ohi, muutto olisi ohi...

Noutoruokaa

Meillä on meneillään pakastimen tyhjennys. Ennen muuttoa olisi hyvä saada se tyhjäksi. Pakastimessa on kaikkea enemmän tai vähemmän öklöä syötävää. Totisesti inhoan syvästi pakastevihannespusseja. Sijoituskasvattajani totesi viisaasti, että niitä voi syöttää koirillekin, joten olen yhdistänyt jauhelihat, vihannekset ja makaronit laatikoksi, jota syötän koirille. Amandasta ja Onnista tämä on yhtä hyvä järjestely kuin minustakin.

Jauhelihat ovat jo loppuneet, mutta vihannespusseja ja makaronia piisaisi. Olen syönyt kyllästymiseen asti erilaisia vihannes-makaronisekoituksia ja ajatuskin niiden syömisestä tökkii. Ihan pelkkää kasvisruokaa ei kuitenkaan koirille viitsisi syöttää.

Eilen käytiin Onnin kanssa kaupassa hakemassa jauhelihaa. Koska jauhelihat olivat koirille, annoin Onnin kantaa yhden paketin. Ihmiset eivät kaiketi ole tottuneet oman ruokansa kantavaan koiraan. Yksi mies purskahti nauruun meidät nähdessään. Pikkupoika kiljui äitiään katsomaan. Pyöräilijä tuijotteli Onnia, minua, Onnia, minua ja virnisti minulle leveästi. Jossain vaiheessa kotimatkaa alkoi tuntua, että ihmiset tuijottavat meitä. Tuli vähän hämillinen olo.

Kai meitä tuijotellaan useinkin kauppareissuilla, mutta minä en yleensä huomaa sitä. (Kun kävelen ulkona, en yleensä huomioi ympäristöä.) Olisin eilenkin mielummin ollut huomaamatta...

Piiloleikkiä

Me ollaan viimeiset kaksi päivää kotosalla vaan lepoiltu. Agiharkatki jäi Aman kanssa väliin. Ainoa aktiviteetti on tapahtunu iltalenkillä. Keksin oikein hauskan leikin, josta Amanda ei tykkää lainkaan. Sen nimi on piiloudutaan pimeään metsään. Amanda oli keskiviikkona vapaana leikillä ja vilisti sen verran kaukana edellä, että saatoin hypätä puskien taakse piiloon. Valkoinen salama vain sinkoili edes takaisin, kun Amanda etsi minua. Ehdin leikkiä tätä neljästi ennenkuin Amanda päätti, ettei päästä minua hetkeksikään silmistään.

Torstaina en jaksanut lähteä lenkittämään koiria erikseen vaan otin ne yhtä aikaa mukaan. Onnin saaminen pusikon suojaan oli vähän hankalampaa. Amanda löysi meidät paljon nopeammin kuin edellisenä iltana. Liekkö Onni paljastanut piilopaikan. Onnin saaminen metsään oli helppoa, mutta ei se olisi takaisin sieltä halunnut tulla.

Lenkki ja yksi piilotushetki ei meitä aktivoinut tarpeeksi, sillä saimme kolmestaan iltahepulit. Amanda sen taisi aloittaa. On se hyvä, että verkot olivat kiinni, etteivät naapurit nähneet kuinka konttailin pitkin lattiaa, pompin sängyllä ja puskin koiria. Hauskaa se oli. Vesilasikin onnistuttiin kaatamaan lattialle kesken säntäilyn. Onni joi vedet kiltisti lattialta. Se on joskus niin kiltti siivoilija...

Amandako sosiaalinen?

Viime lauantaina näyttelyn jälkeen tuli kaverini 2-vuotias siskonpoika katsomaan koiria. Meillä oli oikein hauskaa ulkona. Ystävieni kotitalon takapiha on oikea salainen puutarha tulvillaan marjoja ja omenoita. Koirien silittäminen oli vähän ujostuttavaa, mutta omenoiden heittäminen Amandalle ja marjojen syöttäminen Onnille oli hauskaa. (Onni innostui syömään marjoja myös suoraan puskista. Miksi suotta odottaa, että annetaan, kun niitä voi poimia itsekin...)

Koirat osasivat olla nätisti pienen lapsen kanssa. Onnin ottaessa marjoja pojan kädestä, me kaikki aikuiset vetäisimme yhtä aikaa syvään henkeä. Se oli pelottavan näköistä, koska tiedämme, että Onni tuppaa syömään kädetkin nameja ottaessaan. Onni otti marjan nätisti, se osaa olla varovainen halutessaan. Amanda taasen juoksi aika hurjaa vauhtia pojan ohi innostuessaan leikkimään omenoiden kanssa. Koskaan se ei juossut liian läheltä, mutta hurjan näköistä meno oli. Onniin luotan lasten kanssa, mutta Amandaan en luota satavarmasti. Se oli tällä kertaa hyvin käyttäytyvä. Antoi silittää itseään, otti nätisti marjoja kädestä (ja sylkäisi maahan), juoksi pojan heittämienkin omenien luo, ei pahastunut vaikka sai vahingossa omenan kylkeensä (kaksivuotiaan tähtäys ei ole vielä kovin tarkkaa) ja ennen kaikkea se oli rauhallinen ja tyytyväinen tilanteeseen. Sellainen kuin Onni, voisi sanoa.

En ole juurikaan kiinnittänyt huomiota koirien sosiaalisuuspuoleen ennen Amandan tuloa. Länderit eivät usein ole niitä sosiaalisimpia koiria. Kehoitan yleensä kaikkia sosiaalistamaan omat koiransa mahdollisimman hyvin, mutta en oikeastaan näe itse kovin paljon vaivaa omien koirieni eteen. En ole tehnyt juuri mitään ylimääräistä Amandakaan kanssa. Me elämme liikkuvaista elämää, jossa tulee eteen paljon erilaisia ihmisiä ja erilaisia tilanteita, joten sosiaalistuminen tapahtuu ihan huomaamatta. Annan yleensä kysyjille luvan silittää koiria ja lisäksi ohikulkijat silittelevät niitä kysymättäkin.

Sinänsä mielenkiintoista, että kaikesta vaivannäöttömyydestä huolimatta Amandastakin kuoriutuu esiin sosiaalisempi päivä päivältä. Onni nyt on sosiaalinen ihan luonnostaan. Glennit ovat avoimia ja sitä kautta myös niistä tulee helpommin sosiaalisia. Länderit taas ovat varautuneita. Ländereille tosin on luonteenomaista olla sosiaalisia ensimmäisen vuoden tai pari, mutta aikuistuessaan, ne muuttuvat hyvin varautuneiksi ja niistä tulee epäsosiaalisempia. Niiden kanssa kehotetaankin panostamaan sosiaalistamiseen ensimmäiset kolme vuotta. Amanda täyttää pian kaksi. Tähän asti se on tuntunut muuttuvan sosiaallisempaan suuntaan, mutta on mahdollista, että sille iskee jossain vaiheessa mörkökausi. Toivon toki, ettei iskisi. Silloin joutuisin varmaan panostamaan tähänkin asiaan enemmän.

Minun mielestäni Amanda on varautunut. Se on avoin ja ystävällinen tutuille ihmisille. Se kiipeää ystävieni kainaloon sohvalle katsomaan telkkaria. Se ei hyväksy ihmisiä kovin usein ensi silmäyksellä, mutta antaa silittää itseään hetken tarkastelun jälkeen. Amanda haluaa itse lähestyä ihmistä, sen mielestä on huonoa käytöstä, jos ihminen lähestyy sitä. Erityisen huonoa käytöstä on jos ihminen lähestyy riehakkaaasti. Onni taas kuitaa tälläiset vain iloiselle hännän heilutuksella. Amanda muuttuu varovaiseksi ja mököttäväksi. Onneksi Amanda on kuitenkin anteeksiantavainen ja leppyy nopeasti huomatessaa, että väärin lähestynyt ihminen olikin vaaraton. Tämän vuoksi on helpompaa antaa ihmisten silittää koiria silloin kun molemmat koirat ovat mukana. Onni tunkee itsensä ihmisen luokse ensimmäisenä ja tällöin Amandalle jää mahdollisuus valita haluaako se lähestyä vai ei. Yleensä Amanda tämän jälkeen menee silitettäväksi, mutta ei aina. Esimerkiksi kohdatessamme erään juopon, Onni oli silitettävänä, mutta Amanda siirtyi kauemmas katselemaan.

Sanon, että Amanda on varautunut, mutta se on mielestäni myös sosiaalinen. Se ei ole sosiaalinen sillä kaikille avoimella tavalla, jolla Onni on vaan omalla varautuneella tavallaan. Ajattelen, että varaunut ja avoin ovat saman janan eri päissä ja sosiaalinen ja epäsosiaalinen toisen janan eri päissä. Eli Amanda on varautunut ja sosiaalinen, Onni avoin ja sosiaalinen, ja esimerkiksi Tessa oli varautunut ja epäsosiaalinen. Tessa ei välittänyt muista ihmisistä.

Usein kun puhutaan varautuneesta ihmiset tahtovat sotkea mukaan arkuuden, tai vastaavasti kun puhutaan arkuudesta mukaan on vedettävä varautuneisuus. Minun mielestäni sanat tarkoittavat varsin eri asioita. Arka koira pelkää. Se voi pelätä ihmistä tai jotain muuta. Varautunut koira ei pelkää. Joten puhuessani varautuneesta koirasta en tarkoita pelkäävää koiraa.

Hupsis, hajosiko kulkuväline TAAS

Ensinnäkään minulle ei juuri ole ollut onnea pöyrien kanssa. Ne hajoavat jatkuvasti. Milloin mihinkin vaivaan. Jos ei tipu ketjut, sitten tippuu poljin. Kumit poksahtevat ja tyhjenevät ihan itsestään. Viime viikolla lisäsi kulkuväline epäonneeni myös julkiset liikennevälineet.

Perjantaina oli ensimmäinen juna rikki, toinen juna rikki ja loppu matka mentiin bussilla ratatöiden vouksi. Vaan eipä tuo haitannut. Päästiin perille puoli tuntia aikataulusta edellä. Kiitän VR:ää. Lisäksi oli ihan huippukonnareita taas. Juu'u suosiooni pääsee kehumalla ja rapsuttelemalla koiriani.

Maanantaina menin kouluun Turusta bussilla. Oltiin matkustettu ehkä sen tunnin, puolentoista verran, kun bussista pullahti nesteet pihalle. Parisen kymmenen minuutin päästä tuli paikalle vara-auto ja päästiin perille. Ei oikeastaan koitunut juuri haittaa tästäkään, sillä olin varannut tarpeeksi aikaa kouluun suunnistamiseen.

Takaisin Turkuun pääsin ilman ongelmia. Seuraavana aamuna lähdin junalla kouluun. Juna olikin bussilla, ratatöistä johtuen, mutta ongelmia ei ollut. Olen siis ehkä päässyt pahasta kulkuneuvokarmasta.

Tänä aamuna ketjut tippuivat kolmesti, pyöräkarmani on yhä huono....

Herra Houdini ja Neiti Näppärätassu seikkailevat

Sunnuntai-aamu. Heräilimme koirien kanssa. Käytin koirat lenkillä pyjamahousuissa. Join ensimmäistä kahvikupillista. Amanda paukahtaa aamiaspöydän ääreen. "Voit vitsit miten kiva nähdä sua. Arvaa mitä me tehtiin. Arvaa missä me oltiin. Tosi kivaa. Ootko ylpee ku tulin takaisin? "
MISSÄ ON ONNI???
Pienen selvittelyn jälkeen, meillä oli koossa tiedot: Amanda on selvästi ollut ulkona, ulko-ovi on kiinni, Onni ei ole talossa.Siispä Herra houdini ja Neiti Näppärätassu ovat murtautuneet ovesta ja lähteneet ominpäin seikkailemaan ja sulkeneet vielä oven perässään. Ne olivat lähteneet aikaisintaan puolisen tuntia ennenkuin Amanda tuli takaisin. Epäilen, että Amanda on mennyt ensimmäisenä ulos ja Onni on seurannut sitä. Meidän sääntömme, ettei ovesta mennä ilman lupaa, ei vielä ole hioutunut Amandan päähän. Ja jos Amanda saa tehdä, niin Onninkin pitää saada tehdä.

Ystäväni ja minä lähdimme etsimään Onnia. Lähimmiltä kaduilta ei löytynyt koiraa. Otettiin käyttöön pyörät. Hajaannuimme etsimään kolmella pöyrällä ja yksi ystävistäni jäi päivystämään taloon. Ystäväni J huomasi väkijoukon ja meni sinne kyselemään , että onko näkynyt jästipäistä terrieriä. Kukas se siellä istui väkijoukon ja poliisien keskellä ellei Onni. Ne olivat Amandan kanssa seikkaileet ihmisten pihalle. Kukaan ei ollut tunnistanut koiria, joten poliisit oli soitettu paikalle. Amanda oli lähtenyt takaisin huomatessaan, että ihmisiä on paikalla ennemmän kuin tarpeeksi. Onni sen sijaan oli tyytyväisenä jäänyt silitettäväksi. Se oli juuri menossa poliisien matkaan, kun J saapui paikalle.

Uskomattoman nopeaa toimintaa poliiseilta ja todella ystävällistä ihmisiltä, ottaa Onni kiinni. Tuhannet kiitokset J:lle, joka löysi Onnin ja muille ystävilleni, jotka auttoivat etsinnöissä.

Kävimme myöhemmin päivällä Turun Linnassa, koirat olivat talossa vielä takaisin tullessamme.

Amandasta ei ole vartijaksi

Sillä aikaa kun Onni ja me ihmiset olimme näyttelyssä, Amanda sai harjoitella yksinoloa tyhjässä talossa. Ystäväni äiti kävi piipahtamassa paikalla. Amanda oli tuijotellut suurilla silmillään huoneen nurkasta hyvin epäluuloisena. Ensimmäinen makupala upposi ja toinen makupala teki Amandasta jo kaverin.

Jaa'a eipä taida neidistäkään olla vahtikoiraksi, mutta parempi se näin on. Yllättävän nopeasti Amanda oli alkanut suhtautua ystävällisesti puoliksi vieraaseen ihmiseen, joka tulee ihan yllättäen. Tosin Amanda on hyväksynyt kaikki ystäväni ilman ongelmia, joten ehkä tämä ei niin yllättävää ollut.

Näyttelyhuumaa

Perjantaina heräsin ihan hirveän aikaisin pesemään Onnin. Jos olisin ehtinyt/jaksanut/muistanut, pestä sen viikon verran aikaisemmin niin ei olisi tarvinnut herätä siinä neljän aikaan hapuilemaan shampoopulloa. Onni kieriskeli ruohikossa lauantai-aamuna ennen näyttelyyn lähtöä, sillä eihän glenni liian puhdas saa olla...

Olimme Raision näyttelyssä, jonne oli ilmoitettu 11 glenniä. Ihan kaikki eivät tainneet olla paikalla, mutta löytyi melkoinen määrä tappijalkaisia partasuita. Onnin kanssa on vain kerran aikaisemmin näyttelyssä käyty ja silloin paikalla oli vain 1 glenni, Onni. Oli siis mukava päästä vihdoin vähän vertaamaan kuinka erinäköinen ja -lainen oma glennini on muihin saman rotuisiin verrattuna.

Olihan se. Ensinnäkin kyllä Onnin glenniksi tunnistaa, mutta meidän näyttelykampauksemme oli vähän... karvainen. Onnilla oli kaksi kertaa niin paljon karvaa kuin toisissa. Huomaa, että minulla ei ihan tuo näyttelytrimmailu ole hallinnassa ja tykkään pitää Onnia pitkässä karvassa. Kaikkein hauskinta oli, että näyttelyarvostelussa luki "Turkki OK". Pitänee lähteä vähän trimmausoppiin kunhan saan muuton pois alta ja sitä rataa.

Ulkonäöltä Onnin siis tunnisti silti glenniksi, mutta luonteeltaan se olikin varsin erilainen. Siinä kun kaikki muut hyörivät ja pyörivät, Onni makasi maassa. Glennejä sanotaan terrieri ryhmän rauhallisimmiksi terriereiksi, mutta se taitaa pitää paikansa vain Onnin kohdalla. :D

Meillä oli pieni piknik glennistien kanssa. Mahtavaa porukkaa. Minut ja Onni otettiin niin ystävällisesti mukaan. Varmaan paras näyttely tähän asti. Ei siksi, että meillä olisi mennyt upeasti (EH ), vaan siksi että ihmiset olivat niin ystävällisiä ja oli mukava höpistä ja naureskella glennin omistajien kanssa.
Kiitoksia vain teille kaikille, samoin kuin rakkaille ystävilleni, jotka lähtivät mukaan!

( Kävin katsomassa pikkupodengojen kehän. Ehkä jonain päivänä... )

OT: Viikonlopusta ja viikon alusta

*haukotus* Jaa'a taas perinteinen maanantai; ei millään olisi jaksanut nousta ylös, pyörästä tippui ketjut työmatkalla kolmesti, ajatus kavhikupillisesta on ainoa mikä pitää hereillä, tekemistä riittäisi yllinkyllin ja sitä rataa... Vaan eipä olekaan maanantai, vaikka onkin viikon ensimmäinen työpäivä. Olin nimittäin maanantaina ja tiistain koulussa. Mielenkiintoinen koulun alotus, etten sanoisi. Harvemmin sitä opettajat laulavat tervetulotoivotuksen ja toinen päivä ei kovin usein suju minigolfin ja taidemuseon merkeissä. Kivaa oli. Niin kivaa, että olisin paljon mielummin tänään koulussa kuin töissä. Luokallamme on yhdeksän oppilasta. Yksi jäi tuntemattomaksi, sillä hän on jossain reissun päällä. Loppujen seitsemän kanssa meillä eilinen päivä naurun ja suunnittelun parissa. Toivonpa, että luokkahenki pysyy yhtä mahtavana jatkossakin.

Viikonloppu oli täynnä puuhaa, alkaen perjantai aamun hyvin, hyvin aikaisesta heräämisestä pesemään Onnia, launtaina näyttelyn kautta, Amandan ja Onnin sunnuntaiseen seikkailuun, josta ei puuttunut murtautumisia, poliiseja ja ihmisjoukkoja. Kunhan kerkiä puran tapahtumat kirjaimiksi.

Vinku-Veikko ja Itku-Iita agilityssa

Eilen oli taasen harkkapäivä. Meidän oli tarkoitus mennä tiistaina Onnin kanssa näyttelyharkoihin, mutta simahdin ja harkat jäivät väliin. Koska Onnin harkat menivät mönkää ajattelin, että otan sen Amandan harkkoihin mukaan. Siellä olisi voinut olla koiraton tyttö, joka olisi voinut ohjata Onnia.

Harkoissa oli vain viisi koiraa tällä kertaa. Ohjasin sekä Amandaa, että Onnia, joten olin vähän väliä radalla juoksemassa. Ihan hyvä idea ottaa 1,5 litraa vettä mukaan sen tavallisen puolen litran sijaan. Aurinko ei porottanut, mutta oli silti turhan kuuma.

Amandan kanssa harkat sujuivat huonosti. Sen keskittymiskyky oli ihan poissa ja oli vaikeaa saada sitä hyppäämään aitojen yli. Radan keskellä oli yksi hyppy, jonka yli Amanda ei millään olisi halunnut mennä. En oikein tiedä mikä siinä tökkäsi, kaikki muu sujui ihan hyvin.

Ratapiirros : Kaksi keltaista hyppyä, punainen hyppy, sininen hyppy, sinisen ja vihreän välistä vihreälle hypylle, puomi, kepit, putkeen ykkös päästä, punainen hyppy, muuri
Punainen hyppy oli Amandan kiusana. Takuttiin kauan aikaa keltainen, keltainen, punaisen ohi, keltainen, keltainen, punaisen ali... Olisiko mennyt peräti kahdesti oikein. Sitten jatkettiin ihan ongelmitta, kunnes putkestä pitimennä punaisen yli. Siis piti mennä yli, ei ohi tai ali. Sitäkin sitten takuttiin, mutta se saatiin kuntoon loppujen lopuksi. Puomin alkukontaktit meni ensimmäisellä kerralla lentäen yli. Lopuille kerroilla se sujui, mutta siihen pitäisi kyllä keksiä jotain.

Onni taasen... Voi rakkaus, se oli mahtava! Kerta kaikkiaan upea. Miten se voikin olla noin uskomaton? Sillä oli intoa ja vauhtia. Yhden kerran se jäi nuuhkimaan jotain radalle. Ihan mun mokaa, en tajunnu palkata tarpeeksi usein. Rimat tipahteli muutaman kerran, mutta muuten kaikki sujui leikiten. Onnin ohjaaminen oli helppoa. Se meni sinne minne pitiki ja liikkui innostuneesti.

Onnin ohjaaminen on edellisillä kerroilla tuntunut aavistuksen raskaalta. Sitä on vaikeempi kääntää. Se on vähän niinkuin jyrä, joka etenee tasaista tahtia päättäväisesti eteenpäin. Amanda on siihen verrattuna sähikäinen. Eilen Onnin ohjaaminen tuntui paljon kevyemmältä. Tajusin ehkä sanoa seuraavan esteen aikaisemmin kuin mitä ennen. (Minulla on paha vika sanoa seuraavat liian myöhään.) Joka tapauksessa olen hyvin, hyvin tyytyväinen Onniin.

Kentän laidalla odottamisessa Onni sen sijaan on paljon parannettavaa. Se oli ihan mahdoton. Ja tietysti unohdin suihkupullon kotiin... Amanda oli aluksi fiksu, mutta Onni innosti sen pahoille teille. Odottaminen sujuu mahtavasti melkein missä vain, mutta kun mennään kentälle.. Siellä Onnin pitää vinkua ja vonkua. Siihenkin pitäisi keksiä jotain. Namien piilottaminen toimi jossain määrin Onnilla, Amandalle ei toiminut lainkaan. Amandalla toimii kyllä vesisuihku, joka Onnilla ei vaikuta mitenkään. Jaa'a pitääpä miettiä. Jotain asialle on kuitenkin tehtävä.

Onni treffasi illan päätteeksi suloisen nelikuisen kääpiösnautserin pennun. Oih.. Pentukuume vaan kasvaa.

Tuskien taival kotiin

Eilen tultiin bussilla Raahesta takaisin Vaasaan. Linja-autoasemalta lähdimme piipahtamaan työpaikallani. Aurinko porotti kuumasti ja neljän kilsan kävely sai minut ja koirat ihan läkähdyksiin. Koirat jäivät lepäilemään varjoon ja minä käväisin töissä ja täytin samalla vesipullot.

Parikymmen minuutin levon jälkeen suunnistimme kotia kohtia. Menimme toista reittiä kuin yleensä. Yritin valita mahdollisimman varjoisan reitin, ettei Onni ihan läkähdy. Kaarsimme vähän liian kaukaa ja päädyimme Prisman luo. Kävin hakemassa meille vähän evästä. Koirille luut ja minulle vähän purtavaa. Menimme varjoon lepäilemään. Onnille maistui vesi, mutta Amanda taisi vain tuhahtaa sille.

Jatkoimme matkaa Kotirannan kautta kohti kotia. Matkalla Onni kävi hurmaamassa pari ihmistä. Amanda kävi vain nuuhkaisemassa, mutta Onnihan jäi sinne pitkäksi aikaa silitettäväksi. Tallustimme kuumaa asvalttia pitkin kotiin. Jalat alkoivat tuntua vähän hassuilta. Kotona selvisi miksi jalat tuntuivat niin kummilta. Olin saanut kumpaakin jalkaan kaksi isoa rakkoa. Toiset kantapäähän ja toisen päkiään. Kotona ei enää kävelystä meinannut tulla mitään, kun ei tiennyt miten olisi jaloilla astunut ilman, että osuu rakkojen päälle.

Nyt on jalat laastaroitu, mutta kävely ei vieläkään maistu. Onneksi pyörä oli kunnossa ja ei tarvinnut tulla enää kävellen sitä seitsemää kilsaa töihin. Auh, auh, auh...

9 koiran treffit

Lauantaina lähdimme iltasella treffaamaan Peppi-glenniä. Niistä treffeistä tulikin vähän isompi tapaaminen ihan huomaamatta. Siellä oli hetkessä yhdeksän koiraa pihalla nuuhkimassa toisiaan. 2 glenniä Peppi ja Onni, 2 eurasieria Dona ja Tilta, 2 heeleriä Vikinä ja Tara, 1 samojedi Cata, 1 sekarotuinen Santte ja 1 länderi Amanda. Siellä sitten yhdeksän koiraa makoilivat, istuivat ja seisoskelivat pihalla, kun me emännät juorusimme. Oli todella mukavaa ja leppoista.

Amanda oli vähän pöhkö. Se punki ihan Pepin viereen, ja jossain vaiheessa alkoi nuuhkimaan ilmaa ja tajusi, ei tuo olekaan Onni. Me kohteliaasti nauroimme sille ihan kippurassa, kun se marssi loukkaantuneena Onnin viereen mulkoilemaan Peppiä. Amandan piti myös ehdottomasti lähes ryömiä Pepin omistajan syliin. Onneksi se ei tunkenut juopuneen miehen syliin. Onni sen sijaan kellahti heti selälleen miehen rapsutettavaksi ja Taran nuoli häneltä naaman märäksi.

Onni oli melkoinen jättiläinen Peppiin verrattuna. Glenniuroksen ja -nartun koko ero on kyllä aika iso. Ainakin näiden meidän tapaamien narttujen ja Onnin. Raisioon on ilmoitettu 11 glenniä ja siellä voikin vertailla vähän paremmin miten erinäköinen Onni oikein on.

Dona, Tilta ja Cata muodostivat oikein kauniin väri skaalan. Tilta on lähes musta, vain pienet ruskeat merkit, Dona kauniin punainen ja Cata puhtaanvalkoinen. Meillä olikin aikamoinen joukko eri värejä, kokoja, turkin laatuja, korvan muotoja ja koiran ikiä koolla. Ei yhtään ihme, että ohikulkevat ihmiset pysähtyivät katselemaan ja autot hidastivat vauhtia.

Treffien jälkeen lähdimme hirviaidan taakse hiekkakuopille lenkille. Siellä on ihana autotie, jota pitkin on hyvä kävellä. Mukana oli vain viisi koiraa, jotka painalsivat sitäkin innokkaammin. Amanda kirmaili ja juoksenteli ihan läkähtyäkseen. Hiekkakuoppaa ylös, alas ja ympäri. Ne riehuivat heikan keskellä Onnin kanssa niin, että hiekka vain pölisi. Lopulta niiden oli pakko rauhoittua, koska Onni sai hiekkaa niin paljon nenäänsä,e ttei kyennyt kuin aivastelemaan. Santte johti joukkoa ja Amandan piti juosta Santen ja meidän muiden välillä. Se varmaan kiersi kaikkein pisimmän lenkin, vaikka ei pikkuinen Tara kovin kauas jäänyt, sillä sen piti saada juosta Amandan mukana ja Vikinän mukana ja Onnin mukana ja vähän Santenkin mukana. Kun päästiin takaisin sisälle, oli lattia täynnä väsyneitä koiran raatoja. Tara ja Amanda jaksoivat riekkua yhdessä vasta seuraavana aamuna...

(Kuvia on kamerassa, laittelen niitä ehkä joskus..)