torstaina, maaliskuuta 10, 2011

Aman sydänultra

Amanda kävi tänään sydänultrassa. Sydämestä löytyi vasemmasta eteiskammioläpästä muutos, joka ei kuitenkaan aiheuta vuotoa. Muuten sydän oli terve ja toimi normaalisti. EKG:ssä näkyi jonkinlainen pidentymä välillä, mutta ei varsinaista rytmihäiriötä. Sivuääniä ei kuulunut tai näkynyt. Mennään kuukauden päästä uudestaan katsomaan onko muutokselle tapahtunut jotain. Amandan kohtaus ei ollut sydänkohtaus, mutta jonkinlainen rasituksesta johtuva rytmihäiriö se saattoi olla.

Saadaan jatkaa harrastamista normaalisti. Amanda kun stressaa ihan pelkkää elämääkin niin paljon, että sillä ei ole vaikutusta sydämen toimintaan. Jos kohtaus tapahtuu uudestaan , lopetetaan vasta siinä vaiheessa agility.

Tuo sydämestä löytynyt muutos voi olla tulehduksen aiheuttama hyytymä. Siinä tapauksessa se voi lähteä liikkeelle, jolloin se tukkii mahdollisesti verisuonen. Yritetään tarkkailla jos joku tassuista muuttuu kylmemmäksi ja sit mennään kiireen vilkkaa lääkäriin hakeen verenohennuslääkettä. Varsinaista paniikin aihetta ei silti juuri nyt pitäisi olla. Kuukauden päästä ehkä ollaan viisampia kun näkee onko muutokselle tapahtunut muutoksia. Se voi olla myös hyvänlaatuinen kasvain, jolle ei sit kauheesti voi muuta kuin käydä kontrolleissa seurailemassa, että alkaako se kasvaa.

Amanda oli todella mahtava lääkärissä. Kovasti se yritti olla reipas, vaikka jännittikin hirveästi. Ja kaikki tutkimukset meni hyvin, jopa EKG, missä laitettiin nipistimet tassuihin ja piti pysyä paikoillaan.

Amanda antoi itsestään oikein hyvän kuva, kuten tässä kuvassa
fiksut

Ei kommentteja: