maanantaina, maaliskuuta 30, 2009

Pentu-unelmien alkuja

Viime perjantaina lähdettiin Kujeen kanssa kohti Hämeenlinnaa. Oli ihan kiva matkailla tytön kanssa kahden kesken. Osuttiin ruuhkajunaan, mutta onneksi saatiin hyvä paikka ja matka meni nopeasti eväshamppareita nautiskellen. Eipä tuo nyt kovin pitkä matka ollutkaan. Asemalta jatkettiin Kipan ja Kipan KePon kanssa Tottilaan eikä eksytty kuin kerran. Melkein ku ois ite yrittäny suunnistaa.

Totilla ja Kujeella synkkas taas heti ja leikit pistettiin pystyyn. Vähän oltiin aikaisessa, joten leikkimistä enempää ei perjantaina nähty. Koirilla oli silti hauskaa ja mikäs siinä ihmisilläkään oli hyvässä seurassa höpistessä. Lauantaina tultiin aamusella uudelleen visiitille ja silloin oli jo koirien meno aivan eri moinen. Ei siinä tainnut aivan tuntiakaan mennä niin niin kaksikko napsahti nätisti nalkkiin. Ja sitkeesti pysyivät puoli tuntia kiinni toisissaan. Alkoi Kujeella pikkuisen hymy hyytyä kun piti kaiken hauskuuden jälkeen vain odottaa, odottaa ja odottaa. Se on kovin malttamaton tuo pikkurouva.

Kuvia löytyy Kipan blogista ja kotisivuilta. Sekä enemmän tietoa yhdistelmästä sun muista jutuista. Katotaan jos saisin muutaman otoksen tännekin jossain vaiheessa laitettua.

Ei kommentteja: