Viikonloppu meni agin merkeissä. Lauantaina oli seuran järjestämä lihashuoltoluento ja samaan syssyyn sitten vuosikokous. Luennon piti Elina Karhumäki ja se oli hyvin valaiseva. Paljon juttuja jäi mieleen. Me käydään tyttöjen kanssa paljon metsälenkeillä, että niiden lihaksisto on varmaan jonkinlaisessa peruskunnossa, mutta paljon sitä voisi vielä tehdä niiden eteen. Luennolla tuli vinkki myös näyttelyitä silmällä pitäen ja pitääkin jossain vaiheessa kokeilla. Meillä viimeksi Pilan kanssa juuri ravi meni vähän poskelleen. Eikä kai ois yhtään hullumpaa harjoitella ravia myös Kujeen kanssa, jos senkin jonnekin näyttelyyn ilmottaisi.
Samalla reissulla napattiin matkaan kontaktikapistus. Aattelin, että nyt harjoitellaan niitä kontakteja kotonakin, että sais ne jossain vaiheessa sellaisiksi kun oikeasti haluan. Tuolla se lojuu eteisessä tilan täytteenä...
Sunnuntaina tytöt oli ilmoitettu kolmeen starttiin. Kujeella kaksi ja Amalla yksi. Ama pääsi mun kanssa agiradalle ja Kuje hyppikselle. Molemmat radat oli kaoottisia hyllyjä. Radat olivat Tuija Kokkosen käsialaa.
Agirata oli ihan mukavan oloinen, mutta mulla ohjaus lähti pieleen kepeillä. Sain Aman muka käännettyä kepeille, mutta se meni ohi. No ei siinä uudestaan kepit ja pujottelu oli tosi hyvä. Sen jälkeen koira läksi lapasesta ja mentiin ihan omaa rataa. Plääh! Mä en vaan osaa. Ama oli jotenkin niin ihana kun se oli ihan tohkeissaan.
Hyppis oli mun mielestä vaikeampi. Mulla meni pasmat sekaisin jo ihan lähdössä kun en tiennyt oikein koska oli mun vuoro ja kun pääsin lähtöpaikalle niin kysyin tuomarilta, että joko se puhalsi, mihin sain vastaukseksi kaksi puhallusta. Vaikka kuinka yritin vetää henkeä niin aivot oli hajonnu miljoonaksi palaksi. Onneksi Kuje oli ihana jäi nätisti lähtöön.
Radalla oli meille liian vaikeita kohtia esim. kolme vierekkäistä hyppyä jotka kaikki mentiin takaakiertona, nää tuli heti ekan hypyn jälkeen ja siinä hyllytin vissiin kolmannella hypyllä. Eka takaakierto onnistui, mutta toinen ei enää. Seuraava liian vaikea paikka oli suora putki keppien vieressä. Ne oli molemmat saman suuntaisesti ja kepeiltä piti sitten mennä kauempaan putken päähän. Tiesin ettei Kuje hae sinne enkä sit oikein meinannu saada sitä sinne millään. Mutta pujottelu meni hyvin ja loppu suora oli ihan kiva.
Video radasta
Mä en lauantai-sunnuntai välisenä yönä nukkunu juuri ollenkaan ja olin aamusta asti ihan hermona. Käveltiin kisapaikalle, mutta ei rauhottanu olo. Jotenkin tää kisapaniikki tuntuu vaan menevän pahempaan suuntaan. En oikein tiedä mitä siihen keksisi. Olen nyt yrittänyt miettiä ratoja enemmänkin pätkiksi kuin yhdeksi pitkäksi radaksi ja jollain tasolla se on helpottanut itse radalle menoa. Lähtö ei ole ihan niin paniikin vallassa oleva kun keskittyy vain johonkin tiettyyn pisteeseen asti. Toisaalta tää ehkä osaltaan hajottaa mun ohjaamista. Onneksi koirat menee mun paniikista huolimatta ja nauttii. Jotenkin kolmosen radat on mulle aivan liian vaikeita. Toisaalta kyllähän mulla kakkosen radoillakin pää meinas alkuun hajota ihan totaalisesti. Ehkä tähän ei tosiaan auta kuin kisaaminen. Harmittaa vaan oma osaamattomuus ja panikointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti