keskiviikkona, marraskuuta 06, 2013

52vrk ja leikkaus


kuva

Valitettavasti tälläkään kertaa kaikki ei mennyt hyvin. Maanantaina huomasin, että Pila nuolee itseään tavallista enemmän ja aloin tutkia sen peräpäätä. Emättimestä valui vaaleanruskeaa mönjää, joten soitto lääkärille. Ensimmäinen lääkäri ei ollut ihan varma löydöksistä. Hän ei löytänyt eläviä pentuja, mutta halusi vielä varmistuksen paremmalta ultraajalta.

Tiistaina kävimme uudelleen ja näky oli yhtä lohduton. Kaikki pennut olivat kuolleet. Osan kehitys oli jäänyt varsin alkuvaiheeseen, mutta löytyi sieltä muutama kallokin ja yksi, joka oli ihan pennunnäköinen, mutta siltä ei löytynyt sydänääniä, eikä sikiöpussia vaan se oli mädän ympäröimä.

Niinpä Pilalle varattiin tälle päivälle leikkausaika. Kohtu ja kuolleet pennut poistetaan. Siihen jäi Piun jalostusura, mutta toivon mukaan leikkaus sujuu hyvin ja saan rakkaan aksakaverin takaisin kehiin.




BlogBooster-The most productive way for mobile blogging. BlogBooster is a multi-service blog editor for iPhone, Android, WebOs and your desktop

Ei kommentteja: