tiistaina, marraskuuta 20, 2007

Handlerointia Jyväskylässä

Perjantaina saimme vieraita Raahesta. Tara, Vikinä ja Santte tulivat omistajansa kanssa kylään. Leela oli lähtenyt muiskun matkassa Keski-Suomeen, joten meillä oli vaatimattomasti kuuden koiran lössi.

Amanda, Kuje, Onni, Santte, Tara ja Vikinä

Lauantaina otin Taran ja Kujeen mukaan Jyväskylän näyttelyyn. Matkustimme sinne yhdessä parin rhoden Linuksen ja Wandan sekä näiden omistajien kanssa. Taralla oli kehä ensin ja ländereillä vasta myöhemmin päivällä. Majoittauduin heelerikehän viereen ja harjoittelin vähän Taran esittämistä kehän vieressä. Jännitti vähän ennen kehän alkua, sillä en aikaisemmin ole Taraa esittänyt. Neiti oli kuitenkin mitä ihanin esitettävä. Totteli kuin unelma. Seisoi kauniisti ja käyttäytyi kaikin puolin mallikkaasti.



Aikaa ennen länderikehän alkua oli runsaasti ja ehdin tavata koko joukon ystäviä. Tara ja Kuje nukkuivat varsin tyytyväisenä mukaan ottamassani kevythäkissä. Oli kivaa ja leppoisaa. Ehkä tuntia ennen kehän alkua siirryin länderikehän lähettyville. Siinäpä sitä aika meni höpistessä. Tosi mukava nähdä kaikkia :)

Kujeen kanssa mentiin niin ylläettäen kehään, että unohdin jännittää tai sitten jännitys oli muuten vain kadonnut päivän mittaa. Olo oli itsellä rento ja Kujeen menokin oli rennon tyytyväistä. Sain seisottaa Kujeen pöydällä mikä oli uusi kokemus. Koska Kuje yleensä nököttää pöydällä varsin mallikkaasti, oli ihan kiva esittää se siinä. Hampaat piti näyttää itse (samoin oli Tarallakin), koska liikkeellä on kennelyskää. Vähän tylsää, että Kuje oli ainoa pentu. Se esiintyi kuitenkin kaikin puolin mukavasti ja olen neitiin oikein tyytyväinen.



Kotiin palasimme bussilla ja kaksikko meni sielläkin mutkattomasti ja kiltisti. Molemmat tytöt olivat kivaa matkaseuraa ja niin äärimmäisen helppoja. Ihana päivä! Pitkästä aikaa niin suunnattoman leppoisa ja hyvä fiilis.

Ei kommentteja: