perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Aman pennut: Kaikki pennut on liuonnu

Eläinlääkärin reissulta ollaan palauduttu. Amanda sai käytöksestään paljon kehuja, vaikka ihan ensimmäiseksi tapahtunut sirun katsominen oli siitä kauhean pelottava ja siinä kohtaa piti rimpuilla. Sen jälkeen se olikin pieni malli koira.

Röntgen näytti tyhjää. Ei ollut selkärankoja, ei edes sitä yhtä. Ultra näyttikin pahemmalta sillä kohdussa on vielä nestettä, aika paljon ja jotain kudoksen tapaista siellä vielä näkyi, vaikkei pentuja ollutkaan. Amandan ultrasi kaksi eläinlääkäriä.

Nyt rouva on tiiviin tarkkailun kohteena. Kohdussa oleva neste voi hyvin tulehtua ja pahin seuraushan on märkä kohtu. Amanda on pirteä ja iloinen itsensä. Veti spurtteja matkalla lääkäriin ja samoin teki illalla. Ruoka maittaa hyvin eikä sillä ole mitään vuotoa. Saimme antibiootit, jotka toivon mukaan tepsivät eikä kohtuun pesiydy mitään tulehdusta. Meillä on heti ensi viikon alkuun uusi aika, että päästään näkemään mihin suuntaan kohdun tila kehittyy. Toivon kovin, että parempaan, sillä muussa tapauksessa edessä on kohdun poisto.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa pettymys, kun Amanda&Cello-yhdistelmä ei toteutunut.. Mutta pääasia on Aman terveys. Paljon peukutuksia sinne, että kohtu toipuu tapahtuneesta hyvin! Hauskaa kesää, pian tavataan!

t. Teija & Aman isipappa Kevi

Anonyymi kirjoitti...

Me pidetään ja peukkuja Amandan terveyden puolesta!