sunnuntai, joulukuuta 06, 2009

Nousujohteiset kisat

Nyt ois tän vuoden kisat sitten pulkassa. ATT oli järjestänyt oikein sujuvat ja lämpimät kisat. Marjo Heinon ensimmäisellä radalla Kuje himmaili puomilla ja lähdin sitten typerästi vedättämään sitä ihan väärässä kohdassa ja väärällä käskyllä. Kontaktivirhe! Voihan mätä! Tajusin sen ja keskittyminen herpaantui sen verran, että tökkäsin koiran väärään keppiväliin ja vielä keppien jälkeen talloin Kuje-raukan jalkoihini. Haukkumista ja söhläämistä. Loppu rata alkoi vähän kulkea, mutta ei ollut kaunista menoa kaiken kaikkiaan. Kommenttina radasta oli että pitäisi muistaa, ettei ole ohjaamassa Amandaa.

Seuraava rata menikin paremmin. Rata oli hyväntuntuista ja mukavaa kepeille asti, jossa kiilasin Kujeen eteen ja kun tuntui, etten saa sitä oikeaan väliin, tein pienen kiepautuksen ja siitä siis kielto. Kuje lähti pujottelemaan hyvin ja päästiin loppuradallakin takaisin hyvään rytmiin ja fiilikseen. Vitosella kolmanneksi. Olen ihan tyytyväinen Kujeen suoritukseen. Omassa ohjaamisessa harmittaa tuo kepeille vienti, muuten rata oli sujuva. Hyvä mieli jäi kisoista.

Vuoden viimeinen startti oli V:llä ja me kiusattiin, että se on nyt pakko ottaa nolla kun kerran sitä kohti on yritetty mennä. Eipä ois uskonut, mutta kaksikkohan repäisi todella hienon voittonollan Rauno Virran tuomaroimalta radalta. Sujuvaa menoa koko radan ajan ja hyvällä ajallakin maaliin. Se olikin sitten Kujeen eka kakkosluokan nousunolla ja siihen onkin loistava päättää tämä kisakausi. Hyvä Kuje ja V!

Ei kommentteja: