Emppupoika jäljestää

Lauantaina sain Nemin omistajalta perehdytyksen jäljen tekoon. Tehtiin siinä Nemille ja Elmerille muutama lyhyt jälki ja käytiin lenkkeilemässä. Elmerillä kun virtaa piisaa, ajattelin nenätyöskentelyn olevan paras tapa väsyttää poika. Emppu on kovin ahne nuorimies ja siitä oli oikein mukavaa seurata namivanaa. Kolmannella ja viimeisellä jäljellä se näytti jo tajunneen idean. Sählähän se on, kova kiire kokoajan eteenpäin.

Sunnuntaina tein itse pari pitempää jälkeä ennen kuin lähdin Kujeen kanssa Turkuun piipahtaan Agirotu-treeneissä. Tarkoitus oli minimoida Elmerin tekemät vahingot sillä aikaa kun joutuu pitkäksi aikaa jäämään kotiin. Jäljet meni ihan kivasti. Intoa riitti ja jaksoi seurata pitemmätkin loppuun asti. Ja parasta oli ettei kotona oltu ovia auottu eikä murtauduttu ruoan ääreen kun illalla kotiuduttiin Kujeen kanssa.

Ois eilen vissiin pitäny tehdä taas jälki, sillä mun ollessa poissa oli poika avannut kaksi ovea ja korkannut Leelan uuden ruokasäkin. Tänään on illalla agikisat, joten pitää miettiä että ajaisko muutaman jäljen päivällä vai kehittäiskö jotain muuta väsytystä.

Emppu pikkuinen länderi

Ettei jäisi Elmeristä vallan huono kuva, niin onhan se täällä tehnyt muutakin kuin tuhojaan. Itseasiassa se on ollut kovastikin kiltti ja totellut hyvin aina kun itse olen paikalla.

Elmeri kuvittelee olevansa länderi. Sinänsä se on vähän huono juttu kun poika ei millään hahmota kokoaan, mutta kyllä pistää naurattamaankin välillä. Elmeri yrittää leikkiä ulkona länderien riekkujahtausleikkiä. Kaikki vaan väistävät sitä kun se jyristää kohti ja komentavat sitten lopettamaan. Toisaalta niillä on ihan omat poikien huvit Onnin kanssa, että leikkiä piisaa. Ihan hyvä, että tytöt pitää Empun juoksuleikit kurissa, ettei satu mitään vahinkoja.

Läntsyt kiipeilevät sylissäni kun istun koneen ääressä. Myös Elmeri kiipeää syliini, tai ainakin yrittää. Se on niin mainio kivutessaan vaivalla syliin, jossa ei todellakaan mahdu oikein olemaan ja niin ylpeän näköinen kun on siihen päässyt. Eilen se istui pitkän aikaa selkäni takana ja olin itse tipahtaa tuolilta. Se oli niin suloinen lepuuttaessaan päätään olkaani, etten raaskinut komentaa alas.

Öisin koko konkkaronkka hyppää viereeni nukkumaan ja Elmeri laskee päänsä jalkojeni päälle. Sellainen se on, iso musta wannabe-pomppujalka.

Elmerin edesottamuksia

Kyllä isot koirat on niin kivoja. Ja voih kun energiset koirat on vielä kivempia. Lisätään listaan vielä superahneet otuksen, niin jo näyttää ihanalta.

Elmeri on kunnostaunut oikein todenteolla. Ensin se maanantaina avasi koirien herkkulaatikon ja popsi sisällön. Ajattelin jo silloin, että varmaan on seuraamuksia moisella. Tiistaiyönä tulokset näkyivät.

Heräsin kahden aikaan tunteeseen, että jotain on pahasti vialla. Elmeri tunki Kujeen päälle ja Kuje murisi. Samalla huomasin, että viereinen tyyny on jonkun punaisen peitossa. Verta, ajattelin ja ponkaisin salamana pystyyn. Elmeri säntäsi hätäisen oloisena eteisen ovelle. Katsoin nopeasti näkyykö kukaan vuotavan verta. Ei vuotoja, mutta Kuje oli ihan sotkussa. Menin Empun perään ja poika oli ripuloimassa matolle. Kaikki kolme mattoa sotkussa. Pojalle hihna ja kiireen vilkkaa pihalle.

Kun pihalle ei enää tullut kuin ilmaa, lähdimme takaisin sisälle kohtaamaan vahingot. Elmeri vessaan odottamaan pesua. Hetken päästä sinne lensi myös Kuje joka oli ihan ripulin kuorruttama. Kävin käytävässä pesemässä muutamia tippoja lattialta. Palasin sisälle huokailemaan sänkyraukkani kohtaloa. Eipä siinä, tyynyt, peitot, patja pesuun. Eteisen matot pesuun. Hirveä pino vaatteita pesuun.Uskomatonta kyllä lattioita ei tarvinnut lainkaan pestä... Elmerin peppu ja Kuje pesuun. Kello olikin siinä vaiheessa jo niin paljon ettei tarvinnut mennä nukkumaan vaan saattoi laittaa kahvin tippumaan ennen töihin lähtöä. Nyt alkaa suurin osa ripulista olla jo irronnut tekstiileistä. Johan tässä on kolme päivää pesukone jauhanut.

Keskiviikkona hengailimme koko päivän sisällä lepäämässä tiistain treeneistä. Torstaina Elmeri siis oli kerännyt virtaa ja töissä ollessani purkanut sen roskikseen. Huoneeni oli aivan sekaisin. Jostain oli löytynyt jogurttipurkki jolla oli kuorrutettu reppu ja pari kangaskassia. Kaikki roskiksen sisältö oli silputtu oikein pieneksi ja ropiteltu ympäri huonetta. Sängystäni löytyi mm. banaaninkuori. Laitoin oven takasin kiinni ja menin vasta kolmen tunnin päästä siivoamaan sotkun kun olin saanut hermoni kuriin. Jestas, että vihaan roskiksen penkomista. Kun omat eivät sitä tee, niin enpä muista, että näitä tuhoojakoiria löytyy.

Torstai-iltana lähdettiin tyttöjen kanssa bussilla agitreeneihin. Mietin, että mitäköhän pahaa mahtanee herra sillä aikaa keksiä. Olin yrittänyt siirtää kaikki huokutukset pois. No en ollut onnistunut sillä Elmeri oli hajoittanut ruokasangon ja tyhjentänyt sieltä nappulat.

Että sellaisen hoitopoika täällä.

Elmeri harrastaa

Mun koirilla on kaksi harrastusta: näyttelyt ja agility. Elmeri ei tokikaan ole oma koirani, mutta kun se tuossa vierellä pyörii niin pakkohan sitäkin on ottaa mukaan toimintaan. Vähän kuten Leelakin on raahattu jo näyttelyyn ja aina välillä olen senkin kanssa harjoitellut omilla esteillä.

Koska Elmeri on sekarotuinen ei virallisiin näyttelyihin ole asiaa, mutta match show:t ovat sillekin sallittuja. Siispä suuntasimme vappupäivänä läheisen jäähallin parkkipaikalla olevaan mätsäriin. Alunperin tarkoitus oli ottaa useampikin koira, mutta kaikki muut karsiutuivat eri syistä pois. Siispä Elmeri pääsi ihan yksinään kokeilemaan kauneuskilpailun vetovoimaa.

Elmeri pureskeli Leelan mustan hihnan. Siitä saikin sitten kätevästi sille näyttelyhihnan ja näyttelypannaksi otin Onnin mustan puolikuristavan. Oikein näpsäkät näyttelyvermeet. Nameina mukana oli ihan vaan nappuloita. Elmeri on niin ahne, että on oikeastaan sama vaikka sille syöttäisi pieniä kiviä. Kaikki menee ja hyvällä ruokahalulla.



Koska emme olleet harjoitelleet ja me ollaan lahjattomia, niin kovin hienoa ei esiintyminen ollut. Elmeri kyllä seisoi suurimman osan ajasta ja oli kerta kaikkiaan upea tutkittava, mutta liikkeet olivat vähän... ööö... riehakkaat. Se meni oikeasti ihan hienosti kehän ulkopuolella. Elmeri ravaa helposti, eikä askellaji ollutkaan varsinainen ongelma vaan hallinta. Kehässä kun oli toinen koira juoksemassa meidän edellä ja Elmerin mielestä touhun tarkoitus oli laittaa leikiksi. Se onnistui jopa jossain vaiheessa kiskomaan mut ulos kehästä. Tosi tyylikästä.



Ison koiran kanssa on niin erilaista mennä kun pienen. Vähän vaatii tottumista tuo Empun hallitseminen ja hillitseminen. Mutta meillä oli hauskaa. Ja olen tosi tyytyväinen siihen miten rento Elmeri oli tuollaisessa tapahtumassa ensimmäistä kertaa. Taas huomaa eron tyttöihin niin vahvana. Vaikka menestys ei ollut suurta, niin ainakin hauskutettiin yleisöä. Onneksi ei ollut videokameraa matkassa. Seuraavaa kertaa varten on pari ideaa jo taskussa, joten ehkä menee vähän paremmin tuo esiintymispuoli.



Viikonlopuksi tultiin Kristiinaan. Täällä kun ovat nuo esteet, niin pakkohan se oli päästä vähän maistamaan agilityn huumaa. Otin pienen kokeilun Kujeen kanssa. Se kulki aika innokkaasti. Kun kerran sain esteet raahattua vasta leikatulle nurmelle, niin pitihän sitä enemmänkin kokeilla. Siispä opetin Elmerin menemään putkesta ja ottamaan kontaktia. Lähinnä harjoiteltiin ylösmenoa, mutta muutamaan otteeseen poika vilahti koko esteen yli, joten tuli sitä vähän alastuloakin. Jouduin laittamaan hyppyesteiden siivekkeet kontaktin vierustoille, että sain Empun käsittämään oikean paikan. Se on kyllä mainio otus. Virtaa riittää ja hirveä halu sillä oli mennä. Oli hauska leikkiä sen kanssa kun se oli niin täpinöissään.



Tässä vielä Amandan maha.

Muutama miete Elmeristä

Eipä uskoisi tuota poikaa samaksi koiraksi, joka pamahti Hellusen luo tammikuussa. Osaahan se vieläkin olla korvaton ja kiskoa hihnassa kuin hinaaja. Murkkuikä alkaa selkeästi kolkuttaa ovella, mutta täällä poika on ollut kiltti ja tottelevainen. Eikä ole vetänyt edes hihnassa. Erittäin lohdullista kun narujen päässä niitä otuksia on ollut viisi.

En tiedä miksi, mutta minulla on aina ollut onnea koirien suhteen. Kun tätäkin sakkia ajattelee, niin aikamoinen mäihä, että kaikki koirat tulevat niin hyvin juttuun. Lisäksi kaikki koirat ovat tähän asti olleet enemmän tai vähemmän helppoja. Onhan kaikissa omat kommervenkkinsä. Elmeri osaa olla ihan yhtä ärsyttävä kuin muutkin, mutta myös kiltti ja ihana.

Kun on tottunut pieniin koiriin, niin Elmerin koko on vähän outoa. Lisäksi se luonnollisesti kuvittelee olevansa länderi. Pieni ja ketterä. Vaan se on iso hongankolistaja, joka ei aina ihan osaa hahmottaa omaa kokoaan. Tänään ensimmäisen kerran tuli vastaan ihminen, joka väisti kaukaa, koska hihnan päässä oli iso, musta koira. Eipä ole ennen moista tilannetta tullut vastaan. Ei se mitään, ihan kiva, että väisti, sillä Elmeri haluaa tutustua kaikkiin ihmisiin, jotka tulevat tarpeeksi lähelle. Ja länderit ovat luonnollisesti opettaneet sen tervehtimään hyppimällä. Sitä tapaa on muuten vaikea karsia pois.

Koska Elmerillä on energiaa enemmän kuin muulla porukalla yhteensä, olen käyttänyt sen pitkällä lenkillä erikseen. Kyllä se näin muutaman päivän menee, mutta pidemmän päälle saattaisi käydä vähän turhan raskaaksi näin ison lauman pyörittäminen. Ainakin ilman autoa, jolla pääsisi metsän viereen missä olisi mahdollisuus lenkittää koko porukka vapaana.

Sitruunapantaa olen pitänyt Empulla varmuuden vuoksi, kun se on jäänyt yksin. En ihan luota siihen, ettei täältä kuuluisi vahtihaukkua jos joku rämistää postiluukkua tai muuta vastaavaa. Nätisti se on jäänyt päiviksi tänne. Ei poika ole mistään sen kummemmin hämmentynyt. Ei tarvi ihan samaan tyyliin sosiaalistaa kuin ländereitä. Elmeri on valmiiksi kaikkien kaveri ja on pelottamasti kulkenut kaikkialla mukana. On se aika makee otus :)

Elmerin kehitystä

Palautuessaan Helluselle Elmeri oli laiha, lihakseton ja huonotapainen.



Elmerille tehtiin ruokaremontti. Kiitokset ohjeista Kipalle! Ja sille asetettiin rajat. Ei se vieläkään mikään tottelevaisin yksilö ole ja sähläenergiaa piisaa. Hämmästyin kun katsoin miten paljon poika on muuttunut parissa kuukaudessa. Sillä on lihaksia ja muutenkin on poika muuttunut paremman näköiseksi.



Alunperin olin vähän epäileväinen sen suhteen, että mitä mahtaa yhteiselosta mun koirieni ja Elmerin kesken tulla. Onneksi koko joukko on sopeutuvaista ja niistä on muodostunut mukava lauma. Olen aina pitänyt itseäni pienten koirien ihmisenä, mutta Elmerin tultua, sitä on joutunut myöntämään, että isoissa koirissa on oma viehätyksensä.

Oli mukava kuulla, että paitsi ulkonäöllisesti, myös käytöksen puolesta Elmeri on parantunut huimasti palattuaan Hellusen luo. Siispä oli Elmerin onni, että Hellusen exälle iski allergia. Saapa nähdä kuinka tällä hänen ottamalleen uudelle koiralleen käy.