Pennun valintaa

Lueskelin taas tuttavien kokemuksia pentujen ottamisesta pentutehtaasta. Voi miksi asioista ei oteta selvää? En ala jauhamaan tehtailusta, sillä saattaa olla etten osaisi lopettaa. Aiheesta löytyy enemmän kissakalan sivulta. Sen sijaan haastan lukijat kertomaan omasta pennun valintaprosessistaan. Mikä teille on tärkeää? Mitä haluatte tietää pennusta, vanhemmista, rodusta, kasvattajasta, sukulinjoista jne.

Koska omista koiristani vain kaksi ovat tulleet pentuina, jää Amandan valinta prosessi kertomatta.

Onni

Halusin koiran. Silloinen poikaystäväni päätti, että sen pitää olla rotukoira ja uros, muuten saan tehdä päätökset itse. Siispä aloin selata rotukirjoja ja tutkailla nettiä. Halusin hiljaisen, pienikokoisen koira, helppohoitoisella turkilla. Päädyin glenniin, joka on no... hiljainen. Näin yhden kuvan makoilevasta glennistä ja ihastuin.

Tiedon löytäminen rodusta ei ollut ihan helppoa, mutta lopulta päädyin sivulle josta löytyi sähköpostiosoite. Sinne vaan maililla kyselyä rodusta. Muutaman mailin vaihdon jälkeen selvisi, että keskustelin kasvattajan kanssa, jolla sattui olemaan kaiken lisäksi yksi vapaa uros pentu. Satuin törmäämään myöhemmin kirjoittamiini maileihin ja jestas mitä kaikkea sitä onkaan tullut kyseltyä. Nyt kun lukee niitä paistaa aika selkeä tietämättömyys ja toisaalta halua tietää.

Kävimme katsomassa Onnia ja sen sisaruksia, pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Tapasin samalla Onnin emän, isoemän sekä yhden muun sukulaiskoiran. Silloin näin oikeasti ensimmäisen kerran elävänä glennin. Olin varustautunut pitkällä listalla kysymyksiä. Tärkeimpinä ehkä terveydelliset ongelmat, silmät, lonkat, allergiat sekä luonteisiin liittyvät kysymykset. Terrierin kohdalla itsepäisyys ja toisten koirien kanssa toimeen tuleminen.

Puolen päivän molemmin puolisen tenttailun jälkeen päätimme ottaa Onnin ja myönnettäköön, etten hetkeään ole katunut. Näin jälkikäteen ajatellen, en todennäköisesti olisi ihan samoin perustein valinnut koiraa, mutta minulla on ollut onnea ja Onni on sitä mitä olen toivonut ja paljon enemmän.

Kuje

Onnin ja Kujeen välissä on kaksi aikuisena tullutta koiraa sekä kuusi vuotta, jolloin olen kerännyt enemmän tietoa koirista ja niiden kanssa elämisestä. Onnin tullessa tuskin olin kuullutkaan sukusiitosprosenteista. Ällistyttävää, että osasin sentään kysyä silmien peilaamisesta ja lonkkien kuvauksesta. Kujeen suhteen taas tieto ja vaatimukset ovat nousseet aika huimasti.

Ensinnäkin rotuvalinta oli vähän erilainen, sillä minulla oli jo Amanda. Tiesin valmiiksi ländereistä. Ainoa vaihtoehto kasvattajaksi oli Kipa. Tunnen hänet ja tiedän hänen kasvatusperiaatteensa. Tiedän, että voin luottaa siihen, että saan aina tarpeen mukaan neuvoja. Glennin suhteen kasvattajalla ei ollut niin väliä, mutta länderi on vaikeampi koira, enkä olisi koskaan voinut ottaa sellaista ilman, että olisin tiennyt voivani turvautua ongelmissa johonkin luotettavaan ihmiseen.

Amandan tullessa sanoin, ottavani jossain vaiheessa varmaan toisenkin länderin. Kaavailin silloin Amandan pentua. Kun Kipan seuraava pentue eteni urossuunnittelun asteelle, ja Cello oli toinen urosvaihtoehto, aloin miettiä olisiko sitten parempi ottaa Chilin pentu. Paitsi, että haluan pennun samanmieliseltä kasvattajalta, niin yhdistelmälläkin on paljon merkitystä. Yhdistelmällä pitää olla jotain annettavaa rodulle ja minulle.

Vaikea kuvitella, että ottaisin joskus pennun miljoonaan kertaan tehdystä yhdistelmästä. Erityisesti jos kyseessä on pieni rotu kuten länderi. Sanotaan, että joissain tapauksissa ymmärrän yhdistelmän uusimisen. Esimerkiksi jos pentueeseen on syntynyt vain toista sukupuolta ja tarkoitus on jatkaa linjaa juuri sillä toisen sukupuolen edustajalla. Ländereillä harvemmin tehdään uusintayhdistelmiä. Ainakaan Suomessa.

Muissa roduissa on valitettavasti hyviä esimerkkejä siitä miten tarkoitus on tuottaa rahaa, ei kasvattaa koiria. Teettämällä uudelleen ja uudelleen samaa yhdistelmää tai mahdollisesti astuttamalla sisarukset samalla uroksella. Vaikka itse yhdistelmä olisi kiehtova, se menettää merkityksensä, jos puolet koirakannasta koostuu samasta verestä. Pienessä rodussa muutama tälläinen tehotuottaja voi aiheuttaa koko koirakannalle paljon hallaa. Haluan nostaa hattua suomalaisille länderin kasvattajille, siitä ettei tälläistä toimintaa esiinny täällä.

Toinen mihin kiinnitän länderien suhteen huomiota on verilinjat ja sukusiitos. Koska länderi on rotuna pieni ja valitettavan sisäsiitoinen, halusin ottaa pennun yhdistelmästä jossa emä ja isä ovat mahdollisimman kaukaista sukua toisilleen. Jossain vaiheessa kannatin nollaprosenttia, mutta länderien suhteen siitä on jossain määrin tingittävä. En itseasiassa ole yhtään koiraa omistanut, jolla sukusiitosprosentti olisi nolla.

Jos pikkuhiljaa mennään kohti tärkeimpiä valintakriteerejä, niin toisena tulee terveys. Chilin kohdalla olen saanut erittäin avoimesti tietoa sen sukulinjan terveydestä. Tiedän riskit. Jokaisen länderin takaa tulee jotain terveysriskejä, kuten myös kaikissa muissa roduissa. Sukusiitos ja monien kantajalinjojen yhdistäminen lisää sairastumisriskiä, siksi osaan arvostaa tietoa suvusta. Loppujen lopuksi se on kuitenkin melko arpapeliä tuleeko koirasta terve vai ei. Kukaan ei pysty ennustamaan sitä, voi vain toivoa parasta.

Tärkeinpänä valintakriteerinä pidän luonnetta. Olen aina pitänyt Chilistä. Siinä on sellaista pippurisuutta, jota arvostan. Chilin suvussa on ylipäätään todella monia koiria, joista pidän. No myönnettäköön, että pidän oikeastaan kaikista ländereistä. :D Chilin suvun kuitenkin tunnen paremmin kuin muut. Cello taas on niin käsittämättömän upea luonteinen. Se vaan on. Tiesin jo aikoja sitten, että haluan juuri Cellon pennun.

Pääsin seuraamaan synnytystä ja pentujen kasvua. Chili oli kaksoisastutettu ja tuntui, että kesti ikuisuuden ennenkuin saatiin selville pentujen isät tai isä oikeastaan. Siinä vaiheessa kun selvisi, että Cello oli kaikkien isä, olin ensin suunnattoman helpottunut ja vasta sen jälkeen pettynyt ettei kaksoisastutus onnistunutkaan. Toisaalta se tarkoitti sitä, että Kuje oli Cellon tytär.

Kuje kiinnitti huomioni ihan ensi hetkistä lähtien syntymällä niin paljon toisia myöhemmin. Se oli isompi ja röyhkeämpi. Pikkuöykkäri. Aina menossa ja tekemässä. Aina sylissäni. Vaikka valitsin pennun taustat hyvin tarkkaan, niin lopullisen päätöksen teki Kuje. Olemalla se mikä on. Sen kanssa yksinkertaisesti kolahti heti ensi hetkistä alkaen. Kaikista tarkkaan tehdyistä valinnoista huolimatta, pohjimmainen valintakriteeri oli rakkaus pentuun.

Korvamysteeri ja luonnepohdintaa

Kuje-kummakorva on aiheuttanut mulle taas päänvaivaa ja ihmettelyä. Kujeen tullessa päätin, että sen korvistahan tulee oikea-asentoiset ja piste. 8 kuukauden kohdalla päätin luopua toivosta. Olkoot mokoma sitten hörökorvainen. Jätin teippailut ja korvat sojottivat mitenkuten. Jyväskylän näyttelyynkin mentiin korvat harittaen minne sun sattuu. Siellä alkoi ahdistaa sen verran kauniiden korvien keskellä, että päätin Messaria varten laittaa korvat teippiin, jos edes hetken olisivat kauniisti. Siihen asti teippailun tuotokset olivat pysyneet sen puoli päivää aloillaan.

Tiistaina laitoin korvat teipillä leuan alta kiinni ja sunnuntai aamuna irroitin teipit. Voi miten sievät korvat sieltä paljastuikaan :) Hämmästyttävää on, että korvat ovat vieläkin nätisti. Nyt en oikein tiedä mitä ajatella. Onkohan tyttösen korvilla sittenkin toivoa?



Loppujen lopuksi korvien asettuminen tai asettumatta jääminen ei ole kovin tärkeää. Olisihan se kiva, jos ne olisivat nätit, mutta valitsin kyllä Kujeen ihan muista syistä kuin ulkonäön vuoksi. Tai en kyllä voi varmasti sanoa, etteikö se saattaisi olla Kuje itse, joka valitsi minut.

Kuje oli pentuna melkoinen ADHD-lapsi. Loputon pörräilijä, joka jaksoi paljon pitempään kuin muut ja lähti omille teilleen seikkailemaan. Yllättävää kyllä Onnikin sai pentuna lisänimen Turbo-Räikkönen samojen ominaisuuksien vuoksi. Tässä vaiheessa Onnin tuntevat voivat kohottaa kulmiaan. Onnihan on itse rauhallisuus. Totta. Kujekin on rauhoittunut kummasti. Se alkaa jo muistuttaa paljonkin MINUN koiraani.

Parin vuoden päästä oikeastaan vasta näen, että onko se kaikki Kujeessa näkyvä potentiaali jalostunut sellaiseksi mitä toivon. Tähän mennessä suunta on hyvin lupaava. Näistä kolmesta koirasta se on tällä hetkellä ehkä eniten sitä mitä koiran luonteesta toivon. Sinänsä olisi varsin hupaisaa, jos se todella pysyy noin mahtavana, sillä ulkokuori osuu asettamiini toiveisiin. Kuje on pienikokoinen ja sen turkki on ihan älyttömän helppohoitoinen. Periaatteessa Kujeessa tiivistyy kaikki se mitä alun alkaen olen koiralta toivonut.

Käytösmietteitä

Minusta koirien pitää käyttäytyä tietyllä tavoin. Lähinnä siis omien koirien. Niiden pitää esimerkiksi päästää vieraat ihmiset luokseen. Minun koirieni pitää sietää se, että jos ne ovat yksin kiinni jossain ja luokse tulee vieras ihminen, niin ihmisen annetaan silittää eikä käyttäydytä hyökkäävästi. Koirien pitää myös pystyä kulkemaan muiden ihmisten matkassa ja olla hoidossa ihan ilman minua.

Kaikki tuskin ovat samaa mieltä siitä, että koirien pitäisi näin käyttäytyä. Koen, että omien koirieni pitää olla ihmisiä kohtaan ystävällisiä eikä niiden tarvitse puolustaa minua. Niiden ei tarvitse haukkua juopoille. Onnin kohdallahan tämä ei ole mikään ongelma ja käytös oletukseni varmaankin juontaa siitä, että olen todennut Onnin luonteen ja käytöksen helpoksi, siispä samaa vaaditaan muiltakin.

Amanda on hyvin kiltti, mutta toisaalta vähän epävarma. Onni on aina ollut hyvin itsenäinen ja rohkea. Se onkin todennäköisesti tehnyt omalla esimerkillään Amanda koulutuksesta suurimman osan. Onni on näyttänyt miten vieraita ihmisiä kohdataan ja miten niiden kanssa ollaan. Ihan hyvin se on Amandan kouluttanut, sillä viime perjantaisessa mittaustilanteessakin Amanda lähti helposti (joskin innottamasti) valmentajan mukaan kauemmas ja antoi hyvin käsitellä itseään.

Minulla on tapana jättää koirat omilleen, kun olemme kylässä tai meillä on vieraita. Kannustan niitä kerjäämään ennemmin rapsutuksia vierailta kuin minulta. Odotan, että ne osaavat käyttäytyä hyvin ilman, että joudun vahtimaan niitä sen kummemmin. Aika nopeasti Amandakin sisäisti, että vieraissa paikoissa kannattaa ruokaa kerjätä muilta ;)

Paitsi ihmisiä oletan koirieni kykenevän sietämään myös toisia koiria. Koirat ovat ongelmallisempia ja toisin kuin ihmisten suhteen, en oleta koirieni sietävän mitä tahansa muilta koirilta. Niiden pitää esimerksi pystyä olemaan samassa tilassa myös sellaisten koirien kanssa, joista ne selvästi eivät pidä. Ei tarvitse olla ihan lähekkäin, mutta on sallittava, että toinen on samassa huoneessa ilman rähinää.

Tietysti aina silloin tällöin tulee takapakkeja ja kaikki ei mene niin auvoisasti kuin toivon. Yllättävän hyvin koirat ovat sisäistäneet oletukseni niiden suhteen. Toivottavasti Kuje pystyy samaan. Ainakin tällä hetkellä kun meillä on vieraita Kuje pyrkii niiden syliin, ei minun. Toisaalta se valitettavasti puffailee vähän kaikelle, että työsarkaa kyllä piisaa.

Koirat osaavat muuttua perheensä näköisiksi

Olen seuraillut keskustelua pennun perheen sopeuttamisesta ja pennun kasvattamisesta aikuiseksi koiraksi. Koiran asema ja olo erilaisissa perheissä on erilaista. Pennuista yleensä kasvaa perheensä tai omistajansa näköisiä. Mutta myös aikuisina perheeseen muuttaneista koirista tulee perheensä näköisiä.

Olen saanut kuulla pikkusiskoiltani (,jotka eivät epäröi sanoa suoraan... ) että ilmeeni on aivan samanlainen kuin Onnin. Itse huomaan Amandassa usein pelottavan paljon samaa kuin mitä huomaan itsestäni. Olen puoliksi leikilläni kutsunut Amandaa sielunpuolikkaakseni. Huolimatta siitä, että molemmat koirat muistuttavat enemmän tai vähemmän minua, niillä on varsin erilainen asema kuin ihmisillä. Tällä hetkellähän meillä on uusiolauma, joka pitää sisällään muiskun (ihminen), muiskun koiran Leelan ja meidät.

Onnin kanssa päätimme aluksi exäni kanssa hyvin tarkat säännöt. Osasta niistä on lipsuttu (koirat saavat olla sängyllä), mutta varsin moni on pysynyt (minä menen ovesta ensin). Säännöt päätettiin Onnin kanssa ja se on pennusta asti tottunut noudattamaan niitä. Amanda tuli vuoden ikäisenä ja oli tottunut erilaisiin sääntöihin. Se oppi kuitenkin aikaa myöden missä menevät meidän perheen säännöt, ja noudattaa minun kanssani samoja sääntöjä myös ollessaan Kipalassa. (Huom. minun kanssani.. )

Koska meidän laumamme tällä hetkellä koostuu kahdesta erillisistä laumasta voisi luulla, että siitä tulisi sekaannusta, mutta onneksi sekä muiskun että minun sääntömme noudattavat suurinpiirtein samaa linjaa. (Minä sorrun meistä kahdesta ehkä enemmän hemmotteluun ja leväperäisyyteen.) Koirat oppivat nopeasti, että minun sängylläni saa olla, mutta muiskun sängylle ei parane mennä.

Oulussa koirat eivät saa mennä olohuoneeseen. Ne menivät sinne alunperin, mutta Onnin ollessa ensin porukoillani hoidossa, se oppi olemaan menemättä olohuoneeseen, kun äitini kyllästyi kynnen jälkiin parketilla. Hetken aikaa Amanda meni olkohuoneeseen, mutta Onni pysähtyi kynnykselle. Amandan ollessa viime kerralla hoidossa, sekin oppi Oulun säännön ja ei mene enää olohuoneen puolelle. Meillä kotona koirilla ei ole kiellettyä aluetta.

On mielenkiintoista seurata niin omista koirista kuin muiden koirista perheen ja ohjaavan ihmisen vaikutusta. Minulla on sääntö, että koirat odottavat lupaa ennen kuin menevät ovesta. Cello on ulkoillut paljon Amandan ja Onnin kanssa ja päästäessäni koirat ovesta oletan myös Cellon noudattavan sääntöä. Se noudattaa sitä. Minun kanssani.