tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Jännitystä töissä ja kotona

En vielä kertaakaan ole ollut niin hermostunut kun tänään töissä. Mullahan ei ole ole ajokorttia tai minkäänlaista kokemustakaan moottoriajoneuvolla ajosta. Tänään olin työpaikalla trukkikoulutuksessa. Aamu meni ihan iloisesti koulutuksen ja yleisen vittuilun parissa, mutta siinä vaiheessa kun siirryttiin ulos räntäsateeseen, niin hyytyi tämän tytön hymy. Tulipa kommentti jos toinenkin siitä, ettei mua koskaan noin vakavalla naamalla ole nähtykään.

Loppujen lopuksi en onnistunut tappamaan ketään. En edes vahingoittamaan muita kuin muutamaa puulavaa joista ajorata oli koottu. Ei musta ihan tällä parin tunnin ajoharjoittelulla trukkikuskia tule, mutta oispa tuo huonomminkin voinut mennä. Päivä oli loppujen lopuksi ihan hauska, vaikka aika paljon aikaa meni hengitysharjoituksia tehdessä ja jalkojen vapinaa hillitessä.

Ihan hyvää palautetta sain. Niin ajamisesta kuin yleisestä asenteesta työpaikalla. Meillähän heitetään töissä aika paljon herjaa. (Tää oli kouluttajan kommentti yleisestä työilmapiiristä.) Mun mielestä naljailu on virkistävää. Jutut on välillä aika sovinistisia ja seksistisiä tai ihan puhdasta vittuilua, mutta ei sitä pahalla tarkoiteta. Oli ihan kiva, kautta rantain kuulla, että sovin jätkien mielestä joukon jatkoksi. Pitää nyt vaan toivoa, että siinä ei käy niin, etten osaa olla vittuilematta joka paikassa ja kaikille. Onnistuin kerran jopa saamaan kouluttajan hiljaiseksi ja se ei ookaan mikään pieni saavutus.

Töiden jälkeen sippasin kotona ihan täysin ja vedettiin koirien kanssa unta palloon pitkien päiväunien verran. Onnille lepo tekeekin hyvää, sillä se nilkutti sunnuntaina. Pelkäsin, että poika on murtanut varpaansa lauantaina agikentällä. Toinen etutassu oli sunnuntain ja maanantain ihan turvoksissa yhden varpaan kohdalta. Tänään turvotus on laskenut niin, että näkyi mikä tassua vaivaa. Siinä on naarmu, joka oli aikaisemmin peittynyt turvotuksen alle ja Onni on päässyt sitä nuolemaan sen verran, että on vähän punoittava. Tänään ei poika ole ontunut, joten eiköhän tassu tule kuntoon ihan vaan putsailulla ja levolla.

3 kommenttia:

mervi kirjoitti...

Hih!
Tuli ihan mieleen oma työskentelyni joskus leipomossa. Miesten kanssa.
Talon nuorimpana tyttönä, lukiosta päässeenä sai kuunneella jos jotakin läppää. Yks kyseli säännöllisesti josko mentäs jauhosäkkien taa hoitaa homma kun niin kovasti tekis mieli :)
Paremmin siellä jakso kun läppä heitti puolin ja toisin (ja juu ikinä ei menty jauhosäkkien taa)..

Toisin kuin nyt akkavaltasessa työpaikassa.. välillä kovinkin tikkuista :)

Adeina kirjoitti...

Nuorille tytöille on hauska heittää läppää ;)

Olin yhtenä päivänä opastamassa naispuoleista työharjoittelijaa. Siinä heitettiin herjaa yhden vanhemman miesasentajan kanssa ja vähän myöhemmin harjoittelija kommentoi mulle, ettei varmaan miehelle ois niin paljon vittuiltu. Totesin siihen, että oon vissiin niin tottunu siihen, että kaikki vittuilee mulle, etten edes huomannut keskustelussa mitään outoa. Harjoittelija sanoi, että firman nuorimpana siihen varmaan joutuu tottumaan. Siinä vaiheessa repesin ihan täysin ja sain naurulta lopulta todettua, että kuulun varmaan aika lailla keski-ikäiseen porukkaan.

david santos kirjoitti...

Excellent work!!! Congratulations!!!