tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Aman pinkki puku

AMs ja pinkki puku
Amanda oli ensimmäisenä iltana leikkausen jälkeen vähän sekava, mutta jo seuraavana aamuna se oli selkeästi parempi. Kauluri oli Amasta tosi inhottava, joten ostin sille vauvan potkupuvun suojaamaan mahaa. Ensimmmäinen ostos oli ruskea, mutta se oli pikkaisen turhan tiukka ja sain käydä hakemassa vähän isompaa kokoa olevan pinkin.

AMs ja pinkki puku
Ama onkin viihtynyt puvussaan oikein hyvin. Ja se on muutenkin toipunut leikkauksesta todella hyvin. Ensi alkuun se malttoi lepäillä, mutta viime aikoina pomppiminen on lisääntynyt, eikä enää ole ihan niin helppoa pitää länderiä aloillaan. Amasta on paikallaan hyppiä keittiössä tuoleille ja kotiin tullessa ylös alas paikoillaan. Vaikka se on kyllä ollut helpompi pitää levossa kuin Pila.

AMs ja pinkki puku
Kaikein kurjinta oli varmaan poistaa liimaside haavan päältä. Vaikka liottelin sitä puolisen tuntia vedessä, niin silti se oli niin tiukassa, että Amandan mahaan jäi kamalat punaiset jäljet ja teipin irroittaminen sattui kovasti. Sen alta paljastui siisti haava, joka ei ollut vuotanut yhtään. Torstaina käydään poistattamassa haavasta tikit.

AMs ja pinkki puku
Olen niin iloinen miten hyvin Ama on toipunut. Ja lämpimät kiitokset kaikille peukutuksista ja mukana elämisestä.
AMs ja pinkki puku

2 kommenttia:

jassu kirjoitti...

Voi miten ihanaa, että kaikki meni hyvin ja nuo kuvat ovat kyllä niiiiin hellyttäviä että! Paljon rapsuja ja pusuja Amalle.

Petra Jokila kirjoitti...

Hienoo, että teilläkin on toipuminen mennyt eteenpäin. Rapsutukset koirille!!

Petra