torstaina, lokakuuta 29, 2009

Syysmasennusta

Amandan synttärit oli ja meni. Muistin ne niin hyvin, että onnittelin neitoa oikeana päivänä (22.10) ja annoin pusun nenään. Meillä ei synttäreitä kauheammin juhlita. Yleensä muistankin ne vasta kun ovat jo aikaa sitten menneet. Uskomatonta ajatella, että Amakin on jo 5-vuotias. Minne kummaan kaikki aika menee?

Arjessa aika ainakin katoaa ihan jonnekin hukkaan. Töissä aika kiitää turhautumisen, kiireen ja yleisen ärsytyksen alle. Kotosalla taas pyöriskelen laiskuuden, väsymyksen ja innottomuuden kanssa. Kaiken tän keskellä koirat on sellainen pelastava oljenkorsi, ettei parempaa mistään maailmasta löydy. Tällä viikollakin ollaan vaan kävelty metsässä, mutta ne pari tuntia antaa niin paljon voimia, että jaksaa laahustaa läpi loppupäivän. Liekkö jonkinlaista syysmasennusta vai ihan pelkkää työstressiä. Kaipa se joulua kohti alkaa helpottaa.

Jahka saan kiskottua itseni taas iloisemmalle mielelle, voisi alkaa vähän asetella tavoitteita agilityn suhteen ja tehdä treenisuunnitelmia siitä miten niihin pääsisi. Todennäköisesti Aman suhteen mennään pitkään sillä, että ohjaajan pään pitää kisoissa kasvaa, niin että voi alkaa keskittyä itse tekemiseen eikä vaan paniikin hallintaan. Kujeelle vois alkaa tekemään tarkempaa suunnitelmaa. Se on nyt vaan roikkunut mukana. Treenaamattomuus paistaa kisoissa kauas ja radat on ollu kokeilua ja ohjaamisen hakemista.

keskiviikkona, lokakuuta 28, 2009

Narttujen kesken

Narttujengi
Eikös oo hieno potretti? Ama, Kuje, Pila ja Ire

Kujeella ja Amalla alkaa olla juoksut tärppien kohdalla ja meno on tytöillä sen mukaista. On se kiva kun molemmilla on vielä haisu siitä mitä kuulisi tapahtua. Niinpä kumpikin on tarjoamassa toiselle peppuaan ja kääntelee vimmatusti häntää sivulle. Hetken aikaa pyörittyään jäävät tuijottamaan toisiaan "miksi sä et jo toimi!!". Edellisten juoksujen aikaan ne olivat aina astumassa toisiaan, mutta nyt se on jääny pois. No eipä tätä montaa päivää kestäne. Ja saattanee jäädää Aman viimeisiksi juoksuiksi.

sunnuntaina, lokakuuta 18, 2009

perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Piu, pau, pelistä pois

Kuje meni sitten torstaina aloittamaan juoksut. Se niistä viikonlopun kisoista Kuiskiksen osalta. Lähdettiin siitä huolimatta Ouluun, sillä Amalle oli ilmotettuna neljä starttia ja pikkusisko juhli synttäreitä.

Aman startit oli jaettu niin, että V:lle oli ekana mentävä hyppäri ja mulle loput. Aika paljon jännitin, että mahtaneeko Ama pysyä V:llä käsissä. Se oli lähdössä kauhean epävarman näköinen. Kaksikko lähti yhtä aikaa ja voi ihme, Ama pysyi mukana. Pientä sählinkiähän siellä oli ja lopulta putken väärä pää veti Aman sisään, mutta maaliin asti tultiin ja koira pysyi kuin pysyikin käsissä. Jee! Kysyin haluaako V kokeilla lauantain toisenkin startin. Toinen meni vielä paremmin. Ama oli kuulolla ja kesti jopa ohjausvirheitä ja korjailuja. Hyllyhän siitäkin radasta tuli, mutta hyvä sellainen.

Sunnuntaina tarkasteltiin Aman takapäätä moneen otteeseen, mutta ei vuotanut, joten lähdettiin kisapaikalle. Ennen starttia syynäsin vielä takamuksen. Ei vuotanut verta. Olin elähdössä ekana. Paikka josta en pidä yhtään. Jalonen oli tehnyt kivan oloisen radan, mutta en ihan ollut varma miten lopun ohjaan. Aika hermostuneena lähdin, mutta alun hyvä meno rauhoitti. Päästiin viimeiseen putkeen suurin piirtein kuten olin suunnitellutkin. Sen jälkeen sain Aman oikealle hypylle. Kolmanneksi viimeisellä esteellä loppui luotto koiraan ja kiersin esteen eri puolelta kuin mistä alunperin ajattelin. Onneksi Ama oli sen verran epävarmana, ettei singonnut minnekään ja saatiin loput kaksi estettä puhtaasti läpi. Maaliin iloisin mielin ja kävelemään. Meno tuntui sen verran hitaalta, että olin varma että saatiin yliaikaa.

Oli aika yllätys kuulla, että ehdittiin ihanneaikaan ja oltiin ainoa tuloksen saanut koirakko. Sitä ällistellessä syynättiin Aman peräpää varmuuden vuoksi uudelleen. Jep, jep, nyt jäi paperiin pieni tahra. Ei muuta kuin tuomarin puheille ja ilmoittamaan, että kisat oli sitten tässä. Ei siis kokeiltu ekaa kolmosten kisaa. Suunnittelin kisaavani viisi starttia viikonlopun aikana ja pääsin radalle vain kerran. Enpä olisi muuten uskonut, että vain yhdellä startilla saadaan viimeinen nolla. Mun hermot kun yleensä vaatii sen muutaman kisan, että pysyn koko radan kasassa.

Pirpanainen sai olla mukana kisapaikalla katsaelemassa menoa. Olipa jännää, ihmisiä, koiria, hevosia ja ihanaa hevosenkakkaa. On se mainio vekara ja hienosti kulki mukana.

Nyt on tän vuoden tavoitteet Aman osalta täytetty. En ois uskonut että näin nopeasti noustaan kolmosiin. Mulla kun kesä meni ihan hermoillessa kakkosten kisoissa. Saapa nähdä koska uskallan seuraaviin kisoihin ilmottautua. Menee taatusti taas aikaa, että pystyn radalla ajatelmaan muuta kuin, että on niin vaikeeta ja etten osaa. Mutta ensin keskitytään treenaamaan. Paljon ois kehitettävää. Ens vuodelle tavoitteet voidaan laittaa sit Kujeelle. Aman kanssa voidaan nyt keskittyä taas ensin mun pään kehittämiseen ja miettiä sit myöhemmin enemmän.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Pilan kuulumiset

Pikkutyttö kuvattiin torstaina ja tällä kertaa röntgenkuvat oli paljon lohduttavammat kuin ekalla kerralla. Niska on lähtenyt luutumaan oikein. Tuki otettiin pois ja Pila sai luvan aloitella varovasti paluun arkeen. Riehumiset on vielä parisen viikkoa pannassa. Vaan miten kummassa energisen pennun pystyy pitämään riehumatta ja vielä vaikeampaa -länderin pompimatta. Siinäpä haastetta.

Kolmen, neljän kuukauden päästä Pilan niskan voi vielä kuvata niin näkee, että onko se luutunut täysin kuntoon. Parasta oli, että eläinlääkärin mukaan onnettomuus ei tule haittaamaan harrastusta tai jalostusta.

sunnuntaina, lokakuuta 04, 2009

Kisoissa

Ollaan matkalla kisoista kotiin. Ja kyllä väsyttää. Pila ja Ire on V:n vanhemmilla hoidossa. Tarkoitus oli alunperin ottaa ne mukaan haisteleen kisafiiliksiä, mutta eihän se niskarikkoinen voi autossa matkalla. Startteja kertyi viikonlopulta muutama, mutta eipä ollut kehuttavia tuloksia.

Piipahdettiin myös Kipalassa ja Kuje sai vähän leoterapiaa. Siellä oli 1-vuotiskekkerit ja monta pikkumurua ehti paikalle ennenkuin me suunnattiin uudestaan kisapaikalle. Kujehan Kipalassa säikähti leonperkeleitä viimeksi niin, että oli tiputtaa kaikki karvansa. Nyt se ei saanu sydänkohtausta, vaikka ainoaksi mukavaksi leoksi hyväksyttiin pikkuinen Herkules-pentu. Muille piti heti sanoa jos vähänkään pitempään kehtasivat nuuhkia. Vaan aikas mutkattomasti se silti siellä isojen jaloissa sompaili.

Jos jotain hyvää haetaan niin meillä oli Aman kanssa viimeisessä startissa onnistuneet kepit. Mä olin ihan pihalla molemmat radat ja ohjaus oli sekopäistä. Ama ei yhtään tienny mitä ois pitäny tehdä. Mun hermorakenne vaan ei riitä. Siinä vaiheessa kun tulee eka virhe niin pakka hajoo ihan totaalisesti. Parasta viikonlopussa oli tietty nähdä muitakin läntsyjä. :D Se on aina niin kivaa. Kiitokset vaan kaikille seurasta!

Kattellaan nyt torstaina mitä eläinlääkäri sanoo Pilan niskasta ja mietitään sit jatkoo. Mieli tekis Ouluun, mutta kattotaan. Kaippa noi tyttöset aloittaa juoksutkin piakkoin. Kuje on kadottanu vähäisetkin karvansa ja tais sillä aivotkin tippua jossain mutkassa.

perjantaina, lokakuuta 02, 2009

Pilalta murtui niska

Tässä on nyt muutama päivä verran ihmetelty paketoitua pentua. Keskiviikkona mentiin eläinlääkäriin, kun Pila aamulla ilmoitti olevansa kipeä. Illalla se oli ihan kunnossa ja riekkui normaalisti. Aamulla oli kovin surkean näköinen ipana ja vingahteli välillä. Aluksi epäilys oli maha kipu, sitten suusta löytyi katkennut hammas. Eläinlääkärissä kipu paikallistettiin niskaan, joka sitten kuvattiin moneen otteeseen. Sieltä löytyi pientä epäilystä hiusmurtumasta. Pilalle laitettiin kaulan ympärille vaahtomuovipaketti pitämään niska oikeassa asennossa.

Nyt tyttö syö kipulääkkeitä ja on häkkilevossa viikon. Sitten kuvataan niska uudelleen. Ja samalla poistetaan katkennut hammas. Pilan mielestä häkissä olo alkaa jo olla aika turhauttavaa. Voi pientä reppanaa, toivottavasti selvittäisiin näin helpolla. Ensi viikolla tuo selvinnee.