Ettei jäisi Elmeristä vallan huono kuva, niin onhan se täällä tehnyt muutakin kuin tuhojaan. Itseasiassa se on ollut kovastikin kiltti ja totellut hyvin aina kun itse olen paikalla.
Elmeri kuvittelee olevansa länderi. Sinänsä se on vähän huono juttu kun poika ei millään hahmota kokoaan, mutta kyllä pistää naurattamaankin välillä. Elmeri yrittää leikkiä ulkona länderien riekkujahtausleikkiä. Kaikki vaan väistävät sitä kun se jyristää kohti ja komentavat sitten lopettamaan. Toisaalta niillä on ihan omat poikien huvit Onnin kanssa, että leikkiä piisaa. Ihan hyvä, että tytöt pitää Empun juoksuleikit kurissa, ettei satu mitään vahinkoja.
Läntsyt kiipeilevät sylissäni kun istun koneen ääressä. Myös Elmeri kiipeää syliini, tai ainakin yrittää. Se on niin mainio kivutessaan vaivalla syliin, jossa ei todellakaan mahdu oikein olemaan ja niin ylpeän näköinen kun on siihen päässyt. Eilen se istui pitkän aikaa selkäni takana ja olin itse tipahtaa tuolilta. Se oli niin suloinen lepuuttaessaan päätään olkaani, etten raaskinut komentaa alas.
Öisin koko konkkaronkka hyppää viereeni nukkumaan ja Elmeri laskee päänsä jalkojeni päälle. Sellainen se on, iso musta wannabe-pomppujalka.
lauantaina, kesäkuuta 28, 2008
perjantaina, kesäkuuta 27, 2008
Tehotreenejä ja kisapaniikkia
Torstaina oli ohjattua treeniä ja otin Onnin sijaan mukaan Kujeen. Tyttönen pääsi oikein isojen koirien treeniin. Vähän mietin, että kuinka mahtanee käydä. Meillä oli kuitenkin siinä mielessä kiva rata, ettei ollut keinua ja kepitkin saattoi jättää väliin. Pelkkiä putkea ja hyppyä. Puomi otettiin erikseen sillä ei ehditty tehdä kuin yksi ratapätkä.
Ratapiirros. Otin ensin Aman, joka oli ihan pöllö. Se vaan hyppi ja sähelsi. Yritti varastaa lähdössäkin. Oma ohjaamiseni oli ihan tönkköä. Lisäksi ohjasin kuten Onnia eli kumartelin ja yritin kiskoa tyttöä kahdella kädellä. Aika huonoa menoa. Ohjausvalinnat ei muutenkaan mennyt kauhean putkeen. Paljon valsseja, tösähtelevää, hidasta menoa. Ama ei irronnut yhtään minnekään. Pelkäsin hämäysputkea, joten tein valssin niin, että pääsin hypyn ja putken väliin ja hyppäytin esteen takaa.
Kulkulinjat Tähän on piirretty kulkureitit. Epäilin Aman menevän putkeen jos jään hypyn toiselle puolelle, mutta se toimi näinkin. Saimme hiottu radasta ihan kivan, mutta vähän se silti jäi takkuiseksi. Toimi, mutta ei ollut lähelläkään täydellistä.
Kujeen kanssa yritin heti samaa kuin Amandan kanssa loppupeleissä ja se syöksyi putkeen. No se saatiin viilattua lopulta niin, että suunta tuli oikeaksi. Kuje oli upea. Paljon parempi kuin Amanda. Sillä oli intoa ja asennetta. Ei otettu montaa toistoa. Jäin kyl miettimään, että jos sittenkin vaihtais ykköskoiraksi Kujeen. No ehkei sittenkään.
Tänään otin koko porukan matkaan ja lähdettiin treeneihin kävellen. Oltiin varmaan aika näky ku talsin neljän koiran kanssa iso reppu selässäni kohti Hervantaa. Tällä kertaa mulla oli treeniseuraa ja koottiin J:n kanssa rata.
Ratapiirros. Otin radat vain läntsyjen kanssa, sillä Onni oli kävelystä aika poikki. Taas ensin oli vuorossa Amanda. Meno oli kuulemma ihan kivaa kakkosiin, muttei todellakaan kolmosten tasoa. Mä olin niin tyytyväinen maininnasta, että oltais kakkosentasoa, vaikka se ei varmaan ollutkaan pointti. :D Siispä tein käskyn mukaan ja juoksin sekä ohjasin. Jopas saatiin Amaankin vauhtia ja meille jäi molemmille sellainen "vuhuu me osataan sittenkin" -fiilis. Viilattiin tokaa hyppyä joka meni koko ajan pitkäksi. Jossain vaiheessa kaksi hernettä aivoissani kohtasivat ja keksin kokeilla oululaistyyliä. Eli vedin Aman vasemmalla kädellä hypyn yli selkä hyppy suuntaan päin.
Tässä on kuva liikkeestä. En tiedä sen oikeaa nimeä, mutta äärimmäisen kätevä. Kai mun aivoihin jotain tarttuu kun oikein yrittää. Tosin tätä kohtaaki toistettiin aika kauan ennenkuin tajusin vaihtaa kättä ja tehdä noin. Mutta se toimii. Kiitokset Pialle ja Pasille liikkeen opettamisesta.
Kujeen kanssa samainen liike ei toiminu ihan niin hyvin. No sen kanssa ei vissiin olla koskaan tehty noin. Mutta muuten Kuje meni taas upeasti. Puomi meni ku vetää vaan. Ei mitään hidasteluja ylösmenolla vaikka eilen oli pikkuista epävarmuutta alkuun ilmassa. Ihan virheetöntä suoritusta ei saatu ku ensimmäinen rima tipahti, mutta jätettiin homma kahteen toistoon, koska fiilis oli hyvä ja muuten homma meni niin hyvin.
Toisella kierroksella otettiin alkuun takaaleikkaus ku siinä oli hyvä paikka harjoitella sitä. Se liike on mulle jotenki vaikea, mutta nyt J:n avulla saatiin se toimimaan molemmilla tytöillä hienosti. Jee! Palkkasin tällä radalla Kujeen pallolla ja se meni taas vähän kierroksille. Pysyi silti käsissä kun ohjasin kokoajan tarkasti ja oikein.
Kisahermot nostaa taas itteään. Ens viikolla neljä starttia kolmella koiralla. Oi kääk! Otin vähän keppejä viel loppuun niin, että Onniki pääsi tekeen niitä. Amandan kanssa kepit meni kivasti, mutta Onnin kanssa ei niinkään. Vähän liikaa hosuin Onnin kanssa. Saas nähdä kuinka käy. Kisakirjeet on tullu tiistain kisoihin. Amandalla on eka kaksi starttia putkeen ja sit välissä yksi mini-startti ja sen jälkeen Onnin vuoro. Ihan kiva on aikaa nollata aivot ja yrittää kääntää Onni-vaihteelle. Toivottavasti pysyy kisat aikataulussa ja ehditään viimiseen bussiin. Menee aika tiukoille. Ens viikonloppuna on sit Agirotu. Voi vitsit. Saa nähdä mitä siitäki tulee. Onneksi meillä on kokoava treeni sunnuntaina.
Ratapiirros. Otin ensin Aman, joka oli ihan pöllö. Se vaan hyppi ja sähelsi. Yritti varastaa lähdössäkin. Oma ohjaamiseni oli ihan tönkköä. Lisäksi ohjasin kuten Onnia eli kumartelin ja yritin kiskoa tyttöä kahdella kädellä. Aika huonoa menoa. Ohjausvalinnat ei muutenkaan mennyt kauhean putkeen. Paljon valsseja, tösähtelevää, hidasta menoa. Ama ei irronnut yhtään minnekään. Pelkäsin hämäysputkea, joten tein valssin niin, että pääsin hypyn ja putken väliin ja hyppäytin esteen takaa.
Kulkulinjat Tähän on piirretty kulkureitit. Epäilin Aman menevän putkeen jos jään hypyn toiselle puolelle, mutta se toimi näinkin. Saimme hiottu radasta ihan kivan, mutta vähän se silti jäi takkuiseksi. Toimi, mutta ei ollut lähelläkään täydellistä.
Kujeen kanssa yritin heti samaa kuin Amandan kanssa loppupeleissä ja se syöksyi putkeen. No se saatiin viilattua lopulta niin, että suunta tuli oikeaksi. Kuje oli upea. Paljon parempi kuin Amanda. Sillä oli intoa ja asennetta. Ei otettu montaa toistoa. Jäin kyl miettimään, että jos sittenkin vaihtais ykköskoiraksi Kujeen. No ehkei sittenkään.
Tänään otin koko porukan matkaan ja lähdettiin treeneihin kävellen. Oltiin varmaan aika näky ku talsin neljän koiran kanssa iso reppu selässäni kohti Hervantaa. Tällä kertaa mulla oli treeniseuraa ja koottiin J:n kanssa rata.
Ratapiirros. Otin radat vain läntsyjen kanssa, sillä Onni oli kävelystä aika poikki. Taas ensin oli vuorossa Amanda. Meno oli kuulemma ihan kivaa kakkosiin, muttei todellakaan kolmosten tasoa. Mä olin niin tyytyväinen maininnasta, että oltais kakkosentasoa, vaikka se ei varmaan ollutkaan pointti. :D Siispä tein käskyn mukaan ja juoksin sekä ohjasin. Jopas saatiin Amaankin vauhtia ja meille jäi molemmille sellainen "vuhuu me osataan sittenkin" -fiilis. Viilattiin tokaa hyppyä joka meni koko ajan pitkäksi. Jossain vaiheessa kaksi hernettä aivoissani kohtasivat ja keksin kokeilla oululaistyyliä. Eli vedin Aman vasemmalla kädellä hypyn yli selkä hyppy suuntaan päin.
Tässä on kuva liikkeestä. En tiedä sen oikeaa nimeä, mutta äärimmäisen kätevä. Kai mun aivoihin jotain tarttuu kun oikein yrittää. Tosin tätä kohtaaki toistettiin aika kauan ennenkuin tajusin vaihtaa kättä ja tehdä noin. Mutta se toimii. Kiitokset Pialle ja Pasille liikkeen opettamisesta.
Kujeen kanssa samainen liike ei toiminu ihan niin hyvin. No sen kanssa ei vissiin olla koskaan tehty noin. Mutta muuten Kuje meni taas upeasti. Puomi meni ku vetää vaan. Ei mitään hidasteluja ylösmenolla vaikka eilen oli pikkuista epävarmuutta alkuun ilmassa. Ihan virheetöntä suoritusta ei saatu ku ensimmäinen rima tipahti, mutta jätettiin homma kahteen toistoon, koska fiilis oli hyvä ja muuten homma meni niin hyvin.
Toisella kierroksella otettiin alkuun takaaleikkaus ku siinä oli hyvä paikka harjoitella sitä. Se liike on mulle jotenki vaikea, mutta nyt J:n avulla saatiin se toimimaan molemmilla tytöillä hienosti. Jee! Palkkasin tällä radalla Kujeen pallolla ja se meni taas vähän kierroksille. Pysyi silti käsissä kun ohjasin kokoajan tarkasti ja oikein.
Kisahermot nostaa taas itteään. Ens viikolla neljä starttia kolmella koiralla. Oi kääk! Otin vähän keppejä viel loppuun niin, että Onniki pääsi tekeen niitä. Amandan kanssa kepit meni kivasti, mutta Onnin kanssa ei niinkään. Vähän liikaa hosuin Onnin kanssa. Saas nähdä kuinka käy. Kisakirjeet on tullu tiistain kisoihin. Amandalla on eka kaksi starttia putkeen ja sit välissä yksi mini-startti ja sen jälkeen Onnin vuoro. Ihan kiva on aikaa nollata aivot ja yrittää kääntää Onni-vaihteelle. Toivottavasti pysyy kisat aikataulussa ja ehditään viimiseen bussiin. Menee aika tiukoille. Ens viikonloppuna on sit Agirotu. Voi vitsit. Saa nähdä mitä siitäki tulee. Onneksi meillä on kokoava treeni sunnuntaina.
Elmerin edesottamuksia
Kyllä isot koirat on niin kivoja. Ja voih kun energiset koirat on vielä kivempia. Lisätään listaan vielä superahneet otuksen, niin jo näyttää ihanalta.
Elmeri on kunnostaunut oikein todenteolla. Ensin se maanantaina avasi koirien herkkulaatikon ja popsi sisällön. Ajattelin jo silloin, että varmaan on seuraamuksia moisella. Tiistaiyönä tulokset näkyivät.
Heräsin kahden aikaan tunteeseen, että jotain on pahasti vialla. Elmeri tunki Kujeen päälle ja Kuje murisi. Samalla huomasin, että viereinen tyyny on jonkun punaisen peitossa. Verta, ajattelin ja ponkaisin salamana pystyyn. Elmeri säntäsi hätäisen oloisena eteisen ovelle. Katsoin nopeasti näkyykö kukaan vuotavan verta. Ei vuotoja, mutta Kuje oli ihan sotkussa. Menin Empun perään ja poika oli ripuloimassa matolle. Kaikki kolme mattoa sotkussa. Pojalle hihna ja kiireen vilkkaa pihalle.
Kun pihalle ei enää tullut kuin ilmaa, lähdimme takaisin sisälle kohtaamaan vahingot. Elmeri vessaan odottamaan pesua. Hetken päästä sinne lensi myös Kuje joka oli ihan ripulin kuorruttama. Kävin käytävässä pesemässä muutamia tippoja lattialta. Palasin sisälle huokailemaan sänkyraukkani kohtaloa. Eipä siinä, tyynyt, peitot, patja pesuun. Eteisen matot pesuun. Hirveä pino vaatteita pesuun.Uskomatonta kyllä lattioita ei tarvinnut lainkaan pestä... Elmerin peppu ja Kuje pesuun. Kello olikin siinä vaiheessa jo niin paljon ettei tarvinnut mennä nukkumaan vaan saattoi laittaa kahvin tippumaan ennen töihin lähtöä. Nyt alkaa suurin osa ripulista olla jo irronnut tekstiileistä. Johan tässä on kolme päivää pesukone jauhanut.
Keskiviikkona hengailimme koko päivän sisällä lepäämässä tiistain treeneistä. Torstaina Elmeri siis oli kerännyt virtaa ja töissä ollessani purkanut sen roskikseen. Huoneeni oli aivan sekaisin. Jostain oli löytynyt jogurttipurkki jolla oli kuorrutettu reppu ja pari kangaskassia. Kaikki roskiksen sisältö oli silputtu oikein pieneksi ja ropiteltu ympäri huonetta. Sängystäni löytyi mm. banaaninkuori. Laitoin oven takasin kiinni ja menin vasta kolmen tunnin päästä siivoamaan sotkun kun olin saanut hermoni kuriin. Jestas, että vihaan roskiksen penkomista. Kun omat eivät sitä tee, niin enpä muista, että näitä tuhoojakoiria löytyy.
Torstai-iltana lähdettiin tyttöjen kanssa bussilla agitreeneihin. Mietin, että mitäköhän pahaa mahtanee herra sillä aikaa keksiä. Olin yrittänyt siirtää kaikki huokutukset pois. No en ollut onnistunut sillä Elmeri oli hajoittanut ruokasangon ja tyhjentänyt sieltä nappulat.
Että sellaisen hoitopoika täällä.
Elmeri on kunnostaunut oikein todenteolla. Ensin se maanantaina avasi koirien herkkulaatikon ja popsi sisällön. Ajattelin jo silloin, että varmaan on seuraamuksia moisella. Tiistaiyönä tulokset näkyivät.
Heräsin kahden aikaan tunteeseen, että jotain on pahasti vialla. Elmeri tunki Kujeen päälle ja Kuje murisi. Samalla huomasin, että viereinen tyyny on jonkun punaisen peitossa. Verta, ajattelin ja ponkaisin salamana pystyyn. Elmeri säntäsi hätäisen oloisena eteisen ovelle. Katsoin nopeasti näkyykö kukaan vuotavan verta. Ei vuotoja, mutta Kuje oli ihan sotkussa. Menin Empun perään ja poika oli ripuloimassa matolle. Kaikki kolme mattoa sotkussa. Pojalle hihna ja kiireen vilkkaa pihalle.
Kun pihalle ei enää tullut kuin ilmaa, lähdimme takaisin sisälle kohtaamaan vahingot. Elmeri vessaan odottamaan pesua. Hetken päästä sinne lensi myös Kuje joka oli ihan ripulin kuorruttama. Kävin käytävässä pesemässä muutamia tippoja lattialta. Palasin sisälle huokailemaan sänkyraukkani kohtaloa. Eipä siinä, tyynyt, peitot, patja pesuun. Eteisen matot pesuun. Hirveä pino vaatteita pesuun.Uskomatonta kyllä lattioita ei tarvinnut lainkaan pestä... Elmerin peppu ja Kuje pesuun. Kello olikin siinä vaiheessa jo niin paljon ettei tarvinnut mennä nukkumaan vaan saattoi laittaa kahvin tippumaan ennen töihin lähtöä. Nyt alkaa suurin osa ripulista olla jo irronnut tekstiileistä. Johan tässä on kolme päivää pesukone jauhanut.
Keskiviikkona hengailimme koko päivän sisällä lepäämässä tiistain treeneistä. Torstaina Elmeri siis oli kerännyt virtaa ja töissä ollessani purkanut sen roskikseen. Huoneeni oli aivan sekaisin. Jostain oli löytynyt jogurttipurkki jolla oli kuorrutettu reppu ja pari kangaskassia. Kaikki roskiksen sisältö oli silputtu oikein pieneksi ja ropiteltu ympäri huonetta. Sängystäni löytyi mm. banaaninkuori. Laitoin oven takasin kiinni ja menin vasta kolmen tunnin päästä siivoamaan sotkun kun olin saanut hermoni kuriin. Jestas, että vihaan roskiksen penkomista. Kun omat eivät sitä tee, niin enpä muista, että näitä tuhoojakoiria löytyy.
Torstai-iltana lähdettiin tyttöjen kanssa bussilla agitreeneihin. Mietin, että mitäköhän pahaa mahtanee herra sillä aikaa keksiä. Olin yrittänyt siirtää kaikki huokutukset pois. No en ollut onnistunut sillä Elmeri oli hajoittanut ruokasangon ja tyhjentänyt sieltä nappulat.
Että sellaisen hoitopoika täällä.
keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008
Kuvia juhannuksen agitreenistä
Pitkään aikaan en oo jaksanu laittaa kuvia. Eipä niitä ole tullut oikein otettuakaan. Ei oikein innosta kuvaaminen. Juhannuksena kuitenkin napsin pari kuvaa tyttöjen treenistä.
Tässä on mun rakentama minipuomi. Ei mikään huippu tekele. Alle mahtuu sopivasti putki.
Tässä sama rakennelma eri kuvakulmasta
Harjoiteltiin siis molempien kanssa yhtä aikaa ja kontaktiharjoitukset oli varsin onnistuneita.
Vielä loppuun yksittäiskuvat hyppyesteeltä
Tässä on mun rakentama minipuomi. Ei mikään huippu tekele. Alle mahtuu sopivasti putki.
Tässä sama rakennelma eri kuvakulmasta
Harjoiteltiin siis molempien kanssa yhtä aikaa ja kontaktiharjoitukset oli varsin onnistuneita.
Vielä loppuun yksittäiskuvat hyppyesteeltä
Emppu tuli hoitoon ja agitreenit
Elmeri jähttp://www.blogger.com/img/gl.link.gifi mun hoitooni maanantaiaamuna. Alunperin luulin, että kyse on vain muutamasta päivästä, mutta taitaa olla niin, että poika on täällä pidempäänkin. Onneksi mulla on etäkoulua, joten on aikaa puuhailla koirien kanssa.
Maanantai meni töiden jälkeen ihan koomaillessa. Illalla meillä oli vieraita. Koiravieraana Nuga. Kuusi koiraa pikkuisessa kaksiossa. Oli ihan hiukkasen tunkua.
Eilen mentiin läntsyjen ja Empun kanssa kentälle päivällä. Sää oli mitä mainioin. Ajoittain satoi vettä. Koska Elmeri on niin suuri, jätettiin busseilut väliin ja käveltiin Hervantaan. Kuutisen kilsaa sinne on matkaa. Ihan kiva tunnin lämmittely.
Kentällä ei ollut muita ja kokosin radan yksikseni. Esteet muuten painaa ihan kivasti. Varsinkin puomi oli tosi kiva koota yksinään. Meillähän esteet on kontissa kentän laidalla. Halusin ihan kunnon radan. Treenin jälkeen esteiden takasin raahaaminen oli yhtä tuskaa. Varsinkin putkien kantaminen meinas olla ylivoimaisen raskasta.
Aluksi harjoiteltiin erikseen keppejä muutaman hypyn kanssa. Kun sain koottua puomin, otettiin vain sitä hetken aikaa. Kuje oli vähän epävarma aluksi ja meinasi hypätä taas ylösmenokontaktin lopussa alas. No se ei sopinut mulle vaan pakotin Kujeen menemään koko esteen. Toinenkin kerta meni pakottaen, kolmannella namittelin, neljännen kerran kohdalla lamppu syttyi ja Kuje meni esteen ihan itsekseen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää ongelmaa vaan tyttönen jopa varasteli ja humputteli estettä itsekseen. Ainoa huono puoli tässä on, että Kujeella on nyt puomilla juoksukontaktit. En voi painostaa sitä pysähtymään alastulokontaktilla. Olkoot nyt tuollaiset ja Agirodun jälkeen vasta ryhdyn korjaustoimenpiteisiin. Pääasia, että puomi on kiva este.
Ratapiirros. Mulla oli sama rata molemmille tytöille. Amanda oli niin ihana. Voi, että sen ohjaaminen on nautinto. Ainoa ongelma mikä ilmeni oli, että Ama liisi puomin ylösmenokontaktin ohi. Jos sen ohjasi ihan suoraan puomille, kontakti tuli otettua, mutta jos olin kauempana niin Ama kiisi puomin ylös niin, että varvas saattoi hipoa alareunaa, mutta ensimmäinen kunnon askel oli reippaasti kontaktin ohi. Kokeilin mitä tapahtuu jos laittaa riman puomin eteen, mutta se ei toiminut lainkaan. Kujeen ylösmenot oli paljon parempia. Aman alastuloihin olin tyytyväinen.
Kujeen meno oli yllätyksellisempää. Ekaksi meille tuli muutama renkaan ohitus. Kepeille Kuje meni oikeasta välistä sisään, mutta muuten kepeissä ei kyllä ollut kehumista. Rata meni yllättävän hyvin. Me jäätiin jumiin pituuden jälkeiselle hypylle, kun Kuje varsin päättäväisesti syöksyi pituudelta suoraan putkeen. Lopulta korjasin asian siirtämällä hyppyä hitusen niin, että se oli paremmin linjassa putken suun ja pituuden välissä. Kuje meni kokoajan ihan täysiä. Se juoksee paljon kovempaa kuin Ama ja sain pinkoa tosissani, että pysyin matkassa. Ohjausvirheistä Kuje turhautuu ja alkaa haukkua sekä näykkiä hihaa. Lisäksi huomasin, että putken suuta ei voi osoittaa epämääräisesti huiskaisemalla, sillä Kuje karkaa helposti väärälle putken suulle.
Mulla jäi molempien tyttöjen kanssa tosi hyvä fiilis. Molemmat tytöt oli yhtä hyviä. Aika uskomatonta, että Kuje niin vähällä treenamisella on samassa pisteessä Amandan kanssa. Kepit oli molempien heikko kohta. (Toisin sanoen mulla on ongelma niiden opettamisessa.) Puomilla Amandan ylösmenot oli välillä huonoja, Kuje taas tuli alasmenot juosten. Kujeella oli parempi vauhti ja se oli muutenkin paljon kiihkeämpi. Amanda taas teki tarkkaa työtä ja luki hyvin rataa. Amanda korjaa mun ohjausmokat ja Kuje taas menee niistä ylikierroksille.
Elmerin kanssa harjoiteltiin vain vähän putkea, muutamaa hyppyä ja matalaa rengasta. Tajusin vasta kotiin kävellessä, ettei Emppu ole aikaisemmin edes nähnyt mutkalla olevia putkia. Iloisesti se syöksyi niihin. Muuten meillä oli vähän hallintaongelmaa. Elmeri saattoi hypätä muutaman hypyn ja sännätä kentän laitaan nuuhkimaan. Hirveän hankala yrittää tuollaista maxikoira ohjata. Nopea, sähläävä nuorukainen, jonka keskittymiskyky on vielä aika vähäistä. Maxit on mun makuun liian haastavia.
Lopetettiin kun kaikilla oli vielä hyvä mieli treenistä. Ois tehnyt kyllä mieli ottaa vielä paljon lisää, mutta parempi lopettaa huippufiilikseen. Olin tyytyväinen kaikkiin koiriin. Korjattavaa löytyy ja edistystä on tapahtunut. Amandan kanssa alan olla taas enemmän jyvällä. Kujetta ohjasin samalla tavoin kuin Amandaa ja tällä radalla se toimi. Elmerin kanssa mulla ei tällä hetkellä ole tavoitteita, kunhan oli matkassa aktivoitumassa ja vähän hiomassa meidän suhdetta.
Takaisin kävely oli yhtä tuskaa. Jokaista lihasta särki ja kolotti. Lisäksi keksin "oikaista" metsän poikki. Joopa. Siitä tuli ainakin puoli tuntia lisää kiertoa ja meinasin eksyä pahemman kerran. Ei todellakaan oikaissut. Kotona lysähdettiin kaikki väsyneinä sänkyyn.
Maanantai meni töiden jälkeen ihan koomaillessa. Illalla meillä oli vieraita. Koiravieraana Nuga. Kuusi koiraa pikkuisessa kaksiossa. Oli ihan hiukkasen tunkua.
Eilen mentiin läntsyjen ja Empun kanssa kentälle päivällä. Sää oli mitä mainioin. Ajoittain satoi vettä. Koska Elmeri on niin suuri, jätettiin busseilut väliin ja käveltiin Hervantaan. Kuutisen kilsaa sinne on matkaa. Ihan kiva tunnin lämmittely.
Kentällä ei ollut muita ja kokosin radan yksikseni. Esteet muuten painaa ihan kivasti. Varsinkin puomi oli tosi kiva koota yksinään. Meillähän esteet on kontissa kentän laidalla. Halusin ihan kunnon radan. Treenin jälkeen esteiden takasin raahaaminen oli yhtä tuskaa. Varsinkin putkien kantaminen meinas olla ylivoimaisen raskasta.
Aluksi harjoiteltiin erikseen keppejä muutaman hypyn kanssa. Kun sain koottua puomin, otettiin vain sitä hetken aikaa. Kuje oli vähän epävarma aluksi ja meinasi hypätä taas ylösmenokontaktin lopussa alas. No se ei sopinut mulle vaan pakotin Kujeen menemään koko esteen. Toinenkin kerta meni pakottaen, kolmannella namittelin, neljännen kerran kohdalla lamppu syttyi ja Kuje meni esteen ihan itsekseen. Sen jälkeen ei ollutkaan enää ongelmaa vaan tyttönen jopa varasteli ja humputteli estettä itsekseen. Ainoa huono puoli tässä on, että Kujeella on nyt puomilla juoksukontaktit. En voi painostaa sitä pysähtymään alastulokontaktilla. Olkoot nyt tuollaiset ja Agirodun jälkeen vasta ryhdyn korjaustoimenpiteisiin. Pääasia, että puomi on kiva este.
Ratapiirros. Mulla oli sama rata molemmille tytöille. Amanda oli niin ihana. Voi, että sen ohjaaminen on nautinto. Ainoa ongelma mikä ilmeni oli, että Ama liisi puomin ylösmenokontaktin ohi. Jos sen ohjasi ihan suoraan puomille, kontakti tuli otettua, mutta jos olin kauempana niin Ama kiisi puomin ylös niin, että varvas saattoi hipoa alareunaa, mutta ensimmäinen kunnon askel oli reippaasti kontaktin ohi. Kokeilin mitä tapahtuu jos laittaa riman puomin eteen, mutta se ei toiminut lainkaan. Kujeen ylösmenot oli paljon parempia. Aman alastuloihin olin tyytyväinen.
Kujeen meno oli yllätyksellisempää. Ekaksi meille tuli muutama renkaan ohitus. Kepeille Kuje meni oikeasta välistä sisään, mutta muuten kepeissä ei kyllä ollut kehumista. Rata meni yllättävän hyvin. Me jäätiin jumiin pituuden jälkeiselle hypylle, kun Kuje varsin päättäväisesti syöksyi pituudelta suoraan putkeen. Lopulta korjasin asian siirtämällä hyppyä hitusen niin, että se oli paremmin linjassa putken suun ja pituuden välissä. Kuje meni kokoajan ihan täysiä. Se juoksee paljon kovempaa kuin Ama ja sain pinkoa tosissani, että pysyin matkassa. Ohjausvirheistä Kuje turhautuu ja alkaa haukkua sekä näykkiä hihaa. Lisäksi huomasin, että putken suuta ei voi osoittaa epämääräisesti huiskaisemalla, sillä Kuje karkaa helposti väärälle putken suulle.
Mulla jäi molempien tyttöjen kanssa tosi hyvä fiilis. Molemmat tytöt oli yhtä hyviä. Aika uskomatonta, että Kuje niin vähällä treenamisella on samassa pisteessä Amandan kanssa. Kepit oli molempien heikko kohta. (Toisin sanoen mulla on ongelma niiden opettamisessa.) Puomilla Amandan ylösmenot oli välillä huonoja, Kuje taas tuli alasmenot juosten. Kujeella oli parempi vauhti ja se oli muutenkin paljon kiihkeämpi. Amanda taas teki tarkkaa työtä ja luki hyvin rataa. Amanda korjaa mun ohjausmokat ja Kuje taas menee niistä ylikierroksille.
Elmerin kanssa harjoiteltiin vain vähän putkea, muutamaa hyppyä ja matalaa rengasta. Tajusin vasta kotiin kävellessä, ettei Emppu ole aikaisemmin edes nähnyt mutkalla olevia putkia. Iloisesti se syöksyi niihin. Muuten meillä oli vähän hallintaongelmaa. Elmeri saattoi hypätä muutaman hypyn ja sännätä kentän laitaan nuuhkimaan. Hirveän hankala yrittää tuollaista maxikoira ohjata. Nopea, sähläävä nuorukainen, jonka keskittymiskyky on vielä aika vähäistä. Maxit on mun makuun liian haastavia.
Lopetettiin kun kaikilla oli vielä hyvä mieli treenistä. Ois tehnyt kyllä mieli ottaa vielä paljon lisää, mutta parempi lopettaa huippufiilikseen. Olin tyytyväinen kaikkiin koiriin. Korjattavaa löytyy ja edistystä on tapahtunut. Amandan kanssa alan olla taas enemmän jyvällä. Kujetta ohjasin samalla tavoin kuin Amandaa ja tällä radalla se toimi. Elmerin kanssa mulla ei tällä hetkellä ole tavoitteita, kunhan oli matkassa aktivoitumassa ja vähän hiomassa meidän suhdetta.
Takaisin kävely oli yhtä tuskaa. Jokaista lihasta särki ja kolotti. Lisäksi keksin "oikaista" metsän poikki. Joopa. Siitä tuli ainakin puoli tuntia lisää kiertoa ja meinasin eksyä pahemman kerran. Ei todellakaan oikaissut. Kotona lysähdettiin kaikki väsyneinä sänkyyn.
Juhannuksen viettoa
Juhannus meni leppoisissa tunnelmissa. Torstaina suunnistettiin Aman ja Leelan kanssa bussilla Kankaanpäähän, josta jatkettiin Hellusen kyydissä Kristiinaan. Siinä meniki loppu päivä siivotessa ja laittaessa paikkoja kuntoon. Mä tein vähän omatoimisia sisustusratkaisuja, mutta ei niistä mitään nupinoita kuulunut.
Perjantaina tuli kylään vieraita mm. muisku, jonka Leela oliki jo valmiiksi paikalla. Enempiä koiria ei sit tullut, vaikka alunperin pitiki tulla. Siinä sit aika kului grillaten, saunoen, meressä uiden ja pelaten krikettiä ja mölkkyä. Yritin ehdottaa peliksi sellaista, että rakennetaan agirata, jokainen pelaaja saa yhden koiran ohjattavakseen ja katotaan kellä menee parhaiten. Jostain syystä kukaan ei suostunut tähän peliin.
Agia otettiin koirien kanssa vasta sunnuntaina. Opetin muiskulle ja Leelalle takaaleikkausta ja harjoittelin samaa itse Aman ja Kujeen kanssa. Elmerikin pääsi kokeilemaan putkea ja muutamaa hyppyä. Siitä on hyvää vauhtia tulossa putkihullu. Läntsyissä on nähtävissä samaa vikaa. Lisäksi Amanda karkas muutamaan otteeseen kontaktikapistukselle. Se on oppinut aika hyvin alastulolle jäämisen, jos kohta mä olen vähän liian lepsu siinä että en ihan aina katso onko etutassut varmasti maassa. Minipuomilla läntsyt keksi kivan tavan liukua alastulokontakti. Mun pitäis kiinnittää siihen rimat, että alastulo onnistuis vähän paremmin. Harjoittelin tyttöjen kanssa yhtä aikaa. Amandan kanssa kokeiltiin mällikisoissa ollut takaaleikkauskohta. Ei ois muuten toiminut takaaleikkauksena. Loppuaika lähinnä pidettiin hauskaa ilman varsinaista treenisuunnitelmaa.
Perjantaina tuli kylään vieraita mm. muisku, jonka Leela oliki jo valmiiksi paikalla. Enempiä koiria ei sit tullut, vaikka alunperin pitiki tulla. Siinä sit aika kului grillaten, saunoen, meressä uiden ja pelaten krikettiä ja mölkkyä. Yritin ehdottaa peliksi sellaista, että rakennetaan agirata, jokainen pelaaja saa yhden koiran ohjattavakseen ja katotaan kellä menee parhaiten. Jostain syystä kukaan ei suostunut tähän peliin.
Agia otettiin koirien kanssa vasta sunnuntaina. Opetin muiskulle ja Leelalle takaaleikkausta ja harjoittelin samaa itse Aman ja Kujeen kanssa. Elmerikin pääsi kokeilemaan putkea ja muutamaa hyppyä. Siitä on hyvää vauhtia tulossa putkihullu. Läntsyissä on nähtävissä samaa vikaa. Lisäksi Amanda karkas muutamaan otteeseen kontaktikapistukselle. Se on oppinut aika hyvin alastulolle jäämisen, jos kohta mä olen vähän liian lepsu siinä että en ihan aina katso onko etutassut varmasti maassa. Minipuomilla läntsyt keksi kivan tavan liukua alastulokontakti. Mun pitäis kiinnittää siihen rimat, että alastulo onnistuis vähän paremmin. Harjoittelin tyttöjen kanssa yhtä aikaa. Amandan kanssa kokeiltiin mällikisoissa ollut takaaleikkauskohta. Ei ois muuten toiminut takaaleikkauksena. Loppuaika lähinnä pidettiin hauskaa ilman varsinaista treenisuunnitelmaa.
keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008
Ams möllikisoissa
Meidän hylly putki jatkuu. Tällä kertaa möllikisoihin lähti Amanda ja putken väärään päähän sain tänki länderin ohjattua. Mä en tajua miten ne nyt irtoo putkiin niin hyvin. Vaan eipä tuo sinänsä huono asia ole että irtoavat. Pitäisi vaan ohjatessa tietää, että miten toimii. Ainoa putkeen irtoamaton koira on nyt sit Onni ja mähän vien noita tyttöjä putkeen juuri sillä tavalla mikä toimis Onnilla eli sisäkaaren kautta ja hyvin lähelle. Tytöt säntää putkeen jo ennen käskyä ja siitä putkensuusta jonka ovat sattuneet ensimmäisenä näkemään.
Putken jälkeen meidän matka tökkäs kepeille. Vähän sekosin ohjauksessa tuon putkeen syöksyn jälkeen ja jotenkin en ollut koonnut itseäni yhtään siinä vaiheessa ku tultiin kepeille. Onnistuin potkaista kiven ja Amanda lähti metsästään sitä. Kun sain sen takas käsiini, niin tyrkkäsin väärään keppiväliin. No ainoa positiivinen puoli kepeissä oli, että loppu sujui hyvin ja Ama pujotteli aika innokkaasti rytmin saatuaan, eikä lopettanu kesken.
Seuraavaksi tehtiin lentokeinu. Käskytin ihan liian myöhään. Keppien jälkeen ohjasin pari hyppyä varmaan sanomatta mitään ja keinulla käskin hiljentämään siinä vaiheessa ku Amanda oli jo suurin piirtein ilmassa. Otettiin keinu uusiksi ja se meni tosi nätisti. Keinusta mentiin putkeen ja siitä vähän vinolle hypylle. Tulin hypylle ihan auttamattoman myöhässä. En ehtinyt tekemään putken jälkeen valssia (Onnin kanssa ois ehtiny..) ja olin ihan väärässä asennossa ja itseasiassa väärällä puolella. Sain Amandan pyörimään väkkyränä hypyn takana. Mun ois pitäny ottaa koko keinu putki suora toiselta puolelta eikä keinun jälkeen vaihtaa puolta. Siitä ois saanu hyvin takaleikkauksella vinon hypyn ja siitä jatkettua seuraavalle hypylle. Tää pitää kokeilla jossain harkoissa joskus. Harmittaa ku en tajunnu kuinka kovaa Amanda menee.
Jatkoin äänetöntä ohjaamista kun eteen tuli rengas. Jos olisin ollut fiksu olisin käskyttänyt renkaan jo edellisellä hypyllä enkä vasta sen jälkeen ku Amanda oli pinkonu esteen ohi. Mikä ihme siinä on ettei voi niitä käskyjä sanoa ajoissa. Silloin ku ees saa suun auki on käskyt ihan auttamattoman myöhässä.
Loppurata menikin ihan kivasti. Tajusin renkaan jälkeen avata suuni. Mikä varmaan hitusen auttoi asiaa. Kontaktit oli hyvät sekä puomilla, että A:lla ja myös keinulla silloin ku se meni oikein. Hyvä mieli radasta jäi. Amanda meni iloisesti, vaikka vähän varovaisesti.
Ohjaus kusi. Monessa kohtaa tajusin jälkeenpäin ohjanneeni ihan eri koiraa. Saas nähdä mitä tästä vielä tulee. Kolme erilaista ohjattavaa on liikaa. Sekä Onni, että Ama on ilmoitettu iltakisaan heinäkuun alkuun. Mitäköhän siitäki tulee. Seuraavana viikonloppuna on Agirotu. Kaivan verta nenästäni. Mulla on muutama viikko aikaa hahmottaa eri koirien oma tyyli. Tää juttu tulee kosahtaan ihan taatusti. Mulla ei vaan riitä taito, eikä aivokapasiteetti. Amandan kanssa haen tuntumaa. Loppuradalla sain koiran käteeni, mutta alku oli kyl melkoista sössimistä taas.
Amandan panokseen olen todella tyytyväinen. Ihana nähdä se niin iloisena. Mä olin tyytyväinen ku se karkas kiven perään keppien kohdalla. Ja siihen miten se irtos putkeen. Vaikkakin väärään päähän, mutta se oli ihan ohjauksellinen moka. Amanda ylipäätään irtos paljon paremmin mihin uskoin ja olin sen vuoksi monessa kohdassa ihan auttamattoman myöhässä. Sääli, ettei rataa saanut uusia. Olisin halunnut monta kohtaa tehdä toisin.
Huomenna ois tarkotus suunnistaa Kristiinaan juhannuksen viettoon. Arvatkaa kokeilenko omia esteitä.... ;)
Putken jälkeen meidän matka tökkäs kepeille. Vähän sekosin ohjauksessa tuon putkeen syöksyn jälkeen ja jotenkin en ollut koonnut itseäni yhtään siinä vaiheessa ku tultiin kepeille. Onnistuin potkaista kiven ja Amanda lähti metsästään sitä. Kun sain sen takas käsiini, niin tyrkkäsin väärään keppiväliin. No ainoa positiivinen puoli kepeissä oli, että loppu sujui hyvin ja Ama pujotteli aika innokkaasti rytmin saatuaan, eikä lopettanu kesken.
Seuraavaksi tehtiin lentokeinu. Käskytin ihan liian myöhään. Keppien jälkeen ohjasin pari hyppyä varmaan sanomatta mitään ja keinulla käskin hiljentämään siinä vaiheessa ku Amanda oli jo suurin piirtein ilmassa. Otettiin keinu uusiksi ja se meni tosi nätisti. Keinusta mentiin putkeen ja siitä vähän vinolle hypylle. Tulin hypylle ihan auttamattoman myöhässä. En ehtinyt tekemään putken jälkeen valssia (Onnin kanssa ois ehtiny..) ja olin ihan väärässä asennossa ja itseasiassa väärällä puolella. Sain Amandan pyörimään väkkyränä hypyn takana. Mun ois pitäny ottaa koko keinu putki suora toiselta puolelta eikä keinun jälkeen vaihtaa puolta. Siitä ois saanu hyvin takaleikkauksella vinon hypyn ja siitä jatkettua seuraavalle hypylle. Tää pitää kokeilla jossain harkoissa joskus. Harmittaa ku en tajunnu kuinka kovaa Amanda menee.
Jatkoin äänetöntä ohjaamista kun eteen tuli rengas. Jos olisin ollut fiksu olisin käskyttänyt renkaan jo edellisellä hypyllä enkä vasta sen jälkeen ku Amanda oli pinkonu esteen ohi. Mikä ihme siinä on ettei voi niitä käskyjä sanoa ajoissa. Silloin ku ees saa suun auki on käskyt ihan auttamattoman myöhässä.
Loppurata menikin ihan kivasti. Tajusin renkaan jälkeen avata suuni. Mikä varmaan hitusen auttoi asiaa. Kontaktit oli hyvät sekä puomilla, että A:lla ja myös keinulla silloin ku se meni oikein. Hyvä mieli radasta jäi. Amanda meni iloisesti, vaikka vähän varovaisesti.
Ohjaus kusi. Monessa kohtaa tajusin jälkeenpäin ohjanneeni ihan eri koiraa. Saas nähdä mitä tästä vielä tulee. Kolme erilaista ohjattavaa on liikaa. Sekä Onni, että Ama on ilmoitettu iltakisaan heinäkuun alkuun. Mitäköhän siitäki tulee. Seuraavana viikonloppuna on Agirotu. Kaivan verta nenästäni. Mulla on muutama viikko aikaa hahmottaa eri koirien oma tyyli. Tää juttu tulee kosahtaan ihan taatusti. Mulla ei vaan riitä taito, eikä aivokapasiteetti. Amandan kanssa haen tuntumaa. Loppuradalla sain koiran käteeni, mutta alku oli kyl melkoista sössimistä taas.
Amandan panokseen olen todella tyytyväinen. Ihana nähdä se niin iloisena. Mä olin tyytyväinen ku se karkas kiven perään keppien kohdalla. Ja siihen miten se irtos putkeen. Vaikkakin väärään päähän, mutta se oli ihan ohjauksellinen moka. Amanda ylipäätään irtos paljon paremmin mihin uskoin ja olin sen vuoksi monessa kohdassa ihan auttamattoman myöhässä. Sääli, ettei rataa saanut uusia. Olisin halunnut monta kohtaa tehdä toisin.
Huomenna ois tarkotus suunnistaa Kristiinaan juhannuksen viettoon. Arvatkaa kokeilenko omia esteitä.... ;)
maanantaina, kesäkuuta 16, 2008
Pihaliidon uusi este
Näemmä on viime postaukset liittyneet agilityyn. Ja sama aihe jatkuu. Käytiin viikonloppuna Kristiinassa kääntymässä. Oikein mielenkiintoinen viikonloppu. Perjantaina pakettiauto poksahti pihaan ja lauantaina Hellunen särki selkänsä. Sunnuntaina sain arpoa neljästä koirasta, tai no viidestä, että ketkä kaksi ottaisin bussilla mukaan Tampereelle. Koska mulla oli Leela hoidossa, niin arpa onni kohtasi sitä ja Amandaa, joka on vielä antibioottikuurilla ja lähti siksi varmuuden vuoksi mun matkaan. Elmeri, Onni ja Kuje jäi siis rikkiselkäisen Hellusen hoiviin. Reilu peli? No siellä on iso piha jossa koirat voi painaltaa irti.
Perjantaina askartelin asuntovaunun kimpussa. Sieltä on kaikki mahdollinen purettu irti ja laitetaan uretaani-levyjä seinään tueksi ja eristykseksi. En oikein tiedä mitä teen, mutta nyt on yksi seinällinen levytetty ja enää kolme jäljellä. Kai siitä ihan hyvä tulee. Paljon aikaa se vaan syö.
Lauantaina Hellusen selkä siis särkyi ja vaunun teko jämähti siihen. En osannut itsekseni kiinnittää ikkunaa paikoilleen. Koska teki silti mieli rakennella niin otin kasan lautoja ja väsäsin puomin. Ihka ensimmäinen tekemäni este. En edes leikannut sormiani irti tai porannut ruuvia polveeni. Aika minikokoinen siitä tuli ja nousut on vähän jyrkät, mutta koirat ilahtuivat suunnattomasti. Amanda meni ihan höpsöksi ja säntäsi ekana esteen yli. Aika harvinaista sivistyneeltä läntsyneidolta. Elmeriä en varmuuden vuoksi päästänyt esteelle, mutta muut koirat juoksivat sitä innoissaan edes takaisin. Amanda oli ainoa joka keksi tarjota 2on-2offia. Onnille moista ei ole edes opetettu ja Kujeesta ja Leelasta oli vain hauskaa mennä päättömästi yli.
Tein pienen rata pätkän itsetehdyillä esteillä: pari hyppy, muuri, kontaktikapistus ja maahan tökätyt vinokepit. Otin sen erilaisilla variaatioilla Kujeen ja Amandan kanssa. Kokeilin vähän miten onnistun vaihtamaan koiraa. Amandan kanssa sujui hyvin, Kujeen kanssa meni varsin huonosti. Eipä ne aivot vain siirry koirasta toiseen helpolla. Amanda nautti ja sai hepulinkin kesken kaiken. Se on niiiiiin ihana. Ehkä voisi kokeilla möllikisaa keskiviikkona.
Perjantaina askartelin asuntovaunun kimpussa. Sieltä on kaikki mahdollinen purettu irti ja laitetaan uretaani-levyjä seinään tueksi ja eristykseksi. En oikein tiedä mitä teen, mutta nyt on yksi seinällinen levytetty ja enää kolme jäljellä. Kai siitä ihan hyvä tulee. Paljon aikaa se vaan syö.
Lauantaina Hellusen selkä siis särkyi ja vaunun teko jämähti siihen. En osannut itsekseni kiinnittää ikkunaa paikoilleen. Koska teki silti mieli rakennella niin otin kasan lautoja ja väsäsin puomin. Ihka ensimmäinen tekemäni este. En edes leikannut sormiani irti tai porannut ruuvia polveeni. Aika minikokoinen siitä tuli ja nousut on vähän jyrkät, mutta koirat ilahtuivat suunnattomasti. Amanda meni ihan höpsöksi ja säntäsi ekana esteen yli. Aika harvinaista sivistyneeltä läntsyneidolta. Elmeriä en varmuuden vuoksi päästänyt esteelle, mutta muut koirat juoksivat sitä innoissaan edes takaisin. Amanda oli ainoa joka keksi tarjota 2on-2offia. Onnille moista ei ole edes opetettu ja Kujeesta ja Leelasta oli vain hauskaa mennä päättömästi yli.
Tein pienen rata pätkän itsetehdyillä esteillä: pari hyppy, muuri, kontaktikapistus ja maahan tökätyt vinokepit. Otin sen erilaisilla variaatioilla Kujeen ja Amandan kanssa. Kokeilin vähän miten onnistun vaihtamaan koiraa. Amandan kanssa sujui hyvin, Kujeen kanssa meni varsin huonosti. Eipä ne aivot vain siirry koirasta toiseen helpolla. Amanda nautti ja sai hepulinkin kesken kaiken. Se on niiiiiin ihana. Ehkä voisi kokeilla möllikisaa keskiviikkona.
perjantaina, kesäkuuta 13, 2008
Lisää liitoa
Amanda on parantunut hyvin. Tein treenikaverin ohjeen mukaan ja otin Amandan eilen treeneihin. Se sai itse päättää, että tekeekö mieli tehdä vai onko vaan Onnin seuraneitinä. Amanda puri hihnan poikki päästäkseen mun kanssa radalle. Se ei meinannut pysyä maankamaralla muutenkaan vaan pomppi kokoajan ympärilläni. Ja voi sitä riemua kun neiti pääsi esteille. Ja argh sitä itkua kun joutui odottamaan vuoroaan ja odottamaan mun vetämäni kurssin ajan kentän reunalla.
Onni pääsi ihan ensimmäisenä koirana kokeilemaan kouluttajan meille keksimää (hyvin ilkeää) radan pätkää. Onni oli ihan innoissaan ja jaksoi hinkata pätkää yllättävän kauan. Mulla oli tosi suuria vaikeuksia saada sitä kääntymään välistä vedon jälkeen vieressä olevalle hypylle. Harjoitus oli vaikea, mutta myös ihanan haastava. Onnilla ei missään vaiheessa loppunut motivaatio tehdä. Lopetettiin ennenkuin sain kohdan hiottua oikeanlaiseksi, mutta taidettiin me yksi onnistunut käännös siihen kohtaan tehdä.
Amandan kanssa pätkä oli alkuun vähän toivoton. Mulla ei ollut yhtään hallussa miten Amandaa ohjataan. Se vaatii ihan erilaisen ohjaustavan ja yritin vetää sitä samalla tavoin kuin Onnia. Tyttönen teki parhaansa, mutta eihän se mun söhellyksestä osannut lukea oikeita esteitä kun käskytin ja ohjasin ihan väärin. Ihanaa kyllä Amanda ei masentunut, vaikka mulla tipahti hartiat monta kertaa. Se jaksoi nauttia ja odotti sitkeästi, että löysin oikean vaihteen. Ja kyllähän se lopulta löytyi. Tehtiin toinen variaatio samalle ratapätkälle ja tässä vaiheessa vaikea radan kohta sujui kuin tanssi. Oikea ohjaustapa palautui mieleen ja jäi kerta kaikkiaan upea olo. Oli niin ihana nähdä miten riemu loisti Aman silmistä kun tyttö sai tehdä mun kanssa.
Kertasin koirien kanssa kepit ja uskomatonta kyllä molemmilla ne sujuivat hyvin. Ei ehkä upeasti, mutta hyvin. Ja Amandan kontaktit olivat onnistuneet. Meillä oli Rannikon Timon kontaktiympyrä-harjoitus ja se on tosi toimiva. Olin tyytyväinen erityisesti Amandan A:n loppukontaktiin. Onnilla nyt ei ongelmia kontaktien kanssa ole ollutkaan, mutta koska se nauttii suuresti niiden suorittamisesta otin harjoituksen senkin kanssa.
Ilta oli niin onnistunut. Puhkuin agilityintoa ja puhkun yhä. Suuria ja pieniä suunnitelmia vilisee päässä ja niin kauheasti tekisi mieli päästä vaikka heti uudelleen kentälle. Eikä olisi edes väliä minkä koiran ottaa mukaan. Kaikkien kanssa olisi tehtävä ja harjoiteltava. Onnille suunnittelen kisoja ja mietin, että jos Amandankin veisi jahka meillä on antibioottien varoaika loppunut. Kujeella on edessä Agirotu. Todennäköisesti törmään ihan kohta ongelmiin kun yritän yhtä aikaa harjoitella kaikilla kolmella koiralla, joista jokainen vaatii ihan erilaisen ohjauksen, mutta niin kauan kuin meillä on näin hauskaa niin muulla ei ole väliä.
Onni pääsi ihan ensimmäisenä koirana kokeilemaan kouluttajan meille keksimää (hyvin ilkeää) radan pätkää. Onni oli ihan innoissaan ja jaksoi hinkata pätkää yllättävän kauan. Mulla oli tosi suuria vaikeuksia saada sitä kääntymään välistä vedon jälkeen vieressä olevalle hypylle. Harjoitus oli vaikea, mutta myös ihanan haastava. Onnilla ei missään vaiheessa loppunut motivaatio tehdä. Lopetettiin ennenkuin sain kohdan hiottua oikeanlaiseksi, mutta taidettiin me yksi onnistunut käännös siihen kohtaan tehdä.
Amandan kanssa pätkä oli alkuun vähän toivoton. Mulla ei ollut yhtään hallussa miten Amandaa ohjataan. Se vaatii ihan erilaisen ohjaustavan ja yritin vetää sitä samalla tavoin kuin Onnia. Tyttönen teki parhaansa, mutta eihän se mun söhellyksestä osannut lukea oikeita esteitä kun käskytin ja ohjasin ihan väärin. Ihanaa kyllä Amanda ei masentunut, vaikka mulla tipahti hartiat monta kertaa. Se jaksoi nauttia ja odotti sitkeästi, että löysin oikean vaihteen. Ja kyllähän se lopulta löytyi. Tehtiin toinen variaatio samalle ratapätkälle ja tässä vaiheessa vaikea radan kohta sujui kuin tanssi. Oikea ohjaustapa palautui mieleen ja jäi kerta kaikkiaan upea olo. Oli niin ihana nähdä miten riemu loisti Aman silmistä kun tyttö sai tehdä mun kanssa.
Kertasin koirien kanssa kepit ja uskomatonta kyllä molemmilla ne sujuivat hyvin. Ei ehkä upeasti, mutta hyvin. Ja Amandan kontaktit olivat onnistuneet. Meillä oli Rannikon Timon kontaktiympyrä-harjoitus ja se on tosi toimiva. Olin tyytyväinen erityisesti Amandan A:n loppukontaktiin. Onnilla nyt ei ongelmia kontaktien kanssa ole ollutkaan, mutta koska se nauttii suuresti niiden suorittamisesta otin harjoituksen senkin kanssa.
Ilta oli niin onnistunut. Puhkuin agilityintoa ja puhkun yhä. Suuria ja pieniä suunnitelmia vilisee päässä ja niin kauheasti tekisi mieli päästä vaikka heti uudelleen kentälle. Eikä olisi edes väliä minkä koiran ottaa mukaan. Kaikkien kanssa olisi tehtävä ja harjoiteltava. Onnille suunnittelen kisoja ja mietin, että jos Amandankin veisi jahka meillä on antibioottien varoaika loppunut. Kujeella on edessä Agirotu. Todennäköisesti törmään ihan kohta ongelmiin kun yritän yhtä aikaa harjoitella kaikilla kolmella koiralla, joista jokainen vaatii ihan erilaisen ohjauksen, mutta niin kauan kuin meillä on näin hauskaa niin muulla ei ole väliä.
torstaina, kesäkuuta 12, 2008
Lisähuomioita Kujeesta
Liittyen edelliseen postaukseen ja Kujeen ohjaamiseen. Tulipa sellainenkin huomio mieleen, että Kujetta pitää käskyttää erilailla kuin Amandaa ja Onnia. Tai ainakin tällä hetkellä pitää. Se lukee vartalonliikkeitä ja eleitä tosi täsmällisesti. Jos näytän jonnekin päin niin se menee sinne, vaikka haluaisin sen muualle. Sekä Onni, että Amanda kuuntelevat myös sanallisia käskyjä, mutta Kuje ei niinkään. Jos sen haluaa menevän jonnekin niin sanalliseksi ohjaukseksi ei riitä putki vaan se on putkiputkiputkiPUTKIputki.
Kun olen hermostuneena kisatilanteessa niin paitsi, että käskyt ovat auttamattoman myöhässä ne ovat myös hiljaisia putki-käskyjä. Kehut tulee kovaan ääneen ja niitä satelee kyllä, mutta ohjauskäskyt on pieni kuiskaus. Ongelmien tiedostaminen on suhteellisen helppoa tiettyyn pisteeseen asti, mutta eipä näitä juttuja sitten osaa korjata siinä omassa ohjaamisessaan.
Kun olen hermostuneena kisatilanteessa niin paitsi, että käskyt ovat auttamattoman myöhässä ne ovat myös hiljaisia putki-käskyjä. Kehut tulee kovaan ääneen ja niitä satelee kyllä, mutta ohjauskäskyt on pieni kuiskaus. Ongelmien tiedostaminen on suhteellisen helppoa tiettyyn pisteeseen asti, mutta eipä näitä juttuja sitten osaa korjata siinä omassa ohjaamisessaan.
Kuje möllikisoissa
Kuje oksensi maanantaina, mutta koska se oli tiistain ihan rauhassa ajattelin ottaa sen kaikesta huolimatta mukaan keskiviikon möllikisaan. Jos Kuje olisi näyttänyt vedottomalta olisin pitänyt sen vain maskottina ja ollut pelkästään töissä. Neidillä oli virtaa vähän liikaa. Aina muutenkin fiksua lähteä keskeneräisen koiran kanssa kisaamaan. Tarkoitus oli haistella, että millä mielin Kuje oikein kisapaikalla on ja miten mun oma jännitykseni vaikuttaa. Agirotua varten testailen.
Lämmittelylenkillä koira oli ihan kierroksilla. Oma hermostuminen lähti kiertämään veressä ja Kujeella nousi kierrokset. Se riekkui vähäsen, mutta osasi mennä myös kävellä nätisti. Startattiin kolmantena koirana. Rataantutustumisen jälkeen otin kaksi lämmittelyhyppyä, tajutessani etten tiedä ollaanko lainkaan menty medikorkuisia hyppyjä. No ne meni yli nätisti. Palkkasin pallolla.
Viedessäni Kujetta lähtöpaikalle, se oli jo ihan innoissaan, mutta ei sählänyt ihan kauheasti. Jäi nätisti paikoilleen istumaan ja lähtöluvan saadessaan ampaisi ku tykki. Enhän mä ollut varautunut moiseen vauhtiin ja olin ihan auttamattoman myöhässä. Kaksi hyppyä ja putken väärään päähän. Lentäen meni. Sen jälkeen multa karkas koira ihan käsistä. Se pomppi, haukkui ja yritti napsia hihoista aina jokaisen esteen välissä siihen asti, että päästiin puomille ja siihen jumahdettiin. Me ollaan tankattu puolta matalampaa kontaktikapistusta ja Kuje päätti, että puomilta on hyvä loikata, koska eihän kukaan jaksa loppuun asti kiivetä. Lopulta saatiin puomi tehtyä namien avulla ja tuomarin kulkiessa toiselta puolelta. Kuje meni pelokkaan oloisesti, mutta otti ihan nätin kontaktin. Keskeytettiin siihen.
Toiselle kierrokselle lähdettiin vähän rauhallisemmin. Kuje hyppäsi tokan hypyn pitkäksi, mutta sain sen oikeaan putken päähän. Ois pitäny varmaan ohjata koko hässäkkä jotenkin toisin. Tuohon tyyliin meillä oli ihan liikaa vauhtia. Puomilla Kuje taas jumahti, mutta tällä kertaa se meni ylös asti, muttei olisi halunnut mennä suoraa. Se jäi itsepäisesti jumittaan suoralle etutassut tanassa, eikä liikkunut ennen kuin kaivoin namipussin esiin. Kontakti oli taas hyvä. Vähän lisää puomitreeniä niin tuosta tulee hyvä. Tällä kertaa jatkettiin rata loppuun asti. Pussi, pituus ja muuri meni hyvin. Olin pikkuisen yllättynyt, että Kuje sinkos ihan ilman ongelmia pussinki läpi.
Paljon hyvää ja huonoa. Ensiksi tietysti tuo puomi. Keskeneräisen koiran kanssa kun lähtee niin saa varautua ongelmiin. En usko, että tuo tulee tuottaan ongelmia kunhan kerrataan sitä tehokkaasti. Pahempi juttu oli se, että Kuje lähti ekalla kierroksella multa ihan lapasesta. Ihan liikaa kierroksia osaamisen tasoon nähden. Vauhtia kyllä piisas, mutta mitäs sillä tekee kun koira ei vielä osaa ja ohjaaja ei todellakaan osaa ohjata moista kiituria. Riekkumistahan siitä seuras. Mulla ittellä ei ollu Kujeen kanssa meno hanskassa. Tein huonoja ohjausvalintoja ja taas kerran luotin vähän liikaa koiran irtoamiseen ja osaamiseen. Putkeen menoon ois Kujeen kohdalla pitäny keksiä joku muu juttu. Tuo mun ohjaus ois toiminu Amandalla ja Onnilla, mutta ei Kujeen kohdalla. Toinen minkä virheen tein oli, etten ohjannut tarpeeksi lähelle hyppyjä, kun Kuje vielä vaatii sen saattamisen esteille. Tiedän asian, mutta en sitten muista koskaan sitä tehdä.
Paljon hyvääkin löytyi ja kokonaisuutena olen todella tyytyväinen. Selvästi kisatilanne nostatti Kujetta ja se oli siellä kaikin puolin kotonaan. Se ampaisi lähdössä molemmilla kerroilla istualtaan (paikoiltaan) kovaa. Tätä ei ole tapahtunutkaan ennen. Yleensä se tulee ku laiska lehmä ja vauhti kiihtyy pikkuhiljaa. Vauhti muutenkin oli, vaikeasta hallittavuudesta huolimatta, ihan positiivinen juttu. Puomia lukuunottamatta esteet meni hyvin. Yhden hypyn kohdalla käänsin Kujeen juuri riman päällä ja se tipahti alas. Ihan ohjausmoka. Tuohon voisi kiinnittää huomiota omassa ohjaamisessa muutenki. Samaa olen Onnin kanssa tehnyt ja ainoa, jolla moinen käännös toimii on Amanda, joka hyppi alussa maxi korkuisia esteita ja vaihtoi siitä sit mediin. Suorilla Kuje oli ihan unelma. Tietäessään minne ollaan menossa se irtoaa paljon paremmin esteille.
Todella antoisat kisat. Hyvin selvisi kohdat mihin pitää panostaa. Kuje selvisi pitkästä radasta hyvällä motivaatiolla. Eka pitkä rata mitä oon sen kanssa mennyt. Olen muutenkin todella tyytyväinen Kujeen asenteeseen. Mun hermostuminen vaikuttaa siihen, mutta hyvällä tavalla. Kuje lähti selkeästi radalle voittamaan. Siitä huolimatta, että puomi katkaisi radan, niin loppu pätkä jatkui hyvällä asenteella, ei ehkä ihan niin vauhdikkaasti, mutta tekemisen maku siinä oli mukana. Ottaen huomioon kuinka vähän me ollaan treenattu, niin upeasti se veti.
Törmättiin muuten tulomatkalla bussissa pikkutyttöön. Samaiseen tyttöön kun viime viikon keskiviikkona. Kuje sai halauksia ja silittelyjä koko matkan ja tyttönen muisti kysyä, että missä Amanda oikein on.
Lämmittelylenkillä koira oli ihan kierroksilla. Oma hermostuminen lähti kiertämään veressä ja Kujeella nousi kierrokset. Se riekkui vähäsen, mutta osasi mennä myös kävellä nätisti. Startattiin kolmantena koirana. Rataantutustumisen jälkeen otin kaksi lämmittelyhyppyä, tajutessani etten tiedä ollaanko lainkaan menty medikorkuisia hyppyjä. No ne meni yli nätisti. Palkkasin pallolla.
Viedessäni Kujetta lähtöpaikalle, se oli jo ihan innoissaan, mutta ei sählänyt ihan kauheasti. Jäi nätisti paikoilleen istumaan ja lähtöluvan saadessaan ampaisi ku tykki. Enhän mä ollut varautunut moiseen vauhtiin ja olin ihan auttamattoman myöhässä. Kaksi hyppyä ja putken väärään päähän. Lentäen meni. Sen jälkeen multa karkas koira ihan käsistä. Se pomppi, haukkui ja yritti napsia hihoista aina jokaisen esteen välissä siihen asti, että päästiin puomille ja siihen jumahdettiin. Me ollaan tankattu puolta matalampaa kontaktikapistusta ja Kuje päätti, että puomilta on hyvä loikata, koska eihän kukaan jaksa loppuun asti kiivetä. Lopulta saatiin puomi tehtyä namien avulla ja tuomarin kulkiessa toiselta puolelta. Kuje meni pelokkaan oloisesti, mutta otti ihan nätin kontaktin. Keskeytettiin siihen.
Toiselle kierrokselle lähdettiin vähän rauhallisemmin. Kuje hyppäsi tokan hypyn pitkäksi, mutta sain sen oikeaan putken päähän. Ois pitäny varmaan ohjata koko hässäkkä jotenkin toisin. Tuohon tyyliin meillä oli ihan liikaa vauhtia. Puomilla Kuje taas jumahti, mutta tällä kertaa se meni ylös asti, muttei olisi halunnut mennä suoraa. Se jäi itsepäisesti jumittaan suoralle etutassut tanassa, eikä liikkunut ennen kuin kaivoin namipussin esiin. Kontakti oli taas hyvä. Vähän lisää puomitreeniä niin tuosta tulee hyvä. Tällä kertaa jatkettiin rata loppuun asti. Pussi, pituus ja muuri meni hyvin. Olin pikkuisen yllättynyt, että Kuje sinkos ihan ilman ongelmia pussinki läpi.
Paljon hyvää ja huonoa. Ensiksi tietysti tuo puomi. Keskeneräisen koiran kanssa kun lähtee niin saa varautua ongelmiin. En usko, että tuo tulee tuottaan ongelmia kunhan kerrataan sitä tehokkaasti. Pahempi juttu oli se, että Kuje lähti ekalla kierroksella multa ihan lapasesta. Ihan liikaa kierroksia osaamisen tasoon nähden. Vauhtia kyllä piisas, mutta mitäs sillä tekee kun koira ei vielä osaa ja ohjaaja ei todellakaan osaa ohjata moista kiituria. Riekkumistahan siitä seuras. Mulla ittellä ei ollu Kujeen kanssa meno hanskassa. Tein huonoja ohjausvalintoja ja taas kerran luotin vähän liikaa koiran irtoamiseen ja osaamiseen. Putkeen menoon ois Kujeen kohdalla pitäny keksiä joku muu juttu. Tuo mun ohjaus ois toiminu Amandalla ja Onnilla, mutta ei Kujeen kohdalla. Toinen minkä virheen tein oli, etten ohjannut tarpeeksi lähelle hyppyjä, kun Kuje vielä vaatii sen saattamisen esteille. Tiedän asian, mutta en sitten muista koskaan sitä tehdä.
Paljon hyvääkin löytyi ja kokonaisuutena olen todella tyytyväinen. Selvästi kisatilanne nostatti Kujetta ja se oli siellä kaikin puolin kotonaan. Se ampaisi lähdössä molemmilla kerroilla istualtaan (paikoiltaan) kovaa. Tätä ei ole tapahtunutkaan ennen. Yleensä se tulee ku laiska lehmä ja vauhti kiihtyy pikkuhiljaa. Vauhti muutenkin oli, vaikeasta hallittavuudesta huolimatta, ihan positiivinen juttu. Puomia lukuunottamatta esteet meni hyvin. Yhden hypyn kohdalla käänsin Kujeen juuri riman päällä ja se tipahti alas. Ihan ohjausmoka. Tuohon voisi kiinnittää huomiota omassa ohjaamisessa muutenki. Samaa olen Onnin kanssa tehnyt ja ainoa, jolla moinen käännös toimii on Amanda, joka hyppi alussa maxi korkuisia esteita ja vaihtoi siitä sit mediin. Suorilla Kuje oli ihan unelma. Tietäessään minne ollaan menossa se irtoaa paljon paremmin esteille.
Todella antoisat kisat. Hyvin selvisi kohdat mihin pitää panostaa. Kuje selvisi pitkästä radasta hyvällä motivaatiolla. Eka pitkä rata mitä oon sen kanssa mennyt. Olen muutenkin todella tyytyväinen Kujeen asenteeseen. Mun hermostuminen vaikuttaa siihen, mutta hyvällä tavalla. Kuje lähti selkeästi radalle voittamaan. Siitä huolimatta, että puomi katkaisi radan, niin loppu pätkä jatkui hyvällä asenteella, ei ehkä ihan niin vauhdikkaasti, mutta tekemisen maku siinä oli mukana. Ottaen huomioon kuinka vähän me ollaan treenattu, niin upeasti se veti.
Törmättiin muuten tulomatkalla bussissa pikkutyttöön. Samaiseen tyttöön kun viime viikon keskiviikkona. Kuje sai halauksia ja silittelyjä koko matkan ja tyttönen muisti kysyä, että missä Amanda oikein on.
maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Kesä on virallisesti alkanut
Viikonloppu oli tulvillaan hulinaa, vilskettä, koiria ja ihmisiä. Suunnitelmat meni ihan omia uriaan. Miksi yrittääkään jotain suunnitella kun loppujen lopuksi päätyy vaan seuraileen tapahtumien kulkua ja piteleen hatusta kiinni vauhdissa. Kasvattitapaaminen oli ainoa suunnitelma joka pysyi kaikki muu muutti muotoaan. Käytiin tapaamassa vähän Hellusen tuttuja, sukulaisia ja kaikkia muita ympäri ämpäri pääkaupunkiseutua. Koirien kanssa luonnollisesti. On kuulkaa aika hienoa pärähtää neljän koiran kanssa kylään. Niin sitä on nukuttu leikkimökissä, paimennettu lapsia ja metsästetty nintendopeliä nurmikosta sekä tietysti nautti kasvattitapaamisen annista. Koirat onneksi käyttäytyi hyvin, tai no ainakin suurin osa koirista, niin siis ainakin Onni, Amanda ja Kuje.
Lauantaina oli kasvattitapaaminen mikä oli ehdottomasti koko viikonlopun kohokohta ja ihana aloitus kesälle. Aurinkoa, ländereitä ja mukavia ihmisiä voiko enempää pyytää. Mahtavat tarjoilut, hyvät luennot ja rentoa yhdessäoloa. Oli taas niin hieno miitti. Luento oppimisesta oli mun makuun tosi antoisa. Olihan asia tuttua, mutta ei ole lainkaan hullumpaa kertailla sellaisia juttuja. Tulihan siinä uuttakin asiaa. Jotenki tuli vähän potkua ja motivaatiota ittelle. Rupes miettimään mitä kaikkea sitä voisikaan parantaa omassa ohjaamisessa ja opettamisessa. Erinäisiä pieniä omantunnon kolkutuksia ja oivalluksia. Samoin heräsi mietteitä Kipan vastauksista esitettyihin kysymyksiin. Hyviä juttuja, taas jonkun verran uutta, vanhan muistuttelua ja laittoi ajatukset liikkeelle. Jos vielä saisi joskus mietteet siirretyksi ihan käytäntöön.
Paras anti oli kuitenkin kaikkien tuttujen ja uusien partanaamojen ja ihmiskasvojen näkeminen. Se on niin ihanaa kun pääsee vaihtamaan kuulumisia, ja kuulemaan ja näkemään mitä toisille kuuluu. Kujeen sisaruksista olivat kaikki päässeet paikalle. Uskomattoman hienoa ja oli ihana katsella miten pentuset olivat kasvaneet. Kerta kaikkiaan upeaa nähdä teitä kaikkia. Toivottavasti nähdään ensi vuonnakin ;) Miljoonat kiitokset Kipalle kun viitsii nähdä vaivaa ja järjestää tälläisen mahdollisuuden tavata toisia kasvatinomistajia ja koiria. Jokainen tapaaminen on antanut niin paljon. Ja tämän vuotinen oli suuri ilo ja nautinto. Kiitos että sain olla mukana ja kiitokset kaikille osallistuneille, että teitte päivästä mahtavan.
Amanda ja Kuje esittelivät loppu illasta kerjäämisen jaloa taitoa, jokaiselle makkaran tai ihan minkä tahansa muun ruoan syöjälle. Amanda notkui varmaan jokaisen ihmisen luona lepuuttamassa päätään polvelle. Joo'o mistäköhän ovat moisia taitoja oppineet. Ihmettelenpä vain....
Onnille ja Elmerille ilta oli varmaan aika tylsä. Ne kun saivat kokoajan nököttää kiinni. Tytöt juoksentelivat sen sijaan loppuillasta vapaana (kerjäämässä ruokaa). Elmeri joutui muutenkin viettämään varsin kytketyn viikonlopun, sillä mökillä jossa olimme yötä, se joutui tyytymään hihnan päässä roikkumiseen, vaikka Onnikin sai kirmailla vapaana. Tai kirmailla ja kirmailla. Onnimaiseen tapaan löntystellä heiluttamassa lapsille häntäänsä ja makoilemalla mattona. Niin ja tytöt kerjäsivät ruokaa. Ihan joka paikassa. Kumma juttu...
Länderipitoinen viikonloppu huipentui junamatkaan kun törmättiin vaunussa Merri-läntsyyn omistajineen. Olipa muuten iloinen ja nopea matka. :D Merri varmaan nähdään uudelleenkin, toivon mukaan.
Koirat on viikonlopun jäljiltä väsyneitä ja oksentelevia. Onni ja Kuje on molemmat tyhjennelleet mahaansa ihan urakalla. Reppanat. Amanda teki saman torstaina ja ajattelin että se johtui antibiootista. Meni päivässä ohi. Onni voi pahoin sunnuntain ja Kuje nyt maanantain. Toivottavasti kyse on molemmilla vain tuollaisesta päivän pahoinvoinnista. Koska Onni ei suuremmin ruoankerjäilyä harrastanut ja pahin kerjuri oli Amanda niin siitä ei ainakaan oksentelu johtunut. Vaan näitä tulee ja menee. Onneksi harvoin ja riisimössö on tainnut molempiin tepsiä, koska kumpikaan ei ole enää tyhjentänyt mahaansa.
Lauantaina oli kasvattitapaaminen mikä oli ehdottomasti koko viikonlopun kohokohta ja ihana aloitus kesälle. Aurinkoa, ländereitä ja mukavia ihmisiä voiko enempää pyytää. Mahtavat tarjoilut, hyvät luennot ja rentoa yhdessäoloa. Oli taas niin hieno miitti. Luento oppimisesta oli mun makuun tosi antoisa. Olihan asia tuttua, mutta ei ole lainkaan hullumpaa kertailla sellaisia juttuja. Tulihan siinä uuttakin asiaa. Jotenki tuli vähän potkua ja motivaatiota ittelle. Rupes miettimään mitä kaikkea sitä voisikaan parantaa omassa ohjaamisessa ja opettamisessa. Erinäisiä pieniä omantunnon kolkutuksia ja oivalluksia. Samoin heräsi mietteitä Kipan vastauksista esitettyihin kysymyksiin. Hyviä juttuja, taas jonkun verran uutta, vanhan muistuttelua ja laittoi ajatukset liikkeelle. Jos vielä saisi joskus mietteet siirretyksi ihan käytäntöön.
Paras anti oli kuitenkin kaikkien tuttujen ja uusien partanaamojen ja ihmiskasvojen näkeminen. Se on niin ihanaa kun pääsee vaihtamaan kuulumisia, ja kuulemaan ja näkemään mitä toisille kuuluu. Kujeen sisaruksista olivat kaikki päässeet paikalle. Uskomattoman hienoa ja oli ihana katsella miten pentuset olivat kasvaneet. Kerta kaikkiaan upeaa nähdä teitä kaikkia. Toivottavasti nähdään ensi vuonnakin ;) Miljoonat kiitokset Kipalle kun viitsii nähdä vaivaa ja järjestää tälläisen mahdollisuuden tavata toisia kasvatinomistajia ja koiria. Jokainen tapaaminen on antanut niin paljon. Ja tämän vuotinen oli suuri ilo ja nautinto. Kiitos että sain olla mukana ja kiitokset kaikille osallistuneille, että teitte päivästä mahtavan.
Amanda ja Kuje esittelivät loppu illasta kerjäämisen jaloa taitoa, jokaiselle makkaran tai ihan minkä tahansa muun ruoan syöjälle. Amanda notkui varmaan jokaisen ihmisen luona lepuuttamassa päätään polvelle. Joo'o mistäköhän ovat moisia taitoja oppineet. Ihmettelenpä vain....
Onnille ja Elmerille ilta oli varmaan aika tylsä. Ne kun saivat kokoajan nököttää kiinni. Tytöt juoksentelivat sen sijaan loppuillasta vapaana (kerjäämässä ruokaa). Elmeri joutui muutenkin viettämään varsin kytketyn viikonlopun, sillä mökillä jossa olimme yötä, se joutui tyytymään hihnan päässä roikkumiseen, vaikka Onnikin sai kirmailla vapaana. Tai kirmailla ja kirmailla. Onnimaiseen tapaan löntystellä heiluttamassa lapsille häntäänsä ja makoilemalla mattona. Niin ja tytöt kerjäsivät ruokaa. Ihan joka paikassa. Kumma juttu...
Länderipitoinen viikonloppu huipentui junamatkaan kun törmättiin vaunussa Merri-läntsyyn omistajineen. Olipa muuten iloinen ja nopea matka. :D Merri varmaan nähdään uudelleenkin, toivon mukaan.
Koirat on viikonlopun jäljiltä väsyneitä ja oksentelevia. Onni ja Kuje on molemmat tyhjennelleet mahaansa ihan urakalla. Reppanat. Amanda teki saman torstaina ja ajattelin että se johtui antibiootista. Meni päivässä ohi. Onni voi pahoin sunnuntain ja Kuje nyt maanantain. Toivottavasti kyse on molemmilla vain tuollaisesta päivän pahoinvoinnista. Koska Onni ei suuremmin ruoankerjäilyä harrastanut ja pahin kerjuri oli Amanda niin siitä ei ainakaan oksentelu johtunut. Vaan näitä tulee ja menee. Onneksi harvoin ja riisimössö on tainnut molempiin tepsiä, koska kumpikaan ei ole enää tyhjentänyt mahaansa.
perjantaina, kesäkuuta 06, 2008
Pakkaamisia ja hukkaamisia
Yksi viikko on taas kadonnut hujauksessa ja viikonloppu on koittanut. Pakata pitäisi nopeasti ja tarkoitus olisi muistaa edes jokunen tavara ottaa matkaankin. Muistikorteista en ehtinyt tyhjentää kuin yhden, joten ei taida tulla nyt napsittua kasvattitapaamisesta niin hirveästi kuvia. Kuhan vaan muistais ottaa edes koko kameran matkaan.
Tarkoitus ois kiertää moikkaamassa Hellusen isovanhempia ja jatkaa siitä Kipalaan. Ihanaa päästä pitkästä aikaan näkeen tuttuja. Oispa sinne kaiketi tulossa uusiakin kasvoja. Jee! Loistava aloitus kesälle :)
Tarkoitus ois kiertää moikkaamassa Hellusen isovanhempia ja jatkaa siitä Kipalaan. Ihanaa päästä pitkästä aikaan näkeen tuttuja. Oispa sinne kaiketi tulossa uusiakin kasvoja. Jee! Loistava aloitus kesälle :)
Aman pennut: Kohtu näyttää hyvältä
Sikiövesi on lähteny liikkeelle. Se on kirkasta ja hajutonta eli juuri sellaista kun pitää ollakin. Käytiin tänään kurkkaamassa (vaihteeksi taas) kohdun tilaa ultrassa ja hyvältä näytti. Kohdusta on jo vähän lähtenyt nestettä. Toisessa kohdun sarvessa ei näkynyt jäänteitä, mutta toisesta niitä vielä löytyi. Kohdun seinämät ovat puhtaat eli minkäänlaisia tulehduksen merkkejä ei näy. Hyvä juttu. Amanda eilen oksenteli, mutta se todennäköisesti johtuu antibiootista. Saatiin siihenkin lääkettä jolla puskuroidaan vähän mahaa. Hyvältä näyttää tällä hetkellä.
keskiviikkona, kesäkuuta 04, 2008
Tytöt edustaa
Taas on päivä hukkunu. Aika kiitää ihan hirveetä vauhtia. Mulla ois miljoona ja yks asiaa tekemättä ennen viikonloppua ja mitään ehtiny. Iiks. Täs käy viel niin, että perjantaina matkaan junalla kolme koiraa matkassa ja joku suklaapatukan tapainen vaan repussa ja ilman kameraa.
Vaan aiheeseen. Matkailtiin tänään tyttöjen kanssa bussilla. Mulla oli kevythäkki ja reppu. Osuttiin kunnon ruuhkasaumaan, mutta kuski poimi meidät silti kyytiin. Ängettiin sit mahdollisimman taakse, koska koirien kanssa sinne pitää yrittää päästä. Puoleen väliin asti päästiin, pidemmälle ei mahtunu ku oli niin täyttä. Siis jämähdin siihen pikkulasten keskelle.
Amanda ja Kujehan ei oo tottuneet lapsiin, mutta niin vaan Kuje oli heti nuuhkimassa pikkutyttöä siinä lähellä. Ja pikkutyttöhän ilahtui kun bussissa oli koiria. Voi vitsit mikä riemu loisti lapsen kasvoilta ku pääsi silittään ja paijaileen koiria. Länderit käyttäytyi ku mallikappaleet. Ois melkein luullu, että ovat hyvinkoulutettuja.
Bussissa oli ympärillä muitakin pikkutyttöjä. Eräs vähän ujoili, mutta uskaltautui lopulta kokeileen kuinka eri tuntuista Kujeen ja Amandan turkki keskenään on. Oli muuten tosi kiva ja huomaamattoman kannustava äiti hällä. Lapset ei osannu päättää kumpi on kivempi pikkuinen Kuje vai pörröinen Amanda. Varmasti piristettiin monen päivää ja jäi kyl ihana mieli ittelleki. Ensimmäinen silittäjä tyttönen kävi vielä halaamassa nopeasti koiria just ennen ku jäätiin bussista pois.
Vaan aiheeseen. Matkailtiin tänään tyttöjen kanssa bussilla. Mulla oli kevythäkki ja reppu. Osuttiin kunnon ruuhkasaumaan, mutta kuski poimi meidät silti kyytiin. Ängettiin sit mahdollisimman taakse, koska koirien kanssa sinne pitää yrittää päästä. Puoleen väliin asti päästiin, pidemmälle ei mahtunu ku oli niin täyttä. Siis jämähdin siihen pikkulasten keskelle.
Amanda ja Kujehan ei oo tottuneet lapsiin, mutta niin vaan Kuje oli heti nuuhkimassa pikkutyttöä siinä lähellä. Ja pikkutyttöhän ilahtui kun bussissa oli koiria. Voi vitsit mikä riemu loisti lapsen kasvoilta ku pääsi silittään ja paijaileen koiria. Länderit käyttäytyi ku mallikappaleet. Ois melkein luullu, että ovat hyvinkoulutettuja.
Bussissa oli ympärillä muitakin pikkutyttöjä. Eräs vähän ujoili, mutta uskaltautui lopulta kokeileen kuinka eri tuntuista Kujeen ja Amandan turkki keskenään on. Oli muuten tosi kiva ja huomaamattoman kannustava äiti hällä. Lapset ei osannu päättää kumpi on kivempi pikkuinen Kuje vai pörröinen Amanda. Varmasti piristettiin monen päivää ja jäi kyl ihana mieli ittelleki. Ensimmäinen silittäjä tyttönen kävi vielä halaamassa nopeasti koiria just ennen ku jäätiin bussista pois.
tiistaina, kesäkuuta 03, 2008
Hyvä päivä huonoin tuloksian
Tänään on ollut tosi hyvä päivä. Ensinnäkin aamulla sain nukkua pitkään ja heräsin vasta varttia yli neljältä. Mahtavaa. Töissä aika meni nopeasti. Koulussa meillä oli Fanuc-ohjelmointia joka on mielenkiintoista ja hauskaa. Koko homma alkaa vähän aukeneen mulle. Suurin osa raapustamistani koodin pätkistä oli oikein tai ainakin idea oli oikein, vaikka toteutuksessa oli vähän virheitä.
Amandan ultra näytti nestettä ja pennunrämmäleitä, mutta tila näyttää hyvältä. Eläinlääkäri on tyytyväinen. Antibiootti saatiin lisää ja nyt odotellaan että mitä kummaa Amanda mahtaa synnyttää. Toivottavasti vain nesteet. Ainakin sikiönjämät on muuttuneet tosi pieniksi, vaikka toisessa sarvessa jotain näkyi. Syytä tähän koko hommaan voi vain arvailla. Tällä hetkellä Amandan vointi on hyvä, mutta pidetään tarkasti silmällä sillä kohtutulehduksen riski on. Mutta toiveikas olo alkaa olla.
Lääkäristä kiiruhdin Onnin kanssa kisaamaan. Tosin juutuin heti kanttiiniin tekeen leipiä. Rataan tutustumisen jälkeen mulla oli kaksi koiraa aikaa saada kisafiilis. Onni starttas kolmantena. Rata oli kiva, suhteellisen helppo hitaalle koiralle. Rengas mentiin kahteen kertaan ja vähän pelkäsin, että miten se sujuu. Onni lähti kivasti. Mulla vähän meinas jäädä toka aita ohjaamatta ku keskityin kolmantena olevaan renkaaseen. Vaan Onni lukee rataa nätisti ja sain sen verran hiljennettyä omaa vauhtiani, että hyppy sujui. Rengas meni nätisti molemmilla kerroilla.
Onnia oli kiva ohjata. Vauhti meillä oli hidas. Olin ite jotenki sunnuntaimeiningillä ja kuumuus vaikutti selvästi Onniin. Fiilis oli kuitenkin huipussaan. Siis se ihana pursuava into mikä Onnista hehkui. Aivan upeaa! Kepeille hiljensin rajusti ja ne mentiin yksitellen vetämällä. Sujui ilman välistä poikkeamisia. Meillä oli keinulle mennessä nolla siis takana. Keinu meni upeasti. Otin piruuttani siihen pitkän kontaktilla olon. Ei meillä kuiteskaan mitään mahiksia oo nollaan kun aikavirhettä tulee varmasti.
Keinun jälkeen ohjasin muurilla ja jotenki keskittyminen lopahti. Unohdin ihan mitä mun piti tehdä. Tiesin, että jotain piti, mutta en meinannu muistaa, että mitä. Sain selkärangasta kiskaistua valssin ja ohjattua seuraavalle hypylle joka oli kolmenneksi viimeinen este. Hyppy piti kiertää, että pääsi seuraavana olevalle puomille. Ei mikään paha juttu meille. Sen saattoi ottaa joko sisäkautta tai ulkokautta, mutta päätin kokeilla ulkokautta menoa saadakseni Onnin liikkeen säilymään takaisempana. Valitettavasti Onni äkkäs hypyltä laskeutuessaan vieressä istuvan Jarin, joka oli ratahenkilönä. Sehän säntäs häntä heiluen Jarin luo. Sain Onnin aika nopeasti takaisin, mutta tassut kävi kehänauhan toisella puolella eli hylky. Mitäs pienestä tuumin mielessäni ja täysillä vedettiin loput kaksi. Maaliin saavuin hurmoksessa. Oli niin voittajafiilis. Mitäs yhdestä hylystä kun rengas oli upea, kepit oli upeat, koira oli upea, fiilis oli mahtava, kisaaminen maistui hunajalta. Varmaan viisi minuuttia jäähdytellessä saatoin vaan hokea hyvää, upeaa poikaa ja pysähtyä välillä taputteleen Onnia.
No me saatiin loppujen lopuksi tulos kun tuomari heltyi ja perui hylyn. Omaa mokaahan tuommoinen oli ja ihan oikea tuomio hylky ois ollu. Jos oisin vetäny sisäkautta ympäri niin ei Onni ois huomannut Jaria. Jos Jari ois olla nainen, niin ei ois Onni karannu moikkaamaan tai ees tuntematon mies. Tai jos kehänauha ois ollu piirun kauempana niin oisin ehtiny saada ei:n Onnin päähän. Yhtä kaikki ihan hyvä oppi tuo oli.
Päällimmäiseksi päivästä jäi käteen upea, upea olo. Nyt voisi mennä nukkuun, on jo tullu jonku aikaa turhan myöhään valvottuaki.
Amandan ultra näytti nestettä ja pennunrämmäleitä, mutta tila näyttää hyvältä. Eläinlääkäri on tyytyväinen. Antibiootti saatiin lisää ja nyt odotellaan että mitä kummaa Amanda mahtaa synnyttää. Toivottavasti vain nesteet. Ainakin sikiönjämät on muuttuneet tosi pieniksi, vaikka toisessa sarvessa jotain näkyi. Syytä tähän koko hommaan voi vain arvailla. Tällä hetkellä Amandan vointi on hyvä, mutta pidetään tarkasti silmällä sillä kohtutulehduksen riski on. Mutta toiveikas olo alkaa olla.
Lääkäristä kiiruhdin Onnin kanssa kisaamaan. Tosin juutuin heti kanttiiniin tekeen leipiä. Rataan tutustumisen jälkeen mulla oli kaksi koiraa aikaa saada kisafiilis. Onni starttas kolmantena. Rata oli kiva, suhteellisen helppo hitaalle koiralle. Rengas mentiin kahteen kertaan ja vähän pelkäsin, että miten se sujuu. Onni lähti kivasti. Mulla vähän meinas jäädä toka aita ohjaamatta ku keskityin kolmantena olevaan renkaaseen. Vaan Onni lukee rataa nätisti ja sain sen verran hiljennettyä omaa vauhtiani, että hyppy sujui. Rengas meni nätisti molemmilla kerroilla.
Onnia oli kiva ohjata. Vauhti meillä oli hidas. Olin ite jotenki sunnuntaimeiningillä ja kuumuus vaikutti selvästi Onniin. Fiilis oli kuitenkin huipussaan. Siis se ihana pursuava into mikä Onnista hehkui. Aivan upeaa! Kepeille hiljensin rajusti ja ne mentiin yksitellen vetämällä. Sujui ilman välistä poikkeamisia. Meillä oli keinulle mennessä nolla siis takana. Keinu meni upeasti. Otin piruuttani siihen pitkän kontaktilla olon. Ei meillä kuiteskaan mitään mahiksia oo nollaan kun aikavirhettä tulee varmasti.
Keinun jälkeen ohjasin muurilla ja jotenki keskittyminen lopahti. Unohdin ihan mitä mun piti tehdä. Tiesin, että jotain piti, mutta en meinannu muistaa, että mitä. Sain selkärangasta kiskaistua valssin ja ohjattua seuraavalle hypylle joka oli kolmenneksi viimeinen este. Hyppy piti kiertää, että pääsi seuraavana olevalle puomille. Ei mikään paha juttu meille. Sen saattoi ottaa joko sisäkautta tai ulkokautta, mutta päätin kokeilla ulkokautta menoa saadakseni Onnin liikkeen säilymään takaisempana. Valitettavasti Onni äkkäs hypyltä laskeutuessaan vieressä istuvan Jarin, joka oli ratahenkilönä. Sehän säntäs häntä heiluen Jarin luo. Sain Onnin aika nopeasti takaisin, mutta tassut kävi kehänauhan toisella puolella eli hylky. Mitäs pienestä tuumin mielessäni ja täysillä vedettiin loput kaksi. Maaliin saavuin hurmoksessa. Oli niin voittajafiilis. Mitäs yhdestä hylystä kun rengas oli upea, kepit oli upeat, koira oli upea, fiilis oli mahtava, kisaaminen maistui hunajalta. Varmaan viisi minuuttia jäähdytellessä saatoin vaan hokea hyvää, upeaa poikaa ja pysähtyä välillä taputteleen Onnia.
No me saatiin loppujen lopuksi tulos kun tuomari heltyi ja perui hylyn. Omaa mokaahan tuommoinen oli ja ihan oikea tuomio hylky ois ollu. Jos oisin vetäny sisäkautta ympäri niin ei Onni ois huomannut Jaria. Jos Jari ois olla nainen, niin ei ois Onni karannu moikkaamaan tai ees tuntematon mies. Tai jos kehänauha ois ollu piirun kauempana niin oisin ehtiny saada ei:n Onnin päähän. Yhtä kaikki ihan hyvä oppi tuo oli.
Päällimmäiseksi päivästä jäi käteen upea, upea olo. Nyt voisi mennä nukkuun, on jo tullu jonku aikaa turhan myöhään valvottuaki.
Tunnisteet:
agility,
amandan pennut,
koulusta
Samanlaisia vai erilaisia koiria
Viikonloppuna taas tuntui siltä, että oispa kätsää jos kaikki koirat ois ländereitä. Oltiin pikkusiskon yo-juhlissa Oulussa. Onni ja Elmeri vietti juhlat pihalla kiinni ja tytöt sai rellestää vapaana. Ne kun osaa totella ja käyttäytyä. Kujeella tosin oli sitruunapanta kaulassa ehkäisemässä vahtihaukkumista. Kotimatkalla pysähdyttiin moikkaamassa jotain hellusen vanhaa työkaveria ja taas pojat sai olla hihnoissa ja tytöt pääsi edustaan vapaina.
Jos ihan tosissaan miettii, niin vaihtelu virkistää. Mua riepoo Onnin jääräpäisyys, mutta toisaalta se on myös tosi virkistävää. Oon ihan helisemässä kun Onni on poissa ja tytöt on niin kilttejä. Pieni jääräily pitää mut järjissäni. Ja Elmeri on ihana kunhan se vaan vähän rauhoittuisi tai jos on paljon tilaa, jolloin se voi rauhassa sählätä. Elmerissä on enemmän miellyttämisenhalua ku Onnissa. Pitäisi vaan saada valjastettua kaikki se ja kanavoitua energia oikein.
Amanda on voinu hyvin. Leikkii Kujeen kanssa, vähän nirppailee ruokaa ja on yhä tosi hellyydenkipeä. Oon lenkittäny sen lähinnä vapaana mikä tarkoittaa länderispurtteja ja Kujeen kanssa kisailua. Tänään mennään lääkäriin kattomaan millaiselta kohtu näyttää.
Jos ihan tosissaan miettii, niin vaihtelu virkistää. Mua riepoo Onnin jääräpäisyys, mutta toisaalta se on myös tosi virkistävää. Oon ihan helisemässä kun Onni on poissa ja tytöt on niin kilttejä. Pieni jääräily pitää mut järjissäni. Ja Elmeri on ihana kunhan se vaan vähän rauhoittuisi tai jos on paljon tilaa, jolloin se voi rauhassa sählätä. Elmerissä on enemmän miellyttämisenhalua ku Onnissa. Pitäisi vaan saada valjastettua kaikki se ja kanavoitua energia oikein.
Amanda on voinu hyvin. Leikkii Kujeen kanssa, vähän nirppailee ruokaa ja on yhä tosi hellyydenkipeä. Oon lenkittäny sen lähinnä vapaana mikä tarkoittaa länderispurtteja ja Kujeen kanssa kisailua. Tänään mennään lääkäriin kattomaan millaiselta kohtu näyttää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)