Me ollaan nyt lainakoirailtu muutaman treenin verran. Lelusta on luovuttu tällä hetkellä kokonaan sen jälkeen kun todettiin, että Ire menee ihan liian kierroksille. Se ei nää eikä kuule mitään ja yrittää vaan saada lelun itselleen. Namit on onneksi maistuneet, joten mennään sitten niiden avulla.
Kontakteista on harjoiteltu vain matalaa A:ta. Olen ottanut vielä hihnan kanssa, vaikka Ire pysähtyykin tosi hyvin. Se on selvästi hoksannut että takajalat jää kontaktille. Ylösmenokontakti sen sijaan saattaa tulla ongelmaksi jossain vaiheessa. Keppejä ollaan vähän kokeiltu, mutta en ole vielä oikein varma miten ne opettaisin. Pussi menee sujuvasti. Putkeen Ire hakee paremmin kuin Ama ja vaikeammista kulmista.
Viime treeneissä harjoiteltiin hyppytekniikkaa. Tosi hyvä harjoitus ja tuli meille tarpeeseen. Irellä on paha tapa vaan sännätä eteenpäin, keskittymättä hyppäämiseen. Näitä pitää ottaa uudemmankin kerran.
Pikkuhiljaa mulla alkaa koira tuntumaan tutummalta ja pysymään vähän paremmin käsissä. V on ollu parina viime kertana mukana. Lohdullista kyllä Ire on siitä huolimatta jaksanut keskittyä tekemään mun kanssa eikä vaan säntää isukin luo. Mä oon aika pehmo ohjaaja ja Iren kanssa ois hyvä olla topakampi. Kyl länderit on mun käteen niin paljon helpompia ohjattavia, mutta halusinkin haastetta kesään. On mielenkiintoista kun ei voikaan tehdä "niin ku oon aina tehny". Yhtä kaikki fiilis on hyvä ja paranee kerta kerralta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti