perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Ihan kohtuulliset treenit ja huipputreenit

Maanantaina K ei päässyt Kujeen kanssa treenaamaan, mutta koska olin varannut illan tyhjäksi menin sitten itse tuholaisen kanssa kentälle. Tyttö oli alkuun melkoinen haahu taas kerran. Maassa oli Haju, joka oli monta kertaa kiinnostavampi kuin tylsät namit tai edes pehmopallo. Namit kieltämättä olivat huonoja, kun makkarat jäivät kotiin. Sain lopulta lelulla heitsattua vähän virtaa ja kun moottori lähti lopulta käyntiin, niin meno oli vauhdikasta.

Eka rata meni vähän hajujen kanssa takutessa. Siinä oli liian ratkaisevassa kohtaa mielenkiintoinen tuoksu mistä Kujetta ei meinannut saada irti millään. Toisella radalla oli hajun kohdalla vauhtia ja se menikin ihan eri malliin. Kun olin saanut aivoni muistamaan, että Kujetta piti viedä tiiviisti, eikä vaan olettaa sen toimivan, meni toinen pätkä aika nappiin. Viimeinen kerta meni ihan siivekkeitä nuolle, pienillä kaarroksilla ja vautia ja asennetta riitti. Kuje irtosi putkeen nätisti. Siitä on tullu ihan erilainen putkeen syöksyjä kun nuo toiset joita saa saattaa melkein suulle asti.

Saataisiinkohan suorittaa rata Agirodussakin se viitisen kertaa, että muistaisin ketä ohjaan ja Kuje vois kehittää itselleen draivin päälle....

Eilen vuorossa oli Onnin treeni ja oman ryhmän veto. Siinä vaiheessa ku pääsin kentälle siellä ei ollu ketään ja alkoi tuntua, ettei ketään ole tulossakaan. Vaan saatiin porukka kasaan. Meillä oli vetäjänä samainen koutsi kun maanantaina Kujeelle ja treeninä Laamasen Mian suunnittelema hyppypätkä, johon lisättiin kontakti. Siellä oli muutamia pyörityksiä ja paljon ansoja. Jonkun toisen koiran kanssa rata ois ollu haastava, mutta perässä vedetävän Onnin kanssa suurin haaste oli siinä, että jaksoi itse juosta tarpeeksi isot kaarrokset.

Onni oli upea. Kerta kaikkiaan mahtava otus. Ajattelin, ettei radasta välttämättä tule juuri mitään kuumalla säällä, mutta pojalla oli asenne kohdallaan. Eka pätkä suoritettiin puhtaasti, rimat ei tippunu, mutta meno oli hidasta ja töksähtelevää. No tein kyllä vähän väliä välipalkkauksia vauhdissa, että se tietysti hidasti. Rikottiin rata pätkiin ja saatiin viilattua parempia ohjauslinjoja ja kun itse sai vähän asennetta ohjaamiseen ja muisti ketä sitä olikaan ohjaamassa, niin mehän saatiin potkua menoon.

Meillä kolisi rimat jossain vaiheessa. Syinä oli väärään aikaan käskytys (riman päällä), kiirehtiminen ohjaamisessa (, joka kaatoi koko esteen, kun ohjasin Onnin päin siivekettä, kun en malttanut odottaa, että se pääsee oikealle juoksulinjalle), väärään kohtaan sijoittunu palkkaus (Onnilla oli nenä maassa ja vauhti hiipunut, joten hyppy oikeasta kohdasta ei onnistunut). Jokainen virhe johtui musta, mikä on helpottavaa huomata. Kun sain ohjauksen kohdalleen, niin Onni suorastaan taipui hypyn päällä pitkästä selästä huolimatta ja nuoli siivekkeitä. Se oli niin mahtavaa. Putkeenki Onni meni hienosti. Innostui jopa ihan itsekseen menemään sinne.

Meillä oli putki A:n alla. Ekalla pätkällä mentiin putkeen, toisella oli tarkoitus mennä kontaktille, mutta Onnin mielestä putki oli paljon kivempi. Uskomatonta, mun kontaktivetoinen koirani. Lopulta saatiin kontaktikin otettua, vaikka sai siinä vähän kikkoja käyttää. Kepeillä saatiin yksi onnistunut suoritus (vedettynä otettu kepit) ja monta huonoa. Jos päästään ens viikon tiistaina kisaamaan, kepit on meidän heikoin lenkki. Kisoihin pääseminen riippuu ihan Amandan tilasta.

Mun hieno päiväni ei päättynyt tähän vaan oma ryhmän treenit meni mahtavasti nekin. Mä olin niin tyytyväinen koulutettaviini. Sain kehuja omasta ohjaamisesta ja sai kyllä saman sanoman viestittää molemmille oppilaille. Molemmat kuunteli ja korjasi ohjaamistaan. Saatiin tosi nappeja pätkiä vedettyä. Helteestä huolimatta erittäin antoisa treenikerta.

Aman pennut: Kaikki pennut on liuonnu

Eläinlääkärin reissulta ollaan palauduttu. Amanda sai käytöksestään paljon kehuja, vaikka ihan ensimmäiseksi tapahtunut sirun katsominen oli siitä kauhean pelottava ja siinä kohtaa piti rimpuilla. Sen jälkeen se olikin pieni malli koira.

Röntgen näytti tyhjää. Ei ollut selkärankoja, ei edes sitä yhtä. Ultra näyttikin pahemmalta sillä kohdussa on vielä nestettä, aika paljon ja jotain kudoksen tapaista siellä vielä näkyi, vaikkei pentuja ollutkaan. Amandan ultrasi kaksi eläinlääkäriä.

Nyt rouva on tiiviin tarkkailun kohteena. Kohdussa oleva neste voi hyvin tulehtua ja pahin seuraushan on märkä kohtu. Amanda on pirteä ja iloinen itsensä. Veti spurtteja matkalla lääkäriin ja samoin teki illalla. Ruoka maittaa hyvin eikä sillä ole mitään vuotoa. Saimme antibiootit, jotka toivon mukaan tepsivät eikä kohtuun pesiydy mitään tulehdusta. Meillä on heti ensi viikon alkuun uusi aika, että päästään näkemään mihin suuntaan kohdun tila kehittyy. Toivon kovin, että parempaan, sillä muussa tapauksessa edessä on kohdun poisto.

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Rento viikonloppu

Tää on näemmä 501 postaus. Viime aikoina on kirjoittaminen hiipunut. Varmaan johtuen omista kiireistä. Nyt oli pitkästä aikaa vapaa viikonloppu kotona. Ei ookaan ihan hetkeen tälläistä tullut vietettyä. Oisko kenties tän vuoden eka?

Pitkästä aikaa tuli siivottua vähän paremmin. Järjestelin kaappeja. Nukuin pitkään. Tänään pääsin ylös vasta kahdentoista aikaan. Katoin euroviisuja. Herkuttelin ja maistelin hyvää viiniä muiskun kanssa. Meikattiin ittemme hienoksi ja testailtiin vaatteita. Niin ihanan rentouttava tyttöjen viikonloppu ettei oo tosikaan.

Hellunen kävi hakemassa Kujeen hoitoon ja koiriakaan ei ollu ku kolme. Energiapakkauksen ollessa poissa täällä oli vähän tyhjääkin välillä. Koirat on lähinnä nukkuneet. Aamulla raahustettiin kahvikuppien kanssa puistoon ja annettiin koirien vaellella vapaina. Mainio olo :)

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Hullunkiiltoa, uuden oppimista ja motivaatiota

Meilä on nyt kaikki kämpän koirat (paitsi Amanda) käyneet agilitytreeneissä tällä viikolla. Keskiviikkona mentiin Kujeen ja Leelan kanssa vapaavuorolla kentälle. Opetin muiskulle valssin. Leela teki pientä ratapätkää (3-4 hyppyä ja putki), rengasta, keinua ja keppejä. Kyllä on nopeaoppinen tyttö. Oikeastaan saman voi sanoa niin koirasta kuin omistajasta. Mä tankkasin ite valssia vaikka kuinka kauan, muisku oppi sen parilla kokeilulla.

Kujeen kanssa testailin vähän kierrosten vaikutusta. Innostin sitä pallon kanssa, ja eihän ohjaamisesta tullut mitään. Vauhtia oli kyllä, mutta niin paljon, ettei neiti pysyny mun näpeissä, sain sen väärälle hypylle, väärään päähän putkea, haukkumaan kun en ehtinyt ohjaamaan ajoissa ja muuta hauskaa. Sitten otin saman pätkän nami-palkkauksella. Täydellistä. Ei irronnut yhtä hyvin esteille, mutta homma toimi. Kyllä me tehdään niin, että ensin opetellaan pienillä kierroksilla ja sit vasta nostetaan. Eihän siitä muuten mitään tuu. Otettiin vähän rengasta, keinua ja keppejä. Keinu oli aika jännittävä, mutta muiskun ja mun välissä siitä saattoi mennä yli. Kepit Kuje osaa paremmin kuin muut koirat yhteensä. Ei mitään hajua missä välissä se on niitä käyny opettelemassa.

Mulla on selkeästi vaikea hahmottaa omien ja "omien" kokemattomien koirien osaamista. Samaa vikaa on muiskua opastaessa. Oletan, että kaikki on tietyssä pisteessä ja osaa jo kaiken. No, onneksi kaikki osasivat :D

Torstaina otin Onnin mukaan ja ennen omaa koulutusta oltiin treeneissä. Tehtiin rata, puolikas rata ja vielä putken ulkosyrjältä ohjaamista. Onni oli ihana. Sillä on motivaatio katossa. Pitää vaan muistaa palkata usein ja liikkeessä. Viimeisessä putken harjoittelussa alkoi jo näkyä, ettei yhden esteen hinkkaaminen millään meinaa kiinnostaa. Ja kepit on karmeet. Mutta rengas meni tosi nätisti, mistä oon tyytyväinen, sillä viimeksi kisoissa juuri siitä tuli hylky. Harkitsen omia iltakisoja. Pitäis vaan ostaa lisenssi..

Aman pennut: Vain yksi mollukka

Toinen ultraus meni ihan rutiinilla. Selälleen pöydälle, mönjää mahalle ja sit tutkaillaan. Valitettavasti tällä kertaa ei mahasta löytynyt kuin yksi ainokainen mollukka. Kurja juttu pennunodottajille. :( Ainokainen oli kasvanut viime viikosta, mutta vähän outo se kuulemma on. Siispä mennään ensi viikolla tutkailemaan röntgenin ja ultran voimin että onko tätäkään mollukkaa jäljellä. Röntgenhän otetaan kun vuorokausia astutuksesta on noin 45.

Amanda on pirteä ja iloinen. Jatketaan vaan ihmettelyä ja kummastelua taas seuraavaan eläinlääkärin visiittiin asti. Tulee vähän erilaista näkökulmaa kasvatukseen, kun ei kaikki menekään ihan putkeen. Joskus se on sellaista.

maanantaina, toukokuuta 19, 2008

Jälkihehkuista fiilistelyä koirien suhteen

Kyllä viikonloppuna oli varsin tyytyväinen olo noihin koiriin. Onni on aina ollut ylisosiaalinen ja sen kanssa ei olla paljon nähty vaivaa ihmisiin tai koiriin tutustumisen suhteen. Sen kanssa on helppo mennä oikeastaan missä vaan, mutta jääräpäinen pirulainen se on. Olin niin ylpeä siitä miten se halusi tehdä mun kanssa radalla. Meillä on ollut välillä melkoista suossa juoksua tottelemisen suhteen. Motivaation tekeminen ei ole mikään kaikkein helpoin homma. Onnin omapäisyys vaikeuttaa kovasti. Silloin kun homma toimii, se toimii upeasti ja meillä on hauskaa. Onni selvästi nautti synttäripäivästään. Mun pikkupoika jo 7 vuoden.

Kuje taasen oli pentuna varsin sosiaalinen, mutta kyllä siitä huomas jossain vaiheessa, että varautuneisuutta pukkaa. Nyt kentällä se oli tutustumassa kaikkiin ja kerjäämässä nameja. Ei mikään erityisen varautunut. Annoin sen välillä Oreniuksen Annan syliin kun piti jotain ohjauskohtaa hioa. Anna piti sitä lähdössä myös kiinni. Kuje oli molemmissa tilanteissa ihan tyytyväisenä, tai no lähtötilanteessa sillä oli kova hinku päästä eteenpäin. Myöhemmin sit tuli mieleen, ettei Amanda ois ollut noin kenenkään tuntemattoman sylissä. Amanda on ihan selkeästi varautuneempi.

Käytiin sunnuntaina metsälenkki treenin jälkeen ja matkassa oli kaikki koirat. Kun jäin muista jälkeen, niin ensimmäisenä paikalla oli Ama katsomassa, etten ole mennyt hukkaan. Kuje tuli jossain vaiheessa ja Onni vilkas vähän silmäkulmasta, että mikä on homman nimi, mutta paineli omia reittejään. Mä pidän Onnin ja Kujeen itsenäisyydestä, mutta Amanda on niihin verrattuna monessa suhteessa niin helppo.

Kaikissa kolmessa on hyvät ja huonot puolensa. Ne ovat kaikki suhteellisen erilaisia. Kuje on ehkä eniten sitä mitä koirasta etsin. Sen kanssa asiat on vaan natsannu. Suuri miinus on haukkuherkkyys. Amanda on parhaimmillaan ku mun mieli, mutta stressaa vähän liian herkästi. Onni on mutkaton ja helppo, mutta ah, niin jääräpäinen. Tänä viikonloppuna kaikki on olleet kilttejä ja ihania. Saas nähdä alkaako nyt taas ärsyttävyys-vuorottelu alusta.

Viikonlopun kommentti parsonistin suusta: "Tykkäätkö parsonista? Ota länderi, se on samannäköinen, mutta niin helppo." No jaa. Mä en ehkä ihan allekirjottais tota. Vaikkei länderissä olekaan kauheasti metsästysvaistoa, niin siellä on kaikenlaista kivaa ongelmanpoikasta. Sosiaalistamisen tärkeyttä ei voi kylliksi alleviivata. Kun viitsii nähdä vaivaa ja saa itselleen sopivan länderin, niin jossain vaiheessa elämä muuttuu aika helpoksi. Mutta ei se ihan itsestään synny.

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Viikonlopun agility anti

Paras varmaan naputella nopeasti lyhyt pikakelaus viikonlopun agility annoksesta. Saattaa olla, että jää muuten kokonaan kirjoittamatta. Pitkät pohdinnat jää väliiin, koska ois tarkotus päästä ajoissa nukkumaan.

Kuje oli lauantaina ensimmäisenä mulla matkassa. Päästiin Anna Oreniuksen oppiin ja oli kyllä antoisaa.
Ratapiirros (josta puuttuu ylimääräiset esteet joita ei suoritettu)
Tehtiin kolme pätkää, niin että kaikki pätkien välissä oli aina kunnon tauot. Ja pätkät tehtiin pienemmissä pätkissä, niin että pääsi aina runsaasti palkkaamaan koiraa. Meillä oli ihan mölliryhmä. Palkkana käytin pehmeää pallolelua, jonka heitin ja sit revittiin sitä Kujeen kanssa. Aluksi Kuje oli vähän tylsistyny palkkaan, mutta loppua kohden kiinnostus lisääntyi.

Uutena juttuna mulle Kujeen kanssa tuli takaleikkaus. Vähän haettiin sellaista yhteistä tuntumaa. Mulla tuppas unohtua, ettei Kuje osaa ihan kaikkea, eikä lue vielä esteitä. Ohjasin sitä vähän ku Amandaa. Luottaen liikaa siihen, että kyllä se osaa. Nätistihän se meni. Jäi positiivinen fiilis ja sellainen olo, että ehkä sitä uskaltaa siellä Agirodussa ohjata. Aluksi oli vähän haahuilua, mutta kyllä se sit loppua kohden alkoi olla kiinnostuneempi tekemään kuin nuuhkimaan maata.

Kävin kotona syömässä ja vaihtamassa koiraksi Onnin ja kouluttajaksi vaihtui Juha Orenius. Paikalla oli juoksuinen narttu (meidän seurassa pääsee juoksuiset kentälle) ja mietin, että mahtaako meidän menosta tulla mitään, ku Onni kentän laidalla hinkui vain Lacen perään.
Ratapiirros Upea, upea fiilis oli mennä Onnin kanssa, kun poika oli innoissaan ja jaksoi jopa toistoja. Vekkaaminen tuli mulla uutena juttuna ja eipä oo ees tullut mieleen kuinka hyödyllistä se Onnin kanssa on. Onnilla on pitkä selkä ja se ei pysty kääntymään hypyn päällä. Fyysinen mahdottomuus. Jos vaadin sitä kääntymään tai käskytän tyhmästi hypyn päällä, rima tippuu. Kun tehtiin kunnon vekki niin että sain Onnin oikean kohtaan, niin meno oli sujuvaa, nopeampaa ja rimat pysy ylhäällä.

Putkien kanssa meillä on vähän ollut takkuamista ja samoihin törmättiin nyt. Valssista löytyi keino tähään ongelmaa. Onni menee putkeen parhaiten niin, että ohjaan sen sisäkulmasta, joten oikein ajoitetulla valssilla sen sai sujuvasti putkeen sisäkaarteesta. Liike säilyi ja ohjaus tuli Onnin kannalta helposta kohdasta. Kontakteja kehuttiin. Niitähän me ei olla opeteltu. Lisäksi hämmensi huomata kuinka ohjaajahakuinen Onni oikeasti on. Fiilis oli upea jäi koko touhusta. Lopetettiin siinä vaiheessa kun Onnilla riitti vielä intoa tehdä enemmänkin. Haluan säilyttää tän motivaation. Tekis mieli lähteä kisoihin. Rengas pitäis kyl ehkä hio ja keppejä, mutta muuten Onni ois aikas paketti.

Sunnuntaiaamuna vapautui paikka ja mentiin sit Kujeen kanssa uudestaan. Taas päästiin Anna Oreniuksen radalle.
Ratapiirros
Kuje oli ensin radalle päästyään vain haistelemassa nenä maassa. Korvat ei meinnannu pelata ja kiinnostus oli laimea. Tällä kertaa vähän viriteltiin sit Kujetta. Anna antoi tosi hyviä vinkkejä kuinka Kujeen saa kiihtymään nollasta sataan. Palkka oli yön aikana muuttunut kivasta superiksi. Pienellä riekutuksella kierrokset alkoi nousta. Kun Anna piti Kujetta lähdössä kiinni, niin tytön kierrokset kiihtyi. Itseasiassa ihan liikaa mu makuun. Neiti hyökki käteen ja jopa haukkui. Huhhuu... Eipäs tarttis ihan noin kierroksilla mennä. Se jopa ehti komentaa mua ku en käskyttäny ajoissa.

Kyllähän mä tiesin, että siellä asuu pieni chilinlapsi, mutta ku oon tähän asti tehny niin paljon hallintaa, että saan nuo ominaisuudet mahdollisimman hyvin piiloon, niin päästessään irti ne kyllä vähän kauhistutti. Ei mulla tuollainen vietti pysy enää näpeissä. Tosi vaikea ohjata. Mä jotenki tykkään enemmän sellaisesta malatasta vireestä ja jota on helppo ohjata, ku tästä tykistä joka sinkoo ku ohjus. Piru ku ehtiny mukana pysyä. Nopeaahan se kyllä oli. Jos sais vähän samaa siirrettyä Amandaan sit pentujen jälkeen. Ei noin paljon, mutta pikkasen. Onpa hyvä, että Kuje on K:n harkattavana. Se on niin vaikee. :D

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

Unta palloon ja pirteänä kohti tulevaa

Ennakkotiedoista poiketen sain sittenkin nukuttua jo viikolla ja vähän on valoisampi olo. Kirjoitettuani vähän ehkä negatiivissävytteisen blogimerkinnän unenpuutteesta, sain seuraavana aamuna kolme soittoa, jotka kaikki alkoivat sanoin, saitko viime yönä nukuttua ja ensimmäinen kommentti koulussa oli ihan sama kysymys. Mitä tästä voi päätellä? Lähimmäiset välittävät ja kannattaa miettiä kuinka vittuuntuneessa tilassa blogiin jotain raapustaa.

Pari tuskaviikkoa alkavat olla ohi. Onneksi koirien hoito on ollut hyvällä mallilla, vaikkein olekaan itse mitään jaksanut tehdä. Erittäin kätevää kun Kuje on lainakoirana. Helpottanut suuresti energisen neidin aktivointia. Suuret kiitokset K:lle! ;) Ja kämppis on erittäin kätevä olla myös olemassa kun itse ei kuolemanväsyneenä enää jaksa lähteä lenkille. Että kiitokset muiskullekin ;) Sekä oikein kiltti poikaystävä, joka vaihtoi kukkiinki mullat. Että kiitokset sinneki ;D

Koirat on olleet käsittämättömän kilttejä. Amanda on muuttunut jonku verran astutuksen jälkeen ja se on hyvin kiltti, tottelevainen ja miellyttämisenhaluinen myös muiskua kohtaan. Onni ja Kuje on vissiin huomanneet mun lyhyen pinnan. Onni on harvinaisen tottelevainen ja Kuje on muuttunu ihan kainalokoiraksi.

Tälle viikonlopulle ois tiedossa Oreniuksen agilitykurssi, jonne meen Onnin ja Kujeen kanssa sekä unta, lepoa ja rentoutumista ystävien seurassa. Jes! Ihan parhautta. Oon kolmena päivänä ehtiny nukkua päiväunet ja olo alkaa olla aikas eri mallilla ku viime perjantaina.

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Aman pennut: Ultraus

Tiistaina tallusteltiin Aman kanssa eläinlääkäriin. Tai mä tallustelin ja Amanda juoksi vapaana, hyökki keppien kimppuun ja veti rallikierroksia. Eläinlääkärissä törmättiin tuttuun ja aika meni ihan siivillä odotellessa. Ei me siinä ehditty montaa hetkeä kyllä ollakaan. Jututki jäi ihan kesken. Tän siitä saa ku ei kierrä enää näyttelyissä tarpeeksi.

Amanda laitettiin pöydälle selälleen makaamaan. Siinä se kiltisti sit nökötti koko tutkimuksen ajan. Mahakarvoja ei tarttenu ajella kun niitä on niin vähän. Eläinlääkäri tursotti aineet Amandan mahan päälle, että sensori liikkuu paremmin ja sit katsottiin mitä siellä näkyy. Epämääräisiä möykkyjä sieltä löytyi. Ei montaa mutta eloa oli kuiteski. Mennään uudelleen ens viikolla tutkaileen, että jos näkis pentujen sydänäänet. Jos sit vaikka näkis paremmin, että montako pentuja on. On se vaan mielenkiintoista puuhaa. Amanda käyttäytyi nätisti ja olin kerrankin fiksuna varannut sille namia palkaksi.

Kotona muisku pääsi heti sanomaan, että hänhän sanoi Amandan käyttäytyneen oudosti.

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Pikapäivitys muuhun elämään

Tällä hetkellä poltan itseäni kovaa vauhtia loppuun. Päivät, aamut ja illat menee töissä ja koulussa. Viimeksi olen nukkunut kunnolla joskus ihan kuun alussa ja sen jälkeen ei olekaan kokonaisia yöunia ehtinyt vetää. Viimeisetkin vapaa hetket menee agin parissa. Ensin möllikisa ja siihen perään kaksi virallista kisapäivää töissä. Kuje on jotain tehnytkin oman ohjaajansa kanssa, mutta itse en ole ohjannut yhtään koiraa aikoihin, vaikka kentällä on tullutkin vietettyä ihan tuhottomasti aikaa.

Jospas tämä taas jossain välissä helpottaisi, jos edes saisi yhden yön nukkua kokonaan. Ehkä ensi viikonloppuna on siihen mahdollisuus. Ehkä.

Loppu.

Aman pennut: Hetki ennen ultraa

Amanda oli kolmannenlla viikolla sitä mieltä, että syöminen on ihan jonkun muun hommaa. Alas meni hyvin, hyvin vähän satunnaisesti. Onneksi Hellunen tuli paikalle ja kokkaili omia keitoksiaan. Eikös heti uponnut Amandaan moiset herkut. On se kumma mten mä onnistun aina laihduttamaan koiran ku koiran ja Hellunen saa kaikki aina syömään. Kuulemma en suhtaudu ruoan antamiseen ja valmistukseen täysillä. Mitä se on sen kummempaa ku heittää vähän nappuloida kippoon ja läiskäistä koiran eteen. Syö jos syö ja jos ei niin kärvistelkööt. Amanda on poikkeuksellisesti saanut erikoisherkkuja, mutta nekin maistuivat vasta kun Hellunen oli ensin ekan satsin kokkaillut. Nyt sentään Ama syö samaa myös minun laittamana.

Ruokahalun vaihtelun lisäksi, Amanda yllätti meidät eilen oksentamalla. Luonnollisesti tämä tapahtui nojatuolissa. Oksennus olisi tullut muiskun niskaan, jos hän ei sekuntia aikaisemmin olisi työntänyt syliinsä pyrkivää Amaa toiselle tuolille takaisin. Liekkö aamupahoinvointia vai puklailiko Ama ihan muuten vaan. No tänäänpä sekin selviää kun ultraan päästään. Maha ei ainakaan ole kasvanut.

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Elmeri harrastaa

Mun koirilla on kaksi harrastusta: näyttelyt ja agility. Elmeri ei tokikaan ole oma koirani, mutta kun se tuossa vierellä pyörii niin pakkohan sitäkin on ottaa mukaan toimintaan. Vähän kuten Leelakin on raahattu jo näyttelyyn ja aina välillä olen senkin kanssa harjoitellut omilla esteillä.

Koska Elmeri on sekarotuinen ei virallisiin näyttelyihin ole asiaa, mutta match show:t ovat sillekin sallittuja. Siispä suuntasimme vappupäivänä läheisen jäähallin parkkipaikalla olevaan mätsäriin. Alunperin tarkoitus oli ottaa useampikin koira, mutta kaikki muut karsiutuivat eri syistä pois. Siispä Elmeri pääsi ihan yksinään kokeilemaan kauneuskilpailun vetovoimaa.

Elmeri pureskeli Leelan mustan hihnan. Siitä saikin sitten kätevästi sille näyttelyhihnan ja näyttelypannaksi otin Onnin mustan puolikuristavan. Oikein näpsäkät näyttelyvermeet. Nameina mukana oli ihan vaan nappuloita. Elmeri on niin ahne, että on oikeastaan sama vaikka sille syöttäisi pieniä kiviä. Kaikki menee ja hyvällä ruokahalulla.



Koska emme olleet harjoitelleet ja me ollaan lahjattomia, niin kovin hienoa ei esiintyminen ollut. Elmeri kyllä seisoi suurimman osan ajasta ja oli kerta kaikkiaan upea tutkittava, mutta liikkeet olivat vähän... ööö... riehakkaat. Se meni oikeasti ihan hienosti kehän ulkopuolella. Elmeri ravaa helposti, eikä askellaji ollutkaan varsinainen ongelma vaan hallinta. Kehässä kun oli toinen koira juoksemassa meidän edellä ja Elmerin mielestä touhun tarkoitus oli laittaa leikiksi. Se onnistui jopa jossain vaiheessa kiskomaan mut ulos kehästä. Tosi tyylikästä.



Ison koiran kanssa on niin erilaista mennä kun pienen. Vähän vaatii tottumista tuo Empun hallitseminen ja hillitseminen. Mutta meillä oli hauskaa. Ja olen tosi tyytyväinen siihen miten rento Elmeri oli tuollaisessa tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Taas huomaa eron tyttöihin niin vahvana. Vaikka menestys ei ollut suurta, niin ainakin hauskutettiin yleisöä. Onneksi ei ollut videokameraa matkassa. Seuraavaa kertaa varten on pari ideaa jo taskussa, joten ehkä menee vähän paremmin tuo esiintymispuoli.



Viikonlopuksi tultiin Kristiinaan. Täällä kun ovat nuo esteet, niin pakkohan se oli päästä vähän maistamaan agilityn huumaa. Otin pienen kokeilun Kujeen kanssa. Se kulki aika innokkaasti. Kun kerran sain esteet raahattua vasta leikatulle nurmelle, niin pitihän sitä enemmänkin kokeilla. Siispä opetin Elmerin menemään putkesta ja ottamaan kontaktia. Lähinnä harjoiteltiin ylösmenoa, mutta muutamaan otteeseen poika vilahti koko esteen yli, joten tuli sitä vähän alastuloakin. Jouduin laittamaan hyppyesteiden siivekkeet kontaktin vierustoille, että sain Empun käsittämään oikean paikan. Se on kyllä mainio otus. Virtaa riittää ja hirveä halu sillä oli mennä. Oli hauska leikkiä sen kanssa kun se oli niin täpinöissään.



Tässä vielä Amandan maha.