maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Pentu-unelmien alkuja

Viime perjantaina lähdettiin Kujeen kanssa kohti Hämeenlinnaa. Oli ihan kiva matkailla tytön kanssa kahden kesken. Osuttiin ruuhkajunaan, mutta onneksi saatiin hyvä paikka ja matka meni nopeasti eväshamppareita nautiskellen. Eipä tuo nyt kovin pitkä matka ollutkaan. Asemalta jatkettiin Kipan ja Kipan KePon kanssa Tottilaan eikä eksytty kuin kerran. Melkein ku ois ite yrittäny suunnistaa.

Totilla ja Kujeella synkkas taas heti ja leikit pistettiin pystyyn. Vähän oltiin aikaisessa, joten leikkimistä enempää ei perjantaina nähty. Koirilla oli silti hauskaa ja mikäs siinä ihmisilläkään oli hyvässä seurassa höpistessä. Lauantaina tultiin aamusella uudelleen visiitille ja silloin oli jo koirien meno aivan eri moinen. Ei siinä tainnut aivan tuntiakaan mennä niin niin kaksikko napsahti nätisti nalkkiin. Ja sitkeesti pysyivät puoli tuntia kiinni toisissaan. Alkoi Kujeella pikkuisen hymy hyytyä kun piti kaiken hauskuuden jälkeen vain odottaa, odottaa ja odottaa. Se on kovin malttamaton tuo pikkurouva.

Kuvia löytyy Kipan blogista ja kotisivuilta. Sekä enemmän tietoa yhdistelmästä sun muista jutuista. Katotaan jos saisin muutaman otoksen tännekin jossain vaiheessa laitettua.

sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2009

Karkkilakko ja kamerahaaveilua

Karkki maistuu tälle tytölle aivan liian hyvin. Olen yrittänyt aloittaa karkkilakkoja erinäisiä kertoja ja jopa muutaman kerran onnistunutkin siinä. Viime aikoina on karkin syöminen taas vähän riistäytynyt käsistä. Joten olisi varmaan syytä lakkoilla. Ihan totaalisesti en siitä pysty luopumaan mutta ostolakkoa pitää taas yrittää. Yritin jo kuukausi sitten olla ostamatta enää pussillista joka kerta kaupassa käydessäni, mutta eihän se pitänyt. Piti siis keksiä joku täky.

Digijärkkäristä olen haaveillut monta vuotta. Mulla on ihan hyvä pokkari, mutta se on saanut sen verran iskuja, että linssiin on jäänyt mustia täpliä jotka näkyy joka kuvassa. Olisi siis tarvetta uudelle kameralle.

Päätin siis että jos olen ostamatta karkkia niin säästyneillä rahoilla voin ostaa järkkärin. Mulla menee parhaillaan pussillinen karkkia päivässä eli sellaiset pari euroa ja jos olen ostamatta niin siitä tulisi kaksi euroa säästöä. Suurin ongelma taitaa olla siinä, että haluaisin kameran ihan just heti enkä malttaisi odottaa että kaksi euroisia olisi kasaantunut tilille tarpeeksi.

Viikon olen jo ollut ostamatta karkkia, muttei 14 eurolla vielä ihan järkkäriä osteta :D

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Kevätpäivät ja juoksut

Eilen oltiin tyttöjen kanssa länderi-yhdistyksen keväpäivillä. Oli mukava nähdä paljon ländereitä ja vanhoja tuttuja. Ihan uusiakin kasvoja näkyi ja koiria joita en aikaisemmin ole nähnyt. Amanda oli neitimäinen oma itsensä ja Kuje ilmaisi olemassa olonsa varsin äänekkäästi. Kujeen ja Toton olisi kovasti tehnyt mieli leikki pöydän alla ja aina kun hihnat antoivat myöden niin siellähän ne vähän temmelsi. Mukava nähdä että vanha tuttavuus on säilynyt vaikkei Totoa olla pitkään aikaan nähty.

Sanoin Kujeelle, että näyttelyn jälkeen saat juoksun aloittaa. Onneksi ei sunnuntaiaamuna silti aloittanut, että päästiin kevätpäiville. Kuje on oikein kuuliainen nuori nainen (ainakin halutessaan) ja kiltisti sitten aloitti tänä aamuna juoksunsa. On se ihana otus :) ja paljon taitavampi ajoittamaan kuin Ama. Nyt sitten jännäillään seuraavaksi astutusta.

Aman agikisojen purku ja muuta agipohdintaa

No jospa vihdoin ja viimeinen saisi kelattua Amandan viimeiset neljä kisaa... Muistaakseni johonkin kuittaisin niistä pari sanaa.

Tamskin kisat 22.2
"Meillä kisat meni ihan kivasti, koska Amanda pujotteli!! Ekalla radalla se pujotteli jopa ihan hyvin. Mä mokasin loppusuoran joten tuloksena vitonen (kielto muurilta) ja yliaikaa. Toka rata oli Mujusen. Siinäkin mokasin ohjauksessa kun hyydyin ja vedin yhden hypyn ohi ja Ama sit hyppäs sen väärään suuntaan. Mutta pujottelu meni oikein, vaikkakin hitaasti eli Aman tekemisiin olen oikein tyytyväinen. Jotenkin lohdullista, että mun ohjauksessa on hiottavaa, koska se on sellainen juttu mihin mulla on mahdollisuus vaikuttaa. Tarttee saada vaan lisää kisakokemusta sillä mulla oli taas hermot ihan pinnassa ja törttöilin sen vuoksi aika paljon ja himmailin ihan turhaan monessa kohtaa."

Ylökkin kisat 1.3
"Aman eka rata oli katastrooffi. Jotain niin järkyttävän kauheeta. Mä olin ekana lähdössä ja sain koiran silleen heti rataantutustumisen jälkeen vaan käteeni. Kumpikaan ei ehtiny rauhoittua yhtään ja koko meno oli karmeeta söhlinkiä. Kaksi niin pihalla olevaa tyyppiä ja molemmat menossa eri suuntiin. Järkkyä :/
Toisella radalla saatiin koottua ittemme ja se olikin ihan kiva. Kepeiltä tuli vaihteeksi vitonen, mutta päästiin ihanneajan rajoissa maaliin ja hyvällä fiiliksellä. Siihen oli hyvä lopettaa päivä."

Tamskin kisat antoi vähän toivoa pujottelun suhteen, mutta Ylökkin kisat palautti mut aika maan pinnalle. Meillä ois niin paljon opeteltavaa. Pujottelu ensimmäisenä. Toisekseen Amanda varastaa lähdössä. Se on jokaiseen tän vuoden kisaan lähtenyt varastaen. Tai korjataan ei jokaiseen, koska puolet kerroista ollaan lähdetty yhtä aikaa ja silloin se on lähtenyt luvalla. Koska me ollaan pääasiassa vaan kisattu, niin kontaktit alkaa pahasti kaivata hiomista. Olen pysyttänyt vain sen muutaman kerran niille. Oikea paikka ei ihan ole hallussa ja Amanda ei taatusti jäisi paikoilleen, vaikka pysähtyykin. Oma ohjaaminen on tönkköä, hidastelevaa ja ykkösluokkalaista.

Kesäkaudella ollaan treeneihin ilmoittauduttu, joten nyt alkaa treenaaminen. Jospa homma lähtisi toimimaan. Oma ohjaaminen kaipaa niin epätoivoisesti treeniä. Mulla on tasan yksi tapa ohjata eli valssi. Olisi syytä opetella muitakin keinoja liikkua radalla. Ihan vielä en ole edes hahmottanut mitä kaikkea pitäisi opetella, mutta lita on varmaan loputon. Vaan jahka esteet siirtyy kentälle, niin eiköhän siinä pikkuhiljaa ala selvenemään. Kesäkautta odotellessa....

sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

Tampereen näyttely

Mun oli tarkoitus kaivaa esiin kuvia ja kirjoittaa Aman agistarteista ja kertoilla ties mistä kuulumisista, mutta missään välissä ei muka ole tarpeeksi aikaa että ehtisi kirjoitella. Kyllä vielä onnistun ne raapustamaan...

Eilen käytiin tyttöjen kanssa näyttelyssä. Mulla oli molemmat otukset ilmoitettuna ja piti sitten saada toiselle handleri. Työkaveri lupas esittää Kujeen. Itseasiassa muistaakseni ois halunnu alunperin esittää Amandan, mutta totesin, että siitä ei taitais mitään tulla. Ama on sellainen herkkis, että ois vetäny herneet takuulla nenäänsä ollut ihan mahdoton.

Näyttelyssä oli kivasti ländereitä. 10 kappaletta oli ilmotettu ja yhdeksän oli päässy paikalle. Mä olin ennen kehää ihan hermoraunio. En tiedä miksi mun kisajännittäminen on pahentunu viime aikoina. Luulin saaneeni sen jo näyttelyiden suhteen kuriin, mutta ehkä vuoden tauko on tehny tehtävänsä.

Kuje oli yhtä aikaa Ennin kanssa kehässä. Siinä oli kaksi niin erilaista esiintymistä kun olla voi. Enni meni tosi upeasti. Se on saanu lisää itsevarmuutta. Liikkuu niin vaivattoman näköisesti ja seisoo kuin patsas. Kuje taas.. no... Kaikeksi onneksi Kujeella oli jonkinlainen haju siitä mitä kehässä pitää tehdä sillä handleri oli ihan hukassa. Mä en ole koskaan nauranut yhtä paljon näyttelykehän laidalla. Kuje tarjosi ensin seisomista, mutta kun siitä ei saanut palkkaa niin se istui oikein sievästi kuin tatti. Pöydälle se ois pitäny nostaa niin paljon aikaisemmin, sillä se ois osannu seistä siinä sievästi kunhan ois saanu aikaa vähän asetella itseään. Onneksi Kuje ei näyttänyt olevan moksiskaan tuomarin kopeloinnista. Pöydällä olo kun länderin kanssa tuppaa joskus länderin kanssa olemaan vähän vaikeeta.

Liikkeissä Kuje meni ympyrän oikein sievästi, mutta edestakaisin se ei halnnut ravat vaan päätyi tekemään laukkahyppyjä. Siinä vaiheessa käväisi mielessä, että saattaa tyttö jopa alkaa haukkumalla komentamaan handleria ohjaamaan kunnolla. Vaan kaikkein toivottominta oli seisottaminen. Sekä handlerilla, että Kujeella oli ihan oma kuva siitä mitä pitäisi tehdä ja niiden mielipiteet ei yhtään kohdannu. Kuje oli sitä mieltä, että tässä vaiheessa seisotaan tapittaen handlerin taskua ja handleri yritti vääntää Kujeen eteensä seisomaan. Mä nauroin ihan kipeenä.

Olihan se aikas show, mutta olen oikeasti tyytyväinen hommaan. Kuje oli kokoajan ihan rento, vaikka se ei tiennytkään suurimman osan aikaa mitä sen toivottiin tekevän. Sillä oli selkeästi muistissa, että mitä näyttelyissä tehdään. Se osasi ravata kauniista ja seistä nätisti. Se oli itsevarma äärimmäisen hämmentävässä tilanteessa, vieraan ihmisen ohjaamana. Amanda ei koskaan ois pystynyt moiseen. Mä oon niin tyytyväinen tuon mun pikkulikan luonteeseen.

Vaan näytti Kuje huononkin puolensa. Koko uros kehän ajan se maukui kehään. Siitä huolimatta, että siellä ei näkynyt minkäänlaista esteen estettä. Kujeella toi äänen käyttö on turhan monipuolista ja runsasta. Kuulemma siinä vaiheessa kun mä hyppäsin Aman kanssa kehään, niin Kuje meinas karjua ihan täysiä. Sama juttu esiintyy agiradan laidalla. Tän saa kyllä estetty sillä, että ottaa kevythäkin mukaan, sillä siellä Kuje on hiljaa ja rauhassa. Sillä on suuri palo tehdä ja näemmä tekemiseksi kelpaa jopa näyttelykehässä esiintyminen.

Mä hihittelin Kujeen esityksen ajan ja siitä oli sellainen hyöty, että unohdin hermota sitä, että menen seuraavaksi Aman kanssa. Pelkäsin etukäteen, että kuinkahan meillä mahtaa mennä. Ama on edellisen kerran ollut kehässä kaksi vuotta sitten. Lisäksi tuomari oli nainen ja meillä on ollut Aman kanssa ongelmia pöydällä just naistuomarien kanssa johtuen siitä eläinlääkäri-episodista aikoinaan. Vaan ihan hyvin meillä meni. Pöytä meni huomattavasti paremmin kuin uskalsin toivoa. Vähän ravatessa tuntui, että meinas mennä peitsaamisen puolelle ja seisottaessa Ama ei ois malttanu ihan pysyä paikoillaan.

Varsin hyvä päivä. Tytöt sai kivat arvostelut, kehässä oli oikeastaan ihan hauskaa ja Kuje oli mainio. Täytynee katsastaa, että jos lähtis taas uudestaan jossain vaiheessa Onni on pian veteraani-iässä, että sen kanssa vois käydä vähän kiertelemässä ja lisäksi tekis mieli lähteä Leelan kanssakin. Kujeen kanssa luulen, että kehät saa odotella syksyyn, mutta se pääsee taatusti uudestaan, sillä se selvästi pitää touhusta.

perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Kuje 2 vee

Niin se aika vierii ja ihan huomaamatta. Blogiakaan ei ole taas ehtinyt päivitellä, vaikka paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua. Lyhyesti tapahtumista: Onni on yhä Oulussa, me vietetään aikaa kolmen nartun laumassa, mutta tyttöjen kanssa se kolmas koira ei ole Leela, käytiin parissa agikisoissa, miniläppäri jumii ja toivon, että joskus jossain vaiheessa sieltä saisi edes kuvat pois.

Sitten kirjoituksen pääaiheeseen takaisin eli Kujeeseen. Synttäripäivä meni multa ihan ohi ja lahjankin (siistit nahkavaljaat) tyttö sai etukäteen. Vaan tuskinpa Kuiskis niin synttäreistä välittää, eipä niitä ole muidenkaan koirien kohdalla juuri juhlittu. Enemmän tuota näyttää kiinnostavan mun säärystimen kanssa leikkiminen. Joku nimetön persoona kun vihjaisi, että ihmisten parittomat sukat on leikkimistä varten ja Kuje fiksuna siirsi ajatuksen kaikkiin vähäänkään sukkia muistuttaviin juttuihin. No joo myönnettäköön, että olen mäkin sitä palkannut monta kertaa lapasilla, etten ihan syytön ole itsekään.

Kuje on ihanan kamala ja ruman kaunis. Se jakaa mielipiteitä. Siinä kun Amanda on lähes kaikkien mielestä kaunis ja hyväkäytöksinen, niin Kujeesta on vähän jokaisella erilainen ajatus. Aika paljon riippuu siitä mitä koirassa arvostaa. Kuje on mielettömän upea harrastuskoira, mutta se osaa olla kotioloissa aika raivostuttava. Se on pomppiva ja energinen. Siitä löytyy terävyyttä ja omapäisyyttä ja silti se osaa olla herkkis. Kuje ei ole perinteisellä länderitavalla lainkaan kaunis, mutta se on varsin suloisen näköinen ja turkki on ihan mielettömän vaivaton. Ja sillä on mun mielestä maailman kauneimmat silmät.

Minulle Kuje on kaikkea mitä olen toivonut ja niin paljon enemmän. Sillä on raivostuttavia tapoja, kuten haukkuminen. Kuitenkin olen varsin tyytyväinen siihen millainen tytöstä on kasvanut. Vielä se ei ole aikuinen eikä valmis, mutta kenties parissa vuodessa sille kasvaa aivot. Kuje on iloinen ja leikkisä otus. Se sietää laumaan liittyvät vieraat koirat. Ihmisiä se joko rakastaa suunnattoman paljon, mikä näkyy sähläämisenä ja päälle pomppimisena, tai sitten se pysyy kohteliaan varautuneena.

Kuje oppii helposti. Se on oikea pikku apina ja ottaa mallia toisilta koirilta. Niin hyvässä kuin pahassa. Se on helppo motivoida, sen kanssa on ilo leikkiä ja harrastaminen on nautinnollista. Me ollaan tehty ihan liian vähän, joten ihan vaan käytöstavoissakin olisi paljon hiomista. Kujeesta saisi varmasti koulutettua hyvinkäyttäytyvän, mutta tavallaan nautin siitä, että se on tuollainen luonnonlapsi. Ja elättelen toivoa, että se oppis käyttäytymään itsekseen fiksusti jossain vaiheessa.

Harrastusten saralla ei olla sen suuremmin edetty viime aikoina. Ilmoitin Kujeen pariin kisaan ja toisessa vaan käytiin. Oulun reissun jälkeen pikkuinen oli kipeä ja se oikeastaan vaan makas sisällä ja kävi lyhyillä remmilenkeillä tässä välissä. Viikonlopun kisoissa sillä oli kaksi starttia. Eka meni ihan kivasti. Mokasin itse vaihteeksi kepeillä ja sitten saatiin A:lta kielto kun Kuje ei tajunnut estettä. Ei mikään ihme kun ei me todellakaan olla treenattu ja A tuli vielä huonossa kulmassa. En tajunnut itse vekittää yhtään, joten taas saa ohjaaja tuijotella peiliin. Fiilis radalla oli upea ja kivaa oli eli tavoitteet tuli täytettyä.

Toisella radalla sitten meno oli vähän erilaista. Kuje oli aika kovilla kierroksilla ennen radalle lähtöä. Leikittiin lämppäriesteillä ja palkkasin Kujeen lapasilla leikkien. Ennen radalle menoa vedettiin syvään henkeä ja Kuje jäi ihan rauhassa istumaan ekan esteen taakse. Kun kutsuin sen niin siinä vaiheessa räjähti. Tyttö ampui ihan kierroksilla liikkeelle. Tein mokan ja vetäisin Kujeen kolmannen hypyn ohi. Neidistä oli ihan huutava vääryys, että en pysynyt matkassa ja ohjannut kunnolla, joten se alkoi haukkumaan. Onkin ensimmäinen kerta kun mulla lähtee koira radalla lapasesta. Ohjautui kyllä tosi nätisti hypyn ihan väärään suuntaan. Juuri niinkuin sen ohjasin. Ei mitään toivoakaan, että saisin koiran pysähtymään. Nii no joo paitsi haukkumaan mulle. Sain sen lähetettyä putkeen ja vetäistyä vähän henkeä. A meni nätisti ja vauhdikkaasti. Tultiin vähän vaikeammalle ohjauskohdalle ja vetäsin Kujeen välistä vaikka käskytin sanallisesti takaa. Taas mun viereen tuli haukkuva, pomppiva komentaja. Vedin henkeä ja otettiin hypyt uudestaan. Nyt molemmat tiesi mitä tehdä ja Kuje meni tosi nätisti. Pujottelu meni kerta kaikkiaan upeasti. Varmasti paras pujottelu mun koirilta ikinä.

Ennen keinua Kuje muisti kaartaa kattomaan missä päin meidän kuvaaja on. Siitä oli hyötyä, sillä sain Kujeen pysähtymään keinulle. Vähän liian ylös se jäi, mutta kerrankin ei tehty lentokeinua. Edellisellä radalla se oli vähän lentävä, vaikka ei virhettä tullukaan. Sen jälkeen rata lähtikin käytiin ja voi elämä kun oli nautinnollista. Ohjauksellisesti helppoa ja koira tykittää. Tunnelma ja into oli koko radan ajan huipussaan, mutta kun viimein saatiin selvyys siitä minne on tarkotus mennä niin napsahti. Mä leijuin radan jälkeen ihan pilvissä. Siis niin mieletön fiilis. Kuje vaan on niin suuremmoinen. Siinä radan lopussa oli makua siitä millaista meno voisi olla kunhan ensin treenattaisiin, että saisin ohjattua Kujetta oikein. Tää oli todennäköisesti viimeinen startti ennen juoksua ja mielettömän hyvään fiilikseen jäätiin. Molemmilla oli sellainen olo, että vielä pitää päästä radalle.

Kuje vaan on niin upea. Mulla on ajoittain vähän huono omatunto siitä, että mulle on annettu tuollainen kultakimpale. Varmasti joku parempi ohjaaja voisi saada siitä paljon enemmän irti. Me ollaan loppujen lopuksi tehty aika vähän agilityn eteen. Osaksi siitä syystä, että mulla olla sattui vähän huonot ajat viime vuodella ja osaksi siitä syystä etten halua päästä liikaa agin makuun Kujeen kanssa ennen pentuja. Sikäli mikäli kaikki menee putkeen ja pentusuunnitelmat nyt toteutuu niin ajoitus osuu mun kannalta täysin nappiin. Me ollaan kerätty vähän makua kisoista, intoa ja motivaatiota on. Tauko tähän väliin sopii, ja sen jälkeen voidaan aloittaa suunnitelmallisempi treenaaminen. Mä ehdin tässä välissä opetella Amandan kanssa lisää ohjaamista. Kuje ohjautuu helposti, mutta toisaalta lukee mua aika hyvin. Lisäksi kun sillä lähtee kierrokset nouseen niin se ei anna ohjausmokia samalla lailla anteeksi kuin Ama. Nyt onkin hyvä Amandan kanssa opetella paremmaksi ohjaajaksi ja hyödyntää sitä sitten Kujeen kanssa.

Kaksi vuotta takana, toivottavasti monen monta vielä edessä. Suunnitelmia ja unelmia ainakin piisaa. Ruiskukukkanen on mun unelmien täyttymys jo nyt. Suuret kiitokset kasvattajalle tästä mielettömän hienosta otuksesta!