maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Hengissä ollaan

Joo'o, ei taida edellisestä postauksesta olla ku joku vähän päälle kuukausi. Vähän on jäänyt netissä oleminen vähiin viime aikoina. Kerrotaanpas kuitenkin pikaisesti kuulumiset.

Agility

Treeneissä käydään sen minkä pystytään. Työharjoittelu verottaa joka toisen viikon, koska olen iltavuorossa. Kujeen kanssa ollaan käyty kahdessa vuorossa ja Amandan kanssa yhdessä. Onni on ilman treenipaikkaa ja on taukoillut. Amandan ongelma on yhä vaan kepit, tosin jostain sille tuli viime treeneissä hitunen vauhtia niihin. Kujeen kepit on melkein yhtä kauheat. Kuuden kepin kanssa tosin sain sen pujottelemaan ihan kivasti pari kertaa. Mä en vaan osaa opettaa niitä. Tarvisin ihan kunnon täsmätreeniä ja paljon.

Kujeen kanssa meillä oli ongelmana myös keinun opettaminen. Se kun vetäisee keinun ihan lennoksi, jos vähänkään on vauhtia. Mulla ei ollut minkäänlaista toivoakaan saada Kujetta hidastamaan ennen keinua. Päädyttiin lopulta, J:n kanssa kun asiaa pohdittiin, sellaiseen ratkaisuun, että opetan Kujeelle stop-sanan, jolla sen pitäisi pysähtyä kontaktille ja odottaa keinun laskeutumista. Opetellaan avustajan kanssa niin, että avustaja pysäyttää keinun, kontaktilla on nami, jonka Kuje juoksee syömään, käyn palkkaamassa Kujeen, avustaja laskee keinun ja Kuje saa luvan lähteä keinulta lelun perään jonka heitän lupaa antaessani. Tällä hetkellä ollaan vielä siinä opetellaan tilassa. Muutama kerta kokeiltu ilman avustajaa, mutta lähinnä sitä on pakko treenata jonkun toisen kanssa, että saa vähän varmuutta oikean stop-paikan löytämiseen. Meinaa vähän mennä himmailuksi muuten.

Tiistaina osallistutaan koko lauman voimin seuramestaruuksiin. Nää onkin ekat kisat pitkin aikoihin. Saapa nähdä kuinka menee. Kuje aloitti juoksut 21.päivä ja se alkaa jo lahnailemaan. Torstaina jo huomas, ettei tytössä oo yhtään vetoa. Onni ei oo harjoitellut aikoihin, enkä enää muista kuinka sitä ohjataankaan. Amanda on ainoa jolla on jonkunlaista toivoa ees, mutta sekin on juoksuinen. No jahka nää juoksut on juostu ja jossain vaiheessa ois rahaakin, niin pitää katsella vähän kisoja.

Jalostusjuttuja

Kuten varmaan monet ovat lukeneet, niin Amandalla ei nyt pentuja teetetä. Kipan blogista löytyy enemmänkin pohdintaa tästä päätöksestä. Autoimmuuniongelmia on ländereillä nyt pompsahdellut tässä viimeisen vuoden aikana aika tiheästi munkin tietoisuuteen. Erittäin fiksu päätös Kipalta ja hatunnoston arvoinen paikka. Tänään tuli vielä toinen lisäsinetti Amandan jalostusuran tyrehtymiselle, sillä silmäpeilauksissa kävi ilmi, ettei Amandan silmätkään ole ihan terveet. Oikeassa silmässä on pieni lasiaisvuoto. Pahimmassa tapauksessa linssi voi lähteä liikkumaan jolloin puhutaan linssiluksaatiosta. Toivotaan ettei Amandan tapauksessa kuitenkaan käy näin. Eipä tässä muuta kuin seurailla tilannetta ja toivota parasta. Kujeen silmät kaikeksi onneksi ovat terveet ja toivon mukaan terveenä pysyvätkin.

Työharjoittelu ja muu

Työharjoittelu jatkuu vielä ensi kuun loppuun. Sillä aikaa harjoittelen itse hengissä pysymistä ilman rahaa. Erittäin haastavaa hommaa, mutta olen kehittänyt kaikkia hienoja patentointiratkaisuja. Loin mm. ihan karmivan makuisen soijakiusauksen. Se oli niin järkyttävän pahaa, että söin puolentoista kerran annoksesta viisi päivää. Aivan loistava laihdutusruoka. Ei totisesti tee mieli syödä paljon. Soija on muutenkin ollut aika pop. Löysin kaapista parisen vuotta vanhan soijarouhepussin ja se on aika ehtymätön.

Työharjoittelu on valtavan hauskaa yhä vaan. Viihdyn työpaikalla ihan tajuttoman hyvin ja nautin puuhasta suunnattomasti. Viime viikolla löysin makrot ja ne on järjettömän mielenkiintoisia. Tosin kukaan muu ei tunnu olevan samaa mieltä kanssani. Kukaan ei myöskään tunnu tietävän makroista paljon joten olen selvitellyt asiaa manuaalien avulla. En malta odottaa, että pääsen töihin oppimaan lisää.


Kauheesti on kaikkea tapahtunu ja tässä on vain murto-osa. Jospa sitä taas pääsis enemmän nettiin päivitteleen kuulumisia.

Ei kommentteja: