lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Vuoden viimeinen treeni

Tapahtui 22.12

Käytiin n-elikon porukan kanssa vetäisemässä tämän vuoden viimeinen agitreeni. Pia keksi ihan hirveän vaikean radan. (Jonka Pasi ja Kampi menivät tuosta noin vain...) Meillä oli pohjalla taukoa ja yksi putkeen lähetystreeni Amandan kanssa. Oltiin vähän ruosteessa, mutta se ei kyllä selitä kaikkia törppöilyjäni. Oli ihana saada pitkästä aikaa yksityiskohtaista opettamista. Miksi teit tuossa noin, etkä näin? Pisti ajattelemaan vähän omaa ohjaamista (tai sen puutetta). Tuli lisäksi vähän perehdyttyä uuteen asiaan. Miten koiran saa vedettyä esteen yli. Oli tosi hyvä opetus, vaikka en saanut ihan oikeaan asentoon missään vaiheessa kättä. Pitää sulatella asiaa. Jos vaikka joskus menisi päähän asti.

Oman sijoittumisen pohtiminen olisi myös ihan viisasta. Tälläiset kaverien pitämät yksityistreenit on aina niin antoisia. Sieltä tulee aina uutta kun toiset ovat niin paljon taivampia ja jotenkin tulee ajteltua enemmän kuin mitä ihan tavallisissa treeneissä. Lisäksi tulee aina erilaista ohjaustaktiikkaa. Tosi opettavaista.

Pohdittiin taas kerran Amandan pujotteluongelmaa. Voisi tehdä sen oppimisesta ensi vuoden tavoitteen.

Kujekin pääsi kokeilemaan esteitä. Opeteltiin vähän renagasta, muuria ja pussia. Sekä kokeiltiin vanjoa tuttuja putkea ja hyppyjä, joihin tällä kertaa oli laitettu matalat rimat. Jestas se on nopea vekara. Pia ystävällisesti totesi, että tulen olemaan vielä pulassa. Olen ihan samaa mieltä. Kuje ampuu heti täysillä. Amanda menee samaa vauhtia kanssani. Se on niin paljon helpompaa. Kuje taas menee niin kovaa kun kintuista pääsee.

Kampin ja Vipun menoa Pasin kanssa oli kiva seurata. En tiedä kumpi oli hienompaa. Kampin kanssa alkaa aika selvät sävelet, mutta toisaalta Vipun menoa ja oppimisen riemua oli kiva katsoa. Vipussa näkyy sellainen ihana tekemisen halu mitä Cellossa on.

Käytiin samalla lenkkeilemässä koko poikaporukan kanssa pariin kertaan ja mentiin jäisen jäähdyttelylenkin jälkeen viimeiselle pikkujouluglögille ennen joulua. Oli kyllä tosi kivaa :) Miljoonat kiitokset Pialle ja Pasille hyvistä treeneistä ja hauskasta seurasta!

Onni oli porukoiden luona sillä välin osallistunut ruoanlaittoon, syönyt ihan tuhottomasti ja päässyt pitkille lenkeille. Oli poika nauttinut olostaan ihan täysillä.

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Joulun vietto

Joulu oli ja meni. Perjantai meni joululahjoja shoppailessa, lauantaina vietettiin n-elikon lauman kera pikkujouluja, sunnuntaina tehtiin jouluruokia, aattona juhlittiin, joulupäivänä syötiin ittemme ähkyksi ja tapaninpäivänä suunnistettiin takas kotiin. Lyhyesti virsi kaunis, eikös se niin menny.

Ps. Pialle ja Pasille tiedoksi, että päästiin miehen kyydissä asemalta tiistaina kotiin ja loppuihin kysymyksiin vastaus on epämääräinen ymmhh.

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Pennun valintaa

Lueskelin taas tuttavien kokemuksia pentujen ottamisesta pentutehtaasta. Voi miksi asioista ei oteta selvää? En ala jauhamaan tehtailusta, sillä saattaa olla etten osaisi lopettaa. Aiheesta löytyy enemmän kissakalan sivulta. Sen sijaan haastan lukijat kertomaan omasta pennun valintaprosessistaan. Mikä teille on tärkeää? Mitä haluatte tietää pennusta, vanhemmista, rodusta, kasvattajasta, sukulinjoista jne.

Koska omista koiristani vain kaksi ovat tulleet pentuina, jää Amandan valinta prosessi kertomatta.

Onni

Halusin koiran. Silloinen poikaystäväni päätti, että sen pitää olla rotukoira ja uros, muuten saan tehdä päätökset itse. Siispä aloin selata rotukirjoja ja tutkailla nettiä. Halusin hiljaisen, pienikokoisen koira, helppohoitoisella turkilla. Päädyin glenniin, joka on no... hiljainen. Näin yhden kuvan makoilevasta glennistä ja ihastuin.

Tiedon löytäminen rodusta ei ollut ihan helppoa, mutta lopulta päädyin sivulle josta löytyi sähköpostiosoite. Sinne vaan maililla kyselyä rodusta. Muutaman mailin vaihdon jälkeen selvisi, että keskustelin kasvattajan kanssa, jolla sattui olemaan kaiken lisäksi yksi vapaa uros pentu. Satuin törmäämään myöhemmin kirjoittamiini maileihin ja jestas mitä kaikkea sitä onkaan tullut kyseltyä. Nyt kun lukee niitä paistaa aika selkeä tietämättömyys ja toisaalta halua tietää.

Kävimme katsomassa Onnia ja sen sisaruksia, pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Tapasin samalla Onnin emän, isoemän sekä yhden muun sukulaiskoiran. Silloin näin oikeasti ensimmäisen kerran elävänä glennin. Olin varustautunut pitkällä listalla kysymyksiä. Tärkeimpinä ehkä terveydelliset ongelmat, silmät, lonkat, allergiat sekä luonteisiin liittyvät kysymykset. Terrierin kohdalla itsepäisyys ja toisten koirien kanssa toimeen tuleminen.

Puolen päivän molemmin puolisen tenttailun jälkeen päätimme ottaa Onnin ja myönnettäköön, etten hetkeään ole katunut. Näin jälkikäteen ajatellen, en todennäköisesti olisi ihan samoin perustein valinnut koiraa, mutta minulla on ollut onnea ja Onni on sitä mitä olen toivonut ja paljon enemmän.

Kuje

Onnin ja Kujeen välissä on kaksi aikuisena tullutta koiraa sekä kuusi vuotta, jolloin olen kerännyt enemmän tietoa koirista ja niiden kanssa elämisestä. Onnin tullessa tuskin olin kuullutkaan sukusiitosprosenteista. Ällistyttävää, että osasin sentään kysyä silmien peilaamisesta ja lonkkien kuvauksesta. Kujeen suhteen taas tieto ja vaatimukset ovat nousseet aika huimasti.

Ensinnäkin rotuvalinta oli vähän erilainen, sillä minulla oli jo Amanda. Tiesin valmiiksi ländereistä. Ainoa vaihtoehto kasvattajaksi oli Kipa. Tunnen hänet ja tiedän hänen kasvatusperiaatteensa. Tiedän, että voin luottaa siihen, että saan aina tarpeen mukaan neuvoja. Glennin suhteen kasvattajalla ei ollut niin väliä, mutta länderi on vaikeampi koira, enkä olisi koskaan voinut ottaa sellaista ilman, että olisin tiennyt voivani turvautua ongelmissa johonkin luotettavaan ihmiseen.

Amandan tullessa sanoin, ottavani jossain vaiheessa varmaan toisenkin länderin. Kaavailin silloin Amandan pentua. Kun Kipan seuraava pentue eteni urossuunnittelun asteelle, ja Cello oli toinen urosvaihtoehto, aloin miettiä olisiko sitten parempi ottaa Chilin pentu. Paitsi, että haluan pennun samanmieliseltä kasvattajalta, niin yhdistelmälläkin on paljon merkitystä. Yhdistelmällä pitää olla jotain annettavaa rodulle ja minulle.

Vaikea kuvitella, että ottaisin joskus pennun miljoonaan kertaan tehdystä yhdistelmästä. Erityisesti jos kyseessä on pieni rotu kuten länderi. Sanotaan, että joissain tapauksissa ymmärrän yhdistelmän uusimisen. Esimerkiksi jos pentueeseen on syntynyt vain toista sukupuolta ja tarkoitus on jatkaa linjaa juuri sillä toisen sukupuolen edustajalla. Ländereillä harvemmin tehdään uusintayhdistelmiä. Ainakaan Suomessa.

Muissa roduissa on valitettavasti hyviä esimerkkejä siitä miten tarkoitus on tuottaa rahaa, ei kasvattaa koiria. Teettämällä uudelleen ja uudelleen samaa yhdistelmää tai mahdollisesti astuttamalla sisarukset samalla uroksella. Vaikka itse yhdistelmä olisi kiehtova, se menettää merkityksensä, jos puolet koirakannasta koostuu samasta verestä. Pienessä rodussa muutama tälläinen tehotuottaja voi aiheuttaa koko koirakannalle paljon hallaa. Haluan nostaa hattua suomalaisille länderin kasvattajille, siitä ettei tälläistä toimintaa esiinny täällä.

Toinen mihin kiinnitän länderien suhteen huomiota on verilinjat ja sukusiitos. Koska länderi on rotuna pieni ja valitettavan sisäsiitoinen, halusin ottaa pennun yhdistelmästä jossa emä ja isä ovat mahdollisimman kaukaista sukua toisilleen. Jossain vaiheessa kannatin nollaprosenttia, mutta länderien suhteen siitä on jossain määrin tingittävä. En itseasiassa ole yhtään koiraa omistanut, jolla sukusiitosprosentti olisi nolla.

Jos pikkuhiljaa mennään kohti tärkeimpiä valintakriteerejä, niin toisena tulee terveys. Chilin kohdalla olen saanut erittäin avoimesti tietoa sen sukulinjan terveydestä. Tiedän riskit. Jokaisen länderin takaa tulee jotain terveysriskejä, kuten myös kaikissa muissa roduissa. Sukusiitos ja monien kantajalinjojen yhdistäminen lisää sairastumisriskiä, siksi osaan arvostaa tietoa suvusta. Loppujen lopuksi se on kuitenkin melko arpapeliä tuleeko koirasta terve vai ei. Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, voi vain toivoa parasta.

Tärkeinpänä valintakriteerinä pidän luonnetta. Olen aina pitänyt Chilistä. Siinä on sellaista pippurisuutta, jota arvostan. Chilin suvussa on ylipäätään todella monia koiria, joista pidän. No myönnettäköön, että pidän oikeastaan kaikista ländereistä. :D Chilin suvun kuitenkin tunnen paremmin kuin muut. Cello taas on niin käsittämättömän upea luonteinen. Se vaan on. Tiesin jo aikoja sitten, että haluan juuri Cellon pennun.

Pääsin seuraamaan synnytystä ja pentujen kasvua. Chili oli kaksoisastutettu ja tuntui, että kesti ikuisuuden ennenkuin saatiin selville pentujen isät tai isä oikeastaan. Siinä vaiheessa kun selvisi, että Cello oli kaikkien isä, olin ensin suunnattoman helpottunut ja vasta sen jälkeen pettynyt ettei kaksoisastutus onnistunutkaan. Toisaalta se tarkoitti sitä, että Kuje oli Cellon tytär.

Kuje kiinnitti huomioni ihan ensi hetkistä lähtien syntymällä niin paljon toisia myöhemmin. Se oli isompi ja röyhkeämpi. Pikkuöykkäri. Aina menossa ja tekemässä. Aina sylissäni. Vaikka valitsin pennun taustat hyvin tarkkaan, niin lopullisen päätöksen teki Kuje. Olemalla se mikä on. Sen kanssa yksinkertaisesti kolahti heti ensi hetkistä alkaen. Kaikista tarkkaan tehdyistä valinnoista huolimatta, pohjimmainen valintakriteeri oli rakkaus pentuun.

Jouluista matkailua (not)

Voi vitsit mä inhoan jouluruuhkia. Torstain-iltana lähdettiin seikkaileen kohti juna-asemaa ja olin niin käpynä. En oikeastaan ees tiedä miksi olin niin järjettömän kiukkuinen. Siinä vaiheessa ku päästiin junaan oli tiuskinut jokaiselle koiralle ja valmis heittämään itsekunkin jorpakkoon.

Junassa oli täpösen täyttä. Eläimiä enemmän kuin yleensä ja meille oli varattu pieni paikka kaikkien keskeltä. Pitää kehua, että koirat käyttäyty oikein mallikkaasti siitä huolimatta, että törmäilivät käytävällä vieraisiin koiriin. Mä pihisin yhä kiukusta ja rauhoitun vasta oikeastaan jossain Seinäjoen kohdalla. Siinä vaiheessa olin lopulta saanut ängettyä kevythäkin penkkien väliin ja tungettua Onninkin myttyyn jalkotilaan. Uskomattoman pieneen tilaan ne meni. Häkki vähän vääntyi runttaamisessa, mutta siinä tappiot sit oliki.

Sain joululahjat shoppailtua eilen ja ostin lopulta sit koirilleki pienet lahjat, vaikka aluksi meinasin jättää ne ilman. Joulutunnelmaa ei oikeastaan oo nähtykään. Joulukorttia en oo saanu aikaiseksi, vaikka täällä vois ottaa lumisia kuvia ku on lumi maassa. Saas nähdä. Jos täs huomenna sit... tai jotain.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Itsejärjestetyt pikkujoulut

Tässä on tullutkin vietettyä pikkujouluja jokaisena joulukuun viikonloppuna vähän eri puolella Suomea. Nyt oli vuorossa omat kekkerit. Tarkoitus oli ihan alunperin viettää glöginmaistajaisia kahden muiskun kanssa, mutta päädyttiin sitten kutsumaan pari vierastakin. Taisi olla niin, että mä keksin kutsua ekan ja sitten lisättiin määrää viiteen vieraaseen asti. Saatiin paikalle kaksi Kujeelle vierasta miestäkin, että se pääsi esittelemään haukkumisen jaloa taitoa. Sekä yksi vieras nainen, jolle ei tarvinnut ihan niin paljon haukkua.

Kujeen vieraiden ihmisten sisälle päästäminen on äänekäs show. Avataan ovi, Onni säntää ovelle jostain syystä aina ekana. Kuje ja Leela aloittavat haukkumisen. Onni säntää vieraan syliin, Kuje säntää haukkuen vieraan syliin, Amanda käy kurkkaamassa, haukahtaa kerran ja painuu jonnekin odottelemaan tilanteen rauhoittumassa, Leela kurkkaa eteiseen ja riippuen vieraista pistäytyy moikkaamassa tai häipyy hiljentyen paikalta. Onni rauhoittuu ja katoaa jonnekin ja Kuje yhä hyppii haukkuen vieraiden päälle. Vieraat saadaan olohuoneeseen ja Kuje punkee ensimmäisenä istujan syliin, jolloin muut koirat pamahtaa paikalle ja loput nartut valloittavat jonkun sylin tai tunkevat jalkoihin rapsuteltaviksi. Ja sitten Kuje vihdoin lopettaa haukkumisen. Äärimmäisen äänekästä. Onneksi se ei tutuille kyläilijöille hauku ihan niin kauaa.

Ehkä jonain päivänä sitä tulis opetettua noille otuksille käytöstapoja. Tai sitten ei.

Mentiin käymään sunnuntaina serkkuni poikamiesboksissa koirien kanssa ja arvatkaas haukkuiko Kuje siellä oleville vieraille miehille. Ei pihahdustakaan. Se on vieraskorea tuo meidän pikkuneiti. Toisaalta ihan hyvä. Voivat hämätä satunnaisesti ihmiset luulemaan, että osaavat käyttäytyä, vaikka ovat koko joukko ihan hunningolla.



Ps. Kujeen korvat ovat yhä oikeassa asennossa..

torstaina, joulukuuta 13, 2007

Aktivointia arkeana

Sainpas mäkin vaihdettua talvisemman kuvan blogiin. Tarkoitus oli vaihtaa blogin ulkoasu siinä kuin kotisivujenkin, mutta se on vähän jäänyt.

Tänään on ollut koirilla aktivointipäivä. Tarkoitus oli keskittyä siivoamiseen, mutta jotenkin kummasti tuli keskittyä muuhun. Aamu aloitettiin leikkihetkellä Nugan kanssa. Näimme Nugan omistajineen läheisellä kentällä ja en malttanut olla poikkeamatta moikkaamassa. Samalla sitten koko jengi sai purkaa energiaansa juoksemalla vapaana Nugan lelun perään.

Päivälenkille otin mukaa ihan oman lelun koirille ja kierrettiin samaiselle kentälle leikkimään. Tarkoitus oli innostaa Kujetta tuomaan lelua siinä leikin varjolla. Se ei sujunut järin kummoisesti, mutta Onni osaa oikein kivasti palauttaa lelun. Hauskaa meillä joka tapauksessa oli ja ohi menevistä koirista huolimatta kaikki pysyivät kivasti luona, vaikka olivat vapaana. Taskussani olevalla namipussilla ei varmaan ollut minkäänlaista osuutta siihen, että jääräpäisimmätkin tottelivat salamana käskyn kuulessaan. Myös silloin kun käsky selvästi oli osoitettu jollekulle muulle.

Illemmalla meille tuli pitkästä aikaa miesvieras käymään. Kuje ei juuri miehiä ole tavannut, joten oikein hyvää teki tytölle. Mies piti ensin haukkua ja sitten punkea syliin. Touhon haukkumiseen on keksittävä jotain, sillä se tekee mut hulluksi. Oli kiva saada kuulla Kujeesta kommentti, että se on hyväluontoooone otus. Onhan se ihana, vaikka vähän turhan kova vahtimaan tai lähinnä ilmoittamaan asioista.

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Korvamysteeri ja luonnepohdintaa

Kuje-kummakorva on aiheuttanut mulle taas päänvaivaa ja ihmettelyä. Kujeen tullessa päätin, että sen korvistahan tulee oikea-asentoiset ja piste. 8 kuukauden kohdalla päätin luopua toivosta. Olkoot mokoma sitten hörökorvainen. Jätin teippailut ja korvat sojottivat mitenkuten. Jyväskylän näyttelyynkin mentiin korvat harittaen minne sun sattuu. Siellä alkoi ahdistaa sen verran kauniiden korvien keskellä, että päätin Messaria varten laittaa korvat teippiin, jos edes hetken olisivat kauniisti. Siihen asti teippailun tuotokset olivat pysyneet sen puoli päivää aloillaan.

Tiistaina laitoin korvat teipillä leuan alta kiinni ja sunnuntai aamuna irroitin teipit. Voi miten sievät korvat sieltä paljastuikaan :) Hämmästyttävää on, että korvat ovat vieläkin nätisti. Nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Onkohan tyttösen korvilla sittenkin toivoa?

Korvat oikein

Loppujen lopuksi korvien asettuminen tai asettumatta jääminen ei ole kovin tärkeää. Olisihan se kiva, jos ne olisivat nätit, mutta valitsin kyllä Kujeen ihan muista syistä kuin ulkonäön vuoksi. Tai en kyllä voi varmasti sanoa, etteikö se saattaisi olla Kuje itse, joka valitsi minut.

Kuje oli pentuna melkoinen ADHD-lapsi. Loputon pörräilijä, joka jaksoi paljon pitempään kuin muut ja lähti omille teilleen seikkailemaan. Yllättävää kyllä Onnikin sai pentuna lisänimen Turbo-Räikkönen samojen ominaisuuksien vuoksi. Tässä vaiheessa Onnin tuntevat voivat kohottaa kulmiaan. Onnihan on itse rauhallisuus. Totta. Kujekin on rauhoittunut kummasti. Se alkaa jo muistuttaa paljonkin MINUN koiraani.

Parin vuoden päästä oikeastaan vasta näen, että onko se kaikki Kujeessa näkyvä potentiaali jalostunut sellaiseksi mitä toivon. Tähän mennessä suunta on hyvin lupaava. Näistä kolmesta koirasta se on tällä hetkellä ehkä eniten sitä mitä koiran luonteesta toivon. Sinänsä olisi varsin hupaisaa, jos se todella pysyy noin mahtavana, sillä ulkokuori osuu asettamiini toiveisiin. Kuje on pienikokoinen ja sen turkki on ihan älyttömän helppohoitoinen. Periaatteessa Kujeessa tiivistyy kaikki se mitä alun alkaen olen koiralta toivonut.

Leikkisät treenit

Pitkästä aikaa mentiin eilen Aman kanssa agitreeneihin. Ei taas olla nähtykään esteitä Oulun kisojen jälkeen. Meillä oli teemana putkeen lähetys. Yksinkertaista ja hauskaa. Pistettiin oikein ranttaliksi ja riekuttiin Aman kanssa yhdessä. Sain meidän nykyiseltä kouluttajalta Sarvikselta syksyllä käskyn käyttää palkaksi vain lelua.

Agilityssa palkka frisbee

Leluna meillä on kangasfrisbee. Se lentää, joten Amandasta on hauskaa sännätä sen perään ja lisäksi sen päällä voi kätevästi pomppia. Ama haluaa välttämättä tehdä tappohypyn lelun päällä. Eilen otin uuden frisbeen käyttöön ja se ei kestänytkään sitten enempää kuin yhden riekkutreenin. Vaan hauskaa meillä oli :)

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Messarireissu ja näyttelykauden lopetus

Nyt on sitten tämän vuoden näyttelyt käyty. Niin sitä vaan tuli käytyä maistamassa kehien huumaa ja nauttimassa ystävien tapaamisesta. Tarkoitus oli alunperin käydä useammassa, mutta paljon vähemmän päästiin liikenteeseen kuin mihin olisi mieli tehnyt. Ovat ryökäleet hinnoitelleet näyttelyt ihan turhan kalliiksi huviksi näin opiskelijabudjetille ja näemmä hinnat on ensi vuonna vielä kovemmat.

Näyttelykausi huipentui taas Messarissa. Lähdettiin oikein kunnon reissulle, ensin piipahdettiin Turussa ystävien luona, sitten suunnattiin Kipan luo ja vietettiin kivat pikkujoulut ja lopuksi Messarin kautta kotiin.

Viime vuoden Voittajanäyttely oli koko vuoden paras ja niin taisi olla tänäkin vuonna. Tulokset jäivät kyllä meidän osalta aika tylsiksi, mutta fiilis oli ihan huippu. Länderikehän ympärillä vilisi ystäviä ja tuttuja. Höpinää riitti ennen kehää. Ehkä hauskin kehän odottelu pitkiin pitkiin aikoihin.

Kujeen kanssa lähdettiin metsästämään ennen kehää nameja ja päädyttiin mittaukseen. Olinpa taas niin itseni. Vastaan tuli nainen, joka kysyi saako Kujeen mitata vaatteiden mittoja varten. Oitis lupasin ja lähdin naisen matkaan mittauspaikalle. Vasta nostaessani Kujetta pöydälle aloin miettimään, että onkos kaikkein fiksuinta pöydällä oloa ennen kehää. No Kuje seistä pönötti tyytyväisenä ja tuskin huomasi mittailuja. Eipä sille jäänyt huonoa kuvaa ja saatoin huokaista helpotuksesta. Se on niin rennon letkeä otus.

Löysin nameiksi lopulta jotain kissanherkkuja, jotka maistuivat tytölle. Seurattiin ensin urosten kehä ja sitten sännättiin junnuluokkaan. Siellä olikin seitsemän koiraa paikalla. Melkoinen määrä. Sekä Jazzmon, että Kipazinin viimeisimmästä pentueesta olivat kaikki nartut edustettuina. Oli aika huisia olla niin suuressa luokassa. Kujeen liikkeet menivät vähän haisteluksi, mutta se seisoi tosi nätisti paikoillaan. Tuomari oli käynyt kopeloimassa junnu-uroksia maassa, mutta Kujeen kohdalla hän ainakin vaan heilutti laiskasti kättä.

Yksilöarvostelussa nostin Kujeen pöydälle, sillä aikaa, kun edellistä arvioitiin. Tuomari tuli tutkimaan Kujetta. Tutki ja tutki. Kuje oli ihan varmasti kauiten pöydällä koko länderiporukasta. Se kopeloitiin läpikotaisin. Hampaat, etujalat, takajalat, selkä, maha, turkki... Ja koko sen ajan Kuje seistä pönötti asennossa kuin pieni tinasotilas. Voi jestas olin niin ylpeä. Kukaan koirista ei ole koskaan ollut niin uskomattoman upea pöydällä kuin Kuje oli. Se mitattiinkin ja kokoajan Kuje oli rento ja tyytyväinen. Se oli itseasiassa niin rento, että helpotti samalla minunkin jännitystäni.

Ikuisuuden kestäneen tutkiskelun jälkeen, nostin Kujeen pöydältä ja käytiin juoksemassa pari kertaa edestakaisin. Toinen kerta meni varsin pomppuisasti. Pitänee panostaa vähän enemmän liikkeiden harjoitteluun. Tuloksena sininen nauha (H - hyvä) ja pitkä arvostelu. Ensimmäinen sininen nauha mun koiralleni, mutta tuskin jää viimeiseksi. Olen erittäin tyytyväinen kehän antiin. Tuomarilla oli tiukka ja selkeä linja, joka piti läpi koko rodun. Jäi tosi positiivinen mieli tästä Kujeen ensimmäistä junnu-näyttelystä. Kujeen kanssa oli ihan uskomattoman ihana mennä kehässä. Se oli niin rento pöydällä ja kaikin puolin kiltti ja tottelevainen. Toivottavasti pysyy yhtä helppona myöhemminkin. Me ei ehkä valloiteta koskaan kehiä, mutta Kuje kyllä valloittaa sydämeni käytöksellään.

Takana on siis vuoden 2007 näyttelykausi. Kaikki kolme koiraani ehtivät vilahtaa kehissä. Amandalle kirjautui kaksi näyttelytulosta, Onnille kolme, Kujeelle neljä pentunäyttely tulosta ja yksi virallinen. Kauneus järjestyksessä Amanda sai kaksi eriä, Onni kolme eh:ta ja Kuje yhden h:n. Hieno väri suora ;D Kivaa oli ja ensi vuonna jatketaan.

Näillä näkymin Amanda saa lepäillä näyttelytouhuista ja katsotaan sitten mammaloman jälkeen, että piipahdetaanko jossain kääntymässä. Onni ja Kuje on tarkoitus raahata useamman kerran kehiin. Kujeen kanssa aloitetaan tammikuussa Turusta ja katsotaan mihin varat riittää. Suunnittelen vähän Leelan kaappaamista Tampereen näyttelyyn, riippuen miten siellä menee voisin pyörähtää senkin kanssa muutaman kerran kehässä.

keskiviikkona, joulukuuta 05, 2007

Joulukuun länderilenkkeilyä

Eilen käytiin joulukuun länderilenkillä. Oli aikas tunnelmallista kävellä lumen keskellä valaistuilla poluilla. Koska valoa ei juuri piisannut, tehtiin vähän erilainen lenkki. Yleensähän ollaan menty suoraan metsään ja päästetty puolet koirista irti. Nyt talsittiin poluilla, jossa vilisi vastaantulijoita ja loppu osa mentiin jalkakäytäviä pitkin, joten koirat olivat lähinnä kiinni. Oli kiva lenkki, tuli hyvin harjoiteltua ohituksiakin.

Mulla oli mukana vain Kuje, joka käyttäytyi kuin pieni enkeli. Se on ollut hirveä riiviö viime lenkeillä, mutta päästessään yksin matkaan, kun mulla olisi todella aikaa keskittyä vain sen käytökseen, niin eihän se temppuillut lainkaan. Niinpä se aina menee. Yksin koirat ovat hyväkäytöksisyyden huippuja, mutta laumassa oikeita idiootteja.

Kiitokset taas kaikille lenkkeilijöille hyvästä seurasta!

sunnuntaina, joulukuuta 02, 2007

Älä tue pentutehtailua -kampanja

Sain vihdoin tehtyä logon. Johan sitä on tässä varmaa viikonpäivät väännettykin.

Älä tue paperintoa pentukauppaa

Jokainen voi omalla panoksellaan yrittää auttaa taistelussa pentutehtailua vastaan. Haastan siis jokaisen tätä blogia lukeneen lisäämään omalle sivulleen bannerin ja linkin. Voit joko tehdä oman versiosi tai kopioida tuon minun tekemäni.

Laitoin omaan banneriini tekstin "Älä osta paperitonta pentua" monestakin syystä. Minulla ei ole mitään sekarotuisia koiria vastaan. Myös sekarotuiset ja vahinkopennut on mahdollista rekisteröidä kennelliiton fix-rekisteriin. Se on omistajarekisteri, joka on eri asia kuin rotukoirien kantakirjarekisteri. Mielestäni tälläinen paperikin on pieni tae siitä, että pentu tulee hyvästä kodista. Lisäksi suosin itse rotukoiria ja rodullisuutta.


Lue lisää pentutehtailusta

Kennelliiton ohje pennunostoon

Miksi rekisteröity pentu

Lisää bannereita

Vaikeuksien kautta voittoon

En voinut kirjoittaa otsikoksi, että me ollaan hyviä, eilisen otsikon vaastapainoksi, sillä me ei oltu hyviä. Amanda oli hyvä ja mä olin no ehkä kohtuullinen. En sentään niin huono kuin eilen. Mikä on oikein positiivista. :)

Eiliset pikkujoulut ei painaneet yhtään silmissä kun herätyskello herätti ja herätti ja herätti. Nukuin vähän pitempään kuin aioin, mutta olinpa virkeämpi kuin eilen. Kisapaikalla Amanda oli ihan erilainen koira kuin eilen. Se selkeästi nyt tiesi mikä on homman nimi, tunsi paikan ja oli normaali itsensä. Tarkoitus oli alunperin ottaa Kuje toisena päivänä mukaan, mutta ajattelin, että harjoitellaan nyt tätä kaksin kisaamista. Tottuu Amanda siihen, että voidaan agikisoihinkin tosiaan mennä ihan vaan kahden.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata. Tosi suoraviivainen. Ajattelin heti, että ei toimi meillä. (Positiivisella asenteella liikkeelle.. ) Mä tuppaan mokailemaan pitkillä suorilla. Unohdan ihan täysin ohjata. No tällä radalla hukkasin Amandan vaatimattomasti kaksi kertaa. Jätin ohjaamisen puoli tiehen ja Amanda kaarsi hypyltä luokseni sen sijaan, että olisi jatkanut eteenpäin. Kun havaitsin koiran, se oli (vaihteeksi) hypyn väärällä puolella, mutta onnistuin tällä kertaa pysäyttää sen ennen hyppäämistä ja houkuteltua oikealle puolelle. Pussi meni kerralla oikein, mikä oli todella mahtavaa :)

Toinen koiran hukkaaminen tapahtui vähän samantapaisessa paikassa, kahden hypyn välissä. En ehtinyt tehdä aikomaani valssia putken jälkeen, enkä ehtinyt korjata sitä hyppyjen välissä (suunnitelma b), vaan ajauduin ihan omituiseen paikkaan ja Amanda ehti hypätä edessä olevan hypyn ennen käskyä. Onneksi aita sattui olemaan seuraava este ja mokailuni sai sen pysähtymään niin, että se ei karannu kolmannelle edessä olevalle hypylle. Sain sen käännettyä vieressä olevaan putkeen pyörähdyksen jälkeen. Tuloksena vitonen (hypyltä) ja yliaikaa. Tällä sijoituttiin kolmanneksi.

Agilityrata oli täynnä juonikkaita kohtia. Päätin keskittyä siihen, ettei Amanda karkaa neljäntenä esteenä olevasta putkesta suoraan maaliin ja siihen, että kontaktit osuvat kohdalleen. Amanda oli luikahtaa putkesta maalihypylle, mutta sain sen kääntymään vähän ennen hyppäämistä takaisin oikeaan suuntaan. Menimme aikas rennolla vauhdilla eteenpäin. Kepeillä Amanda sai vitosen. Ekalla radalla olin ottanut kepit takaperin ja tarkasti, nyt yritin mennä etuperin ja se kostautui. Kontaktit sen sijaan menivät mallikkaasti. Keinu meni eilenkin hyvin, mutta tänään myös A:n loppuosa meni oikein, kun ohjaaja tajusi käskyttää koskemisen.

Amanda luki rataa tosi kivasti. Viimeiseen putkeen se meni jotenkin niin oivasti. Käskytin sen ajoissa ja Amanda vaan hupsahti sisään oikeasta päästä putkea niin, että saatoin keskittyä asettumaan oikeaan kohtaan jatkamaan loppusuoralle. Maaliin tultiin hämmästyneenä ja tyytyväisenä. Tuloksena vitonen ja yliaikaa, tällä kertaa sijoituttiin ensimmäiseksi, sillä muut kisaajat saivat hyllyt. Oulussa on mukava kisata, kun tuloksella melkein aina pääsee medi-koiran kanssa palkintosijoille. ;)

Erittäin antoisa ja opettavainen viikonloppu. Paljon on tullut huomattua korjattavaa. Tiedän, ettei kannata lähteä tauolta kisaamaan neidin kanssa, sillä se ei vaan toimi. Meillä on yhteys ihan katkolla ainakin ekan radan. Miljoona korjattavaa juttua löytyy. Amandalla voisi keskittyä vähän enemmän keppien tahkoamiseen ja omassa ohjaamisessa on todella paljon parantamista. Voisi myös muistaa ohjata eikä vaan haahuilla päättömästi ympäri rataa. Ja olisi syytä muistaa pitää koira matkassa eikä unohdella sitä milloin minnekin. Käskyt voisi sanoa ajoissa ja ohjaukset viedä loppuun asti.

Olen erittäin tyytyväinen Amandan menoon. Oma ohjaaminen harmittaa, mutta tänään tuli sentään vähän paremmin mentyä kuin eilen, joten ehkä sitä on mahdollista parantaa. Tässä tulikin tämän vuoden viimeinen kisa ja oikein hyvillä mielin jäädään odottamaan ensi vuotta ja uusia ratoja.

lauantaina, joulukuuta 01, 2007

Me ollaan surkeita!!

Me ollaan extrasupersurkeita ja ihan karmeen huonoja. No okei lievennetään: Amanda on vähän huono ja mä olen ihan sika törkeen kauheen huono ohjaamaan. Kivat kisat oli joo. :D

Tällä viikolla käytiin tiistaina vähän kattomassa maneesissa esteitä ja toteamassa, että kepit ei suju, eikä mulla pysy koira kädessä. Hyvältä pohjalta kisoihin siis. Aamulla pikkusiskon kanssa seikkailtiin kisapaikalle. Yllättävän hyvin suunnistettiin. No joo kolmesti piti kääntyä ku ei oltu ajoissa huomattu oikeaa kääntyvää tietä, mutta se johtui tietty vaan surkeista opasteista. ;)

Kisapaikka oli kuplahalli tekonurmipohjalla. Koskaan ennemmin en ookaan ollu kuplahallissa. Ei muuten Amandakaan. Rataan tutustumisen ajaksi jätin Amandan yksin repun viereen ja laitoin hihnan kiinni roskikseen. Tällä kertaa ei ollu minkään sorttista kepoa tai ketyä matkassa. Siellä se odotteli kiltisti yksinään, mun huiskiessa pitkin poikin rataa.

Amanda ensimmäisen esteen taakse ja menoksi. Paitsi, että menoksi oli erittäin jäykkää etenemistä, hyvin, hyvin varovasti. Amanda oli ihan jäässä. Siis ei fyysisesti, sillä oltiin kyllä lämmitelty vaan henkisesti. Se totteli, mutta siihen ei saanu minkäänlaista kosketusta. Ihan ku ois lelun kanssa yrittäny vääntään rataa. Epätoimivan jokaisen esteen eteen jämähtävän lelun. Tosi karmee rata ja mun ohjaus oli jotain niin ala-arvoista. Kolmesta kiellosta hylly ja kieltoja tuli sen jälkeen tasaseen. Puomilta Amanda hyppäs pois kesken kaiken. Toiseksi viimeisenä esteenä oli pussi. Tiesin, että se tulee olemaan ongelma. Ekalla kerralla neiti pyörähti ympäri, mutta toisella kerralla se meni läpi. Parasta radassa olikin tää oudon pussin meno, vaikka se vaatikin uusimisen. Siihen oon ihan tyytyväinen, koska pussi on niin kauan ollut Amandalle ongelma.

Radan jälkeen rupesin miettimään ja tajusin, että olen ihan idiootti. Ei mikään suuri yllätys tietenkään. Amanda on ekaa kertaa kisoissa yksin. Ihan yksin ilman Onnia, johon se tukeutuu tosi vahvasti. Mä olen ite ollut ihan jäykkänä hermostuksesta ja mun hermot paistaa heti Amandan omaan käytökseen. Menin radan itsekin hyvin jäykästi, huonosti ohjaten, liian myöhään sanoin mille esteelle seuraavaksi suunnataan ja olin tosi tuppisuinen kaiken kaikkiaan. Siispä me lähdettiin ulos ja alettiin leikkiä.

Kun palattiin sisälle odottelemaan toista rataa, mulla olikin taas mun Amanda mukanani eikä mikään jäykkä patsas. Leikkisä säihkysilmä. Tällä kertaa jätin Amandan reppuun sidottuna odotteleen rataantutustumisen ajaksi. Siellä se nökötti kiltisti vielä takas tullessa. Taas leikittiin vähän ja ennen radalle menoa innostin Amandaa lisää. Tyttö hädintuskin pysyi ekan esteen takana. Tokalle esteelle ohjasin sen niin surkeesti, että siitä tuli eka kielto. Koko rata mentiin sen jälkeen leikkien. Jossain vaiheessa Amanda hyppäs väärän hypyn ja siitä tuli hylly, mutta sen jälkeen meno vaan parani. Tai no fiilis parani. Mun ohjaus oli niin järkyttävää ja jatkui surkeana loppuun asti. Mutta olin ihan sika onnellinen ku päästiin maaliin. Amanda loisti ja nauroi koko radan.

Koska vissiin kaikki minit ja medit oli saaneet hyllyt ja oltiin kovasti edellä aikataulusta tuomari antoi kaikille mahdollisuuden mennä rata uudelleen epävirallisesti. Meillä meni aikasrukeasti, mutta saatiin vihdoin paikattua A:n loppukontakti, jonka Amanda oli tokalla radalla vetänyt yli. Mä unohdin radan, joten muilta osin ei ollut kehumista. Tässäkin tuli todistettua, että mulla ei vaan toisella kerralla pysy rata päässä. Sama huomattiin edellisissä kisoissa Oulussa, kun Onnilla ja Amandalla oli sama rata, minkä sit Amandan kanssa menessä unohdin.

Huomenna ois edessä vielä kaksi starttia. Tällä hetkellä takki on tyhjä. Meillä kesti kolme tuntia päästä Virpiniemestä porukoiden luo bussilla. Vähän jos eksyin... Kymmenen minuuttia sitten söin ekan kerran tänään ja nyt vois ehkä nukahtaa hetkeksi ennen ku suuntaa kohti pikkujouluja... Tai jotain. Mutta tästä päivästä jäi kaikesta surkeudestaan huolimatta hyvä mieli. Nyt aion panostaa enemmän ohjaamiseen ja käskyjen oikeaan ajoittamiseen sekä tunnelman luomiseen. Kohti huomista!