sunnuntai, lokakuuta 14, 2012
Parsonleirillä
Pila pääsi parsonleirille, kun siellä oli tullut pari peruutusta ja ehdin heti laittaa viestiä kun asiasta vinkattiin. Matkaan lähdettiin länderimobiililla ja suunnitelmana oli yöpyä siinä.
Kuiskis tuli mukaan seuraneidiksi ja mahdollisesti tuuraajaksi, mikäli neljä treeniä yhdelle viikonlopulle olisi ollut Pilalle tauon jälkeen liikaa. Vaan eihän Pilalle mikään ollut liikaa kun se vihdoin sai nauttia agista ja se painalsi kyllä menemään koko rahan edestä ja oli aivan mahtava. Joten Kuje joutui tyytymään seuralaisen osaan.
Asuntoautossa on kaasulla toimiva lämmitys, jota harjoittelin jo tiistain treeneissä käyttämään. Sen käyttö onnistui oikein mukavasti ja auto lämpeni mukavan lämpöiseksi. Jossain vaiheessa yötä heräsin silti ihan jääkalikkana. Ensin luulin, että kaasu oli loppunut, mutta lopulta riitti kun laitoin lämmitystä isommalle. Meidät oli vain yllättänyt pakkanen.
Pila ja Kuje olivat oikein kelpo matkakaverit. Vähän niiden pitää turhan paljon vahtia matkailuautoa ja haukkumista oli pikkaisen liikaa. Niin ja kyllähän Kuje taisi varastaa tiskipöydältä dipin sillä aikaa kun piipahdin huoltoasemalla. Mutta noin muutoin olivat oikein kilttejä ja helppoja.
Olen viime aikoina innostunut askartelemaan ja enpä malttanut reissuunkaan lähteä ottamatta vähän tarvikkeita mukaan. Vaikka ajatukset pääasiassa olivat agilityssa, niin hyvin sitä sunnuntaiaamuna ehti vähän leimailla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti