keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Ohjatut treenit: valssin hiontaa

Minnan treeneissä oli kiva rata, jossa piti tehdä ennakoivia valsseja ja jaakotuksia. Just se mitä en osaa. Joten hinkattiin. Ei tullut valmista, mutta tietääpä mitä treenata. Miten vaikea onkaan ohjata ponnistuspaikkaa kohti ja vielä sen jälkeenkin pitää ohjaus tiiviinä. Amandan hidastusmatka on tosi pitkä. Pitäisi kaikkien koirien kanssa treenata, että missä vaiheessa jokainen tarvitsi tiedon pystyäkseen vielä kokoamaan itsensä käännökseen.

Jaakotuksessa pitäisi myös muistaa lähteä ajoissa liikkeelle. Sannan treeneissä tehtiin samaa rataa ja oli vaikeeta Pilankin kanssa. Oudosti jaakotuksen Pila pari kertaa kielsi, kun lähdin liian aikaisin, mutta ennakoivassa valssissa se taas meni pitkälle. Vaikeeta. Pitää varmaan videoida pari treeniä, että tiedän mitä oikein teen erilailla.

Amsin kanssa mokasin kepit useaan kertaan. Argh! Juuri se mitä en saa tehdä. Ihana Ama pujotteli silti vauhdilla ja hyvin. Muutenkin se sai kehuja hyvästä vauhdista. Mä yritin hillitä käteni ja ohjata putketkin matalalla keilaten. Yksi hyvä jaakotus tehtiin pituudelle.

Pilan kanssa yritin muistaa hallinnan. Sen kanssa viskileikkaus hypylle keppien jälkeen oli vaikea. Jos sen tekee väärin, tippuu rima. Samaa hiottiin lauantaina Teemun treeneissä, joten tiesin miten se pitää ohjata, silti ohjaaminen ei mennyt aina oikein. Ajatuksia antavat treenit. Haluaisin päästä uudelleen hiomaan valssia. BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

tiistaina, syyskuuta 27, 2011

Pihatreenit: Kauden aloitus

Kas niin Kujeelle kontaktit kuntoon -projekti starttasi eilen. Joskin olisi voinut alkaa hienomminkin. Eilen saatiin lähinnä katsottua lähtökohdat. Pallolla innostaen Kujeen kierrokset nousee aika hyvin samalle tasolle kuin mitä ne on kisoissa. Ja ei ajatustakaan pysähtyä. Siinä vaiheessa kun Kuje pystyy pysähtymään vaikka pallo lentää nenän edestä, se ehkä on taas valmis kisaamaan. Nyt se ei vielä malta pysähtyä edes silloin kun pallo laitetaan nätisti ja rauhallisesti maahan. Mutta pahin juttu oli mun pari kertaa mokaama vapautus. Argh! "Jes!" ei ole uusi vapautuskäsky. Huoh! Risuja ohjaajalle. Ensi kerralla harjoitellaan oikeaa vapautuskäskyä matalassa vireessä.

Tapa ja Frida treenasivat nekin oman viisi minuuttisensa, joka oli lähinnä lelulla leikkimistä, pari putkeen menoa ja Fridalla siivekkeen kiertoa. Frida meni suoraan putkeen pallon perässä. Tapa meni putkeen ihan vaan muuten vaankin ja juoksenteli aina lelun saatuaan myös pari kertaa edestakaisin putkea, sen jälkeen se kiikutti lelun metsän puolelle piiloon. Frida oli fiksu ja toi lelun takaisin leikittäväksi, sen vuoksi sen kanssa ehdittiinkin tekemään siivekkeen kiertoa kun aika ei mennyt lelun etsimiseen pusikosta.

Ama ja Pila saivat kadehtien katsoa aidan takaa. Voi sitä epätoivon määrää. Naapurit taatusti tietävät, että koska treenataan pihassa kun itku ja valitus käy aidan takaa. Ama tyytyi nojaamaan aitaan ja itkemään surkeana, mutta Pila juoksi aidan reunaa, hyppi ylös-alas ja huusi. No tänään ois ohjatut treenit illalla.

Seuraavalla kerralla pitää keskittyä treeniin paremmin. En ollut tyytyväinen omaan panokseeni. "Mestarillista treenaamista" ei vielä luonnistunut.

viisikko BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

maanantaina, syyskuuta 26, 2011

Lisää viikonlopusta

Viikonloppu oli ihan mieletön. Sääkin suosi meitä siinä mielessä, ettei satanut. Lauantaina oli tosin aika viileä tuuli. Mua ahdisti koko viikon ilmottautuneiden vähäinen määrä. Meillähän lopulta oli tosi paljon ulkopuolisia koulutuksessa kun ei seuran omalta puolelta tulleet paikat täyteen. Vähän sellainen olo oli, etten enää koskaan, ikinä halua olla järjestämässä mitään.

Viikonloppu itsessään meni niin loistavissa tunnelmissa, ettei enää voi olla kuin tyytyväinen. Amalla oli lauantaina valmennusryhmän treeni ja lisäksi meillä oli Niinun kanssa toimintasuunnitelma keskustelu. Pila oli iltapäivällä Teemun treeneissä. Päivä alkoi teorialuennolla, jossa kyllä moni juttu kolahti ja kovaa. Silti oli todella vaikea saada omaa asennetta kohdalleen ja aika pitkälti molemmissa koulutuksissa keskityttiin mun asenteeseen ja tekemiseen. Tän vuoden valmennus teemaksi tulikin mun kohdalla rauhallinen ja varma ohjaus. Itseasiassa olin sunnuntaina mielestäni paremmin oikeassa vireessä.

Aman kepit oli molempina päivinä hyvät ja Teemun treenissä sunnuntaina tein kahdesti onnistuneen takana leikkauksen kepeille. Niinulta tuli hyviä, uusia ideoita keppien suhteen ja mulle tuli sellainen olo, ettei niiden kanssa kannata vielä luovuttaa.

Tän vuoden kolmantena asiana asenteen ja keppien lisäksi on käsien hallinta. Huitominen kuriin. Ei mikään ihan helppo projekti, mutta jo kolmessa treenissä näkyi mikä ero koirissa on kun ohjaan oikein enkä vaan huiski. Tiedossahan se on ollut, mutta on siihen puuttuminen on vaikeeta. Silti tavoitteena on että ensi keväänä ei kädet osoittaisi kohti voimalinjoja vaan suoritettavia esteitä.

Pilasta tuli kommentti, että erittäin lupaava koira, mutta ois syytä vähän hallitakin sitä. Aijaa... Mun pikkuprinsessako tarttis rajojakin. Teemun koulutus sopi niin hyvin meille. Mä haluaisin erityisesti Pilan kanssa uudestaan. Pilallakin alkaa keppiprojekti, joskin ihan erilainen kuin Amalla.

Talven treenipaikat tuli jakoon ja ilmoitin sinne vaatimattomasti 3 koiraa. (Ama, Kuje, Pila) Viikonlopun jäljiltä mulle tuli niin paljon ideoita Kujeenkin suhteen. Lisäksi koska me kaapattiin Frida meille hetkeksi hoitoon, mulla ois viisi testikania. Ja suuret suunnitelmat :D

hakissa
BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2011

Valmennuskauden alku

Valmennuskausi alkoi loistavissa tunnelmissa :) Ihan mielettömän hyvä fiilis jäi sekä Niinun, että Teemun treeneistä. Paljon ajatuksia ja tonneittain treeni-intoa.

ama BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

perjantaina, syyskuuta 23, 2011

Kiireitä

Päivitys tiheys ei nyt ole blogissa kovin hyvä. Osansa tekee varmaan kiireet. On nyt muutaman viikon ollut kalenteri turhankin täynnä. Suurin osa kiireistä liittyy tavalla tai toisella koiriin. Esim. autokoulu ;)

Koirien kanssa on treenattu. Oon nyt muutamaan kertaan ohjannu Kujettakin ja ai, että se on makee. Vaan kontaktit on karmeat. Mun tekis mieli ottaa talven projektiksi opettaa Kuje oikeasti pysähtymään puomille ja juokseen A:n kunnolla, mutta kun olisi muitakin projekteja. Ama on ilmoitettu Takkujen valmennusryhmään. Pallottelin, että otanko Aman vai Pilan, mutta päädyin sit Amaan, koska Pilalle saattaa ens vuonna ehkä tulla pentue. Se on vielä iso ehkä ja riippuu monesta jutusta, mutta ajattelin, että satsaan nyt sit ennemmin Amaan vielä tän kauden. (Pilahan on siis Kipalta sijoituksessa.)

Piu on käynyt Huittisen Annen kerran kuussa-kurssilla, joten onhan sillä jo omaa speciaalikoulutusta tän vuoden loppuun. Toinenkin kerta meni hyvin. Pila on kuulemma oikein lupaava, mutta. Se mutta osuus taitaa olla a) keskeneräisyys b) ohjaaja. Paljon ois kaikkee hiomista. Mulla vaan tää opettelu vie aikaa. Vaan eihän meillä oo kiire. Ja ajattelin, että voisi keväällä vielä jatkaa samaa kurssia.

Kotona ei olla suuremmin nyt puuhattu. Kontaktiprojekti meillä on sen verran edennyt, että ramppiportista ei yksikään koira saa tulla pysähtymättä kontaktille. Me ollaan väännetty asian kanssa peistä. Pila pysähtyy, mutta muut... Joskus menee ihan hyvin, mutta ihan aina en oo vaan jaksanu vääntää ja mennään sit vaan toisesta portista.

Tiistaina Pila ja Kuje oli hyviä, mutta Tapa meinas vaan juosta ja Amanda paineistui liikaa. Toisaalta myöhemmin Tapa itse tarjos 2on2off-asentoa rampilla. Sitten keskiviikkona Tapa oli hyvä, mutta Pila juoksi läpi. Torstaina taisi Kuje ja Tapa juosta läpi. Ja tänään ei yksikään ollu hyvä. Tai Ama ois ollu muuten, mutta se oli niin paineistunu, että vaan tutisi ja hymyili. Sen sijaan kaikki pysyi kontaktin jälkeen hyvin penkillä odottelemassa että kaikki uhrit on tulleet rampin alas. Että jos kisoissa ois pöytä, niin se varmaan sujuis :)

Tällä hetkellä ollaan vähän välitilassa. Vielä ei oo talvikaudelle oikein kunnon suunnitelmaa. Pitäisi istua alas ja vähän laittaa suunnitelmia paperille, niin pääsis paremmin taas treenirytmiin. Amalle tein jonkinlaisen treenisuunnitelma alun, koska mun pitäisi huomenna käydä se Niinun kanssa läpi kun valmennuskausi starttaa. Viikonloppu Niinun ja Teemun koulutusta. Jei! Ja ajattelin että myös muut saisi oman osansa. Kesä ois ohi ja uusi treenikausi alkaa.

pulla

BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

tiistaina, syyskuuta 13, 2011

Pihatreenit: treeninpoikasia

Edellisviikon sunnuntaina ennen kisoihin lähtöä Pila ja Tapa pääsivät pihatreeneihin, koska ne eivät saaneet kisata. Pilan kanssa yritettiin ottaa kepeillä sivuetäisyyttä. Toimi kun mulla oli edessä tyhjä kuppi, mutta ilman sitä Pila jäi arpomaan mihin kepit oikein loppuu. Johtui ehkä siitä, että mentiin kohti tyhjyyttä.

Tapsu harjoitteli kontaktinpaikkaa, putkea ja leikkimistä. Iltaviikon maanantaina jatkettiin aamusta niin, että kaikki treenasi kontaktin alasmenon ja Tapa sai lisäksi harjoitella lisää leikkimistä ja putkeen menoa. Kontaktia se ei tajua, mutta leikkiminen meni kivasti ja mentiin putkea oikein mutkallakin. Vaan olipa kaikilla muillakin aika maanantaikontaktit. Jopa Pila meni pari kertaa sen läpi suoraa lelulle.

Viikolla kerran otettiin aamusta pihatreenit. Isoilla oli ratapätkä, jossa pimee putkensuu, sivuirtoamista renkaalle ja kepit kohti tyhjyyttä. Kuje oli pätevä ja hieno, Ama valui ja Pila tiputteli rimoja kun käskytin riman päällä. Argh! Myös liikenykäsyllä sain ekan riman alas. Ei kiva. Tapsun kanssa leikittiin leluilla yritettiin miettiä mikä este on putki ja kontaktinpaikan suhteen se oli superpro ja osas miten päin vaan.

Tässä keittiön ikkunasta otettu kuva mun virittämästä aidasta mitä Tapa tutkailee. Melko huomaamaton.
takapiha

Sunnuntaina Amalla ja Kujeella 3 starttia Nokialla. Tuloksilla ei juhlittu, mutta yllättävän kivat radat oli Marjo Heinolla. Aman kepit viimeisellä radalla oli masentavat. Meidän kompastuskivi kisoissa oli putkilla takanaleikkaaminen. En osannu olettaa sen olevan Amalle vaikea juttu. Vaan tietääpä treenata...

Maanantain sadepäivän iloksi kokeiltiin kontaktitreeniä sisällä. Kuje, joka V:n kanssa kisoissa törkeästi loikki kontaktit, oli mahtava, teki kaiken oikein, hienosti ja hyvin. Pila oli pihalla kun lumiukko. Kääntyi aina sinne missä ite olin, vaikka edessä oli palkkakuppi. Ja juoksi läpikin. Niin muuten juoksi Amakin... Huoh! No nää kaksi sentään meni kontaktin alas, Tapa jäi vaan istumaan ja siinä olla tuijotti. No ei se vissiin aina voi osata. Ja kyllähän se lopulta tuli alaskin ;) BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

lauantaina, syyskuuta 03, 2011

Piha valmistui

Äiti kaipasi päivityksiä ;)

Salaojat on täytetty soralla. Agikenttä on peitetty hiekalla.
agikentta

Pihan ympärille on rakennettu aita. Tarkoitan nyt sitä ei-kentän puolta missä koirat saa vapaasti peuhata. Mies teki ihan superhienot aidat porteineen. Mä vedin paikoilleen vain sen ruman osuuden aidasta.
portti

Rakas ramppi on takaisin omalla paikallaan.
kontakti

Pikkaisen testattiin Pilan kanssa keppejä uudella kentällä. Kivaa oli. Nyt on aikas väsynyt, mutta hyvin tyytyväinen olo. :D