Piu, pau, pelistä pois

Kuje meni sitten torstaina aloittamaan juoksut. Se niistä viikonlopun kisoista Kuiskiksen osalta. Lähdettiin siitä huolimatta Ouluun, sillä Amalle oli ilmotettuna neljä starttia ja pikkusisko juhli synttäreitä.

Aman startit oli jaettu niin, että V:lle oli ekana mentävä hyppäri ja mulle loput. Aika paljon jännitin, että mahtaneeko Ama pysyä V:llä käsissä. Se oli lähdössä kauhean epävarman näköinen. Kaksikko lähti yhtä aikaa ja voi ihme, Ama pysyi mukana. Pientä sählinkiähän siellä oli ja lopulta putken väärä pää veti Aman sisään, mutta maaliin asti tultiin ja koira pysyi kuin pysyikin käsissä. Jee! Kysyin haluaako V kokeilla lauantain toisenkin startin. Toinen meni vielä paremmin. Ama oli kuulolla ja kesti jopa ohjausvirheitä ja korjailuja. Hyllyhän siitäkin radasta tuli, mutta hyvä sellainen.

Sunnuntaina tarkasteltiin Aman takapäätä moneen otteeseen, mutta ei vuotanut, joten lähdettiin kisapaikalle. Ennen starttia syynäsin vielä takamuksen. Ei vuotanut verta. Olin elähdössä ekana. Paikka josta en pidä yhtään. Jalonen oli tehnyt kivan oloisen radan, mutta en ihan ollut varma miten lopun ohjaan. Aika hermostuneena lähdin, mutta alun hyvä meno rauhoitti. Päästiin viimeiseen putkeen suurin piirtein kuten olin suunnitellutkin. Sen jälkeen sain Aman oikealle hypylle. Kolmanneksi viimeisellä esteellä loppui luotto koiraan ja kiersin esteen eri puolelta kuin mistä alunperin ajattelin. Onneksi Ama oli sen verran epävarmana, ettei singonnut minnekään ja saatiin loput kaksi estettä puhtaasti läpi. Maaliin iloisin mielin ja kävelemään. Meno tuntui sen verran hitaalta, että olin varma että saatiin yliaikaa.

Oli aika yllätys kuulla, että ehdittiin ihanneaikaan ja oltiin ainoa tuloksen saanut koirakko. Sitä ällistellessä syynättiin Aman peräpää varmuuden vuoksi uudelleen. Jep, jep, nyt jäi paperiin pieni tahra. Ei muuta kuin tuomarin puheille ja ilmoittamaan, että kisat oli sitten tässä. Ei siis kokeiltu ekaa kolmosten kisaa. Suunnittelin kisaavani viisi starttia viikonlopun aikana ja pääsin radalle vain kerran. Enpä olisi muuten uskonut, että vain yhdellä startilla saadaan viimeinen nolla. Mun hermot kun yleensä vaatii sen muutaman kisan, että pysyn koko radan kasassa.

Pirpanainen sai olla mukana kisapaikalla katsaelemassa menoa. Olipa jännää, ihmisiä, koiria, hevosia ja ihanaa hevosenkakkaa. On se mainio vekara ja hienosti kulki mukana.

Nyt on tän vuoden tavoitteet Aman osalta täytetty. En ois uskonut että näin nopeasti noustaan kolmosiin. Mulla kun kesä meni ihan hermoillessa kakkosten kisoissa. Saapa nähdä koska uskallan seuraaviin kisoihin ilmottautua. Menee taatusti taas aikaa, että pystyn radalla ajatelmaan muuta kuin, että on niin vaikeeta ja etten osaa. Mutta ensin keskitytään treenaamaan. Paljon ois kehitettävää. Ens vuodelle tavoitteet voidaan laittaa sit Kujeelle. Aman kanssa voidaan nyt keskittyä taas ensin mun pään kehittämiseen ja miettiä sit myöhemmin enemmän.